Kristilliset tavat

[Paulus]

Aktiivisuuden ja passiivisuuden välinen jännite Kristinuskossa: "etsikää, niin te löydätte". Kuitenkin pelastus on kokonaan Jumalan työ. Paljon kontrasteja, "ristiriitoja" jotka eivät kuitenkaan ole ristiriitoja. Entisajan pietistit puhuivat armonjärjestyksestä, ensin tulee elävä usko joka tuo mukanaan teon.

Juuri näin. Olen useammassa yhteydessä "törmännyt" käsitteeseen "aktiivinen passiivisuus", joka kuvaa mielestäni hyvin pelastuksen ydintä. Kun ihmisen mahdollisuudet päättyvät, silloin ei enää voi "tehdä" muuta kuin luovuttaa "koko roska" Kristuksen "aktiivisuuteen" eli Hänen valmiin työnsä varaan. On sitten kokonaan eri asia, että siitä seuraa erilaista aktiivisuutta, toisella enemmän, toisella vähemmän.

Näin vanhurskauttaminen ja elämän vanhurskaus ovat eri asioita, mutta jälkimmäinen on ensinmainitun seurausta.

[Mice]

Näin vanhurskauttaminen ja elämän vanhurskaus ovat eri asioita, mutta jälkimmäinen on ensinmainitun seurausta.

Ja ongelmia syntyy heti kun lahjavanhurskaus ja elämän vanhurskaus väärällä tavalla erotetaan toisistaan. Juuri kerkesin toisella foorumilla asiasta kirjoittamaan. Se on armon väärinkäyttöä. Sellaisen julistuksen seurauksena armosta tulee pelkkä ponnahduslauta.

"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi."

Toinen seuraa toista, mutta juuri on sama. Molemmat perustuvat ristiin.

[Paulus]

Näin vanhurskauttaminen ja elämän vanhurskaus ovat eri asioita, mutta jälkimmäinen on ensinmainitun seurausta.

William Uotinen kirjoittaa tästä kirjassaan Sinäkin olet perillinen:

"Suurimpia erehdyksiä, mitä kautta aikojen on tehty kristillisessä opetuksessa, on vanhurskauttamisopin ja pyhitysopin toisiinsa sekoittaminen: ei ole osattu erottaa toisistaan uskonvanhurskautta, joka meille luetaan ansiotta, ja elämänvanhurskautta, siis pyhitystä, joka on kristittynä vaeltamista.

Heti kun alamme puhua kristillisesttä elämästä ja hyvästä elämästä, puhumme pyhityksestä. Jos sekoitamme tämän opetuksen vanhurskauttamiseen, tuloksena on oppi: ihminen on vanhurskautettu pyhityksensä tähden. Kuitenkaan mikään liha ei tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto (Room. 3:20)."

[Mice]

Joo se toimii väärin noinkin päin.

Sama lopputulos on jos elämän vanhurskaus väärin erotetaan rististä.

[Paulus]

Olen pohtinut usein sitä, että voiko armon-alaisuutta käyttää väärin. Mielestäni ei voi.

Kun Johannes kirjoittaa, että "synti on laittomuus", niin syntiin suostuminen merkitsee paluuta lain alaisuuteen. Ei se heti merkitse armon ulkopuolelle joutumista, mutta jatkuessaan ihminen saattaa menettää sen uskon, millä armo on omistettavissa. Ja juuri siihen sielunvihollinen rakentaa taktiikkansa. Ensin se vakuuttaa, ettei nyt noin pieni asia voi armosta pois viedä. Mutta sitten kun syntiä on sen mielestä riittävästi, niin se muuttaa taktiikkaansa ja sanoo, ettei armo sinulle enää kuulu. Siksi synnillä leikitteleminen on äärimmäisen vakavaa.

Mutta tässä on tarkoitus keskustella kristillisistä tavoista. Onkohan tullut jo esille se, että tapakristillisyys riittää monelle itseään kristittynä pitävälle?

[Mice]

Olen pohtinut usein sitä, että voiko armon-alaisuutta käyttää väärin. Mielestäni ei voi.

Kun Johannes kirjoittaa, että "synti on laittomuus", niin syntiin suostuminen merkitsee paluuta lain alaisuuteen. Ei se heti merkitse armon ulkopuolelle joutumista, mutta jatkuessaan ihminen saattaa menettää sen uskon, millä armo on omistettavissa. Ja juuri siihen sielunvihollinen rakentaa taktiikkansa. Ensin se vakuuttaa, ettei nyt noin pieni asia voi armosta pois viedä. Mutta sitten kun syntiä on sen mielestä riittävästi, niin se muuttaa taktiikkaansa ja sanoo, ettei armo sinulle enää kuulu. Siksi synnillä leikitteleminen on äärimmäisen vakavaa.

Mutta tässä on tarkoitus keskustella kristillisistä tavoista. Onkohan tullut jo esille se, että tapakristillisyys riittää monelle itseään kristittynä pitävälle?

Vaikka tässä onkin tarkoitus keskustella kristilliistä tavoista, niin olipa kertakaikkisen hieno kirjoitus armosta ja synnistä!
Noin se mielestäni menee. Armoa ei ole koskaan liikaa tai armoa ei venytetä liikaa. Ei todellinen armo ole ihmisen venytettävissä. Armo kasvattaa ja armosta poikkeaminen ei kasvata. Armo ei ahdista eikä purista. Armossa on ihmisen hyvä olla. Se on ihmisen paikka ennen taivasta.

[Pökkelö]

Niin, ja kun ihminen löytää armon, sitä kautta kiitollisena vapautuu lainalaisesta suorittamisesta. Tuo kiitollisus laittaa ihmisen palvelemaan muita.
Ei pakosta, vaan rakkaudesta. Rakkaus "pakottaa", ja näin usko on elävää, ei toimeetonta.
Ja se ei edes aina huomaa tekevänsä Herran ennnaltavalmistamia tekoja. Elävä usko ei myöskään kerskaa teoistaan, sillä hän kokee tekevänsä vain vähän siitä kiitollisuudesta josta haluaisi antaa enemmän.

[Paulus]

Niin, ja kun ihminen löytää armon, sitä kautta kiitollisena vapautuu lainalaisesta suorittamisesta. Tuo kiitollisus laittaa ihmisen palvelemaan muita.
Ei pakosta, vaan rakkaudesta. Rakkaus "pakottaa", ja näin usko on elävää, ei toimeetonta.
Ja se ei edes aina huomaa tekevänsä Herran ennnaltavalmistamia tekoja. Elävä usko ei myöskään kerskaa teoistaan, sillä hän kokee tekevänsä vain vähän siitä kiitollisuudesta josta haluaisi antaa enemmän.

Toinen juttu on se, että meistä ei tehdä toistemme kopioita, vaan että meillä on erilaisia lahjoja ja kykyjä ja siten myös erilaisia tehtäviä. Usko Kristukseen vapauttaa kaikesta uskonnon harjoittamisesta, näin uskova vapautuu olemaan oma itsensä myös kristittynä eikä hänellä ole tarvetta peilata itseään muihin. Tämä kaikki tuo tietenkin mukanaan itse kullekin myös erilaisia tapoja, mutta ne ovat seurausta sisäisestä elämästä, eivät sen sisäisen elämän edellytys.

Jeesus tuli tuomaan Elämän ja Yltäkylläisyyden, mikä ei tarkoita sitä, että uskova olisi rikas siinä mielessä, mitä tämä maailma rikkaudella ymmärtää. Uskovan rikkaus on Kristus ja salattu elämä Hänessä. Kun Kristus saa olla sydämen halajamisen keskipiste, niin uskova voi elää rikasta elämää myös ulkonaisen puutteenkin keskellä. Uskosta osattoman on mahdotonta ymmärtää tätä, koska se on siltä salattu. Jos se tämän ymmärtäisi, kaikki maailman tiedotusvälineet toitottaisivat tätä sanomaa yli kaiken muun aamusta iltaan ja suurin otsikoin.

[Pökkelö]

Näin on Paulus !

Harva kuitenkaan tyytyy Kristuksen tuntemiseen. Keskustelin juuri yhden "ennalleasettamis judaistin" kanssa.
Juutalaisten tapojen, sääntöjen ja lain noudattimista hän perusteli niiden olevan ihmisen käyttöohjeita Jumalalta.

Tai sitten uskonnollisten tapojen nnoudattamista oman ylpeyden pönkittämiseksi. Jeesus on kyllä puheissa, mutta tavat ja säännöt ottavat tärkeimmän paikan.

Meillä on huomenna lauantaina Kristus päivä Turussa. Puolelta päivin aloitetaan.
Saa huokailla sen puolesta , jos hyvältä tuntuu. Kiitos !

[Taisto]

Harva kuitenkaan tyytyy Kristuksen tuntemiseen.

Näin on, vaikka sanotaankin:
"...pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. "

[Paulus]

Armo ei ahdista eikä purista. Armossa on ihmisen hyvä olla. Se on ihmisen paikka ennen taivasta.

Siguainesta:

Armo on ihmisen paikka ennen taivasta!

[hanski]

Mua ärsyttää monenlaiset jutut.

https://www.youtube.com/watch?v=w9vNMuE_p_4

Tuolla 'sanottavaa' - kanavalla on joku aika kattavasti kertunut niistä.

  Minua ärsyttää ihan satasella sellainen kaikkien asioiden hengellistäminen. Siis sellainen, että kaikki, mitä ympärillä näkyy ja kuuluu, on Jumalan puhetta, eikä voi siis mitään esinettä tai asiaa olla niin, että se olisi vain yksinkertaisesti se esine tai asia. Siis kahvikuppi pöydällä ei milloinkaan ole vain kanhvikuppi pöydällä, vaan se kahvikuppi aina puhuu jotain ja kaikki esineet ja asiat puhuu jotain. Muistan joskus rippikouluikäisenä oltiin siskon kanssa törmätty jossain tähän ilmiöön ja kehitettiin siitä ärsytyksestä sitten sellainen leikki, että toinen sanoi jonkun sanan, mikä mieleen juolahti, ja toinen keksi siihen sitten jonkun hengellisen merkityksen. Siis esim. siskoni sanoi sanan "pingviini" ja minä vastasin siihen, että se puhuu minulle siitä, kuinka ihminen on yhtaikaa syntinen ja vanhurskas jne. Siitä sai ihan mukavan session, mutta en siis tajua, kuinka joku jaksaa elää tuolla tavalla. Ehkä tämä on jonkinlista perinnöllistä allergiaa, koska esim. äitini on myös kertonut, että hänellä oli nuoruudessaan joku tuttava, jolla oli tuollainen tyyli, ja äiti sanoi, että hänen oli pakko ottaa etäisyyttä tuohon ihmiseen, kun hänestä tuntui, että hän tulee hulluksi, jos joutuu niitä juttuja vielä kuuntelemaan.