Puimatanner

Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Paulus - 30.08.17 - klo:14:14

Otsikko: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Paulus - 30.08.17 - klo:14:14
Olen aikoinani käynyt armeijan yli-ikäisenä. Asia oli minulle jossain määrin ongelmallinen ja se vaikutti siihen, että ilmoittauduin aseettomaan palvelukseen. Olin vakaumuksessani jonkin verran häilyväinen ja sittemmin päädyinkin aseelliseen. Sotilasvalaa en kuitenkaan tehnyt.
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Mice - 30.08.17 - klo:17:05
18-vuotiaana menin, pyssyllisenä kävin ja valan vannoin.
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Paulus - 30.08.17 - klo:18:09
Horjumiseni johtui aika pitkälti olosuhteista, jotka "sattuivat" kohdalleni. Olin jo perheellinen, vanhin lapsemme oli jo syntynyt. Palvelukseenastumismääräys tuli täytenä yllätyksenä, kun olin kesälomalla kotipaikkakunnalla ja se siviilipalvelupaikka olisi ollut täysin toisaalla. Lisäksi oli yksi mahdoton asia, työpaikalla oli muitakin nuoria miehiä ja yksi oli parasta aikaa armeijassa. Minun tilalleni olisi yht'äkkiä ollut mahdoton saada toista henkilöä.

Kipuilin asian kanssa ja päädyin aseelliseen palvelukseen. Menin sotilaspiirin esikuntaan ja siitä asia lähti liikkeelle. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että olin johdatuksessa.

Komppaniamme vääpeli "iski" silmänsä minuun. Hän oli sodat käynyt mies ja tarvitsi apulaista, johon hän voisi luottaa. Muutamien alkuammuntojen jälkeen minut kutsuttiin toimistoon ja tämä ylivääpeli halusi tehdä minusta kirjurin. Ja se sopi minulle, olin käytännössä aseettomassa palveluksessa. Jälkeenpäin tajusin, että hän oli selvittänyt taustani ja siksi luotti minuun.

Vain yksissä sotaharjoituksissa olin - sielläkin kirjurina. Kun "loppusota" (2 viikkoa?) tuli, ylivääpeli joutui sinne, mutta hän jätti minut yksin hoitamaan komppanian asioita. Kerran hän soitti minulle harjoituksista ja sanoi, että nyt on semmoinen aika, että edellisen saapumiserän sotilasavustuspaperit pitäisi laittaa kuntoon. Sanoin, että "herra sotilasmestari (hän oli juuri saanut ylennyksen), ne paperit ovat valmiina ja odottavat allekirjoitustanne". Olin tutkinut edellisen kirjurin tekemiä hakemuksia ja otin niistä mallia. Vaikka ei ollut näköpuhelinta, niin tuli semmoinen tunne, että esimiehen kasvot loistivat siellä toisessa päässä. Hän olikin kertonut jossain, että yleensä komppanioitten vääpelit surevat sitä, että saavat vain huonoja kirjureita, mutta hänellä ei ole ollut muuta kuin hyviä.

Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Taisto - 30.08.17 - klo:19:17
Opiskelujen vuoksi hain muutamaksi vuodeksi lykkäystä palveluksesta. Kun sitten lopulta tuli palvelukseenastumismääräys, kävin viemässä sen takaisin esikuntaan ja ilmoitin pyrkiväni siviilipalvelukseen. Kolmen vartin kuulusteluunhan sitten jouduin, mutta ehkäpä kuulustelija totesi minut "toivottomaksi" ja hyväksyi minut sivariksi, lähettämättä minua asevelvollisten tutkintalautakunnan eteen Helsinkiin.

Siihen aikaan siviilipalvelus kesti 12 kk, olin eräässä valtion laitoksessa osittain konttorissa ja osittain ruokalassa keittiöapulaisena. Siinähän tuo sujui.
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Paulus - 30.08.17 - klo:19:26
Sain ylimääräisiä iltalomia seurakunnassa käymistä varten ja sain pitää toisille varusmiehille iltahartauksia (vaikka en ollut ev.lut). Kirjurit olivat ainakin siihen aikaan erikoisasemassa, vaikka heillä ei sitä sotilasarvon muodossa ollut. Valtaakin kirjurilla käytännössä oli, kun joutui vartiovuoroja järjestelemään. Tuli siitä vaikeuksiakin.
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Paulus - 31.08.17 - klo:14:14
Kaikki ei armeijassakaan mennyt kuin Srömssöössä. Kävi nimittäin sillä tavalla, että syyllistyin tekoon, josta sota-aikana olisi ollut seurauksena kuolemantuomio. Poistuin ilman lupaa suljetusta osastosta. Hieman pitkä tarina, mutta kävi niin, että tuomiota lievennettiin siten, että sahaamalla käsisahalla (muistini mukaan) 3 mottia halkoja klapeiksi rangastus olisi suoritettu. Hassu juttu, mutta ne halot on vieläkin sahaamatta.
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Taisto - 31.08.17 - klo:18:33
Kaikki ei armeijassakaan mennyt kuin Srömssöössä. Kävi nimittäin sillä tavalla, että syyllistyin tekoon, josta sota-aikana olisi ollut seurauksena kuolemantuomio. Poistuin ilman lupaa suljetusta osastosta. Hieman pitkä tarina, mutta kävi niin, että tuomiota lievennettiin siten, että sahaamalla käsisahalla (muistini mukaan) 3 mottia halkoja klapeiksi rangastus olisi suoritettu. Hassu juttu, mutta ne halot on vieläkin sahaamatta.
Ei muuta kuin teroitat sahan ja ryhdyt töihin.
Voidaan vielä lieventää asiaa niin, että saat käyttää pokasahaa  ;)
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Paulus - 31.08.17 - klo:19:13
Saattaa olla, että rikos on jo vanhentunut. Varuskuntaakaan ei ole enää olemassa.

Varusmiehellä ei siihen aikaan tainnut olla minkäänlaista oikeusturvaa puolustusasianajajasta puhumattakaan. Minulla olisi ollut rikosta lieventävä asia "takataskussa". Koska olin kirjuri, minulla oli ihan eri tavalla hommia kuin muilla kavereilla. Vapaa-aikaa ei juuri ollut. Rikoksenkin tein siksi, että hommien kunnollinen hoitaminen vei aikaa ja oli minulle ykkösasia.

Rikos tapahtui näin: Komppania tuli suljettuna osastona ruokalasta, joka oli jonkin matkan päässä eri rakennuksessa. Seremoniat sisälle menossa kestivät mielestäni turhan kauan, koska minulla oli paljon töitä. Niinpä livahdin jonon hänniltä sisälle ja menin toimistoon. Komppanian päällikkö sattui näkemään, että joku livahti sisälle ja niin minut haettiin komppanian eteen puhutteluun ja tuomittavaksi. Jos päällikkö olisi tiennyt, kuka meni, niin luultavasti hän olisi painanut jutun villaisella. Hänen oli kuitenkin toimittava ja niin sain tuomion heti paikan päällä. Olimme hyvissä väleissä ja hänen luottomiehenään olin hoitanut hänen pankkiasioitaankin. Tuomittuaan minut hän kutsui minut toimistoon ja sanoi, että ilmoita komppanian vääpelille, että mittaa minulle sahattavat halot. Ja lisäsi siihen, että kun asia on hoidettu, siitä ei enää puhuta.

Vääpelinä oli muuan ylikessu. Olin hänenkin kanssaan hyvissä väleissä. Kun ilmoitin asiasta, hän sanoi ainoastaan kaksi sanaa: "Vai niin". Ei puhunut muuta, eikä tehnyt mitään asian suhteen, ei edes mitannut halkoja. Minäkään en jatkanut asiaa, vaan jäin odottamaan. Mitään ei tapahtunut, komppanianpäällikkö sai komennuksen sotaharjoituksiin ja viipyi siellä ainakin kaksi viikkoa.

Jännitin viimeiseen päivään asiaa. Kun kotiutuspäivä koitti, komppanian päällikkö kokosi kotiutettavat riviin käytävälle ja piti meille puheen. Hän sanoi, että on ollut tapana palkita jokaisen kotiutuserän parhaiten palvellut varusmies. Palkintona oli Jalkaväen vuosikirja. Hän ojensi kirjan minulle. Haloista ei kukaan puhunut mitään. Korpin natsatkin sain.
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Paulus - 16.04.20 - klo:17:07
Komppaniamme vääpeli "iski" silmänsä minuun. Hän oli sodat käynyt mies ja tarvitsi apulaista, johon hän voisi luottaa. Muutamien alkuammuntojen jälkeen minut kutsuttiin toimistoon ja tämä ylivääpeli halusi tehdä minusta kirjurin. Ja se sopi minulle, olin käytännössä aseettomassa palveluksessa. Jälkeenpäin tajusin, että hän oli selvittänyt taustani ja siksi luotti minuun.

Vain yksissä sotaharjoituksissa olin - sielläkin kirjurina. Kun "loppusota" (2 viikkoa?) tuli, ylivääpeli joutui sinne, mutta hän jätti minut yksin hoitamaan komppanian asioita. Kerran hän soitti minulle harjoituksista ja sanoi, että nyt on semmoinen aika, että edellisen saapumiserän sotilasavustuspaperit pitäisi laittaa kuntoon. Sanoin, että "herra sotilasmestari (hän oli juuri saanut ylennyksen), ne paperit ovat valmiina ja odottavat allekirjoitustanne". Olin tutkinut edellisen kirjurin tekemiä hakemuksia ja otin niistä mallia. Vaikka ei ollut näköpuhelinta, niin tuli semmoinen tunne, että esimiehen kasvot loistivat siellä toisessa päässä. Hän olikin kertonut jossain, että yleensä komppanioitten vääpelit surevat sitä, että saavat vain huonoja kirjureita, mutta hänellä ei ole ollut muuta kuin hyviä.

Tuli vielä mieleen yksi asia tästä samaisesta ylivääpelistä, tai sotilasmestarihan hän jo silloin oli.

Hän kirjoitti minulle ikäänkuin "työtodistuksen" armeija-ajaltani. Kehui monisanaisesti. Yksi kohta jossain muussa yhteydessä olisi ollut loukkaava, mutta hänen "kynästään" se oli mielestäni pelkästään positiivinen asia. Se sana oli "uskonnollismielinen". Hän ei mielestäni ollut mikään uskovainen, joten tässä yhteydessä ymmärrän häntä. Tuo sana oli hänen luontainen tapansa ilmaista asia.
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Janne - 16.04.20 - klo:20:52

Tuli vielä mieleen yksi asia tästä samaisesta ylivääpelistä, tai sotilasmestarihan hän jo silloin oli.

Hän kirjoitti minulle ikäänkuin "työtodistuksen" armeija-ajaltani. Kehui monisanaisesti. Yksi kohta jossain muussa yhteydessä olisi ollut loukkaava, mutta hänen "kynästään" se oli mielestäni pelkästään positiivinen asia. Se sana oli "uskonnollismielinen". Hän ei mielestäni ollut mikään uskovainen, joten tässä yhteydessä ymmärrän häntä. Tuo sana oli hänen luontainen tapansa ilmaista asia.

Kaunis sana  :)

Tuo sopisi vaikkapa sanakirjaan "uskonnollismielinen". Kun sitä oikein mutustaa niin taidanpa minäkin olla uskonnollismielinen monessa asiassa, vaikka toivoisin olevani kylläkin ennemmikin uskovainen, mutta olen monessa kohden uskonnollismielinen tapojen ja traditioiden orja.
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Paulus - 16.04.20 - klo:21:24
Jatkan vielä näitä muisteloita.

Kirjurina jouduin järjestämään vartiovuoroja, joita piti jakaa tasapuolisesti. Yksi kaveri ei suostunut normaaliin käytäntöön, vaan vaati että "minua et sitten laita vartioon." Mutta jouduin kuitenkin laittamaan hänetkin.

Kaveri yritti kostaa tämän minulle ja ollessani toimistossa ja poissa näkyvistä, hän teki minulle "lentopetin". Siinähän metallisänkyä nostetaan sen verran, että peti hajoaa, kun siihen menee.

Kun sitten illalla menin tupaan käydäkseni nukkumaan, huomasin jujun ja kiskaisin raudat paikoilleen ja kävin nukkumaan. Tuvan perältä kuului harmistunut huokaus "huomas".

Asia ei enää jatkunut, koska meidät kotiutettiin seuraavana päivänä.  ;)
Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Janne - 16.04.20 - klo:21:32
Ei ole tapahtunut minulle, mutta olen kuullut uskovalta henkilöltä tämän episodin armeijasta.

Kapiainen halusi simputtaa uskovaista alokasta ja käski siirtää auton kasarmin pihalta ajamalla. Kyseinen kapiainen oli negatiivisesti suhtautuva uskonasioihin ja uskoviin. Uskovainen meni käskystä autoon käynnisti sen ja siirsi auton toivottuun paikkaan. Kapiainen meni kalman kalpeaksi, muut ihmettelivät että miksi .Kapiainen sai vaivoin sanottua: " Autossa ei ole ollut moottoria".

Otsikko: Vs: Armeijamuistoja
Kirjoitti: Paulus - 16.04.20 - klo:21:43
Uskovainen meni käskystä autoon käynnisti sen ja siirsi auton toivottuun paikkaan. Kapiainen meni kalman kalpeaksi, muut ihmettelivät että miksi .Kapiainen sai vaivoin sanottua: " Autossa ei ole ollut moottoria".

Tulikohan kapiainen uskoon?