Kirjoittaja Aihe: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä  (Luettu 1062 kertaa)

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Jonkun opin mukainen sunnuntain lepopäivä näkyy käytännössä lähes kaikissa herätysliikkeissä. Pyhäpäivien viettäminen 300-luvun kirkollisen vuosikalenterin mukaan on maailman alkeisvoimien alla, se on myös herätysliikkeissä käytännöllisesti puhumatta pääsiäisestä.

Kun on uloskasvanut totuuden tuntemisen kautta vapaaksi, ei voi palata entiselleen, siksi kärsiminen rukoillen hiljaa tulee siitä, se on tuttua minulle.

Kol. 3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
 
Koska ei sovi ruveta väittelemään heikkouskoisten kanssa, vaan tulee hoivata lähimmäisenrakkaudesta antamalla Pyhälle Hengelle tilaa, että Pyhä Henki tekee töitä heikkouskoisissa ja johtaa heitä totuuden tuntemiseen.

Room. 14:1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.

Kärsiminen kolahtaen toisiaan ja saadessaan kohlauksia toisilta ja anteeksiantamuksessa vaeltaminen kuuluu asiaan, se ei lupaa helppoa tietä meille uskoville.

Kypsemmille uskoville voi olla pulaa Jumalan asettamista opettajista, koska väkevää vesittämätöntä saarnaa kaivataan yhä. Kiitos Herralle ystäväni uskovan järjestelemistä tilaisuuksista, joihin sain osallistua ja sain olla osallinen ajattomasta ehtoollisesta! Odotan yhä toista tilaisuutta voidakseni osallistua mukaan.

Uloskasvaneille uskoville on paikka, mutta jumalanpalveluskokouksissa kärsiminen rukoillen hiljaa alkaa, koska siellä mukaudutaan jonkun opin mukaisen sunnuntain lepopäivän ja 300-luvun kirkollisen vuosikalenterin mukaan. Jumalanpalveluksen tarkoitus on palvella, mutta se on enemmän pyörittävä ja viihdyttävä ohjelmakeskeinen jumalanpalvelus, se sivuuttaa totuutta, eikä johda totuuden tuntemiseen huomioiden uskonkasvua.

Jeesus maanpäällisen vaelluksen aikana tuomitsi väärinkäyttämisen sapatin kanssa ja sanoi, että on lupa parantaa sapattina ja vapautti kansaa pois maailman alkeisvoimien alta ja johdatti totuuden tuntemiseen sapatin ohessa. Sama asia pätee jumalanpalvelukseen, jonka tulisi kuulua johtaa totuuden tuntemiseen palvellen.

Jeesus huomioi sairaita, heikkoja ja syntisiä ihmisiä. Jeesus tahtoo palvella heitä hoivaten, mutta jumalanpalvelus on pyörittävä ja viihdyttävä ohjelmakeskeinen, se sivuuttaa heikkoja, sairaita ja syntiin langenneita uskovia ja samoin syntisiä, joilla on etsikkoaika ja haluaa tulla pelastetuksi.

Se taisi olla vuonna 2017, kun koin, miten Herra puhui minulle, että Hän tulee tuomitsemaan seurakunnan keskinäisiä asioita vapauttamalla kansaa alkeisvoimien alta ja saa kansaa ojentautumaan terveellä tavalla Kristusta kohtaan, niin kaikki pienemmästä suurimpaan tulee tuntemaan Jeesusta, eikä kukaan heistä sano toisilleen: "Tunne Herra!" ja tuli ajatus minulle siitä, että tuomio alkaa Jumalan huoneesta.

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #1 : 03.09.19 - klo:19:26 »
Se taisi olla vuonna 2017, kun koin, miten Herra puhui minulle, että Hän tulee tuomitsemaan seurakunnan keskinäisiä asioita vapauttamalla kansaa alkeisvoimien alta...

Mitä Uudessa Testamentissa tarkoitetaan alkeisvoimilla? Muistaakseni Raamatussa mainitaan alkeisvoimat neljä kertaa (voin muistaa väärinkin, mutta joka tapauksessa ei kovin usein).

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #2 : 03.09.19 - klo:21:35 »

Minulle kyllä riittää se, että pidän vapaapäivää eli lepään töistä joka seitsemäs päivä. Siis suunnilleen joka seitsemäs päivä, ei se minulle mikään laki ole. Enimmäkseen lepopäiväni on sunnuntai, mutta joskus teen töitä sunnuntainakin. Ihminen ei ole sapattia varten, vaan sapatti ihmistä varten.

Jumalanpalveluksesta: onko mielestäsi uskovien pidettävä lepopäivänä jumalanpalvelus, Mooseksen lakia mukaellen? Määräsikö Jeesus meille sapatin?

Lisäys: en todellakaan koe olevani alkeisvoimien alla, jos jonakin päivänä lepään viikon töistä.
« Viimeksi muokattu: 03.09.19 - klo:21:40 kirjoittanut Taisto »

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #3 : 03.09.19 - klo:21:48 »
Komppaan Taistoa. Pääsääntöisesti sunnuntaisin, joka myös pyhäpäivänä tunnetaan lepäilen.
Luen Sanaa ja hyviä selitysteoksia. Tietskat pysyy kiinni ja kaupassa en käy.
Lähimmäistä tarvittaessa tosin autan.

Pyhästä on tullut yhteiskuntaamme yksi ylimääräinen työ- ja kauppapäivä. Uskovaistenkin.
Kukin tosin taaplaa tavallaan. Minä teen näin.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #4 : 03.09.19 - klo:22:00 »
Se taisi olla vuonna 2017, kun koin, miten Herra puhui minulle, että Hän tulee tuomitsemaan seurakunnan keskinäisiä asioita vapauttamalla kansaa alkeisvoimien alta...

Mitä Uudessa Testamentissa tarkoitetaan alkeisvoimilla? Muistaakseni Raamatussa mainitaan alkeisvoimat neljä kertaa (voin muistaa väärinkin, mutta joka tapauksessa ei kovin usein).

Pahoittelen, en voi vastata keskinäisen rauhan ja yhteisen rakentumisen vuoksi. Uskon, että itse tiedät, mitä tarkoittaa.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #5 : 03.09.19 - klo:22:32 »
Se taisi olla vuonna 2017, kun koin, miten Herra puhui minulle, että Hän tulee tuomitsemaan seurakunnan keskinäisiä asioita vapauttamalla kansaa alkeisvoimien alta...

Mitä Uudessa Testamentissa tarkoitetaan alkeisvoimilla? Muistaakseni Raamatussa mainitaan alkeisvoimat neljä kertaa (voin muistaa väärinkin, mutta joka tapauksessa ei kovin usein).
Kommentaariraamatussa (Sana elämään, Raamattu Kansalle) selitetään, että alkeisvoimat eli stoikheia (kreikaksi) ovat:

-maailmassa hallitsevat henkivoimat ja -vallat
-maailmankaikkeuden alkuvoimat, alkuaineet, perusperiaatteet, alkeisopetus,
 aikoja säätelevät taivaankappaleet, em. liittyvä uskonnollisten juhla-aikojen
 noudattaminen, 
 maailman alkuun liittyvät kosmiset henget

Alkeisvoimista eli alkuvoimista on selitystä mm Sley:n sivulla:
https://mediakirjasto.sley.fi/mediakirjasto/7294/kol-02-voittaja-ei-pelkaa
« Viimeksi muokattu: 03.09.19 - klo:22:38 kirjoittanut Soltero »

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #6 : 03.09.19 - klo:22:34 »
Oliko niin, että sapatti oli viikon seitsemäs päivä eli sama kuin meidän lauantai.

Alkuseurakunta kokoontui sapatin jälkeisenä päivänä. Sitä päivää sanotaan nykyään sunnuntaiksi.

Ap. t. 20:7

Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka

Poissa Jano

  • Viestejä: 304
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #7 : 03.09.19 - klo:23:07 »

Luomiskertomuksessa sekä juutalaisten ajanlaskussa päivä alkaa illasta. Tuo kokous alkoi siis lauantai-iltana ja Paavali potkittu tästä johtuen puhettaan puoleenyöhön.

Tämä ihan vain faktatietoa, itse aloituksen asiaan minulla ei ole erityisen voimakasta kantaa suuntaan tai toiseen.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #8 : 03.09.19 - klo:23:23 »
Se taisi olla vuonna 2017, kun koin, miten Herra puhui minulle, että Hän tulee tuomitsemaan seurakunnan keskinäisiä asioita vapauttamalla kansaa alkeisvoimien alta...

Mitä Uudessa Testamentissa tarkoitetaan alkeisvoimilla? Muistaakseni Raamatussa mainitaan alkeisvoimat neljä kertaa (voin muistaa väärinkin, mutta joka tapauksessa ei kovin usein).

Pahoittelen, en voi vastata keskinäisen rauhan ja yhteisen rakentumisen vuoksi. Uskon, että itse tiedät, mitä tarkoittaa.
Tästä tulee kyllä mieleen, että et tiukan paikan tullen haluakaan yhdessä etsiä totuutta, vaan suljet silmäsi ja korvasi ja pysyt lujasti omassa käsityksessäsi.

Totuuden etsiminen vaatii rohkeutta myös epäillä ja ehkä hylätäkin omat käsityksensä. Ei se ole yhteistä rakentumista, että lopetetaan totuuden etsiminen, jos se joidenkin mielestä tai tässä tapauksessa yhden keskustelijan mielestä johtaa erilaisiin käsityksiin jostakin asiasta.

Kyllä totuus kestää kysymykset ja kyseenalaiseksi asettamisen. Tai jos ei kestä, niin ei se sitten totuutta ollutkaan.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #9 : 04.09.19 - klo:00:26 »

Amen! Anteeksi, en aiemmin huomannut kommenttiasi. Kiitos!

Jos tarkoitat nyt tätä tilannetta, niin on muita tapoja, joiden kautta perehdytään totuuteen hengen sävyssä. Esimerkiksi lempeys, se on yksi paras tapa, jonka kautta Jumala vaikuttaa mielenmuutoksen ja tällä tavalla perehdytään totuuteen.

Älkäämme anna sävyisä ja taidokas kommunikoiminen unohtua, miten tavalla tulee puhua, että toinen rakentuu. Ja myös tällä tavalla Raamatun tuntemisen rinnalla keskustellen ja kysellen tutkivin ja avoimin mielin, onko asia näin, mitä Raamattu tarkoittaa, niin se avaa ymmärrystä. Se parempi.

Lempeyteen liittyvät Raamatun kohdat:

2Tim. 2:24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
25   hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
26   ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.

Sananl. 31:26 Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus.

Fil. 4:5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #10 : 04.09.19 - klo:07:44 »
Oliko niin, että sapatti oli viikon seitsemäs päivä eli sama kuin meidän lauantai.

Alkuseurakunta kokoontui sapatin jälkeisenä päivänä. Sitä päivää sanotaan nykyään sunnuntaiksi.

Ap. t. 20:7

Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka

Luomiskertomuksessa sekä juutalaisten ajanlaskussa päivä alkaa illasta. Tuo kokous alkoi siis lauantai-iltana ja Paavali potkittu tästä johtuen puhettaan puoleenyöhön.

Tämä ihan vain faktatietoa, itse aloituksen asiaan minulla ei ole erityisen voimakasta kantaa suuntaan tai toiseen.

Jano. Mistä päättelet, että ko. kokous alkoi lauantai-iltana kun se yhtä hyvin saattoi alkaa sunnuntaina -yhä viikon ensimmäisenä päivänä- ennen pimeän tuloa, siis ennen (noin 18.00). Kohdasta ei käy ilmi, että Paavali olisi jatkanut puhettaan lauantai-iltana puoleenyöhön. Kohdassa todetaan vain sen alkaneen sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä. Päättymispäivää ei kerrota.

Poissa Jano

  • Viestejä: 304
Vs: Mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä
« Vastaus #11 : 04.09.19 - klo:09:15 »
Tuo ei ollut tosiaan minun päätelmäni, vaan fakta. En ehdi nyt etsiä lähdettä kun on aika kiirus, mutta Google on kaveri jos ketä kiinnostaa lähteitä etsiä.