Kirjoittaja Aihe: Uskovan ja agnostikon suhde  (Luettu 13083 kertaa)

Poissa Etsivä

  • Viestejä: 32
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #30 : 29.01.16 - klo:22:28 »
Kiitos ja Siunausta!  :) paljon on hyviä asioita tuotu esille tässä keskustelussa. Olo on rauhallisempi tällä hetkellä ja olen kokenut keskustelun täällä tarpeelliseksi!

Paikalla Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #31 : 30.01.16 - klo:01:55 »
Kiitos ja Siunausta!  :) paljon on hyviä asioita tuotu esille tässä keskustelussa. Olo on rauhallisempi tällä hetkellä ja olen kokenut keskustelun täällä tarpeelliseksi!

Jos löytyy yksikin, jota täältä saa elämäänsä todellisen avun, tämä foorumi ei ole turhaan olemassa. Monenlaista ja tarpeetontakin täällä on kirjoiteltu, mutta aarteitakin löytyy vanhoista keskusteluista. Keskustelua ei kuitenkaan synny, jos ei sallita erilaisia ja joskus vastakkaisiakin näkemyksiä.

Tapaukseesi liittyen minulla on jokunen kehoituksen sana. Elä rauhassa puolisosi kanssa, mikäli se sinusta riippuu. Huomioi hänen toiveitansa ja toteuta niitä, jos se on mahdollista ja mikäli omatuntosi ne hyväksyy. Palvele ja kunnioita häntä. Toivotan Jumalan siunausta elämäänne.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Hilema

  • Viestejä: 269
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #32 : 30.01.16 - klo:09:40 »
Minustakin on ilahduttavaa kuulla, että tällaisella nettikirjoittelulla on todellista hyötyä.

Laitanpa tähän tuoreen saarnan a-aiheesta. Kuuluisi varmaan laittaa saarnaketjuun, mutta toisaalta aihe sopii tähän. Ehkä se on rohkaisuksi.

http://www.lhpk.fi/saarnoja/?sermon_id=2421

Poissa Etsivä

  • Viestejä: 32
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #33 : 24.04.16 - klo:21:43 »
Etsivä täällä! Menimme hiljattain kumppanini kanssa naimisiin. Tuntui huojentavalta saada piste pitkään jatkuneelle venkoilulle. Toisinaan mielessä käy vielä, teinkö loppujen lopuksi oikein vai oliko avioituminen "varovaisen etsijän" kanssa syntiä. Sanotaanhan Raamatussakin: "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?" (2. Kor. 6:14-15)

Voiko avioliittoa esimerkiksi agnostikon kanssa kutsua Jumalan lahjaksi tämän kohdan perusteella?

Paikalla Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #34 : 24.04.16 - klo:21:56 »
Etsivä täällä! Menimme hiljattain kumppanini kanssa naimisiin. Tuntui huojentavalta saada piste pitkään jatkuneelle venkoilulle. Toisinaan mielessä käy vielä, teinkö loppujen lopuksi oikein vai oliko avioituminen "varovaisen etsijän" kanssa syntiä. Sanotaanhan Raamatussakin: "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?" (2. Kor. 6:14-15)

Voiko avioliittoa esimerkiksi agnostikon kanssa kutsua Jumalan lahjaksi tämän kohdan perusteella?

Sydämelliset onnittelut ja siunauksen toivotukset!

Sanoisin lisäksi, että nyt on parasta jättää pohdinnat valinnoista sikseen ja keskittyä puolison osaan. Raamatussa sanotaan (ulkomuistista), että puoliso voidaan sanoittakin voittaa. Rakkaus on taitolaji ja oppiminen on elämän pituinen projekti, jossa on joskus huonojakin päiviä.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #35 : 24.04.16 - klo:22:07 »
Etsivä täällä! Menimme hiljattain kumppanini kanssa naimisiin. Tuntui huojentavalta saada piste pitkään jatkuneelle venkoilulle. Toisinaan mielessä käy vielä, teinkö loppujen lopuksi oikein vai oliko avioituminen "varovaisen etsijän" kanssa syntiä. Sanotaanhan Raamatussakin: "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko?" (2. Kor. 6:14-15)

Voiko avioliittoa esimerkiksi agnostikon kanssa kutsua Jumalan lahjaksi tämän kohdan perusteella?

Sydämelliset onnittelut ja siunauksen toivotukset!

Sanoisin lisäksi, että nyt on parasta jättää pohdinnat valinnoista sikseen ja keskittyä puolison osaan. Raamatussa sanotaan (ulkomuistista), että puoliso voidaan sanoittakin voittaa. Rakkaus on taitolaji ja oppiminen on elämän pituinen projekti, jossa on joskus huonojakin päiviä.
Siunausta elämääsi, Etsivä.

Tuosta alleviivatusta lauseesta olen Pauluksen kanssa samaa mieltä.
Joskus tuttavieni kanssa keskustellessa nousi esille kysymys "mikä on elämän tarkoitus"
ja siihen tuli keskustelussa vastaus: "elämän tarkoitus on oppia rakastamaan".

Nimimerkki Etsivä on uskovalle aika sopiva. Jeesuskin käytti nimimerkkiäsi:
jokainen anova saa, ja Etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan :)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #36 : 27.09.16 - klo:15:32 »
Kirjoitin Milloin nimet elämänkirjaan? -viestiketjussa: En ole uskonnolliselta puoleltani agnostikko, mutta haluan, että asioista kuin asioista annettaisiin mahdollisimman objektiivinen kuva.

Tuo alleviivaamani ajatukseni on itse asiassa tarkemmin asiaa ajateltuani aika hassusti tai suorastaan väärin sanottu, sillä agnostisismi littyy mielestäni siihen osaan ihmisessä, joka liittyy objektiiviseen väitettyjen asioiden pohtimisen ja todentamisen piiriin tai intersubjektiiviselle alueelle, kun taas uskonnollinen usko (oli se sitten esim. teististä tai ateistista uskoa) liittyy siihen, mistä ei ole täyttä objektiivista tai intersubjektiivista varmuutta. Tästä johtuen järkensä puolesta agnostinen ihminen voi olla esim. teisti, naturalistinen ateisti tai johonkin muuhun metafyysiseen selitykseen uskova.

On ehkä periaatteessa tai ainakin teoriassa mahdollista, että joku järkensä puolesta agnostinen ihminen kykenee elämään ilman minkäänlaista uskonnollista uskoa, jättäen siis omalla kohdallaan täysin avoimeksi sen, mitä hän henkilökohtaisesti ajattelee elämän alkuperästä tai metafyysisestä todellisuudesta. Mutta käytännössä se on mielestäni todella vaikeaa, ellei mahdotonta. Itse olen järkeni puolesta agnostinen. Uskon lähinnä subjektiivisista syistä teistiseen todellisuudenselitykseen. Järkeni myös on toki kallellaan teistiseen todellisuudenselitykseen päin tai pitää teismiä järjen kanssa monessa suhteessa yhteen sopivana vaihtoehtona.

Jos kristillinen teismi voitaisiin todistaa objektiivisesti absoluuttiseksi faktaksi tai edes todennäköisimmäksi todellisuudenselitykseksi suhteessa kaikkiin muihin maailmankatsomuksiin, minulla eikä kenelläkään toisella olisi mielestäni sanan varsinaisessa mielessä valinnan vapautta. Juuri siitä syystä, että objektiivinen epävarmuus säilyy suhteessa uskon objektiiviseen sisältöön hamaan tappiimme asti, voimme tehdä valinnan puolesta tai vastaan. En voi valita uskoa, että 1 + 1 = 2 (eli toisin sanoen olla periaatteessa tulokseen uskomatta), mutta voin valita, uskonko kristillis-teistiseen Jumaluuteen vai en. Jumala ei poista vapauttamme antamalla objektiivisen tai intersubjektiivisen todistuksen, vaan on pikemminkin vahvistanut vapautemme olemalla antamatta absoluuttista objektiivista todistusta, jonka perusteella kaikki muut usko(nno)t tai maailmankatsomukset voitaisiin kiistatta kumota.
« Viimeksi muokattu: 27.09.16 - klo:15:47 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa evlutkristitty

  • Viestejä: 553
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #37 : 27.09.16 - klo:16:59 »
Ikuinen elämä taikka kadotus. Tässä ne vaihtoehdot ovat.

Jokaisella on tietenkin oikeus uskoa vaikka joulupukkiin, taikka Muhamediin, tai itseensä. Näitähän riittää uskontoja jokaiseen tarpeeseen. Maailma on täynnä hyviä uskontoja, ja niiden harjoittajia, mutta kaikille yhteistä on, ettei heillä ole Vapahtajaa.

Virsissä on laulettava, että itseni varaan kaiken laitan, kestääkö se, ken tietäsi sen.
Me joilla on Jumalan Poika Vapahtajanamme tiedämme sen, ettei  usko itseen taikka ihmisen tekemiin jumaliin tuo pelastusta iankaikkiseen elämään. Usein epäjumalien palvomisesta saa jo ajallisessa elämässä palkakseen suoranaisen helvetin.

Emme ole sirpin käyttäjiä, emmekä tuomareita. Tehtävämme kristittyinä on kuitenkin kertoa tämä yksi vaihtoehto jonka varmasti tiedämme tuovan pelastuksen, ryhtymättä kauppaamaan sen rinnalla kuulijoillemme muita "mahdollisia hyviä" vaihtoehtoja.


Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #38 : 27.09.16 - klo:17:25 »
P.S. Kirjoitin edellisen viestini tähän vanhaan viestiketjuun, jonka alkuperäinen idea on ollut kahden ihmisen, uskovan ja agnostikon, välisen suhteen pohtiminen. Argumentoin, että ihminen voi olla agnostinen teisti, agnostinen ateisti tai agnostinen jokin muulainen tai -läinen. Tai toisin sanoen: ihminen voi olla järkensä puolesta agnostikko ja samalla uskonnollinen tai uskovainen.

Veikkaisin, että ei montaakaan löydy sellaista agnostikkoa, joka ei uskoisi johonkin maailmankatsomukseen tai metafyysiseen selitykseen; mutta silloin ollaan siis jo uskon puolella. Mutta agnostisismi ei edellytä uskoa. Tästä johtuen on mielestäni virhe väittää, että joku on uskonnolliselta vakaumukseltaan agnostikko.

Jos on olemassa joku uskova, joka omien sanojensa mukaan ei ole järkensä puolesta agnostinen, hänen täytyisi kaiken järjen mukaan kyetä todistamaan kenelle tahansa ihmiselle objektiivisesti tai intersubjektiivisesti, että se Jumaluus, jonka olemassaoloon hän todellisuudessa uskoo, on objektiivisesti olemassa. Todistuksen ei tarvitsisi olla yhtä päivänselvä kuin esim. tosiasia 1 + 1 = 2 (eli täysin epäilyksetön todistus); mutta sen tulisi olla ainakin sellainen, että se kestäisi kaiken filosofisen kritiikin (perinteiset todistuksethan ovat kaikki filosofisia), eikä lankeaisi aukkojen jumala -argumentointiin.

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #39 : 27.09.16 - klo:17:39 »
P.S.2. Siinä tapauksesssa agnostisismi olisi uskonnollinen käsitystapa, jos se sisältäisi väitteen, ettei edes tulevaisuudessa ole mahdollista saada varmaa tietoa tai todistusta todellisuuden perimmäisestä luonteesta, sellaista tietoa tai todistusta, jota ihmisen järki ei voisi epäillä. Sillä mistä ihminen voisi tietää, ettei sellaista todistusta tule koskaan olemaan kenenkään ihmisen saatavilla?

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #40 : 28.09.16 - klo:00:00 »
P.S.2. Siinä tapauksesssa agnostisismi olisi uskonnollinen käsitystapa, jos se sisältäisi väitteen, ettei edes tulevaisuudessa ole mahdollista saada varmaa tietoa tai todistusta todellisuuden perimmäisestä luonteesta, sellaista tietoa tai todistusta, jota ihmisen järki ei voisi epäillä. Sillä mistä ihminen voisi tietää, ettei sellaista todistusta tule koskaan olemaan kenenkään ihmisen saatavilla?

On hyvä muistaa, että eri ihmiset määrittelevät termit joskus vähän eri tavoin. Jos jollekin käsitteelle tai sanalle ei ole jotain selkeää yhteisesti hyväksyttyä määritelmää, niin että kaikki ihmiset ymmärtäisivät käsitteen samalla tavoin, tulee väärinymmärryksiä. Itse pohjaan agnostisismi -määrittelyni Seppo A. Teinosen Teologian sanakirjaan, jossa se on määritelty suppeasti seuraavalla tavalla: "Agnostisismi (kr agnostos, tuntematon), käsitystapa, jonka mukaan Jumalasta tai todellisuuden perimmäisestä luonteesta ei voida saada tietoa. Agnostikko, a:n edustaja, agnostinen, a:n mukainen." Jos agnostisismi määritellään niin kuin professori Teinonen on sen määritellyt, niin näen siinä siis uskoon pohjautuvan elementin, sillä millä perusteella kukaan voi väittää, ettemme koskaan tulevaisuudessakaan tule saamaan selvää todistusta yliluonnollisesta, sellaista todistusta, jolle jokaisen järki sanoisi selvän aamenensa ilman epäilystä? Koska kukaan ei voi mielestäni sitä tietää (agnosis), niin Teinosen määritelmän mukainen agnostikko luulee mielestäni tietävänsä tulevaisuuden suhteen sellaista, mitä hän ei voi tietää (agnosis), mutta johon hän voi uskoa (hän siis voi uskoa siihen, ettemme jatkossakaan saa todistusta). Toisin sanoen tuon määritelmän mukainen agnostikko uskoo siihen, että tulevaisuus ei tuo muutosta tilanteeseen. Toisin sanoen hän on astunut tiedon rajojen ulkopuolelle uskon maailmaan.

Suomen kielen sivistyssanakirja (Gummerus, 1994) määrittelee agnostisismin seuraavasti: "Filosofiassa katsomus, jonka mukaan ei ole mahdollista saada mitään tietoa yliaistillisista asioista (esim. Jumalasta)." Tämä on linjassa sen kanssa, miten Teinonen on asian määritellyt.

On hyvä painottaa väärinkäsitysten torjumiseksi sitä, että edellisessä lainauksessa mainittu "ei ole mahdollista saada mitään tietoa" ei tietenkään tarkoita sitä, ettei agnostikko voisi tietää, mitä eri uskonnot tai filosofiat opettavat todellisuuden perimmäisestä luonteesta, jumalista tai Jumalasta. Kyse on siitä, ettei ihminen agnostisismin mukaan voi saada kyseisten väitteiden objektiivisesta paikkansapitävyydestä varmuutta tai todistusta.

Agnostisismi tulee sanoista a = ei ja gnosis = tieto. Ihminen voi olla ateisti, mutta samalla todeta, ettei hänellä ole tietoa tai ehdotonta todistusta siitä, ettei mitään jumalia ole olemassa. Eli ateisti voi todeta, että hän uskoo siihen, ettei jumalia ole olemassa, mutta hän ei voi todistaa uskoaan vastaansanomattomalla tavalla. Eli ateisti voi olla samalla agnostikko.
« Viimeksi muokattu: 28.09.16 - klo:00:14 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #41 : 28.09.16 - klo:01:00 »
Anteeksi, että jatkan yksinpuheluani vielä yhden viestin verran. Tämä aihepiiri sattuu olemaan lähellä sydäntäni.

Skeptikkona eläessäni ajattelin, että siinäkään tapauksessa, jos Jeesuksen nimessä rukoiltaessa kuin liukuhihnalta julkisten kameroiden ja omien silmieni edessä selviä ihmeitä tapahtuisi (esim. kädettömille kasvaisi uudet kädet), en voisi oikeuttaa itselleni järjen tasolla objektiiviseksi absoluuttiseksi faktaksi sitä, että Kolmiyhteinen Jumala on syy kyseisten ihmeiden tapahtumiselle. Sillä kenties jollakin toisella planeetalla elävä intellektuaalinen yhteisö vain tekisi pilaa kustannuksellamme, tai kenties selville kummallisuuksille olisi jokin muu selitys tai syy kuin teistinen Jumaluus. Tai jos todella niin tapahtuisi, että omien silmieni edessä tapahtuisi Jeesuksen nimeen rukoiltaessa selviä kummallisuuksia tai selittämättömyyksiä, alkaisin epäillä, että elän unimaailmassa tai että olen joutunut psykoosiin. Päättelin pohdintojeni nojalla, että vaikka silmieni edessä selviä kummallisuuksia ja selittämättömyyksiä tapahtuisi, en saisi niistä luultavasti vastaansanomatonta todistusta siitä, että syynä on nimenomaan tietyn usko(nno)n Jumaluus. Toisin sanoen vaikka ihmeitä tapahtuisi omien silmieni edessä (eikä jossain pimeässä Afrikassa omien havaintojeni ulkopuolella, niin kuin yleensä), en pääsisi pakoon sitä tosiasiaa, että myös ihan oikea ihme (jonka ihan oikean ihmeen ihan oikea syy on ihan oikea objektiivisesti eksistoiva teistinen Jumaluus) vaatii uskoa. Uskoa ei pääse pakoon, jos haluaa saada henkilökohtaisen vakuutuksen siitä, että teistinen Jumaluus on olemassa. Ei ole välitöntä tietä Jumalan luo tässä ajassa. Vain uskon kautta voi saada varmuuden. Usko on uutta tai toista välittömyyttä. Ei teistisen Jumalan olemassa olosta voi vakuuttua pelkän intellektuaalisen tutkimisen nojalla.

Paikalla Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #42 : 28.09.16 - klo:04:51 »
Anteeksi, että jatkan yksinpuheluani vielä yhden viestin verran. Tämä aihepiiri sattuu olemaan lähellä sydäntäni.

Ihan mielenkiintoista pohdintaa, jota varmaan moni käy lukemassa, vaikka ei itse siihen osallistukaan.

Mielestäni ei-uskovaa ihmistä ei olekaan eikä koskaan ole ollut. Uskomme kohdistuu vain eri asioihin. Kukaan ei voi elää niin, ettei uskoisi asioihin, joita  itse ei voi mitenkään järjellään ymmärtää. On vain uskottava ja luotettava johonkin toiseen, koska kaikkea ei yksinkertaisesti voi tarkistaa.

Otan vain pienen esimerkin. Olen kerran käynyt Israelissa ja matka tapahtui lentäen. En mitenkään voi olla perillä sen tekniikan hienouksista, joka vie minut ilmojen kautta perille. Mutta otan riskin, koska on aika suuri todennäköisyys, että kone vie minut perille. Tilastollisesti sama matka autolla olisi paljon turvattomampi. Moni uskoo siihen, että kyllä minä pääsen perille. Huomaamme siis, että tarvitsemme uskoa lähes kaikessa.

Kaiken olevaisen käsittämisessä jokainen tarvitsee uskoa. Joku uskoo siihen, ettei voi uskoa Jumalaan, mutta ei käsitä sitä että muut vaihtoehdot vaativat (ainakin minun mielestäni) valtaisan määrän enemmän uskoa.

Ei ihme, että Raamattu nostaa lapsen uskon hyvin korkealle. Lapseltahan puuttuu epäuskon kyky. Pelastava usko on Jumalan lahja, sitäkään ihminen ei voi itse ottaa. Se annetaan kenelle tahansa, joka ei kieltäydy sen vastaanottamisesta. On mielestäni suurinta mahdollista tyhmyyttä asennoitua jo lähtökohtaisesti siten, että en halua enkä tahdo uskoa evankeliumia. Mutta tämä tyhmyys tulee ymmärrettäväksi siinä vaiheessa, kun uusi elämä syntyy sydämessä. Sen jälkeen voi vain ihmetellä sitä, etten ennen ole uskonut.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #43 : 28.09.16 - klo:05:41 »


Mielestäni ei-uskovaa ihmistä ei olekaan eikä koskaan ole ollut. Uskomme kohdistuu vain eri asioihin. Kukaan ei voi elää niin, ettei uskoisi asioihin, joita  itse ei voi mitenkään järjellään ymmärtää. On vain uskottava ja luotettava johonkin toiseen, koska kaikkea ei yksinkertaisesti voi tarkistaa.

Otan vain pienen esimerkin. Olen kerran käynyt Israelissa ja matka tapahtui lentäen. En mitenkään voi olla perillä sen tekniikan hienouksista, joka vie minut ilmojen kautta perille. Mutta otan riskin, koska on aika suuri todennäköisyys, että kone vie minut perille. Tilastollisesti sama matka autolla olisi paljon turvattomampi. Moni uskoo siihen, että kyllä minä pääsen perille. Huomaamme siis, että tarvitsemme uskoa lähes kaikessa.

Kaiken olevaisen käsittämisessä jokainen tarvitsee uskoa. Joku uskoo siihen, ettei voi uskoa Jumalaan, mutta ei käsitä sitä että muut vaihtoehdot vaativat (ainakin minun mielestäni) valtaisan määrän enemmän uskoa.



Olen aika lailla samaa mieltä.

Yksi syy siihen, miksi joku kristitty pysyy järkensä puolesta agnostikkona, voi olla siinä, että hän vaatii Jumalan olemassaolon todistukseksi liian täydellistä todistusta (nyt en puhu tietenkään siis uskon kautta saatavasta todistuksesta). Meillä ihmisillä on harvoista asioista absoluuttista varmuutta tai todistusta. Harva, jos kukaan, pitää itseään agnostikkona esim. suhteessa väitteeseen, jonka mukaan Sydney -niminen kaupunki on olemassa. Vaikka en ole itse kyseisessä kaupungissa koskaan käynyt, en epäile väitettä, jonka mukaan kyseinen kaupunki on todella olemassa. En pidä itseäni agnostikkona esim. sen väitteen suhteen, että Paavo Ruotsalainen -niminen herätysliikejohtaja on joskus oikeasti ollut olemassa. Vaikka meillä ei ole absoluuttista varmuutta siitä, että Paavo Ruotsalainen on ollut olemassa, pidämme Paavo Ruotsalaisen olemassaoloa menneisyydessä tosiasiana, jota ei ole syytä epäillä. Käytännössä emme epäile monia muitakaan asioita, joista emme kuitenkaan voi saada absoluuttista todistusta, jota emme voi millään epäillä, niin kuin emme voi epäillä sitä, että 1 + 1 = 2.

Miksi järkeen vetoavan todistuksen Jumalan olemassaolosta pitäisi poiketa normaalista eli siitä, ettemme yleensä tarvitse tai kaipaa absoluuttista todistusta asioista voidaksemme pitää asioita järjen kannalta tosiasioina, joita ei ole syytä epäillä tai pitää epätosina? Jos agnostinen teisti siis lakkaa täydellisyysvaatimuksestaan suhteessa Jumalan olemassaolon verfioimiseen järjen kautta, hän voi muuttua agnostisesta teististä gnostiseksi teistiksi, joka kuitenkaan ei varmaankaan gnostisuudestaan huolimatta kykene vakuuttamaan jokaista argumenteillaan siitä, että Jumala on olemassa. On hyvä palauttaa mieleen, että hyvät ja pätevät todistukset tai argumentit eivät aina vakuuta kaikkia; silloin ei ole vika argumenteissa, vaan niiden vastaanottajissa. Onhan maailmassa esim. paljon ihmisiä, jotka eivät ole vakuuttuneet juutalaisten massiivisesta joukkotuhosta, vaikka hyviä todistuksia sen puolesta on olemassa. Ihmistä ei siis ohjaa aina yksin puhdas järki tai ainoastaan järki. (Järkemme on monesti himojemme palveluksessa tai niille alisteinen. Esim. rahanhimoinen rassaa järkeään himonsa palveluksessa, jotta saisi enemmän ja enemmän omaisuutta; järki on siis hänelle renki, ei isäntä. Psykopaatti käyttää järkeään sairaan luontonsa sairaiden himojen palveluksessa. Järkeä on, mutta se on väärien voimien palveluksessa. Jne.) Voidakseen olla mahdollisimman objektiivinen, ihmisen tulisi olla tietoinen siitä, että hän ajattelunsa kanssa ei todellakaan ole niin puolueeton kuin ehkä kuvittelee, ja että järki ei häntä useinkaan ohjaa tai sanele hänelle sitä, mikä on totuus. Ihmisellä kuin ihmisellä on taipumus itsepetokseen.

Jumalan olemassaolon puolesta on hyviä järkeen vetoavia argumentteja, jotka eivät ole verrattavissa siihen, että 1 + 1 = 2, eli ne eivät ole yhtä absoluuttisen epäilyksettömiä kuin matemaattiset väitteet. Miksihän näin? Ajattelen, että siitä syystä, että jos kristillisen teismin mukainen Jumala todella on olemassa (näin uskon), niin Hänen olemassaolonsa täysi epäilyksettömyys joka hetki niin Pekalle, Paavolle, Matille kuin Maijalle rajoittaisi huomattavassa määrin ihmisen omaa tahtoa. Sellaiselle ihmiselle, joka vilpittömästi ja sydämestään etsii Jumalaa, Jumala varmasti antaa epäilyksettömän todistuksen itsestään. Mutta miksi Jumalan pitäisi olla epäilyksetön tosiasia täällä maan päällä myös sellaisille ihmisille, jotka eivät Hänestä pidä? Tai miksi Jumalan pitäisi olla täysin epäilyksetön todellisuus niille, jotka tahtovat valita oman tahdon tien, tai niille, jotka tahtovat jatkaa vanhalla tutulla omavaltaisuuden tiellään?
« Viimeksi muokattu: 28.09.16 - klo:05:54 kirjoittanut crystalvoice »

Poissa evlutkristitty

  • Viestejä: 553
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #44 : 28.09.16 - klo:10:47 »
En minä kuole - vaan elän. Antologia. Uskonpuhdistuksen 450-vuotisjuhlavuoden julkaisu. Koonnut ja toimittanut Ossi Kettunen. Suomentaneet Ahti Hakamies ja Teivas Oksala. Helsinki 1967 (SLEY).

21. IHMINEN

Punnitkaamme sanaa toisensa jälkeen.

Ensimmäinen on »sieluni». Raamatun mukaan ihminen jaetaan kolmeen osaan; Paavalihan sanoo (1. Tess. 5:23): »Jumala, joka on rauhan Jumala, pyhittäköön teidät kokonaan, niin että teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana säilyisi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemiseen.»

Lisäksi kaikki nämä osat, samoin kuin ihminen kokonaisuudessaan, jakautuvat vielä toisellakin tavoin kahteen osaan. Nämä ovat liha ja henki. Tämä ei ole luonnon, vaan ominaisuuksien mukainen jako; se on: luonnossa on kolme osaa, henki, sielu ja ruumis, ja jokainen näistä voi olla hyvä tai paha, siis joko »lihaa» tai »henkeä». Tästä ei nyt ole kysymys.

Ensimmäinen, henki, on ihmisen korkein, syvällisin ja jaloin osa, joka antaa hänelle kyvyn tajuta käsittämättömiä, näkymättömiä ja ikuisia asioita. Lyhyesti sanottuna se on talo, jossa usko ja Jumalan sana asuu. Siitä Daavid sanoo (Ps. 51:12): »Herra, luo sisimpääni oikea henki», se on: suora ja vilpitön usko. Epäuskoisista taas sanotaan päinvastoin (Ps. 70:37): »Heidän sydämensä ei ollut vakava Jumalaa kohtaan ja heidän henkensä ei pysynyt uskossa Jumalaan.»

Toinen osa, sielu, on luonnoltaan samaa henkeä, mutta sen vaikutusala on toinen. Se näet tekee ruumiin eläväksi ja vaikuttaa sen välityksellä. Raamatussa käytetään sanaa »henki» usein ilmaisemaan »elämää», sillä henki voi elää ilman ruumista, mutta ruumis ei ilman henkeä. Sielu elää ja vaikuttaa keskeytymättä, unessakin. Sen erikoislaatuun ei kuulu käsittämättömien, vaan järjellä tajuttavissa ja punnittavissa olevien seikkojen ymmärtäminen.

Järki on talossa palava valo, mutta jos sitä ei hallitse korkeamman valon, uskon, valistama henki, se on aina erehtyväinen, sillä se on liian vähäarvoinen käsittelemään jumalallisia asioita. Näillä kahdella osalla Raamattu sanoo olevan monenlaisia ominaisuuksia, esim. »sapientia» (viisaus) ja »scientia» (tieto), joista viisaus on henkeen kuuluva, tieto taas järkeen kuuluva; edelleen mainitaan niihin kuuluvina viha, rakkaus, himo, kauhu jne.

Kolmas osa on ruumis jäsenineen, jonka teot ovat vain sielun tietämisen ja hengen uskon soveltamista ja käyttöä.

Raamatussa on seuraava näitä koskeva vertaus: Mooses teki teltan, joka jakautui kolmeen eri osaan. WA 7, 550-551.