Joonan kirjassa on aika erikoinen kuvaus Jumalan lähettämästä profeetasta, tai sanan julistajasta.
Joona lähtee päinvastaiseen suuntaan minne Jumala käski hänen mennä. Mutta Joonan tottelemattomuus ei saanut Jumalaa kääntämään Joonalle selkäänsä. Hän ei hyljännyt Joonaa eikä muuttanut suunnitelmaansa Joonan suhteen.
Eikö se ole jo aikamoinen lohdutus, meille vastahakoisille, tottelemattomille? Jumala vie vastahoisen Joonan erikoisia keinoja käyttäen sinne minne Joonan piti mennä, Niinveen.
Jumala itse kertoo kirjan alussa miksi Joona halutaan lähettää Niiniveen:
"Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen".
Joona saarnaa siellä sen mitä Jumala oli käskenyt. Saaran ydin on lyhyt, vain kuusi sanaa:
"Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään"
Ja miten vaikuttava saarna olikaan. Jeesus muistuttaa niiniveläisistä:
"He tekivät parannuksen Joonan saarnan vaikutuksesta"
Eikö se ollutkin perimmäinen tarkoitus lähettää Joona Niiniveen?
Sitten seuraa yllätys. Odottaisi, että saaramiehen suurin ilon aihe on, jos kuulijat tekevät parannuksen ja kääntyvät Jumalan puoleen. Iloitsiko Joona?
Päinvastoin, hän kiukustui sydänjuuriaaan myöten. Odottaa vain, että Niinive oikeasti hävitettäsiiin, kuten hänen oli käsketty saaranata. Hän oli niin pahoillaan siitä, että hänen sanomansa ei toteutunut. "Joona pahastui tästä kovin, ja hän vihastui." Oma maine oikeana julistajana oli hänelle niin tärkeä. Jopa tärkeämpi kuin tuhansien ihmisten kääntymys.
Kuitenkin Jumala puhuttelee ja koettaa herätellä Joonaa ystävällisesti:
"Onko vihastumisesi oikea?"
Kyllä tuo Joonan kirja näyttää ihmisen luonteen kurjuuden. Kuinka vähän me voidaankin monesti ymmärtää Jumalan tarkoituksista. Kuinka vajavaisia, vastahakoisia, itsekkitä, itsepäisiä Jumala voi käyttää jopa suuren herätyksen välikappaleena. Kuinka armollinen kärsivällinen Jumala voi olla meitä kurjia kohtaan.