Vielä tuosta valokuvaamisesta. En käytä siihen paljoa aikaa, enkä ole missään nimessä ammattimainen kuvaaja. Olen erityisesti halunnut tallentaa hetkiä lapsen ensimmäisistä vuosista. Saada hetkiä talteen, sillä väsymyksen keskellä mitään ei kovin tarkasti jää näistä vuosista mieleen.. Ajattelin kai myös sitä, että kuvat ovat jotain mitä emme tarvitse. Jonkin menneen hetken kantamista mukana, mikä on tarkoitettu ohimeneväksi. Ja suuret perhekuvat seinillä ja lipastojen päällä myös rupesivat mietityttämään.
Jotenkin ymmärrän sinua tuossa valokuvaamisen asiassa. Nuoruudessa olin intohimoinen kuvaaja ja niin olivat monet työkaveritkin. Kuvasimme lehtikuvia ja nautimme siitä, kun kuvamme julkaistiin lehdessä.
Järjestelykykyni ei ole niitä parhaita ja kuvatkaan eivät ole missään järjestyksessä, niitä pursuu sieltä täältä laatikoista ja kansioiden välistä. Valokuvaan vieläkin ja nyt se on paljon helpompaa, kun on tämä digiaika. Huono puoli on siinä, että niistä tuskin jää paljoakaan jälkipolville, kun eivät ole paperilla.
Mutta en tuota harrastusta synniksi sanoisi, toki siitä voi omassatunnossaan olla vaivautunut, jos harrastus alkaa viemään liikaa aikaa. Sanoisin kuitenkin, että kaikella on aikansa.
Toivon, ettei kukaan loukkaannu siitä, mitä seuraavaksi kirjoitan.
Olin aikoinani intohimoinen musiikin harrastaja, lauloin kuotoissa n. 40 vuotta, enkä voinut kuvitella hengellisyyttä lainkaan ilman musiikkia. Soittelinkin jotain lähinnä kitaralla. Silloinkaan en tykännyt kaikesta siitä, mitä laulettiin.
Sitten tapahtui kummia, tuli tämä "uusi musiikki", ja hengellisestä musiikista katosi jotain. En enää aikoihin ole kuullut uskovienkaan sanovan, että jokin musiikki on "taivaallista" tai edes "kaunista". Musiikissa oli aikoinaan "sitä jotain". Se oli melodista ja harmonista, nyt korostuu rytmi mitä moninaisemmilla tavoilla ja ymmärrykseni musiikin suhteen on sen myötä kadonnut. Niinpä olen "kuollut" lähes kaikelle musiikille, en enää kuuntele juuri mitään musiikkia.
Taitaa olla niin, että "kauneus" on kuulijan korvissa. Ja korvissani on todella jotain vikaa. Päässäni soi ajoitttain ääni, joka kuulostaa joltain pikkulinnun siritykseltä, eikä se tunnu kovinkaan pahalta, ymmärrän kuitenkin, että se on vain aivojeni tuotos, koska sitä ei muut kuule.
Tämä kirjoitukseni ei ole tarkoitettu loukkaamaan ketään, joka ajattelee asioista toisin. En kuitenkaan voi sille mitään, että omat kokemukseni ovat mitä ovat, enkä edes yritä pakottaa ketään kokemaan samoin.