Paitsi luterilaisessa kirkossa, myös vapaiden suuntien yhteisöissä on kummallisuuksia.
Ero on kuitenkin se, että ei-luterilaiset kristilliset seurakuntajärjestelmät pitäytyvät Raamatun Sanaan.
Niiden toisistaan poikkeavat opetukset ovat vain näkemyseroja siitä,
mitä jokin tietty Raamatun kohta käytännössä merkitsee.
Mutta Suomen luterilainen kirkko julistaa paitsi Jumalan Sanaa myös
selkeästi Raamatun vastaista sanomaa, esim. homoseksualismin ihannointia,
naispappeutta, evoluutiouskoa, ekumeniaa,
humanismia, eronneiden uudelleenvihkimistä jne.
Kirkko on jo kauan yrittänyt antaa itsestään kuvan virkistys- ja viihdytysinstituutiona, joka hyväksyy kaiken ihmisyyteen kuuluvan ja kannustaa jokaista toteuttamaan itseään ja omia halujaan.
Se ei siis ole enää kristillinen järjestelmä, koska se ei perustu Raamatun sanomaan.
Kirkko hakee olemassaololleen oikeutusta houkuttelemalla piiriinsä maallisen, jumalattoman moraalin omaksuneita ihmisiä,
mutta ei enää julista heille,
mikä heidän elämässään on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista.
Kirkko ei julkisesti julista kristinuskon olevan ainoastaan Raamattuun perustuvaa turvautumista ja uskoa Pyhään Jumalaan, jonka yhteyteen pääsee
vain ottamalla vastaan uskon lahja Jeesukseen Kristukseen,
jonka lunastustyön kautta pääsee osalliseksi armoon ja tulevaan iäiseen elämään.
Tätä julistavat onneksi monet yksittäiset opettajat kirkon sisällä,
mutta se ei ole kirkon julkisuudessa esittämä sanoma.
Kirkko on muuttunut hämäräksi yhteiskunnassa yhä heikommin vaikuttavaksi
laitokseksi, jonka perusta ja päämäärät ovat hyvin epämääräiset.
Siksi ei ole ihme, että yhä useammat irtisanoutuvat kirkon jäsenyydestä.
(Minä en ole sitä tehnyt).