Kirjoittaja Aihe: Jos olisit sielunvihollinen  (Luettu 18014 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #15 : 12.04.14 - klo:18:27 »
- Kertoisin uskoville ihmisille, ettei kannata mennä seurakunnan kokouksiin. Perusteluksi kävisi mainiosti vaikkapa ihmisten väliset riidat ja katkeruus. Tai vääränlainen musiikki seurakunnassa. Tai joku puhuja, jonka persoona ei satu miellyttämään.

Minä suosisin hyvin monenlaista musiikkia. Koettaísin saada ihmiset uskomaan, että kaikki musiikki on neutraalia ja Jumalan luomaa ja että musiikkia pitäisi olla mahdollisimman paljon. Muös kaikkea muuta tunteita nostattavaa suosisin. Kaikkein parasta olisi saada uskovaiset tunneriippuvuuteen. Aikanaan sitten ottaisin tunteet pois, että ihminen luulisi olevansa Jumalan hylkäämää.

Myös tanssia pitäisi olla, että nuoret viihtyisivät seurakunnassa eikä tarvitsisi lähteä maailmaan. Rakkauden korottaminen yli kaiken muun pitäisi olla julistuksen keskipiste. Synnit selittäisin hairahduksiksi ja ihmisen rikkinäisyydestä johtuvaksi vajavaisuudeksi.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #16 : 12.04.14 - klo:18:40 »
- Kertoisin uskoville ihmisille, ettei kannata mennä seurakunnan kokouksiin. Perusteluksi kävisi mainiosti vaikkapa ihmisten väliset riidat ja katkeruus. Tai vääränlainen musiikki seurakunnassa. Tai joku puhuja, jonka persoona ei satu miellyttämään.

Minä suosisin hyvin monenlaista musiikkia. Koettaísin saada ihmiset uskomaan, että kaikki musiikki on neutraalia ja Jumalan luomaa ja että musiikkia pitäisi olla mahdollisimman paljon. Muös kaikkea muuta tunteita nostattavaa suosisin. Kaikkein parasta olisi saada uskovaiset tunneriippuvuuteen. Aikanaan sitten ottaisin tunteet pois, että ihminen luulisi olevansa Jumalan hylkäämää.

Myös tanssia pitäisi olla, että nuoret viihtyisivät seurakunnassa eikä tarvitsisi lähteä maailmaan. Rakkauden korottaminen yli kaiken muun pitäisi olla julistuksen keskipiste. Synnit selittäisin hairahduksiksi ja ihmisen rikkinäisyydestä johtuvaksi vajavaisuudeksi.

_______________________

Lainaus
Koettaísin saada ihmiset uskomaan, että kaikki musiikki on neutraalia ja Jumalan luomaa

pois se, kaikki musiikki mitä tulee jostain ulos ei ole Jumalasta.

musiikki kuten muutkin kielet puhuvat jotain.
jokaisella musiikin lajilla saattaa olla hyvää ja pahaa.
mutta musiikki ei ole neutraalia.

joten minkä perusteella KAIKKI musiikki on Jumalasta ? tosin ei tarvitse vastata ja en edes odota, se olisi 8 ihme maailmassa jos sinä tahi muut vastaisivat :)
vieläpä asiallisesti.

Marjatta

  • Vieras
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #17 : 12.04.14 - klo:18:45 »
Olen Vastavoiman kanssa samoilla linjoilla, ettei kaikki musiikki ole neutraalia.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #18 : 12.04.14 - klo:18:45 »
joten minkä perusteella KAIKKI musiikki on Jumalasta ? tosin ei tarvitse vastata ja en edes odota, se olisi 8 ihme maailmassa jos sinä tahi muut vastaisivat :)
vieläpä asiallisesti.

Jos olisin sielunvihollinen puhuisin sekä totta että valhetta.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #19 : 12.04.14 - klo:18:48 »
Olen Vastavoiman kanssa samoilla linjoilla, ettei kaikki musiikki ole neutraalia.

Olen samaa mieltä. Jos musiikki olisi neutraalia, niin lapsia nukutettaisiin marssimusiikilla ja sotilaita manipuloitaisiin taisteluun tuutulauluilla. Ja hurskaan mummon hautajaisissa soitettaisiin Säkkijärven polkkaa. Nämä nyt aluksi.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Lydia

  • Vieras
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #20 : 12.04.14 - klo:19:00 »
Minua ei tämä ketju oikein ilahduta. Miksi miettiä tällaisia asioita. Eikö olisi parempi vaikka julistaa evankeliumia. :-\

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #21 : 12.04.14 - klo:19:13 »
Seuravan voin myös laittaa samalla omaa ketjuuni mutta olkoon nyt tässä hetken.

sillä tämä sivuaa sekä pahan juonia että Jumalan tekoja eli virheitä.

tosin voisin tästä tehdä uuden ketjun mutta en havaitse mitään järkeä eli syytä, joten sitten joskun moden on helpompi poistaa kaikki jäännökset mitä jätän.
poista se mikä on paha :)

no siis asiaa.

Onko Jumala, eli hebreankielen sana elohim, jumala, Jumalan määritelmä. asema ?? titteli kuten pääministeri ja samalla virka tahi toimi.

miten on ? (ei tarvitse vastata :) )
Nyt Jumala todistaa itsestää, kuka muu :) että ei ole muuta Jumalaa kuin Jumala, hhmmm tulisi tämä uudelleen muotoilla mutta eiköhän se mene ihan tälläkin, jos on halua tietää mitä Jumala on sanonut ja mitä ei.

ja takas asiaan :

Jumala on ensisijaisesti Israelin Jumala ja muut jumalat ! ovat sitten jaettu pakanoille.

Mooses oli jumala sillä Jumala sanoo ole jumala :)
ja Mooses oli.

eli pidät totena sen mitä Jumala sanoo ja se tapahtuu ??
eli "tulkoon jumala ja jumala tuli" ??
1 Moos 1:3
ja tarkistus.
Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.

(Hyvä vastis muisti edelleen pelaa :) )

Apostoli ja myös Jumala itse ja Profeetat se on oikeat Profeetat ei nää nykyajan pellet, sanovat samaa.

Nyt Pahalla on hallituksia ??
eli EF 6:12
ja lainaus en ota muistista ettei tule tärkeän asian osalta virheitä.

12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

vaan hallituksia vastaan
joskus kun tahi jos kysyin esim Acolta olin iloinen kun sain vastauksen eli vahvistusta että olen ymmärtänyt oikein niin enää Acco ei puhu  :-[
no sama se.
no kuitenkin rohkenen näin kansakoulu pohjalta sanoa että sana: hallituksia on monikossa ja muistan en tarkasta monikko meinaa että on monia :)
lookista.
jos on hallituksia on myös virkamiehiä ja sitten alueita mitä hallitaan.
esim pää tahi sisäministeri.
tahi pääpaha , Saatana, vastustaja ja sitten pienempiä joiden nimiä tahi nimin sisäisiä merityksiä emme tiedä sillä niitä ei ole suoraan mainittu eli ilmoitettu.
Tosin on yksi mutta se on kauhistus jo ajatuksena kaikilla tosi-uskoville.
Lilith on eräs enkeli ruhtinas ja mahdollisesti perkeleen se on saatanan puolisox1
no olkoon Lilith erämaassa tahi autiossa maassa ja takaisin jumaliin :)

koska on suotavaa, näin Jumala ja Apostoli opettaa että kertaus ja jatkuva muistutus on hyväksi niin.
sekä uudessa että vanhassa liitossa on selviä esimerkkejä ja suoria osoituksia että pahalla on hallinta alueita ja paha hallitsee niitä.
kunnes sitten joskun Jumalan Poika, on ne voittanut eli alistanut ja antaa hallinnan takaisin Jumalalle joka on nekin kerran jakanut.
tästä emme tiedä miten mutta sama se.

koko maailma on pahan vallassa , hallinnassa kunnes se lopetetaan.

eli tiivistys.

Jumala on tehnyt ja luonnut ei syntynyt, useita jumalalia, jopa kalanpää jumalan eli filistealaisten oma kotijumala :)
ja sitten ne joita jumala on jakanut muille eli pakanoille.

5. Moos. 4:19 ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla.

5. Moos. 29:26 ja menivät palvelemaan muita jumalia ja kumarsivat niitä, jumalia, joita he eivät tunteneet ja joita hän ei ollut heidän osalleen jakanut-

eli Jumala, Jeesus ja Profeetat todistavat että kaksi tahi kolme todistajaa ja asia on pätevä eli varma.

nyt on kiistatonta että Jumala on siis antanut pakanat joidenkin jumalien vallan eli hallitusten alle eli alistanut pakana kansat muille jumalille.

Jos jollain on valtaa ja Jeesus sanoo ettei valtaa ole ellei Jumala sitä anna niin mitä ja miten pakanat voivat vastaustaa eli olla jumalan suunnitelman vastustajia eli saatania eli nimi tahi määritelmä saatana tarkoitaa vastustajaa.

vähän samaa tapaa kuin newtonin kolmas laki eli vastavoima !

eli jos pahalla on valtaa ja se valta on Jumalalta on jopa väärin vastustaa Jumalan tekoja ja rakkautta pakanoille ?

eli mitä Jumala tahi Jumala eli elohim on ja merkitsee ??

Apostoli opettaa ettei ole mitään vääriä jumalia eli epäjumalia, mutta siis oikeita on, mutta muita jumalia on ?

ja sitten kuinka paljon sitten on muita jumalia ja mikä on heidän asemansa Jumalaa nähden ja ihmisiin ja toisiinsa.
no koska en odota vastausta jatkan sillä oletuksella että Jos Jumala sanoo, tulkoon valkeus niin valkeus tulee ??
eli Jumala on antanut muut jumalat pakanoille.

Lainaus
kumarsivat niitä, jumalia, joita he eivät tunteneet ja joita hän ei ollut heidän osalleen jakanut-

kuka voi vastustaa Jumalaa / jumalaa ?
ei kukaan.

Nyt Jos Mooseksen laki ja sen toinen käsky on:

3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

eli tässä lauseessa olisi hyvä olla Acco tahi herra Piho apuna mutta ei ole.

tekstin sisäinen olemus osoittaa että kuka sitten puhui Moosekselle, pitää totena että on muita jumalia mutta juutalainen ei saa niitä palvoa, vaan ne ovat pakanoille.

eli jos Jumala tarkoitti lain myös pakanoille se on ansa ja harhautus ja vääryys !
sillä kukaan ei voi vastustaa Jumalaa / jumalaa.

no sama se....
____________________________
 saatanan puolisox1

tämä seuraava kuuluu paremminkin omaa ketjuuni sillä täällä se on sivujuoni :)
eli Jumala sanoi:

15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

eli pahalla ja naisella on siemen ja molemmat tekevät uusia siemeniä eli jälkeläisiä ??

eli paha lisääntyy ja nainen lisääntyy.

1 moos 6 on eräs osoitus että myös he yhdessä näin tekevät mutta Lilith, kuka thi mikä lie, ei saa eli Jumala ei salli Lilithille samaa mitä saatanalle tahi Jumalan pojille / Jumalan Pojille.

nyt selvästi ei käy ilmi miksi Jumala muuttaa Eevan kehoa omenan syönnin jälkeen, itse oletan että seksuaali kontaktin takia.
muuten ei ole järkeä eli lokiikkaa muuttaa naisen seksuaali juttuja mitä lie.
Myös Lilith näyttää muutamien paikkojen perusteella kokeneen muodon muutoksen.

no sama se.

eli pahalla on munat ja geenit eli siittiösoluja.
onko kyseessä maa versio1 tahi maa versio2 tahi jopa 3, ei tietoa.
kuitenkin on selvää että pahan ja naisen geenit ovat sopivia.

nyt OLETUS, sillä ei ole ilmoitettu eli Kirjoitettu, että myös naispuolinen enkeli, Lilith olisi ollut alussa tahi vieläkin kykenevä tekemään jälkeläisiä.
tosin tässä on eräs hyvin tärkeä pointti taustalla mutta se vaatii miljoona merkkiä mukaan.
eli eli miten pahan siemen lisääntyy ?

ja sitten eräs katsonta kulma.
mitä on siemen ?? aina joku "esine" tahi "selvästi oleva hhmmm, kappale", en löydä sanaa.
eli voiko ajatus olla siemen ?
tahi sana ??
Toki Jumalan Sana on siemen.

eli mitä lakia Jumalan Sanan siemen tekee ja miten se lisääntyy ??
eli miten ilosanoma, mikä saattaa olla osaksi positiivista puhetta, lisääntyä?

eli jos pahan sanat tekevät luonnon eli Jumalan salaisen, meille näkymättömän ja meidän havainto maailman ulkopuolisen lain kautta mitä lait tekevät eli vaikuttavat niin myös pahan puhe on kuten sade joka tekee mitä varten se on lähetetty.

Jumalalla on omia enkeleitä, eli lähetettyjä eli palvelijoita, oikeita enkeleitä ja sitten sanansaattajia eli saarnaajia ja puhujia.

oletus että samat lait ovat myös voimassa ja hyvässä että pahassa myös pahan kohdalla niin pahalla on omia lähettiläitä jotka sitten saarnaavat ??

ellei niin mikä on se HENKI eli pienellä henki mikä vaikuttaa lopunaikan ??
eli Ilmestys 2.

14 Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.

20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.

eli juuri oppi eli saarana eli opetus on kyseessä.

ja huomaan että ne kolme käskyä jotka ovat pakanoille on kyseessä !
ne lait eli käskyt mitkä ovat ENNEN Moosesta eli Adamille ja Nooalle eli kaikille ihmisille.

hhmmm
 no sama se.






« Viimeksi muokattu: 12.04.14 - klo:19:38 kirjoittanut Vastavoima »

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #22 : 12.04.14 - klo:19:20 »
Minua ei tämä ketju oikein ilahduta. Miksi miettiä tällaisia asioita. Eikö olisi parempi vaikka julistaa evankeliumia. :-\

tietysti :)
mutta tulee tietää ketää ja mitä vastaa tulee vastusta eli mitä vastaan tulee olla saatana = vastustaja !

Jaak. 4:7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.

1. Piet. 5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.

eli meidän tulee vastustaa, ketää ja miksi ja missä ??

Jumalan tekoja ??
eli me olemme silloin kuten sanan määritys, Jumalan vastustajia ! eli saatanoita !

vai eikö ole mielestäsi totta mitä Jumala sanoi ? kun jakoi muut jumalat pakanoille !

no älä pelkää, jos Jeesus suojelee kukaan ei sinua tahi suojeltua voita mutta jos Jeesus ei suojele, kuka voi suojella ?

kuten Jumala itse on alusta asti opettanut, naisen ei ole tarvis tahi edes tarkoitus olla sodassa ja vastustaa !
naisen tehtävä on tehdä lapsia ja olla miehelle alamainen ja sitten pitää koti ja lapsen kurissa !

eli naisen sydän ei kestä moista pahuutta ja ei edes sen eli pahan kavalia juonia tutkia !
joten mitä voin sanoa ??

kuten joskus lupasin jos naiset kiltisti syövät aamupuuron annan heille myös jälkiruokaa eli suklaata, mansikoita ja kaikkea hyvää :)
jos jaksan kuitenkin annan vaikka ette ole oleet kiltisti eli Jumalan tahdon mukaan eli hiljaa ja alamaiset !

no kuitenkaan ei tarvitse pelätä sillä KAIKKI mikä on Jumalasta voittaa maailman ja pahan !
_____________

täytä vain virkasi ja toimesi mitä Jumala on sydämeesi laskenut !
kukaan toinen ei voi sitä tehdä samalla tavalla kuten Jumala on sen suunnitellut, kuitenkin kukaan ei ole korvaamaton.

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #23 : 12.04.14 - klo:19:44 »
itse kuten olen monesti sanonut voin helposti pettää naisia jos on tarvis, tiedän kuinka naisen sielu toimii ja kuinka siihen voi vaikuttaa.

eli jos on petos se tulee olla esillä että kukaan ei sitten ole siitä tietämättä eli kaikki tietävät kuinka paha tekee mitä tekee.

eli Totuus eli tosiasiat tekevät vapaiksi ei muu eli Jeesus.
jos on sota ei ole hyvä juosta karkuu, kyllä se vihollinen sieltä tulee.
ei vihollinen tulee joskus kohdata ja jos on mahdollisuus, parhaat aseet ja varusteet päällä.

ja tämä on just sodan "julistuksen" jälkeen :)

eli Efosolaiskirjeen 6 luvun eräs pää teema.

sotaa ei voiteta muuten kuin sotimalla !
ja hengellinen sota on Jumalan edessä ja kädessä.

Jumalan sotilaat, palvelukseen lähetetyt henget eivät ole minun tahi sinun puolella vaan JUMALAN eli totuuden !
viitataus Mooses eli Joosua ja sota mikä se kaupunki taas olikaan mikä muuri kaatui.
jeriko !
hyvä taas muistin.

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #24 : 12.04.14 - klo:19:48 »
Jaak. 4:7 Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.

jos Totuus on eräs Jumalan pää teema ja sitä paha sitten pyrkii hajottamaan tahi muuta niin mikä tahi mitä meidän tulee vastustaa ??

anti-totuutta eli valhetta ja petosta ja samakaltaista?

eli Totuus tekee vapaaksi.
eli Jeesus eli Jumala jonka nimi on Jeesus- Pojalla ei ollut maan päällä omaa nimeä eikä omaa tekoa eikä omai sanoja !
tämä on Jumalan Pojan oma todistus.

eli Jumala on totuus ja se mitä ei ole Jumalasta on anti--jumala eli anti-totuus eli valhe,
hmmmm

ja siittten lisää kahvia.

Marjatta

  • Vieras
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #25 : 12.04.14 - klo:20:11 »
Minua ei tämä ketju oikein ilahduta. Miksi miettiä tällaisia asioita. Eikö olisi parempi vaikka julistaa evankeliumia. :-\

Olisi! Ei rakentavaa tämä.

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #26 : 12.04.14 - klo:20:16 »
- Kertoisin uskoville ihmisille, ettei kannata mennä seurakunnan kokouksiin. Perusteluksi kävisi mainiosti vaikkapa ihmisten väliset riidat ja katkeruus. Tai vääränlainen musiikki seurakunnassa. Tai joku puhuja, jonka persoona ei satu miellyttämään.

Minä suosisin hyvin monenlaista musiikkia. Koettaísin saada ihmiset uskomaan, että kaikki musiikki on neutraalia ja Jumalan luomaa ja että musiikkia pitäisi olla mahdollisimman paljon. Muös kaikkea muuta tunteita nostattavaa suosisin. Kaikkein parasta olisi saada uskovaiset tunneriippuvuuteen. Aikanaan sitten ottaisin tunteet pois, että ihminen luulisi olevansa Jumalan hylkäämää.

Myös tanssia pitäisi olla, että nuoret viihtyisivät seurakunnassa eikä tarvitsisi lähteä maailmaan. Rakkauden korottaminen yli kaiken muun pitäisi olla julistuksen keskipiste. Synnit selittäisin hairahduksiksi ja ihmisen rikkinäisyydestä johtuvaksi vajavaisuudeksi.

joten minkä perusteella KAIKKI musiikki on Jumalasta ? tosin ei tarvitse vastata ja en edes odota, se olisi 8 ihme maailmassa jos sinä tahi muut vastaisivat :)
vieläpä asiallisesti.

Jos olisin sielunvihollinen puhuisin sekä totta että valhetta.

Hyviä konsteja Pauluksella tuossa edellä. Ja se juuri, että jos puhuu ihan täyttä valetta, ei sitä kukaan usko sillä ihmiset huomaavat valehtelun. Pitää valehdella sillä lailla sopivasti totuuden puhumisen seassa, jotta ihmiset eksyvät. Tai keksiä omille valheilleen perusteluita Raamatusta tai väännellä Raamatun tekstiä niin kuin vihollinen teki esim. Jeesuksen kohdalla yrittäessään saada Jeesusta hyppäämään katolta alas.

Poissa Tarck Aili J.A.

  • Viestejä: 146
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #27 : 12.04.14 - klo:20:24 »
Minua ei tämä ketju oikein ilahduta. Miksi miettiä tällaisia asioita. Eikö olisi parempi vaikka julistaa evankeliumia. :-\

Olisi! Ei rakentavaa tämä.

 ??? Jahas, törmäämme täsmälleen samaan ongelmaan kuin eräällä toisella foorumilla... 
Ettekö huomaa tätä ketjua lukiessanne, että sielunvihollinenhan toimii ihan elävässä elämässä mm. juuri tällä tavoin? Se yrittää ujuttaa ihmisten mieleen mm. kaikenlaisia tekosyitä olla lukematta Raamattua, olla rukoilematta, olla osallistumatta seurakunnan toimintaan. Myös se yrittää monilla eri keinoilla houkutella uskovia tekemään erilaisia syntejä väittämällä, ettei siitä mitään haittaa ole tai peräti, ettei ne synnit oikeasti edes mitään syntejä ole. Ja kun uskova sitten näiden vakuuttelujen jälkeen lankeaa syntiin, alkaakin armoton syyttely ja väitteet siitä, ettei enää anteeksiantoa ole luvassa. Näinhän sielunvihollinen juuri nimenomaan toimii. Ja käyttää jopa Raamattua näiden väitteidensä tukena.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #28 : 12.04.14 - klo:20:30 »
- Kun uskova ihminen lankeaa syntiin, kertoisin hänelle, että tuo sinun syntisi oli kyllä viimeinen pisara ja että et kyllä saa sitä anteeksi. Vetoaisin tässä Raamatun sanaan, joka sanoo, että jos joku on tullut tuntemaan totuuden ja sen jälkeen vielä tekee syntiä, hänelle ei ole tiedossa anteeksiantoa. Sanoisin myös, että tekemällä kyseisen synnin hän on pilkannut Pyhää Henkeä eikä saa sitä anteeksi.

Luulisin, että tuollaisia väitöksiä paholaisen suunnasta kuulee jokainen uskova.

Tulkoon tässä yhteydessä sanotuksi käsitykseni, miten Pyhä Henki toimii tilanteessa, jossa uskova on tehnyt syntiä.
Silloin Pyhä Henkikin osoittaa synnin, mutta tietenkin eri tarkoituksessa.
Kun uskova tunnustaa vaikkapa mielessään, että syntihän se oli mikä se sitten onkaan, Pyhä Henki alkaa osoittamaan Jeesusta ja armoa ja sitä, että synnit saa anteeksi.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Jos olisit sielunvihollinen
« Vastaus #29 : 12.04.14 - klo:20:35 »
- Menisin valheen henkenä kertomaan profetioita ja tekemään ihmeitä.

ja laittaisin uskovat varoittelemaan, ettei niitä saa arvioida, koska silloin syyllistyy Pyhän Hengen pilkkaan tai ainakin siunaukset ja herätykset menisi.