Puimatanner

Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Stiina - 02.06.21 - klo:11:50

Otsikko: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.06.21 - klo:11:50
Minä laitan näitä luterilaisen opin pohjalta. Uskon, että hyödyttää melkein kaikkia.
Yst. terv. Stiina
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.06.21 - klo:11:52
Jeesus ja Nikodemos 30 toukokuun, 2010
Posted by jormajaakko in Saarna.
Tags: uudestisyntyminen
trackback
Saarna on pidetty Honkajoen kirkossa 30.5. 2010, Pyhän Kolminaisuuden päivänä. Tekstinä Joh. 3:1-15.

Tänään on Pyhän Kolminaisuuden päivä. Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan. Se on keskeisin asia uskossamme ja pohjana kaikelle kristilliselle opetukselle. Tänään se tulee esille erityisesti luetuissa teksteissä ja veisatuissa virsissä. Se tulee kyllä julki yleensä jokaisessa jumalanpalveluksessa. Kiitosvirsi rakentuu kolminaisuuden varaan, niin kuin tänäänkin. Jokaisessa jumalanpalveluksessa lausumme yhteen ääneen uskontunnustuksen, uskon Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Se on uskon syvin mysteeri eli salaisuus, jota ei voi ymmärtää luonnollisen järjen pohjjalta. Se aukenee kuitenkin Jumalan omasta ilmoituksesta. Se on ymmärrettävää uskolle, ja siihen vastataan ylistyksellä ja kiitoksella.

Vanha Testamentti julistaa yksijumalaisuutta. ”Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi” (5. Moos. 6:4). Vanhassa Testamentissa on kuitenkin viitteitä pyhästä Kolminaisuudesta, esimerkiksi tuo Jesajan kirjan kohta (6:3), jonka kuulimme: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot. Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.” Abrahamista sanotaan, että Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa kolmen miehen hahmossa. Muitakin kohtia voisi mainita.

Uudessa Testamentissa kolminaisuusopin pohjan muodostaa julistus Jumalasta Isänä, Kristuksesta hänen Poikanaan ja heidän lähettämästään Pyhästä Hengestä. Apostolinen siunaus kuuluu: ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!” Se viittaa selvästi kolminaisuuteen, ja niin tekee ennen muuta kastekäsky. Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Emme voi ajatella muuta kuin että Isä, Poika ja Henki ovat yhdenvertaiset. Samalla kertaa uskomme, että Jumala on yksi. Tässä ei ole mitään uskolle järjenvastaista, vaikka se ylittääkin luonnollisen järkemme kyvyt.

Päivän evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ja Nikodemoksen yöllisestä keskustelusta. Siinä ei ole suoranaista mainintaa kolminaisuudesta ellei sellaiseksi lueta sitä, että puhutaan Jumalasta, taivaasta tänne tulleesta Ihmisen Pojasta ja Hengestä. Evankeliumissa on kysymys uskon syntymisestä.

Mutta miksi keskustelu käytiin yöllä? On arveltu, että Nikodemos tahtoi tavata Jeesuksen salaa, tuttaviensa tietämättä. Niin voi olla, mutta todennäköisempi syy on se, että yöaikaan saatiin olla paremmin rauhassa. Uskon syvimpiä salaisuuksia ei tuoda turuille ja toreille. Joka sellaista on yrittänyt, on menettänyt jotakin tärkeätä. Asia on samoin tänäkin päivänä. Nykyaikainen media ei ole sopiva väline uskon mysteerien selvittämiseen. Sellaisissa tilanteissa kuin esimerkiksi TV-keskustelussa puhutaan usein pinnallisesti. Muutaman sekunnin pituiset lauseenpätkät eivät valaise syvällisesti mitään  asiaa, saatikka uskon salaisuuksia. Niitä tulee pohtia rukouksessa ja mietiskelyssä. Niistä voi menestyksellä puhua vain luotetussa seurassa, jossa uskaltaa avautua toiselle.

Toinen asia on, että uskon asioista voi puhua myös yksinkertaisesti. Kaikki opetus ja oppiminen alkaa a:sta, mutta syvenee jatkuessaan. Koko elämä on oppimista. Niin myöskin kristityn uskonelämä ja sen ymmärtäminen. Paavali kirjoittaa (1 Kor. 13:11-12): ”Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen, mikä kuuluu lapsuuteen”. Hän tunnustaa, ettei hän vielä varttuneena miehenäkään ymmärrä kaikkea: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin”.

Silläkin on merkitystä, haluaako ihminen ymmärtää uskon kysymyksiä. Nikodemos ilmeisesti halusi. Tuskin hän muuten olisi tullut Jeesuksen luo. Pääsikö hän ymmärtämään asiaa, ei selviä tästä tekstistä. Nikodemos aivan kuin katoaa näköpiiristä muutaman lauseen jälkeen. Evankelista Johannes kertoo, että Nikodemos puolusti Jeesusta myöhemmin ylipappien ja fariseusten edessä. Hän oli läsnä myös Jeesuksen hautaamisessa ja toi mukanaan noin 30 kiloa mirhan ja aaloen seosta hautaamista varten. Siitä voi ehkä päätellä, ettei kohtaaminen Jeesuksen kanssa jäänyt vaille vaikutusta.

Katsotaanpa hetken tuota kohtaamista. Nikodemos aloittaa tunnustamalla  Jeesuksen Jumalan lähettämäksi opettajaksi. Jeesuksen tekemät tunnusteot osoittivat sen. Mutta mikä oli Nikodemoksen asiana? Todennäköisesti se, mikä eräällä toisellakin: ”Mitä minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?” Nikodemos ei ehdi tehdä kysymystä, sillä Jeesus tietää sen sanomattakin ja vastaa siihen. ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa”. Nikodemos oli juutalainen ja fariseus. Hänen mielestään Jumalan valtakuntaan pääsemiseen riitti lain täyttäminen. Mutta hän oli silti epävarma. Millä tavalla, mihin asti lakia oli noudatettava? Riittikö se, että koetti tehdä parhaansa? Tällaisia kysymyksiä hänellä varmaan oli.

Jeesuksen vastaus merkitsi. Lain noudattaminen ei riitä. Ihmisen tulee syntyä kokonaan uudeksi. Vanhan paranteleminen ei ole kyllin. Tulee syntyä uusi ihminen. Tämä Jeesuksen vastaus pätee nytkin ja meihinkin. Emme pääse Jumalan valtakuntaan koettamalla noudattaa Jumalan käskyjä, sillä kukaan ei kykene pitämään niitä täydellisesti. Tarvitaan toinen pelastuksen tie: uusi syntyminen.

Nikodemos ei ymmärtänyt. Hän ajatteli luonnollista syntymää. Sellaista ei tule ihmiselle toista. On vain yksi ajallinen elämä. Jeesus on samaa mieltä: ”Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa”. Mutta Hengestä syntyminen onkin toinen asia. Se on ylhäältä syntymistä. Jumala itse tekee sen mahdolliseksi. Hengestä syntynyt on Jumalan teon kohde. Ihminen itse ei saa sitä aikaan. Eihän ihminen voi vaikuttaa itse omaan ajalliseenkaan syntymiseensä. Ihminen ei itse synnytä itseään. Jumalan luomisteosta on sinäkin kysymys.

Hengestä syntyminen, uudestisyntyminen, ylhäältä syntyminen on Jumalan teko. Tai toisin sanoin: uskon syntyminen on Jumalan työ ihmisessä. Niin kuin tuulen teitä ei tiedä, mutta tuulen vaikutuksen tuntee kasvoillaan, niin on Hengen työnkin laita. Se on salattua Jumalan työtä, mutta se on silti todellista ja vaikuttavaa ihmisen elämässä. Pyhä Henki käyttää välineenään sanaa ja sakramentteja. Kasteessa synnymme uudestaan. Kastetta tarkoittaa Paavali kirjeessään Titukselle (3:5): ”Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät”. Me kuulemme Jumalan sanan, kun siitä meille todistetaan. Ymmärrämme sen, ja silloin on kysymys siitä, otammako todistuksen vastaan.

Jeesus sanoi: Totisesti totisesti: me puhumme ja todistamme siitä, mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme”.  ”Me puhumme, me todistamme”, Jeesus sanoo.  Ketkä me, tekee mielemme kysyä? Kun evankelista Johannes kirjoitti näitä sanoja, hän tarkoitti paitsi Jeesusta myös itseään ja koko kristillistä seurakuntaa. Jeesus, Jumalan Poika on tullut Isän tyköä. Hän on nähnyt ja hän ilmoittaa taivaallisia asioita. Myös Johannes puhuu näkemästään. Hän oli nähnyt Jeesuksen alusta asti, siitä kun Jeesus alkoi julkisen toimintansa. Hän oli nähnyt Jeesuksen ristillä ja ylösnousseena ja taivaaseen astuvana korotettuna Herrana. Koko kristillinen seurakunta samoin todistaa kokemastaan, sillä Pyhä Henki on seurakunnassa ja vaikuttaa siinä uskon ja uskossa kasvamisen.

Uskossa ei ole kysymys ihmisen teoista. Usko ei ole tekemistä. Se on pikemminkin katsomista ja sillä tavoin pelastumista. Mooseksen esimerkki valaisee asiaa. Mooses nosti autiomaassa vaskikäärmeen tangon päähän. Joka siihen katsoi, jäi eloon käärmeen puremasta. Jeesukseen katsova, ristiinnaulittuun, ylösnousseeseen ja taivaaseen korotettuun Kristukseen turvautuva saa elämän, uuden elämän jo täällä ajassa ja kerran ikuisen elämän taivaassa. Se on kokonaan Jumalan pelastusteko Kristuksessa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.06.21 - klo:11:54
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Hepr. 4:12.

Tämän päivän lapset opetetaan jo varhain seuraamaan sydämensä ääntä ja luottamaan siihen. Tärkeää on silloin se, miltä tuntuu. Todellisuus muuttuu kokemiseksi. Kuten koen, siten on. Itsensä toteuttamisen kautta etsitään myönteisiä tunteita ja mielihyvää. Mielihyvä toimii niin kuin huume. Kokeakseen saman on saatava enemmän. Kokemuksiin turrutaan, tunteet haalenevat nopeasti. Tämä heijastuu yhä enemmän myös kristilliseen elämään. Kun koetaan jotakin sävähdyttävää, vakuututaan armosta. Kun saadaan näkyviä merkkejä, vakuututaan Jumalan läsnäolosta. Jos ei koeta, on jotakin vialla, Jumala poissa ja usko hukassa. Kyky kokea on Jumalan lahja, mutta kokemus on tulen tavoin huono isäntä. Uskon kriteerinä jopa vaarallinen. Lankeemuksessa vääristynyttä näkökykyä on peilattava vain Jumalan sanaan. Sanan terä erottaa sielullisen ja hengellisen toisistaan. Jos kokemus sotii sanaa vastaan, on kokemus varmasti väärä.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 02.06.21 - klo:12:29
"Emme voi ajatella muuta kuin että Isä, Poika ja Henki ovat yhdenvertaiset."
Oletko tästä samaa mieltä? Siis esim. että Isä ei ole Pojan yläpuolella, emmekä voi saada selkoa kummankaan todellisesta olemuksesta vaan asia jää mysteeriksi. Minä en koe asiaa niin, koska Jeesus todella oli lihaa ja verta ja Hänet tapettiin ihmisenä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.06.21 - klo:14:50
Kiitos kysymästä!

Koska olen se "möttönen", en osaa hyvin vastata tähän kysymykseen. Nojaan aina oppineimpiin. En muista kauaa hyvääkään selitystä.

Raamatun mukaan ymmärrän, että Isä ja Poika ovat yhtä (ei vain samaa mieltä, vaan olemusta). Jeesus syntyessään Neitsyt Mariasta oli sekä täysi (täydellinen, synnitön) Ihminen että täysi Jumala yht.aikaa. Sitten alkaakin vaikeampaa mysteeriota. Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta sekä on siis Heidän Henkensä, mutta myös Persoona. On siis raamatullisesti todellakin Pyhä Kolmiyhteinen Jumala, joka on samalla yksi Jumala. Sanat eivät riitä kertomaan eikä ymmärrys tavoita.
Jeesus Kristus ei myöskään jäänyt hautaan eikä tuonelaan, vaan nousi esikoisena ruumiillisesti ylös haudasta. On nyt haavoineen Taivaassa ja on sieltä vielä kerran tuleva. Hänen valtaansa on asetettu kaikki ja näkyväksi se tulee sitten kerran. Nyt vaellamme uskossa ja joudumme tyytymään Salattuun Jumalaan toistaiseksi. Kerran kaikki tulee ilmi, ihan kaikki.
Muuta pelastusta ja tietä ei meille ole luvattu eikä annettu kuin yksin Jeesus Kristus. (Ihminen Jeesus Kristuksella oli kuitenkin Isä Taivaassa, vaikka Jumala tuli ihmiseksi ja sovitti meidät Jumalan kanssa.) Nyt Pyhä Henki (Puolustaja) toimii maan päällä ja Hänet erottaa muista hengistä siitä, että korottaa aina Jeesusta Kristusta (ei itseään eikä ihmistä). Veden kolme olomuotoa vähän auttaa hahmottamisessa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 02.06.21 - klo:16:46
"Emme voi ajatella muuta kuin että Isä, Poika ja Henki ovat yhdenvertaiset."
Oletko tästä samaa mieltä? Siis esim. että Isä ei ole Pojan yläpuolella, emmekä voi saada selkoa kummankaan todellisesta olemuksesta vaan asia jää mysteeriksi. Minä en koe asiaa niin, koska Jeesus todella oli lihaa ja verta ja Hänet tapettiin ihmisenä.

Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen, kuka tahansa uskova, voisi tehdä samat teot kuin Jeesus.
Uskon sana oppi opettaa tuollaista, kunhan vain uskova on riittävästi täyttynyt hengellä ja uskoo ja mitä lie muuta.


Luterilaisuus taitaa opettaa, että Jeesus oli 100% Jumala ja 100% ihminen.


Aihepiiri on puhututtanut vuosisatoja.

Esim. Fil. 2:5-11 jakeista löytyy kuulemma yli 550 tutkimusta (vuonna 1992).

https://eksegeesi.blogspot.com/2020/10/nakemys-jumalasta-uusiksi-runo.html



Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 02.06.21 - klo:21:01
Uskossa ei ole kysymys ihmisen teoista. Usko ei ole tekemistä. Se on pikemminkin katsomista ja sillä tavoin pelastumista. Mooseksen esimerkki valaisee asiaa. Mooses nosti autiomaassa vaskikäärmeen tangon päähän. Joka siihen katsoi, jäi eloon käärmeen puremasta. Jeesukseen katsova, ristiinnaulittuun, ylösnousseeseen ja taivaaseen korotettuun Kristukseen turvautuva saa elämän, uuden elämän jo täällä ajassa ja kerran ikuisen elämän taivaassa. Se on kokonaan Jumalan pelastusteko Kristuksessa.

Kun ihminen luottaa toiseen ihmiseen, vaikkapa kaikkein läheisimmän ihmisen lupaukseen, kyse ei ole myöskään tekemisestä ulkoisessa mielessä, vaikka uskosta tai luottamisesta seuraa myös ulkoista toimintaa niin kuin kristillisessä mielessä uskosta tai luottamisesta seuraa ulkoista toimintaa. Miksi mielestänne luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan luottamiseen, joka ei ole myöskään ole ulkoista tekemistä, tarvitaan yliluonnollinen tekijä? Ihmiseen uskomiseen tai luottamiseen ei tarvita yliluonnollista tekijää tai aiheuttajaa. Miksi luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan luottamiseen tarvitaan yliluonnollinen aiheuttaja, jota ilman ihminen ei voisi luottaa luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan? Vastaukseksi ei riitä, että mainitaan raamatunkohta, jonka mukaan usko on Jumalan teko, eikä vastaukseksi riitä, että siteerataan Lutheria, kun hän sanoo, ettei ihminen voi omasta voimastaan uskoa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 03.06.21 - klo:07:16
Aihepiiri on puhututtanut vuosisatoja.
Olkoon, jätetään sitten tämä vuosisata väliin.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 03.06.21 - klo:14:11
"Emme voi ajatella muuta kuin että Isä, Poika ja Henki ovat yhdenvertaiset."
Oletko tästä samaa mieltä? Siis esim. että Isä ei ole Pojan yläpuolella, emmekä voi saada selkoa kummankaan todellisesta olemuksesta vaan asia jää mysteeriksi. Minä en koe asiaa niin, koska Jeesus todella oli lihaa ja verta ja Hänet tapettiin ihmisenä.

Jeesuksessa Jumala samastui täysin ihmiseen. Eli Jumala todella tuli ihmiseksi siksi aikaa kun Jeesus oli ruumissa minkä Isä oli hänelle valmistanut. Mutta Jeesus on aina ollut. Ei hän alkanut silloin kun hän tuli ihmisenä maailmaan.
Jumalan toinen ominaisuus nöyryys tuli myös ilmeiseksi Isässä ja Pojassa. Jos siis Jumala osaa alistua ja nöyrtyä niin sen kuuluisi kelvata meillekin.

Jeesus sanoi selvästi, että kuka on nähnyt hänet on nähnyt Isän. Se että Jumala ja Jeesus ovat Stiinan sanojen mukaan yhdenvertaiset ei sulje pois että Poika alistui isälle ja että hän otti "orjan muodon" ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Nuo ovat Jumalan ominaisuuksia. Vastoin kuin vihollinen Jumala on nöyrä.

Mutta oletan että ihmisen on sallittu "ymmärtää" Jumalan ominaisuutta hyvin vähän. Siksi että me emme ole jumalia Olemme vain luotuja olentoja.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 05.06.21 - klo:13:31
Raamatussa on paljon varoituksia uskovillekin, etteivät jäisi synteihinsä makaamaan, vaikka Armosta omiin tekoihin lankeaminen on se vaarallisin ja varmuudella kadottava synti. Ihminen haluaa niin mielellään olla jotain ihmisten ja Jumalan edessä ja omastavanhurskaudesta luopuminen on se viimeinen, josta ihminen luopuu vasta pakon edestä sekin. Myös Ilmestyskirjassa on syntiluetteloita vakavasti otettavaksi. Halvan armon omaksuneet eivät pelastu eivätkä itsepetoksessa löhöttelevät valehtelijat, jotka muiden synneistä saavat lohdutuksensa.

Ensimmäinen kirje korinttilaisille 6:9-20 FB92
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. »Kaikki on minulle luvallista» – mutta kaikki ei ole hyödyksi. »Kaikki on minulle luvallista» – mutta en saa antaa minkään hallita itseäni. Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi. Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on ruumiinkin valtias. Jumala on herättänyt kuolleista Herran ja on voimallaan herättävä meidätkin. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä! Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: »Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.» Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!
FB92: Kirkkoraamattu 1992
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 07.06.21 - klo:11:54
Raamattu opettaa:

"7.6.2021
Room. 7:1–13
1 Veljet, tehän tunnette lain ja tiedätte, että laki hallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää. 2 Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa. Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen. 3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. 4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. 5 Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. 6 Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. 7 Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse." 8 Saatuaan lain käskystä aiheen synti herätti minussa kaikenlaisia himoja. Ilman lakia synti on kuollut. 9 Minä elin ensin ilman lakia, mutta kun lain käsky tuli, synti heräsi eloon 10 ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman. 11 Saatuaan lain käskystä aiheen synti käskyn avulla petti ja surmasi minut. 12 Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä. 13 Onko nyt hyvä tuottanut minulle kuoleman? Ei toki, vaan synti. Jotta synti paljastuisi synniksi, se tuotti minulle hyvän avulla kuoleman. Näin käsky teki synnin vielä monin verroin pahemmaksi."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 07.06.21 - klo:11:57
Hyödyllistä omaksua ja muistaa:

"Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. Hes. 34:16.

Kadonneen löytämisen voi aloittaa vain Jumalan sanan sovittamisella omaan sydämeen. Sydämen läpi on sanan miekan kuljettava. Se on kivuliasta ja usein vastenmielistä. Löytyy niin paljon murheellista poispantavaa. Mutta tätä tietä on käytävä yhä uudestaan, sillä totta on sanonta: ”Vain kukistuneista on ihmisten auttajiksi.” Meidän sydämemme kukistaa Jumalan sana. Anteeksi saanut antaa anteeksi. Kovan sydämen kristillisyys ei tähän taivu. Evankeliumin välittäminen ylimielisyydellä saa aikaiseksi vain käännynnäisiä ja tekoihinsa turvaavia, ei vapaita Jumalan lapsia. Kovaan uskonnollisuuteen liittyy aina ylpeyttä ja ylpeyden tuomaa kilpailua. Ylpeys elää yläpuolelle asettumisesta. Se on Jumalan Pyhälle Hengelle vierasta.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 07.06.21 - klo:11:59
 :) Itsekullekin lohdutusta:

"Jos kelvottomuutesi sinua ahdistaa ja mieleesi vielä lisäksi tulee sellaisia ajatuksia, ettei Jumala olekaan sinua edeltätuntenut, ja vielä että valittujen luku on pieni, mutta jumalattomien joukko suuri, ja jos kauhistut niitä hirvittäviä näytteitä Jumalan vihan tuomioista, joita on nähty, niin älä pitkään mieti mielessäsi, miksi Jumala tekee niin tai näin eikä jollakin muulla lailla, vaikka hyvin voisi. Älä myöskään ryhdy oman järkesi varassa tutkimaan Jumalan edeltänäkemisen syvyyksiä, sillä siinä tapauksessa varmasti joudut harhaan, joko päätyen epätoivoon tai kokonaan sattuman varaan. Pitäydy sen sijaan evankeliumin lupaukseen, josta saat oppia, että Kristus, Jumalan Poika, on tullut maailmaan siunaamaan, toisin sanoen lunastamaan, tekemään vanhurskaiksi ja autuaiksi kaikki maailman kansat. Tämän hän on tehnyt Jumalan, taivaallisen Isän, käskystä ja armollisesta tahdosta… Jos tätä neuvoa seuraat … älä epäile sitä, että kuulut valittujen vähäiseen laumaan. Jos edeltätietämyksestä ajatellaan tähän tapaan, niinkuin P. Paavalin tapaan kuuluukin, se on ylen määrin lohdullinen. Mutta sille, joka sitä ryhtyy toiselta kannalta tutkimaan, se on hirvittävä.» (St. L. IX, 1114 s.; Erl. 52, 5 s.)

Martti Luther, St. L. IX, 1114 s."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 07.06.21 - klo:12:08
 :) Paavalin esimerkki:

"Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille
4 LUKU.
1. Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina.
2. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi.
3. Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni,
4. sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.
5. Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.
6. Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.
7. Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
8. Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!
9. Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten,
10. me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja.
11. Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina,
12. me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;
13. meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.
14. En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen.
15. Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
16. Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.
17. Juuri sentähden minä lähetin teille Timoteuksen, joka on minun rakas ja uskollinen poikani Herrassa; hän on muistuttava teitä minun vaelluksestani Kristuksessa Jeesuksessa, sen mukaan kuin minä kaikkialla, joka seurakunnassa, opetan.
18. Muutamat teistä ovat paisuneet pöyhkeiksi, aivan niinkuin minä en tulisikaan teidän tykönne.
19. Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta.
20. Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.
21. Kummanko tahdotte? Tulenko luoksenne vitsa kädessä vaiko rakkaudessa ja sävyisyyden hengessä?"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 08.06.21 - klo:13:08
Pystyn hyväksymään tämän täysin, vaikka ei olekaan luterilainen tausta:

https://kristitynfoorumi.fi/saittekoph.pdf

Oikein hyvä, muutkin kirjoituksensa ovat luterilaisittainkin ymmärretäviä ja hyväksyttäviä, oikean raamatullisen uskon aikaansaamia.  :D

Päivän Sana:

Matt. 10:16–22
Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. 17 "Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. 18 Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. 19 Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 20 Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. 21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 08.06.21 - klo:16:07
Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. 2. Tim. 3:16.

Raamattu on ainoa luotettava ilmoitus pyhältä Jumalalta aikamme ihmiselle. Se on oikea ja riittävä kaikessa selittämättömyydessäänkin. Raamatun jokainen sana on Pyhän Hengen inspiroima eli Jumalan tahdosta Raamatussa sellaisena, kuin se on kirjoitettu ja yhteen koottu. Jumala itse valitsi tapansa olla ihmiskuntaan yhteydessä. Hän oli ja on sitä ennen kaikkea tosi Jumalan ja tosi ihmisen Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumalan sanaan on koottu Messias-odotus ja sen täyttymys. Siihen on koottu hänen tahtonsa ja tekonsa historiassa sekä riittävä tieto uskoamme ja pelastustamme varten. Raamattu ilmoittaa Jumalasta juuri siinä määrin, kuin Jumala on nähnyt tarpeelliseksi ilmoittaa. Raamatun inhimillisyyteen monet viisaat loukkaantuvat, mutta nöyrät löytävät armon ja elämän.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy


Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 09.06.21 - klo:11:33
Erittäin hyvä Sana joka päivällä. Monet ovat kokeneet ja kärsineet tästä ja seurakunnat menneet pilalle tai loppuneet. Mitähän pitäisi tehdä, sillä jos tähän syyllistyneet jatkavat elämänsä loppuun asti näin, eivät itse nähdäkseni voi pelastua? Vai onko vain Jumalan asia ja uhri lähteköön muualle nuolemaan haavojaan ja kuulemaan oikean Evankeliumin?

Juuri heikkona olen voimakas. 2. Kor. 12:10.

Kristitty, joka syyllistetään parantumattomuudesta, on joutunut hengellisen väkivallan kohteeksi. Vian sanotaan olevan uskossa, salaisissa synneissä, suvun kirouksessa, rukoilemattomuudessa tai kilvoituksen puutteessa. Jeesus sanoi tulleensa syntisiä ja sairaita varten, mutta syyllistäjät pyrkivät parantamaan sairaan Jeesusta varten. Hädässä oleva on tavoitellut luvattuja siunauksia saavuttamatta niitä. On käyty kauppaa Jumalan kanssa, on luvattu ryhdikkäämpää kilvoittelua, on tehty ratkaisuja moneen kertaan tai antauduttu mystiikan saloihin. Pettymyksen tekee syväksi se, että kysymys ei ole mistä tahansa mielipiteestä tai pikkuasiasta, vaan ihmisen syvimmästä hyväksytyksi tulemisen kokemuksesta. Siitä, kelpaako Jumalalle sairaana vai vasta terveenä. – Varmaa on, että tässäkin syyttäjänä toimii se toinen herra, joka ei armoa tunne.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 09.06.21 - klo:16:39
Juu noin on. Ihminen yrittaa olla tavalla tai toisella parempi kuin mita on.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 12.06.21 - klo:11:30
Kyllä Raamatusta löytyy:

Gal. 5:22–6:2
22 Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. 6:1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. 2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.

Room. 3:28–4:3
28 Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. 29 Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, 30 kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo. 4:1 Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? 2 Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä -- ei kuitenkaan Jumalan edessä. 3 Mitä sanovat kirjoitukset? "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi."

Pyhittäjä Arseni Konevitsalainen, Karjalan pyhä (+ 1447)
Luuk. 6:17–23
Siihen aikaan 17 Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä apostoliensa kanssa ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. 18 Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. 19 Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki. 20 Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:     "Autuaita olette te köyhät,     sillä teidän on Jumalan valtakunta.     21 Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. 22 "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. 23 Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 12.06.21 - klo:11:32
PÄIVÄN SANA

Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ”Entä hän, Herra?” Jeesus vastasi: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.” Joh. 21:21–22.

Jokaisella Jeesuksen omalla on oma matkansa. Kukaan muu ei voi sitä puolestamme kulkea eikä täyttää meille varattua tehtävää. Jolle paljon annetaan, siltä paljon myös vaaditaan. Pietarille seuraaminen tarkoitti seuraamista ristille saakka, Jeesuksen nimen kirkastamista marttyyrikuoleman kautta. Jokaisen kristityn tulee suostua osaltaan siihen, että tulee toinen ja vyöttää ja vie aikanaan sellaistenkin maisemien näkemiseen, joita emme tahtoisi vapaaehtoisesti katsella. Sinne, missä elämän raskaus kalvaa mieltä tai olemme itseemme pettymisen tai sairauden tai ahdistusten äärellä. Antakoon Jumalan Pyhä Henki meille silloin runsaasti kärsivällisyyttä ja Jumalan lupauksiin luottavaa mieltä. Onhan niilläkin matkoilla Paimen kulkenut edeltä ja valmistanut koko tien.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 14.06.21 - klo:13:30
Yleisuskonnollisuuteen kuuluu kaikenlaiset ihmeet, "armolahjat", ihmeparantumiset, erityisen "hyvät" ihmiset ja kaikenlainen maallinen menestys ja onni. Niistä ei voi kuitenkaan päätellä, kuka pelastuu ja kuka ei. Oli maallinen "osa" millainen tahansa, vain se joka on saanut syntinsä anteeksi Jeesuksessa Kristuksessa pelastuu. Ei ole muuta Tietä. Maailmamme on täynnä kaiken maailman "tosi juttuja" uskontokunnasta riippumatta. Myös kristillisyyden nimissä tapahtuu paljon kaiken näköistä, sen olematta pelastavaa. Oli miten oli, tuli miten tuli, Jeesuksen luota ei saa lähteä pois ilman automaattisia kadottavia seuruksia. Se ei ole kosto, vaan seuraus automaattisesti.

Päivän Sana:

Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo. Joh. 6:65.

Kristityksi tulemiseen sisältyy jännite, jota ei voi selittää pois. Jeesus kehottaa meitä uskomaan häneen ja tulemaan hänen luokseen. Samalla hän kuitenkin toteaa: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo.” Uskon löytyminen ja voima Herrassa pysymiseen on siten syvimmältään Jumalan lahja. Jännitettä ei saa purkaa, sillä se on kuin laki ja evankeliumi, sisältäen kehotuksen ja lupauksen. Kaikkiaan kuitenkin oleellisempaa kuin miettiä uskon syntyä on turvautua nyt Jeesukseen ja pysyä Jumalan sanassa. Silloin usko elää, kasvaa huomaamatta ja kantaa hedelmää puristamatta. Oksahan ottaa vain vastaan ravinteet, auringonvalon, lämmön ja sateen. Se seuraa, kuinka hedelmä kypsyy Jumalan työnä ja lahjana.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

------------------
14.6.2021

Jaak. 5:10–20
10 Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. 11 Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava. 12 Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte, sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa: "Ei." Muutoin teitä kohtaa tuomio. 13 Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. 14 Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, 15 ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. 16 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. 17 Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen. 18 Ja kun hän taas rukoili, taivas antoi sateen ja maa tuotti jälleen hedelmää. 19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, 20 niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit

Room. 9:18–33
18 Jumala armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. 19 Joku teistä ehkä kysyy: "Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan." 20 Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" 21 Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? 22 Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi. 23 Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten. 24 Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme. 25 Hoosean kirjassa hän sanoo: -- Minä olen sanova kansakseni sitä, joka ei kansaani ollut, ja rakastetukseni sitä, jota en rakastanut. 26 Ja samassa paikassa, jossa heille sanottiin: "Te ette ole minun kansaani", heitä tullaan sanomaan elävän Jumalan lapsiksi. 27 Mutta Israelista Jesaja huudahtaa: -- Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet. 28 Äkkiä ja lopullisesti on Herra toteuttava sanansa maan päällä. 29 Jesaja on myös ennustanut: -- Ellei Herra Sebaot olisi säästänyt meistä siementä, meidän olisi käynyt kuin Sodoman, me olisimme Gomorran kaltaiset. 30 Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden. 31 Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut. 32 Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen, 33 josta on kirjoitettu: -- Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

Pyhä profeetta Elisa (+ 800 eKr.)
Luuk. 4:22–30
Siihen aikaan 22 ihmiset ihmettelivät niitä armon sanoja, joita Jeesuksen huulilta lähti. Kuitenkin he sanoivat: "Eikö tuo ole Joosefin poika?" 23 Jeesus sanoi heille: "Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' ja sanotte: 'Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.'" 24 Ja hän jatkoi: "Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. 25 Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. 26 Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. 27 Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen." 28 Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. 29 He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. 30 Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

14.6.2021
Matt. 11:2–15
Siihen aikaan, 2 kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa 3 kysymään: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" 4 Jeesus vastasi heille: "Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:     5 Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,     spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,     kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan     ilosanoma.     6 Autuas se, joka ei minua torju." 7 Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta: "Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? 8 Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! 9 Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. 10 Hän on se, josta on kirjoitettu:     -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. 11 "Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. 12 Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. 13 Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, 14 ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. 15 Jolla on korvat, se kuulkoon!

https://www.hos.fi/paivan-sana/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 14.06.21 - klo:13:54
Suosittelen tilaamaan omalle koneellenne, vaikka ette olisi SRO:n ystäviä!  (Opetuksia pidän tärkeinä kaikille, ei maksa mitään, muut maksanevat.)
------------------------

”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa… Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista." (Luuk. 12: 35, 39-40)

Sekavan ajan keskellä on syytä muistaa Jeesuksen sanat, kun hän kehottaa omiaan pitämään vaatteensa vyötettynä ja lamppunsa palamassa. Vaatteiden ollessa vyötettyinä olemme valmiina lähtöön tai tekemään työtä. Vyöttäminen merkitsi pitkän paidan tai viitan sitomista ylemmäs liikkumisen helpottamiseksi.

Jeesuksen mukaan isännän paluu on varma. Sen sijaan paluun tarkka ajankohta ei ole tiedossamme. Toinen ja kolmas yövartio olivat valvomisen kannalta raskaimmat hetket. Toinen vartio tarkoitti ajanjaksoa iltakymmenestä yö kahteen, kolmas vartio yö kahdesta aamu kuuteen.

Kun valvotaan, Jumalan sanan lamppu pidetään palamassa. Sen annetaan tuoda valoa pimeyden keskelle.

Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/DN_y2ITB0pc

Jos on mahdollista, toivomme sinua kertovan tästä uudesta hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Ehkä voitte tuttujen kesken joskus keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunaus päivääsi!

Juha Vähäsarja
Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 14.06.21 - klo:21:07
Sisältönsä puolesta nuo Vähäsarjan opetukset ovat ok, mutta hieman foorumin ylläpitäjänä huolestuttaa se, onko niitä luvallista kopioida tänne.

Olisi ehkä parempi referoida tärkeimmät lauseet ja laittaa linkki alkuperäiseen tekstiin.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Marjatta - 15.06.21 - klo:11:41
Ei ole luvallista kopioida.
Siinä hartauden alla on tämä teksti:

© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 15.06.21 - klo:12:18
Ei ole luvallista kopioida.
Siinä hartauden alla on tämä teksti:

© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Kopiointikielto kristillisissä yhteyksissä on hämmästyttänyt itseäni suunnattomasti jo kymmeniä vuosia. Joitakin vuosia olin aktiivisesti mukana kristillisessä kustannustoiminnassa ja jo siltä ajalta minulle iskostui ajatus siitä, ettei ainakaan niissä tuotteissa, joista itse olin vastuussa saisi löytyä © -merkintää ja kritisoinkin käytäntöä vahvasti.

Perusteluni on ollut se, että evankeliumiin ei ole kenelläkään yksinoikeutta ja että jos merkintä on, niin se tarkoittaa enemmän tai vähemmän rajoitettua oikeutta sanottuun.

Asiaa voi tarkastella siitäkin näkökulmasta, että jos apostoleilla olisi ollut yksinoikeus evankeliumiin, niin mitähän se olisi merkinnyt evankeliumin leviämiselle?  :( :( :(

Ainakin itse ajattelen niin, että jos onnistun sanomaan jotakin niin merkityksellistä, että sanotun leviämistä tulisi jotenkin rajoittaa, niin olen omilla asioillani, en evankeliumin asialla. Siksi sanomaani ei saa millään tavalla rajoittaa copyraiteilla.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.06.21 - klo:13:20
Minä ajattelen myös noin kuin Paulus näistä kristillisistä asioista, että niiden tarkoitus onkin levitä ilmaiseksi ympäri maailmaa, koska pidän näitä oikeina ja erittäin hyvinä. Se on myös mielestäni raamatullista: "Ilmaiseksi olette saaneet niin ilmaiseksi jakakaa." Miten voisi jakaa koskaan, kun eivät kaikki osaa itse näin hyvin, eikä ole auktoriteettia saatuna armolahjana.
En tarkalleen tiedä mitä tuo c pitää sisällään. Olen ymmärtänyt, että riittää kun on maininta lainauksesta ja keltä lainattu. Lainaajan on tietenkin rehellistä osallistua julkaisukuluihin. Täytyy yrittää varmistaa, että myös tämä on OK. Viikon Sanaa taas nimenomaan pyydetään levittämään, ne ovat myös erittäin raamatullisia ja minulle sopivia, joita haluankin jakaa. Päivän Sanat pyörivät myös paitsi SRO:n sivuilla niin Radio Dein sivuilla.
Yritän kysyä, mutta en tykkää ottaa hlökohtaisesti yhteyttä. Minulla on "traumoja" sellaisista.  :'(En tahdo tietenkään tehdä luvattomia lainauksia.) Ortodoksien sivuilla on myös lupa kopioida eli lähettää edelleen.
Niin myös voidaan myös vaihtaa ajatuksia, että ilman kopiointia kukin lukee itse Päivän Sanan ja sitten voimme vaihtaa ajatuksia. (Itse tykkään kuitenkin, että on kopioituna juuri siinä missä keskustellaan ja jaetaan).  :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 21.06.21 - klo:12:07
Tässä taas hyvä ja tarpeellinen Raamatunlause. Kumpa ymmärtäisimme toisiamme oikein eikä väärin. Riidanhaluisuus on myös syntiä.  :D

Room. 12:4–5, 15–21
4 Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, 5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä. 15 Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. 16 Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. 17 Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. 18 Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. 19 Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: "Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan" -- näin sanoo Herra. 20 Edelleen sanotaan: "Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle." 21 Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 21.06.21 - klo:14:07
Haluan jakaa myös tämän:

”Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä’.” (Matt. 28:18) .


Taiwanin pääkaupungin Taipein Käärmekujalla paikallinen taikuri teki taikojaan ja selitti niiden kulkua mikrofoniin. Paikalle tuli kaksi suomalaista lähetystyöntekijää. Mies huusi läheteille: ”Häipykää. Tämä ei onnistu, kun te olette paikalla”.

Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/4G_JmvRDw9U

Jos on mahdollista, toivomme sinua kertovan tästä uudesta hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Ehkä voitte tuttujen kesken joskus keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunaus päivääsi!

Juha Vähäsarja
Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 21.06.21 - klo:18:39
No oli selvä puhe tuossa youtubessa. Kiva kuulla niin selvää opetusta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.06.21 - klo:12:11
 :)  Kyllä ja hän on positiivisen evankeliumin asialla.
Täydellinen lain ja evankeliumin asiassa kukaan ei osaa täysin olla. On kuitenkin hyvä merkki, jos laki sentään välillä osuu. Syntinen ihminen paatuu ja nukkuu, jos ei välillä herätetä, vaikka "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat vailla Jumalan kirkkautta (Room)." Evankeliumi on kuitenkin se, joka pelastaa ainoastaan, vaikka kuinka olisin päässyt synnistäni voitolle. (Jos en olekaan homo enkä huorintekijä niin ei auta yhtään, jos olen kuitenkin vaikkapa kostaja tai valehtelija tai toisten tuomitsija yms.) Synnin suosiminen kyllä kadottaa eli lyhyet tilivälit ovat tarpeen.)
Raamattu opettaa, että kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat lahjaksi vanhurskauden eli Jumalalle kelpaavuuden uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Tätä asiaa Paavali käsittelee Roomalaiskirjeessä hyvin laajasti (esim. luvut 2–6). Ei ole olemassa ketään synnitöntä ihmistä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 23.06.21 - klo:17:01
Itse vaan ajattelen, että ainakin omalta kannaltani en ole etsinyt vuosikymmeniin opettajaa joka osaa esittää evankeliumin selvästi. Senhän voi itse lukea Raamatusta.

Mutta tietty evankeliumin julistaminen kussakin ajassa on se ydinasia.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 24.06.21 - klo:12:30
 :) Kaikki eivä ole hyviä lukijoita ja Jumala mielestäni vahvistaa myös oikeiden muiden hartauskirjojen ja oikeiden julistajien kautta ymmärtämään asian oikein. (Esim. Rosenius)
Paljon on eri suunia ja eri ymmärrystä, vaikka luetaan Raamattua. Kaikki eivät voi olla Pyhän Hengen valaisemia.
Tästä olisi kaikkinensa mielenkiintoista keskustella, mutta kokemuksesta tiedän, että johtaa väkisinkin riitoihin, joten on vain etsittävä yhtäläisyyksiä ja jätettävä Herran Haltuun erimielisyydet.
Jos Ydinasiassa ei olla samaa mieltä, silloin ainakaan toinen osapuoli ei ole kristitty luonnollisestikaan.  :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 24.06.21 - klo:15:27
Opillisissa asioissa, silloin kun etsitään Raamatusta vastausta tiettyyn kysymykseen, haittaa usein asiasta vallalla oleva esiymmärrys. Tällöin ollaan etukäteen päätetty mitä Raamattu asiasta sanoo.
Eri seurakunnissa nuo ennakkoon päätetyt opinkohdat vaihtelevat. Joskus ne ovat samoja, mutta ne on päätetty käsittää yhteisön haluamalla tavalla riippumatta siitä mitä Raamattu suoraan asiasta kertoo tai päinvastoin, vaikka Raamatusta voidaan asiayhteydestä käsittää, että se on kuvainnollista puhetta, se halutaan ymmärtää kirjaimellisesti.


Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 24.06.21 - klo:17:09
Oma kommenttini oli todella rajoittunut omaan kokemukseeni vuosikymmenet uskossa ollessani. Tietenkin tarvitaan opettajia, mutta opettajien lisäksi on niin paljon kaikenlaista hengellistä kirjallisuutta, ja niissä on hyvin paljon selvästi johonkiin kummalliseen suuntaan värittynyttä juttua. Eli viittasin siihen ikäänkuin kulttuuriin mikä tuottaa kirjoja ja erilaisia ministryjä sun muuta. Moni lähtee seuraamaan jotain tällaista virtausta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 24.06.21 - klo:17:18
Opillisissa asioissa, silloin kun etsitään Raamatusta vastausta tiettyyn kysymykseen, haittaa usein asiasta vallalla oleva esiymmärrys. Tällöin ollaan etukäteen päätetty mitä Raamattu asiasta sanoo.
Eri seurakunnissa nuo ennakkoon päätetyt opinkohdat vaihtelevat. Joskus ne ovat samoja, mutta ne on päätetty käsittää yhteisön haluamalla tavalla riippumatta siitä mitä Raamattu suoraan asiasta kertoo tai päinvastoin, vaikka Raamatusta voidaan asiayhteydestä käsittää, että se on kuvainnollista puhetta, se halutaan ymmärtää kirjaimellisesti.

Juu varmaan on paljon tuollaista vallalla oleva käsitystä, erilaista eri paikoissa. Jos itse sitten lähtee yhdestä tuollaisesta ja löytää itsestä toisesta, niin siinä voi joutua aikamoiseen ajatusten ristiaallokkoon.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 24.06.21 - klo:17:59
Minäkin melko nuorena uskovana luin monia kirjoja, joita seurakunnan kirjamyynnissä oli tarjolla. Silloin tällöin kävi niin, että yksi kirja opetti yhtä ja toinen taas päinvastoin samasta asiasta. Se oli aika hämmentävää.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 24.06.21 - klo:18:08
:) Kaikki eivä ole hyviä lukijoita ja Jumala mielestäni vahvistaa myös oikeiden muiden hartauskirjojen ja oikeiden julistajien kautta ymmärtämään asian oikein. (Esim. Rosenius)

Roseniusta on pidetty evankeelisen uskon miehenä. Valitettavasti hänelläkin jossain vaiheessa laki ja evankeliumi menivät pahasti sekaisin. Kts. vastaus 58: http://puimatanner.net/index.php?topic=494.45
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Soltero - 24.06.21 - klo:19:10
On hyvä, että on erilaisia raamatullisia oppisuuntauksia.
Ihmisiä on monenlaisia. 
Esim. jotkut tarvitsevat lakihenkisempää, jotkut armoon
keskittyvämpää näkemystä.  Siksi eri kohdat ja kokonaisuudet Raamatusta hahmottuvat heille eri tavoilla.
Joku persoona kokee uskonelämänsä ihmeitä täynnä olevana,
toisen elämä taas on enemmän tiedon ja logiikan sävyttämää.
Eri tyyppiset ihmiset hakeutuvat sellaisen opetuksen ja seurakuntaelämän piiriin,
joka vastaa heidän henkilökohtaista ihmisyyttään.

Täysin puhdasoppista raamatullista seurakuntaa on yritetty kehitellä 2000 vuotta, mutta tuloksetta. 
Vaihtoehtoiset suuntaukset elävät ja saavat aina uusista sukupolvista jäseniä,
ja uusia oppijärjestelmiä syntyy.
Jumala tietää varmaankin luotujensa ailahtelevuuden, heikkouskoisuuden, riitaisuuden, määräilynhalun, kyvyn väärinkäsittää asioita jne.

Uskovan on tietysti testattava Raamattuun ja rukoukseen nojaten,
onko annettu opetus Jumalan tahdon mukaista.
Tämä on vaikeaa jonkin opetussuunnan piirissä äskettäin uskoon tulleelle.
Vasta uskonelämän kypsyessä hän alkaa oppia ja sisäistää Raamatusta oleellisimmat asiat,
joiden perusteella voi arvioida esim. jonkun opettajan puheiden kristillistä paikkansapitävyyttä.
Silloin jotkut saattavat vaihtaa seurakuntaa tai irtautua kokonaan vahvoista oppijärjestelmistä.
Tarvittaisiin valtavasti hengellistä ja henkistä väkivaltaa, jos kaikki uskovat
pakotettaisiin kuulumaan samaan, "oikeaan" seurakuntajärjestelmään.
Vääräuskoiset pitäisi bannata tai teloittaa.



Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 24.06.21 - klo:20:57
Juu tietty, korostus voi olla hieman erilainen ja silti molemmat perustuvat terveeseen evankeliumiin.
Itse tarkoitin sellaisia seurakuntien ulkopuolisia vaikuttajia, jotka sanovat että he juuri ovat saaneet sen uusimman ja tuoreimman ilmestyksen totuudesta. Näitä kilpailevia yrityksiä tulee kuin sieniä sateella ja usein niiden kirjoja myyvät vakiintuneet seurakunnat, vaikka tää ministry tai julistaja ei edes kuulu siihen seurakuntaan eikä kukaan ole tsekannut hänen opetustaan.

Paavali alisti opetuksensa häntä ennen seurakunnissa olleille opettajille. Hän ei lähtenyt viemään omaa rataansa, vaikka koki saaneensa evankeliumin suoraan Jeesukselta ilmestyksen kautta, kuten hän kertoo. Siinä on hyvä roolimalli.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 29.06.21 - klo:11:41
Osuvia kehoituksia:
29.6.2021

1. Piet. 1:3–9
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista. 4 Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, 5 ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana. 6 Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. 7 Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, 9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

1. Piet. 1:13–19
13 Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. 14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. 15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. 16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." 17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. 18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, 19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä.

1. Piet. 2:11–24
11 Rakkaat ystävät, te jotka asutte muukalaisina vieraassa maassa. Minä kehotan teitä pysymään erossa tämän maailman himoista, jotka sotivat sielua vastaan. 12 Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät. 13 Taipukaa Herran vuoksi kaiken maallisen järjestyksen alaisuuteen: keisarin, koska hän on kaikkien yläpuolella, 14 ja yhtä lailla käskynhaltijoiden, koska keisari on valtuuttanut heidät rankaisemaan pahantekijöitä ja palkitsemaan niitä, jotka tekevät hyvää. 15 Jumalan tahto näet on, että te hyvää tekemällä panette sulun ymmärtämättömien ihmisten typerille puheille. 16 Ja näin tehkää vapaiden tavoin -- älkää niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan orjat. 17 Osoittakaa kaikille arvonantoa, rakastakaa uskonveljiä, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa keisaria. 18 Palvelijat, kunnioittakaa isäntiänne ja olkaa heille kuuliaisia, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan myös epäoikeudenmukaisille. 19 Armoahan se on, jos joku omassatunnossaan Jumalaan sidottuna joutuu syyttömästi kestämään kärsimyksiä. 20 Mitä erinomaista siinä on, jos te kestätte silloin, kun teitä kuritetaan tehtyänne väärin? Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. 21 Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään. 22 -- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. 23 Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. 24 Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet."

www.hos.fi/paivan-sana/    :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 30.06.21 - klo:12:01
Yksi puhutteleva Raamatun kohta:

"1. Kor. 2:9b–3:8
9 Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. 10 Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet. 11 Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on. 12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille. 13 Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla. 14 Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. 15 Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia. 16 -- Kuka tuntee Herran mielen, niin että voi neuvoa häntä? Mutta meillä on Kristuksen mieli. 3:1 Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille ihmisille puhutaan, vaan niin kuin puhutaan vanhan luontonsa vallassa oleville, niille jotka ovat Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsia. 2 Annoin teille ravinnoksi maitoa, en vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi vielä kestäneet. Ette kestä sitä vielä nytkään, 3 sillä olette yhä vanhan luontonne vallassa. Kun teillä kerran on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha luontonne vallitsee teitä ja te elätte niin kuin ihmiset elävät. 4 Jos yksi sanoo: "Minä olen Paavalin puolella", toinen taas: "Minä Apolloksen", ettekö silloin ole kuin ihmiset ainakin? 5 Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. 6 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. 7 Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. 8 Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 30.06.21 - klo:19:08
Mikä tuossa kohdassa sinua eniten puhutteli ?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.07.21 - klo:00:39
 :) Terapeutin kysymys!  ;)

Alleviivasin, mikä nyt eniten puhutteli. Periaatteessa koko kappale puhutteli taas kerran. On minullakin monta tapaa ja tyyliä lukea Raamattua. (Tunteet vaihtelee näinkin.)
Valmis analysointi: "Kerjään ehkä huomiota muiltakin näihin kohtiin ystävällisesti rakkaudella."

Tykkään vaihtaa ajatuksia, en ole ajatuksien vaihdossa tosikko enkä läheskään aina oikeassa.
Oikea luterilainen uskonoppi on minulle tärkeä (elämän ja kuoleman kysymys), mutta kestän useimmiten tutustua muihinkin oppeihin. Lapsen usko pelastaa, vaikka aikuisena olen kiinnostunut teologiasta.

Jeesus opettaa: ”Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle” (Mark 10:15).
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 01.07.21 - klo:17:03
Eiko paremminkin foorumikirjoittajan kysymys.
Sanoit etta tykkaat vaihtaa ajatuksia. Niita on helpompi vaihtaa jos ensin tuo niita esille.

Sanoit että lapsen usko pelastaa. Mutta mitä jos lapsena ei ollut uskoa eikä edes tietoa Jeesuksen sovitustyötä?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 01.07.21 - klo:18:50

Oikea luterilainen uskonoppi on minulle tärkeä (elämän ja kuoleman kysymys), mutta kestän useimmiten tutustua muihinkin oppeihin. Lapsen usko pelastaa, vaikka aikuisena olen kiinnostunut teologiasta.

Tuo kursivoitu jotenkin särähtää. Ja särähtäisi siinäkin tapauksessa, että sanan luterilainen tilalla olisi esim. vapaakirkollinen, helluntailainen, baptisti tms. Maailmassa on lukematon määrä kirkkokuntia, jotka pitävät oppiaan oikeana. Mutta kun niihin tarkemmin tutustuu, niin jokaisessa on jotain, jota ei voi sanoa oikeaksi.

Edellisellä en tarkoita sitä, että minä voisin määritellä oikean opin. Suomessa valtaosa on luterilaisia, mutta voiko kukaan sanoa, että joku luterilainen  olisi omaksunut oikean opin kaikilta osin.

Tällä en tahto haastaa riitaa, mutta palaan siihen aiemmin esitettyyn ajatukseen, että rakkaus totuuteen on tärkeämpi kuin omaksutun totuuden määrä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Soltero - 01.07.21 - klo:19:31
Pauluksen mainitsema asia särähti minunkin silmässäni.
On hyvin arveluttavaa sanoa, että "luterilainen oppi on minulle elämän ja kuoleman kysymys".

Jeesuksen Kristuksen ihmisille tiedoksi antama oppi, joka sisältyy Raamattuun jo 1. Mooseksenkirjasta alkaen,
on ainoa Jumalan tahdon 100%:sti ilmoittava ja pelastava oppi. (Joh. 7: 15-18)
Ihmisten sen päälle rakentamat opit (lukemattomat kirkolliset, lahkolaiset jne.)
ovat aina osittain mielikuvituksen ja järkeilyn saastuttamia.

Sitoutuminen johonkin kristilliseen oppirakennelmaan on inhimillisesti luonnollista ja turvallisuutta antavaa.
Se on kuitenkin aina vain yksi tapa yrittää jäsentää Raamatun pelastussanomaa,
ja koska asialla ovat ihmiset, virheitä tehdään koko ajan.
Siksi mielestäni ei ole hengellisesti viisasta "rakastua" johonkin uskonnolliseen ryhmittymään ainakaan niin pitkälle, että omaksuu ja sisäistää Raamatussa olevat
asiat ko. ryhmän opetuksen kautta.
Näin tapahtuu usein väistämättä, jos uskoontulo tapahtuu jonkin kirkkokunnan tai uskonsuunnan vaikutuspiirissä.
Mutta uskontien vakiintuessa monella alkavat silmät aueta, jos rohkeasti kyseenalaistaa saamiaan oppeja.
Silloin Jumala puhuu suoraan rukouksen, elämäntapahtumien ja luetun Sanan kautta, jolloin Raamatun pelastava totuus alkaa vähitellen kirkastua ilman kenenkään välittämää ja suodattavaa opetusta.

"Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä."
(1. Joh. 2:27)

Jumala tosin antaa opettamisen lahjan joillekin uskoville, mutta heitä löytyy enemmän tai vähemmän kaikista kristillisistä oppisuunnista.
Siksi yksittäisen ihmisen kannattaa elää hengellisesti avoimena, mutta tutkia kaikki opetus Jumalan Sanan avulla.




Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 01.07.21 - klo:21:57
Olen pitkälti samaa mieltä Pauluksen ja Solteron kanssa. On helppoa uskoa siihen, että oman kirkkokunnan tms oppi ja opetus on se oikea. Minun silmäni aukesivat tälle asialle vähitellen, niin että noin yhdentoista vuoden jäsenyyden jälkeen erosin "porukasta" ja olen sen jälkeen muutaman vuosikymmenen ajan ollut kuulumatta minkään seurakunnan jäsenrekisteriin. Eihän tämä helppo tie ole aina ollut, vaan välillä työlästä taakan kantamista, välillä kompurointiakin, mutta myös löytämistä. Ei opin löytämistä, vaan uskallan sanoa että Jumalan tuntemisessa kasvamista, vähitellen.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.07.21 - klo:22:15
Hmm, nyt taisi mennä kerralla "sukset ristiin". En osaa ainakaan heti purkaa. Ymmärtämättömyys pääsi sekoittamaan asiat, kun ei oikeasti tunne toisia ja joku kirjoittaa puista eikä näe metsää ja toinen metsästä eikä näe puita. Semmoistahan se tuppaa olemaan kaikilla keskustelupalstoilla ei vain uskonnollisilla.
Mitä on rakkaus totuuteen, jos se ei ole evankeliumi Jeesuksen täytetystä työstä täydellisenä hyväksemme: "Minä olen Tie, Totuus ja Elämä (Joh.)".
Ei tarvitse olla lapsena tietoisessa uskossa, etteikö osaisi ottaa uskossa vastaan lahjapelastusta yms. niin kuin lapsi sen osaa ottaa. Ymmärtääkseni sinulla Sandia on paremmin säilynyt lapsen usko kuin minulla, vaikka meillä molemmilla on vakavat traumat (ainakin minulla lapsuudesta). Teodikean kysymys murentaa minua, samoin toisuskoiset ja lut.kirkon luopuminen opistaan. Jumala puhuu minulle Raamatussa. Jos suoraan puhuu, se täytyy arvioida Raamatulla. (Paljon kuulee epäraamatullisia asioita.)
Laitan tähän taas usein kertaamiani Raamatunkohtia, voitte kieltää, jos ette halua, foorumihan on teidän ja yhteiskristillinen, jota minä en osaa olla:

1. Kor. 12:27–13:8
27 Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. 28 Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. 29 Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? 30 Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? 31 Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. 13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. 4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.

1. Kor. 3:18–23
18 Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas. 19 Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hulluutta. Onhan kirjoitettu: -- Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa. 20 Ja samoin: -- Herra tietää viisaiden ajatukset, hän näkee ne turhanpäiväisiksi. 21 Kenenkään ei siis pidä ylpeillä ihmisistä. Kaikkihan on teidän: 22 Paavali, Apollos ja Keefas, maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva. Se kaikki on teidän, 23 mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 01.07.21 - klo:22:18
Hmm, nyt taisi mennä kerralla "sukset ristiin". En osaa ainakaan heti purkaa. Ymmärtämättömyys pääsi sekoittamaan asiat, kun ei oikeasti tunne toisia ja joku kirjoittaa puista eikä näe metsää ja toinen metsästä eikä näe puita. Semmoistahan se tuppaa olemaan kaikilla keskustelupalstoilla ei vain uskonnollisilla.
Mitä on rakkaus totuuteen, jos se ei ole evankeliumi Jeesuksen täytetystä työstä täydellisenä hyväksemme: "Minä olen Tie, Totuus ja Elämä (Joh.)".
Ei tarvitse olla lapsena tietoisessa uskossa, etteikö osaisi ottaa uskossa vastaan lahjapelastusta yms. niin kuin lapsi sen osaa ottaa. Ymmärtääkseni sinulla Sandia on paremmin säilynyt lapsen usko kuin minulla, vaikka meillä molemmilla on vakavat traumat (ainakin minulla lapsuudesta). Teodikean kysymys murentaa minua, samoin toisuskoiset ja lut.kirkon luopuminen opistaan. Jumala puhuu minulle Raamatussa. Jos suoraan puhuu, se täytyy arvioida Raamatulla. (Paljon kuulee epäraamatullisia asioita.)
Laitan tähän taas usein kertaamiani Raamatunkohtia, voitte kieltää, jos ette halua, foorumihan on teidän ja yhteiskristillinen, jota minä en osaa olla:

1. Kor. 12:27–13:8
27 Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. 28 Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. 29 Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? 30 Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? 31 Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. 13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. 4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.

1. Kor. 3:18–23
18 Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas. 19 Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hulluutta. Onhan kirjoitettu: -- Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa. 20 Ja samoin: -- Herra tietää viisaiden ajatukset, hän näkee ne turhanpäiväisiksi. 21 Kenenkään ei siis pidä ylpeillä ihmisistä. Kaikkihan on teidän: 22 Paavali, Apollos ja Keefas, maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva. Se kaikki on teidän, 23 mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.


Minä kuulin evankeliumin ensimmäistä kertaa 12 vuotiaana. Joten en tiedä kuinka minulla olisi voinut olla lapsen uskoa sitä ennen. Tietoisesti kieltäydyin hyväksymästä sitä omalle kohdalleni aluksi.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.07.21 - klo:22:20
 :) Pyydän teitä vielä lukemaan Päivän sanan tänään: https://sro.fi/paivan-sana

Häipyy klo 12:00 Suomen aikaa. Hyvin luterilaista. Jos ette hyväksy, turha on minun jatkaa täällä, muuta kuin lukemista.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 01.07.21 - klo:22:46
:) Pyydän teitä vielä lukemaan Päivän sanan tänään: https://sro.fi/paivan-sana

Häipyy klo 12:00 Suomen aikaa. Hyvin luterilaista. Jos ette hyväksy, turha on minun jatkaa täällä, muuta kuin lukemista.

Miksi tuota ei uskova hyväksyisi?
Ihan hyvä kirjoitus.

Arvelen että tarkoitat luterilaisella jotain hieman toista kuin mitä täällä tulkitaan.
Minäkin vierastan sitoutua mihinkään -laisuuteen, koska eihän mm. "luterilaisuutta" mainita Raamatussa.

Ja sana luterilaisuuskin on hyvin moniselitteinen, eli eri tahot tulkitsevat senkin eri tavalla.

Mutta linkissä viittaat tahoon, minkä varmaan moni uskova kokee luotettavana. Siis Suomen Raamattuopisto.
Vaikka olen enemmän tutustunut Kansanlähetysopistoon kuin Suomen Raamattuopistoon. Mutta kävin myös Raamattuopison yleisöluennoilla Helsingissä opiskeluaikana.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.07.21 - klo:23:06
Niinpä. Hyväksyn molemmat. En ehdi olemaan molemmissa ja olen mielestäni johdatettu SRO - Kylväjä linjalle, vaikka alunperin olen körttiläis -kirkollinen, mutta on jäänyt se linja koko ajan. SRO ja Kansanlähetys ovat lähentyneet nykyisin toisiaan.
Yritän olla korostamatta luterilaisuutta ettei ärsytä, mutta itse Luther on minulle sama kuin Paavali ja Paavalin Raamatun tulkinta. Heidän yhteinen oppinsa kuuluu kaikille kristityille -läisyyteen katsomatta = Ydinasia = Pääasia.
Ymmärtänette Lutherin hauskan lauseen: "Pääasia on, että pääasia saa olla pääasia!"

Eli kaikesta muusta saa vääntää, mutta kts. yllä, joka on kaikille kristityille sama.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 02.07.21 - klo:02:38
Itse en tunne Lutherin kirjoituksia niin läpikotaisin, että uskaltaisin samastaa Lutherin ja Paavalin 100%.

Mm. täkäläinen luterilainen pastori, joka on kirkkohistorian tohtori Yalen yliopistosta ja vannoutunut tiukasti Lutherin kirjoituksiin perustuvan luterilaisen synodin pastori, kertoi minulle, että Luther uskoi kuolemaansa asti että Maria oli ja pysyi ikuisena neitsyenä.

Samoin jotkut Lutherin kirjoitukset ovat kuulemani mukaan hyvin juutalaisvastaisia.
Samoin kuulin, että hän ei arvostanut lähetystyötä ja siis evankeliuointia.

Tässä Missourin Synodin sivuilta heidän ratkaisunsa miten suhtautuvat Lutherin kirjoituksiin juutalaisista.
He sovittavat sen sanomalla, että HYLKÄÄVÄT Lutherin tietyt ajatukset juutalaisista, vaikka pitävät häntä ehdottoman luotettavana evankeliumin suhteen.
https://lutheranreformation.org/history/luther-and-the-jews/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 02.07.21 - klo:08:42
Vaikka arvostankin toisaalta Lutheria, niin en voi sulkea silmiäni tietyiltä tosiasioilta.
Lutherista löytyy paljon tietoa, jos sitä haluaa.

Ja luterilaisessa kirkossa meno on ainakin nykyisin sellaista, etten voi siihen liittyä. Tämä ei sulje pois sitä, että käyn säännöllisesti luterilaisessa miesten piirissä, jota vetää luterilainen pappi. Viimeaikoina piirissä on ollut aika vähän kävijöitä, joskus olemme papin kanssa vain kahden ja meillä on aika hyvä yhteys.
 
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 02.07.21 - klo:08:49
:) Pyydän teitä vielä lukemaan Päivän sanan tänään: https://sro.fi/paivan-sana

Häipyy klo 12:00 Suomen aikaa. Hyvin luterilaista. Jos ette hyväksy, turha on minun jatkaa täällä, muuta kuin lukemista.
Älähän hätäile, kyllä täällä voi olla ja kirjoitella vaikka oltaisiinkin eri mieltä asioista. Mielestäni on vain hyvä että keskustellaan ja ollaan eri mieltä asioista, koska silloin itse kukin joutuu pohtimaan ovatko omat käsitykset oikeita. Monessa kohtaa me kaikki hairahdumme, sanoi Jaakob.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 02.07.21 - klo:10:15
Älähän hätäile, kyllä täällä voi olla ja kirjoitella vaikka oltaisiinkin eri mieltä asioista. Mielestäni on vain hyvä että keskustellaan ja ollaan eri mieltä asioista, koska silloin itse kukin joutuu pohtimaan ovatko omat käsitykset oikeita. Monessa kohtaa me kaikki hairahdumme, sanoi Jaakob.

Tämän foorumin yksi perusidea poikkeaa nähdäkseni seurakunnasta siinä, että täällä ei tarvitse olla kaikessa samaa mieltä. Keskusteluahan ei synny, jos kaikkien on jo lähtökohtaisesti oltava samaa mieltä.

Joten, Stiina, ole vain oma itsesi ja kirjoita siltä pohjalta.  :) :) :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.07.21 - klo:13:45
Kiitos ymmärryksestä!  :)  Kaikille, että NIINPÄ!

Eipä ole tänäpänä kahta täysin samoin ajattelevaa ihmistä, joten rajalinja menee muualla ja itseä on ennen kaikkea valvottava ns. kehällisissä asioissa, joista lähempänä ydintä olevatkin voivat vielä eksyttää pahasti.
En minäkään pidä Lutheria kaikessa oikeassa olevana, mutta ydinasiassa = uskonvanhurskaus, lain ja evankeliumin ero (aarre), regimenttien ymmärtäminen. Paavali on päässyt Raamattuun ja oli erityinen Jumalan valinta, mitä Luther ei ole. Luther on tärkein uskonpuhdistaja ja Raamatun tulkitsija, vaikka on myös "aikansa lapsi" ja syntinen ihminen. Tosin Paavalikin oli syntinen ihminen, mutta eroa on. Lutherin toilaukset voi selittää "parhain päin" ymmärtäen tilanteet eikä vaadi täydellisyyttä, mitä meistä kukaan ei ole. Toiset jaksavat optimistisesti uskoa, että vielä tulevat paremmiksi, mutta minä en.
On monia johtajia ja saarnaajia, jotka ovat hyviä vielä nytkin ja Pääasia = sovitus on kohdallaan, mutta en antaisi enää sitä 80 pistettä sadasta, niin kuin Tuomenoksa on antanut Lutherille ja Melanchthonille sekä Roseniukselle. Herätysliikejohtajat saisivat n. 70 ja nykyisin saavat parhaat n. 60 ja alle. Kyllä minulle Luther on tärkeä ja lohdullinen vioistaan huolimatta ja varmaan armosta pelastui perheineen. Hän kyllä tunsi syntinsä ja mistä armo löytyy meille muillekin esimerkiksi, vaikka ei yhtään ollut farisealainen. Suuret kärsimykset ja lyhyehkö elämä olivat hänen osansa, näkyvää menestystä ei eläessään paljoakaan saanut. Luther tunsi Raamatun todella hyvin jne.
Löytyy myös lieventäviä seikkoja Lutherin kovaan puheeseen juutalaisista ja hurmahengistä. (Luthersäätiö ja STLK)
Tänään minäkään en löydä hengellistä kotia enää, kun kirkkomme on mitä on ja myös SRO:ssa ja Kylväjässä on kehällisiä asioita, joihin en ole voinut samaistua.
Kuuntelen ja luen mielelläni (huonot silmät) kuitenkin monia ja erityisesti rakastan Tuomenoksaa, Olav Valen-Sendstadia ja Roseniusta sekä Lutherin sielunhoidollisia kirjoja ja muutakin.
Minustakin olisi kiva tietää, mitä Jumala aikoo maallisen Israelin kanssa, mutta ei ole selvää se. Olen omaksunut näkemykseni, miten ymmärrän Paavalia mutta...
Sama kysymyshän on monien lahkojen ja suuntausten kohdalla, joilla on ei Raamatun Kolmiyhteinen Jumala. Juu, kyllä olen luterilainen, ei voi mitään.   :D
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 02.07.21 - klo:17:04
Niin siis kyllähän Lutherilla on merkittävä rooli evankeliumin esiintuomisella pimeän keskiajan vastapainoksi. Herra varmaan salli hänen kärsiä sen kaiken omassa elämässään, sitä kautta löytää armon ja sitä kautta hänestä tuli vahva evankeliumin puolestapuhuja.

Paavali Raamatussa on mielenkiintoinen. Hän selvästi sanoo oppineensa evankeliumin ilmestyksen kautta, suoraan Jeesukselta.  Muistaakseni galatalaiskirjeessä. Tosin hän tunsi Vanhan Testamentin läpikotaisin, joten hänen avautui evankeliumi Pyhän Hengen opettamana myös erittäin pitkälle siten että hän sai Pyhältä Hengeltä kyvyn ymmärtää VTn.

Kun taas Lutherille selvisi evankeliumi Paavalin kirjoituksista. Pyhän Hengen opetuksessa. :)

Tässä Paavalin kertomana miten hän oppi evankeliumin:
Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
12. enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

Ef.4:4
   
että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut;

Gal.1
Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi
16. ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä,
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 02.07.21 - klo:21:41
Vielä Paavalista. Paavali kyllä alisti opetuksensa seurakunnan johtajille jotka olivat tunteneet Herran kauemmin kuin hän. Eli hän ei todellakaan sooloillut.
Nykyään kun joku tyyppi sanoo saaneensä ilmestyksen tai näyn Herralta, he yleensä perustavat oman puljun ja sanovat että heidän ilmestyksensä on kaikkein uusinta Herrala eikä heidän siksi tarvitse antaa kenenkään arvostella heitä.
Heidän arvostelunsa olisi sama kuin Jumalan pilkka, eli he asettavat itsensä täysin muiden yläpuolelle.
Itse asiassa myös mormonit ja jehovantodistajat saivat noin alkunsa.

Tuo on kuin päivä ja yö Paavalin asenteen suhteen.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 04.07.21 - klo:10:36
Hyvä kirjoitus Sandia  :)!

Olisi suotavaa, että kaikilla kristityillä olisi edes sen verran tietoa ja Raamatun tuntemusta, että eivät toista kertaa menisi sooloilioiden yms. väärien uskonnollisten opettajien kuuloon ja pauloihin.
Jumalan tahtoo että kaikki ihmiset pelastuisivat 1. Tim. 2.

Matt. 7:12–21
12 "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. 13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. 14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! 15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20 Hedelmistä te siis tunnette heidät. 21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 07.07.21 - klo:11:31
Suomen Raamattuopiston päivän sanassa oli tänään lause jota jäin miettimään: "Kasteen ja uskon kautta kristitty on Jeesuksen veren suojassa".

Mitä mielestänne tarkoittaa se, että ollaan "veren suojassa"?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: xyz - 07.07.21 - klo:18:38
Onko 'Jeesuksen veren suoja' suoja sielunvihollisen juonilta?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 07.07.21 - klo:21:45
Nämä ovat niitä vaikeita kysymyksiä. En ota mielelläni kantaa, uskon vaan sielunhoitajan lohdutukseen.
On kyllä totta, että sielunvihollinen lähtee, kun kastettu saa palata uskoon, että Jeesuksen sovitus suojelee pahalta eikä todellakaan voi tulla "riivatuksi". Paha kuitenkin saa kiusata erityisesti kristittyjä monin tavoin. Itse ei tähän voi kamalasti vaikuttaa. Mielestäni se kiinnostus yliluonnollisesta voi ohjata Pahan valtaan myös kristityn, mutta sielunhoitaja voi vahvistaa tuolla uskolla, niin että paha lähtee.  En haluaisi kokea kuitenkaan.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 08.07.21 - klo:14:34
Ei tullut viisaita eikä runsasta keskustelua tuosta oikeasti tärkeästä asiasta monimuotoisessa maailmassamme. En pääse siitä mihinkään, että näen todellakin viimeisten päivien keskellä elävämme kaikkine merkkeineen ja uhkakuvineen. Itsekään en tiedä enää mitä toivoisi: Jeesuksen paluuta vai armonajan jatkumista!

Yhdyn tähän Raamatun tulkintaan täysin, myös ohjeena itselleni: ”Rakkaus ja totuus kuuluvat yhteen. Jumalan rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Rakkaus
ilman totuutta on sentimentaalisuutta. Totuus ilman rakkautta on saatanallisuutta. Totuus ja
rakkaus yhdessä on jumalallisuutta”
(E. J. Honkanen, Hengen uudistus, s.250).'

En ole ko. liikkeessä ja pidän sitä liian karismaattisena itselleni. Saa keskustella, please)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 08.07.21 - klo:17:03
Tuosta veren suoja -aiheesta voisi vielä keskustella, mutta tähän väliin kommenttia tuosta rakkaus ja totuus -teemasta. Itse olen nimittäin joskus miettinyt sitä, että useissa kohdissa Raamatussa mainitaan yhdessä myös armo ja totuus. Totuus ilman armoa olisi meille liian kova asia: "armoton totuus" ihmiskunnan tilasta ja meidän omasta tilastamme ei jättäisi meille mitään toivoa pelastumisesta. Ja toisaalta armo ilman totuutta olisi liian lepsua. Koen, että armoa taidetaan tarjota kuulijoille monesti liian helppona juttuna.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 08.07.21 - klo:17:19
Minulle tulee mieleen joku vanha ketju netissä termeistä kuin "veren suojassa'. Taidettiin ajatella, että se on tyypillinen kaanaan kielen ilmaisu, mitä ei todellakaan olla määritelty kovin selvästi.

Tosin uskovalle se saattaisi siis olla muistutus Jeesuksen lunastustyöstä ja myös siitä, että hän voitti sielunvihollisen.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 09.07.21 - klo:11:44
Jotkut henkilöt ovat niin riippuvaisia tästä epämääräisestä kaanaankielisestä ilmaisusta, että esim kotoa ulos lähtiessään he (kenties pakonomaisesti?) sanovat aina ääneen "Jeesuksen veren alle".

Kerran olin käymässä vanhahkon uskovan miehen kotona. Hän istui sähköurkujen ääreen, alkoi soittaa ja laulaa laulua jossa sanotaan mm. "astun verivirtaan".

Mitähän nämä ihmiset oikeastaan tarkoittavat näillä ilmaisulla, ja mitä he kokevat? Minä pidän sitä aika outona.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 09.07.21 - klo:13:34
 :) Kuin myös Taisto ja Sandia, oudoksun käyttöä.

Tässä taas mielekiintoinen pala Raamatusta 1. Kor.:

"8:1 Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto. Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. 2 Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa. 3 Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee. 4 Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. 5 Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta 6 meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. 7 Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 10.07.21 - klo:12:14
Vielä haluan oikaista tuota kaanaankielistä Veren alla olemista. Oikein ymmärrettynähän se on mitä oikein ja evankeelisin. Eli, jos uskossa ja totuudessa sanoo sen vaaran paikkoihin lähtiessään, niin tarkoittakoon uskossa, että jos menestyn tai en menesty, elän tai kuolen niin aina käy hyvin, ei hätää, koska Jeesuksen K. täytetty työ.

Silti epäilen, että moni käyttää tuota sanontaa tapana, ajattelematta sen enempää ja joku taikauskoisesti menestyksen takeena tai huolimattomana, laiskana rukouksena. Maailmallinen "mennarioppi" ei kuulu oikeaan kristillisyyteen.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 11.07.21 - klo:11:42
Tänään suosittelen taas luettavaksi SRO Päivän Sana.  :-*
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.07.21 - klo:11:49
Tärkeää muistaa joka päivä, koska ihminen on myös parantumattomasti omavanhurskas lainalainen.
" Usko ja Rukous -sivusto; Ortodoksinen Kirkko ja Usko 15.7.2021; 9 x

Kaikki saa merkityksensä uskosta Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön, niin sakramentitkin. Ilman tätä uskoa ovat nekin hyödyttömiä.
-----------------
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain tekoja. - Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain. Room. 3: 28,31

Hyvät teot ovat aivan oikeita ja moitteettomia, kun ne tehdään oikeassa tarkoituksessa. Olihan vanhan liiton laissa määrätty jumalanpalveluskin pyhä ja hyvä. Samoin uuden liiton sakramentit ovat pyhät, oikeat ja hyvät, jos niitä käytetään Kristuksen asetuksen ja säätämyksen mukaisesti. Jos taas lain teoilla, jumalanpalveluksella tai muilla juhlamenoilla pyritään tulemaan hyviksi ja vanhurskaiksi, silloin ne eivät ole vain hyödyttömiä, vaan suorastaan kirottavia. Ainoastaan Herran Kristuksen työ ja uhri vanhurskauttaa. Kristuksen vanhurskauden ja teon rinnalla kaikki lain teot ovat täysin mitättömiä.

Uskokaamme siis vahvasti, että tulemme vanhurskaiksi ja taivaan valtakunnan perillisiksi ainoastaan Jumalan laupeudesta, jonka hän antaa meille Kristuksessa. Tätä uskoa seuraa varmasti jumalinen elämä ja sellaiset hyvät teot, jota tehdään kuuliaisuudesta Jumalaa kohtaan. Silloin vasta tekomme ovat mieluisia Jumalalle, kun panemme toivomme hänen laupeuteensa ja uskomme Herraan Jeesukseen Kristukseen.

Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille."



Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 15.07.21 - klo:12:40
Tuo sana sakramentti särähtää aina korvaan ja silmään, kun näen tai kuulen sen.

Evl.fi kertoo, että "Kristus itse on niissä läsnä ja jakaa armoaan näkyvien aineiden välityksellä."


Jotkut äärikarismaattiset jakoivat muutama vuosi sitten voitelua öljyisten rättien välityksellä.
Jotkut käyttävät rukousliinoja nykyisinkin parantamisen välineenä.


En oikein usko, että Jeesus menee mihinkään aineeseen.

Raamattu sanoo, että missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä hän on siinä heidän keskellään.
Toisaalta Pyhä Henki on uskovan ihmisen sydämessä.

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 15.07.21 - klo:13:47
Evl.fi kertoo, että "Kristus itse on niissä läsnä ja jakaa armoaan näkyvien aineiden välityksellä."
Tuota voikin miettiä: miten tullaan armahdetuiksi? Uskoon tullut on saanut armon, siis on tullut armahdetuksi. Miksi siis pitäisi armahdus saada aina vain toistuvasti, aineiden välityksellä?

'Kristus jakaa armoaan" taitaa olla lause joka ei kestä tutkimista. Entä jos se onkin evlut seurakunta joka jakaa jotakin jolla se saa jäsenensä kirkosta riippuvaisiksi?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.07.21 - klo:14:25
Varmaan on eri ihmisten välillä eroa ajattelussa oli missä kirkkokunnassa tahansa. Toiselle ei voi syvällisesti uskoansa selittää, koska se on mysteeri.
Nämä kaksi sakramenttia ovat kuitenkin täysin raamatulisia ja Jeesuksen näkyvä perintö meille, vaikka se kumma kyllä eroaa kirkkokuntien välillä juuri tästä sisäistämisestä johtuen.
Kaikki tulee viimein ilmi Tuomion päivänä ja usko = luottamus Jeesuksen täytettyyn työhön on se mikä ratkaisee tuona päivänä. Sakramentit (2 kpl) vahvistavat tuota uskoa, koska kaikki aistit ovat mukana niissä ja Jeesuksen lupaus olla läsnä niissä eikä ääninä sun muissa ilmestyksissä, joista niistäkin kuitenkin n. 2 % voi olla Kolmiyhteisestä Jumalasta lähtöisin. Tässä on suuri ero vapaasuntaisten kanssa. Turha on väitellä, jokainen on yksin vastuussa ymmärryksestään Jumalalleen, vaikka se voi olla myös kohtalokasta, koska kaikki eivät voi olla oikeassa.
Uskonvanhurskaus kuitenkin on siis se mikä on luovuttamaton Aarre. Armolahjatkaan eivät tietenkään pelasta ja voivat olla luuloteltuja eivätkä koskaan täydellisiä vaan erehtyvän ihmisen ominaisuuksia. Vääriä kristittyjä on kaikissa suunnisa jne.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 15.07.21 - klo:17:20
Mulla on sellainen asenne eri kirkkokuntien ja seurakuntien omalaatuisuuksiin, että lähinnä kohautan olkapäätä ja annan mennä ohi.
Tuo sakramenttijuttu on sellainen. En juutu siihen.
Samoin helluntailaisten ajattelu, että uskovan tulee puhua kielillä, muuten ei ole "Hengellä täytetty"

Okei, ne uskoo tollai mutta en näe mm. näitä kahta esimerkkiä sellaisena, että voidakseni välttää harhaoppia, minun on otettava jyrkkä kanta niihin.

Se onko ihminen uudestisyntynyt on ainoa mihin katson.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 15.07.21 - klo:20:28
Sakramentit (2 kpl) vahvistavat tuota uskoa, koska kaikki aistit ovat mukana niissä ja Jeesuksen lupaus olla läsnä niissä

Minua häiritsee sakramentti-sanan käyttö ja siihen sisällytetyt asiat, koska sitä sanaa ei ole Raamatussa.

Ja toisaalta: mitä Jeesus oikeasti on luvannut näistä asioista? Sanoiko hän todella, että aistit vahvistavat uskoa?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.07.21 - klo:22:13
Möttösenä en osaa tarpeeksi hyvin tähän teologisesti vastata. Vastauksia löytynee kyllä luterilaiselta puolelta tarpeeksi, jos kiinnostaa.
Tarkoitin, että Jeesuksen HPE asetussanat edellyttävät uskoa, että Jeesus on luvannut olla Ehtoollisessa läsnä, kun se oikein uskossa vastaanotetaan ja väärin nauttiminen on kadottavaa. Turmeltunut ihminen kyllä vänkää kaiken näköistä, mutta armo on tarjona sellaisellekin.
Sana ja Sakramentit ovat armonvälineitä. Ei kannattaisi takertua johonkin sanaan, joka on otettu selventämään asiaa. Eihän sanaa Kolmiyhteinen löydy Raamatusta, mutta jos et sitä tunnusta, olet harhaoppinen. Monia sanoja ei löydy Raamatusta, mutta ne kuvaavat selvästi siis raamatullista asiaa, jolla täytyy olla nimi.
"Armonvälineet
Luterilaisen kirkon uskon mukaan armonvälineet ovat välttämättömiä, jotta ihminen pelastuisi. Pyhä Henki suorittaa työnsä seurakunnassa Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä. Sen vuoksi Jumalan sanaa ja sakramentteja sanotaan armonvälineiksi. Luterilaisen kirkon sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen.

Kirkon koko elämä helluntain jälkeen perustuu armonvälineiden varaan. Armonvälineiden kautta kirkko tuo ihmiset Kristuksen yhteyteen, niin että he pelastuvat synnin, kuoleman ja kadotuksen vallasta ja pääsevät osallisiksi pelastuksesta.

Armonvälineen luonne on myös ripillä ja pappisviralla, jotka Kristus asetti armon ja pelastuksen jakamisen välineiksi."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 16.07.21 - klo:02:01
Möttösenä en osaa tarpeeksi hyvin tähän teologisesti vastata. Vastauksia löytynee kyllä luterilaiselta puolelta tarpeeksi, jos kiinnostaa.
No, enhän minä nyt siitä "luterilaisessa puolesta" ole niin kiinnostunut. Vaan tarkoitin kysyä, mitä sinä Möttönen olet itse Raamatusta lukenut. Möttösethän ottivat vastaan Jeesuksen sanat, toisin kuin aikansa teologit joita hän nimitti tekopyhiksi, tyhmiksi ja sokeiksi, kyykäärmeiden sikiöiksi, jne.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 16.07.21 - klo:11:46

Tarkoitin, että Jeesuksen HPE asetussanat edellyttävät uskoa, että Jeesus on luvannut olla Ehtoollisessa läsnä, kun se oikein uskossa vastaanotetaan ja väärin nauttiminen on kadottavaa.

...

Luterilaisen kirkon uskon mukaan armonvälineet ovat välttämättömiä, jotta ihminen pelastuisi.

Tuosta ehtoollisen väärin nauttimisesta on monenlaisia käsityksiä.

Jos sillä tarkoitetaan sitä, että jos ehtoollista vietetään muun kuin papin johdolla, se on kadottavaa, silloin olen jyrkästi ajatusta vastaan.

Olen itse pitänyt ehtoollissaarnan ja jakanut monta kertaa ehtoollista ja kastanutkin.
En ole pappi.

Onneksi luterilainen kirkko eikä mikään muukaan uskonsuunta, ei edes Pietari ole ratkomassa sitä kuka pelastuu ja kuka ei.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 16.07.21 - klo:13:23
 :) Niinpä!  Jumalallemme kiitos ja kunnia, että kukaan ihminen ei pelastustamme määrää, hallet sille, huh ajatustakin!

Raamatusta löydettävä Evankeliumi sen määrää oikeudenmukaisesti. Sovituksemme Jeesus K. sanoo: "teidän tulee syntyä uudesti ylhäältä. Ei jokainen joka sanoo Herra, Herra pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee Taivaallisen Isäni Tahdon."  Mietitään sitä!
Armon Evankeliumin olen saanut löytää Raamatustani. Kuka olikaan se ainoa Tie, Totuus ja Elämä?
En siis pääse perille, vaikka en olisikaan "fariseus" (tekopyhä, tyhmä, sokea, kyykärmeiden sikiö, teologi tai homo tai muu syntinen, joka tietty olen jo syntymäni perusteella.)
Tämän olen oppinut Raamatusta ja myös sen, että niin oppi Paavali, Pietari, Luther ja moni muukin.
Oletko Sinä uudestisyntynyt ylhäältä? (Saanut hlökohtaisesti syntisi joka päivä anteeksi!)
Oliko Taistolla sittenkin "hyvä kysymys", vai riitaa kristittyjen välille synnyttävä?  ::)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 16.07.21 - klo:17:13
Oliko Taistolla sittenkin "hyvä kysymys", vai riitaa kristittyjen välille synnyttävä?  ::)
Niin no, hyvä kysymyshän on yleensä sellainen, että siitä todetaan vain "hyvä kysymys!", mutta vastausta ei kuulu.  :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 18.07.21 - klo:01:18
Vastaan vielä Raamatunlauseilla (kun en osaa olla teologi) ikuista kinaa "tekojen" merkityksestä. (Myös Usko ja Rukous -sivustolla taas kerran turhennetaan Jeesuksen (Jumala) kuolema ristillä, mikä jo pelkästään tekee nyt esim. ortodoksisen teologian ei kristilliseksi "tekojen" uskonnoksi. Kyllähän jo nyt viimeistään pitäisi nähdä, että ihmisten "teot" ovat kaiken aikaa pelkästään toivottoman pahat.

"Matt. 12:30–37
Herra sanoi: 30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. 31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. 32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa. 33 "Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. 34 Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. 35 Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. 36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."


LUKU 3  Room.
"Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta?
2 Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut.
3 Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä?
4 Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään".
5 Mutta jos meidän vääryytemme tuo ilmi Jumalan vanhurskauden, mitä me siihen sanomme? Ei kaiketi Jumala ole väärä, kun hän rankaisee vihassansa? Minä puhun ihmisten tavalla.
6 Pois se! Sillä kuinka Jumala silloin voisi tuomita maailman?
7 Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
8 Ja miksi emme tekisi, niinkuin herjaten syyttävät meidän tekevän ja niinkuin muutamat väittävät meidän sanovan: "Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi"? Niiden tuomio on oikea.
9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
14 heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
16 hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
17 ja rauhan tietä he eivät tunne.
18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 19.07.21 - klo:13:46
Suosittelen kuunneltavaksi! Samoin SRO:n Jumalanpalvelukset ovat uskoa vahvistavia. (varoituksena sanon, että tässä sivutaan luterilaisia sakramentteja (kaste ja ehtoollinen).
-------------------------------
"Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi” (Ps. 110:1).”

Jeesus hallitsee koko universumia, maailmankaikkeutta. Millaisena Jeesuksen kaikkivaltius tässä maailmassa näyttäytyy?

Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/bocaIv3vn-I


Jos on mahdollista, toivomme sinua kertovan tästä uudesta hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Ehkä voitte tuttujen kesken joskus keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunaus päivääsi!

Juha Vähäsarja
Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja
----------------------

SRO.fi/tv
 :D
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 19.07.21 - klo:22:58
Nyt mä vasta tajusin tän ketjun idean. ;D
Sä haluat tuoda tänne opetuksia mitä haluat jakaa toisten kanssa.
Kesti vähänä aikaa kunnes hoksasin. ::)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 20.07.21 - klo:11:56
Totta, näin on ollut tarkoitukseni ja salaa toivonut, että löytäisin samanmielisen. Kestän omasta mielestäni kyllä eriävät mielipiteet perustellen, jos minunkin näkemykseni ymmärretään ja hyväksytään.
Yritän myös varoa opettamasta, puhumattakaan käännyttämisestä, mutta sitä en aina pysty välttämään, koska ...
Siksihän erimieliset keskustelut sovussa ovat hyviä, koska samanmielisten kanssa ei tule pitkään keskustelua. Usko ja uskonto ovat kuitenkin aiheita, joista hyvin helposti tulee loukkaantumisia, riitaa ja kinaa. Vanhana sietää näitäkin paremmin, koska yksinäisyys on vielä pahempaa.
----------------
Filippiläisille 2:3 FINRK
Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian vuoksi, vaan pitäkää nöyrästi toista parempana kuin itseänne.
FINRK: Raamattu Kansalle

Raamattu siältää paljon kehotuksia myös uskoville ja jo pelastuville, joten usko ei jää ilman tekoja, mutta itse täydelliseen sovitukseen ja pelastukseen teot eivät vaikuta. Heikko ja lahjatonkin on siis turvassa, eikä kukaan kersku.
Ne, jotka turvaavat edes osittain tekoihin, ovat väärin lukeneet esim. Jaakobin kirjeen sekä Jeesuksen vertauksen lampaihin ja vuohiin jakamisesta "tekojen" mukaan. Kyllä niissä mennään uskon mukaan, mutta usko synnyttää oikeita tekoja jne.

Tämä kehoitus askarruttaa usein, kun koen, että en uskovanakaan kykene:
"Pyhäksi Jumalalle otolliseksi uhriksi | joh832. Room 12:1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä veljet antamaan ruumiinne eläväksi pyhäksi Jumalalle otolliseksi uhriksi tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. 6:11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa."

 :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 20.07.21 - klo:15:38
Juu kyllä minäkin tykkään jakaa muille tai kertoa muille jostain mikä puhutteli ja vahvisti itseäni. Mutta jos muut lukijat eivät otakaan aikaan lukea ja tutkia niitä opetuksia mistä itse on pitänyt, niin siinä voi jäädä yksin.

Tietty ei koskaan tiedä miten Jumala toimii, ja joku saattaakin selväksi Jumalan johdatukseksi, että osui jonkun opetuksen äärelle vaikka siis juuri netissä.

Keskustelufoorumilla todennäköisesti saa enemmän palauttaa, jos vaan kertoo omin sanoin miten itse ymmärtää asiat Raamatun valossa. Se on lähempänä aitoa vuorovaikutusta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 20.07.21 - klo:15:41
Kyllä minusta sen melko vähäisen tutkailun perusteella, mitä olen tehnyt, olen yhtä mieltä kanssasi, siitä että ovat hyvää opetusta.
Kuuntelin tuon puheen minkä linkin laitoit viimeksi.
https://www.youtube.com/watch?v=bocaIv3vn-I

Tajusin, että viittaat siis Kauniaisten Raamattuopistoon, et Kansan Raamattuseuraan.
Minulta oli tuo edellinen jo unohtunut. Lienevät siis kaksi eri järjestöä?

Itse tosin olen jo pitkään lähes ainoastaan lukenut Raamattua. En siis sillä tavalla etsi hyvää opetusta muualta.

Kasvoin hengellisesti Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan nuorten parissa. Siellä oli paljon herätystä niinä aikoina. Olimme melko paljon yhteydessä sitten Kansanlähetykseen. Olin Kansanlähetyksen kesäaktiossakin 17 vuotiaana. Tiimimme koostui ainoastaan mikkeliläisistä. 8) Silloinen tiimin johtaja on yhä hyvä ystäväni.

Ihan siitä syystä menin keväällä 2019 Suomeen ja osallistuin Ryttylässä kolme päivää kestävään Raamattukurssiin. Halusin ihan mennä katsomaan mitä kuuluu sinne mitkä ovat ikäänkuin hengelliset juureni. Siis opetuksen suhteen.

Ja olin iloisesti yllättynyt että ihan samaa näytti kuuluvan kuin kauan sitten. :) Joidenkin asioiden on todella hyvä pysyä samana. ??? Raamatun opetus on ehdottomasti yksi niistä.

Olen vuodesta 1987 etsinyt täältä hengellistä kotia enkä ole oikein löytänyt. Se karismaattinen rukouspiiri on todella mahtava ja hyvin turvallinen paikka hengellisesti. Herra näyttää tietävän minkälaisia lapsia hänellä on missäkin, ja hän voi onneksi siten johtaa tielleni uskovia!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 21.07.21 - klo:12:15
 :) Kiitos tarpeellisesta ja rakentavasta palautteesta!
Kyllä tietenkin kaipaan ymmärrystä ja samanmielisyyttä, mutta olen jo tottunut, että ei helposti löydä ja aika lisääntyvästi luterilaisen opin (Ristin teologia), kiihkeänäkin uskovana (ylhäältä uudestisyntyneenä) olen itse tarvinnut näitä tänne laittamiani. Jaettu ilo (löytö) on kaksinkertainen ilo (siunaus), vaikka vain on itselleen sen kirjoittanut ja kuvittelee, että joku jossakin ajattelee vielä nykyisessä maailman menossammekin noin.
Noita "viidesläisiä", "uuspietistisiä" liikkeitä ovat: Kansanlähetys, SRO, Kansan Raamattuseura, OPKO, Kylväjä-lähetysjärjestö ja Sansa- medialähetysjärjestö. https://fi.wikipedia.org/wiki/Viides_her%C3%A4tysliike

Omat vaiheeni olisivat jo romaanin pituiset, enkä halua enää niitä kaivella. (Takaumia tulee, yritän torjua ja rukoilla).
Tykkään "viidesläisten" kaikkien opetuksesta ja heidän parissaan on runsaasti erittäin hyviä opettajia vielä ja aikaisemmin. Kuuntelen aika usein kaikkia nyt eläkkeellä ollessani. SRO:ssa olen nyt läheisesti, koska siellä pystyy olemaan vaikka ei ihan ajattele naispappeudesta heidän laillaan. Samansukupuolisten avioliitoista taas olen samanmielinen, mutta korostaisin näiden ihmisarvoa ja syntien anteeksisaamista Kristuksen tähden heillekin. En tiedä mitä teen, jos tuo asia tulee kirkossa (ev.lut.) kaikkien hyväksymäksi.
SRO on näistä liikkeistä vähiten karismaattinen ja eniten luterilainen ymmärtääkseni. Kansanlähetys taas on yhdessä molempien näkemysten kanssa. Siksi valitsin SRO:n ja Raamattuseurasta taas on tullut yhä enemmän "karismaattinen" ja jopa helluntailaisuutta muistuttava, mutta olisi vapaamielinen sekä naispappi-, että tuossa avioliittoasiassa. Körttiläiset, joita "rakastan" ovat aivan liian liberaaleja nykyisin. Semmoinenkin vie uskoa, kun kaikki käy.
Jos ei siis kielletä, niin laitan tykkäämistäni opetuksista kopioita jatkossakin, jos vaikka...
Tosi hyvä on lukea Raamattua yksinkin. Niin minäkin teen, ja siitä syntyy sitten se tarve kuulla ja ymmärtää muidenkin saamia oivalluksia ja myös tehdä rajaa kehällisissä asioissa.
Itse olen myös joutunut sulkemaan yltiökarismaattiset ja newagelaiset, teosofit ja heidän kaltaisensa spiritistiset liikkeet pois. Ev.lut. kirkonkin parissa on rukouspiirejä, joihin en toivoisi joutuvani ylihengellisyyden takia, huh.
Luterilaiset liikkeet ovat opillisesti kaikkein lähinnä tietty, mutta siellä ollaan kummallisia naispappeuskysymyksissä ja usein kovia, armottomia ja aivan liian miesenergiaa omaavia, että on vaikea suorastaan naisena hengittää. Kuitenkin, jos olisi valittavana vain helluntailaisuustyypit tai ankara luterilaisuus, valitsisin ankaran luterilaisuuden. SRO ja "viidesläiset" muutkin ovat nyt riittävän hyviä ja uskoa lisääviä, siksikin haluan jakaa teillekin.  :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 21.07.21 - klo:17:22
Mikä on käsityksesi uudelleenavioitumisesta avioeron jälkeen?
Siinäkin uskovat eroavat hyvin paljon. Itse kuulun sen suhteen luullakseni pieneen vähemmistöön.

Juu on turvallista kun on tutut viitekehykset ympärillä, kuten vaikkapa se hengellinen suuntaus/liike jonka piirissä ehkä tuli uskoon ja alkoi kasvaa uskossaan.

Minä menetin kaiken sen kertaheitolla. Kukaan täällä ei osannut laittaa minua mihinkään raameihin, ja minulle heidän raaminsa oli monen kohdalla täysin tuntemattomia. Ei ole mitään itsensä ulkopuolella minkä perusteella suunnistaa.
Sitten tulin tietoiseksi että eri suunnat ovat ERI TULKINTOJA.
Enkä enää oikein pystynyt kertomaan itselleni syytä miksi JONKUN TOISEN TULKINTA olisi pätevämpi kuin omani. ???

Koska ihmisiä kaikki olemme.
Silloin väsyin siihen, että tapaan eri tavalla ajattelevia ihmisiä jotka kaikki vakuuttivat mulle että juuri heidän tulkinsta on se oikea ja tavallaan edellyttivät että nielen heidän tulkintansa.

Se alkoi todella kyllästyttää. Siksi heitin hengelliset kirjat, lähes EI IHAN kaikkia roskiin ja päätin lukea vain Raamattua.
Tää oli joskus 1995.
Olin tietty ollut jos uskossa 20 vuotta sitä ennen, joten olen saanut paljon opetusta muilta.

Mulla on enää seuraavat kirjat:
Kallis Hunajan Pisara,
Krituksen Tuntemisesta (Tuomas Kempiläinen)
Kaksi Watchman Nee'n kirjaa
Öivid Andersen: Uskosta Uskoon (Kansanlähetyksen kustantama Roomalaiskirjeen selitys)
Yksi norjalaisen pietistin kirja 1800 luvulta
Karitsan Askelissa, joskus 1700 kirjoitettu kai.

On mulla sitten pari Tozerin kirjaa, mutta häneenkin väsyin. Yksi on hyvä  Knowledge of the Holy. Luin sen sinä kesänä kun tulin ylioppilaaksi. Väsyin siihen, että useassa myöhemmässä kirjassaan jatkuvasti nalkuttaa että toiset uskovat ei oo tajunnu mistään mitään.


Roskiin heitettyjen kirjojen lista olisi paljon pidempi.


Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 22.07.21 - klo:12:51
 :) Kiitos taas kysymästä!
Minulta ei ole paljon elämässäni kristinasioista kysytty, ei edes avioliittoasiasta, jossa itse olen jo ollut yli 52 vuotta. Sitäkin enemmän on juoruttu ja paneteltu perättömiä. Vähitellen olen oppinut olemaan vähän kiitollinen, että ei ole syytelty ja paneteltu sellaisista asioista mistä minulla on oikeasti syyllisyyttä ja vaikea ollut uskoa anteeksisaamiseen, vaikka ajatusten, sanojen ja tekojenkin suhteen löytyisi puolusteluja sekä selityksiä minultakin.

Tuo uudelleen avioituminen on aika kinkkinen juttu, vaikka Raamatussa on siihen aikalailla selvät ohjeet, mutta tässä asiassa maailma on nyt erilainen ja synnit erilaisia avioliittoasiassa.
Mennessäni itse avioon (22 v ja 16 v tasolla) ja ollessani (luullessani) tiukkis lain noudattaja, häitä edeltävänä päivänä iski kyllä paniikki ja olisin karannut, jos olisin kehdannut. Ei myöskään olisi ollut taaskaan paikkaa mihin mennä, joten ei ole hyvä liika tiukkuuskaan näissä asioissa.
Elämmehän armon alla ja kaikkea voi "sattua" kaikille. Mitättömistä syistä ei kannata erota lastenkaan takia ja toiseen rakastuminen menee ohi, jos sitä ei ruoki.
Mielestäni eron syiden selvittelyn jälkeen ja vastuun kantamisen jälkeen voi mennä tarvittaessa eronnutkin uudelleen avioon, jos ei itse varsinaisesti ole se luonnehäiriöinen ja mahdoton ihminen. Miksi pilata taas uuden ihmisen elämää!

Osa säilyttämistäsi kirjoista on minullekin tuttuja ja rakkaita.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 22.07.21 - klo:13:29
Taas yksi puhutteleva Raamatun paikka!

"Matt. 20:17–28
Siihen aikaan, 17 kun Jeesus nousi Jerusalemiin vievää tietä, hän otti kaksitoista opetuslastaan erilleen ja puhui kulkiessaan heille: 18 "Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan 19 ja luovuttavat hänet pakanoille pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista." 20 Jonkin ajan kuluttua tuli Sebedeuksen poikien äiti yhdessä poikiensa kanssa hänen luokseen ja polvistui anovasti hänen eteensä. 21 "Mitä haluat?" Jeesus kysyi. Nainen sanoi hänelle: "Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat valtakunnassasi istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella." 22 Jeesus vastasi: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, joka minun on juotava?" "On", he vastasivat. 23 Silloin hän sanoi heille: "Minun maljani te vielä juottekin, mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille Isäni on ne tarkoittanut." 24 Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat veljeksille. 25 Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. 26 Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, 27 ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. 28 Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta."[/i]
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 22.07.21 - klo:17:06
:) Kiitos taas kysymästä!
Minulta ei ole paljon elämässäni kristinasioista kysytty, ei edes avioliittoasiasta, jossa itse olen jo ollut yli 52 vuotta. Sitäkin enemmän on juoruttu ja paneteltu perättömiä. Vähitellen olen oppinut olemaan vähän kiitollinen, että ei ole syytelty ja paneteltu sellaisista asioista mistä minulla on oikeasti syyllisyyttä ja vaikea ollut uskoa anteeksisaamiseen, vaikka ajatusten, sanojen ja tekojenkin suhteen löytyisi puolusteluja sekä selityksiä minultakin.

Tuo uudelleen avioituminen on aika kinkkinen juttu, vaikka Raamatussa on siihen aikalailla selvät ohjeet, mutta tässä asiassa maailma on nyt erilainen ja synnit erilaisia avioliittoasiassa.
Mennessäni itse avioon (22 v ja 16 v tasolla) ja ollessani (luullessani) tiukkis lain noudattaja, häitä edeltävänä päivänä iski kyllä paniikki ja olisin karannut, jos olisin kehdannut. Ei myöskään olisi ollut taaskaan paikkaa mihin mennä, joten ei ole hyvä liika tiukkuuskaan näissä asioissa.
Elämmehän armon alla ja kaikkea voi "sattua" kaikille. Mitättömistä syistä ei kannata erota lastenkaan takia ja toiseen rakastuminen menee ohi, jos sitä ei ruoki.
Mielestäni eron syiden selvittelyn jälkeen ja vastuun kantamisen jälkeen voi mennä tarvittaessa eronnutkin uudelleen avioon, jos ei itse varsinaisesti ole se luonnehäiriöinen ja mahdoton ihminen. Miksi pilata taas uuden ihmisen elämää!

Osa säilyttämistäsi kirjoista on minullekin tuttuja ja rakkaita.

Pyydän anteeksi jos kuulostaa, että tivaan.

Mutta siis uudelleenavioituminen ymmärtääkseni on Raamatussa yhtä vakava synti kuin homoseksuaalisuus.
Itse ajattelen myös niin.
En näe itseni olevani lakihenkinen asian suhteen. En oppinut sitä vaatimuksena, vaan koin, että Herra opetti sen sydämelleni kuin painiskelin asian kanssa omassa elämässä.

Opin, että Herra kunnoittaa avioliittoa enemmän kuin ihminen. Ihminen heittää sen usein roskiin siitä syystä, että lähestyy sitä omasta itsestään käsin. Silloin joudumme ristiriitaan Herramme kanssa.
Tosin olemme monessa muussakin asiassa usein ristiriidassa Herramme kanssa. Mutta se kaikki on syntiä.





Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 22.07.21 - klo:18:19
Mukavaa, että joudun miettimään muidenkin näkökulmien kautta. Voi hyvinkin olla syntiä kaikissa tapauksissa tuo uudelleen avioituminen. En ole ihan varma ollenkaan mihinkään suuntaan. Ihminen on niin turmeltunut ajatuksiltaankin ja vähän on selviä syntiluetteloita Raamatussa. Mooseksen moraalilaki on, mutta Jeesus sen täytti ja todellakin en näe siinä mitään hyvää, että ei saisi epäonnistuneen liiton jälkeen uudelleen avioitua, jos sellainen tulee eteen. Leskethän saavat mennä avioon tarvittaessa, on suotavaakin nuorille. Näissä asioissa voi siis pettää itseään pahasti, mutta vertaisin oikeasti epäonnistunutta avioliittoa (esim. psykopaatti, rapajuoppo, väkivaltainen, "häntäheikki" parantumattomasti, ei sovi seksuaalisesti yms. mahdottomat tilanteet) tuohon leskeksi jäämisen ongelmiin.
Ei homoseksuaalisuus sinänsä ole enää luettava synniksi, koska eivät sille mitään voi. Homoseksuaalinen teko "rakkaudessakin" on sitä, mutta kaiken saa anteeksi Jeeuksessa K. Jumalan ja itsensä huijaaminen sitä tietenkin on ja Jumalan huijaaminen mahdotonta. Joutuu tunnustamaan syntinsä ja syyllisyytensä rehellisesti katuen, vaikka siinä katumuksessa ei ole se pelastus, vaan se on edelleen JK:n Sovituksessa hyväksemme.
Kaikissa meissä on joka päivälle loppuun asti syntiä ja turmiota, joka ei ajassa parane, on luotettava armoon ja opittava elämään rehellisesti armosta. Samalla liha kuoleutuu ja voi päästä joistakin synneistä eroon todellakin; Jumala voi armahtaa silläkin lailla.
Kristus todellakin kuoli kaikkien syntien puolesta ja niitä ei siis Jumalan edessä enää ole. Pyhän Hengen pilkkaa ainoastaan ei anteeksi anneta. Se on ilmeisesti se, että ei usko täydelliseen Sovitukseen Kristuksessa, vaan on loppuun asti "fariseus", joka syyttää Jeesusta eikä usko Häntä Jumalaksi, joka pystyi sovittamaan meidän kaikkien kaikki synnit.
Mitään lupaa synnin tekemiseen ei tietenkään ole, mutta se joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Parempi olla heittämättä. Synnitön meistä ei ole kukaan ja jos sitä vänkäät, helvetistä itsesi löydät.
Laki on heikoksi käynyt ja armo on tullut ylenpalttiseksi. Tässä tarvittaisiin vähän parempia kirjoittamisen lahjoja, mitä minulla on. Jumala on kuitenkin se Tuomari ja Hänen edessään kristitty joko seisoo tai kaatuu. Kaikkeen hyvään saa pyrkiä eikä kaikki Mooseksen laissa ole enää "hyvää". 10 käskyä on tärkein ohje ja muitakin hyvän elämän ohjeita on. Kultainen Sääntö sisältää lain täytön Uudessa Testamentissa eikä laki voi enää tuomita Jeesuksessa K. olevia.
Kuuluu tosissaan rukoilla silti pahasta pääsemisestä, vaikka ei koskaan kokonaan pääsekään. Toisten asioihin ei voi aina puuttua, ja oltava varovainen, kun ei ole hänen "pöksyissään". Yritän löytää jotakin tähän sopivaa kirjoitusta. On siis syntiä, joka on kuolemaksi ja syntiä joka ei ole. Pyrkikää hyvään ja pitäkää se mikä hyvää on. Kyllä Jeesus tietää mihin me pystymme ja mihin emme.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 22.07.21 - klo:18:45
Ei homoseksuaalisuus sinänsä ole enää luettava synniksi, koska eivät sille mitään voi.
Jos ajatellaan niinkuin tuossa sanot, niin eihän myymälävarkauksien harrastaminenkaan ole synti, koska eihän sille mitään voi, ja sehän on jännää ja kiehtovaa. Huumediilerin ammatti ei tietenkään ole synti, koska sillekään ei voi mitään. Jos palkkamurhaaja tulee uskoon, niin tottakai hän voi jatkaa ammattiaan, koska ei sille mitään voi. Tietyissä uskovien piireissä yleinen lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole synniksi luettavaa, koska eivät sille mitään voi.

Oletko samaa mieltä näistä asioista?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: xyz - 22.07.21 - klo:19:50
Ymmärrän Stiinan tarkoittavan, että homoseksuaalinen taipumus ei ole syntiä, mutta sen toteuttaminen on.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 22.07.21 - klo:20:02
Niin. En ajattele että homoseksuaaliset ajatukset, tunteet ja tarpeet eivät ole syntiä.
Minusta se on himo kuten rahanhimo, toisen naisen/miehen himo, ylensyömisen himo, kostonhimo, rahan himo.

10. käskyssä on "älä himoitse"
Paavalin mukaan himo on epäjumalanpalvelusta.

Jeesuksen mukaan se mikä lähtee sisimmästä saastuttaa meidät.

Mutta kun uskovat tuomitsevat homouden ja jättävät monet muut synnit ikinä mainitsematta, niin siinä tekee mistä Paavali varoittaa:
Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

Eli kun lähtee ristiretkelle jumalattomassa yhteiskunnassa yhtä syntiä vastaan, niin ei välttämättä edusta evankeliumia totuudellisesti.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.07.21 - klo:01:32
Komppaan Sandia näissä vaikeissa asioissa.
Kukaan ei meistä ole synnitön, vaikka emme ole homoja, varkaita, psykopaatteja, pedofiilejä, huorintekijöitä, erityisen ahneita; Jumalalle kiitos, mutta voisimme olla. Himoja meillä kaikilla on ja tarpeita, jotka täyttymättömyydessään tekevät meistä, vaikka mitä. Emme voi "parempiosaisina" todella kehua parempia olevamme, vaikka kauhistummekin ko. tekosyntejä. Salatun Jumalamme edessä olemme itsessämme samaa roskasakkia kaikki tyynni. Ei Jumala tee eroa ihmisten välillä, vaan ainoa kadottava synti on se armosta lankeaminen (Pyhän Hengen pilkka). Lue taas Vähäsarjan Päivän Sana tänään 23.7.21!
SRO.fi tai Radio Dei.
Jumala on myös suuressa armossaan antanut meille esivallan, jolla on rangaistus- ja tuomio- oikeus rikoksissa. Vahinko, että huonoja esivaltoja on. Paratiisissa emme todellakaan länsi-maissakaan asu.
(On väärin tehdä homoseksuaalisuus normaaliksi ilmiöksi. Sitä se ei ole, vaan vika, jolle ei useinkaan mitään voi. Se vaan on, kellä on niin kuin laulutaidottomuus, heikkolahjaisuus ja muu vika itsestä riippumatta.)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 23.07.21 - klo:09:33

(On väärin tehdä homoseksuaalisuus normaaliksi ilmiöksi. Sitä se ei ole, vaan vika, jolle ei useinkaan mitään voi. Se vaan on, kellä on niin kuin laulutaidottomuus, heikkolahjaisuus ja muu vika itsestä riippumatta.)

Onkohan se ihan noin? :o
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.07.21 - klo:12:57
No, en tietenkään voi väittää ja uskoakaan olevani oikeassa, kun tästä asiasta on suorastaan spektri ihmisten kesken. Järkyttyä ei tarvitse! Kuuntelen muiden näkemyksiä ja toivon tietoa.  :)
Itse koen sen noin, kun olen nuoruudessani täysin ymmärtämättä naivina heihin tutustunut ja nyt viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana runsaasti yllättäen joutunut heidän tapaistensa kanssa tekemisiin tuttavapiirissä sekä töissä hämmästyksekseni. Myös julkkisten näiden elämä on tullut mietittäväksi, heistä osan olleena esimiehiäni tai
-naisiani.
Ystävänä en ole heitä pystynyt säilyttämään yhtäkään n. 10:stä. Syvän keskustelun olen saanut erään korkeakouluharjoittelijatytön kanssa käydä ja hänelle suosituksen virkaan antaa. Kirjo heidänkin keskuudessaan on suuri, mitään muottia ei voi luonteelle laittaa, mutta yhteistä oli, että eivät itse ole valinneet osaansa ja toisilla oli jopa merkit fyysisestikin näkyvissä (vikana), kaikilla ei. Miehillä oli esim. karvattomuutta ja naisilla "aataminomena" näkyvissä.
Yksinomaan heterona, minä en kestä kuunnella heidän tekojaan seksissä enkä tarpeitaan. Se on ehkä minun luonnevikani. Raamattu pitää selkeästi homouden tekoa vakavana helvettiin johtavana syntinä. (Eli, jos ei saa uskoa armoon Jeesuksessa tuosta synnistä, niin ei pelastu, mutta samoin on minun syntieni laita ja kaikesta en pääse eroon tässä elämässä, vaikka itkisin ja tunnustaisin kuinka. Siksihän Jeesus syntyi ihmiseksi, että... Nyt se Päivän sana taas sopii:

"Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta. 1. Kor. 1:21–23."

'Jeesus saapuu hiljaa sydämen vieraaksi, avaa haavoitetut kätensä ja siunaa uskon lahjalla. Hän ei taivu ihmisen määrättäväksi, mutta sille, joka häntä etsii, hän osoittaa elävänsä. Kaipaava löytää, uskon kätköt avataan ja viimein taivaan ovet. Jos ihminen osaa antaa lapselleen hyvää, niin eikö Isä Jumala antaisi Pyhää Henkeä sitä pyytävälle, sanoi Jeesus. Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen sovitustyön. Mutta: salattuun Jumalaan on suostuttava, jos tahdotaan taivaaseen. Juutalaiset kaipaavat todisteeksi ihmeitä, kreikkalaiset viisautta.
Risti ei kelpaa hetken nautintoa tai maallista viisautta metsästävälle. Risti kelpaa vain sille, jolla on Jumalan jano, anteeksiantamuksen jano, ikuisen elämän jano. Sille, joka huutaa Jumalaa avuksi elämänsä kipuihin, tyhjyyteen tai ratkaisemattomiin kysymyksiin. Sille, joka tahtoo tietää, mihin on menossa ja miksi elää.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy '

(Laitan toisenkin keskustelun (sovussa) aiheen myöhemmin, jos joku siihenkin saisi valoa.  Yst. terv. Stiina)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.07.21 - klo:13:17
23.7.2021

"1. Kor. 14:26b–40
26 Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. 27 Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. 28 Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. 29 Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. 30 Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. 31 Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. 32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, 33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. 36 Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? 37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. 39 Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. 40 Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä."


Eikö tuo tee naista vähempiarvoiseksi miehen kanssa? Uskonnollinen alistuvuus miehelle pelkästään naisena?
Kuitenkin jo apostolisena aikana oli ennen Paavaliakin naisia johtavassa asemassa seurakunnissa ja varmasti puhuivat ja vaihtoivat ajatuksia ja kokemuksia kentältä miespuolisten työtovereidensa kanssa. Tässä ei myöskään ratkaisua mielipidekirjoon näy ja Paavalin kurinpito on vahva ja velvoittava.  Yst.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 23.07.21 - klo:15:30
Niin. En ajattele että homoseksuaaliset ajatukset, tunteet ja tarpeet eivät ole syntiä.
Minusta se on himo kuten rahanhimo, toisen naisen/miehen himo, ylensyömisen himo, kostonhimo, rahan himo.

10. käskyssä on "älä himoitse"
Paavalin mukaan himo on epäjumalanpalvelusta.

Jeesuksen mukaan se mikä lähtee sisimmästä saastuttaa meidät.

Mutta kun uskovat tuomitsevat homouden ja jättävät monet muut synnit ikinä mainitsematta, niin siinä tekee mistä Paavali varoittaa:
Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

Eli kun lähtee ristiretkelle jumalattomassa yhteiskunnassa yhtä syntiä vastaan, niin ei välttämättä edusta evankeliumia totuudellisesti.
Himostakin käsin voidaan mainittuja tekoja tehdä, se on Raamatussa. En näkisi sitä ainoana kuitenkaan. Hyvinkin moni lapsi tajuaa kiinnostuksensa kohdistuvan samaan sukupuoleen, kun seksuaalisuus alkaa heräillä.

Uskovien vastustuksen näen kohdistuvan siihen, ettei lainsäädännöllä hyväksyttäisi eikä vahvistettaisi homoseksuaalisia tekoja.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 23.07.21 - klo:15:38
Ymmärtäisin niin, että avioliitossaan epäonnistuneellekin on uudelleenalkamisen armo olemassa. Koskee huorintekijöitä, puolisonsa toisen takia jättäneitä ja heitä, jotka on jätetty. Totisen parannuksen tekevälle kuuluu armo, näin uskon, ja parannuskin on pelkkää armoa minusta. Totuudessa vaeltava löytää tässäkin oikean tien.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 23.07.21 - klo:16:43
Itse henkilökohtaisesti otan Jeesuksen sanat kirjaimellisesti.

Matteus 5:32
Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.

Eli jos mies hylkää sellaisen vaimon joka ei ole ollut hänelle uskoton ja sitten tämä nainen menee naimisiin toisen kanssa.
Siis tuosta tilanteesta nähdäkseni Jeesus tuossa puhui.
Jännä juttu siinä on se, että vaimonsa hylännyt mies on Jumalan edessä ainakin osavastuussa siitä, että vaimo meni toiselle miehelle.

Tietty jos vaimo on JO tehnyt huorin ja sitten eroavat, se ei ole miehen vastuulla.

Näyttäisi siis siltä, että kun Raamatussa sekä VTssä että Jeesuksen sanoissa vaimo ja mies tulevat yhdeksi, niin siksi tuo osavastuu on miehen. 

Markus 10:12 osoittaneet, että pelin nimi on sama jos vaimo hylkää miehensä.
a hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.
12. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 23.07.21 - klo:16:44
Tää siis on keskustelua ja uskalsin ilmaista näkemykseni, vaikka oletan, että olen tuon suhteen vähemmistö.
Jos sen ottaa siten, että "mä en saa mennä uusiin naimisiin", niin tietty sisimmässään ei ole hyväksynyt tai ottanut vastaan tuota.
Mutta mielestäni se ei muuta Jeesuksen sanoja.

Yleensä ihminen tekee mitä haluaa.

Mutta mm. tästä syystä sellainen julkinen yritys jarruttaa homoseksuaalisuuden yleistä hyväksymistä näyttäytyy minulle tekopyhänä.

Eli jotenkin muuten meidän pitäisi tuoda esille Jumalan sanaa.
Todennäköisesti julistamalla evankeliumia. Siihen meidät on kutsuttu.




Nää on vaan mun pohdintojani.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 23.07.21 - klo:16:58
Sandia, kanssasi eri mieltä olevatkin ottavat Raamatun sanan erittäin kirjaimellisesti. Eli pointti erimielisyydessä ei ole siinä.

On katsottava kokonaisuuksia ja sitäkin, millaista hedelmää puut tuottavat. Uskon sandiankin tekevän niin. On asioita, joissa on joskus vaan todettava, että ymmärrämme tämän eri tavalla Raamatun valossa, ja sen valossa, mitä tällä hetkellä pystymme Raamatusta omaksumaan.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 23.07.21 - klo:17:03
Niin. En ajattele että homoseksuaaliset ajatukset, tunteet ja tarpeet eivät ole syntiä.
Minusta se on himo kuten rahanhimo, toisen naisen/miehen himo, ylensyömisen himo, kostonhimo, rahan himo.

10. käskyssä on "älä himoitse"
Paavalin mukaan himo on epäjumalanpalvelusta.

Jeesuksen mukaan se mikä lähtee sisimmästä saastuttaa meidät.

Mutta kun uskovat tuomitsevat homouden ja jättävät monet muut synnit ikinä mainitsematta, niin siinä tekee mistä Paavali varoittaa:
Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

Eli kun lähtee ristiretkelle jumalattomassa yhteiskunnassa yhtä syntiä vastaan, niin ei välttämättä edusta evankeliumia totuudellisesti.
Himostakin käsin voidaan mainittuja tekoja tehdä, se on Raamatussa. En näkisi sitä ainoana kuitenkaan. Hyvinkin moni lapsi tajuaa kiinnostuksensa kohdistuvan samaan sukupuoleen, kun seksuaalisuus alkaa heräillä.

Uskovien vastustuksen näen kohdistuvan siihen, ettei lainsäädännöllä hyväksyttäisi eikä vahvistettaisi homoseksuaalisia tekoja.

Niin. Jos uskovat vastustavat homoseksuaalisuuden hyväksyviä lakeja,heidän automaattisesti nähdään vastustavan ihmisiä, siis homoja.  Ja siis erottekevan heidät muista ihmisistä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 23.07.21 - klo:17:12
Tää siis on keskustelua ja uskalsin ilmaista näkemykseni, vaikka oletan, että olen tuon suhteen vähemmistö.
Jos sen ottaa siten, että "mä en saa mennä uusiin naimisiin", niin tietty sisimmässään ei ole hyväksynyt tai ottanut vastaan tuota.
Mutta mielestäni se ei muuta Jeesuksen sanoja.

Yleensä ihminen tekee mitä haluaa.

Mutta mm. tästä syystä sellainen julkinen yritys jarruttaa homoseksuaalisuuden yleistä hyväksymistä näyttäytyy minulle tekopyhänä.

Eli jotenkin muuten meidän pitäisi tuoda esille Jumalan sanaa.
Todennäköisesti julistamalla evankeliumia. Siihen meidät on kutsuttu.




Nää on vaan mun pohdintojani.
Selvä, itse en näe asioita näin. Että uskova avioituisi uudelleen ikäänkuin motiivinaan kapina oletettua ymmärrystään Raamatun sanalle? Minusta ei voi laillasi yleistää tätäkään. En tosin ole varma, yleistätkö.

Minusta mainittu asia ei ole tekopyhyyttä lainkaan.

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 23.07.21 - klo:17:45
Niin. Ehkä " oletettua ymmärrystä " ei ole. Hieman huumorilla ilmaistuna.
En siis oleta mitään ihmisten ajattelusta, koska en osa lukea toisten ajatuksia.

Ajattelen, että uskova, minä mukaan lukien, on hyvin usein Jumalan sanan kanssa ristiriidassa ja oikeuttaa sen itselleen.

Ja juuri tästä lähtökohdasta käsin sitten homouden leimaaminen on mielestäni tekopyhää.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 23.07.21 - klo:18:11
Niin. Ehkä " oletettua ymmärrystä " ei ole. Hieman huumorilla ilmaistuna.
En siis oleta mitään ihmisten ajattelusta, koska en osa lukea toisten ajatuksia.

Ajattelen, että uskova, minä mukaanlukien, on hyvin usein Jumalan sanan kanssa ristiriidassa ja oikeuttaa sen itselleen.
Siltä se kuitenkin vaikuttaa.Tätä nimenomaisesti tarkoitan yleistämisellä. Että uskovat mielestäsi mm. avioituvat uudelleen, koska "oikeuttavat sen itselleen"? Jos näin ajattelet, taustalla näen ajatuksen, että oikeasti sinun ymmärryksesi Raamatun sanasta on oikein ja muut ovat tulkinnassaan väärässä. Tämän pohjalta ymmärrän hyvin, että edellä mainittu homoseksuaalisuuteen liittyvä uskovien vastustuskin lainsäädännön asiassa näyttäytyy sinulle tekopyhyytenä.

Sinulle on varmaan turhaa puhua uskovien todellisista syistä uudelleenavioitumis-asiassa. Puhumattakaan siitä, mitä nämä uudelleenavioituneet uskovat ovat tehneet Jumalan työtovereina.

Tämä nyt tulee näin suoraan. rehellisesti sanoen olen aika yllättynyt näkemyksestäsi, eritoten siitä, että oletat uskovien motiivit negatiivisiksi.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 23.07.21 - klo:19:37
Siinä mielessä " ei kannata minulle puhua" jos ajattelee, että se laittaisi minut muuttamaan omaa ajattelua, koska kuten sanoin, otan tässä asiassa Jeesuksen sanat sellaisenaan. Ja yleistän Jeesuksen sanat viittamaan kaikkiin ihmisiin.

Mutta kuten Suomessa ajetaan oikeutta uskaltaa sanoa mielipiteensä ja uskonsa, niin siinä hengessä olettaisin, että minäkin voin ilmaista sen mitä uskon.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 23.07.21 - klo:20:18
Siinä mielessä " ei kannata minulle puhua" jos ajattelee, että se laittaisi minut muuttamaan omaa ajattelua, koska kuten sanoin, otan tässä asiassa Jeesuksen sanat sellaisenaan. Ja yleistän Jeesuksen sanat viittamaan kaikkiin ihmisiin.

Mutta kuten Suomessa ajetaan oikeutta uskaltaa sanoa mielipiteensä ja uskonsa, niin siinä hengessä olettaisin, että minäkin voin ilmaista sen mitä uskon.
Ei tullut tuo mieleen, yrittäisin muuttaa ajatteluasi :)

Edellä viittasinkin, että erimielisyys ei johdu siitä, etteikö otettaisi Jeesuksen sanoja sellaisinaan. Ja yleensä Raamattua. Ja että se koskee kaikkia ihmisiä. Selvennän vielä, että koen siis sinun yleistävän uskovat negatiivisesti.

Kukaan ei pahennu siitä, että kerrot omat ajatuksesi.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 24.07.21 - klo:12:19
 :) Kiva, että keskustellaan, on suotavaa olla erimielinen ja osata ilmaista mielipiteensä, hyvä!

Tässä taas selvää Raamatun Sanaa tälle päivälle:

https://www.hos.fi/paivan-sana/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 24.07.21 - klo:14:24
Tästä on vanhaa hapatusta kaikissa suunnissa. Voiko turmeltunut ihminen muka täyttää Jumalan tahdon? Eikö siinä luulossa sitten "Ahtaalle Portille" tullessa joko mennä murheellisena pois tai "Täysi Evankeliumi"?

Häävieraat eivät paastoa
Matt. 9
14
Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: »Meille ja fariseuksille paastoaminen on tärkeää. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?»
15
Jeesus vastasi heille: »Eivät kai häävieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat.
16
Ei kukaan ota kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Viitta repeää sellaisen paikan vierestä, ja reikä on entistä pahempi.
17
Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät.»

----
2. Kor. 5:17
"Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut."


Tässä elämässä kristitty on kuitenkin vielä yht'aikaa vanha ja uusi ihminen ja uusi voittaa lopullisesti vasta Taivaassa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 24.07.21 - klo:16:29
Siinä mielessä " ei kannata minulle puhua" jos ajattelee, että se laittaisi minut muuttamaan omaa ajattelua, koska kuten sanoin, otan tässä asiassa Jeesuksen sanat sellaisenaan. Ja yleistän Jeesuksen sanat viittamaan kaikkiin ihmisiin.

Mutta kuten Suomessa ajetaan oikeutta uskaltaa sanoa mielipiteensä ja uskonsa, niin siinä hengessä olettaisin, että minäkin voin ilmaista sen mitä uskon.
Ei tullut tuo mieleen, yrittäisin muuttaa ajatteluasi :)

Edellä viittasinkin, että erimielisyys ei johdu siitä, etteikö otettaisi Jeesuksen sanoja sellaisinaan. Ja yleensä Raamattua. Ja että se koskee kaikkia ihmisiä. Selvennän vielä, että koen siis sinun yleistävän uskovat negatiivisesti.

Kukaan ei pahennu siitä, että kerrot omat ajatuksesi.

En huomannut että olisin kuvannut uskovat, joista itsekin ole yksi, negatiivisesti.
Ellet tarkoitat sitä, että oletan meidän poikkeavan Jumalan sanasta yllättävän paljon,  emmekä edes itse sitä näe.
Eli se että Jumala toimii kauttamme ei mielestäni tarkoita että kaikin puolin olisi Jumalan tahdon mukainen.Ihminen sooloilee todella paljon ja oikeuttaa oman juttunsa tavalla tai toisella.
Tämä on ihmiskäsitykseni.

Kiva kun et kuitenkaan yleistänyt juttua niin, että minun ajatukseni ilmaisu on JO negatiivista tulkintaa.
Siihen yleensä olen tottunut.

Mm. homoseksuaalisuus ymmärretään jopa kristityissä piireissä vain rakkauden ilmentymänä ja että on todella tuomitsevaa ja epäreilua kieltää näiltä ihmisiltä rakkaus kun samalla itse on onnellisessa heterosuhteessa.
Tää tuli ilmi siinä Päivi Räsäsen Yövieras haastattelussa.
Mutta aikamme uskovat ja perinteiseen kultuuriin tottuneet ovat kauhuissaan, koska tuntuu, että yhteiskunnan rakenteet järkkyvät. Mutta ei se siitä ole alkanut. Se alkoi jo syntiinlankeemuksesta.

Siksi yhä ajattelen, että yritykset palauttaa sovinnaisempi moraalikäsitys sitäkin varten, että tuntuisi että maailma on vielä paikallaan on tuulta vastaan taistelua. Ratkaisu mielestäni on, että uskova kiinnittyy itse yhä enemmän Jumalan sanaan ja tuo ilmi evankeliumia. Se on ainoa mikä ihmisen pelastaa. Ei sovinnaiset puitteet.

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 25.07.21 - klo:14:26
 :) Hyvin kirjoitettu erityisesti Sandialta!
(sivuhuomaus vaan tässä, että_"Luonnossa tapahtuu -osiossa" olet päässyt vahingossa kirjoittamaan lisäyksen minun kirjoitukseeni, ei saisi, vaikka kyseinen lause sopii hyvin "huumoriini".)
Niin aiheeseen, että ymmärrän mitä kirjoitat ja se on ongelma tässä "Tasa-arvoinen avioliitto -asiassa".
Mitenkään ei myöskään löydy syytä, että muita kuin ensimmäistä kertaa hetero-liittoon voitaisiin vihkiä. Poikkeustapauksissa eronneita voi vihkiä, muttei liukuhihnalta kirkossa. Sellainen johtaa välttämättä kyseiset ihmiset ainakin laittamaan sen uuden paikan vanhaan viittaansa eivätkä joutuisi jo ajassa siitä tilille, mikä on siis selvä julkisynti (varsinkin homoliitot, joita ei voi suosia mitenkään.
Tietenkin muitakin syntejä on mitä ihmiset tekevät, mutta Raamatun tarkoitus on, että jo ajassa ihmiset joutuisivat tilille synneistään (Ahtaalle Portille) voidakseen saada syntinsä anteeksi ja pelastua (Jeesus Kristus puolestamme).
Väitän, että ilman oikeaa synnintuntoa, ihminen ei ota Kristusta vastaan, sortuu vain paikkailemaan vanhaa, pettämään itseään tai olemaan välinpitämätön.
Koska en ole "homo" en voi tietää kuinka vaikeaa on olla "homoilematta", siksi katson, että heillekin kuuluu se anteeksianto joka on Raamatussa loputon (70x7). Tietenkin se kuuluu meille kaikille, mutta voi olla, että "kilvoitus" (mikä siis luterilaisuuteenkin kuuluu, emme ole antinomisteja, mutta pelastus ja "palkka" ovat eri asioita. Armon ja Jeesuksen korostus voi vieraalle vaikuttaa antinomismilta), on mahdotonta heille tässä asiassa, mutta vastannevat itse Jumalalle suurena Tuomionpäivänä. Kaikki me olemme loppuun saakka syntisiä ja jo syntisinä syntyneitä eikä siis muuta pelastusta, perustaa ole kuin yksi, ainoa Jeesus Kristus kaikille.
Siksi minäkin annan heille anteeksi, vaikka en ymmärrä. Kirkossa vihkiminen on kuitenkin ehdottomasti out.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 25.07.21 - klo:16:51
Niin, tietty se on ihan eri asia mitä sitä seurakunnat hyväksyvät ja siunaavat.
Isäni kertoi että Tuusulan seurakunnan pastori ei meinannut suostua vihkimään vanhempiani, koska isäni oli eronnut. Siis 60-luvulla.
Enää ei varmaan tuollaista tulisi eteen.

Eli seurakunnat muuttuvat. Yhteiskunnan myötä?

Eli ihminen jää ikäänkuin yksin Jumalan kanssa tutkimaan Sanaa, jos seurakunta lähtee omille teilleen.
Tietty on hyvä, jos on uskovien ryhmä jollain tavalla ympärillä, että ei jäisi aivan yksin.



Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 25.07.21 - klo:21:13
Siinä mielessä " ei kannata minulle puhua" jos ajattelee, että se laittaisi minut muuttamaan omaa ajattelua, koska kuten sanoin, otan tässä asiassa Jeesuksen sanat sellaisenaan. Ja yleistän Jeesuksen sanat viittamaan kaikkiin ihmisiin.

Mutta kuten Suomessa ajetaan oikeutta uskaltaa sanoa mielipiteensä ja uskonsa, niin siinä hengessä olettaisin, että minäkin voin ilmaista sen mitä uskon.
Ei tullut tuo mieleen, yrittäisin muuttaa ajatteluasi :)

Edellä viittasinkin, että erimielisyys ei johdu siitä, etteikö otettaisi Jeesuksen sanoja sellaisinaan. Ja yleensä Raamattua. Ja että se koskee kaikkia ihmisiä. Selvennän vielä, että koen siis sinun yleistävän uskovat negatiivisesti.

Kukaan ei pahennu siitä, että kerrot omat ajatuksesi.

En huomannut että olisin kuvannut uskovat, joista itsekin ole yksi, negatiivisesti.
Tarkoitan uudelleenavioituneita uskovia. Se vaikutelma on tullut. Et tosin vastannut kysymykseeni, jonka kahteen kertaan esitin, siksi se voi olla pelkkää mutua.

Keskustelu muutenkin vaikuttaa turhalta jauhamiselta jo tässä vaiheessa. On niinkuin jo alkuvaiheessa totesin, on asioita, joissa on vaan todettava, että käsityksemme ja Raamatun tulkintamme eriävät.

Tämä ajatus vielä. Kun tiedämme, että Jumala haluaa totuutta salatuimpaan saakka ja että hänen omansa vaeltavat totuudessa, tapauksessa jos uudelleenavioituminen olisi poikkeuksetta synti,  tällainen räikeä synnillinen teko ja peräti synnissä eläminen ei minusta voisi missään tapauksessa tulla kyseeseen Jumalaa ja Hänen tahtoaan rakastavan elämässä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 26.07.21 - klo:01:52
Siinä mielessä " ei kannata minulle puhua" jos ajattelee, että se laittaisi minut muuttamaan omaa ajattelua, koska kuten sanoin, otan tässä asiassa Jeesuksen sanat sellaisenaan. Ja yleistän Jeesuksen sanat viittamaan kaikkiin ihmisiin.

Mutta kuten Suomessa ajetaan oikeutta uskaltaa sanoa mielipiteensä ja uskonsa, niin siinä hengessä olettaisin, että minäkin voin ilmaista sen mitä uskon.
Ei tullut tuo mieleen, yrittäisin muuttaa ajatteluasi :)

Edellä viittasinkin, että erimielisyys ei johdu siitä, etteikö otettaisi Jeesuksen sanoja sellaisinaan. Ja yleensä Raamattua. Ja että se koskee kaikkia ihmisiä. Selvennän vielä, että koen siis sinun yleistävän uskovat negatiivisesti.

Kukaan ei pahennu siitä, että kerrot omat ajatuksesi.

En huomannut että olisin kuvannut uskovat, joista itsekin ole yksi, negatiivisesti.
Tarkoitan uudelleenavioituneita uskovia. Se vaikutelma on tullut. Et tosin vastannut kysymykseeni, jonka kahteen kertaan esitin, siksi se voi olla pelkkää mutua.

Keskustelu muutenkin vaikuttaa turhalta jauhamiselta jo tässä vaiheessa. On niinkuin jo alkuvaiheessa totesin, on asioita, joissa on vaan todettava, että käsityksemme ja Raamatun tulkintamme eriävät.

Tämä ajatus vielä. Kun tiedämme, että Jumala haluaa totuutta salatuimpaan saakka ja että hänen omansa vaeltavat totuudessa, tapauksessa jos uudelleenavioituminen olisi poikkeuksetta synti,  tällainen räikeä synnillinen teko ja peräti synnissä eläminen ei minusta voisi missään tapauksessa tulla kyseeseen Jumalaa ja Hänen tahtoaan rakastavan elämässä.

Jos otat asian henkilökohtaisesti, niin oletan että sanani voi nähdä loukkaavina tai jotenkin tuomitsevina.
Mutta en muuta käsitystäni Raamatusta sitä varten että sitten minun hyväksyttäisiin.
En ole saarnaavaa tyyppiä, enkä yritä sanoa toisille miten elää. Omassa ihan tarpeeksi tekemistä.

Mutta ihmiset ovat todella raivostuneet minulle vaikka sanon sen kuinka selvästi omana mielipiteenäni osoittelematta ketään. Sille sitten en todellakaan voi mitään.

Tiedän ja tunnen elämän kirjon kaikkine väryineen ja sävyineenkin työni takia eikä kukaan, ei homot, biseksuaalit, transseksuaalit, eivätkä ketkään ole kokeneet oloaan sellaiseksi, että jotenkin kyseenalaistaisin heidän arvonsa. Samastun heidän kanssaan ihmisenä. Samoin myös lasten hyväksikäyttäjiin ja lapsipornon jumittuneiden kanssa. Samastun kaikkien heidän kanssaan ihmisenä.


En ole samaa mieltä jälkimmäisestä, tuosta minkä alleviivasin.  Ihan vaan senkin perusteella mitä Raamattu meille asiasta osoittaa.
Daavid selvästi rakasti Herraa ja hän selvästi jopa käytti valtaansa hyväkseen eliminoidakseen miehen, jonka vaimoa hän himosi.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 26.07.21 - klo:07:07
Miten sandia päädyitkään siihen, että alat puhua "jos otat henkilökohtaisesti..."

Ajatustenvaihtomme ei selvästikään etene mihinkään. Odotin vastausta kysymykseeni, mutta alat puhua ihan muusta.

Tässä keskustelussa ei varmaankaan puhuta toisen puolison himoitsemisesta? Mutta siis tarkoituksenani on vain viitata siihen, että valvova uskova kavahtaa syntiä, hänessä Jumalan Henki varoittaa kun aihetta on. Ja kun mennään vaelluksessa pöpelikköön, silloinkin Henki murehtii ja kutsuu takaisin oikealle polulle. Ja kun on kyse avioitumisesta ja muista isoista elämän asioista, näissä etsitään Herran kasvoja ja edetään rukoillen. Tästäkin saa olla eri mieltä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 26.07.21 - klo:11:57
Sandia saattaa tarkoittaa tilannetta, jossa avioliitossa on tultu kriisitilanteessa kostomielialaan. On koettu väärinkohtelua esimerkiksi ja aletaan ajatella, että minullakin on oikeus vaikkapa näpäyttää puolisoa. Aletaan katsella muita ja koetaan tunteita ja ajatellaan, että minua on kohdeltu niin huonosti, että ansaitsen parempaa. Annetaan tunteiden viedä ja se johtaa uskottomuuteen. Ja siitä edelleen Jumalan äänen enenevään kuulemattomuuteen ja syvempään paatumukseen. Ei enää etsitä Herran kasvoja, vaan tehdään oman oikeuden tajun mukaisia ratkaisuja, jotka ovat synnistä lähtöisin. Ja niin edelleen.

Omissa viesteissäni en käsittele tätä lähtökohtaa, koska se on aivankuin selvä tapaus.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 26.07.21 - klo:12:29
 8) Ei pitäisi varmaan sotkeutua kaikkeen keskusteluun minunkaan, mutta sitä varten tänne kirjauduin, koska tämmöinen jostain syystä terapoi minua yksinäisenä.  :D

Näen, että Letsa puhuu uskoville ja minkälaista uskovien elämän tulisi olla ja usein onkin. Rakentavaa kirjoitusta, muistutusta minulle.

Sandia taas on ammatissa, jossa ollakseen hyvä on nähtävä toiselta kantilta ihmiset. Jumala näkee myös ja on todennäköisesti johdattanut Sandian tuohon. Hänenlaisistaan on uskovien keskuudessa huutava pula. Rukoilen, että menestyy ja pärjää hommassaan.

Itse olen vielä "lihallinen" kristitty ja toisia rikollisia "tuomitsen" vihaisempana kuin toisia. Jos olisin psykologi/terapeutti, en pärjäisi. "Hirttäisin lasten hyväksikäyttäjät vehkeistään ja "kiduttaisin" pitkään. Eikö sekin ole synti kristitylle niin kuin puolueellisuus sekä ihmisten halveksunta, ihmisten joiden puolesta Jeesus on kuollut?  Ei olla ymmärretty tekoja, hedelmää, Armoa oikein, vaan "lihamme" hallitsee meidän ajatteluamme, kun olemme parantumattomasti "lainalaisia" mieleltämme.
-----------------
Tänään minua on puhutellut Roomalaiskirjeen 9. luku kokonaisuudessaan, mutta laitan osan siitä päivän Sanaksi:
"(Israel ja Jumalan vanhurskaus)
30
Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden.
31
Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut.
32
Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen,
33
josta on kirjoitettu:
– Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat,
kallion, johon he loukkaavat itsensä.
Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.
"
-----------------
Jeesus todellakin sovitti, jopa Hitlerin synnit, mutta ei hän pelastunut, koska ei saanut ottaa lahjavanhurskautta vastaan. Emme me pyhityksellämmekään mitään voi ottaa ja Jeesuksen Kristuksen täytetty työ puolestamme on siis TÄYDELLINEN. Siihen ei saa mitään lisätä, muuten se turmeltuu. (Letsa/moni voisi opiskella Kallis Hunajanpisara -kirjasen Roomalaiskirjeen ohella ja sitten ymmärtää Raamatun muut kohdat, pyhityksen ja ihmisen toivottomuuden ilman Jeesusta.) Oikea pyhityskin on lahjapyhitystä (ei ansio).
Olisi elämänmittainen tarina, mutta kun olen saarnaajatyyppiä/opettaja-, niin en voi olla opettamatta.
Minulla on puute hyväksynnästä, joten tarvitsisin rehellistä hyväksyntää. (Olen jo lapsuudesta lähtien jäänyt vaille useita elintärkeitä ihmistarpeita (jääneet siis ikuisiksi ajoiksi tyydyttämättä). On Jumalan ihme, että olen hengissä, koska monet muut eivät ole.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 26.07.21 - klo:12:46
Hyvä Stiina, ole täällä pitkään ja hartauvella. Samoin sandia ja muut.

Olet Stiina erittäin hyväksytty. Koitan itsestänikin ajatella samoin, mutta yrittämistä se on. Onneksi meillä on Raamattu, luetaan sitä. Noi keskustelut sandian kanssa voi näyttää hassuilta, kun törmätään ymmärtämättömyyden muuriin. Ja tietysti erimielisyyskin on mukana. Herramme on hyvä, meille erimielisille pienille ihmisille.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 26.07.21 - klo:14:33
Kiitos Letsa!  :D
Uskoiskohan kumminkaan! :-\

Tästä Jaakobin kirjeen luennosta on minulle paljon apua kristittyjen välisissä suhteissa:

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut4b.html

 :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 26.07.21 - klo:16:25
Sandia saattaa tarkoittaa tilannetta, jossa avioliitossa on tultu kriisitilanteessa kostomielialaan. On koettu väärinkohtelua esimerkiksi ja aletaan ajatella, että minullakin on oikeus vaikkapa näpäyttää puolisoa. Aletaan katsella muita ja koetaan tunteita ja ajatellaan, että minua on kohdeltu niin huonosti, että ansaitsen parempaa. Annetaan tunteiden viedä ja se johtaa uskottomuuteen. Ja siitä edelleen Jumalan äänen enenevään kuulemattomuuteen ja syvempään paatumukseen. Ei enää etsitä Herran kasvoja, vaan tehdään oman oikeuden tajun mukaisia ratkaisuja, jotka ovat synnistä lähtöisin. Ja niin edelleen.

Omissa viesteissäni en käsittele tätä lähtökohtaa, koska se on aivankuin selvä tapaus.

Itse en uskalla lahtea vertailemaan erilaisia tapauksia. Joku voisi jo helposti loukkaantua tuosta kuvauksestasi sen suhteen, etta sen voi nahda pahasti kohdellun puolison tuskan vahattelyna. Tuskin paasemme tassa asiassa yksimielisyyteen ja sinahan jo sanoit, etta turha on minun kanssani keskustella.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 26.07.21 - klo:17:00
Sandia saattaa tarkoittaa tilannetta, jossa avioliitossa on tultu kriisitilanteessa kostomielialaan. On koettu väärinkohtelua esimerkiksi ja aletaan ajatella, että minullakin on oikeus vaikkapa näpäyttää puolisoa. Aletaan katsella muita ja koetaan tunteita ja ajatellaan, että minua on kohdeltu niin huonosti, että ansaitsen parempaa. Annetaan tunteiden viedä ja se johtaa uskottomuuteen. Ja siitä edelleen Jumalan äänen enenevään kuulemattomuuteen ja syvempään paatumukseen. Ei enää etsitä Herran kasvoja, vaan tehdään oman oikeuden tajun mukaisia ratkaisuja, jotka ovat synnistä lähtöisin. Ja niin edelleen.

Omissa viesteissäni en käsittele tätä lähtökohtaa, koska se on aivankuin selvä tapaus.

Itse en uskalla lahtea vertailemaan erilaisia tapauksia. Tuskin paasemme tassa asiassa yksimielisyyteen ja sinahan jo sanoit, etta turha on minun kanssani keskustella.
Yritin tuonkin ajatuksen ja esimerkin avulla vaan päästä selvyyteen ajattelustasi, mutta koska et halua avata sitä, keskustelukaan ei etene, se menee jauhamiseksi. Näin koen. Kunnioitan päätöstäsi vaieta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 28.07.21 - klo:13:28
 :) Jatkan täällä hyviä opetuksia! (Ylpeä on sellainen, joka ei pysty ottamaan oikeaa, hyvää opetusta vastaan, vaan on "lahkohenkinen" ja itse aina oikeassa.)

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt 28:19-20)

Millainen oli joukko, jolle annettiin täysin mahdoton tehtävä saarnata evankeliumi maailman joka kolkkaan? Jotakin syvällisen sielunhoidollista, hoitavaa ja helpottavaa on havaita, millaisia nuo Ylösnousseen todistajat olivat. Millainen oli tuo pelokas joukko. Kyseessä ei todellakaan ollut mikään samasta puusta veistettyjen klubi! Eikä heitä oltu muokattu samaan pukuun sopiviksi sen kolmen vuoden aikana, jolloin Jeesus antoi lähiopetusta Jumalan Valtakunnasta. Kaikkea muuta. Jeesuksen yhteydessä eläessään opetuslapset muuttuivat kyllä, mutta heidän persoonaansa Jeesus ei latistanut. He olivat erilaisia ja pysyivät erilaisina.

Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/Qq1ljeYsvVI

Jos on mahdollista, toivomme sinua kertovan tästä uudesta hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Ehkä voitte tuttujen kesken joskus keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunaus päivääsi!

Juha Vähäsarja
Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 28.07.21 - klo:15:08
Pyyhkikää pois, jos ei kelpaa: Voi hyvät hyssykät sentään teidän kanssanne!

MIKÄ ON EHTOOLLISEN MERKITYS?
 
Joskus satunnainen sanankuulija istuu kirkossa jumalanpalveluksessa, johon sisältyy ehtoollinen. Tällaista ehtoollisjumalanpalvelusta kutsutaan messuksi. Messun loppuosassa pappi lausuu ehtoollisen asetussanat, siunaa ehtoollisaineet ja tekee ristinmerkin niiden päälle. Sitten pappi kutsuu seurakuntalaisia jollakin näistä vaihtoehtoisista kutsusanoista:

- "Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle. Tulkaa, kaikki on jo valmiina."

- "Jeesus sanoo: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."

- "Tulkaa, ottakaa vastaan Kristuksen ruumis. Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä."

Satunnainen sanankuulija näkee useiden seurakuntalaisten ottavan kutsun vastaan ja menevän alttarille. "Voinko minäkin mennä?" "Mikä on tämän toimituksen merkitys? " Voinko olla jotenkin kelvoton osallistumaan ehtoolliselle?"

Ehtoollinen on meidän evankelis-luterilaisen kirkkomme toinen sakramentti eli pyhä toimitus ( armon väline ) kasteen ohella. Jeesus itse asetti sen kuolemaansa edeltävänä yönä ollessaan aterioimassa opetuslastensa kanssa. Tästä tapahtumasta kertovat evankeliumien kirjoittajat Matteus, Markus ja Luukas sekä apostoli Paavali kirjeessään korinttolaisille. Matt 26:26-29, Mark 14:22-25, Luuk 22:14-20, 1.Kor 11:23-25 Heidän todistuksensa mukaan ehtoollisen asettaminen tapahtui seuraavasti:

"Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen, kiitti ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä kaikki; tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."

Ehtoollisen asetussanat saavat aikaan sen, että ehtoollisaterialla käytettävä leipä ja viini eivät ole enää ainoastaan leipää ja viiniä, vaan Kristuksen ruumis ja veri. Tämä ei tarkoita sitä, että leipä ja viini muuttuisivat olemukseltaan , vaan että Jumalan sanan vaikutuksesta Kristuksen ruumis ja veri ovat läsnä leivässä ja viinissä. Tämä ei ole ainoastaan symbolista, vaan todellista. ( Roomalaiskatoliset opettavat leivän ja viinin muuttuvan ehtoollisessa olemuksellisen luontonsa puolesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi ) Luterilaisen käsityksen mukaan leivässä ja viinissä itsessään ei ole mitään maagista voimaa, vaan niihin liittyy vaikuttava Jumalan sana. Kirkkomme ei opeta, että Kristus uhrataan uudestaan joka ehtoollisella syntien anteeksiantamiseksi, kuten katolinen kirkko opettaa puhuen messu-uhrista. Muita uhreja ei tarvita kuin ainoastaan tämä historiassa kerran tapahtunut Jeesuksen uhraaminen Golgatalla.

Ehtoollinen on asetettu sitä varten, että Kristuksen asetussanoilla kristityt saisivat tässä sakramentissa syntinsä anteeksi, elämän ja pelastuksen.

Voinko siis mennä alttarille? Oikea ehtoolliselle osallistumisen edellytys on usko, joka merkitsee Kristuksen sanaan luottamista. Voimme heikollakin uskolla turvautua siihen, että Kristuksen ruumis ja veri on annettu juuri minun puolestani. Koska ehtoollinen on syntien anteeksiantamisen ateria, se kuuluu nimenomaan niille kristityille, jotka tunnustavat olevansa syntisiä ja tarvitsevansa Kristuksen anteeksiantamusta ja jotka uskovat Kristukseen syntiensä sovittajana. Joka tämän uskoo, saa ehtoollisessa sen, mitä Kristus sanassaan lupaa. Kristus kutsuu pöytäänsä erityisesti niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi. Kelvoton ja valmistautumaton ehtoolliselle on se, joka ei usko tai joka epäilee näitä sanoja: "Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi."

Kirkkojärjestyksen mukaan ehtoolliselle voi osallistua itsenäisesti konfirmoitu ( rippikoulun käynyt ) luterilaisen kirkon jäsen. Ehtoollispöytä on kuitenkin avoin eikä kukaan tarkasta, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu siihen. Ehtoollisvieras päättää itse osallistumisestaan.

Ehkä satunnainen sanankuulija arastelee osallistumistaan luettuaan 1.Korinttolaiskirjeen 11.luvun jakeet 27-29: "Sen tähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta, sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo turmioksensa."

Tämän tekstin Paavali osoitti Korinton seurakunnalle. Ilmeisesti heillä oli vaikeuksia arvostaa ehtoollista. Tekstistä saa käsityksen, että korinttolaiset olivat nauttineet ehtoollista erottamatta sitä muusta syömisestä ja juomisesta. Ehkä he söivät ja joivat liikaa. Seurauksena saattoi olla humalatila ja jopa riitelyä. Ehtoollisen nauttimiseen tulee sisältyä kunnioittava asenne.

Ehtoolliselle polvistutaan alttarikaiteen viereen tai se vastaanotetaan seisten. Ehtoollisen toimittaa periaatteessa aina pappi. Avustajana voi toimia kirkkoherran valitsema maallikko. Pappi jakaa yleensä leivän ja maallikko viinin. Ehtoollisen jakaja on siis apostolisen paimenviran haltija, joka on kutsuttu ja asetettu tähän tehtävään. Siinä paimenen virkaa hoitava pappi ruokkii laumaansa Kristuksen edustajana. Kuolleista ylösnousemisensa jälkeen Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ja kehotti vielä Pietaria: "Ruoki minun karitsoitani!" Joh 21:15 Mikäli maallikot jakaisivat toisilleen ehtoollista, se vaikuttaisi siltä kuin lampaat ruokkisivat toisiaan. Tilanteessa, jossa joku on kuoleman vaarassa tai muussa hädässä, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollista, ellei pappia ole saatavilla.

Nyt satunnainen sanankuulija on polvistunut alttarin äärelle. Pappi ojentaa ehtoollisleivän eli öylätin kämmenelle ja lausuu: "Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu." Viini tarjotaan tavallisesti pienistä pikareista. Viiniä jakava pappi tai avustaja sanoo: "Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu."Ehtoollista voidaan jakaa myös kastamalla ehtoollisleipä viiniin ja antamalla se käteen. Ehtoollisella voi saada myös gluteenitonta leipää ja alkoholitonta viiniä.

Jeesus opetti kerran synagogassa Kapernaumissa juutalaisia sanoen: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi, Minä olen se elämän leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta. Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi? Niin Jeesus sanoi heille: Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa ja minä hänessä." Joh 6:47-56

Palatessaan alttarilta satunnainen sanankuulija voi tarvittaessa kääntyä mielessään taivaallisen Isämme puoleen ja todeta: "Herra, minä uskon. Auta minua minun epäuskossani!"


Lähteenä käytetty mm:

- Raamattu

- Lutherin vähäkatekismus

- www.luterilainen.net

- www.evl.fi

- www.uskonet.fi

- wikipedia



     
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.08.21 - klo:12:11
Suosittelen,
tänään taas erityisen siunaava saarna kaikille kristityille:

https://sro.fi/tv

---------------
PÄIVÄN SANA

Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ”Tunnustan syntini Herralle.” Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. Ps. 32:5.

Jumalan armo laskeutuu avarana ja vapauttavana keskelle elämämme kipua ja syntiä. Se tulee lähimmäs silloin, kun me ansaitsemme sitä vähiten. Mitä pahemmin olemme epäonnistuneet, sitä väkevämpänä kaikuvat sanat, että Jeesuksen veri peittää heikkoutemme ja syntiemme paljouden. Pyhän Hengen kaunein työ on se, kun hän vakuuttaa särkyneelle, epäonnistuneelle ja syntiselle sydämelle, että se kelpaa sittenkin Jumalalle. Onhan Jeesus levittänyt kätensä ristille, ja hän on kantanut sinne jokaisen syyttävän synnin. Kun Pyhä Henki kuvaa eteemme Jeesuksen ristin, sovituksen paikan, ja sen tuoman armon ja vapauden, haihtuvat syyttäjien syytökset. – Olisihan ylpeää ajatella, että kykenisimme niin suuriin synteihin, joita ei Jeesuksen maahan vuotanut verikään kykenisi sovittamaan. Mitä ne voisivat olla?

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 01.08.21 - klo:16:52
Itsestäni löytyi omituinen puoli. Jos toisaalta yritän oikeuttaa synnin ja toisaalta valitan omaa syntisyyttäni, rauhaa ei saa. Siinä on itselleen vielä melko valheellinen.
Kerran yhdessä vaikeassa tilanteessa vihdoin koin, että Jeesus ilmestyi Pyhän Hengen kautta hyvin suoraan. Koin että Herra Jeesus itse sanoi minulle vakavasti ja rauhallisesti. Sandia, se on synti.
Se piti sisällään tuomion sekä sen että Hän oli siinä. Armahtavana.
Se vapautti minut syyllisyydestäkin.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.08.21 - klo:12:15
 :) Hyväksyn jakamasi kokemuksen, vaikka se on selvästi vain sinulle.

Varoitan kuitenkin meitä kaikkia, että sielunvihollinen on (Pirun) ovela ja yrittää joka päivä kaikennäköistä kristityn päänmenoksi. Maailmassa on monia vääriä henkiä: "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.
1. Johanneksen kirje 4:1"


Myös lukematon määrä Jeesus-nimisiä henkioppaita on todettu olevan ympäri maailmaa ja ne tietävät minusta, sinusta ja maailmasta paljon, mutta eivät ole Ihmiseksi Tullut Jumala, joka ainoana sovitti meidät itsensä kanssa: Jeesus Kristus. Jos ei selvästi tunnista, kannattaa hylätä. Pyhä Henki ei jätä silti!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 03.08.21 - klo:15:42
Periaate mistä minulle opetettiin lieneekin kuitenkin suoraan Raamatusta?
"ainoastaan tunne syntisi..." on jossain ehkä VTn puolella.
Kun taas UTssa on " jos tunnustamme syntimme..."

Eli jos riitelee sisällään siitä rohkeeneko sanomaan oman motiivinsa syntisiksi, niin ei kumma jos ei ole rauhaa Jumalan edessä.

Tuskin Pyhä Henki opettaa meillä periaatteita mitkä ei ole Raamatusta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.08.21 - klo:16:30
 :) No ei tietenkään. Yritän vain kertoa, että Raamattu kaikkialla varoittaa vieraista hengistä myös henkimaailmassa olevista vakavasti. Kukaan ei ole turvassa etteikö joutuisi noiden joukkojen kiusaamaksi ja pettämäksi. Sanaan juurtuminen on nähdäkseni ainoa keino ettei joudu lankeemukseen, välttää yrityksiä ei vielä voi.
Jos emme ole sitä itsessämme vielä nähneet, ympärillämme näemme ja kuulemme. Jos luulemme olevamme Jumalan "lellikkejä", olemme erehtyneet. Semmoista ei Raamattu lupaa, ei edes Apostoleille, vaikka Jumala on Kaikkivaltias, armollinen ja pitää huolta (omalla salatulla tavallaan).
Synnin tunnistaminen ja tunnustaminen on tärkeää, muuten on jo eksynyt totuudesta. Ikävä kyllä täällä joutuu kilvoittelemaan, kärsimään aina marttyyriuteen asti. Pelastus on ilmaista, mutta seuraaminen maksaa! Tämän takia monet myös jättävät Kristuksen. "Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. (1. Kor. 15:12-19)"
Pitkät saarnat on näistä asioista kirjoitettu. Paratiisi, onni ja autuus ei ole vielä maanpäällä muuta kuin toivossa ja hengessä ja turvassa sekä uskossa, että kanssamme on sovitettu Kaikkivaltias. Vaellamme uskossa emme näkemisessä, muuten emme kestä, kun koetukset tulevat.
Koettelematon usko ei ole oikeaa uskoa vielä. Lihallemme se on aivan kauheaa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.08.21 - klo:16:49
 :-* Ihanaa, lohduttavaa, arvostamaani Lutheria! (Vaikka kumarrammekin yksin Jumalaa!)

”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” Kol.3.1-4

Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Ps. 130:3.

Luther jatkaa:

Ydin on tämä, että me kaikki synnymme syntisinä, elämme syntisinä, pysymme ja kuolemme syntisinä. Ylpeytemme, pelastuksemme ja autuutemme aihe on siinä, että me olemme evankeliumin kautta oppineet tuntemaan Jumalan laupeuden Kristuksen ansion tähden ja uskomaan siihen. Näin kohoamme lain ja omien tekojemme yläpuolelle ikään kuin toiseen maailmaan, oppiin ja valoon ja saamme sanoa Jumalalle luottavasti: Rakas Herra, emme voi riidellä tai käydä oikeutta sinun kanssasi, emmekä tahdo sinun edessäsi edes mainita vanhurskauttamme tai syntiämme, sillä jos sinä, Herra, syytät synnistä ja oikeuden edessä kysyt, olemmeko vanhurskaat, olemme hukassa. Sen tähden tahdomme paeta tästä tuomioistuimesta sinun laupeutesi istuimen luo ja turvautua sinun hyvyyteesi. Jos olemme tehneet jotakin hyvää, se on tapahtunut sinun armostasi. Käännä sen tähden meihin jumalallisen laupeutesi silmät äläkä ankaran lakivanhurskauden silmiä. Jos sinä luet meille synnit tai katsot niitä, ei kukaan meistä tule autuaaksi.

Joka nyt ei luota pelkästään siihen, että synti on poistettu Kristuksen kuoleman kautta ja että Jumalan silmät sen tähden ovat aivan kuin suljetut, niin ettei hän voi eikä tahdo katsoa meidän syntiämme, on varmasti hukassa. Pyhä Raamattu esittää meille tämän varman totuuden, että meidän elämämme riippuu ainoastaan syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan hyvyydestä. Meidän ei siis tarvitse tietää mistään muusta kuin Kristuksen vanhurskaudesta, sillä Jumala on luvannut olla katsomatta meidän pahoja tekojamme, jos vain uskomme hänen rakkaaseen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen. M Luther

Olemme siis saaneet Uskon Lahjan, tuon Siemenen, Jumalan Sanan, joka on kylvetty meihin ja olemme sen tähden jo uusi Luomus. Tämä on maailmalle ihmetys ja outo asia. ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” 2.Kor.5:17 Nyt odotamme Hänen Lupaustensa täyttymistä, emme ole toivottomat vaan varmasti Pelastetut."

https://www.kotimaa.fi/blogit/ylosnousemus/comment-page-2/

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Zubu - 03.08.21 - klo:17:42
Tuo sana sakramentti särähtää aina korvaan ja silmään, kun näen tai kuulen sen.

Kun ajatellaan sakramentin tarkoittavan pyhää toimitusta eikä armonvälinettä, palikat menevät kohdalleen.
=>
Ainoa armon väline on usko (siis mielen sisäinen instrumentti, jolla tartutaan pelastukseen).
Uskon välineitä ovat käytännön pyhät toimitukset, jotka ovat uskon tukena.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Zubu - 03.08.21 - klo:17:50
Samoin helluntailaisten ajattelu, että uskovan tulee puhua kielillä, muuten ei ole "Hengellä täytetty"

Helluntailaisuuden päävirrassa on tosiaan noin opetettu ja sivuutettu esimerkiksi se UT:n sana, että "eiväthän kaikki puhu kielillä" (1. Kor 12:30). Helluntailaiset ovat Hengen kaipauksessaan turhan herkkiä innostumaan milloin mistäkin villityksestä. Olen kuitenkin havainnut, että on olemassa tasapainoisempaakin helluntaiopetusta, mutta se on selvästi marginaalissa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Zubu - 03.08.21 - klo:17:56
Keskustelufoorumilla todennäköisesti saa enemmän palauttaa, jos vaan kertoo omin sanoin miten itse ymmärtää asiat Raamatun valossa. Se on lähempänä aitoa vuorovaikutusta.

Asia on juurikin näin.  ;)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 03.08.21 - klo:18:07
:-* Ihanaa, lohduttavaa, arvostamaani Lutheria! (Vaikka kumarrammekin yksin Jumalaa!)

”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” Kol.3.1-4

Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Ps. 130:3.

Luther jatkaa:

Ydin on tämä, että me kaikki synnymme syntisinä, elämme syntisinä, pysymme ja kuolemme syntisinä. Ylpeytemme, pelastuksemme ja autuutemme aihe on siinä, että me olemme evankeliumin kautta oppineet tuntemaan Jumalan laupeuden Kristuksen ansion tähden ja uskomaan siihen. Näin kohoamme lain ja omien tekojemme yläpuolelle ikään kuin toiseen maailmaan, oppiin ja valoon ja saamme sanoa Jumalalle luottavasti: Rakas Herra, emme voi riidellä tai käydä oikeutta sinun kanssasi, emmekä tahdo sinun edessäsi edes mainita vanhurskauttamme tai syntiämme, sillä jos sinä, Herra, syytät synnistä ja oikeuden edessä kysyt, olemmeko vanhurskaat, olemme hukassa. Sen tähden tahdomme paeta tästä tuomioistuimesta sinun laupeutesi istuimen luo ja turvautua sinun hyvyyteesi. Jos olemme tehneet jotakin hyvää, se on tapahtunut sinun armostasi. Käännä sen tähden meihin jumalallisen laupeutesi silmät äläkä ankaran lakivanhurskauden silmiä. Jos sinä luet meille synnit tai katsot niitä, ei kukaan meistä tule autuaaksi.

Joka nyt ei luota pelkästään siihen, että synti on poistettu Kristuksen kuoleman kautta ja että Jumalan silmät sen tähden ovat aivan kuin suljetut, niin ettei hän voi eikä tahdo katsoa meidän syntiämme, on varmasti hukassa. Pyhä Raamattu esittää meille tämän varman totuuden, että meidän elämämme riippuu ainoastaan syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan hyvyydestä. Meidän ei siis tarvitse tietää mistään muusta kuin Kristuksen vanhurskaudesta, sillä Jumala on luvannut olla katsomatta meidän pahoja tekojamme, jos vain uskomme hänen rakkaaseen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen. M Luther

Olemme siis saaneet Uskon Lahjan, tuon Siemenen, Jumalan Sanan, joka on kylvetty meihin ja olemme sen tähden jo uusi Luomus. Tämä on maailmalle ihmetys ja outo asia. ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” 2.Kor.5:17 Nyt odotamme Hänen Lupaustensa täyttymistä, emme ole toivottomat vaan varmasti Pelastetut."

https://www.kotimaa.fi/blogit/ylosnousemus/comment-page-2/

Tosin Lutherinkin opetuksen arvoa voimme yksinomaan arvioida Raamatun perusteella. :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Zubu - 03.08.21 - klo:18:15
Mutta siis uudelleenavioituminen ymmärtääkseni on Raamatussa yhtä vakava synti kuin homoseksuaalisuus.

Itse asiassa tuossa on mielestäni ihan tärkeä pontti. Raamatussa on varsin tiukat siveysmoraaliset rajat sille, mikä on niillä alueilla oikein ja mikä väärin.

Toinen asia on sitten se, kuinka syntisiin tulee suhtautua. Ja kuvittelenko minä kykeneväni olemaan synnitön. Ja onko oma onnistumiseni synnin välttämisessä pelastuksen ehtona.

Olisi hyvä, jos emme kuitenkaan asettaisi tuomioita hauraiden lähimmäistemme päälle, sillä Jeesuksen Kristuksen ristin tähden usko yksin tuottaa syntisille täydellisen pelastuksen. Sovintoveri riittää kaikkien kohdalla. Varmasti.

"Toisiaa armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin." (Juud 1:23)
"Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." (Jes 1:18)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 04.08.21 - klo:13:59
 :) Keskusteltavia kysymyksiä!  :-*

Zubu näin on varmasti, kuin laitoit. Aluksi sanoisin mielipiteenäni ja kokemuksenani, että teoriassa on kaikki siis helppoa ja raamatullista, mutta käytännössä usein vaikeaa ja jopa mahdotonta.
Lutherin raamatullisuutta ei tarvitse enää pohtia, se on varmasti Raamatulla perusteltu moneen kertaan. On kuitenkin kohtia, joissa aina joutuu tarkistamaan suuntaa, mutta Pääasian tulee aina olla kaikille sama ja pysyvä. Täydellinen Sovitus on aina suurempi ja täydellisempi kuin mikään Laki. Sen on oltava selvä ja on osattava erottaa Laki oikein. Lakia saa ja tulee pyrkiä noudattamaan, mutta sillä ei ole mitään voimaa pelastaa, ei koskaan. Kukaan ei ole Jeesusta lukuunottamatta pystynyt sitä täyttämään. Siksihän Jeesus vapaaehtoisesti tuli maailmaan sovittamaan kärsimisellään ja viattomalla kuolemallaan meidät kaikki lopullisesti ja täydellisesti.
On raamatullista, että emme millään lainnoudattamisella pysty ansaitsemaan mitään Jumalan edessä, ei totisesti. Mikään ei riitä ja olemme loppuun saakka syntisiä, emmekä enää pysty todellakaan sitä täyttämään kukaan. Jeesus ei tullut meille sillälailla esimerkiksi ja kaveriksi. Raamatullinen totuus on, että Laista tulee synnintunto. Epäraamatullisesti (muut) tässä luterilaisuus eroaa monesta muista kirkkokunnista ja sisäisesti ev.lutitkin ja joutunevat ehkäpä kadotukseen.
Tämä Lutherin löytö (Uskonvanhurskaus; saanut löytää) on ainoa, oikea tulkinta Jeesuksesta Kristuksesta ja Raamatun pääsanoma, josta muu lähtee. Jeesus siis todellakin sovitti joka ikisen ihmisen ja kaikki mahdolliset synnit kertakaikkisesti ja ikuisesti. Siitä merkkinä hänellä on Taivaassakin haavat näkyvissä ja siitä me erotamme Pyhän Hengen muista hengistä, joita siis on Raamatunkin mukaan.
Uskovalle Laki on totuuden tähden velvoittava ja sitä tulee noudattaa niin hyvin kuin pystyy. Ihminen on luotu sellaiseksi ja Laki on myös hyvä ja oikein. Kun uskova tekee, mitä Jumala pyytää, se ei jää palkitsematta, vaikka ei vaikuta itse pelastukseen millään tavalla.
Jos ei synnintuntoa ole (Pyhä Henki vaikuttaa) ei myöskään ole sovitusta henkilökohtaisesti. Se on järjestys.
Luterilainen saa joka päivä palata kasteensa välittämään Armoon Kristuksessa, koska totinen kilvoittelu näyttää, että tarvitsemme Kristusta. Armosta lankeaminen on siis kuoleman synti.
Meillä ei ole oikeutta tuomita ketään, saamme vain huomauttaa synnistä ja julistaa Evankeliumia, koska me emme ole koskaan sen parempia kuin ne, joita sormemme osoittaa, vaan teemme yhtälailla erilaisia syntejä, koska olemme syntisiä. Vain Jumala näkee sydämeen.

Jos kirkot siunaavat homoseksuaalisen synnin, niin heiltä saattaa mennä mahdollisuus synnintuntoon asiasta ja eivät usko armoon ja sovitukseen, mutta jos se julistetaan synniksi niin kuin on raamatullista, Pyhä Henki ehkä saa annettua heille terveen synnintunnon ja Armon Kristuksessa.
Antinomismi on kuitenkin harhaoppi ja syntiä ei tule säilyttää omatunnossamme, vaan se tulee laittaa pois ja siten kuolettaa lihaamme. Ongelma on, että täällä synnin maailmassa emme edes siihen aina pysty. Homojen halveksunta ja pilkka on kova synti. Tänään melko varmasti tiedämme, että homous ei ole "korvien välissä", eivätkä monet pysty mitään parannusta siitä itse tekemään. Armo ja synnintunto kuuluu heillekin ja Armo on aina suurempi kuin synti ja Laki. Armo koskee synnissä eläviäkin, jos he eivät sitä ehdoin tahdoin tee, mikä taas on luopumista. Sydämen asenne ratkaisee eikä se, että joka lankeemuksen jälkeen muistamme mennä "katumuspenkkiin".
Uudelleen naimisiinmeno heteroilla on eri asia ja siinä voidaan armahtaa uskoviakin jo täällä ajassa. Näin ymmärrän. Senkin saa anteeksi, jos myöhemmin huomaa, että on itsepetoksessa väärin käyttänyt armoa. Tämä nyt tällä kertaa tähän. (Jo hieman seniilinä, sairaana vanhuksena minun on vaikea ja raskas kirjoittaa, osaisin keskustella paremmin, uskoisin.)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 04.08.21 - klo:14:17
(Jo hieman seniilinä, sairaana vanhuksena minun on vaikea ja raskas kirjoittaa, osaisin keskustella paremmin, uskoisin.)

En siis olekaan ainoa. mutta edellä taidan olla. Yhdeksäs vuosikymmen menossa…  ;) ;) ;)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Zubu - 04.08.21 - klo:19:24
Tämä Lutherin löytö (Uskonvanhurskaus; saanut löytää) on ainoa, oikea tulkinta Jeesuksesta Kristuksesta ja Raamatun pääsanoma, josta muu lähtee.

Tästä olen vahvasti samaa mieltä. Ilman uskonvanhurskautta ja täydellistä armoa koko evankeliumi uhkaa kadota.

Jos ei synnintuntoa ole (Pyhä Henki vaikuttaa) ei myöskään ole sovitusta henkilökohtaisesti.

Tästä olen vahvasti eri mieltä, koska tuo tekisi tyhjäksi uskonvanhurskauden eli sen, että usko on ainoa mitä edellytetään. Eikä sitä uskoa edes voi itse valita, vaan se joko syntyy tai ei synny.

Armo on aina suurempi kuin synti ja Laki.

Tuosta taas samaa mieltä.

"Missä synti on suureksi tullut, siellä armo suurempi on." (https://www.youtube.com/watch?v=VsULmkddsSw)

Uudelleen naimisiinmeno heteroilla on eri asia ja siinä voidaan armahtaa uskoviakin jo täällä ajassa.

Minusta on johdonmukaisempaa ajatella, että siveyssäännöksiä siinäkin rikotaan. Mutta kaikkea on tarkasteltava sovituksen valossa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 05.08.21 - klo:14:11
 :)  Kiitos keskustelusta! Peukutan!

Ymmärrän tuon missä olet vahvasti erimieltä myös oikeaksi ja pelkkänä luterilaisena itsekin olen uskonut ja uskon noin.
Olen vaan nyt huomannut suvussani ja perheessäni, että vaikka ovat kastettuja ja rippikoulun käyneitä, ovat maallistuneet, menestyneet ja myös luulevat olevansa riittävän synnittömiä ja muita parempia, joten eivät tarvitse Jeesusta K., vaan Jumala ilman muuta hyväksyy heidät eivätkä edes mieti asioita enää.
Mikään ei myöskää heitä enää herätä muuta kuin synnintunto aitona ja oikeana (PH). Voi olla ettei koskaan enää herätä, koska lain saarnaa ei juuri enää oikeana kuulla. (Pelkästään syyllistävänä ja vihaa herättävänä.)
Ihminen on luonnostaan itseensä tyytyväinen, omahyväinen pakana, eikä huoli Kristuksen täytettyä työtä omalle kohdalleen.
Aikamoinen työ se on ollut PH:lla minunkin kovapäisen ihmisen kohdalla. Tämä on myös vaikea, vaikea asia, josta on raskasta puhua, kun kaikki ovat niin erinomaisa ja "luuserit" ovat mukamas asia erikseen. Eikä se oikeastaan ole ihmisen asia syvällisessä mielessä se uskon syntyminen ja koska se syntyy. Sakramenetit sen sitten konkreettisesti välittävät jo uskovalle (pikkulapset uskovat ja uskon syntyminen on kokonaan Jumalan lahja ja työ). Luther tämän osaa parhaiten selittää (Vähä Katekismus). Näin on minulla enkä muuta osaa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 06.08.21 - klo:11:24
Joku (Olikohan Stiina?) suositteli täällä Juhani Aitomaan kirjoitusta: "Saitteko Pyhän Hengen?" En enää löytänyt suositusta, mutta löysin JA:n kirjoituksen. Se on hieman pitkähkö, mutta toivon, että mahdollisimman moni jaksaa sen silti lukea:
https://kristitynfoorumi.fi/saittekoph.pdf
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 06.08.21 - klo:19:12
Joku (Olikohan Stiina?) suositteli täällä Juhani Aitomaan kirjoitusta: "Saitteko Pyhän Hengen?" En enää löytänyt suositusta, mutta löysin JA:n kirjoituksen. Se on hieman pitkähkö, mutta toivon, että mahdollisimman moni jaksaa sen silti lukea:
https://kristitynfoorumi.fi/saittekoph.pdf

Kyllä se "Suuri Talousihme" tapahtuikin tavallaan.
Niiden kohdalla, jotka syöttivät sitä ihmisille, saivat heidät uskomaan ja antamaan rahansa näille Talousihmeprofeetoille.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 07.08.21 - klo:12:10
 :)  Päivän Sanat

Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Room. 12:17–18.

Meistä saatetaan antaa väärä todistus, joka mustaa maineemme. Silloin hyvä päänalus on puhdas omatunto. Muistella voi myös Lutherin sarkastista, mutta sellaisena varsin lohdullista ajatusta: ”Kukaan ei voi haukkua minua niin paljon, ettenkö todellisuudessa olisi vielä paljon pahempi.” Mikäli itsestä riippuu, on hyvä elää rauhassa kaikkien kanssa. Jos se ei ole mahdollista, saa asiansa jättää Herran voimallisiin käsiin ja luottaa hänen apuunsa. Rehellinen itsetutkistelu on tärkeää kristityn perusleipää. Rehellisyys tarkoittaa rehellistä itsensä näkemistä, mutta samalla myös oman persoonan arvon tunnistamista. Jumalan käskyt suojelevat lähimmäisiämme meidän pahuudeltamme. Ja ne suojelevat meitä omalta ja toisten pahuudelta. Pysyäksemme nöyrinä, itseä ja toisia kunnioittavina kristittyinä me tarvitsemme Jumalan sanan peilin. Sen edessä ylpeys katoaa ja anteeksiantamuksen lupaus puhdistaa mielen.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

------------------------
Sananl. 9:1–11
1 Viisaus on rakentanut itselleen talon, seitsenpylväisen rakennuksen. 2 Hän on teuraansa teurastanut, maustanut viinin, kattanut pöydän 3 ja lähettänyt palvelustyttönsä kaupunkiin kuuluttamaan sen kukkuloilta: 4 "Oletko kokematon? Tule silloin tänne!" Ja ymmärtämättömille hän sanoo: 5 "Tulkaa, syökää pöytäni antimia, juokaa viiniä, jonka olen itse maustanut. 6 Jättäkää haihattelu, niin menestytte, kulkekaa vakaasti viisauden tietä." 7 Jos omahyväistä ojennat, hän pilkkaa sinua, jos jumalatonta nuhtelet, saat solvauksen. 8 Omahyväistä älä nuhtele, hän vihastuu sinuun, nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua. 9 Neuvo viisasta, ja hän viisastuu yhä, opeta hurskasta, ja hän oppii lisää. 10 Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta. 11 "Minä, viisaus, lisään elinpäiviäsi, kartutan elämäsi vuosia."


Fil. 2:5–11
5 Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. 6 Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen 7 vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, 8 hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. 9 Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. 10 Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, 11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

1. Kor. 1:3–9
3 Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille. 4 Minä kiitän aina teidän tähtenne Jumalaani siitä armosta, joka teille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa. 5 Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta, niin tietoa kuin puhetaitoakin. 6 Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin, 7 ja teillä on armolahjojen koko rikkaus odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. 8 Jumala on myös vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä. 9 Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, yhteyteen, ja hän pysyy sanassaan.

Luuk. 10:38–42, 11:27–28
38 Siihen aikaan Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. 39 Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. 40 Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." 41 Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. 42 Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." 11:27 Jeesuksen näin puhuessa eräs nainen väkijoukosta sanoi kuuluvalla äänellä: "Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt!" 28 Siihen Jeesus sanoi: "Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä."

7.8.2021
Matt. 19:3–12
Siihen aikaan 3 Jeesuksen luokse tuli fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" 4 Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" 5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." 7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" 8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. 9 Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen." 10 Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin." 11 Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. 12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."

https://www.hos.fi/paivan-sana/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 08.08.21 - klo:14:58
Tämä on ikävä kyllä englanniksi,mutta laitan kuitenkin, koska niin moni suomalainen kuuntelee englantia sujuvasti.
Täkäläisen uskovan tuttavani raamattutunti. Laitan taas vähän erilaista kuin se kama mitä Suomeen tavalla tai toisella tuodan tai lähetetään USAsta.

Henkilö oli lähes ainoa tuntemani uskova täällä alkuvuosinani USAssa. Silloinen työkaveri. Hänen hengellinen vakaus on aina ollut silmiinpistävä, on tosi helppo seurata hänen ajatuksenjuoksuaan, koska se on niin Jumalan sanan ikäänkuin lävistämä.

https://www.bgcworcester.com/2021/07.25.21_Ron_Dermarderosian_Eschatology.mp3

Saattaa olla, että kaikki eivät ole samaa mieltä hänen eskatologisesta tulkinnastaan.
Se tosin on sama kuin minkä itse olen Raamatusta löytänyt, mutta en ota siihen sinänsä kantaa.
Enkä halua sinänsä sitä tuoda esille, vaan hänen vakavuutensa Jumalan sanan suhteen.

Evankeliumi on selvästi esillä.

Tuossa linkki seurakuntaan.
http://www.bgcworcester.com/

Sieltä pääsee myös sille sivulla missä on nauhoitetut opetukset.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 08.08.21 - klo:18:24
 :) Uskon, että ovat kristittyjä ja uusia muotoja on maailman muuttuessa haettava, koska ihminen on mikä on parantumattomasti. Minun puolestani voit USA:ssa liittyä heihin, jos ei uutta kastetta vaadita.

Edelleen pidän kiinni kuitenkin luterilaisesta opista pääasiassa. (Luther oli myös syntinen itsessään ja vain noin 80 % oikeassa. Kukaan muu kuin Jumala ei ole 100 %).

Tällaisia järjestöjä "lahkoja" on pilvin pimein ja niistäkin pelastutaan, koska Jumala puhuu sydämelle Sanan kautta, niin riippumatta ulkoisesta menosta, ihmisiä pelastuu. Mitään metodia ei tarvita välttämättä, mutta ihmiset joutuvat niitä näköjään kehittelemään, koska eivät ymmärrä toisiaan ja ovat erilaisia. Asia on kuitenkin Jumalan eikä meidän.
USA:ssa voi olla helpompi saada rahaa käyttöönsä kuin Suomessa. Missään ei pysty toimimaan ilman rahaa. Vapaissa suunnissa on ongelmana järjestyksen puute, opittomuus ja monet muut asiat, mitä vanhoissa kirkoissa ei ole. Meillä on nyt kuitenkin syvenevä kriisi ev.lut. kirkossa, on ollut ennenkin. Katolisessa kirkossa on myös vakavat ongelmansa synnin kanssa. Ortodokseja on osittain vaikea ymmärtää ja heidän meitä.
En voi taaskaan sanoa muuta kuin Lutherin sanoin: "Pääasia on että pääasia saa olla pääasia".

(Pääasia on syntien anteeksisaaminen Kristuksen täytetyn työn takia. Kristitty on velvollinen pyrkimään pyhitykseen, varsinkin elämänvanhurskaudessa, vaikka se ei aina onnistu, eikä täydellisesti koskaan. Muutenhan Kristus Jeesus olisi turhaan kuollut ja kärsinyt tähtemme ja Jumala olisi muka valehtelija HUH!)

Ulkoiset käytännöt ja korostukset eivät ole Jumalan edessä minkään arvoisia. Pelastumme yksin Kristuksen tähden uskon kautta ja vain armosta. Jumala yksin näkee sydämeen.

Yst. kaikille
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 09.08.21 - klo:16:31
USAssa luterilainen kirkko on melko merkityksetön. Se on marginaaliryhmä.
En ole ikinä kuullut luterilaisesta kirkosta, missä olisi hengellistä herätystä.
En ole koskaan tavannut yhtäkään uskovaa luterilaista.

Jostain statistiikasta luin, että USAn kristityistä, siis kirkkoihin kuuluvista 5% on luterilaisia.

Kl:n, KRSn tapaista herätyskristillistä suuntaa en ole ikinä löytänyt USAsta.
Ja olen asunut täällä 35 vuotta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 10.08.21 - klo:01:44
Näin varmaan on ikävä kyllä. Lähetyshiippakunnalla on yhteyksiä tietääkseni Amerikan luterilaisen kirkon kanssa, joka on ymmärtääkseni jakaantunut vanhoillisten ja liberaalien suuntausten kesken. Vielä n. 50 vuotta siiten oli paremmin ja uskovia oli. Tunnen vielä yhden luterilaisen perheen Connecticutista Brookfield Center. Uskosta en tiedä vaimon suku on mennoniitteja ja miehen Viron luterilaisia, vaikka äitinsä oli venäläinen lääkäri. Ovat nyt jo yli 80 v. Lapsensa ovat yli ja ali 50 v. Tytär n. 55 v. Tärkeää olisi saada uskovia tietenkin liittymään. Amerikka on vissiin nykyisin helluntailais evankeelikaalista suurelta osin.
Aikoinaan oltuani Au Pairina n. 54 vuotta sitten, oikeita uskovia oli luterilaiset ja pappikin. Tämä on se kirkko kai uusittuna nyt ja silloinen pappi jo perillä, hurskaan vaimonsa Florencen myötä.
(Minä menisin kyllä vielä luterilaisiin, presbyteerit voisivat olla yksi mahdollisuus, miehesi on katolinen, ehkä pystyisit; onhan heissäkin eri tapoja uskoa, ehkä mahtuisi pietistikin, elokuvan Isä Camillo olisi hyväksytty uskovaiseksi. Ihan tapani on tällaista pohtia. Ei tarvitse ottaa kovin vakavasti.)

https://www.newcomeralbany.com/obituary/79514/Rev.%20Gordon%20E.-Johnston/-

https://fi.wikipedia.org/wiki/Amerikan_evankelisluterilainen_kirkko
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 10.08.21 - klo:05:21
Ei Amerikassa luterilainen kirkko ole hajonnut. Taalla on useita luterilaisia kirkkokuntia, jotka on perustettu aivan toisistaan riippumatta historian eri vaiheissa. Ymmartaakseni. Nama sitten yhdessa koostavat sen 5% kaikista kristillisista ynteisoista.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 10.08.21 - klo:12:49
Pitäisi ihan tutustua, kun muistikuvani on sellainen, että LCMS (Missouri Synodi) on riitaanunut ELCAsta naispappeuden vuoksi ja on oma keskusjärjestönsä, mutta en todellakaan tarkemmin ymmärrä ja tiedä systeemiä.
Separations:   
Orthodox Lutheran Conference (1951)
Lutheran Churches of the Reformation (1964)
Association of Evangelical Lutheran Churches (1976),
Evangelical Lutheran Church of Brazil (1980)
Evangelical Lutheran Church of Argentina (1986)
Lutheran Church–Canada (1988)

Hastingsin (on-Hudson) st.John's Lutheran Church oli ainakin vuonna 1967 - 1968 kunnon, kristitty, oikeaoppinen luterilainen kirkko, joka toimi aktiivisesti ja iloisesti.

(sekavaa minulle)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 10.08.21 - klo:13:09
Muisti pettää. Olisikin pitänyt puhua tästä kirkosta. Pahoittelen.

1.St Matthew's Lutheran Church
7 Farragut Ave Hastings On Hudson, NY 10706

914-478-1071
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 10.08.21 - klo:15:25
Missouri synod ei ole koskaan ollut yhtä ELCAn kanssa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Missouri-synodi

Kävin pari kolme vuotta sitten perheeni kanssa paikallisessä Missouri Synodiin kuuluvassa kirkossa.
Juu kyllä koin, että ne kaksi pastoria joiden kanssa olin tekemisissä, tunsivat Herran.

Mutta he halveksivat kokemusta missä "ihminen tulee uskoon" jossain vaiheessa elämäänsä, siis uudestisyntyy
Heidän mielestään sellaista ei tarvita ja se on hurmahenkisyyttä.

Kyllä minä olen ihan herätyskristillinen ihminen.
Myös sana "armolahja" on siellä täysin bannissa.
Luin heidän jostain julkaisusta, että jos pappi alkaa kertoa mitään sellaisia kokemuksia, hänet laitetaan tavallaan uudelleenkoulutukseen.

Olen ollut niin monen erilaisen seurakunnan uudelleenopetuksen yrittämisen kohteena, joten en todellakaan suostu sellaiseen.

Missouri Synod, ukrainalaiskatoliset, roomalaiskatoliset, kalvinistit, baptistit, helluntailaiset ja jotkin pienet erilliset ryhmän ovat alkaneet opettaa minua että tuossa tai tuossa kohdassa mun pitäisi ottaa heidän näkemyksensä omakseni.

Kaikki tuo on ajanut minua siihen, että katson vain Raamattuun ja siihen mitä nuorena uskoon tullessani ja tultuani minulle opetettiin. Olen sitten kenen kanssa tahansa yhteydessä.
Ymmärrykseni mukaan Jumalan sana neuvoo meitä siihen.
   
2.Tim. 3:14.
Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 11.08.21 - klo:12:10
Ei ole näköjään olemassa yhtä ainoaa täysin oikeaa kirkkokuntaa tai edes seurakuntaa. Itse olen rukoillut Jumalalta seurakuntaa, jossa voin lähinnä uskoa samanmielisesti ja tukin myös muitakin opetuksia. Sinun tilanteeseesi neuvoisin löytämään seurakunnan, missä pystyt olemaan ja ottamaan opetuksesi esim. netissä vaikkapa sieltä Kansanlähetykseltä. Minäkin hyväksyn heidät, vaikka en ole ratkaisukristitty, sanan varsinaisessa mielessä, vaan uudistunut uskossani ja saanut/oppinut joka päivä palaamaan Kasteen armoon kohdallani jne.
Toisten muka armolahjoista, minulla taas on erittäin huonoja kokemuksia, joten ymmärän ainakin Lähetyshiippakuntaa joka on lähellä Missouri Synodia.
STLK/Särelän opetus ja saarnat myös ovat mieleisiä Tässä yksi:
"Salattua kirkkautta!
22. sunnuntaina Pyhän Kolmiykseyden päivästä, III vuosikerran evankeliumiteksti

Ja hän sanoi heille: "Eihän lamppua oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan pantavaksi? Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon." Ja hän sanoi heille: "Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on." (Mark. 4:21–25)

Millainen on suhteesi Jeesukseen? Tämän kysymyksen päivän evankeliumi esittää jokaiselle kuulijalleen. Vastauksemme ratkaisee iankaikkisen kohtalomme.

Jeesus kätki kirkkautensa
Jeesus on juuri ennen päivän evankeliumia kertonut tutun vertauksen kylväjästä. Päivän tekstin jälkeen hän kertoo muun muassa vertauksen siitä, miten Jumalan valtakunta on kuin sinapinsiemen. Näiden tuttujen vertausten välissä ovat Jeesuksen sanat, joiden ymmärtäminen ei ole ihan helppoa. Puhe lampun laittamisesta vakan alle vie varmaan monen ajatukset vuorisaarnan sanoihin: ”eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:15–16). Samoin evankeliumin lopun sanat: ”sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on” voivat tuoda ajatuksiin vertauksen palvelijoista, joille isäntä antoi leivisköjä. Ne, jotka käyttivät leivisköitä uskollisesti, saivat niitä lisää, mutta se, joka hautasi omansa maahan, menetti kaiken. Niin tuttu ja tarpeellinen kuin näiden opetusten sanoma onkin, on todettava, että Jeesus ei puhu päivän evankeliumissa kristittyjen hyvistä teoista.

Markuksen evankeliumin kohta sanoo aivan suoraan, että Jeesuksen julistaessa lamppu on vakan tai vuoteen alla. Sen valo ei pääse näkymään kaikessa loistossaan. Se odottaa julkitulemistaan. Tutussa psalmin jakeessa sanotaan: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” (Ps. 119:105), mutta tekstiyhteyden ja myös muun Raamatun todistuksen valossa on selvää, että tässä lampulla tarkoitetaan Jeesusta. Hän on maailman valo ja Ilmestyskirjan mukaan uudessa taivaassa ja maassa se lamppu, josta loistaa Jumalan kirkkaus. Kristuksen kirkkaus oli kätkettyä, koska hän ei yleensä näyttänyt jumalallista voimaansa eikä tuhonnut kaikkivaltiudellaan saatanaa ja tämän joukkoja. Varsinkin Markuksen evankeliumissa korostuu se, että Jeesus toistuvasti kielsi parantamiaan kertomasta ihmeistä muille. Kirkkaus oli kätkettyä, jotta se voisi tulla oikeaan aikaan esille. Se oli kätkettyä, jotta syntiset voisivat kohdata lihassa Jumalan, joka on itsessään kuluttava tuli. Jeesus sanoi: ”Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon” ja kehotti näin kuulijoitaan ymmärtämään, että heidän ei tulisi pahentua hänen halpaan ulkomuotoonsa, vaan nähdä siinä Jumalan suunnitelman toteutuminen.

Jeesus kutsui kuulijoitaan uskoon ja siihen liittyvät myös päivän evankeliumin lopun sanat: ”Ottakaa vaari siitä, mitä kuulette; millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan, vieläpä teille lisätäänkin. Sillä sille jolla on, sille annetaan; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.” Jeesus kehottaa kuulemaan tarkasti ja ottamaan vastaan sanansa. Joka mittaa Jeesuksen hänen ulkomuotoonsa vedoten vähäiseksi, se mitataan Jumalan edessä vähäiseksi. Mutta joka ottaa hänen sanansa vastaan ja tunnustaa hänet Herraksi ja Vapahtajaksi, hänellä on yltäkyllin: iankaikkinen elämä, kaikki taivaan aarteet. Jolla on usko, hän saa kaiken muunkin lahjaksi Jumalalta. Jolta taas usko puuttuu, se menettää aivan kaiken.

Jeesus kätkee kirkkautensa
Vasta Kristuksen kuoltua lamppu asetettiin oikealle paikalleen. Kristus luopui orjan muodosta, joka hänellä oli syntejä sovittaessaan. Nyt hänen ihmisyytensäkin loisti jumalallista kirkkautta ja hän nousi Isän oikealle puolelle hallitsemaan Kirkkoaan. Kerran hän on tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Silloin hän ilmestyy koko luomakunnalleen kunniassaan. Mutta hän ei ole vielä ilmestynyt. Vaikka hän on siis luopunut siitä alhaisuudesta, joka hänellä oli ennen, Kristuksen kirkkaus on vieläkin meiltä kätkettyä. Hän peittää kunniansa, jotta me syntiset voisimme lähestyä häntä turvallisesti. Vapahtaja ei ilkeyttään kätke kunniaansa, vaan hän tekee sen rakkaudesta meitä kohtaan. Nyt Jumala pelastaa armonvälineiden kautta. Taaskin Jumalalla on siis selvä suunnitelma, jonka mukaan hän toimii, vaikka ihmisten on sitä vaikea ymmärtää.

Uskomme keskuksessa ovat suuret salaisuudet: kirkkauden Herra kätkee kunniansa, ääretön tulee äärelliseen, kuolematon kuolee. Kaikki tämä on inhimilliselle järjelle aivan käsittämätöntä ja siksi apostoli Paavali kirjoittaakin, että evankeliumi on ”juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus” (1 Kor. 1:16). Jumala toimii juuri päinvastaisella tavalla kuin inhimillinen järki olettaisi. Ja siksi meidänkään ei ole helppo uskoa Raamatun Kristukseen. Ei ole helppo uskoa Jumalaan, joka kätkee itsensä. Ei ole mitenkään vaikeaa saada itseään kiinni ajatuksista, joista paheksuisi epäuskoisia. Mielessä voi syntyä kyyninen kertomus siitä, miten Jumala ei välitä minusta. Hän ei anna tuntea läsnäoloaan ja voimaansa, koska häntä ei kiinnosta. Hän tahallaan kiusaa eikä ymmärrä, miten kovalta elämä voi tuntua. Iankaikkiseen elämäänkin hän vaikuttaa ottavan hampaat irvessä eikä sydämen halusta. Tällaiselta Jumala vaikuttaa, jos luotamme omaan ymmärrykseemme.

Ihminen kaipaisi kunniaa jo nyt, mutta sitä Jumala ei ole määrännyt omiensa osaksi. Kutsu seurata Kristusta on kutsu liittyä kuolemaantuomittujen joukkoon. Niitähän ristinkantajat olivat. Se on kutsu kuolla itselle, omille himoille ja haluille, ja seurata Jumalan Poikaa – vaikka kuolemaan asti. Tässäkin on uskon salaisuus: Jumalan lapset näyttävät siltä kuin Jumala olisi hylännyt heidät.

Salattu kirkkaus johtaa meidät iankaikkiseen kirkkauteen
Meidän tulee luottaa sanaan ja riippua siinä kiinni. Se ilmoittaa meille erityisesti kaksi asiaa, jotka saavat lohduttaa meitä, kun seuraamme Vapahtajamme jälkiä: ensiksi, Kristus on kokenut saman kuin mekin. Hän tietää, mitä on olla pilkattu, hakattu, kiusattu, epäoikeudenmukaisesti tuomittu ja hylätty. Hän omakohtaisesti tietää, miltä tuntuu todellinen Jumalan hylkäämäksi tuleminen ja se, että joutuu kuolemaan kirottuna. Hän on kokenut kaikkea samaa kuin mekin ja vielä enemmän. Hän on kärsinyt Jumalalta sellaistakin, mitä meidän ei koskaan tarvitse kärsiä, koska hän kärsi puolestamme. Hän tietää, millaista on olla heikko ristinkantaja ja siksi hän myös säälii meidän heikkouksiamme ja osaa auttaa meitä.

Toiseksi, hänen ylösnousemuksensa julistaa meille, että kokemamme ahdistukset eivät ole Jumalan vihan merkkejä. Ylösnousemus todistaa, että kaikki synnit on annettu anteeksi. Ja sana ”kaikki” tarkoittaa todella kaikki. Tämä sana kattaa ihan pienetkin synnit, joita teet joka päivä. Mutta se koskee myös niitä, jotka ovat vahingoittaneet monia ihmisiä ja joista voidaan kantaa sinulle kaunaa. Jumala on unohtanut ne ja heittänyt ne pois kasvojensa edestä. Jumalan eteen saatkin käydä puettuna siihen, mitä Poika on tehnyt edestäsi. Niin olet täysin puhdas ja kaikki syntisi on pyyhitty pois. Ja vielä ylösnousemus vakuuttaa sinulle, että niin kuin Kristus nousi kirkastettuna iankaikkiseen iloon, niin sinäkin saat nousta haudastasi ikuiseen juhlaan. Silloin murhe, kipu ja tuska ovat poissa. Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme. Silloin vihdoin saamme nähdä kirkkauden. Laskemme ristimme ja meidät kruunataan. Silloin saamme heittää nuo kruunumme Ilmestyskirjan vanhinten tavoin Jumalan valtaistuimen eteen ja tunnustaa, että Jumala on arvollinen saamaan kaiken kunnian! Hänen viisautensa on johdattanut meidät perille. Täällä ajassa hänen kirkkautensa oli kätkettyä, mutta siellä tuon kirkkauden katseleminen on suurin riemumme. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon!"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 12.08.21 - klo:09:48
Raamattua viikon sanaksi:

"Evankeliumi Matteuksen mukaan
Luku 18
Kuka on suurin?
1.
(Mark. 9:33-37; Luuk. 9:46-48)
Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2. Niin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen
3. ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
4. Joka siis nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tämän kaltaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.
6. Mutta joka viettelee yhdenkin näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sille olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Varoitus viettelyksistä
7.
(Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2)
"Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
8. Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Sinulle on parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet tai molemmat jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen.
9. Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Sinulle on parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen."
Vertaus eksyneestä lampaasta
10.
(Luuk. 15:3-7)
"Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä pienistä. Sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa katselevat aina minun taivaallisen Isäni kasvoja.
11. [Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut.]23
12. Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää vuorille ja mene etsimään sitä eksynyttä?
13. Ja jos hän löytää sen, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee siitä yhdestä enemmän kuin niistä yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä, jotka eivät olleet eksyksissä.
14. Niinpä ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi hukkaan."
Voita veljesi takaisin
15.
(Luuk. 17:3)
"Jos veljesi tekee syntiä24, mene ja nuhtele häntä kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut veljesi takaisin.
16. Mutta jos hän ei kuule sinua, ota yksi tai kaksi todistajaa mukaasi, että jokainen sana vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan suulla.
17. Jos hän ei kuule heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei kuule seurakuntaakaan, olkoon hän sinulle kuin pakana ja publikaani.
18. Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on päästetty taivaassa.
19. Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä sopii keskenään mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.
20. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
Vertaus armottomasta palvelijasta
21. Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja kysyi: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?"
22. Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän25.
23. Sen tähden taivasten valtakunta on verrattavissa kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset.
24. Kun hän rupesi tarkastamaan tilejä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia26.
25. Mutta kun palvelijalla ei ollut, millä maksaa, herra määräsi hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja kaiken, mitä hänellä oli, myytäväksi ja velan maksettavaksi.
26. Silloin palvelija heittäytyi maahan ja rukoili häntä sanoen: 'Ole kärsivällinen minua kohtaan, minä maksan sinulle kaiken.'
27. Herran tuli sääli tätä palvelijaa, ja hän päästi hänet vapaaksi ja antoi velan anteeksi.
28. Mutta mentyään ulos palvelija tapasi erään palvelustovereistaan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi toveriinsa kiinni, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!'
29. Palvelustoveri heittäytyi maahan ja pyysi häneltä: 'Ole kärsivällinen minua kohtaan, minä maksan sinulle.'
30. Mutta hän ei suostunut vaan meni ja heitti miehen vankeuteen, kunnes tämä maksaisi velkansa.
31. Kun muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, he tulivat hyvin pahoilleen ja menivät kertomaan herralleen kaiken, mitä oli tapahtunut.
32. Silloin herra kutsui palvelijan eteensä ja sanoi: 'Sinä kelvoton palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, koska sitä minulta pyysit.
33. Eikö myös sinun olisi pitänyt armahtaa palvelustoveriasi, niin kuin minäkin armahdin sinua?'
34. Vihastuneena herra jätti hänet vanginvartijoiden käsiin, kunnes hän maksaisi koko velan.
35. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 14.08.21 - klo:12:09
Kun fariseuksiin kuuluvat lainopettajat näkivät Jeesuksen syövän syntisten ja publikaanien  seurassa, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: ”Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” Mark. 2:16–17.

"Jeesuksen persoonaan kätkeytyi käsittämätön vetovoima. Vapahtaja saapui opetuslasten luo yksitellen ja sanoi: ”Seuraa minua.” Samassa he jo jättivät isiensä ammatin, monen sukupolven saatossa perimänsä elämäntehtävän ja lähtivät Jeesuksen seuraan. Ja kun Herramme kulki ja opetti, hän pysähtyi usein toisten puheista välittämättä niiden kohdalla, joita muut eivät tahtoneet nähdä tai kohdata. Kun sairaat leimattiin syyllisiksi, tavalliset ihmiset syntisiksi ja uskonnollisesti puutteelliset saastaisiksi, niin Jeesus oli heidän keskellään kuin kotonaan, kuin omiensa luona. Hän ei karttanut ketään, hän ei lajitellut ihmisiä onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin. Hän ei asettanut ihmisiä kategorioihin, niin kuin me muut teemme. Jeesus kohtasi rakastaen jokaisen ja katsoi heitä tekijän silmin. Hän palautti ihmisille heidän arvonsa.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy"


Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 14.08.21 - klo:12:13
14.8.2021

1. Kor. 1:26–2:5
26 Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. 27 Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. 28 Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. 29 Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. 30 Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 31 Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta." 2:1 Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. 2 En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. 3 Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana. 4 Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, 5 jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan.

14.8.2021
Matt. 20:29–34
Siihen aikaan, 29 kun Jeesus lähti Jerikosta, häntä seurasi suuri väkijoukko. 30 Tien vieressä istui kaksi sokeaa, ja kun he kuulivat Jeesuksen kulkevan siitä ohi, he alkoivat huutaa: "Armahda meitä, Herra, Daavidin Poika!" 31 Ihmiset käskivät heidän olla hiljaa, mutta he huusivat entistä kovemmin: "Armahda meitä, Herra, Daavidin Poika!" 32 Silloin Jeesus pysähtyi ja kutsui heidät luokseen. "Mitä haluatte minun tekevän teille?" hän kysyi. 33 He vastasivat: "Herra, anna meille näkö silmiimme." 34 Jeesuksen kävi heitä sääliksi. Hän kosketti heidän silmiään, ja samassa niihin tuli näkö. Niin miehet lähtivät seuraamaan häntä.


https://www.hos.fi/paivan-sana/




Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:01:26
Uskossa ei ole kysymys ihmisen teoista. Usko ei ole tekemistä. Se on pikemminkin katsomista ja sillä tavoin pelastumista. Mooseksen esimerkki valaisee asiaa. Mooses nosti autiomaassa vaskikäärmeen tangon päähän. Joka siihen katsoi, jäi eloon käärmeen puremasta. Jeesukseen katsova, ristiinnaulittuun, ylösnousseeseen ja taivaaseen korotettuun Kristukseen turvautuva saa elämän, uuden elämän jo täällä ajassa ja kerran ikuisen elämän taivaassa. Se on kokonaan Jumalan pelastusteko Kristuksessa.

Kun ihminen luottaa toiseen ihmiseen, vaikkapa kaikkein läheisimmän ihmisen lupaukseen, kyse ei ole myöskään tekemisestä ulkoisessa mielessä, vaikka uskosta tai luottamisesta seuraa myös ulkoista toimintaa niin kuin kristillisessä mielessä uskosta tai luottamisesta seuraa ulkoista toimintaa. Miksi mielestänne luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan luottamiseen, joka ei ole myöskään ole ulkoista tekemistä, tarvitaan yliluonnollinen tekijä? Ihmiseen uskomiseen tai luottamiseen ei tarvita yliluonnollista tekijää tai aiheuttajaa. Miksi luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan luottamiseen tarvitaan yliluonnollinen aiheuttaja, jota ilman ihminen ei voisi luottaa luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan? Vastaukseksi ei riitä, että mainitaan raamatunkohta, jonka mukaan usko on Jumalan teko, eikä vastaukseksi riitä, että siteerataan Lutheria, kun hän sanoo, ettei ihminen voi omasta voimastaan uskoa.

Pelon vallassa jotkut sellaisetkin ihmiset, jotka muuten eivät tarraudu hengelliseen ulottuvuuteen, huutavat avuksi jumalia, henkiolentoja tai Jumalaa. Onko usko tai luottamus mielestänne väärää tai ei-kristillistä, jos sen aiheuttajana on pelko? Käsittääkseni ei Raamatun mukaan.

Jos ihmisellä on puolestaan jonkinasteinen vakuuttuneisuus Jumaluudesta, joka jakaa ilmaiseksi hyvää kuten armoa, johdatuksen ja iankaikkisen elämän, miksi siihen uskomiseen tai luottamiseen tarvittaisiin täysin yliluonnollinen aiheuttaja? Ei sellaisessa hyvässä sanomassa ole nähdäkseni mitään sellaista, mikä ei ihmistä luonnostaan houkuttaisi tai kiinnostaisi. Siinä ei ole jotain järjen ylittävää, joka ikään kuin vaatisi luottamaan sellaiseen, joka on inhimilliselle ajatukselle täysin vierasta ja vastenmielistä.

Jos hullunkurisesti oikea usko olisi luottamusta äärimmäisen ankaraan, sadistiseen ja pikkusieluiseen jumaluuteen, sellaiseen olentoon uskomiseen tai luottamiseen tarvittaisiin yliluonnollinen tekijä, joka saisi ihmisen luottamaan johonkin, joka on vastoin ihmisen luonnollista ajatustapaa ja tarvetta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:10:43
Uskossa ei ole kysymys ihmisen teoista. Usko ei ole tekemistä. Se on pikemminkin katsomista ja sillä tavoin pelastumista. Mooseksen esimerkki valaisee asiaa. Mooses nosti autiomaassa vaskikäärmeen tangon päähän. Joka siihen katsoi, jäi eloon käärmeen puremasta. Jeesukseen katsova, ristiinnaulittuun, ylösnousseeseen ja taivaaseen korotettuun Kristukseen turvautuva saa elämän, uuden elämän jo täällä ajassa ja kerran ikuisen elämän taivaassa. Se on kokonaan Jumalan pelastusteko Kristuksessa.

Kun ihminen luottaa toiseen ihmiseen, vaikkapa kaikkein läheisimmän ihmisen lupaukseen, kyse ei ole myöskään tekemisestä ulkoisessa mielessä, vaikka uskosta tai luottamisesta seuraa myös ulkoista toimintaa niin kuin kristillisessä mielessä uskosta tai luottamisesta seuraa ulkoista toimintaa. Miksi mielestänne luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan luottamiseen, joka ei ole myöskään ole ulkoista tekemistä, tarvitaan yliluonnollinen tekijä? Ihmiseen uskomiseen tai luottamiseen ei tarvita yliluonnollista tekijää tai aiheuttajaa. Miksi luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan luottamiseen tarvitaan yliluonnollinen aiheuttaja, jota ilman ihminen ei voisi luottaa luterilaisessa tai kristillisessä mielessä Jumalaan? Vastaukseksi ei riitä, että mainitaan raamatunkohta, jonka mukaan usko on Jumalan teko, eikä vastaukseksi riitä, että siteerataan Lutheria, kun hän sanoo, ettei ihminen voi omasta voimastaan uskoa.

Pelon vallassa jotkut sellaisetkin ihmiset, jotka muuten eivät tarraudu hengelliseen ulottuvuuteen, huutavat avuksi jumalia, henkiolentoja tai Jumalaa. Onko usko tai luottamus mielestänne väärää tai ei-kristillistä, jos sen aiheuttajana on pelko? Käsittääkseni ei Raamatun mukaan.

Jos ihmisellä on puolestaan jonkinasteinen vakuuttuneisuus Jumaluudesta, joka jakaa ilmaiseksi hyvää kuten armoa, johdatuksen ja iankaikkisen elämän, miksi siihen uskomiseen tai luottamiseen tarvittaisiin täysin yliluonnollinen aiheuttaja? Ei sellaisessa hyvässä sanomassa ole nähdäkseni mitään sellaista, mikä ei ihmistä luonnostaan houkuttaisi tai kiinnostaisi. Siinä ei ole jotain järjen ylittävää, joka ikään kuin vaatisi luottamaan sellaiseen, joka on inhimilliselle ajatukselle täysin vierasta ja vastenmielistä.

Jos hullunkurisesti oikea usko olisi luottamusta äärimmäisen ankaraan, sadistiseen ja pikkusieluiseen jumaluuteen, sellaiseen olentoon uskomiseen tai luottamiseen tarvittaisiin yliluonnollinen tekijä, joka saisi ihmisen luottamaan johonkin, joka on vastoin ihmisen luonnollista ajatustapaa ja tarvetta.

Varmuuden vuoksi laitan tähän Lutherin ajatuksen katekismuksestaan, johon viittasin aikaisemmin:

"Minä uskon, etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, Herraani, enkä tulla hänen tykönsä.."

Jos "oma järki" määritellään tietyllä kapealla tavalla, Lutherin väitteen voi varmaan jokainen kristitty hyväksyä, mutta jos tekstikohtansa käsite järki määritellään siten, että tämä järki havaitsee jonkin asian, joka vetää ihmistä puoleensa hengellisessä ulottuvuudessa (kuten esim. apu, armo, rakkaus, pelastus ja ikuinen elämä), niin en ymmärrä, miksi ei-kristityn tai ei-vielä-kristityn-ihmisen järki olisi vastoin uskoa apuun, armoon, rakkauteen, pelastukseen ja ikuiseen elämään.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 15.08.21 - klo:11:02
Crystalvoicelle. Viisaammat voivat vastata viisaammin, mutta ymmärrän, että henkilökohtainen usko Jeesukseen tarkoittaa aina Pyhän Hengen osallisuutta. Siksi tällainen usko on myös aina Jumalasta. Tämä usko alkaa "nähdä" Jumalan maailmoihin Raamatun sanan kautta, mitä uskovassa oleva Pyhä Henki saa aikaan.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:11:20
Crystalvoicelle. Viisaammat voivat vastata viisaammin, mutta ymmärrän, että henkilökohtainen usko Jeesukseen tarkoittaa aina Pyhän Hengen osallisuutta. Siksi tällainen usko on myös aina Jumalasta. Tämä usko alkaa "nähdä" Jumalan maailmoihin Raamatun sanan kautta, mitä uskovassa oleva Pyhä Henki saa aikaan.

Teologisesti väitetään kristillisissä piireissä niin, mutta miksi Pyhän Hengen vaikuttama usko olisi vastoin inhimillistä järkeä siinä mielessä, että ne positiiviset asiat, joihin kristityt uskovat (kuten esim. ansaitsematon rakkaus, pelastus, apu ja ikuinen elämä), olisivat vastoin (vähintään ei-vielä-kristityn ihmisen) inhimillistä järkeä, joka havaitsee ne positiiviset asiat, joihin kristityt luottavat tai uskovat, ei käy selväksi.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 15.08.21 - klo:11:54
Crystalvoicelle. Viisaammat voivat vastata viisaammin, mutta ymmärrän, että henkilökohtainen usko Jeesukseen tarkoittaa aina Pyhän Hengen osallisuutta. Siksi tällainen usko on myös aina Jumalasta. Tämä usko alkaa "nähdä" Jumalan maailmoihin Raamatun sanan kautta, mitä uskovassa oleva Pyhä Henki saa aikaan.

Teologisesti väitetään kristillisissä piireissä niin, mutta miksi Pyhän Hengen vaikuttama usko olisi vastoin inhimillistä järkeä siinä mielessä, että ne positiiviset asiat, joihin kristityt uskovat (kuten esim. ansaitsematon rakkaus, pelastus, apu ja ikuinen elämä), olisivat vastoin (vähintään ei-vielä-kristityn ihmisen) inhimillistä järkeä, joka havaitsee ne positiiviset asiat, joihin kristityt luottavat tai uskovat, ei käy selväksi.
En mä tiedä, onko se vastoin inhimillistä järkeä. Jumala on järjenkin luonut, mutta tällä asialla en näe olevan mitään merkitystä tähän liittyvänä. Voi vaan olla niin (ja uskoisin niin olevan), että kun ylipäätään ihminen haluaa uskoa, se on Jumalan Hengen vaikutusta. Ja kun joku haluaa uskoa ja ilmaisee, että uskoo esim. Jumalan hyvyyteen, hän haluaa myös löytää henkilökohtaisen uskonsuhteen Jeesukseen.

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 15.08.21 - klo:12:11
Jotakin jos jatkaisin edelliseen, niin järkeilemällä ei voi tulla johonkin päätelmään, jonka lopputulos olisi usko Jumalaan. Kristillinen, Raamatun tarkoittama usko on aina ylijärjellistä. Se johtuu siitä, että sen alkuperä ja aikaansaaja on Jumala. Tämä usko tarkoittaa aina siis myös henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen, Vapahtajaan.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:12:13
Crystalvoicelle. Viisaammat voivat vastata viisaammin, mutta ymmärrän, että henkilökohtainen usko Jeesukseen tarkoittaa aina Pyhän Hengen osallisuutta. Siksi tällainen usko on myös aina Jumalasta. Tämä usko alkaa "nähdä" Jumalan maailmoihin Raamatun sanan kautta, mitä uskovassa oleva Pyhä Henki saa aikaan.

Teologisesti väitetään kristillisissä piireissä niin, mutta miksi Pyhän Hengen vaikuttama usko olisi vastoin inhimillistä järkeä siinä mielessä, että ne positiiviset asiat, joihin kristityt uskovat (kuten esim. ansaitsematon rakkaus, pelastus, apu ja ikuinen elämä), olisivat vastoin (vähintään ei-vielä-kristityn ihmisen) inhimillistä järkeä, joka havaitsee ne positiiviset asiat, joihin kristityt luottavat tai uskovat, ei käy selväksi.
En mä tiedä, onko se vastoin inhimillistä järkeä. Jumala on järjenkin luonut, mutta tällä asialla en näe olevan mitään merkitystä tähän liittyvänä. Voi vaan olla niin (ja uskoisin niin olevan), että kun ylipäätään ihminen haluaa uskoa, se on Jumalan Hengen vaikutusta. Ja kun joku haluaa uskoa ja ilmaisee, että uskoo esim. Jumalan hyvyyteen, hän haluaa myös löytää henkilökohtaisen uskonsuhteen Jeesukseen.

Teologisesti ajatusta siitä, ettei uskoa voi ymmärtää, jos ei ole uudestisyntynyt, perustellaan esim. seuraavalla raamatunkohdalla.

"Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti." (1 Kor. 2:14)

Mikä kristinuskon sisällössä on mielestäsi sellaista "hullutusta", joka vaatisi kuin uudestisyntyneen järjen tai uskon vastoin jopa uudestisyntyneen ihmisen inhimillistä järkeä, johon Luther näyttää viittaavan, kun sanoo yllä näkyvässä katekismuksensa kohdassa, ettei voi järjestään uskoa (eli että järki on uskoa vastaan)? Muuttaako mielestäsi kristityn "hengellinen tutkisteleminen" sen asian, joka on luonnolliselle ihmiselle hullutus, päinvastaiseksi asiaksi (siis ei-hullutukseksi tai viisaudeksi)?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:12:25
Jotakin jos jatkaisin edelliseen, niin järkeilemällä ei voi tulla johonkin päätelmään, jonka lopputulos olisi usko Jumalaan. Kristillinen, Raamatun tarkoittama usko on aina ylijärjellistä. Se johtuu siitä, että sen alkuperä ja aikaansaaja on Jumala. Tämä usko tarkoittaa aina siis myös henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen, Vapahtajaan.

Myös kristinuskon ulkopuolella uskotaan yhteen luojajumalaan. Onko usko siinä tapauksessa myös ylijärjellistä tai sellaista, että se vaatii yliluonnollisen aiheuttajan?

Jos Jeesus uskon sisältönä on vastoin järkeä tai vastoin uudestisyntymätöntä järkeä ja tahtoa, vastahankaisuutta aiheuttava tekijä ei nähdäkseni voi olla kaikki se positiivinen, mitä Jeesukseen liitetään, kuten esim. Jeesus auttajana hädässä, Jeesus parantajana, Jeesus hyvänä paimenena ja ikuisen elämän lahjoittajana. Mikä on se "järjenvastaisuus", joka erottaa Jeesuksen kaikista muista niin, ettei mikään inhimillinen voi uskottavasti selittää uskoa Jeesukseen?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 15.08.21 - klo:12:34
Crystalvoice, mä en nyt äkkiä osaa vastata tuohon järjenvastaisuus-asiaan mitään. Mitä sillä tarkoitetaan, kun sellaista puhutaan. Siihen voi liittyä epäusko, jota perustellaan järjellä. Ylijärjellisen ymmärrän kyllä. Kristinuskossa kun pysytään.

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.08.21 - klo:13:02
Crystalvoice voisi mielellään aloittaa uuden pohdinta ketjun noista hyvistä aiheistaan, joihin ei ole yksiselitteistä vastausta Raamatussakaan.
- kyllä kristittykin pelkää (tietenkin) ja voi silti PH:n vaikuttamana rukoilla "oikean" Jumalan tahdon mukaisen rukouksen. Me olemme loppuun saakka vain ihmisiä emme Jumalia, vaikka Raamatussa vaikeasti ymmärrettävästi väitetään joissain kohdin niin.
- totta on, että Jeesukseen ja Raamattuun ei voi oman järkensä avulla uskoa. Anova saa ja etsivä löytää. Raamattu on Ilmoitus eikä "kirjain".
- hullutus on mielestäni se, että yksinkertainen "syntinen" pelastuu ja lahjakas, ansioitunut "hurskas" joutuu kadotukseen. Jumala saarnauttaa siis hullutusta. Tämän päivän saarna aiheet ja Raamatunjakeet koskivat käytännössä tätä asiaa "fariseuksista ja tekopyhistä". Elämänmittainen, päivittäinen asia!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:13:03
"Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan." (1 Kor. 2:14-15)

Jos 1 Kor. 2:14-15 selitetään niin (kuin olen itse sekä kuullut että lukenut tiettyjen kristittyjen taholta), ettei uutta vain uskovan käsittämää ymmärrystä voi edes välittää sanallisesti niille, jotka eivät usko, silloin on kyse mielestäni hyvin läpikuultavasti uskovan ihmisen itsensä korottamisesta korkeammalle statustasolle suhteessa muihin; sellaiselle tasolle, joka on suojeltu kaikkea järjellistä ajattelua vastaan. Tämä (itsensä korottaminen korkeammalle ymmärrystasolle) on yleisinhimillistä. Muuallakin ihmiset kokevat statuksensa kohoavan huimasti, kun ajattelevat esim., että 'minulla on oikea ymmärrys mitä muilla ei ole...minä näen asiat oikein toisin kuin muut', tai että olen 'valittu, koska ymmärrän sen, mitä lukuisat muut eivät ymmärrä sokeudessaan' (niin kuin yhdessä new agea, science fictionia ja kristinuskoa yhdistelleessä kultissa). Jos on jokin filosofia, joka on kannattajien mielestä hyvin perusteltu järjellisesti ja tieteellisesti, mutta jonka kannattajia on vähän, sekin nostattaa itsetuntoa tai statusta, kun ihminen kokee kuuluvansa pieneen eliittipiiriin, joka on rahvaan vähäisen ymmärryksen yläpuolella.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.08.21 - klo:13:11
Päivän Sanaksi tuo mitä Sandia aikaisemmin toi esille:

Roomalaiskirje 5:20 FB38
Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi
FB38: Kirkkoraamattu 1933/38

---------------------

"Saviseutulainen
09.09.2020

...mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi. Room. 5:20

Ihminen ei koskaan voi oikein kunnioittaa Vapahtajaa, ellei siihen häntä synti ja laki pakota. Jumala on antanut anteeksi pahat tekomme - hänen. armahtava sydämensä rakastaa kaikkia kalliisti ostetuita. Mutta he eivät voi pelastua, ilman että verikostaja heidät ajaa turvallisuuteen. Siksi hän aina pelottaa ja näännyttää meitä lain käskyillä ja tuomioilla.

Samoin kuin Joosef uhkui rakkautta ja heti päätti tehdä veljilleen hyvää heidän tullessaan Egyptiin, mutta kuitenkin antoi tulkkinsa puhutella heitä ankarasti ja vangitutti heidät ja pelotti heitä pehmentääkseen heidän sydämensä.

Samoin piti Jumalan antaa tulkkinsa, Mooseksen, ankarasti kohdella meitä. Mutta hän ei tee sitä sydämen halusta - lain käskyt ovat ankarat vain siksi, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä - ja että synti tulisi ylen määrin suureksi.

Roomalaiskirjeen 7. luvussa apostoli osoittaa, miten laki opettaa meitä tuntemaan synnin suuruuden. Se ei ainoastaan ole kuin peili, vaan myös kielloillaan herättää uinuvan synnin toimeen ja taisteluun, niin että syntinen ei pitäisi itseänsä virheettömänä.
"Minä elin ennen ilman lakia. mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi.»

Tällä tavalla tuntee entinen itsetyytyväinen ja ylpeä syntinen itsensä huonoksi ja surkuteltavaksi raukaksi. Koko maailma alkaa hänestä tuntua ahtaalta. Ennen niin rakas synnin tie alkaa häntä pelottaa, maailma tuntuu hänestä kolkolta ja isän koti kaikkine raskaine askareineen rakkaalta.

Paljon hyvää saa aikaan se, että synti virkoaa. Laki eikä laittomuus aikaansaa sen! Siinä on lain merkitys, eikä siinä, että se tekisi ihmisen hurskaaksi.

Huomaa kerta kaikkiaan, että Raamattu sanoo: »Synti ylen määrin suureksi synniksi käskysanan kautta.» Huomaa, että sanotaan »ylen määrin suureksi» eikä pienemmäksi, niin että kun koetat parantua, niin huononetkin. Kun koetat elää kunnollisesti ja puhtaasti, niin saakin synti voimakkaamman vallan.

Kun koetat rakastaa Jumalaa, niin tunnetkin vihaa, tai ainakin sanomatonta kylmyyttä sydämessäsi. Kun koetat olla lempeä, niin viha kuohuttaa sinua. Koetat ajatella puhtaasti, synnin himot heräävät sinussa.

Tahtoessasi olla alhainen ja nöyrä, oletkin kivenkova ja ylpeä. Tällaisesta Paavali sanoo: »Niin tuli ilmi, että käskysana, jonka oli oltava minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi» ja: »synti ylen määrin suureksi synniksi käskysanan kautta.» Sillä tavalla laki tositeossa vaikuttaa ihmissydämeen.

Mutta onhan oikeastaan aivan kohtuutonta näin huonona ja kelvottomana vastaanottaa armoa. Siksi sielu koettaakin hakea kiertoteitä. Ellei laki ole varsin syvästi vaikuttanut, voi ihminen saada lohdutusta omista töistänsä, katumuksestaan, rukouksistaan, parannuksestaan, siitä, että on voittanut joitakin kiusauksia ja alkanut elää parempaa elämää. Niin hänestä kehittyy farisealainen.

Toinen turvautuu ulkonaisiin tekoihin, hyväntekeväisyyteen ja uskonnolliseen työskentelyyn. Toinen etsii pelastusta parannuksen teossa, kyynelissä, rukouksessa, kieltäymyksessä, nöyryydessä kuollen maailmalta.

Joku voi vaimentaa heränneet huolensa pohtimalla hengellisiä kysymyksiä, kokoamalla tietoja ja taitoja, ilman että kuitenkaan itse varsinaisesti syventyy tutkimuksiinsa. Tällaisia ihmisiä Pyhä Henki moittii! Mistä? »Synnistä, sillä he eivät usko minua.»

Henki osoittaa, että kun he ovat tehneet kaiken, minkä kuolevainen voi tehdä, kun he ovat katuneet syntejään verikyyneliin asti, kun he ovat polvillaan rukoilleet yöt ja päivät,
kun he ovat mitä ankarimmin kurittaneet ruumistaan, kieltäneet silmänsä näkemästä, korvansa kuulemasta ja kielensä puhumasta mitään turhuutta,
ovat kieltäneet suunsa maistamasta ja koko olentonsa nauttimasta mitään ylellistä, kun he ovat antaneet koko omaisuutensa köyhille ja käyttäneet kaiken aikansa lähimmäisensä hyväksi,
kun he ovat ennustaneet Jeesuksen nimeen ja hänen kunniakseen tehneet voimallisia tekoja,
silloin on Herra haavat käsissään ja kyljessään tuomitseva heitä sanoen:
»Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät - synnin tähden koska ette uskoneet minuun.»

Henki on heille osoittava, että heidät kaikesta pyhyydestään huolimatta heitetään ikuiseen pimeyteen, koska he eivät ole puetut Kristuksen vanhurskauden häävaatteisiin,
koska heidän ainoana lohdutuksenaan ei ole ollut Golgatan verinen Vapahtaja, koska he eivät hänen kanssaan ole vaihtaneet osaa ottamalla vastaan hänen vanhurskauttaan ja antaen hänelle omia syntejään.

( C. O. Rosenius)"

Lainasin tämän tuolta, kun en pääse enää Vapaasanalle edes lukemaan. Mielestäni erityisesti vapaasuuntaiset tässä pahasti eksyvät ja ovat eksyttäneet suuren osan luterilaisistakin. Tosi vakavaa!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:13:21


- hullutus on mielestäni se, että yksinkertainen "syntinen" pelastuu ja lahjakas, ansioitunut "hurskas" joutuu kadotukseen. Jumala saarnauttaa siis hullutusta. Tämän päivän saarna aiheet ja Raamatunjakeet koskivat käytännössä tätä asiaa "fariseuksista ja tekopyhistä". Elämänmittainen, päivittäinen asia!

Siinä mielessä kyse ei nähdäkseni ole lainkaan hullutuksesta tai inhimillisen toiveen ja ajatuksen vastaisuudesta, että useat ihmiset ottavat mielellään vastaan uutisen siitä, että toinen maksaa heidän taloudellisen velkansa tai että he saavat armahduksen jossain muussa muodossa, myös uskonnollisessa muodossa.

Sen lisäksi, että ihmiset mielellään ovat maksamatta velkojaan, on yleisinhimillistä, että ihmiset haluavat, että heitä ilman ehtoja rakastetaan. Kristinuskon sanoma ansiottomasta rakkaudesta sopii siihen yleisinhimilliseen tarpeeseen loistavasti.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 15.08.21 - klo:14:24


- hullutus on mielestäni se, että yksinkertainen "syntinen" pelastuu ja lahjakas, ansioitunut "hurskas" joutuu kadotukseen. Jumala saarnauttaa siis hullutusta. Tämän päivän saarna aiheet ja Raamatunjakeet koskivat käytännössä tätä asiaa "fariseuksista ja tekopyhistä". Elämänmittainen, päivittäinen asia!

Siinä mielessä kyse ei nähdäkseni ole lainkaan hullutuksesta tai inhimillisen toiveen ja ajatuksen vastaisuudesta, että useat ihmiset ottavat mielellään vastaan uutisen siitä, että toinen maksaa heidän taloudellisen velkansa tai että he saavat armahduksen jossain muussa muodossa, myös uskonnollisessa muodossa.

Sen lisäksi, että ihmiset mielellään ovat maksamatta velkojaan, on yleisinhimillistä, että ihmiset haluavat, että heitä ilman ehtoja rakastetaan. Kristinuskon sanoma ansiottomasta rakkaudesta sopii siihen yleisinhimilliseen tarpeeseen loistavasti.
Sellainen, joka katsoo tai ymmärtää tarvitsevansa armahduksen ja ansiottoman rakkauden ja haluaa ne osakseen, myös varmastikin määrätietoisesti etsii ja rukoilee niin kauan, että saa ne osakseen.

Ongelmana tässä maailmassa on epäusko, joka yhdistyy siihen, ettei ole tarvetta näille asioille omassa elämässä. Puheet synnistä katsotaan huuhaaksi ja muutenkin uskonasiat sellaisiksi, joihin vajaaälyiset haksahtavat.

Kyse on myös nöyrtymisestä tai premminkin nöyrtymättömyydestä Jumalan edessä, kun elämässä tulee suuria vastoinkäymisiä, hätää yms. Silloinkaan ei etsitä, ei haluta apua Jumalalta, vaikka olisi kuultukin hänen hyvyydestään.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:14:25

- totta on, että Jeesukseen ja Raamattuun ei voi oman järkensä avulla uskoa. Anova saa ja etsivä löytää. Raamattu on Ilmoitus eikä "kirjain".


Tekstikohtasi sana 'ilmoitus' on kuitenkin sanallisesti muotoiltavissa. Jos ei olisi mitään sanallisesti muotoiltavaa uskon kohdetta, sisältöä tai oppia, ei olisi mitään, mihin kristittynä uskoa, mistä julistaa ja mitä kuunnella. Kristinuskossa ei ole kyse täysin yksityisestä ilmoituksesta, jota ei voisi muiden kesken jakaa tai tehdä ymmärrettäväksi.

Jos painotetaan ihmisen turmeltuneisuutta suuressa määrin ja uskotaan, että ihminen on mädäntynyt siinä määrin, että turmeltuneen ihmisen ymmärrys on aina vääristävä, silloin ei turmeltuneena ihmisenä voi luottaa mihinkään inhimillisin sanoin ilmoitettuun eikä myöskään koskaan omaan tulkintaan tai edes siihen, minkälaisen hengellisen ulottuvuuden version kokee itseään miellyttävänä tai itseään älyllisesti ja omantunnon tasolla vakuuttavana. (Käy näet järkeen uskoa, että jos on turmeltunut, pitää turmeltuneesta.) Ei voi uskoa tai luottaa myöskään muiden turmeltuneiden luomiin ajatusmalleihin tai oppeihin. Jos on turmeltunut tai kykenemätön ymmärtämään mitään hengellisestä ulottuvuudesta, ei voi esim. tietää, onko Paavali oikeassa vai väärässä tai että onko Raamattu samalla lailla turmeltunut kuin kaikki muut turmeltuneiden ihmisten tuotokset.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:15:09


- hullutus on mielestäni se, että yksinkertainen "syntinen" pelastuu ja lahjakas, ansioitunut "hurskas" joutuu kadotukseen. Jumala saarnauttaa siis hullutusta. Tämän päivän saarna aiheet ja Raamatunjakeet koskivat käytännössä tätä asiaa "fariseuksista ja tekopyhistä". Elämänmittainen, päivittäinen asia!

Siinä mielessä kyse ei nähdäkseni ole lainkaan hullutuksesta tai inhimillisen toiveen ja ajatuksen vastaisuudesta, että useat ihmiset ottavat mielellään vastaan uutisen siitä, että toinen maksaa heidän taloudellisen velkansa tai että he saavat armahduksen jossain muussa muodossa, myös uskonnollisessa muodossa.

Sen lisäksi, että ihmiset mielellään ovat maksamatta velkojaan, on yleisinhimillistä, että ihmiset haluavat, että heitä ilman ehtoja rakastetaan. Kristinuskon sanoma ansiottomasta rakkaudesta sopii siihen yleisinhimilliseen tarpeeseen loistavasti.
Sellainen, joka katsoo tai ymmärtää tarvitsevansa armahduksen ja ansiottoman rakkauden ja haluaa ne osakseen, myös varmastikin määrätietoisesti etsii ja rukoilee niin kauan, että saa ne osakseen.

Ongelmana tässä maailmassa on epäusko, joka yhdistyy siihen, ettei ole tarvetta näille asioille omassa elämässä. Puheet synnistä katsotaan huuhaaksi ja muutenkin uskonasiat sellaisiksi, joihin vajaaälyiset haksahtavat.

Kyse on myös nöyrtymisestä tai premminkin nöyrtymättömyydestä Jumalan edessä, kun elämässä tulee suuria vastoinkäymisiä, hätää yms. Silloinkaan ei etsitä, ei haluta apua Jumalalta, vaikka olisi kuultukin hänen hyvyydestään.

Avun huutamista vastoinkäymisissä ja vastaavankaltaisten hyvyyksien anomista kuin kristityillä on ollut myös muilla, ei-raamatullisilla uskovilla. En siksi näe, että ylemmältä taholta avun pyytäminen hengellisessä mielessä olisi vain kristillistä tai selitettävissä vain yliluonnollisesti niin, että vain uudestisyntyneet kristityt hakisivat turvaa, hyvyyksiä ja apua ylhäältä. Se on totta, että on paljon ihmisiä, jotka eivät etsi hädässä tai vastoinkäymisissä lainkaan apua hengellisestä tai uskonnollisesta ulottuvuudesta.

Nöyrtyminen ei nähdäkseni ole järjen valossa hyve, jos ajattelisimme vain Paavalia esikuvana, mitä tulee nöyryyteen. Hän sanoo, että on saanut lihaansa pistimen, saatanan enkelin, kurittamaan häntä, ettei hän ylpeilisi (2 Kor. 12:7) tai toisin sanoen tekisi jotain kamalaa, joka voisi olla kohtalokasta jopa kenties ikuisen autuutensa kannalta. Paavali ei kyseisen tekstikohdan valossa ollut omasta tahdostaan lainkaan nöyrä. Jos näet Paavalin oikealla tiellä tai oikeassa uskossa pysyminen edellytti ulkoapäin tullutta ahdistavaa "nöyryyteen" pakottajaa, joka piti hänen jumalattoman luontonsa kahleissa, on vaikea ajatella, että hänen kahlitsemisen seurauksena toteutunut elämänvaelluksensa olisi hänestä itsestään tai että hän olisi nöyrtynyt vapaasta tahdostaan. Eri asia on, että hän kypsyi pitkällisten ahdistusten myötä taipumaan, niin kuin moni muu kärsivä myös kristinuskon ulkopuolella resignoituu elämän kärsimysten keskellä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 15.08.21 - klo:15:29
Crystalvoice, tietenkin myös muut kuin kristityt huutavat avuksi ja rukoilevat jumalia, siinä ei ole mitään epäselvyyttä.

Paavalilla oli pistin, ettei hän ylpeilisi ilmestysten tähden, joita Jumala oli hänelle antanut. Jumala ilmoitti Paavalille, että armossa on hänelle tarpeeksi ja että Jumalan voima ilmenee heikkoudessa. Tuo tekstikohta on esimerkki siitä, että ihminen on altis lankeamaan ja Jumalalla on keinot estää näitä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:15:49
Crystalvoice, tietenkin myös muut kuin kristityt huutavat avuksi ja rukoilevat jumalia, siinä ei ole mitään epäselvyyttä.

Paavalilla oli pistin, ettei hän ylpeilisi ilmestysten tähden, joita Jumala oli hänelle antanut. Jumala ilmoitti Paavalille, että armossa on hänelle tarpeeksi ja että Jumalan voima ilmenee heikkoudessa. Tuo tekstikohta on esimerkki siitä, että ihminen on altis lankeamaan ja Jumalalla on keinot estää näitä.

En ajatellutkaan, että sinä olisit väittänyt, etteivät muut ihmiset usko ainakin ulkoisesti tarkasteltuna samankaltaisesti kuin raamatulliset uskovat pyytäessään apua ylhäältä jne. (Se ei tosin näy tekstissäni eksplisiittisesti, joten pahoittelut siitä.) Kirjoitin siitä muiden kuin kristittyjen uskomisesta, kun aiheenani on ollut, miksi kristillinen usko olisi "hullutusta" toisin kuin monet muut uskot ja mikä tekisi kristillisestä käytännöllisestä uskosta tai luottamisesta hengelliseen ulottuvuuteen niin erilaista kuin muusta vastaavankaltaisesta uskosta, niin että Lutherin ajatus siitä, ettei hän voi (kristillisesti) uskoa omasta järjestään tai kuin luonnostaan, tulisi järjellisesti uskottavaksi.

Jos "pistintä" (2 Kor. 12:7) vertaisi vankilaan, johon vaaralliset rikolliset laitetaan, etteivät tekisi pahaa, niin vaikea nähdä, että Paavali olisi luonnostaan uudestisyntyneenäkään niin hyvä ihminen kuin jotkut ovat antaneet ymmärtää. Hyvää ihmistä ei tarvitse rusikoida tai estää rusikoinnin "kaltereilla" niin kuin rikollista, jotta se ei tekisi pahaa. Paavali mainitsee ylpeilyn jopa kaksi kertaa kohdassa 2 Kor. 12:7. Se ylpeily on kristillisesti otettuna vakava synti.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 15.08.21 - klo:16:03
Nyt en tiedä, mihin viittaat Paavalista puhuttaessa, että hänen annettaisiin ymmärtää olleen ehkä erityisesti hyvä ihminen. Mutta siis oma vajavainen ymmärrykseni on, että kaikki ihmiset, myös Raamatussa mainitut apostolit ja "Jumalan ihmiset" ovat olleet saman langenneen ihmissuvun jäseniä, jotka joutuivat taistelemaan syntiä vastaan ja jotka tarvitsivat Jumalan suurta armoa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:16:26
Nyt en tiedä, mihin viittaat Paavalista puhuttaessa, että hänen annettaisiin ymmärtää olleen ehkä erityisesti hyvä ihminen. Mutta siis oma vajavainen ymmärrykseni on, että kaikki ihmiset, myös Raamatussa mainitut apostolit ja "Jumalan ihmiset" ovat olleet saman langenneen ihmissuvun jäseniä, jotka joutuivat taistelemaan syntiä vastaan ja jotka tarvitsivat Jumalan suurta armoa.

En muista kuulleeni tai lukeneeni Paavalin hyvyydestä uskonpuhdistuksen teologian vaikuttamien kirkkojen tai seurakuntien piiristä, vaan vanhemman tradition vaikutusten alaisten uskovien taholta.

Ajatus siitä, että ihminen on hyvä ihminen, ei ole nähdäkseni epäraamatullinen. Vaikka apostolisissa kirjeissä ei puhuttaisi sillä tapaa hyvästä ihmisestä kuin alla näkyvissä Jeesuksen sanoissa, ajatus siitä, että uudestisyntynyt ihminen on laadullisesti hyvä (parempi kuin uudestisyntymätön) on monissa kohdissa implisiittisesti läsnä. Poikkeuksena näyttää olevan esim. Room. 3:9 (tulkinnan laajuudesta riippuen).

"Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu." (Luuk. 6:45)

Jos uudestisyntyneessä ei olisi mitään laadullisesti eroavaa verrattuna uudestisyntymättömään, mitä tulee ihmisen itsensä ajatus- tahto- ja tunnemaailmaan, olisi kyse siitä, että uudestisyntynyt ihminen ei olisi lainkaan ihmisenä tai itsessään uudestisyntynyt, vaan ainoastaan toisen tahon (= Jumalan Henki) työn kohde, jolloin uskovassa kaikki aktualisoituva hyvyys tai Jumalan mielen mukaisuus olisi kuin inhimillisestä luonnosta eroavaa ja siihen millään muotoa palautumatonta. Mutta miksi silloin käyttää termiä uudestisyntynyt, kun ihminen itsessään olisi pohjimmiltaan ja laadultaan sama kuin aikaisemmin?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 15.08.21 - klo:17:30
Ihmisen hyvyys tai pahuus riippuu ymmärtääkseni siitä, mikä häntä hallitsee. Raamattu puhuu sydämestä, josta elämä lähtee ja jota yli kaiken on varjeltava. Jos sydämen on vallannut esim. viha ja koston mieliala, se hallitsee ihmisen kaikkea toimintaa, alkaen ajatuksista, tunteista ja jatkuen sanoihin ja tekoihin. On suuri ero tällaisen ihmisen käytöksessä, verrattuna häneen, jolla ei ole tätä mielialaa.

Oma käsitykseni ihmisestä Raamatun valossa on, että kaikki ihmiset ovat syntiin langenneita ja syntiin taipuvaisia. Jeesus sanookin suoraan, että te olette pahoja, mutta silti osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja.

Joidenkin pahuus tulee siis näkyvämmin esiin kuin toisilla. Silti kaikki ihmiset ovat samalla viivalla, syntisiä ja kadotettuja ilman Jeesusta. Uudestisyntymässä ihminen saa syntinsä anteeksi, uskon kautta Kristuksen Hengen, jossa voidaan kuolettaa synnilliset teot ja muuttua mielen uudistuksen kautta. Ja parantuakin sisäisesti. Siksi esim. vihasta ja kostonmielialastakin voi vapautua täydellisesti, mikä näkyy uloskin päin käytöksessä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:21:30
Ihmisen hyvyys tai pahuus riippuu ymmärtääkseni siitä, mikä häntä hallitsee. Raamattu puhuu sydämestä, josta elämä lähtee ja jota yli kaiken on varjeltava. Jos sydämen on vallannut esim. viha ja koston mieliala, se hallitsee ihmisen kaikkea toimintaa, alkaen ajatuksista, tunteista ja jatkuen sanoihin ja tekoihin. On suuri ero tällaisen ihmisen käytöksessä, verrattuna häneen, jolla ei ole tätä mielialaa.

Oma käsitykseni ihmisestä Raamatun valossa on, että kaikki ihmiset ovat syntiin langenneita ja syntiin taipuvaisia. Jeesus sanookin suoraan, että te olette pahoja, mutta silti osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja.

Joidenkin pahuus tulee siis näkyvämmin esiin kuin toisilla. Silti kaikki ihmiset ovat samalla viivalla, syntisiä ja kadotettuja ilman Jeesusta. Uudestisyntymässä ihminen saa syntinsä anteeksi, uskon kautta Kristuksen Hengen, jossa voidaan kuolettaa synnilliset teot ja muuttua mielen uudistuksen kautta. Ja parantuakin sisäisesti. Siksi esim. vihasta ja kostonmielialastakin voi vapautua täydellisesti, mikä näkyy uloskin päin käytöksessä.

"Sydän, josta elämä lähtee." Uuden testamentin kreikan kielessä sana kardia tarkoittaa Juuso Hedbergin Kreikkalais-suomalaisen sanakirjan mukaan esim. kohdissa Matt. 5:8, Mark. 7:19, Luuk. 1:51 ja Room. 10:9-10 henkisen ja hengellisen elämän keskusta. Kirjassa The New Linguistic and Exegetical Key to the Greek New Testament todetaan sama asia esim. kohdassa Matt. 5:8: "Kardia, heart. The heart is the center of the inner life of the person where all the spiritual forces and functions have their origin." Rafael Gyllenbergin Uuden testamentin kreikkalais-suomalaisessa sanakirjassa kardia-sanan yksi merkitys: sielullisen elämän keskus, sekä tunteen ja tahdon että ajatuksen elin Vanhan testamentin kielenkäytön ja ajatustavan mukaan, joka ei Gyllenbergin mukaan erittele sielunelämän tieto-, tahto- ja tunneilmiöitä niin kuin me.

Kostonhimon taustalla on tietyt filosofiset oletukset, jotka ollessaan vääriä, vievät kostonhimolta älyllisesti oikeutetun perustan. Vaikka kristinuskossa rangaistuksella on filosofisena perusteena vapaa tahto, jota ilman ei ole perimmäistä vastuuta ja syyllisyyttä siitä, mitä tekee, kristinuskossa ei ole oikeutta henkilökohtaiseen rankaisemiseen, mikä on tietenkin mitä erinomaisin asia.

Lainaus
Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra". (Room. 12:19)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 15.08.21 - klo:23:36
Crystalvoice, mä en nyt äkkiä osaa vastata tuohon järjenvastaisuus-asiaan mitään. Mitä sillä tarkoitetaan, kun sellaista puhutaan. Siihen voi liittyä epäusko, jota perustellaan järjellä. Ylijärjellisen ymmärrän kyllä. Kristinuskossa kun pysytään.

'Ylijärjellinen' on ehkä hyvä sana. Kun Luther sanoo, että Jumalan sana ei ole ymmärrettävissä inhimillisen järjen varassa, niin hän on mielestäni esim. siinä mielessä oikeassa, että ajatus äärettömästä Jumaluudesta, joka elää avaruuden ja materian "ulkopuolella" ja on kaikkialla läsnä, on käsittämätön inhimilliselle järjelle. Olla olemassa kaikkialla mutta ei missään paikassa (tilassa tai avaruudessa) vähintään ylittää käsityskyvyn. Klassinen kristologia ja oppi kolminaisuudesta ylittää myös inhimillisen ymmärryksen tai on vähintään paradoksaalista opetusta. Tietynlaiset paradoksit voi purkaa järjellä ja sitten täysin ymmärtää, mutta esim. ajatusta, jonka mukaan Jeesus on yhtä aikaa tosi Jumala ja tosi ihminen, ei voi mielestäni purkaa niin, että järki ymmärtäisi opin tai että se olisi inhimillisen järjen kanssa harmoniassa.

Koska Luther oli teologi, joka Raamatun mutta varmasti myös myöhemmän teologian pohjalta kirjoitti oppia ja kävi rajankäyntiä muihin uskonkäsityksiin nähden, hän arvosti järkeä, jota ilman ei voi analysoida pyhiä kirjoituksia. Lutherille järki oli myös kuitenkin Jumalan vihollinen. Hän käytti tunnetusti jopa niin halventavaa ilmausta, että "järki on h***a."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 16.08.21 - klo:01:51

STLK/Särelän opetus ja saarnat myös ovat mieleisiä Tässä yksi:




Jumala toimii juuri päinvastaisella tavalla kuin inhimillinen järki olettaisi. Ja siksi meidänkään ei ole helppo uskoa Raamatun Kristukseen. Ei ole helppo uskoa Jumalaan, joka kätkee itsensä. Ei ole mitenkään vaikeaa saada itseään kiinni ajatuksista, joista paheksuisi epäuskoisia. Mielessä voi syntyä kyyninen kertomus siitä, miten Jumala ei välitä minusta. Hän ei anna tuntea läsnäoloaan ja voimaansa, koska häntä ei kiinnosta. Hän tahallaan kiusaa eikä ymmärrä, miten kovalta elämä voi tuntua.



"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!" (Matt. 7:7-11)

Edellä näkyvät Jeesuksen sanat mielestäni imaisevat selvästi opetuksen, jonka mukaan Jumalan hyvyys luotujaan kohtaan on verrattavissa inhimillisen isän hyvyyteen lapsiaan kohtaan ja että se on siis ymmärrettävissä hyvyydeksi inhimilliseltä tasolta ilman järjen uhrausta tai ilman uskoa järjenvastaiseen hyvyyteen, joka ei vaikuta ihmisen näkökulmasta hyvältä. Jeesuksen sanoista ei voi mielestäni millään vääntää ajatusta, jonka mukaan Jumala toimisi täysin vastoin sitä, miten rakastava maallinen isä toimii lapsensa suhteen tai että Jumala Isän käsitys hyvästä lahjasta olisi päinvastainen kuin inhimillisen isän käsitys hyvistä lahjoista, joita myös Jeesus pitää hyvinä eikä siis pahoina. Siksi ei edellä näkyvien Jeesuksen sanojen valossa ole uskottavaa sanoa, että Jumalan hyvyys on jotain täysin inhimilliselle järjelle ja ymmärrykselle vastakkaista. Jumalan hyvyys on siis Jeesuksen itsensä mukaan ymmärrettävää, eikä jotain täysin käsittämätöntä tai inhimillisen isän rakkauden vastaista, joka ilmenisi esim. niin, että Jumala vaikuttaisi pahimmillaan jopa sadistilta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 16.08.21 - klo:12:58

STLK/Särelän opetus ja saarnat myös ovat mieleisiä Tässä yksi:




Jumala toimii juuri päinvastaisella tavalla kuin inhimillinen järki olettaisi. Ja siksi meidänkään ei ole helppo uskoa Raamatun Kristukseen. Ei ole helppo uskoa Jumalaan, joka kätkee itsensä. Ei ole mitenkään vaikeaa saada itseään kiinni ajatuksista, joista paheksuisi epäuskoisia. Mielessä voi syntyä kyyninen kertomus siitä, miten Jumala ei välitä minusta. Hän ei anna tuntea läsnäoloaan ja voimaansa, koska häntä ei kiinnosta. Hän tahallaan kiusaa eikä ymmärrä, miten kovalta elämä voi tuntua.



"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!" (Matt. 7:7-11)

Edellä näkyvät Jeesuksen sanat mielestäni imaisevat selvästi opetuksen, jonka mukaan Jumalan hyvyys luotujaan kohtaan on verrattavissa inhimillisen isän hyvyyteen lapsiaan kohtaan ja että se on siis ymmärrettävissä hyvyydeksi inhimilliseltä tasolta ilman järjen uhrausta tai ilman uskoa järjenvastaiseen hyvyyteen, joka ei vaikuta ihmisen näkökulmasta hyvältä. Jeesuksen sanoista ei voi mielestäni millään vääntää ajatusta, jonka mukaan Jumala toimisi täysin vastoin sitä, miten rakastava maallinen isä toimii lapsensa suhteen tai että Jumala Isän käsitys hyvästä lahjasta olisi päinvastainen kuin inhimillisen isän käsitys hyvistä lahjoista, joita myös Jeesus pitää hyvinä eikä siis pahoina. Siksi ei edellä näkyvien Jeesuksen sanojen valossa ole uskottavaa sanoa, että Jumalan hyvyys on jotain täysin inhimilliselle järjelle ja ymmärrykselle vastakkaista. Jumalan hyvyys on siis Jeesuksen itsensä mukaan ymmärrettävää, eikä jotain täysin käsittämätöntä tai inhimillisen isän rakkauden vastaista, joka ilmenisi esim. niin, että Jumala vaikuttaisi pahimmillaan jopa sadistilta.

Täydennän nyt sen verran, että ymmärrän toki, että monen kokemus on sellainen kuin mistä Särelä kirjoittaa, ja ymmärrän, että muualta Raamatusta voi löytää kohtia, joilla voidaan oikeuttaa edellä näkyvien Jeesuksen sanojen kanssa ristiriidassa oleva ajattelutapa. Silloin on vain myönnettävä, ettei ristiriidatonta "kokonaiskäsitystä" voi muodostaa.

Jos esim. jotkut ristinteologiaan kuuluvat ajatukset tai raamatunkohdista esim. Valitusvirsien kolmannen luvun tietyt jakeet yrittää yhdistää kohtaan Matt. 7:7-11, tulee ilmi ristiriita. Koska nähdäkseni Jeesus antaa selvästi ymmärtää edellä näkyvissä Matteuksen evankeliumin sanoissaan, että inhimillisen vanhemman hyvyydestä lastansa kohtaan voi ymmärtää Jumalan ajatuksia hyvyydestä lapsiansa kohtaan, siihen ei millään sovi yhteen ajatukset siitä, että Jumala toimisi lastansa kohtaan kuin joku psykopaatti tai sadisti, joka vie lapsen "pimeään, pilkkopimeään" (Val. 3:2), repii rikki lapsen ihon, raatelee lihansa, murskaa kaikki luunsa (Val. 3:4), ympäröi lapsen tuskan muurilla (Val. 3:5), ja vaikka lapsi huutaa, raatelija ei kuule rukoustaan (Val. 3,8 ), väijyy lasta kuin karhu, kuin leijona piilopaikastaan (Val. 3:10), eksyttää lapsen tieltä, raatelee lapsen ja jättää hylättynä makaamaan (Val. 3:11) jne.

Jos Jumalan hyvyys omia lapsiansa kohtaan olisi jotain sellaista, jota kukaan ihminen ei voisi ymmärtää hyvyydeksi inhimillisestä lähtökohdasta, silloin jopa Jumalan omiin lapsiinsa kohdistuva kiduttaminen fyysisen ja henkisen väkivallan muodossa voisi olla Jumalan hyvyyttä, koska se hyvyys olisi siis ristiriidassa inhimillisen ajattelutavan kanssa tai käsittämätöntä meille ihmisille.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 16.08.21 - klo:13:30
"Hidas hämäläinen" ei nyt millään meinaa pysyä perässä!  Kunpa voisit hidastaa hyvä Crystalvoice! Letsan kanssa olemme nyt samalla aaltopituudella, mutta vieläkin pelkään häntä "hellariksi" sydämeltään?
Lapsen uskosta vaikka sitä tarvitaankin, kuitenkin joudutaan ennemmin tai myöhemmin sille "Ahtaalle Portille" tavalla tai toisella ja huomataan, että nuo Raamatun esilleottamasi lupaukset eivät toteudu maan päällä ja täällä on toisilla hirveämpää kuin toisilla. "Syyn ja seurauksen laki" ei toteudu, mikä on ihmisen mielelle oikeudenmukaista. Joskus kuitenkin toteutuu ja sekin hämärtää.
Monet luopuvat tällöin, mutta toiset jäävät tutkimaan kirjoituksia tarkemmin ja Jumala kutsuu edelleen, mutta maailma, P..kele, oma luonto vetää voimakkaasti. Tämmöistä se on niilläkin, jotka jäävät. Jostain syystä näkemistä vain vähän annetaan, jos ollenkaan. Omin voimin ei voi uskoa. Kokemukseni on, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Ei näkemiseen vaan ensin toivoon ja siiten uskoon, vaikka mitään ei näy, mutta ei ole sellaista luvattukaan, jos ihmetellen ja rukoillen olet kääntynyt Sanan Jumalan puoleen varsinkin ahdingossasi etkä vain menestyksessäsi ja suuressa älyssäsi tarjoten Kaikkivaltiaalle omaa uskoasi ja tekojasi, (joita ei todellisuudessa ole eikä voi olla parhaimillakaan, ei Paavalillakaan).
Nuo mitä mietit ovat maailmassamme fiksuja ja älykkäitä huomioita todellisuudesta, mutta pettävä suo, ei kannattaisi. Inhimillisesti ottaen Paavalin, opetuslasten ja Jeesuksen kävi huonosti (jopa Lutherin ja monen muun) ja silti uskoivat, siitä Raamattu todistaa ja kirjaimen mukaan luettaessa on taas -> (ei pidä paikkaansa). Koska on kyseessä Jumalan inspiroima kirjoitettu Ilmoitus, siksi siihen voi luottaa ja uskoa. Epäilykset kuuluvat asiaan, mutta Jumala niistä päästää ainakin välillä. Hänellä on keinonsa Ilmoituksensa lisäksikin, meillä ei ole. Heikko uskokin pelastaa, kun kohde on Jeesus Kristus (Hänen tekonsa hyväksemme näytti miltä näytti).
Maailmamme ei pelastu, vaikka Jeesus kuoli kaikkien syntien puolesta ja "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan Kirkkautta vailla, mutta saavat Lahjaksi... (Room.kirje/ lue!).
Olisi helpompi keskustella ysityiskohdista, mutta ehkä sinulle hyväksi pistää ongelmasi tänne vuodattaen laajasti. Uskomme mukaan tuokin voi olla PH:n vaikuttamaa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 16.08.21 - klo:16:19

Lapsen uskosta vaikka sitä tarvitaankin, kuitenkin joudutaan ennemmin tai myöhemmin sille "Ahtaalle Portille" tavalla tai toisella ja huomataan, että nuo Raamatun esilleottamasi lupaukset eivät toteudu maan päällä ja täällä on toisilla hirveämpää kuin toisilla. "Syyn ja seurauksen laki" ei toteudu, mikä on ihmisen mielelle oikeudenmukaista. Joskus kuitenkin toteutuu ja sekin hämärtää.
Monet luopuvat tällöin, mutta toiset jäävät tutkimaan kirjoituksia tarkemmin ja Jumala kutsuu edelleen, mutta maailma, P..kele, oma luonto vetää voimakkaasti. Tämmöistä se on niilläkin, jotka jäävät. Jostain syystä näkemistä vain vähän annetaan, jos ollenkaan. Omin voimin ei voi uskoa. Kokemukseni on, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Ei näkemiseen vaan ensin toivoon ja siiten uskoon, vaikka mitään ei näy, mutta ei ole sellaista luvattukaan, jos ihmetellen ja rukoillen olet kääntynyt Sanan Jumalan puoleen varsinkin ahdingossasi etkä vain menestyksessäsi ja suuressa älyssäsi tarjoten Kaikkivaltiaalle omaa uskoasi ja tekojasi, (joita ei todellisuudessa ole eikä voi olla parhaimillakaan, ei Paavalillakaan).
Nuo mitä mietit ovat maailmassamme fiksuja ja älykkäitä huomioita todellisuudesta, mutta pettävä suo, ei kannattaisi. Inhimillisesti ottaen Paavalin, opetuslasten ja Jeesuksen kävi huonosti (jopa Lutherin ja monen muun) ja silti uskoivat, siitä Raamattu todistaa ja kirjaimen mukaan luettaessa on taas -> (ei pidä paikkaansa). Koska on kyseessä Jumalan inspiroima kirjoitettu Ilmoitus, siksi siihen voi luottaa ja uskoa. Epäilykset kuuluvat asiaan, mutta Jumala niistä päästää ainakin välillä. Hänellä on keinonsa Ilmoituksensa lisäksikin, meillä ei ole. Heikko uskokin pelastaa, kun kohde on Jeesus Kristus (Hänen tekonsa hyväksemme näytti miltä näytti).
Maailmamme ei pelastu, vaikka Jeesus kuoli kaikkien syntien puolesta ja "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan Kirkkautta vailla, mutta saavat Lahjaksi... (Room.kirje/ lue!).


Nähdäkseni ajattelusi tunnustaa ristiriidat erityisen ilmoituksen sisällä, ja antaa siksi ymmärtää, että tietyssä asteessa rationaalisuus on käytössä (koska ilman järkeä ei voi havaita ja tunnustaa ristiriitoja), ja antaa lisäksi ymmärtää, että on valittu olla uskomatta johonkin kristillisen ilmoituksen osaan, kun taas toiseen osaan on valittu uskoa.

Arvostamasi Luther arvosti järkeä siinä mielessä, että hän tarvitsi sitä analysoidessaan ja tulkitessaan kirjoituksia. Hän kuitenkin myös oli selvästi sitä mieltä, ettei järkeä voi käyttää kaikkien asioiden arvioimisessa ja hyväksymisessä. En ole varma, mutta hän mitä ilmeisimmin ei kuitenkaan perustellut järjellä sitä ajatusta, ettei järkeä voi käyttää kaikkien asioiden arvioimisessa ja hyväksymisessä, sillä jos hän olisi ollut sitä mieltä, se olisi nähdäkseni (paradoksaalisesti) merkinnyt sitä, että inhimillinen järki viime kädessä sittenkin olisi ollut pohjimmainen auktoriteettinsa tai perusta sille, mihin ja miksi uskoa, ja näin uskon ensisijaisuus olisi kumottu. Jos hän olisi ajatellut, että rationaalisuus, johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus on pohjimmainen asioiden hyväksymisen perusta, hän ei olisi ollut uskova ihminen.

Jos järjellisyys ei olisi lainkaan välttämätöntä totuuden tai sen likiarvon selvittämiseksi, silloin ei olisi perustaa pitää mitään uskonsuuntaa oikeana tai vääränä, silloin ei olisi itse asiassa perustaa olla uskova lainkaan, paitsi emootiosta tai oikusta käsin. Silloin itse asiassa "totuus" menettäisi merkityksensä. Mitään järjellistä kriteeriä ei voisi käyttää asioiden arvioimisessa. Fideisti ei voi eikä halua argumentoida eli käyttää järkeä, joka ei ole hänelle uskon edellytys lainkaan. Fideismissä on kyse sokeasta ja järjen valossa mielivaltaisesta uskosta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 16.08.21 - klo:16:43
Crystalvoice, sulla on niin huikeita ajatuksia, ettei perässä pysy. Varsinkaan siitä, mistä oikeastaan haluat keskustella.

Stiina kerro, millainen on pelottava hellari. Katsotaan tunnistanko omakseni.  :D
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 16.08.21 - klo:16:51

Millainen on pelottava uskovainen? Katsotaan tunnistanko omakseni.  :D

Muutin vähän kysymystä, niin kattaa isommankin joukon. Sellainen on pelottava, joka tietää kaiken.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 16.08.21 - klo:17:00
Näin varmaan on ja yksinkertainenkin tietää, että Jumalan antamaa järkeä tulee käyttää. Muuten mennään heti hakoteille, koska kyseessä ei ole tunneuskonto, vaan totinen usko Totuuteen. Valhetta ei kannata tietenkään uskoa muttei ihastua omaan vajavaiseen järkeensäkään, vaan etsiä myös totuutta niin pitkälle kuin pääsee.
Olen kuullut ja ymmärtänyt, että Raamatussa ei ole todellisia ristiriitoja, vaan tulee ottaa huomioon ns. konteksti.
Ainoa mihin ei ole ymmärrettävää vastausta on tuo lasten kärsimys. Minulle se ei ole ristiriita sekään (kova tuska kuitenkin). Maailmamme on pahan vallassa ja kirottu ja sitten lunastettu kirouksesta, joka on totuus, mutta ei vielä näkemisessä. Luotu ei voi sanoa Luojalleen: "Miksi minusta tällaisen teit!"  On vaan lapsenomaisesti uskottava ja luotettava, että kerran kaikki paha päättyy ja se on totta, että Jeesuksessa K. on kaikilla Häneen uskovilla/turvaavilla uusi, hyvä elämä jne. Tämän elämän kärsimykset eivät ole mitään siihen onneen ja tyydytykseen sitten.
Nyt on kärsimystä siitäkin, että niin harva loppujen lopuksi uskoo ja lähetystyö on paikoin vaikeaa ja mahdotontakin, mutta voiko olla mitään muunlaista toivoa! Silloin maailmamme olisi turhaan syntynyt ja turhaan häviäisi. Joku meihin on luonut tämän kaipuunkin ja Raamattu todistaa hyvin Jeesuksesta. En pystyisi ajattelemaan, että Hän ja Opetuslapsensa sekä Paavali valehtelisivat. Riittävästi on näyttöä, että Jumala kaiken Luojana ja loppuunsaattajana On jne. (Meidät on totisesti poistettu Paratiisista.)
Raamattua kuuluu lukea uskossa Jeesukseen ja Hän keskipisteessä, johon kaikki tiet Raamatussa johtavat.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 16.08.21 - klo:17:06
Letsa  :D!  En kerro.

Karismaattiset ja henkimaailman kanssa pelleilevät ovat pelottavia, vaikka olisivat vain sielullisia. Lainvaatimuksia pauhaava on pelottava ja ahdistava ja väärässä. Hellarilla voi olla vaikka minkälaista oppia (niin kyllä luterilaisillakin nykyisin). Olen vihdoin oppimassa varomaan.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 16.08.21 - klo:17:14
Jaa en tiennytkään, että hellareilla olisi monenlaista oppia. Mutta olen pudonnut kärryiltä ajat sitten.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 16.08.21 - klo:17:14
Crystalvoice, sulla on niin huikeita ajatuksia, ettei perässä pysy. Varsinkaan siitä, mistä oikeastaan haluat keskustella.

Tässä viestiketjussa on ollut aikaisemmin puhetta joidenkuiden taholta rakkaudesta totuuteen. Niin kuin edellisestä viestistäni käy ilmi, sellaisessa fideismissä, jossa uskonmaailmaa lähestytään kokonaan vain uskolla eikä järjellä, ei voi olla kyse rakkaudesta totuuteen, koska totuuden erottamiseen täytyy olla jokin järjellinen kriteeri, eikä "kriteeriksi" voi käydä missään nimessä se, mitä tunne tai järjellä millään tavalla perustelematon usko kokee "totuudeksi". (Eri asia tietenkin on, että on mahdollista, että fideistisesti uskova sattuu uskomaan emootiosta käsin ilman järjellisiä perusteita kristillisessä mielessä oikeaan uskon kohteeseen, mutta fideismistä käsin voi periaatteessa uskoa miljooniin eri vaihtoehtoihin.) Kristillisessä mielessä rakkaudella totuuteen täytyy olla tekemistä järjen kanssa, koska jos ei olisi, kristillisellä totuudella ei olisi mitään tekemistä kirjoitusten kanssa, koska kirjoitusten lukeminen, ymmärtäminen ja analysoiminen edellyttää järjen käyttöä. Missä määrin inhimillisellä järjellä on tekemistä kristillisen totuuden tai sen likiarvon ymmärtämisessä ja käsittämisessä, on kysymys, jota voisi pohtia (enemmän kuin minä esim. edellisessä viestissäni), koska jotkut toiset ovat siis jo tässä viestiketjussa puhuneet rakkaudesta totuuteen.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 16.08.21 - klo:18:30

Oikea luterilainen uskonoppi on minulle tärkeä (elämän ja kuoleman kysymys), mutta kestän useimmiten tutustua muihinkin oppeihin. Lapsen usko pelastaa, vaikka aikuisena olen kiinnostunut teologiasta.

Tuo kursivoitu jotenkin särähtää. Ja särähtäisi siinäkin tapauksessa, että sanan luterilainen tilalla olisi esim. vapaakirkollinen, helluntailainen, baptisti tms. Maailmassa on lukematon määrä kirkkokuntia, jotka pitävät oppiaan oikeana. Mutta kun niihin tarkemmin tutustuu, niin jokaisessa on jotain, jota ei voi sanoa oikeaksi.

Edellisellä en tarkoita sitä, että minä voisin määritellä oikean opin. Suomessa valtaosa on luterilaisia, mutta voiko kukaan sanoa, että joku luterilainen  olisi omaksunut oikean opin kaikilta osin.

Tällä en tahto haastaa riitaa, mutta palaan siihen aiemmin esitettyyn ajatukseen, että rakkaus totuuteen on tärkeämpi kuin omaksutun totuuden määrä.

Kristillisessä mielessä hengelliseen totuuteen kuuluu asioita, joita ei voi inhimillisellä järjellä ymmärtää eikä verifioida totuuksiksi niin, että uskoa niihin erityisessä ilmoituksessa ilmoitettuihin tai kristillisessä teologiassa ilmaistuihin asioihin ei tarvittaisi, vaan jokainen (myös ei-kristitty) voisi järjellään ymmärtää tai uskoa järkensä valossa uskottaviksi totuuksiksi kyseiset ilmoitetut asiat kuten esim. opin kolminaisuudesta, kaksiluonto-opin, ajatuksen ikuisen helvetin oikeudenmukaisuudesta, neitseestä syntymisen, vauvan uskon (ainakin esim. luterilaisuudessa), perisynnin syyllisyyttä aiheuttavan tekijän pienessä lapsessa (esim. luterilaisuudessa) jne. 

Koska on uskonvaraisia asioita, joihin kristityt uskovat hengellisen auktoriteetin perusteella eikä järjen perusteella, ei voi välttyä siltä kysymykseltä, mihin perustetaan auktoriteetin valinta, jos ei lainkaan inhimilliseen järkeen, sillä eri hengellisiä tai uskonnollisia auktoriteetteja on paljon, eivätkä ne opeta samaa, josta syystä täytyisi olla jokin järjellinen kriteeri, koska muutoin auktoriteetin valinta vaikuttaisi mielestäni täysin fideistiseltä valinnalta. Jos inhimillisen järjen valossa valitaan sellainen auktoriteetti, joka ilmoittaa järjen ylittäviä tai jopa sitä vastustavia asioita, mitkä ovat ne järjelliset kriteerit, joihin nojaudutaan auktoriteetin valinnassa, koska muutoin auktoriteetin valinta siis vaikuttaisi fideistiseltä valinnalta.

Raamatusta itsestään löytää perusteet pitää järjellisyyttä kristinuskoon kuuluvana, esim. siitä, että Uudessa testamentissa vedotaan Vanhan testamentin kohtiin (esim. profetioihin), joiden perusteella Uuden testamentin ilmoitus tehdään järjellisesti hyväksyttäväksi ja uskottavaksi. Kun Jeesus arvostelee tekopyhiä, se edellyttää järjellistä ajattelua, sillä tekopyhyyttä ei voi havaita ilman järjellisyyteen pohjautuvaa vaatimusta johdonmukaisuudesta. Jne.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 16.08.21 - klo:22:52

Ainoa mihin ei ole ymmärrettävää vastausta on tuo lasten kärsimys. Minulle se ei ole ristiriita sekään (kova tuska kuitenkin).


Minulle samoin (kun mukaan luetaan myös viattomien eläinten kärsimykset). Minulle sellainen Jumala, joka saa aikaan hyvää tai vie läpi maailmansuunnitelmansa ilman viattomien kärsimyksiä on eettisempi ja voimallisempi kuin Jumaluus, jonka täytyy saada sen toteutuminen aikaan viattomien kärsimysten kautta. Mutta ei tästä enempää ketjussa, joka on rönsyillyt muutenkin.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 17.08.21 - klo:12:16

Oikea luterilainen uskonoppi on minulle tärkeä (elämän ja kuoleman kysymys), mutta kestän useimmiten tutustua muihinkin oppeihin. Lapsen usko pelastaa, vaikka aikuisena olen kiinnostunut teologiasta.

Tuo kursivoitu jotenkin särähtää. Ja särähtäisi siinäkin tapauksessa, että sanan luterilainen tilalla olisi esim. vapaakirkollinen, helluntailainen, baptisti tms. Maailmassa on lukematon määrä kirkkokuntia, jotka pitävät oppiaan oikeana. Mutta kun niihin tarkemmin tutustuu, niin jokaisessa on jotain, jota ei voi sanoa oikeaksi.

Edellisellä en tarkoita sitä, että minä voisin määritellä oikean opin. Suomessa valtaosa on luterilaisia, mutta voiko kukaan sanoa, että joku luterilainen  olisi omaksunut oikean opin kaikilta osin.

Tällä en tahto haastaa riitaa, mutta palaan siihen aiemmin esitettyyn ajatukseen, että rakkaus totuuteen on tärkeämpi kuin omaksutun totuuden määrä.

Kristillisessä mielessä hengelliseen totuuteen kuuluu asioita, joita ei voi inhimillisellä järjellä ymmärtää eikä verifioida totuuksiksi niin, että uskoa niihin erityisessä ilmoituksessa ilmoitettuihin tai kristillisessä teologiassa ilmaistuihin asioihin ei tarvittaisi, vaan jokainen (myös ei-kristitty) voisi järjellään ymmärtää tai uskoa järkensä valossa uskottaviksi totuuksiksi kyseiset ilmoitetut asiat kuten esim. opin kolminaisuudesta, kaksiluonto-opin, ajatuksen ikuisen helvetin oikeudenmukaisuudesta, neitseestä syntymisen, vauvan uskon (ainakin esim. luterilaisuudessa), perisynnin syyllisyyttä aiheuttavan tekijän pienessä lapsessa (esim. luterilaisuudessa) jne. 

Koska on uskonvaraisia asioita, joihin kristityt uskovat hengellisen auktoriteetin perusteella eikä järjen perusteella, ei voi välttyä siltä kysymykseltä, mihin perustetaan auktoriteetin valinta, jos ei lainkaan inhimilliseen järkeen, sillä eri hengellisiä tai uskonnollisia auktoriteetteja on paljon, eivätkä ne opeta samaa, josta syystä täytyisi olla jokin järjellinen kriteeri, koska muutoin auktoriteetin valinta vaikuttaisi mielestäni täysin fideistiseltä valinnalta. Jos inhimillisen järjen valossa valitaan sellainen auktoriteetti, joka ilmoittaa järjen ylittäviä tai jopa sitä vastustavia asioita, mitkä ovat ne järjelliset kriteerit, joihin nojaudutaan auktoriteetin valinnassa, koska muutoin auktoriteetin valinta siis vaikuttaisi fideistiseltä valinnalta.

Raamatusta itsestään löytää perusteet pitää järjellisyyttä kristinuskoon kuuluvana, esim. siitä, että Uudessa testamentissa vedotaan Vanhan testamentin kohtiin (esim. profetioihin), joiden perusteella Uuden testamentin ilmoitus tehdään järjellisesti hyväksyttäväksi ja uskottavaksi. Kun Jeesus arvostelee tekopyhiä, se edellyttää järjellistä ajattelua, sillä tekopyhyyttä ei voi havaita ilman järjellisyyteen pohjautuvaa vaatimusta johdonmukaisuudesta. Jne.

Koska aikaisemmin on tässä ketjussa keskusteltu lapsen uskosta, niin tietenkin siihen kategoriaan asioita, jotka ovat järkeä vastaan, kuuluu luterilaisten ajatus siitä, että vauva, joka ei järjen ja todistusaineiston mukaan ymmärrä käsitteitä eikä tiedosta vastuullisuuttaan ja syyllisyyttään (joita sillä ei voi järjen mukaan olla), uskoisi kristillisesti pelastavalla tavalla. Luther vetoaa raamatulliseksi perusteluksi ajatukselleen vauvan uskosta muistaakseni ainakin kohtaan Luuk. 1:41.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 17.08.21 - klo:13:25
Olen kuullut vauvakasteen puolustajalta ajatuksen, jonka mukaan Jumalalle on kaikki mahdollista. Jos Jumalalle on mahdollista pitää vauvaa vastuullisena ja syyllisenä edessään ja antaa vauvalle uskon, mutta niitä asioita ei ihminen voi ollenkaan ymmärtää järjellään ja omassatunnossakaan hyväksyä, onko ainoa peruste se, että on uskottava, koska hengellinen auktoriteetti niin sanoo ja hengellisen auktoriteetin edessä jopa kaikki se, mikä ihmisestä näyttää mustalta, on todellisuudessa valkoista; ja jos siihen valkoisuuteen ei kykene uskomaan, on syy ihmisessä itsessään ja auktoriteetti sen mukaan myös tuomitsee ihmisen, joka ei kykene uskomaan järjen ja omantuntonsa vastaisesti? Muistaakseni Ignatius Loyola on sanonut, että jos pyhä kirkko opettaa, että se mikä hänestä itsestään näyttää mustalta, on valkoista, niin silloin hän uskoo kirkkoa eikä itseään. Tällainen asenne voi johtaa mielestäni kovin tuhoisalle tielle.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 17.08.21 - klo:15:45

Tästä Jaakobin kirjeen luennosta on minulle paljon apua kristittyjen välisissä suhteissa:

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut4b.html



Vastaan tähänkin viiveellä, koska olin pitkään poissa keskusteluista.

Peltolalla on ollut aikoinaan tapana voidella sairaita öljyllä. Jaakobin kirjeestä löytyy aiheesta kohta:

"Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi." (Jaak. 5:14-15)

Olen ollut tilanteessa, jossa Peltola voiteli erään sairaan. Peltola jätti siinä yhteydessä lukematta jakeen 15. Kun kysyin asiasta, hän sanoi minulle suurin piirtein niin, ettei halua antaa lupausta paranemisesta, sillä eihän ole varmuutta, parantuuko sairas. (Vertaa esim. moniin huuhaakarismaatikkoihin, jotka ovat sanoneet kokouksissaan, että tietyt ihmiset paranevat sairauksistaan, mutta todellisuudessa tuskin kukaan niistä ihmisistä on parantunut.) Kun mainitsin siitä, että Peltola on jättänyt jakeen 15 lukematta eräälle helluntailaiselle, veikkonen loukkaantui voimakkaan emotionaalisesti ja piti sitä merkkinä epäuskosta. Erään ortodoksin mukaan sairaan parantuminen voidaan tulkita myös hengellisesti parantumiseksi Jaakobin kirjeen kohdassa. Asiayhteys ei mielestäni viittaa hengelliseen paranemiseen.

Tietyt lupaukset, jotka liittyvät siihen todellisuuteen, joka voidaan aisteilla ja järjellä havaita, täytyy kokemuksen myötä todeta usein paikkansa pitämättömiksi, niin kuin Peltolakin on mitä ilmeisimmin tehnyt.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 18.08.21 - klo:12:53
Crystalvoice on niin syvällinen, lahjakas, älyllinen, tietäväinen, pohtiva, ylikuumentunut ajattelija ja kirjoittaja, että kehtaan tunnustaa, että en yhtään enää pysy perässä vaikka minulla on jonkin verran luonnehäiriönä "besserwisseriläisyys" kaikkitietävän merkityksessä, vaan ei näsäviisauden.
Sinun C. on selvästi terveellistä purkaa tietämystäsi. Olisko sinun mahdollista löytää sielunhoitajaksesi joku "älykkö" esim. Luthersäätiö?
Usko Jeesukseen Kristuksena ei ole älykkönä saavutettavissa paremmin ja helpommin kuin "hullun". ("Jeesus-tieltä ei "hullukaan" eksy", on yksi totuus).
Nykyisin on paljon eksyneitä ja huonosti Raamattua tuntevia uskovissakin. Raamattua luetaan myös väärin ja lupauksia ymmärretään väärin. Raamatusta voi tulla joillekin (aika monella) suorastaan epäjumala. Oikea Raamatunluku pääasiassa avautuu vain uskolle ja sille anomiselle, jossa joskus voi useaankin kertaan palata tarkastamaan ymmärtämäänsä ja muiden uskovien ymmärrystä. Ydinasia on se tärkeä, joka tulee kaikilla olla. Ei ole vlttämätöntä, että kaikki sitten osaavat opettaa tai edes oppia ulkoa niitä asioita, jotka tukevat Jeesusta Kristuksena. Raamatun ei oleellisten kohtien painottaminen eksyttää myös ja kaikissa  meissä on eksytystä jopa Lutherissa, mutta ei Pääasiassa.
"Rakkaus Totuuteen" on yksinkertaisesti Jeesus Kristus; muutakin totta olevaa sentään on, mutta enimmäkseen valhetta, petosta, väkivaltaa, kateutta, kaunaa, ilkeyttä, sairautta yms. muita uskontoja, puolitotuuksia on myös paljon. Sellaisia ovat esim. usein armolahjoinakin ilmenevät profetiat ja ilmestykset, samoin parantamisliikkeissä esiintyvät  parantamiset, joita todella on niitäkin, mutta vähemmän kuin esim. lääkärin kädestä tapahtuvat. Selittämättömiä ihmeitäkin on ja ihan kaikissa uskonnoissa ja aatteissakin. Semmoinen ilmeisesti kuuluu myös tämän maailman "luonteeseen". Kyllä sentään saa kristittykin parantua, mutta olisi syytä parantua Jeesukseen K. uskovan "armolahjan" kautta ja muistaa, että tässä ajassa myöskään armolahjat eivät ole täydellisiä ja vääriä armolahjoja myös on ja huijausta.
Parantajan ja parantuneen on myös syytä pysyä nöyränä, muuten eksyy molemmat. Ei niitäkään anneta muuta kuin armosta eikä ansiosta. Emme myöskään tiedä miksi kaikkia ei auteta. Ei siitäkään kannata vetää mitään johtopäätöksiä eikä kannata olla inhimillisesti kateellinen. Mitenkään parantajat eivät ole pystyneet vaikuttamaan yleiseen kärsimykseen maailmassa ja monet ihmeparannuksen kokeneet ovat saattaneet jo lyhyen ajan kuluttua sairastua toiseen pahempaan tautiin, johon ei ole saanut ihmeparannusta "perässä juoksemisestaan" huolimatta.
Mm. Peltolalla ja Aitomaalla oli ja on tutkimistensa jälkeen terve suhtautuminen noihin ilmiöihin ja ollenkaan ei ole koskaan tae, mistä lähteestä ne tulevat. Jeesus-usko tulee säilyttää kaikissa tapauksissa mahdollisimman puhtaana.
Olen itse huomaavinani näissä kaikissa eksytystä ja väärää tuttavallisuuutta "henkiolentojen" kanssa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 18.08.21 - klo:14:49
Olen pitkälti samaa mieltä Pauluksen ja Solteron kanssa. On helppoa uskoa siihen, että oman kirkkokunnan tms oppi ja opetus on se oikea. Minun silmäni aukesivat tälle asialle vähitellen, niin että noin yhdentoista vuoden jäsenyyden jälkeen erosin "porukasta" ja olen sen jälkeen muutaman vuosikymmenen ajan ollut kuulumatta minkään seurakunnan jäsenrekisteriin. Eihän tämä helppo tie ole aina ollut, vaan välillä työlästä taakan kantamista, välillä kompurointiakin, mutta myös löytämistä. Ei opin löytämistä, vaan uskallan sanoa että Jumalan tuntemisessa kasvamista, vähitellen.

Muuallakin kuin tässä viestiketjussa ovat jotkut kirjoittajat maininneet, etteivät kuulu mihinkään kirkkoon tai yhteisöön (luultavasti eivät ainakaan kovin sitoutuneesti). Voisiko ehkä sanoa, että monien teidän suhde Jumalaan on hyvin yksityinen, niin ettei ole loppupeleissä kuin uskova ja Jumala (Jeesus Kristus) ja kuuliaisuus sille, minkä itse ymmärtää oikeaksi uskon sisällöksi Raamatun valossa? Toisaalta olen varma, että monien "yksityiseen" uskoon vaikuttaa se, miten esim. muut "yksityiset" uskovat, esim. täällä kirjoittavat, ajattelevat tai tulkitsevat asioita. Vai olenko väärässä? Tietenkin on selvää, että elämän aikana muilta saadut vaikutteet, tulkinnat ja opetukset (lähtien jo lapsuusajalta) vaikuttavat siihen, miten kokee hyvin "henkilökohtaisen" suhteensa Raamattuun ja Jumalaan.

Monilla muilla uskovilla puolestaan korostuu uskonelämässä hierarkkisuus. Myös puhdasoppisessa luterilaisuudessa on painotettu kuuliaisuutta paimenille (näin esim. Luther-säätiössä), puhumattakaan vanhemmista kirkoista. Asiaa valaisevia ajatuksia Ignatius de Loyolalta (1491-1556) seuraavaksi.

Lainaus
"..meidän on pidettävä mielemme valmiina ja halukkaana olemaan kaikessa kuuliaiset Herramme Kristuksen tosi morsiamelle, joka on pyhä äitimme hierarkkinen kirkko...

Osuaksemme kaikessa oikeaan meidän on aina pidettävä kiinni tästä: mikä minun silmissäni on valkoista, sen uskon mustaksi, jos hierarkkinen kirkko niin määrää. Uskomme näet, että Herrassamme Kristuksessa, Yljässä, ja kirkossa, hänen morsiamessaan, asuu sama Henki, joka ohjaa ja johtaa meitä sielujemme pelastukseen, sillä sama Henki, meidän Herramme, joka antoi kymmenen käskyä, ohjaa ja hallitsee pyhää äitiämme kirkkoa."

(Ignatius de Loyola: Hengellisiä harjoituksia. 1981, 117, 119)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 18.08.21 - klo:18:24
Jatkoa edelliseen viestiin.

Jos ei kuulu mihinkään kirkkoon eikä ole yhdenkään inhimillisen paimenen ohjauksessa, miten toteutuu nykyajassa seuraava raamatunkohta?

"Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Saakoot he tehdä työnsä iloiten, ei huokaillen, sillä se olisi teille paha asia." (Hepr. 13:17)

Jos kyse olisi vain siitä, että kohdan kirjoitusajankohtana tietoa kristinuskosta sai lähinnä vain paimenilta, voisi varmaan hyväksyä kristillisessä mielessä ajatuksen, ettei ole lainkaan näkyvän kirkon tai seurakunnan jäsen, joissa paimenia työssä, mutta antaako Uusi testamentti jossain kohtaa tukea tälle ajatukselleni? Tuskinpa. Eri asia on varmaan poikkeustila, jossa mitään kirkkoja tai seurakuntia paimenineen ei ole toiminnassa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 19.08.21 - klo:08:11
Crystalvoicelle: seurakuntiin kuulumisesta tai kuulumattomuudesta on keskusteltu paljon. Itse en jaksa jälleen ruveta "kuohuttamaan sieluani" niillä asioilla, vuosien tai vuosikymmenien prosessini on nyt lepotilassa. Elämässä ja uskossa on paljon muutakin ajateltavaa.

Voin kuitenkin heittää ilmoille Paavalin kommentin: ”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.” Jos jo silloin oli tällainen tilanne, mitä kaikkea onkaan voinut tulla ja kertyä seurakuntiin parin vuosituhannen aikana.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 19.08.21 - klo:11:48
 :) Laitetaanpa välillä taas kristillistä, lohduttavaa opetusta kaikille. (Pidän myöntymisen merkkinä, kun kysyessäni näiden laittamisesta tänne en saanut hlökohtaista vastausta suuntaan, jos toiseen.)

Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. Room. 10:12.

Jeesuksen avuksihuutaja on suojassa kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa. Herramme ei ole niin pieni, että hän olisi armollinen meidän sydäntemme ailahtelevien tunteiden tahdissa. Hän on Kaikkivaltias Jumala, meidän Isämme. Hän on Herra, syntiemme sovittaja. Hän on Pyhä Henki, Lohduttaja. Se, minkä hän lupaa, toteutuu varmasti. Ja hän lupaa pelastaa ne, jotka Jeesusta avuksi huutavat. Se siis riittää meillekin. Jeesuksen luota voidaan lähteä pois, mutta kukaan ei voi hänen luokseen tullutta riistää hänen käsistään. Sellaista voimaa ei maailmasta löydy. Huutakaamme siis lakkaamatta Jeesusta avuksi, joka päivä, älköön se huuto lakatko ennen taivasta tai Herramme paluuta.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 19.08.21 - klo:15:39
:) Laitetaanpa välillä taas kristillistä, lohduttavaa opetusta kaikille. (Pidän myöntymisen merkkinä, kun kysyessäni näiden laittamisesta tänne en saanut hlökohtaista vastausta suuntaan, jos toiseen.)

Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. Room. 10:12.

Jeesuksen avuksihuutaja on suojassa kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa. Herramme ei ole niin pieni, että hän olisi armollinen meidän sydäntemme ailahtelevien tunteiden tahdissa. Hän on Kaikkivaltias Jumala, meidän Isämme. Hän on Herra, syntiemme sovittaja. Hän on Pyhä Henki, Lohduttaja. Se, minkä hän lupaa, toteutuu varmasti. Ja hän lupaa pelastaa ne, jotka Jeesusta avuksi huutavat. Se siis riittää meillekin. Jeesuksen luota voidaan lähteä pois, mutta kukaan ei voi hänen luokseen tullutta riistää hänen käsistään. Sellaista voimaa ei maailmasta löydy. Huutakaamme siis lakkaamatta Jeesusta avuksi, joka päivä, älköön se huuto lakatko ennen taivasta tai Herramme paluuta.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.

Tekstistään tulee mieleen monien ortodoksien toistama 'Jeesuksen rukous', jota rukoillaan usein päivän aikana: 'Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä'. (Tai vastaavankaltaiset sanat.)

Kokemukseni mukaan myös hyvin monen luterilaisen uskonelämä keskittyy avuksi huutamiseen, joka edellyttää nähdäkseni ennen kaikkea syntisyyden tiedostamista. Kun vertaan esim. hyvin tuntemani luterilaisen vanhuksen ja ortodoksisen Isä Johanneksen ajatuksia, huomaan paljon samankaltaisuutta. Tässä alla näkyvissä yksi samankaltaisuus, joka liittyy kokemukseen omasta syntisyydestä ja lakkaamattomasta armon tarpeesta.

Lainaus
Voin myös panna merkille, mitä pyhät isät tarkoittavat sanoessaan, että luonteen puutteellisuudet säilyvät pyhilläkin – jotta he pysyisivät nöyrinä. (s. 26)

Herra on kuitenkin laupeudessaan antanut meille heikoille avuksi katumuksen, koska turmeltunut luontomme on niin kovin taipuvainen syntiin. (s. 28)

Mitä lähemmäs Jumalaa ihminen pääsee, sitä viallisemmaksi ja syntisemmäksi hän itsensä tuntee. Jumala varjelkoon ihmistä siltä, että hän alkaisi pitää itseään vanhurskaana. (s. 58)

Kiitos olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen siitä, että Hän laupeudessaan päästi sinut sisäisen hämmennyksesi taakasta. Se apu tuli sinulle uskosi mukaan eikä ole minun syntisen, monin tavoin kaikenlaisten syntien sitoman, ansiota. (s. 67)

Olen kuin savusauna: toisia pesen puhtaaksi, mutta itse pysyn yhtä mustana. (s. 101)

Mitä olisinkaan ilman Jumalan apua? Vain tomu ja inhottava haiseva raato. (s. 125)

Herra, anna minun nähdä rikokseni ja olla veljeäni tuomitsematta. (s. 167)

(Isä Johannes: Valamon vanhuksen kirjeitä. 1976)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: crystalvoice - 19.08.21 - klo:23:41


Voin kuitenkin heittää ilmoille Paavalin kommentin: ”Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.” Jos jo silloin oli tällainen tilanne, mitä kaikkea onkaan voinut tulla ja kertyä seurakuntiin parin vuosituhannen aikana.

Olet sangen oikeassa esim. siinä mielessä, että Paavalin oppi vanhurskauttamisesta jäi syrjään hyvin pian jo Paavalin elämän jälkeen. Lainaus vanhurskauttamisoppia tutkineen Alister McGrathin kirjasta Iustitia Dei:

Lainaus
It has always been a puzzling fact that Paul meant so relatively little for the thinking of the church during the first 350 years of its history. To be sure, he is honoured and quoted, but - in the theological perspective of the west - it seems that Paul’s great insight into justification by faith was forgotten.

(McGrath: Iustitia Dei. 2007, 34)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 20.08.21 - klo:13:25
Totta!  Kunnes Luther löysi sen Paavalilta n. 1500 vuotta myöhemmin Ainoana, Oikeana Totuutena.
Jos Jeesus Kristus ei ole Totta ja Jumala ei ole Kolmiyhteinen ja Kaikkivaltias, niin kaikki on vaan uskontoa ja turhuutta. Eli Paavalin sanoin: "Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme."
Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."
Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset. >> Jakeen lisätiedot
Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."
"Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
Sen tähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa." (1.Kor. 15)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 21.08.21 - klo:10:34
 :) Erityisen rakentava:

"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Matt. 7:1–3.

Tapamme suhtautua asioihin ja ihmisiin muuttuu iän myötä, mutta hyväksynnän jano ei katoa koskaan. Olemme toisistamme syvästi riippuvaisia. On kipeää, jos ei saa koskaan kokea pyyteetöntä rakkautta. Ei ole sattuma, että Jumala käskee meitä rakastamaan itsensä lisäksi lähimmäisiämme niin kuin itseämme. Näkemään toisen, niin kuin toivomme itse tulevamme nähdyksi. Jos rakkauden ja hyväksynnän syvä perustarve ei täyty, se murtaa lopulta itsetuntomme ja elämänvoimamme. Kuten voi murtaa myös se, jos tulemme nähdyksi ja kuulluksi tahallisesti väärin.
Meidät saatetaan punnita kevyiksi kevyin perustein, ja niin saatamme itsekin tehdä lähimmäisillemme. Erkki Leminen runoilee lohduttavasti: ”Ihmisten tuomiot tulevat ja menevät. / Tahdon suuremman tuomion, / vaikka se murskatkoon. / Tahdon Jumalan tuomion, / sen tuomion, / joka ottaa kaiken lukuun.”

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla."

Kannattaa kuunnella, jos vaan ehtii: https://syventymispaivat.fi/tv/
 :D
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.08.21 - klo:16:08
 :-*
En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta. 1. Kor. 2:2.

Evankeliumi kiinnittää katseemme Golgatan kummulle. Sieltä löytyy armo ja vapaus. Jeesuksen risti vakuuttaa, että hän on tehnyt elämäni oleellisimmat teot minun puolestani. Ristille nostettiin kaikki syntini. Sen puuhun naulittiin epäuskoni. Siellä olivat huono vaellukseni ja uskoni vähäisyys, kurjuuden tuntoni ja kaikki puutteeni. Ristillä ne olivat, Jeesuksen harteilla. Kun Jeesus sanoi: ”Se on täytetty”, kallisti päänsä ja antoi henkensä, minusta tuli vapaa ihminen. Sinä hetkenä tulin Jumalalle kelvolliseksi ja riittäväksi. Sinä hetkenä tulin tarpeeksi uskovaksi ja hyväksi ja vaellukseni tarpeeksi puhtaaksi. Jeesus itse on ollut tätä kaikkea Isälle minun puolestani. Siksi voin elää ihmisenä ihmisten joukossa. Armahdettuna syntisenä ja lain syytöksistä vapautettuna Jumalan lapsena ja kutsua siihen iloon toisiakin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

-------------------

2. Kor. 12:10–19    ORT. sivut
10 Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 11 Olen nyt ollut mieletön, mutta te olette pakottaneet minut siihen. Teidänhän olisi tullut pitää minun puoltani. Vaikka en mitään olekaan, en silti ole ollut millään tavoin noita mainioita apostoleja huonompi. 12 Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen. 13 Missä suhteessa te olette jääneet muita seurakuntia vähemmälle? Enintään siinä, että minä en ole ollut teille rasituksena. Suokaa tämä vääryys minulle anteeksi! 14 Olen nyt valmis tulemaan luoksenne jo kolmannen kerran enkä nytkään aio rasittaa teitä. En kaipaa teidän varojanne vaan teitä itseänne. Eihän lasten velvollisuus ole kerätä omaisuutta vanhemmilleen, vaan vanhempien lapsilleen. 15 Pelastaakseni teidät uhraan mielihyvin omat varani, uhraan vaikka itsenikin. Rakastatteko te minua vähemmän siksi, että minä rakastan teitä niin suuresti? 16 Vaikka niinkin, mutta rasituksena en ole teille ollut. Mutta ehkäpä olen petkuttanut teitä, viekas kun olen? 17 Kukaties olen hyötynyt teistä jonkun työtoverini avulla, jonka olen lähettänyt luoksenne? 18 Kehotin Titusta lähtemään matkaan ja lähetin tuon toisen veljen hänen mukaansa. Onko Titus ehkä käyttänyt teitä hyväkseen? Emmekö me ole toimineet samassa hengessä ja kulkeneet samoja jälkiä? 19 Olette varmaan jo ehtineet ajatella, että me esitämme teille puolusteluja. Ei, me puhumme Jumalan edessä Kristuksen palvelijoina. Rakkaat ystävät, tällä kaikella pyrimme lujittamaan teidän seurakuntaanne.

23.8.2021
Mark. 4:10–23
Siihen aikaan, 10 kun Jeesus oli jäänyt yksin kahdentoista opetuslapsensa ja muiden seuralaistensa kanssa, nämä kyselivät häneltä, mitä vertaukset tarkoittivat. 11 Hän sanoi heille: "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina,     12 jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi." 13 Sitten Jeesus sanoi: "Jos te ette käsitä tätä vertausta, niin onko teistä ymmärtämään muitakaan vertauksia? 14 Kylvömies kylvää sanan. 15 Tien oheen kylvetty siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joilta Saatana, heti kun se on heihin kylvetty, tulee ottamaan sen pois. 16 Kylvö kallioiseen paikkaan taas kuvaa niitä, jotka sanan kuullessaan heti ottavat sen iloiten vastaan 17 mutta jotka kestävät vain hetken, koska heiltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, he luopuvat kohta. 18 Sitten on siemen, joka kylvettiin ohdakkeiden sekaan. Se tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan 19 mutta joissa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä sijan ja tukahduttavat sanan. 20 Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan. He tuottavat satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää." 21 Jeesus sanoi: "Ei kai lamppua sitä varten tuoda huoneeseen, että se pantaisiin vakan alle tai vuoteen alle? Lampunjalkaanhan se pannaan! 22 Kaikki kätketty on olemassa vain ilmi tuotavaksi, salassa oleva vain siksi että se tulisi julki. 23 Jos jollakin teistä on korvat, hän kuulkoon."

https://www.hos.fi/paivan-sana/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 24.08.21 - klo:13:42
 :) Lisää!  Näistäkin voisi keskustella mielihyvin!

Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Joh. 13:34.

Jumalan vaikuttama lähimmäisenrakkaus tulee esiin erilaisissa muodoissa. Aina se on enemmän, kuin omaa hyväänsä etsivä tasa-arvo tai lakipykälistä tuttu yhdenvertaisuus. Lähimmäisenrakkaus ei keskity hyvän etsimiseen itselle, vaan se pyrkii pitämään huolen siitä, että kaikki, varsinkin heikoimmat, saavat varmasti osansa. Aito rakkaus on enemmän ja syvempää kuin etujen etsintä tai tunnelmointi. Se muuttuu aina käytännöksi. Se pukeutuu lohdutuksen sanoiksi, lähtee liikkeelle käsiksi ja jaloiksi, huomioi toiset silloinkin, kun siitä ei saa kiitosta tai teoilla ei ole näkijää. Väkevimmillään lähimmäisenrakkaus on henkensä antamista ystävien puolesta. Näin Jumala itse teki. Vaikka me emme pysty rakastamaan Jeesuksen tavoin pyyteettömästi, emme edes kristittyinä, se ei tarkoita, etteikö tavoitteen tulisi olla kirkas.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

--------------------------------------

Ef. 4:7–13
7 Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. 8 Kirjoituksissa sanotaankin: -- Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. 9 Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? 10 Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. 11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, 12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. 13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden(...)

2. Kor. 12:20–13:2
20 Pelkään näet, että tullessani en ehkä tapaa teitä sellaisina kuin toivon, ja silloin tekin saatte nähdä minut toisenlaisena kuin toivoisitte. Pelkään tapaavani riitaisuutta, suvaitsemattomuutta, kiukkua, juonittelua, panettelua, juoruilua, pöyhkeyttä ja kurittomuutta. 21 Kunpa Jumalani ei nöyryyttäisi minua teidän takianne, kun taas tulen luoksenne! Kunpa minun ei tarvitsisi surra monien sellaisten vuoksi, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä vieläkään ole katuneet sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet! 13:1 Olen nyt kolmannen kerran tulossa luoksenne, sillä "jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla". 2 Varoitin jo toisella käynnilläni niitä, jotka olivat tehneet syntiä, ja nyt täältä käsin varoitan heitä ja kaikkia muitakin: kun taas tulen sinne, en aio säästää teitä.

https://www.hos.fi/paivan-sana/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 25.08.21 - klo:12:01
25.8.2021  HOS.fi

Tit. 1:1–4, 2:15–3:3, 12–13, 15
1a Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli, 4 tervehtii Titusta, omaa hengellistä poikaansa, saman uskon tunnustajaa. Isän Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen armo ja rauha sinulle!  1b Apostolina olen saanut tehtäväkseni auttaa Jumalan valittuja uskomaan, tuntemaan pyhän totuuden 2 ja toivoen odottamaan ikuista elämää. Tämän on Jumala luvannut ennen aikojen alkua, ja hän pysyy sanassaan. 3 Kun oikea aika oli tullut, hän ilmoitti sanansa siinä evankeliumissa, joka uskottiin minulle Jumalan, meidän pelastajamme, käskystä. 2:15 Näin sinun tulee puhua, kehottaa ja nuhdella kaikella arvovallalla, eikä kenenkään pidä väheksyä sinua. 3:1 Muistuta heitä kaikkia, että heidän on toteltava esivaltaa ja viranomaisia ja oltava näille kuuliaisia ja valmiita tekemään kaikkea hyvää. 2 He eivät saa parjata ketään eivätkä haastaa riitaa, vaan heidän on oltava ystävällisiä ja osoitettava lempeyttä kaikille ihmisille. 3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. 12 Kun lähetän luoksesi Artemaksen tai Tykikoksen, tule nopeasti minun luokseni Nikopoliiseen, jossa aion viettää talven. 13 Varusta lainoppinut Zenas sekä Apollos hyvin matkalle, niin ettei heiltä puutu mitään.  15 Kaikki, jotka ovat täällä minun luonani, lähettävät sinulle terveisiä. Sano terveisiä kaikille uskoville ystävillemme. Armo teille kaikille!

2. Kor. 13:3–13
3 Tehän kaipaatte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus. Hän ei ole teidän edessänne heikko, vaan näyttää voimansa teidän keskuudessanne. 4 Hän oli heikko, kun hänet ristiinnaulittiin, mutta Jumalan voimasta hän elää. Mekin olemme heikkoja, koska olemme häneen liitettyjä, mutta yhdessä hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta, ja te saatte sen tuntea. 5 Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. 6 Toivon, että saatte huomata meidät koetuksen kestäviksi. 7 Rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme siksi, että meidät nähtäisiin koetuksen kestäviksi, vaan jotta te tekisitte hyvää, vaikka näyttäisikin siltä, että me emme selviydy koetuksesta. 8 Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta. 9 Me iloitsemme, kun itse olemme heikkoja mutta te olette voimakkaita. Sitä juuri rukoilemmekin, että elämänne kohentuisi. 10 Kirjoitan tästä jo täältä käsin, jottei minun sinne tultuani tarvitsisi turvautua ankaruuteen käyttäessäni sitä valtaa, jonka Herra on antanut minulle. Minunhan tulee sillä rakentaa, ei repiä. 11 Lopuksi, veljet: iloitkaa, antakaa ojentaa itseänne, ottakaa kehotukseni vastaan, olkaa yksimielisiä ja eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. 12 Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki pyhät lähettävät teille terveisiä. 13 Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!

Pyhät apostolit Titus ja Bartolomeus
Matt. 5:14–19
Herra sanoi opetuslapsilleen: 14 "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. 15 Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. 16 Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. 17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

25.8.2021
Mark. 4:35–41
Herra 35 sanoi opetuslapsilleen: "Nyt lähdemme vastarannalle." 36 Opetuslapset lähettivät väen pois ja nousivat veneeseen, jossa Jeesus jo istui. Muitakin veneitä lähti hänen mukaansa. 37 Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. 38 Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen. Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: "Opettaja, etkö näe, me hukumme!" 39 Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: "Vaikene, ole hiljaa!" Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven. 40 Jeesus sanoi heille: "Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?" 41 Silloin suuri pelko valtasi heidät ja he kyselivät toisiltaan: "Mikä mies tämä oikein on? Häntähän tottelevat tuuli ja aallotkin."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 25.08.21 - klo:12:04
Erityisen hyvä, suosittelen lämpimästi!  :)

”Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.” (2 Tim 3:16).

Raamattu on ainoa varma ilmoitus pyhältä Jumalalta ihmiskunnalle. Se on oikea ja riittävä kaikessa selittämättömyydessäänkin. Sen jokainen sana on Pyhän Hengen inspiroima, Jumalan tahdosta olemassa juuri siinä, missä on. Kokonaan jumalallinen ja kokonaan inhimillinen. Siihen moni loukkaantuu.

Jumala itse valitsi tapansa olla meihin yhteydessä. Hän oli ja on sitä ennen kaikkea tosi Jumalan ja tosi ihmisen Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumalan sanaan on koottu Messias-odotus ja sen täyttymys. Siihen on koottu hänen tahtonsa ja tekonsa historiassa ja kaikki tarvittava pelastukseemme liittyen juuri siinä määrin kuin hän on nähnyt tarpeelliseksi. Jumalan sanan ja Pyhän Hengen tehtävänä on osoittaa Kristusta ja muistuttaa Jeesuksen sanoista ja teoista.

Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/0O_Z_7iQT7E




Jos on mahdollista, toivomme sinua kertovan tästä uudesta hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Ehkä voitte tuttujen kesken joskus keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunaus päivääsi!

Juha Vähäsarja
Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: papi - 27.08.21 - klo:23:36
Tähän väliin sanon, niinkuin muutkin edellä, että tuskin tämän ketjun tarkoitus ole viisastella, saivarrella ja kilpailla kuka on oikeassa. On todella vaikea löytää tästä rakentavaa keskustelua jos on yksinkertainen ja lapsen mielinen. Minä ainakin olen vähän yksinkertainen vanhus. Tuttu paikka taas uudelleen Matt 18:1.... ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa". Lapsi ei rupea väittelemään, vaan nöyryydessään uskoo vain tärkeimmän, sen mitä Jeesus on ja mitä Hän on tehnyt hänen puolestaan.. Tottakai raamattu kehottaa meitä kasvamaan uskossamme aikuiseksi, mutta tuskin se kasvu tällä menolla toteutuu.

Selvennykseksi tässä tuon esiin sen mitä crystalvoice on itsestään sanonut että hän ei ole enään uskossa, vaan haluaa hahmotella asioita omassa mielessään.   

http://puimatanner.net/index.php?topic=1023.0   
"Olen ollut uskossa aikoinaan vuosikausia. Pohdin näitä asioita ja kirjoitan näistä asioista, koska ne auttavat minua hahmottamaan asioita myös laajemmassa kuin kristillisessä mielessä.
Vaikka en ole uskossa, kristinuskoon kuuluva tietynlainen pessimismi, mitä tulee ihmisiin, on asia, jonka monessa suhteessa jaan kristittyjen kanssa". 

En mollaa sinua crystalvoice, vaan liittaan tähän omaan kirjoitukseesi siksi, että ne muut, jotka eivät tätä kirjoitusta muista, ymmärtäisivät, ettet edusta mitään muuta uskonsuuntausta kuin omia näkemyksiäsi menneisyydestäsi. Korjaa itse jos olen ymmärtänyt väärin. Anteeksi vaan.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 28.08.21 - klo:11:34
 :) Ymmärrän hyvin Papi!
Me olemme uskovinakin (onneksi) erilaisia tarpeiltammekin edelleen. Minä olen aika uusi täällä Puimatantereelta ja minulla on vielä tarve (vaikka olen vanha ja väsynyt) keskustella ja miettiä asioita, koska jotenkin uskon, että se on minulle hyväksi ja minulla on "vielä" uskoa, että "älyllisiin" haasteisiin kompastuneet voivat vielä palata uskoon ja armoon Jumalan Armosta.

Olen näkevinäni, että Crystalvoice ei ole lopullisesti luopunut, vaan on "kriisissä", johon on mahdollista vielä saada apua. Hän katsoo enemmän maailman tuskaan ja ihmiseen, kun pitäisi katsoa Jeesukseen Kristukseen, kuka on Ainoa Toivomme Jumalana. Tähän kutsutaan mielestäni älykköjäkin, oppineita, koska Jeesus on historiallisesti totta ja Jumala varmasti vastaa "vilpittömille" etsiville ja vaikuttaa Pyhän Henkensä kautta "synnintunnon", jopa joskus vasta kuolinvuoteella jne. Onnellinen tietenkin hän, joka ei turhia mieti, vaan on lahjaksi saanut uskon ja luottamuksen näytti miltä näytti; tuli mitä tuli.
Minulle on vaikeaa ja joudun huomatessani kiertämään kaukaa ns. sairaan uskon sekä muutenkin mielenterveyden ollessa mennyt. Siihen auttamiseen minulla ei ole lahjaa, vaikka haluaisin. Koska en osaa "tuomita", helposti joudun "vaikeuksiin" "persoonallisuushäiriöisten" kanssa. Epäilen kyllä kuitenkin monien uskon "vilpittömyyttä". Jos Crystalvoice haluaa täällä kirjoittaa ja antaa kommentoida, niin minusta oikein hyvä asia.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 29.08.21 - klo:09:42
 :) Tässäpä minulle tänään!

Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi. Joh. 15:6.

Kovalta tuntuvat Herramme sanat. Joka ei pysy hänessä, heitetään pois. Joka ei kanna hedelmää, joutuu tuleen. Ja niinpä minä, kristitty ihminen, katselen peloissani taaksepäin sanojani ja tekojani, elämääni ja vaellustani ja joudun toteamaan: ei näy hedelmää. Ei ole suuria voittoja, ei puhdasta kilvoitusta, ei epäilemätöntä uskoa. Kuinka näiden rajujen sanojen alla voi elää? On todettava opetuslasten tavoin (Joh. 6:60): ”Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?” Onhan Jeesuksen sana pelottava niille, jotka lukevat sen niin kuin se on kirjoitettu. Näyttäähän Jeesus sanovan, että jos puu ei tuota hedelmää, se kerta kaikkiaan poltetaan. Miten minun käy? Olenko puu, jossa ravinteet vielä virtaavat? Kannanko minä hedelmää? – Herra, armahda; auta katsomaan ja luottamaan sinuun, ei omiin tekoihini, sillä muuten en voi kestää.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.09.21 - klo:14:14
https://www.youtube.com/watch?v=mhhc52Bzvz0

Joku muukin varmaan ymmärtää tätä Ristin tien sanomaa luterilaisittain kuin minä. Kyseessä evp.  Raimo Mäkelä 81 v. (kärsinyt itsekin).

Samoin tämä Nordman Jari:

https://www.youtube.com/watch?v=wFbhWADo15M

ja Vähäsarja

https://youtu.be/f9taRr_MrRQ

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 01.09.21 - klo:18:21
https://www.youtube.com/watch?v=mhhc52Bzvz0

Joku muukin varmaan ymmärtää tätä Ristin tien sanomaa luterilaisittain kuin minä. Kyseessä evp.  Raimo Mäkelä 81 v. (kärsinyt itsekin).

Samoin tämä Nordman Jari:

https://www.youtube.com/watch?v=wFbhWADo15M

ja Vähäsarja

https://youtu.be/f9taRr_MrRQ
Ovatko kaikki muut kuin luterilaisittain tehdyt Raamatun tulkinnat ehdottomasti vääriä? En nyt tarkoita "luterilaisittaisuuden" vastakohtana "vapaasuuntaisuutta", vaan sitä mitä löydämme Raamatusta ilman että silmillämme on jonkinväriset aurinkolasit.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.09.21 - klo:11:52
 :)
En nyt ihan osaa suoraan vastata "enää" tuohon kysymykseesi. Toivottavasti eivät kuitenkaan ole väärässä kaikissa tulkinnoissaan, muutenhan eivät ole kristittyjä enää, niin kuin kai "Mormonit" ja "Jtodistajat".
Minulla ei omasta mielestäni ole enää ainakaan kokonaan "luterilaisia" silmälaseja, koska n. 35 vuotiaana oli syvä uskon kriisi, jolloin kaikki meni ja hain uskoa monesta tahosta esim. Bahai, Jtodistajat, helluntailaiset, katoliset, ortodoksit, vasemmistolaisuus jne.
Vapaakirkollisiakin ihailin ja pidin hyvin kristittyinä jo oppikouluikäisenä, mutta jokin esti liittymistä.
Sitten sain "Ahtaalle portille" joutumisenani myös kokemuksen: "värillisen taivaallisen näyn" ja kauniin profetian Jeesuksen Ristin kirkastumisesta. (Pidän sitä henkilökohtaisena, eikä ole tarvetta kertoa ja todistaa siitä.)
Minut selvästi johdatettiin luterilaisuuteen ja sieltä sain löytää "Uskonvanhurskauden" rauhakseni ja uskokseni kiitoksella vastaanotettavaksi.
Vaikeaa on kuitenkin taival ollut Evl.kirkossamme ja järjestöissä minulle, olisin lennossa vaihtanut vapaasuuntaisiin, mutta ei. Luterilainen siis olen ja tuskin voin vaihtaa mihinkään muuhun sittenkään, vaikka rakas, tyhmä, vajavainen kirkkomme kaatuisikin kokonaan eikä vain pirstoutuisi.
Yhtään täydellistä seurakuntaa ei todellakaan ole ja itse Luther on minulle kaikkein raamatullisin ja paavalilaisin tulkinnassaan. Näkemykseni eroaa vain vähän ns. kehällisissä asioissa Lutherista. Luther oli tietenkin itse myös vain syntinen ihminen ja aikansa lapsi, mutta teologiassaan siis riittävän oikeassa pelastukseen Jeesuksessa K.
Minulle mm. seuraavat kirjat ovat antaneet eniten: "Pistin Lihassa" + muut Valen Sendstadit, Niilo Tuomenoksa erityisesti "Kristukseen Sidottuja", Rosenius, ja monet, monet muut varsinkin ns. viidesläisten ja SLEY:n julkaisemat. Pidän myös R Mäkelää ja O. Peltolaa jo nuoruusvuosiltani yksinä tärkeimmistä opettajistani. Voin myös mainita P.O. Malkin, Norvannon, L. Jokirannan ja P. Valkaman (jo koulutyttönä). Tykkään myös noista luterilaisista ääriliikkeistä ja UskojaRukous -foorumista (en itse kirjoita).
Yhtään kaikessa oikeassa olevaa kristittyä ja suuntaa ei löydy. Jeesuksen toivomus yksimielisyydestä ei ole toteutunut. Ei voine sitä vaatiakaan muuta kuin ns. Pääasiassa, että on sentään kristitty.
Juutalaiskysymys erottaa myös ja on vaikea, mutta Raamattu selvästi sulkee pelastuksen kaikilta muilta paitsi Jeesukseen Kristukseen turvautuvilta (uskovilta).
Vanha Testamentti eksyttää, jos ei sitä osaa lukea "Kristuksen läpi". Riitaa tulee välttää ja kehällisissä asioissa toisin ajattelijoita sietää.  :-*
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: KeNi - 02.09.21 - klo:18:32
Ehkä ei tee ihan oikeutta asettaa kysymyksen asettelua niin, että luterilaiset oikeassa, muut väärässä..Lähinnä oman kokemukseni perusteella varovasti toteaisin, että esim. opetusten painotukset vapaissa suunnissa keskittyvät enemmän ihmisen toimintaan ja tekemiseen vs. siihen mitä Jumala on tehnyt..Teologisemmin; enemmän lain kuin evankeliumin puolelle..Mutta varmaan on tästä yksittäistapauksissa poikkeuksia..

Omalla kohdallani ns. hengellinen perinne tulee helluntaiseurakunnasta vuodesta 1980 alken ja myöhemmin vapaaseurakunnssa v. 2004 alkaen. Voin sanoa, että hyvin kivuliasta ja vaikeaa on ollut..Itse en valitettavasti juurikaan evankeliumia ko. vuosien aikana ko. seurakuntien toiminnassa mukana olleena ole saanut kuulla..Tai sitten olen ollut hyvin sokea ja ymmärtämätön

Ehkä tietylainen taitekohta sijoittuu arviolta vuosille 2007-2009, jolloin opiskselin ns. sieluhoitoterapian opintoja. Ko. opintojen aikana tutustuin mm. O. Valen-Senstadin, Jonas Laguksen, Roseniuksen, Lutherin ym. vastaavien teksteihin. Ja lukemattomat ovat ne luentojen/opetusten määrät joita ole kuunnellut Olavi Peltolan tuotannosta ml R.Mäkelä ym...Ja täytyy kyllä sanoa että esim. Olavi Peltolan opetukset ovat olleet itselleni suunnattoman suureksi ns. sielunhoidolliseksi avuksi..Ja tänä päivänä voin kyllä sanoa, että  näiden em. kautta olen saanut jotain maistaa siitä mitä evankeliumi oikeastaan on. Ja näiden tekstien, luentojen äärelle palaan yhä..Miksi? Siksi, että olen alkanut ymmärtää, että evankeliumi tulee aina minun itseni ulkopuolelta, laki on sensijaan kirjoitettu minun luontooni..Ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän tarvitsen kuulla evankeliumia

Edelleen toki, ainakin muodollisesti kuulun vapaaseurakuntaan..Toisaalta tietynlaista kipuilua käyn välillä sen kanssa, että liitynkö luterilaiseen seurakuntaan..
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.09.21 - klo:00:49
 :) Tykkään kirjoituksestasi KeNi, sympatiaa ja empatiaa molemmin puolin!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.09.21 - klo:12:59

Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät. Apt. 15:10–11.

Kristityn herätessä pyhästä syntiseksi muuttuu käsitys uskosta, Jumalasta ja ihmisestä. Usko ei kuole, mutta vanhat käsitykset hautautuvat. Kysymys armosta on pohdittava uudelleen. Enää ei kelpaa kokemusten maailma ja oman sydämen vaihtelevat uskontunteet. On palattava oleellisten kysymysten äärelle: Millä perusteella saan olla Jumalan lapsi? Olenko kristitty, vaikka en ole synnitön enkä hyvä, eivätkä kokemuksenikaan riitä kantamaan minua uskossa eteenpäin. Olenko kristitty, kun en pysty elämään ansiota keräävänä kristittynä? Kun uskoni on niin heikko, että joudun joka päivä edelleen pyytämään: ”Anna minulle minun syntini anteeksi” ja ”lisää minulle uskoa”. Jumala vastaa kyselyyni sanassaan: Kristityn osa on ottaa pelastuksen lahja vastaan, sillä se on Jeesuksen kalliilla verellä maksettu. Siinä kaikki, se riittää.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
------------------------
(Näin alas Armo pääsee ja kerskaus kuolee. Pystyykö seurakunnissa tällaisen uskon saanut elämään ja silti jakamaan saamaansa Hyvää? Eikö niissä päinvastoin vaadita kahta enemmän ihmissankaruutta ja uhrautuvaisuutta yli omien kykyjensä? Onko Jumala luvannut lihan pyhittymistä ja tuleeko Hän joskus turhentamaan Kristuksen täytetyn työn mukamas? Vajavaiset saadut ARMOlahjamme kuitenkin ovat erilaiset millä voimme asioida ja palvella. Vain ihminen katsoo ihmisen aikaansaannoksiin, Jumalalla on eri mittapuut, jotka löytyvät Raamatusta.)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 06.09.21 - klo:12:00
Haluan jakaa tämän, jossa uskottavaa apologiaa, vaikka on myös tarkoitettu mainokseksi Raamattuopistolle. Silti suosittelen lämpimästi lukemista.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/raamattuopistolla-ei-suostuta-itsesensuuriin-raamattu-on-mahtava-ja-sita-kelpaa-lainata-julkisesti/

 :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 06.09.21 - klo:12:31
 :)  Minä kaipaisin jakaa Raamattuakin!

Päivän sana
Päivittäiset lukukappaleet ovat myös henkilökohtaisen rukouselämän tukiranka.

Päivittäinen, rukouksellinen Raamatun lukeminen on osa kristityn elämää. Tässä apuna on ensimmäisen kristillisen vuosituhannen aikana muotoutunut tapa määritellä vuoden jokaiselle päivälle omat tekstinsä jumalanpalveluksissa luettavaksi. Ne sopivat kuitenkin myös henkilökohtaisen rukouselämän tukirangaksi.

Pääsääntöisesti luettavat epistola- ja evankeliumitekstit määräytyvät pääsiäisen mukaan, ellei ole jokin erityinen juhla. Näin pääsiäisen kirkkaus valaisee läpi kirkkovuoden. Suuren paaston arkipäivinä lukukappaleina on ainoastaan Vanhan testamentin tekstejä. Päivittäiset lukukappaleet on helppo etsiä myös perinteisestä ortodoksisesta käsikalenterista.

6.9.2021

Hepr. 2:2–10
2 Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi, ja jokainen rikkomus ja tottelemattomuus sai ansaitsemansa palkan. 3 Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, 4 ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan. 5 Tulevaa maailmaa, sitä josta nyt puhumme, Jumala ei ole alistanut enkelien hallittavaksi. 6 Tästä on jossakin kohdassa joku todistanut: -- Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. 7 Lyhyeksi aikaa sinä asetit hänet enkeleitä alemmaksi, mutta sitten seppelöit hänet kirkkaudella ja kunnialla, 8 panit kaiken hänen valtansa alle. Jumala siis antoi ihmisen valtaan kaiken, hän ei jättänyt mitään tälle alistamatta. Vielä tosin emme voi havaita, että kaikki olisi hänen vallassaan. 9 Sen kuitenkin näemme, että tuo "lyhyeksi aikaa enkeleitä alemmaksi asetettu", Jeesus, on kuoleman tuskat kärsittyään "seppelöity kirkkaudella ja kunnialla". Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. 10 Hän, joka on kaiken luoja ja perusta, tahtoi tuoda paljon lapsia kirkkauteen, ja siksi hänen tuli tehdä heidän pelastajansa ja perilleviejänsä kärsimysten kautta täydelliseksi.

Gal. 4:28–5:10
28 Veljet, te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli. 29 Niin kuin luonnonjärjestyksen mukaisesti syntynyt silloin vainosi Hengen vaikutuksesta syntynyttä, niin on laita nytkin. 30 Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa." 31 Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia. 5:1 Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. 2 Minä, Paavali, sanon teille: jos annatte ympärileikata itsenne, teille ei ole Kristuksesta mitään hyötyä. 3 Vakuutan vielä kerran jokaiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä. 4 Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. 5 Koska me uskosta olemme saaneet Hengen, odotamme hartaasti, että toivomme toteutuisi ja me saavuttaisimme vanhurskauden. 6 Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. 7 Te etenitte jo hyvää vauhtia. Kuka teidät on pysäyttänyt? Tehän ette enää tottele totuutta. 8 Tämä ei ole lähtöisin ainakaan hänestä, joka teitä kutsuu. 9 Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan. 10 Herraan luottaen minä olen varma siitä, että te tulette ajattelemaan samoin kuin minä. Mutta se, joka on hämmentänyt teidän ajatuksenne, tulee saamaan rangaistuksensa, olipa hän kuka tahansa.

Ylienkeli Mikaelin ihme Fryygian Khonaissa (+ n. 500?)
Luuk. 10:16–21
Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää sen, joka on minut lähettänyt." 17 Ne seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta palasivat iloisina ja sanoivat: "Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi." 18 Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama. 19 Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20 Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." 21 Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

6.9.2021
Mark. 6:54–7:8
Siihen aikaan 54 Jeesuksen noustessa veneestä gennesaretilaiset huomasivat, kuka oli tullut, 55 ja lähtivät kiireesti viemään sanaa joka puolelle. Sairaita alettiin kantaa vuoteillaan sinne, missä Jeesuksen kuultiin olevan. 56 Ja minne hän vain meni, kylään, kaupunkiin tai maaseudun taloon, aina ihmiset toivat sairaita aukioille ja pyysivät, että nämä saisivat edes koskettaa hänen viittansa tupsua. Ja kaikki, jotka koskettivat häntä, paranivat. 7:1 Muutamia lainopettajia tuli Jerusalemista, ja yhdessä fariseusten kanssa he menivät Jeesuksen luo. 2 He panivat merkille, että jotkut hänen opetuslapsensa aterioivat epäpuhtain, pesemättömin käsin. 3 Fariseukset sen paremmin kuin juutalaiset yleensäkään eivät näet käy aterialle ennen kuin ovat pesseet kätensä, vaikkapa vain tilkkasella vettä. Näin he tarkoin noudattavat isien perinnäissääntöä. 4 He eivät myöskään syö mitään torilta tuotua ennen kuin ovat vihmoneet sen. Monia muitakin tapoja he ovat ottaneet noudattaakseen, kuten juomamaljojen, saviruukkujen ja pronssiastioiden pesuja. 5 Niinpä fariseukset ja lainopettajat kysyivät Jeesukselta: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät elä isien perinnäissääntöjen mukaan, vaan aterioivat epäpuhtain käsin?" 6 Hän vastasi heille: "Te tekopyhät! Oikein on Jesaja teistä ennustanut. Onhan kirjoitettu:     -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,     mutta sen sydän on kaukana minusta.     7 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä. 8 Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 07.09.21 - klo:11:58
 :) Ihanan sielunhoidollinen!  Lämmin Kiitos Vähäsarjalle!

Rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. 1. Tess. 5:14.

Koulutus, sivistys, kasvatus ja älykkyys eivät estä joutumasta epäterveiden hengellisten johtajien ja yhteisöjen sitomaksi. Uskonnollinen riippuvuus liikkuu toisella tasolla, persoonallisuuden syvissä kerroksissa ja elämänkokemusten syvyyksissä. Ahtaisiin yhteisöihin etsiytyvät tietämättään ne, jotka hakevat vastauksia elämän pettymyksiin ja jotka janoavat turvallista hyväksyntää. Kun totuus ahtaasta yhteisöstä lopulta paljastuu, hajoaa elämän hauras turvaverkko. Vaikka pettymys tuo mukanaan häpeän ja se ahdistaa ja pelottaa, olisi hyvä, että silloin löytyisi rinnalle turvallinen ihminen. Sellainen, joka ei hätkähdä, päivittele tai pelästy koettua, vaan kykenee tarjoamaan turvallisen ilmapiirin toipumiselle. Onhan ahdistavasta uskosta vapautuminen kokonaisen kristillisen kielen ja kulttuurin uudelleenoppimisen prosessi.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 07.09.21 - klo:15:02
 :-* Kyllä tällaista tarvitsen ihan kuulla mielellään joka päivä!

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1. Kor. 1:18)

Muusikko ja pastori Jari Kekäle laulaa laulussaan ”Sen verran” näin:

”Jos jäis sen verran viisautta, että kelpais ristin hulluus.”

Ristin hulluus on Jumalan asettama pelastustie. Ei uskovien joukossa ole montaa jalosukuista tai maailman mielestä viisasta. Tällainen lasarettihan tämä meidän joukkomme on. Kuka mistäkin kohtaa hiukan vinksallaan. Luther sanoi, että uskovien joukko, kirkko, on parantumattomasti sairaiden parantola. Emmehän me tarvitsisi Jeesusta, ellemme me olisi niin syntisiä ja heikkoja. Terveet eivät tunnetusti etsi kovin ahkerasti parantajaa, eivätkä synnittömät sovitusta. Mutta kristityt ovat juuri sitä joukkoa, joka tarvitsee Jeesusta.

Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/FlbJE_Y8_qo


Jos on mahdollista, toivomme sinua kertovan tästä uudesta hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Ehkä voitte tuttujen kesken joskus keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunaus päivääsi!

Juha Vähäsarja
Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 08.09.21 - klo:13:25
Tällainen on oikea kristitty!

Sinä armahdat meitä yhä, poljet syntimme jalkojesi alle. Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen. Miik. 7:19.

Siunattu se, joka näkee ja tunnustaa syntinsä Jumalan edessä. Armahdettu syntinen se, joka kaipaa Jumalan armoa Kristuksessa ja toisten armahdettujen seuraa. Kristityt tahtovatkin huolehtia siitä, että jokainen saa oman osansa evankeliumista ja sen aikaansaamasta rakkaudesta. Armahdettujen yhteys ei ole oman hengellisen voiman esittelyä, vaan kerskauksena on oma heikkous ja Jumalan voima, joka on laskettu hauraaseen astiaan. Voima ei ole omaa, vaan jos sellaista on havaittavissa, se on lahjaksi saatua. Jokaisella Jumalan lapsella on omat vahvat lahjansa ja heikommat kohtansa. Niiden vertailu olisi silkkaa mielettömyyttä. – Syntinsä tunnustamiseen liittyy vielä tämä suuri lupaus: Jumala antaa synnit anteeksi ja puhdistaa kaikesta vääryydestä.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.   :-*
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 09.09.21 - klo:13:02
 :) Päivän sana C.O. Rosenius

"SYYSKUUN 9. PÄIVÄNÄ.

Mutta laki tuli väliin, jotta rikkomus suurenisi. mutta missä synti on suurentunut, siinä armo on tullut ylen määrin runsaaksi. Room. 5:20.

Ihminen ei koskaan voi oikein kunnioittaa Vapahtajaa, ellei siihen häntä synti ja laki pakota. Jumala on antanut anteeksi pahat tekomme - hänen. armahtava sydämensä rakastaa kaikkia kalliisti ostetuita. Mutta he eivät voi pelastua, ilman että verikostaja heidät ajaa turvallisuuteen. Siksi hän aina pelottaa ja näännyttää meitä lain käskyillä ja tuomioilla.

Samoin kuin Joosef uhkui rakkautta ja heti päätti tehdä veljilleen hyvää heidän tullessaan Egyptiin, mutta kuitenkin antoi tulkkinsa puhutella heitä ankarasti ja vangitutti heidät ja pelotti heitä pehmentääkseen heidän sydämensä. Samoin piti Jumalan antaa tulkkinsa, Mooseksen, ankarasti kohdella meitä. Mutta hän ei tee sitä sydämen halusta - lain käskyt ovat ankarat vain siksi, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä - ja että synti tulisi ylen määrin suureksi.

Roomalaiskirjeen 7. luvussa apostoli osoittaa, miten laki opettaa meitä tuntemaan synnin suuruuden. Se ei ainoastaan ole kuin peili, vaan myös kieloillaan herättää uinuvan synnin toimeen ja taisteluun, niin että syntinen ei pitäisi itseänsä virheettömänä. »Minä elin ennen ilman lakia. mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi.» Tällä tavalla tuntee entinen itsetyytyväinen ja ylpeä syntinen itsensä huonoksi ja surkuteltavaksi raukaksi. Koko maailma alkaa hänestä tuntua ahtaalta. Ennen niin rakas synnin tie alkaa häntä pelottaa, maailma tuntuu hänestä kolkolta ja isän koti kaikkine raskaine askareineen rakkaalta. Paljon hyvää saa aikaan se, että synti virkoaa. Laki eikä laittomuus aikaansaa sen! Siinä on lain merkitys, eikä siinä, että se tekisi ihmisen hurskasteluksi.

Huomaa kerta kaikkiaan, että Raamattu sanoo: »Synti ylen määrin suureksi synniksi käskysanan kautta.» Huomaa, että sanotaan »ylen määrin suureksi» eikä pienemmäksi, niin että kun koetat parantua, niin huononetkin. Kun koetat elää kunnollisesti ja puhtaasti, niin saakin synti voimakkaamman vallan. Kun koetat rakastaa Jumalaa, niin tunnetkin vihaa, tai ainakin sanomatonta kylmyyttä sydämessäsi. Kun koetat olla lempeä, niin viha kuohuttaa sinua. Koetat ajatella puhtaasti, synnin himot heräävät sinussa. Tahtoessasi olla alhainen ja nöyrä, oletkin kivenkova ja ylpeä. Tällaisesta Paavali sanoo: »Niin tuli ilmi, että käskysana, jonka oli oltava minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi» ja: »synti ylen määrin suureksi synniksi käskysanan kautta.» Sillä tavalla laki tositeossa vaikuttaa ihmissydämeen.

Mutta onhan oikeastaan aivan kohtuutonta näin huonona ja kelvottomana vastaanottaa armoa. Siksi sielu koettaakin hakea kiertoteitä. Ellei laki ole varsin syvästi vaikuttanut, voi ihminen saada lohdutusta omista töistänsä, katumuksestaan, rukouksistaan, parannuksestaan, siitä, että on voittanut joitakin kiusauksia ja alkanut elää parempaa elämää. Niin hänestä kehittyy farisealainen.

Toinen turvautuu ulkonaisiin tekoihin, hyväntekeväisyyteen ja uskonnolliseen työskentelyyn. Toinen etsii pelastusta parannuksen teossa, kyynelissä, rukouksessa, kieltäymyksessä, nöyryydessä kuollen maailmalta. Joku voi vaimentaa heränneet huolensa pohtimalla hengellisiä kysymyksiä, kokoamalla tietoja ja taitoja, ilman että kuitenkaan itse varsinaisesti syventyy tutkimuksiinsa. Tällaisia ihmisiä Pyhä Henki moittii! Mistä? »Synnistä, sillä he eivät usko minua.»

Henki osoittaa, että kun he ovat tehneet kaiken, minkä kuolevainen voi tehdä, kun he ovat katuneet syntejään verikyyneliin asti, kun he ovat polvillaan rukoilleet yöt ja päivät, kun he ovat mitä ankarimmin kurittaneet ruumistaan, kieltäneet silmänsä näkemästä, korvansa kuulemasta ja kielensä puhumasta mitään turhuutta, kieltäneet suunsa maistamasta ja koko olentonsa nauttimasta mitään ylellistä, kun he ovat antaneet koko omaisuutensa köyhille ja käyttäneet kaiken aikansa lähimmäisensä hyväksi, kun he ovat ennustaneet Jeesuksen nimeen ja hänen kunniakseen tehneet voimallisia tekoja, silloin on Herra haavat käsissään ja kyljessään tuomitseva heitä sanoen: »Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät - synnin tähden koska ette uskoneet minuun.»

Henki on heille osoittava, että heidät kaikesta pyhyydestään huolimatta heitetään ikuiseen pimeyteen, koska he eivät ole puetut Kristuksen vanhurskauden häävaatteisiin, koska heidän ainoana lohdutuksenaan ei ole ollut Golgatan verinen Vapahtaja, koska he eivät hänen kanssaan ole vaihtaneet osaa ottamalla vastaan hänen vanhurskauttaan ja antaen hänelle omia syntejään. Rakas ystävä, muista, että elleivät hänen tekonsa ole sinun tekojasi, hänen katumuksensa, rukouksensa ja kärsimyksensä ole sinun omiasi, niin olet ikuisesti kadotettu."
-----------------
(Tätä totuutta ei saisi kadottaa menestymisensä, onnistumisensa ja onnensa huumassakaan. Iankaiken maailmamme ei pysy pystyssä. Mutta Evankeliumi kirkastaa syntisen kurjan elämän, niin jaksaa taas.)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 18.09.21 - klo:22:14
Muistiin!

Ei, olen löytänyt rauhan, mieleni on tyyni. Niin kuin kylläinen lapsi lepää äitinsä sylissä, niin on minun mieleni levollinen. Ps. 131:2.

Jos olet saanut maistaa avaraa armoa ja uskon lepoa, anna niiden säilyä rohkaisuna ja aarteena matkallasi. Jos olet sen sijaan levoton uskova, älä siitäkään liikaa murehdi tai turhaan vertaa itseäsi toisiin kristittyihin. Jumalan lapsi saat olla kuitenkin, sillä murheettomuutta ei mainita pelastuksen ehtona. Lapsi on lapsi myös sellaisina päivinä, jollaisten tuloa hän ei olisi toivonut. Tie lain alta levolliseen uskoon kulkee koetusten kautta. Koetukset opettavat, että omaan varaan ei pelastuksen asiassa voi rakentaa. Omat ansiot on nopeasti syöty, oma hurskaus on parhaimmillaankin kuin tahrainen riepu, niin kuin Raamattu kuvaa. Kun sydän tämän käsittää, syntyy kaipuu Jumalan armon lähteille. Jumalan teot kyllä riittävät, kun omat tekomme pettävät. Vapahtaja vapauttaa mielellään meidät lain ja synnin siteistä, rauhoittaa armolla mielemme.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 19.09.21 - klo:10:49
Tärkeä tiedostaa!

Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu. Gal. 1:9.

Liian usein puhutaan armosta, jota ei ole sidottu Raamattuun, Jeesuksen ristiin ja syntiemme sovitukseen. Kun armo erotetaan rististä, siitä tehdään uskonnollista toiveunta, joka sisällöltään sopii lopulta kaikkiin uskontoihin ja kaikkiin jumaliin paitsi kristinuskon. Armo esiintyy uskonnollisuudessa Jumalalta toivottuna tai häneltä vaadittuna tai omalla hyvyydellä ansaittuna armollisuutena. Ihminen tekee osansa ja jumalan toivotaan tekevän omansa. Jumala ei vaadi enempää, kuin mihin ihminen kykenee. Yleisarmollisuuden jumalakuva on ihmisen näköinen, ja niinpä Jumala kaventuu omien tekojemme ja vajavuuksiemme paikkaajaksi. Kallis hunajan pisara opettaa: ”Anna luonnollisen ihmisen tehdä evankeliumi, niin siitä tulee vastakohta Kristukselle.”

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 19.09.21 - klo:10:54
VI ylösnousemusevankeliumi
Luuk. 24:36–53
Kun Jeesus oli noussut kuolleista, 36 yhtäkkiä hän itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." 37 He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. 38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? 39 Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." 40 Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. 41 Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: "Onko teillä täällä mitään syötävää?" 42 He antoivat hänelle palan paistettua kalaa 43 ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. 44 Jeesus sanoi heille: "Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu." 45 Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. 46 Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, 47 ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. 48 Te olette tämän todistajat. 49 Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta." 50 Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. 51 Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. 52 He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. 53 He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Gal. 2:16–20
16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii. 17 Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki! 18 Vasta jos alan uudelleen rakentaa sitä minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja. 19 Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. 20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.

19.9.2021 Ort.
Mark. 8:34–9:1
Herra sanoi: 34 "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 35 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. 36 Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? 37 Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? 38 Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa." 9:1 Hän sanoi vielä: "Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät, että Jumalan valtakunta on tullut voimassaan."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 19.09.21 - klo:23:20
”Anna luonnollisen ihmisen tehdä evankeliumi, niin siitä tulee vastakohta Kristukselle.”
Tuossa onkin miettimistä, osui asian ytimeen.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 24.09.21 - klo:11:56
Taisto!  Niinpä!  Tämä oivallus vahvistaa totenapitämisen uskoa suuresti.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 24.09.21 - klo:12:01
Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. 1. Tess. 5:8.

Jos Suomeen saapuisi herätys, mitä silloin tapahtuisi? Ennakko-oletuksena monilla lienee, että herätys tarkoittaa aina jotakin villiä, vapaata ja rajatonta. Entä jos herätys tulisikin hiljaisena sydänten kääntymisenä? Sellaisena, jossa itketään enemmän omia syntejä kuin naapureiden? Jossa sana otetaan vakavasti, siitä ammennetaan, siihen luotetaan ja siitä löydetään elämä, joka suorastaan pakottaa kutsumaan toisiakin raikkaalle lähteelle? Kaikki uusi herääminen on Jumalan lahjaa, ja jokainen uusi kristitty tarvitsee opetusta ja ohjausta. Opetuksen tulee olla raitista ja raamatullista, rakastavaa ja kärsivällistä. Herätyksiä on myös varjeltava vääriltä opettajilta ja paikalle rientäviltä korppikotkilta. Väärään suuntaan kääntyviä on ohjattava lempeästi mutta lujasti oikealle tielle.   :-*

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy


-------------------------

24.9.2021

2. Tim. 3:10–15
10 Sinä olet uskollisesti seurannut minun opetustani, elämäntapaani, pyrkimystäni, uskoani, kärsivällisyyttäni, rakkauttani ja kestävyyttäni 11 niissä vainoissa ja kärsimyksissä, joita sain osakseni Antiokiassa, Ikonionissa ja Lystrassa. Millaisia vainoja olenkaan saanut kestää! Ja kaikista Herra on minut pelastanut. 12 Mutta vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina. 13 Kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen muita ja eksyen itse. 14 Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. 15 Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.

Ef. 6:18–24
18 Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta. 19 Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, 20 jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee. 21 Jotta tekin tietäisitte, mitä minulle kuuluu ja kuinka voin, tulee rakas veljemme Tykikos, uskollinen palvelija Herran työssä, kertomaan kaikesta teille. 22 Lähetänkin hänet luoksenne juuri sitä varten, että saisitte tietää, mitä meille kuuluu, ja että hän rohkaisisi teidän mieltänne. 23 Jumala, meidän Isämme, ja Herra Jeesus Kristus antakoot teille, veljet, rauhan, rakkauden ja uskon. 24 Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus.

Ensimmäinen naismarttyyri, pyhä apostolienvertainen Tekla (+ 1. vs.)
Matt. 25:1–13
Herra esitti seuraavan vertauksen: 1 "Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. 2 Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. 3 Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. 4 Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. 5 Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. 6 Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' 7 Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. 8 Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' 9 Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' 10 Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. 11 Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' 12 Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' 13 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

24.9.2021
Luuk. 4:22–30
Siihen aikaan 22 ihmiset ihmettelivät niitä armon sanoja, joita Jeesuksen huulilta lähti. Kuitenkin he sanoivat: "Eikö tuo ole Joosefin poika?" 23 Jeesus sanoi heille: "Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' ja sanotte: 'Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.'" 24 Ja hän jatkoi: "Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. 25 Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. 26 Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. 27 Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen." 28 Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. 29 He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. 30 Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.
 
 Ort.  (Hyvä lukea!)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 25.09.21 - klo:10:57
 :) Tämän päivän Sana kannattaa lukea suoraan Ort. -sivulta. Siinä on kappaleet myös Apogryfikirjoista, joita Suomen Kirkkoraamatussa ei ole.

https://www.hos.fi/paivan-sana/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 25.09.21 - klo:11:02
 :) Tässä taas niin hyvää opetusta, että on ihan aina laitettava tänne muistiin:

Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! Gal. 3:1.

Paavali moitti galatalaisia lumotuiksi, kun he alkoivat rakentaa muun kuin ristiinnaulitun Kristuksen varaan. Paavali oli saanut evankeliuminsa suoraan Jeesukselta, ja siksi hän saattoi sanoa, että joko hänen evankeliuminsa uskottaisiin ja päästäisiin taivaaseen tai sitten ei uskottaisi ja jouduttaisiin kadotukseen. Vaikka taivaan enkeli ilmestyisi opettamaan jotain muuta, kuin mitä Paavali oli opettanut, hän olisi kirottu. Opissa Paavali ei antanut periksi, ei yhtään. Kompromissien tie suhteessa Raamatun oppiin ihmisen pelastumisesta tai kristillisestä elämästä johtaa rajan siirtymiseen aina vain kauemmaksi sanan totuudesta. Siksi sille tielle ei pidä lähteä ollenkaan. Oikeasta opista kiinni pitäminen on elämistä rakkauden ja totuuden tasapainossa. Yltiöyksilöllinen ajattelu, joka korostaa jokaisen tulemista autuaaksi omalla uskollaan tai uskonnollaan, ei ole kristinuskoa.

(Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.)

https://sro.fi/paivan-sana
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 29.09.21 - klo:12:13
Lainalla oleminen on syntiä, suuri ja kadottavaa!

Pääsenpä itse käymään luonanne tai en, toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta. Fil. 1:27.

Maailma on täynnä viestejä ja sanomanviejiä. Se on täynnä rukousta, uskoa ja intoa. Omantunnon rauha löytyy kuitenkin vain evankeliumista. Evankeliumi kertoo, mitä Jumala on tehnyt yksittäisen ihmisen ja koko ihmiskunnan puolesta. Evankeliumi on viesti siitä, että pelastus, jota ihminen ei kyennyt lakia ja käskyjä noudattamalla tavoittamaan, saadaan lahjaksi. Se ei edellytä enää suuren uskon uhreja, ei tekojen uhreja eikä totisen kilvoittelun uhreja. Se ei vaadi maksuja tai lähetä jälkilaskuja. Evankeliumi ei ole kaupankäyntiä, pelastusyhteistyötä tai kokemista, vaan se on sanoma Jeesuksen teoista meidän hyväksemme. Ydin on syntien sovitus ristillä ja Herramme ylösnousemus. Raamattu kutsuu evankeliumia Jumalan voimaksi. Vielä voima on tosin kätketty ristin häpeään.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy   :-*
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 30.09.21 - klo:12:00

"Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. 2. Kor. 2:15.

Kristittyjä kutsutaan joskus viidenneksi evankeliumiksi. Kuka sellaista manttelia uskaltaa kuitenkaan päällensä pukea? Hetkenä, jona kristitty alkaa nähdä itsensä evankeliumina toiselle, hän sitä harvemmin on. Kristuksen tuoksuna eläminen kuvaa pehmeämmin, että ajan myötä jotakin Jumalan armosta tarttuu Jeesukseen turvaavaan tuoksun lailla. Kuten laki ajaa ihmisiä Kristuksen luokse, kristityn rakkaus voi olla sinne houkuttelemassa. Kumpikaan ei silti lahjoita uskoa tai vakuuta evankeliumista, vaan siihen tarvitaan aina sana Kristuksen täytetystä työstä, syntien sovituksesta, jonka yhteyteen Pyhä Henki uskon kautta johtaa ihmisen. Armon sana etsii ja tarvitsee kuulijansa, ja sen äärelle ovat ohjaamassa niin ajaminen kuin houkuttelukin.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 30.09.21 - klo:19:25
Stiina, olisi mukava kuulla mitä itse ajattelet asioista.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.10.21 - klo:11:26
???
Minä ajattelen niin kuin olen yrittänyt ilmaista (kirjoittaa). Olen näistä laittamistani toisten kirjoituksista samaa mieltä, mutta yritän olla antamatta neuvojan ja besservisserin leimaa itsestäni, kun en omasta mielestäni sellainen ole, mutta en osaa hienommin itseäni kirjallisesti ilmaista ja suullisestikin tulen melkein aina väärin ymmärretyksi. Omasta mielestäni olen tänne ihan liikaakin mielipiteitäni laittanut. Olen tosikko, en imartele, mutta yritän olla ymmärtäväinen ja kohtelias.
Jos tänne ei haluta Raamatun lauseita eikä näitä hyviä kirjoituksia, minulla ei ole paljoakaan sanottavaa itsestäni, enkä voisi sitäkään vähää paljastaa. Voin tarvittaessa jäädä tänne vain lukemaankin ja sanoa vain jos olen erimieltä.
Ovatko kaikki yhtä lailla itseensä tyytyväisiä, että eivät tarvitse Raamatun sanaa ja tulkintaa sekä oppineiden opetusta, vai mikä on homman nimi?  Yst. kuitenkin  :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.10.21 - klo:13:39
Toivon tietenkin, että kaikki ottavat ylläolevaan kantaa Foorumin rakentamiseksi ja linjan selkeyttämiseksi.

Laitan taas (anteeksi  ;D) tämän Päivän Sanan tähän muistiin, koska niin lohduttava ja katoaa lain alle niin helposti. (Ihminen on parantumattomasti lain alainen ja Evankeliumi ei millään juurru, jos ei sitä kuule vähän väliä.)

"Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti. Dan. 12:3.

Jumala itse kutsuu omiaan ahdistusten tielle, oppimaan sielun pimeästä yöstä ja armon avaruudesta. Hän kutsuu erämaan oppiin lähettääkseen jälleen ahtaalle joutuneen rinnalle. Kenen luokse lyhyemmäksi, kenen pidemmäksi aikaa. Hyvin usein Jumala lohduttaa näiden rinnalla kulkijoiden välityksellä, vaikka syvin lohdutus kristitylle on aina evankeliumin vapaudessa. Kallis hunajan pisara opettaa: ”Evankeliumin summa on siinä, että otetaan vastaan ainoastaan Kristuksen vanhurskaus ja pelastus yksin hänen veressään. Kun sielu velvollisuuksiaan täyttäessään ja kaikissa ahdistuksissaan voi sanoa: ’Kristus, yksin Kristus, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi, lunastukseksi (1. Kor. 1: 30), eivät minun nöyrtymiseni, eivät tekoni eivätkä armonkokemukseni’, silloin on sielu päässyt sinne, missä aallot eivät sitä tavoita.”

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla. (Pyörii kahdella sivustolla SRO ja Dei, joten tuskin on väärinkäyttämistä näiden osittainen julkaiseminen täälläkään. Olen siis kysynyt, muttei vastausta tullut.)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 01.10.21 - klo:14:29
Voisi olla, että ihmiset vastaisivat sinulle useammin, jos kerrot omilla sanoilla mitä haluat ilmaista.
Se lienee lähinnä keskustelun olennainen olemus.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.10.21 - klo:16:25
 :( En minä halua erityisesti ilmaista yhtään mitään. Olen kyllä mielestäni ilmaissutkin runsaasti täällä.
Minä toivoisin kristittyjen yhteyttä, jossa Raamatusta jaettaisiin löytöjä selvistä kohdista ja vaikeista kohdista haettaisiin konsensusta sovussa. Alan uskoa nyt, että mahdotonta. Yritän jäädä tänne pääasiassa lukijaksi ja jonkusen kommentin antajaksi.
Toivoisin kuitenkin, etä Jumala antaisi minulle sopivan seurakunnan, mutta ei ole Kaikkivaltiaskaan sellaista minulle löytänyt.  :-X
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 01.10.21 - klo:17:36
Keskusteluyhteyttä tässä varmaan haetaan, sellaista jossa vapaamuotoisesti ilmaistaan ajatuksia. Mun mielestä Stiina lainattujen tekstien tuomisessa tänne ei ole ongelmaa, en näe sitä ongelmana tai huonona asiana.

Nyt tässä kuussa rajoituksia puretaan ja seurakunnissakin alkaa normaali toiminta. On tässä ollutkin pitkä tauko. Silti varovaisuutta noudatetaan yhä kaikessa. Ajattelin mennä mukaan johonkin sopivaan toimintamuotoon, normaalien jumalanpalvelusten lisänä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Jopo - 02.10.21 - klo:11:02
Matt.7:"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät"


Miten tuo ymmärretään?

Ahdas portti. Mutta myös avara portti. Ja vastaavat tiet. Missä ne ovat ihmisen elämän varrella?

Ahdas portti ja kaita tie, siitä sanotaan, että harvat "löytävät" sen.
On niinkuin löytämisestä kysymys?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.10.21 - klo:14:08
 8) Ootan malttamattomana vastauksianne. Tullee ehkä kertomaan minulle paljon "uskostanne" vaikka "körttihenkisenä" ei saisi "henkiä" haistella. Kiitos tarpeellisesta kysymyksestä.  :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 02.10.21 - klo:23:38
Matt.7:"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät"


Miten tuo ymmärretään?

Ahdas portti. Mutta myös avara portti. Ja vastaavat tiet. Missä ne ovat ihmisen elämän varrella?

Ahdas portti ja kaita tie, siitä sanotaan, että harvat "löytävät" sen.
On niinkuin löytämisestä kysymys?
Ihminen, joka elää erossa Jumalasta, ei tyypillisesti halua tullakaan Jumalan yhteyteen. Hän vastustaa, ehkä naureskelee, halveksii ja jopa pilkkaa uskon asioita. Tyypillistä voi myös olla, että hänestä Raamattu on pelkkää satua ja uskonnollista huuhaata, jolla ei ole kosketuspintaa oikeaan elämään. Hän elää elämäänsä niinkuin itse tahtoo, toteuttaa omia himojaan ja halujaan vapaasti, välittämättä siitä, onko sellainen elämäntapa itsekästä, omahyväistä, itselle ja jopa muille vahingollista. Tällainen elämäntapa vallitsee lavealla tiellä ja sen tien kulkija on jo valinnut lavean portin, mennyt siitä sisälle. Se portti ja se tie johtaa kadotukseen.

Jumala vetää Hänestä erossa olevaa ihmistä luokseen, herättää hengellisesti kuolleen etsimään Jumalaa. Tavat ja keinot ovat monet. Kun hyvin käy, ihminen etsii niin kauan, kunnes löytää. Tosiasiassa Jumala antaa löytää itsensä jokaiselle, joka Häntä tosissaan etsii. Se on Raamatun lupaus.

Ihminen tulee sille paikalle, että tietää olleensa ja eläneensä erossa Jumalasta ja että näin jatkuessa hänelle ei tule käymään hyvin. Tämä on ehkä useimmille Jumalaa etsiville yhteinen kokemus. Hyvin monella on myös  raskas synnintunto. Jumala vaikuttaa halun ja kaipauksen päästä yhteyteensä, halun muutokseen. Moni käy läpi itsessään taisteluja, jos luopuu vanhasta elämäntyylistä, mitä menettää ja jos hurahtaa uskoon, tuleeko elämästä synkkää sääntöjen noudattamista, tms.

Uskon saamista edeltää nöyrtyminen Jumalan edessä. Sitä ymmärrän tarkoitettavan tuolla ahtaalla portilla. Ja kaita tie on Jeesuksen seuraajan tie, Hänen kuolemansa ja myös ylösnousemuksensa osallisuudessa, jokapäiväisen elämän sykkeessä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 02.10.21 - klo:23:40
8) Ootan malttamattomana vastauksianne. Tullee ehkä kertomaan minulle paljon "uskostanne" vaikka "körttihenkisenä" ei saisi "henkiä" haistella. Kiitos tarpeellisesta kysymyksestä.  :)
Reilusti mukaan vaan Stiina  :D
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 03.10.21 - klo:10:23
Hyvin kirjoitettu, Jopo ja Letsa, vastaus 241.  :) :) :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.10.21 - klo:14:46
 :) Niin on, sopii nyt meille kaikille ja niinpä voinkin mielelläni mennä yksityiskohtiin tässä Jeesuksen hahmotelmassa, mistä oli silloin ja on nyt kyse. Tämmöiset avaavat paljoon ja se ei ole väärin, kun Raamatun ydinasia pysyy harhautumatta.

Jeesus ilmeisesti kertoo tämän, koska näkee ja tietää, että niitä on vähän, jotka Ahtaalle portille tulevat ja siitä sisälle menevät. Nyt viimeisinä hetkinä on taas todella vähän meitä sen Tien kulkijoita, vaikka kaikki ovat kutsutut.
Jeesus on "lammasten" ovi itse ja se on käsittääkseni suljettu. Portille tulevat eivät kaikki mahdu portista. (Vertaus: Helpompi on kamelin mennä Neulansilmästä, kuin "rikkaan" (ei tarkoita pelkästään raharikasta) päästä taivasten valtakuntaan. Ilmeisesti Jerusalemissa, muurissa oli hyvin ahdas portti, josta polvistunuttakaan kamelia ei saatu menemään läpi ei vetämällä eikä työntämällä. (Historia ei tunne kuitenkaan tällaista porttia nimeltä.) Samoin ihmisistäkään ei mahdu kukaan "leveä" eikä "iso" siitä kulkemaan. Siksi ihmistä riisutaan tavalla, jos toisella, kunnes halukas ja kutsuttu mahtuu = nöyrtyminen ja syntiseksi tuleminen. Monet eivät siihen kuitenkaan suostu pakostakaan ja menevät laveasta portista lavealle tielle = elämään ilman Jeesusta omassa varassaan menestyvänä tai ei.
Jokunen tullee takaisin myöhemmin, jopa monenkin kutsun jälkeen, mutta edelleen portti on ahdas ja sitä kuuluu kolkuttaa ja etsiä, koska väkisin ei siitä kaidalle Tielle viedä. (Olen monia yrittänyt, mutta ei.)
Tie on myös kapea kulkea, vaikka sitä ei kuljeta enää yksin. Tässä ei minun nähdäkseni tarkoiteta kristityn moraalia tien kapeutena. Moraali on erikseen ja kuuluu itsestään selvänä kristitylle, vaikka voikin langeta. Tie on kapea siksi, että se on yksin Jeesus Kristus anteeksiantamisineen eikä siihen saa lisätä mitään omaansa eikä ottaa poiskaan, muuten se Tie häipyy (saa palata armosta kuitenkin aina uudelleen). Poiskin saa mennä, jos tahtoo, HUI!
Jeesus sanoo: "Minä olen (ainoa) Tie, Totuus ja Elämä!"  Yksin uskosta, yksin armosta yksin Jeesuksen Kristuksen tähden.

(Lavealla tiellä kulkijallakin voi olla Laki ja korkea moraali, mutta silti ei kulje kapealla Tiellä.)

Ahdistavaa tässä kuvassa mikä annetaan on tämä harvat, se on tosi rassaavaa ja masentavaakin, siksi monet opettajat hyppäävät tämän puheen yli, vaikka ei niin voi tehdä, koska se on itseltään Jeesukselta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 06.10.21 - klo:13:06
Taas rakentava Päivän Sana:                         
(saisi silti keskustella!)
Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 8:1. 

Usko on kiinnittymistä Kristukseen ja Jumalan sanaan. Tahdomme tehdä niin, vaikka ympäriltä kuuluu voimistuva epäuskon meteli ja sekavan uskonnollisuuden humina. Kiinnitämme katseemme Jumalan sanaan kuin pimeässä loistavaan lamppuun (2. Piet. 1:19). Joku erkaantuu sanasta epäilysten tähden, toinen vieroittavien hengellisten kokemusten ahdistamana tai hurmaamana. Jumalan sanan on kuitenkin saatava ohjata kristittyä. Lakina, joka tuomitsee vaelluksen, sillä pyhimpänäkin itseään pitävä on vain syntinen ihminen. Mutta myös kehotuksena: ”Uskokaa evankeliumi!” Ihanasti Jumala jopa velvoittaa meitä uskomaan ilosanoma itsellemme, vaikka oma sydän tai toiset ihmiset eivät sitä sallisi. Sillä: ”Armo kuuluu sulle juuri, / sulle raukka kurjinkin. / Vaikka rintaas tuska suuri / kalvaa liekein polttavin. / Kaikkein synnit Jeesus kantoi / kaikkein tähden itsens’ antoi / ristiin, kärsimyksihin.” (VK 80.)

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 11.10.21 - klo:11:49
 :) Taas tänään hoitaa sielua!

Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden. 2. Tess. 2:11–12.

Kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskonnollisen sekavuuden ja eksytysten keskeltä enää raitista ja elävää uskoa? Onko niitä, jotka pitivät kaiken keskellä hänen sanansa eivätkä kiellä hänen nimeään? Niitä, jotka eivät lähde mukaan hurskaisiin harhoihin ja sielunvihollisen valheisiin, vaan pysyvät yksinkertaisessa raamatullisuudessa? Jeesus rohkaisi omiaan sanomalla, että loppuun saakka tulee olemaan hänen pieni laumansa, jolle hän antaa valtakunnan (Luuk. 12:32). Lauma, joka pitäytyy evankeliumin yksinkertaisuuteen ja suostuu kantamaan ristiään ja seuraamaan Herraa. Ristin kantamiseen kätkeytyy siunaus. Joka siitä kieltäytyy, ei lopulta kestä. Risti on aidon kirkon tuntomerkki. Sen kantamisessa meidän tulee osoittautua opetuslapsiksi.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.10.21 - klo:12:02
 :) Tässä oikeaa luterilaista teologiaa, jota en itse osaa pistää esille, vaikka näin myös asian näen ja uskon.
Uskojarukous; 9x:   (korostukset minun, tässä monet eksyvät kokemukseni mukaan)

Näin täytyy ollakin sillä forenssinen vanhurskauttaminen ei suinkaan tarkoita sitä, että Jumala Kristuksen sovitustyön jälkeen katsoisi ihmistä ikään kuin sormiensa läpi. Meidän ihmisten kesken on niin, että lähimmäisesi aiheuttaessa sinulle 20 euron vahingon hän voi sen korvata maksamalla takaisin mainitun 20 euroa anteeksipyynnön saattelemana. Mutta suhteessa Jumalaan tämä ei päde, sillä kun on rikottu Jumalaa vastaan niin mitkään hyvitysteot eivät voi tulla kysymykseen, koska rikkomisen syy, synti jää edelleen ihmiseen. Siksi Kristuksen ansio hänen hankkimansa sovitus täytyä applikoida ihmiseen uskon kautta. Näin tapahtuu kun ihminen esim. Room. kirjeen kuudennen luvun mukaan kastetaan Kristuksen kuolemaan ja hän tulee siitä osalliseksi, kuolee Kristuksen kanssa saamansa uskon kautta pois synnistä Kristuksen itsensä ottaessa kantaakseen kaiken sen mikä on meidän ja antaessa meille sen mikä on hänen, eli toteuttamaan ansaitsemaansa sovitusta hänessä uskon kautta. Tämä prosessi on kuvattuna upeasti Kol. kirjeessä:

Kol 2:12-13: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,”

Me olimme siis mahdottomassa tilanteessa kuolleina synnin tähden ja siksi meidän täytyi yhdistyä Kristuksen kuolemaan kasteessamme josta Isä herätti meidät yhdessä hänen kanssaan uskon kautta elämään. Tässä uskossa meillä on syntien anteeksiantamus joka tekee meidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa kun hän ottaa meidän kuolemamme omakseen mennen ne harteillaan ristinpuulle ja kuolee meidän kuolemamme edestämme ja josta Isä hänet herättää yhdessä meidän kanssamme hänen viattomuutensa tähden hänen elämäänsä.

Hän ei ollut siis syntinen, vaan viaton ja siksi ottaessaan meidän syntimme harteilleen hän saattoi suorittaa niistä hyvityksen joka lepytti Jumalan vihan. Syntiemme kantaminen ei siis ole mikään Jumalan sormien läpi katsominen.

Tässä pelkkään forenssiseen vanhurskauttamisoppiin jämähtänyt luterilaisuus jättää kokonaan huomioimatta vanhurskauttamisen, sen miten se todella tapahtuu ja puhuu pelkästään sovituksesta unohtaen sovituksen applikoinnin.

Kannattaa lukea Martti Vaahtorannan väikkäri “Jumalan kuvan uudistuminen.”    :D
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 16.10.21 - klo:22:06
 :)
Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Room. 5:20.

Jospa hengelliset yhteisömme ja seurakuntamme tunnistettaisiin siitä, että niissä vallitsee särjetyn sydämen ja koetellun uskon kristillisyys. Raikas ja vapauttava ristinteologia, tervettä uskoa ruokkiva uskonoppi ja pyrkimys oikeaan elämään armon varassa. Siten, että kaikenlainen pakko ja ihmisten persoonan latistaminen loistaisi poissaolollaan. Armo kuuluu kaikille, mutta vain syntiset sitä tarvitsevat ja janoavat. Luther kirjoitti omien karujen kokemustensa pohjalta etsittyään omantunnon rauhaa mystiikan ja kuuliaisuuden teiltä, mutta tultuaan niillä teillä vain epätoivoisemmaksi: ”Mitä enemmän me näemme vaivaa ja hikoilemme hävittääksemme synnin, sitä pahempana se meillä on. Se voidaan pyyhkiä pois yksin armolla, ei millään muulla.”

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 19.10.21 - klo:12:23
Itsekullekin muistutukseksi:

https://www.ort.fi/evankeliumi/1-kor41

"1. Kor. 1:18–2:2
18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. 19 Onhan kirjoitettu: -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. 20 Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? 21 Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. 22 Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. 23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, 24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. 25 Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 26 Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. 27 Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. 28 Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. 29 Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. 30 Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 31 Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta." 2:1 Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. 2 En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 21.10.21 - klo:01:33
28.11.2017
Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joh. 15:5.

Jeesuksen sana näyttää viittaavan siihen, että usko tuottaa välttämättä hedelmää, meistä huolimatta. Samalla tavalla Jeesus sanoi meidän olevan jo nyt, ei sitten joskus, maailman suola ja valo. Vain sillä perusteella, että olemme kristittyjä. Älkäämme kuitenkaan tarkkailko kantamaamme hedelmää Herran sijaan, sillä silloin keskitymme väärään henkilöön ja erehdymme. Joku saattaa ulkoisesti vaikuttaa esimerkilliseltä kristityltä, mutta ei kuitenkaan tuota hyvää hedelmää. Matteuksen 7. luvussa Jeesus sanoi, että sellaisetkin, jotka hänen nimissään profetoivat, karkottavat pahoja henkiä ja tekevät voimatekoja – siis asioita, joiden monet ajattelevat olevan ilman epäilystä Jumalan tekoja – voivat olla Jeesukselle täysin vieraita. Hedelmä ei olekaan sitä, mitä Herra tahtoisi nähdä.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 21.10.21 - klo:11:24
Päivän sanaksi välillä tämmöistäkin (Room. 1)!
"Ihmisten syyllisyys
18. Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.
19. Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille.
20. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.
21. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi,
23. ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.
24. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa.
25. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa - olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
26. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen,
27. ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
28. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.
29. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat
30. ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.
32. Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 21.10.21 - klo:11:29
Oikeaa opetusta myös Päivän Sanoissa:

Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko
ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Kol. 2:18–19.

Kunnian teologiaksi kutsutaan uskonnollisuutta, jossa hauraana ihmisenä ja vajavaisena kristittynä eläminen ei riitä. On luonnollista, että kristitty tahtoisi kokea Jumalan läsnäolon. Se on terveen kristillisyyden normaali tila. Kukapa ei kaipaisi lähemmäs Jumalaa ja hänen syvempää tuntemistaan. Tähän kaipaukseen vedotaan kuitenkin usein väärällä tavalla. Jos kaipaus Jumalan suoraan kokemiseen muuttuu vaatimukseksi, siitä voi tulla kristityn elämän kipeä pakkovalta. Tahto saada nopeita, suoria ja selkeitä vastauksia – vaatimus saada nähdä nähdä Jumala – voi olla merkki elämän kohtaamisen vaikeudesta ja ristin kantamisen välttämisestä. Sanaan pitäytyvä, armoon perustuva suhde Jeesukseen taas auttaa kasvamaan raittiissa uskossa Jumalan tarkoittamalla tavalla ja kohtaamaan myös elämän avoimemmin. Se estää palamasta uskossaan karrelle.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 25.10.21 - klo:12:25
Tulen laittamaan lisää opetusta tästä aiheesta, jos ei kielletä:

"Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. 2. Tess. 2:9–10.

Ihmelahjat eivät ole kristinuskon yksinoikeutta. Hindulaisessa kirjassa kerrotaan kielilläpuhumisesta, kihelmöivän miellyttävistä tunnelmista ja transsista uuskarismaattisten liikkeiden tyyliin. Islamilaisissa uudistusliikkeissä ilmenee samanlaisia karismaattisia ilmiöitä kuin kristillisissä kirkoissakin. Huumeiden alaisuudessa voidaan puhua kielillä ja nähdä ennenäkyjä. Oleellista ei siksi ole se, havaitaanko yliluonnollisia ilmiöitä. Ei edes se, tulevatko ihmiset kosketetuiksi tai pääsevätkö he uskonnolliseen tunnelmaan. Oleellista on aina se, mitä opetetaan evankeliumista. Uskotaanko Jeesukseen, pidetäänkö hänen sanastaan kiinni? Vai onko uskon keskus joku muu? Me voimme kokea matkallamme monenlaisia ihmeitä ja yliluonnollisia asioita, mutta taivaaseen meidät vie vain usko Jeesukseen ja turvautuminen syntien anteeksiantamukseen.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 28.10.21 - klo:10:17
Elintärkeää!  Siksi olisi hyvä olla oikea kristillinen seurakunta ja ainakin opiskella Raamattua luotettavan porukan kanssa käyttäen hyväksyttyjä apukommentaareja yms.

Päivän Sana:

"Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa. Apt. 20:32.

Paavali piti koskettavan jäähyväispuheen Efesoksen seurakunnan vanhimmille valmistautuessaan matkustamaan Jerusalemiin. Hän oli palvellut Efesoksessa Herraa ”nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa”, niin kuin hän kuvasi. Hän kehotti vanhimpia pitämään huolta itsestään ja laumasta, jonka kaitsijoiksi Jumala oli heidät asettanut. Olihan Herra lunastanut sen itselleen verellään. Paavali varoitti, että seurakunnan keskuuteen saapuisi hänen lähtönsä jälkeen susia, jotka eivät laumaa säästäisi. Hän kehotti pitämään tarkkaan kiinni niistä opetuksista, joita hän kolmen vuoden ajan oli heille lakkaamatta antanut. Se, mikä heidät pitäisi oikeassa uskossa, oli Jumala ja hänen armonsa sana. Se rakentaa seurakuntaa ja antaa perintöosan taivaassa. Se varjelee oikeassa uskossa ja suojelee harhoilta. Niin silloin, niin yhä tänään.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 30.10.21 - klo:11:13
Erityisesti luterilaiselle jo vauvana saadulle kastetulle:

"Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, eivät ne tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta... koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas. Jes. 43:1,2,4.

Uskovalle ei luvata helppoa elämää. Mutta hänelle luvataan, että kasteen luja liitto, joka on kerran solmittu, kestää ja on Jumalan puolelta aina voimassa. Ahdistusten vesissä, virtojen pyörteissä ja tulien hehkuissa siihen saa turvata ja muistaa: ottihan Jumala minut jo silloin omakseen! Saa sanoa niin kuin Luther omissa ahdistuksissaan: ”Olen kastettu, olen pelastuva.” Kaste julistaa Jumalan uskollisuutta. Hän pitää omalta puoleltaan ovea auki myös niille, jotka tästä armosta ovat vieraantuneet ja lähteneet omille teilleen. Lapsi saa palata ehdoitta takaisin. Risti ja kaste ovat avanneet paluutien. Jumala on molemmissa hyvän teon suorittaja, ihminen lahjan arvoton vastaanottaja. Tekijämme käsissä arvoton muuttuu arvokkaaksi, saa Luojansa katoamattoman leiman. – Kasteessa Jumalan lapseuden.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 30.10.21 - klo:12:17
Minun mielestäni tuo Jes 43:1,2,4 ei liity mitenkään lapsikasteeseen. Missä kohden Raamattua opetetaan sellaisesta asiasta kuin "kasteen luja liitto"?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 30.10.21 - klo:16:08
 :) Tuota pitäisi kysyä Vähäsarjalta. En pulliaisena osaa vastata.
Luterilaisena Jumalan Sana on uskossa liittynyt Kasteeseen ja HPEen ja ovat siksi Pyhiä Toimituksia (Sakramentteja). Hyväksymme muunkin kuin lapsikasteen ja ei kannata väitellä. Ehtoollisen viettoa muualla en pysty hyväksymään. Ort. ja Kat. menettelee.
Emme lue kaikissa kohdissa Raamattua kirjaimen mukaan, vaan Raamattu selittää itse itseään. Osaamme Katekismuksen, joka on täysin oikea tiivistelmä uskostamme.
Kristikunnan eroavaisuudet ovat hankalia ja vaikeita, mutta ei ole syytä luopua tunnustuksestaan.
Ihminen tarvitsee jotain konkrettistakin vahvistuakseen uskossa. Hurmahenkisyys ei ole ollenkaan luterilaisten juttu (vaikka sitäkin esiintyy). Vaikea selittää erilailla ajatteleville ymmärrettävästi.
Minulle Kaste ja ehtoollinen on J.Kristuksen kohtaamista näkyvästi ja lisää uskoa, että varmasti olen saanut kaikki syntini anteeksi. Mielestäni se löytyy Raamatusta ajatuksena ja Sakramentit ovat Raamatun mukaan Jeesuksen itsensä asettamat meille seuraajilleen.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 30.10.21 - klo:17:23
Miksi et hyväksy muualla ehtoollista?
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Taisto - 30.10.21 - klo:21:05
:) Tuota pitäisi kysyä Vähäsarjalta. En pulliaisena osaa vastata.
Voisitko sanoa Vähäsarjalle, ettei laita tänne kopioita teksteistään, jos hän ei sitten ole valmis keskustelemaan niistä.  ;)
Lainaus
Sakramentit ovat Raamatun mukaan Jeesuksen itsensä asettamat meille seuraajilleen.
Jaa... minusta vaikuttaa siltä, että ne ovat ev.lut kirkon asettamia.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 30.10.21 - klo:22:24
 :) Olen vihdoin alkanut oppia, että nämä asiat eivät ole "pulliaisen" päänsärky. Lähetyshiippakunta ja muutkin luterilaiset osannevat vastata, mutta herättää pahaa verta, koska väkisinkin loukkaa.
Minusta on hassua, että jotkut eivät näe eroa. Voisivat lukea Katekismuksen avulla Raamatusta. Paljon on selitystä. Katsomme, että vapaasuuntaisten ehtoollinen on vain viiniä ja leipää ja niin kuin kenen tahansa ihmisen muistoksi.
Me saamme Jeesuksen Ruumiin ja Veren syntien anteeksiantamiseksi ja siksi muistoksi. Jeesus on itse läsnä ehtoollisessa, vaikka aineet eivät muutu, mutta ovat ruumis ja veri.

https://www.ristinsatama.fi/mika-on-ehtoollisen-merkitys#:~:text=Ehtoollisen%20asetussanat%20saavat%20aikaan%20sen%2C%20ett%C3%A4%20ehtoollisaterialla%20k%C3%A4ytett%C3%A4v%C3%A4,ruumis%20ja%20veri%20ovat%20l%C3%A4sn%C3%A4%20leiv%C3%A4ss%C3%A4%20ja%20viiniss%C3%A4.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 31.10.21 - klo:01:05
:) Olen vihdoin alkanut oppia, että nämä asiat eivät ole "pulliaisen" päänsärky. Lähetyshiippakunta ja muutkin luterilaiset osannevat vastata, mutta herättää pahaa verta, koska väkisinkin loukkaa.
Minusta on hassua, että jotkut eivät näe eroa. Voisivat lukea Katekismuksen avulla Raamatusta. Paljon on selitystä. Katsomme, että vapaasuuntaisten ehtoollinen on vain viiniä ja leipää ja niin kuin kenen tahansa ihmisen muistoksi.
Me saamme Jeesuksen Ruumiin ja Veren syntien anteeksiantamiseksi ja siksi muistoksi. Jeesus on itse läsnä ehtoollisessa, vaikka aineet eivät muutu, mutta ovat ruumis ja veri.

https://www.ristinsatama.fi/mika-on-ehtoollisen-merkitys#:~:text=Ehtoollisen%20asetussanat%20saavat%20aikaan%20sen%2C%20ett%C3%A4%20ehtoollisaterialla%20k%C3%A4ytett%C3%A4v%C3%A4,ruumis%20ja%20veri%20ovat%20l%C3%A4sn%C3%A4%20leiv%C3%A4ss%C3%A4%20ja%20viiniss%C3%A4.

Tarkoittaako tuo sita, etta ei-luterilaisten ehtoollinen on vain viinia ja leipaa eika eika "oikea ehtoollinen"?
Jos noin on, en hyvaksy tuollaista ajatusta ollenkaan.

Luterilaisten uskovien suhteellinen maara on lahes haviavan pieni suhteessa kaikkiin Jeesuksen omiin. Olisi tosi kummallista, jos vain taman ryhman ehtoollinen olisi se ainoa "oikea" ehtoolllinen.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Soltero - 31.10.21 - klo:13:02
:) Tuota pitäisi kysyä Vähäsarjalta. En pulliaisena osaa vastata.
Luterilaisena Jumalan Sana on uskossa liittynyt Kasteeseen ja HPEen ja ovat siksi Pyhiä Toimituksia (Sakramentteja). Hyväksymme muunkin kuin lapsikasteen ja ei kannata väitellä. Ehtoollisen viettoa muualla en pysty hyväksymään. Ort. ja Kat. menettelee.
Emme lue kaikissa kohdissa Raamattua kirjaimen mukaan, vaan Raamattu selittää itse itseään. Osaamme Katekismuksen, joka on täysin oikea tiivistelmä uskostamme.
Kristikunnan eroavaisuudet ovat hankalia ja vaikeita, mutta ei ole syytä luopua tunnustuksestaan.
Ihminen tarvitsee jotain konkrettistakin vahvistuakseen uskossa. Hurmahenkisyys ei ole ollenkaan luterilaisten juttu (vaikka sitäkin esiintyy). Vaikea selittää erilailla ajatteleville ymmärrettävästi.
Minulle Kaste ja ehtoollinen on J.Kristuksen kohtaamista näkyvästi ja lisää uskoa, että varmasti olen saanut kaikki syntini anteeksi. Mielestäni se löytyy Raamatusta ajatuksena ja Sakramentit ovat Raamatun mukaan Jeesuksen itsensä asettamat meille seuraajilleen.
Hengellinen hurmahenkisyys tarkoittaa sitä, että on hurmioitunut omasta uskonollisuudestaan. 
Sinun hurmahenkisyytesi paljastuu, kun esität,
että vain katekismukseen pohjautuva luterilainen ehtoollisenvietto on oikeaa Jeesuksen kohtaamista.
Hurmahenkisen mielestä "vain Minä olen oikeassa ja muut väärässä".
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 31.10.21 - klo:14:47
"Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi!"

Turvallinen ja raamatullinen on, ei hurmahenkinen eikä minun keksimäni!  Haastatko jotakin vai ärsytänkö muuten vaan teikäläistä?

Tiedäthän itsekin, että lukemattomista erilaisista suunnista ja uskon kohteista vain yksi tai ei yhtään voi olla oikea. Jokainen löytäköön omalla vastuullaan sen oikeansa ja perustelkoon toisille tai olkoon perustelematta. En vaadi sinua uskomaan tavallani, mutta en myöskään usko sinun tavallasi näköjään. (Miehet ovat Suomessa melkein aina järkyttävän itsekeskeisiä ja omahyväisiä. Narsistejakin on kyllä 20 eikä 2 prosenttia.)  Sorry vaan!  En arvosta Lutherin vihaajia!

"Sellainen oppi sitä vastoin, jossa Pyhä Henki irrotetaan Jumalan sanasta, määritellään hurmahenkisyydeksi. ”Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse perkeleestä”, sanoo Luther kursailematta."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 31.10.21 - klo:15:07
Jos pitää Lutheria erehtyväisenä ihmisenä, se ei ole hänen vihaamistaan.


Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 31.10.21 - klo:15:17
Eikä narsismia.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 31.10.21 - klo:15:21
"Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee."

Vanhat kirkot ovat riistäneet seurakuntalaisilta vapaan oikeuden viettää ehtoollista.
Ehtoollisen viettämiseen ei tarvita pappia eikä kirkkoa.
Suuremman joukon kokoontuessa yhteen tarvitaan sopimus miten ehtoollisella toimitaan, että pysyy järjestys.

Rituaalit, tietyt tekstiilit, tietyt ihmiset tai tietty paikka ei pyhitä ehtoollista.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 31.10.21 - klo:15:47
Seurakuntalainen.fi kirjoittaa ehtoolliseen liittyvästä ongelmasta.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/opillinen-kynnys-kuormittaa-ehtoollista-helluntailaiset-teologit-hylkasivat-luterilaisen-ehtoollispoydan/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 31.10.21 - klo:15:55
Mua ei varmaan virallisesti hyväksyttäisi millekään ehtoolliselle. ???
En voi sanoa ymmärtäväni ehtoollista kovin syvällisesti.
Muuten kuin Jeesus asetti sen ja sanoi, että teemme sen hänen muistokseen. Siis sen muistoksi, että hän kuoli ja vuodatti verensä takiamme.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 31.10.21 - klo:16:28
Sinne menen ehtoolliselle, jonne on pääsy. Ajattelen ehtoollisella ollessani Raamatun sanoja siihen liittyvänä, en kirkkojen oppeja. Se on minun ja Jeesuksen välinen, Hän määrittäköön, saanko tulla. Luin Natanaelin linkin. Jos mun pitäisi kaikilta osin allekirjoittaa aina sen yhteisön ehtoollisoppi, jossa olen, olisiko asiaa minnekään, vaikea sanoa yhtäkkiä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 31.10.21 - klo:17:21
Viimeksi taisin olla ehtoollisella Laukaassa 5.9. Ei ollut minkään kirkon tai "kuppikunnan" tilaisuus. Uskossa olevia eri taustaisia oli koolla, yhteisöihin kuuluvia ja kuulumattomia yhdessä. Mielestäni kristittyjen yhteyttä parhaimmillaan.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.11.21 - klo:14:04
Niin tässä eroaa näkemyksemme täysin. En pysty muuttamaan syvästi raamatullista näkemystäni!
Miksiköhän hellarit ovat jättäneet pois raamatullisen oikeat asetussanat omin päin, mikä esiintyy Raamatussa kyllä, mutta eivät niinä oikeina asetussanoina, jotka uskotaan Jeesuksen asettaneen ihan itse? (Olen kopioinut oikeat tänne useamman kerran).
Sandia pääsee kyllä luterilaiselle ehtoolliselle, jos haluaa, mutta suosittelen perehtymistä asiaan. Samoin pääsee yhteiskristillisten ehtoolliselle ja järjestöjen SRO, Kansanlähetys, Aitomaa, One-Way-Mission, jne.
En tiedä, kuka voi mennä Suomen vaapaasuuntaisten ehtoolliselle? Minä en halua enkä voisi.
Jos SRO:n ehtoollinen paljastuu yhteiskristilliseksi, eikä asetussanoja oikein lausuta, en voi osallistua sinnekään. Hyväksyn Niemisen ja Aitomaan porukan, mutta en voi mennä ehtoolliselle. Malk ei juuri siitä syystä niitä järjestänyt, vaan kukin meni suuntansa mukaisesti. Ikävää, mutta minä en voi sille mitään, minua loukkaa suunnattomasti, jos tiedän olevani ehtoollisella sellaisen kanssa, joka ei usko ns.reaalipreesensiä ja saa syntinsä taas kerran anteeksi armosta, yksin Jeesuksen K. tähden ja kohtaa Häntä henk.kohtaisesti ja tosissaan. Heikko uskoinen kuitenkin myös nauttii oikein (olen sellainenkin).
Tämä voisi olla minulle sellainen kysymys, että joutuisin pyrkimään Lähetys-hiippakuntaan johonkin seurakuntaan, vaikka en ymmärrä kysymystä naispappeudesta ja opin kiihkoilijat ovat usein rakkaudettomia ja kovia sekä (minulle miehiä vain).
Riidellä en onneksi jaksa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Letsa - 01.11.21 - klo:18:42
Uskoisin, että Jeesuksen lausumat asetussanat ovat hellareiden ja kaikkien kristittyjen mielestä erittäin hyvät ja oikeat. Nyt vaan on erilaisia näkemyksiä siitä, miten ne ymmärretään oikein. Eri kristilliset yhteisöt ilmaisevat omat versionsa, joista luterilainen reaalipreesens on yksi, hellareilla ja muilla on joku muu ymmärrys ja näkemys. En näe olevan kyse tämän erikoisemmasta asiasta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 01.11.21 - klo:23:06
Mä en oo ikinä kysynyt keltään saanko mennä heidän ehtoolliselleen. Ainoastaan jos sanotaan että AINOASTAAN kirkon  tai seurakunnan jäsenet pääsevät, niin silloin en mene.
Olen Suomen ev. Lut. kirkon jäsen. Ei multa kukaan ole koskaan tullut tivaamaan miten ehtoollisen tulkitsen päättääkseen saanko mennä ehtooliselle vai en.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 01.11.21 - klo:23:07
Niin tässä eroaa näkemyksemme täysin. En pysty muuttamaan syvästi raamatullista näkemystäni!
Miksiköhän hellarit ovat jättäneet pois raamatullisen oikeat asetussanat omin päin, mikä esiintyy Raamatussa kyllä, mutta eivät niinä oikeina asetussanoina, jotka uskotaan Jeesuksen asettaneen ihan itse? (Olen kopioinut oikeat tänne useamman kerran).
Sandia pääsee kyllä luterilaiselle ehtoolliselle, jos haluaa, mutta suosittelen perehtymistä asiaan. Samoin pääsee yhteiskristillisten ehtoolliselle ja järjestöjen SRO, Kansanlähetys, Aitomaa, One-Way-Mission, jne.
En tiedä, kuka voi mennä Suomen vaapaasuuntaisten ehtoolliselle? Minä en halua enkä voisi.
Jos SRO:n ehtoollinen paljastuu yhteiskristilliseksi, eikä asetussanoja oikein lausuta, en voi osallistua sinnekään. Hyväksyn Niemisen ja Aitomaan porukan, mutta en voi mennä ehtoolliselle. Malk ei juuri siitä syystä niitä järjestänyt, vaan kukin meni suuntansa mukaisesti. Ikävää, mutta minä en voi sille mitään, minua loukkaa suunnattomasti, jos tiedän olevani ehtoollisella sellaisen kanssa, joka ei usko ns.reaalipreesensiä ja saa syntinsä taas kerran anteeksi armosta, yksin Jeesuksen K. tähden ja kohtaa Häntä henk.kohtaisesti ja tosissaan. Heikko uskoinen kuitenkin myös nauttii oikein (olen sellainenkin).
Tämä voisi olla minulle sellainen kysymys, että joutuisin pyrkimään Lähetys-hiippakuntaan johonkin seurakuntaan, vaikka en ymmärrä kysymystä naispappeudesta ja opin kiihkoilijat ovat usein rakkaudettomia ja kovia sekä (minulle miehiä vain).
Riidellä en onneksi jaksa.

Ajettelen, että jos joku kieltää uudestisyntyneen uskovan menevän heidän ehtooliselleen kristillisessä kirkossa toimii epäraamatullisesti.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 02.11.21 - klo:08:05
Ajettelen, että jos joku kieltää uudestisyntyneen uskovan menevän heidän ehtooliselleen kristillisessä kirkossa toimii epäraamatullisesti.

Näin myös ajattelen ja että "pitäkää tunkkinne"…   ;)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 02.11.21 - klo:08:10
Poistettu. On ollut pari kertaa jo aiemmin.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: sandia - 02.11.21 - klo:12:16
Koen sen todella lamauttava kokemuksena, jos jossain seurakunnassa sanotaan, kuka pääsee ehtoolliselle ja totean, että en kuulu siihen kategoriaan.
Se on tapahtunut kaksi kertaa. Kerran Saalemissa Helsingissä ja kerran mieheni suvun ukrainalaisessa katolisessa kirkossa.
Ja tulee tuo mieleen vastaavanlainen vastaus kuin mitä Paulus mainiti.Olen sittemmin kehittänyt hieman ymmärtäväisemmän asenteen.
Ajattelen, että he oletettavasti näkevät puolustavansa totuutta, ja päätän olla loukkaantumatta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Marjatta - 02.11.21 - klo:12:53
Uusi testamentti ei opeta erottautumaan ja estämään uudestisyntyneitä uskovia tulemasta Herran aterialle.

Toki silloin ei ollut eri nimisiä kirkkokuntiakaan.

1 Korinttilaiskirjeen 11. luvussa toki kerrotaan, mitä tulee vakavasti varoa ehtoolliselle tullessa.

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.11.21 - klo:12:59
Ymmärrän!
En voi minä kieltää tietenkään, mutta itse voin pysyä silloin poissa, koska tiedän Jumalani edessä ajattelevani erilailla.
On katkera tosiasia tämä Kristinuskonkin monimuotoisuus, mutta ei anarkia voi olla vaihtoehto. Luterilaisilla on oma oppinsa ja tunnustuksensa samoin kahdella muulla vanhalla kirkkokunnalla, joita pystyn jossain määrin sietämään ja ymmärtämään, (paljon on käytännöissä, joita en sielläkään pysty kumartamaan ja minut katsotaan riivatuksi, esim. siunatun veden päälle pirskottaminen ja pyhimysten rukoileminen).
Vapaiden suuntien näen ja koen haluavan muuttaa Sakramentit heidän näköisekseen ihan selvästi itsevarmuudessaan, en minäkään aja vapaasuuntaista, joka uskoo ja hyväksyy kirkkomme perinteisen opin ja uskon, pois vaikka ei kuuluisikaan kirkkoomme. (Kahta näkemystä eivät hekään voi yht'aikaa kumartaa).
Pahoittelen, mutta anarkia tässä asiassa on hirveämpää, kuin "samansukupuolisten" vihkiminen avioliittoon.
En puhu tästä nyt toivottavasti enempää, sain paljon lisävalaistusta, vaikka lisää murhetta. Kunpa ihme tapahtuisi ja kirkkomme saisi palata tunnustukseensa rakkaudessa.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 04.11.21 - klo:13:28
Ravintoa taas  :) :

Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Luuk. 15:4.

Jotta kadonnut voi löytyä, täytyy olla niitä, jotka etsivät. Jotka ovat valmiit hakemaan yhtä, joskus koko laumaan nähden marginaalia, mitätöntä. Jotka saavat ilonsa kadonneiden etsimisestä ja sen viimeisenkin hakemisesta joukkoon. Eihän yhtä lammasta pidetty riskin arvoisena. Hyvä Paimen kuitenkin arvioi toisin ja lähti etsimään kadonnutta. Meitä kutsutaan tekemään samoin. Rabbit opettivat viisaasti: joka pelastaa yhden, pelastaa koko maailman. Soveltaen sanomme: Joka auttaa yhtä löytämään armon tien ja Vapahtajan sylin, on pelastanut tuon yhden ihmisen koko maailman.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 04.11.21 - klo:13:30
HOAS:

Gal. 5:22–6:2
22 Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. 6:1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. 2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.

1. Tess. 5:1–8
1 Aikamääristä teille ei tarvitse kirjoittaa, veljet, 2 sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. 3 Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon. 4 Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. 5 Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. 6 Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. 7 Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. 8 Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.

Pyhittäjä Joannikios Suuri (+ 846)
Matt. 4:23–5:13
Siihen aikaan 23 Jeesus kulki joka puolella Galileaa. Hän opetti seudun synagogissa, julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. 24 Hänen maineensa levisi sieltä koko Syyriaan. Hänen luokseen tuotiin kaikki erilaisista taudeista kärsivät ihmiset -- niin pahojen henkien vaivaamat kuin kuunvaihetautiset ja halvaantuneetkin -- ja hän paransi heidät. 25 Hänen perässään kulki suuri joukko ihmisiä. Heitä oli lähtenyt Galileasta ja Dekapoliin alueelta, Jerusalemista ja Juudeasta sekä Jordanin toiselta puolen. 5:1 Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. 2 Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:     3 "Autuaita ovat hengessään köyhät,     sillä heidän on taivasten valtakunta.     4 Autuaita murheelliset:     he saavat lohdutuksen.     5 Autuaita kärsivälliset:     he perivät maan.     6 Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja     jano:     heidät ravitaan.     7 Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:     heidät armahdetaan.     8 Autuaita puhdassydämiset:     he saavat nähdä Jumalan.     9 Autuaita rauhantekijät:     he saavat Jumalan lapsen nimen.     10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. 11 "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. 12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä. 13 "Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

4.11.2021
Luuk. 11:47–12:1
Herra sanoi luokseen tulleille juutalaisille: 47 "Voi teitä! Te rakennatte muistomerkkejä profeettojen haudoille, mutta ketkä heidät tappoivat? Teidän isänne. 48 Näin te tunnustatte ja hyväksytte isienne teot: he tappoivat profeetat, ja te rakennatte profeetoille muistomerkit. 49 Tämän vuoksi onkin Jumalan Viisaus sanonut: 'Minä lähetän heidän luokseen profeettoja ja apostoleja, ja he tappavat ja vainoavat näitä.' 50 Niinpä tämä sukupolvi saa maksaa kaikesta profeettojen verestä, joka maailman luomisesta lähtien on vuodatettu, 51 Abelin verestä aina Sakarjan vereen asti, hänen, joka surmattiin alttarin ja pyhäkön välille. Niin, minä sanon teille: tämä sukupolvi vaaditaan vielä tilille. 52 "Voi teitä, lainopettajat! Te olette vieneet tiedon avaimen. Itse te ette ole menneet sisälle, ja niitäkin, jotka ovat halunneet mennä, te olette estäneet." 53 Kun Jeesus lähti sieltä, lainopettajat ja fariseukset ahdistivat hellittämättä häntä kysymyksillään ja ottivat puheeksi kaikenlaisia asioita yrittäen houkutella hänet ansaan. 54 He kuuntelivat valppaasti saadakseen hänet kiinni hänen omista sanoistaan. 12:1 Väkeä oli tällä välin kokoontunut tuhatmäärin, niin että ihmiset jo tallasivat toisiaan. Jeesus rupesi ensin puhumaan opetuslapsilleen: "Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 09.11.21 - klo:11:59
Kysyy kyllä uskoa, jota minulta puuttuu koettelemusten jälkeen usein ja eksyttäjätkin kiertävät, onneksi Armo riittää taas.

"Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa, ja minä voin Kristuksen tulemisen päivänä ylpeillä siitä, että en ole turhan vuoksi ponnistellut ja nähnyt vaivaa. Fil. 2:15–16.

Ei ole hedelmällistä tyrkyttää pakolla evankeliumia, mutta hedelmällistä on pitää sitä tarjolla sopivalla etäisyydellä. Siten, että halukkaat kykenevät siihen tarttumaan. Jeesuksen kutsun alla elävä on usein herkällä mielellä ja sisältä arka. Hän katselee kristittyjä pohtien, voiko heidän sanomaansa ja vilpittömään rakkauteensa luottaa. Hengellisellä rymistelyllä karkotamme kyselijän varmasti, ehkä lopullisesti. Totuuksien kylmään lateluun tai liian suurien lupausten antamiseen ei kenelläkään ole lupaa. Herkkä ihminen vaistoaa, jos hän on pelkkä käännytyksen kohde. Yläpuolelle asettujalta on syytäkin suojautua, kuka sellaiseen ihmiseen voisi luottaa? Kristitylle todellinen kysymys on se, rakastaako hän ihmistä, jolle tahtoo jakaa elämän sanaa? Rakastaako ja luottaako hän Jumalan Pyhän Hengen työhön myös tämän lähimmäisen elämässä?

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 10.11.21 - klo:15:10
Mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin: – Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva! Ef. 5:13–14.

Kun tänä päivänä puhutaan herätyksistä, puhutaan nauramisista, pumpuliin vajoamisista, transseista ja ihanista kokemuksista. Herätys on kuin huumematkailua. Pian matkan jälkeen palaa kuitenkin arki. Kun ennen puhuttiin herätyksestä, puhuttiin pyhästä hiljaisuudesta Jumalan sanaa kuunneltaessa ja synneistä kauhistumisesta, jota ei saanut aikaan ihminen. Pyhä Henki lohdutti särjettyä Jumalan sanalla, armo sai kirkastua. Arkeen palattiin lohdutetuin ja puhtain sydämin. Kun Jumalan sana sattuu sydämeen, se voi olla järisyttävä pyhän kohtaaminen. Sydän pelästyy ja rauhoittuu; joutuu tilille ja vapautuu. Syntyy ymmärrys: Jumala on ollut uskollinen kasteesta saakka, ihminen ei sitä ole ollut, mutta isä on kutsunut tuhlaajalapsensa takaisin kotiin. Haavoitetut kädet sulkevat armon suojaan, antavat uskon levon.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 16.11.21 - klo:13:34
Matt. 9:9–13
Siihen aikaan, 9 kun Jeesus kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua", ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. 10 Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. 11 Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: "Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" 12 Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. 13 Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."[/i]
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 16.11.21 - klo:13:38

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Hepr. 11:1.

Hengellinen väsymys voi liittyä kysymykseen uskon kokemisesta. Meitä on saatettu ajaa sisään uskonnollisuuteen, jossa tunteminen ja kokeminen on uskon mitta. Nuori mies meni saarnamiehen luokse rukoiltavaksi, ja saarnaaja piti vuolaan rukouksen nuoren puolesta. Lopuksi saarnaaja kysyi: ”Miltä tuntui?” Kun tuntuu hyvältä, kaikki hyvin? Kun tuntuu huonolta tai ei tunnu miltään, jotain on vialla? Onko Jumalan armo riippuvainen siitä, miltä se meistä tuntuu? Olisimmeko ymmärtäneet jotakin väärin? Jos Jumala ei suostukaan tulemaan ja rysäyttämään kerralla uskonelämäämme kuntoon, vaikka rukoiltaisiin vilpittömästi polvet verillä, kuten kuuluisa Wittenbergin munkki aikanaan, niin onko kaikki silloin menetetty? Vai pitäisikö ripustautua Jumalan lupauksiin, eikä ihmisen kokemuksiin? Vaikka tähän: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13). Jeesusta avukseen huutava turvautuu lupausten Jumalaan, hän uskoo.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.11.21 - klo:13:59
 :) Tärkeää sisäistää eikä koskaan unohtaa mistä olikaan kysymys kristillisessä uskossa.

Päivän sana 23.11.2021
Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio. Room. 5:16.

Olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta. Jumalan armo ei ole yleisarmollisuutta, kaiken sen siunaamista, mikä nyt sattuu miellyttämään. Jumalan armo kiinnittyy aina Jeesuksen ristiin. Armo maksoi Jumalan Pojan hengen, siksi se ei ole halpaa armoa eikä ihmisten ostettavissa. Kristillisessä kirkossa tarjotaan armoa, jonka edestä Jumalan Pojan veri vuosi. Niin paljon Jumala tätä syntistä maailmaa rakasti. Jumalan armo ei siten voi koskaan perustua ihmisen tekoihin, onnistumiseen kristittynä, persoonallisiin ominaisuuksiin tai muuhunkaan meissä olevaan. Armo on Jumalan sydämen asenne ihmistä kohtaan. Jumalan sydän on täynnä rakkautta ja anteeksiantoa siksi, että Jeesus otti itselleen meille kuuluneen tuomion, sovitti meidät Isän kanssa, vapautti tuomiosta.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 27.11.21 - klo:11:27
 :)  Ymmärtämiseksemme!
Matt. 5:14–19
Herra sanoi opetuslapsilleen: 14 "Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. 15 Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. 16 Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. 17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

27.11.2021
Luuk. 10:19–21
[Jeesus sanoi opetuslapsilleen:] 19 Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. 20 Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan." 21 Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.12.21 - klo:15:42
 :) 2.12.2021  Ymmärtäkää oikein!

Minun apuni on sinun muurinasi. Jes. 60:18.
Mies kuvasi, kuinka Jumala puuttui tuntuvalla tavalla tilanteeseen, joka olisi ollut vaarallinen. Apua ei edes ehditty pyytää, kun se jo annettiin. Lähinnä voitiin vain ihmetellä, mitä oikein tapahtui. Jumalan suojeluksen kokemuksessa ei sinänsä ole mitään outoa. Kuinka monesta vaarasta Herramme meitä jatkuvasti varjelee, niin ettemme sitä itse huomaa tai ymmärrä. Koska Jumala elää, hän voi joskus, silloin kun itse hyväksi näkee, puuttua elämämme kulkuun myös jollakin erikoisella ja helposti havaittavalla tavalla. Yleensä hän ei niin toimi, vaikka kristittyjen kertomuksista voisi toista päätellä. Mutta joskus kyllä. Meille ei suoda näitä näkyviä auttamiskokemuksia kovinkaan usein varmaan siksi, että ne tulkitaan niin helposti väärin. Evankeliumista eläminen muuttuisi nopeasti kertomuksiksi ihmeistä ja oudoista tapahtumista. Usko keskittyisi tähän elämään eikä tulevaan.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.12.21 - klo:11:26
 Andreas vei hänet Jeesuksen luo. Jeesus katsoi häneen. Joh. 1: 42.

Toisen ihmisen katse voi rohkaista ja lohduttaa, se voi antaa toivon ja välittää hyväksynnän. Toisen ihmisen katse voi myös lannistaa ja lyödä, alistaa ja kylmentää sielun. Välittää viestin: et kelpaa. On sanottu, että ihmisen syvä tarve on tulla nähdyksi ja arvostavalla tavalla huomioonotetuksi. Saatko sinä tulla nähdyksi, et vain havaituksi? Saatko osaksesi lohduttavan ja hyväksyvän katseen, kun tarvitset sitä? Tuletko kysymyksinesi kuulluksi? Mitä läheisempi toinenihminen on, sitä tärkeämpää on saada tulla aidosti kohdatuksi. Vaikeinta on hyväksyä tilanne, jossa tulemme nähdyksi ja kuulluksi tarkoituksella väärin. Se on kuitenkin monen ihmisen kokemus. Kun Jeesus katsoo ihmistä, on läsnä aseista riisuva, turvallinen rakkaus. Lempeän katseen edessä uskaltaa kohdata rikkinäisyytensä ja rohkaistuu luottamaan armoon.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
[/size]
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 08.12.21 - klo:11:43
Näin minäkin asian tänään koen ja uskon:
"Päivän Sana
08.12.21

Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Matt. 24:7–10.
Jeesuksen paluun merkit ovat jo näkyvissä. Sodan melskeitä ja erilaisia katastrofeja tapahtuu kiihtyvällä syklillä. Synnytystuskat ovat alkaneet. Jeesuksen kuvaukset ovat kuin uutisia tämän päivän lehdistä. Kristittyihin kohdistuva viha ja vaino vahvistuvat, ja monien rakkaus kylmenee. Daniel kuvaa tätä seulonnan ja rakkauden kylmenemisen aikaa ja kertoo, kuinka oikeista opettajistakin monet lankeavat, vainoavat ja antavat ilmi toisiaan (Dan. 11). Kun rakkauskylmenee ja kristillinen ihmiskäsitys murtuu, ei ihmisarvokaan säily eikä oikea, taivaaseen johtava usko. Kun evankeliumi on saarnattu kaikille kansoille, päättyy tämän maailman aika. Se, joka pysyy loppuun saakka Jumalan sanan seuraajana, varjeltuu varmasti kotiin. Hän ei lähde mukaan ”anomiaan”, Jumalan käskyjen tietoiseen rikkomiseen ja valheenseuraamiseen.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: ullamaija - 08.12.21 - klo:12:54
Stiina.Luin aamulla juuri saman tekstin Vähäsarjalta.Pidän hänen raittiista opetuksestaan.Raamattuopisto seisoo,Jumalan kiitos,sanan pohjalla.Rukoilkaamme ko.yhteisön ja työntekojöiden puolesta.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 08.12.21 - klo:15:19
 :D Ilahduin! Kiitos kommentistasi!

(Toivottavasti olet saanut jo vähän helpotusta vaivaasi! Minä saan aina välillä helpotusta, mutta en parane ja välillä on sietämätöntä, mutta (apu)rukous syvenee silloin.)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: ullamaija - 09.12.21 - klo:08:58
Rehellinen kun haluan olla,niin voin entistäkin huonommin.Jumalan käsiin jään retkottamaan.Tapahtukoon tahtonsa.Soitan kyllä tänään omahoitajalle ja pyydän vahvempaa lääkettä sydämen tykytyksiin.Lääkäri päättää,saanko sitä.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 09.12.21 - klo:13:45
Otan osaa ja esirukoilen edelleen!
Silti annan neuvon, että pyydä rohkeasti seteli erikoislääkärille. Usein onnistuu ja jos Jumala suo, niin apu tulee kyllä.
(Itsellä on vararahasto vaikeita asioita, hammaslääkäriä ja silmälääkäriä varten, kun olen kokenut, että kun saa itse valita lääkärin, onnistumisen mahdollisuus moninkertaistuu. Kamalan kalliiksi saattaa tulla jne. mutta nyt voi labrakokeensa ottaa Puhti.fi puoleen hintaan. Minulle karvalakkipuoli = arvausasema on pettymys, mieheni on onnistunut paremmin, mutta kaihinsa leikkautti yksityisellä kalliisti, mutta hienosti. Kilppariasiani on toistaiseksi omassa varassani ja itse maksetuissa labraseurannoissa. Minullakin on tykytyksiä ja rytmihäiriöitä. Beetasalpaajat usein auttavat tai sitten ambulanssi. Yst. Stiina)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: ullamaija - 09.12.21 - klo:19:14
Olen käynyt useammalla yks.lääkärillä.On leikattu vatsasta.Potilaana sisätauti osastolla,Suolistoni on lääkäreille mysteeri.Diaknoosi:hankala tapaus.Huonosti voiva suolisto poikii monia muita ongelmia alkaen masennuksesta ja erilaisista kivuista.Ruokavaliot on läpi käyty.Lääkkeillä sinnittelen.Kiitos esirukoilijalle!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 10.12.21 - klo:13:29
 :( Onpa ikävää, jatketaan rukoilemista. Voisiko olla leikkauksesta ja särkylääkkeistä nuo kivut mielestäsi? Silti voisi kerran vuodessa tutkia kuitenkin verikokein. Kuvittelin, että sinulla olisi nivelreumakivut.  :'( , toivottavasti edes lepo helpottaa!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 13.12.21 - klo:12:05
 :) Laitetaanpa nyt kunnon "pläjäys" Raamatusta Apogryfikirjoilla lisättynä ortodoksiseen tapaan. Tykkään lukea tuolta ort. sivuilta näitä hyödyllisinä.
"Päivittäinen, rukouksellinen Raamatun lukeminen on osa kristityn elämää. Tässä apuna on ensimmäisen kristillisen vuosituhannen aikana muotoutunut tapa määritellä vuoden jokaiselle päivälle omat tekstinsä jumalanpalveluksissa luettavaksi. Ne sopivat kuitenkin myös henkilökohtaisen rukouselämän tukirangaksi.

Pääsääntöisesti luettavat epistola- ja evankeliumitekstit määräytyvät pääsiäisen mukaan, ellei ole jokin erityinen juhla. Näin pääsiäisen kirkkaus valaisee läpi kirkkovuoden. Suuren paaston arkipäivinä lukukappaleina on ainoastaan Vanhan testamentin tekstejä. Päivittäiset lukukappaleet on helppo etsiä myös perinteisestä ortodoksisesta käsikalenterista."

13.12.2021

Sananl. 4:10–13, 20–27
10 Kuuntele, poikani, ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet ovat monet. 11 Minä opetan sinulle viisauden polun, opastan sinut oikealle tielle. 12 Kun sitä kuljet, et kohtaa esteitä, ja vaikka juoksisit, et kompastu. 13 Tartu opetukseeni, älä hellitä, pidä kiinni siitä, se on elämäsi. 20 Kuuntele tarkkaan, poikani, mitä sinulle sanon, pidä korvasi auki! 21 Älä päästä mielestäsi minun sanojani, pidä ne visusti sydämessäsi, 22 sillä ne ovat löytäjälleen elämä, lääke koko hänen ruumiillensa. 23 Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi -- siellä on koko elämäsi lähde. 24 Älä päästä suuhusi petollisia puheita, pidä vilppi loitolla huuliltasi. 25 Katso suoraan ja pälyilemättä, suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin. 26 Laske harkiten jalkasi polulle, niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet. 27 Älä poikkea oikealle äläkä vasemmalle, pidä askeleesi kaukana pahasta.

Viis. 11:1–10, 21–26
1 Se ohjasi pyhää profeettaa ja auttoi näin kansaa menestymään toimissaan. Egyptiläiset kärsivät janoa, israelilaiset saivat vettä 2 He vaelsivat läpi asumattoman autiomaan, pystyttivät telttansa tiettömille seuduille. 3 He puolustautuivat vihollisia vastaan ja torjuivat vastustajiensa aikeet. 4 Kun he olivat janoissaan, he huusivat sinua ja saivat kovasta kalliosta vettä, kivipaadesta janoonsa lievityksen. 5 Sillä, millä heidän vihollisiaan rangaistiin, siunattiin heitä itseään, kun he olivat avun tarpeessa: 6 Ehtymättä virtaavan joen vedet saastuivat kuohuvasta verestä 7 rangaistukseksi siitä, että lapset oli käsketty tappaa, mutta omillesi sinä annoit odottamatta runsaasti vettä. 8 Jano, jota he saivat kärsiä, opetti heille, kuinka olit rangaissut vastustajiasi. 9 Kun omiasi koeteltiin ja kuritettiin − tosin lempeällä kädellä − he ymmärsivät, millaiseen piinaan sinun vihasi oli jumalattomat tuominnut. 10 Niin kuin isä, joka varoittaa ja nuhtelee, sinä panit omasi koetteelle, mutta niin kuin ankara kuningas sinä tutkit ja tuomitsit jumalattomat. 21 Suuri mahtisi on aina valmiina käyttöön − kenestä olisi vastustamaan käsivartesi voimaa? 22 Kuin hiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi, kuin maahan pudonnut aamukasteen pisara. 23 Mutta sinä olet kaikille armollinen, koska kaikki on sinulle mahdollista, sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä, jotta he kääntyisivät, 24 sillä sinä rakastat kaikkea olevaa etkä inhoa mitään luomaasi − jos jotakin olisit vihannut, et olisi luonut sitä. 25 Jos et jotakin olisi halunnut, kuinka siitä olisi tullut mitään pysyvää? Jos et jotakin olisi kutsunut elämään, kuinka se olisi pysynyt hengissä? 26 Mutta sinä säilytät kaikki, koska kaikki kuuluu sinulle, sinä, Valtias, rakastat kaikkea elävää.

Sir. 14:1–2, 11–14, 15:1–3, 5–6
1 Onnellinen se, joka pitää suunsa kurissa eikä joudu murehtimaan syntiensä tähden. 2 Onnellinen se, jota ei hänen sisimpänsä soimaa ja joka ei luovu toivostaan. 11 Poikani, jos sinulla on varallisuutta, käytä sitä omaksi hyväksesi mutta anna Herralle uhrit, jotka kuuluu antaa. 12 Muista, että kuolema ei viivytä tuloaan eikä tuonelan säädöksestä kerrota sinulle. 13 Ennen kuin kuolet, tee ystävällesi hyvää, anna hänelle sen mukaan kuin voit. 14 Älä jätä päivän anteja käyttämättä äläkä kulje kohtaamasi onnen ohi. 15:1 Noin tekee se, joka pelkää Herraa joka noudattaa lakia, tavoittaa viisauden. 2 Äidin lailla se tulee häntä kohti, se ottaa hänet vastaan kuin nuori vaimo. 3 Se antaa hänelle syötäväksi ymmärryksen leipää, oivalluksen vettä hän saa juodakseen. 5 Se korottaa hänet kumppaneita korkeammalle ja kansankokouksessa avaa hänen suunsa. 6 Hän löytää elämäänsä ilon ja riemun ja saa viisauden lahjana pysyvän nimen ja maineen.

Pyhä neitsytmarttyyri Lucia (+ 304)
Matt. 10:16–22
Herra sanoi opetuslapsilleen: 16 "Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. 17 "Pitäkää varanne, sillä ihmiset vievät teidät oikeuden eteen ja ruoskivat teitä synagogissaan. 18 Maaherrojen ja kuninkaidenkin eteen teitä tullaan viemään minun takiani, todistukseksi heille ja kansoille. 19 Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. 20 Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki. 21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

Ef. 6:10–17
10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

2. Kor. 6:1–10
1 Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo: -- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä. 3 Me emme anna kenellekään missään asiassa loukkaantumisen aihetta, jotta palveluvirkaamme ei moitittaisi. 4 Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, 5 ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen. 6 Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, 7 totuuden sana ja Jumalan voima. Aseinamme ovat vanhurskauden miekka ja kilpi. 8 Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. 9 Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, 10 murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.

Hepr. 8:7–13
7 Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista. 8 Mutta nyt Jumala moittii kansaansa: -- Kuulkaa! Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. 9 Se ei ole samanlainen liitto kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. He eivät pysyneet minun liitossani, ja siksi en minäkään välittänyt heistä, sanoo Herra. 10 Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 11 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: "Opi tuntemaan Herra." Silloin he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. 12 Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään. 13 Puhuessaan uudesta liitosta Jumala osoittaa, että ensimmäinen liitto on vanhentunut. Ja se, mikä on vanhentunut ja aikansa elänyt, häviää pian.

Pyhät marttyyrit Eustratios, Eugenios, Mardarios ja Orestes sekä pappismarttyyri Auksentios (+ 296)
Luuk. 21:12–19
[Jeesus sanoi:] 12 "Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden. 13 Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta. 14 Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte. 15 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne. 16 "Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. 17 Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden. 18 Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan. 19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.

Pyhä neitsytmarttyyri Lucia (+ 304)
Matt. 15:21–28
Siihen aikaan 21 Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. 22 Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." 23 Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." 24 Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." 25 Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" 26 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." 27 "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." 28 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.

13.12.2021
Mark. 8:11–21
[Siihen aikaan] 11 Fariseuksia tuli väittelemään Jeesuksen kanssa. He vaativat häneltä merkkiä taivaasta pannen näin hänet koetukselle. 12 Jeesus huokasi syvään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta." 13 Ja hän jätti heidät, astui taas veneeseen ja lähti vastarannalle. 14 Opetuslapset olivat unohtaneet varata leipää mukaansa. Heillä oli veneessä yksi ainoa leipä. 15 Jeesus puhui heille vakavasti: "Olkaa varuillanne. Varokaa fariseusten ja Herodeksen hapatetta." 16 Mutta he vain puhelivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää. 17 Jeesus huomasi sen ja sanoi: "Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? 18 Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: 19 kun jaoin ne viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle, kuinka monta täyttä korillista te keräsitte palasia?" "Kaksitoista", he vastasivat. 20 "Entä kun jaoin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle? Kuinka monta koria te silloin keräsitte täyteen palasia?" He vastasivat: "Seitsemän." 21 Jeesus sanoi heille: "Ettekö te vieläkään käsitä?"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 13.12.21 - klo:12:09
 :D
Päivän Sana
13.12.21

Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoliksi kutsuttu, ja veli Sostenes tervehtivät Korintissa olevaa Jumalan seurakuntaa, Kristuksen Jeesuksen pyhittämiä, Jumalan kutsumia pyhiä sekä kaikkia, jotka eri seuduilla, missä asuvatkin, huutavat avukseen Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä samoin kuin me. 1. Kor. 1:1–2.
Uskova on se, joka huutaa Jeesusta avuksi. Kaiken pimeän ja pelottavan keskellä. Kaiken heikkoutemme ja mieltämme raskauttavan keskellä. Kaiken uskoamme heikentämään pyrkivän keskellä. Me vain huudamme avuksi Jeesuksen Kristuksen nimeä. Sillä hänen me olemme, eikä muilla ole meihin oikeutta. Jeesus osti meidät ristillä omakseen, ja hän antoi meille kristityn nimen jo kasteessamme. Me pidämme tästä uskossa kiinni, lapsen lailla, mutta sielunviholliselle se on pahin myrkky ja suurin kauhistus. Paholainen tahtoisi tehdä meistä syntisiä ilman toivoa, uskonnollisia ilman evankeliumia ja hurskaita ilman armoa, mutta se ei tahtoisi meidän luottavan syntisiä armahtavaan Vapahtajaan. Se tahtoisi peittää Vapahtajan haavoitetut kädet * ja armolliset sanat. Niistä me taas pidämme kiinni loppuun saakka.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy


*lisään, että myös jalat
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.12.21 - klo:12:43
Tärkeää opetusta tässä:

Päivän Sana
15.12.21
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä ja huusi: ”Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.” Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. Joh. 1:14–17.
Evankeliumi ei ole sanoma sydämen muuttumisesta, vaikka sydän sanan voimasta ajan myötä muuttuukin. Evankeliumi ei ole sanoma jumalakokemuksesta, vaikka Jumalan valtakunta tuleekin eläväksi todellisuudeksi. Evankeliumi ei ole sanoma ihmisen tekemästä ratkaisusta, siitä, että ihminen on päättänyt hyväksyä Jumalan armon tarjouksen. Niitä kristittyjä, jotka ovat tehneet kymmeniä kertoja ratkaisun ja käyneet ”kuudesti kasteella”, on liian monta. Heiltä ei puutu vilpittömyyttä ja hengellistä yritystä, mutta heiltä puuttuu evankeliumin vapauttama usko. Eikä evankeliumi ole myöskään maailmanparantamissaarnaa tai utopistista toivetta ihmiskunnan kehittymisestä aikuisuuteen. Tämä kaikki on uskonnollisuutta, ei kristinuskoa. Evankeliumi on ilosanoma ihmiseksi tulleesta Jumalasta, joka sovitti meidän jokaisen synnit.     :-*

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 19.12.21 - klo:13:58
 :) Vakikuunteluissani oli taas tänään erittäin rakentavat palvelukset ja keskustelut, suosittelen taas!
--------------
Otan päivän sanaksi tänään seuraavan, josta soisin myös keskustelua:

"Sama armopalkka

Jeesuksen vertaus viinitarhan työmiehistä (Matt. 20:1–6) ja heidän saamastaan yhtä suuresta palkasta kertoo meille Jumalan valtakunnasta. Kaikille uskovaisille Jumala antaa kerran saman armopalkan, iankaikkisen elämän. Uskonkilvoituksemme aika ei vaikuta armopalkan suuruuteen. Jeesus kiteytti vertauksen viinitarhan työmiehistä sanoihin: ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi” (Matt. 20:16).

Jeesus opettaa meitä Jumalan valtakunnan olemuksesta. Se on lasten kaltaisesti uskovien valtakunta. Ihmisten maailmassa lapset jäävät usein taustalle aikuisten ottaessa ensimmäiset paikat. Näin ei onneksi ole Jumalan valtakunnassa. Jeesus sanoo: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:4).

Opetuslapset olivat väitelleet keskenään, kuka heistä on suurin. Jeesus halusi kääntää heidän inhimilliset ajatuksensa Jumalan valtakunnan suuruusjärjestykseen: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija” (Mark. 9:35).

Jaakko Kaltakari

Julkaistu Päivämiehessä 9.3.2016."
https://www.paivamies.fi/matkaevaaksi/viimeiset-tulevat-ensimmaisiksi-6.42.4472.82e5268834

----------------------

Luuk18:17: ”Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.

http://www.kristitynfoorumi.fi/jlaavastaan.htm
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.12.21 - klo:10:47
Rauhaisaa joulun aikaa meille kaikille!
Ilahduin kuitenkin Taiston ja Natanaelin puheenvuoroista lukitussa aiheessa. Kiitos niistä, peukutan.
Aina muistettava päivän Sana tässä:
"Päivän Sana
23.12.21

Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Joh. 1:16.
Saamme pyytää Isältä armon ymmärtämisen kirkkaampaa lahjaa. Ehkä se vie ensin katsomaan oman sydämen pimeää puolta. Mutta niissä hämärissä Kristuksen kuolema ja ylösnousemus, hänen haavojensa ansio ja osaksemme annettu armo loistavat kirkkaina pimeää taustaa vasten. On Jumalan lahjaa, kun laki näyttää todellisia syntejämme. On Jumalan armoa, kun sydän suostuu ne myöntämään. Ja on erityinen siunaus, kun pelästynyt sydän uskaltautuu tarttumaan armon ja anteeksiantamuksen lupauksiin. Silloin taivas alkaa aueta, taakat pudota, armon sanat maistua hunajaakin makeammilta. Jeesus tulee rakkaaksi ja läheiseksi. Sitojaksi luulemamme osoittautuukin vapauttajaksi. – Armoa armon lisäksi, sitä Jumalan teot ovat meille alusta loppuun.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 27.12.21 - klo:18:37
Juu, kyllä on väsyttänyt joulu jostain syystä erityisesti tänä vuonna. Jatkan näiden minua puhuttelevien, lyhyiden "hartauksien" jakamista:
Päivän Sana
27.12.21

"Tästä toivosta te kuulitte jo silloin, kun teille julistettiin totuuden sana, kun evankeliumi tuli teidän luoksenne. Samalla tavoin kuin kaikkialla maailmassa se on teidänkin keskuudessanne kantanut hedelmää ja kasvanut siitä päivästä lähtien, jolloin saitte kuulla Jumalan armosta ja tulitte sen tuntemaan sellaisena kuin se todella on. Kol. 1:5–6.
Jumalan armon oikea tunteminen voi viedä joskus vuosia. On päästävä selvyyteen siitä, mitkä omista kysymyksistä ovat hengellisiä, mitkä vain ihmisenä kasvamiseen liittyviä ahdistuksia. On käytävä omat taistelunsa lakihenkisyyttä ja hurmahenkisyyttä vastaan, etteivät ne valloita sydäntä ja mieltä. On porauduttava syvemmälle evankeliumin salaisuuteen, että jalkojen alle löytyy tukeva kallio. On uskaltauduttava kosketuksiin itsessä olevan syntisyyden kanssa, joka ei maistu koskaan hyvälle. On opittava päästämään itsensä pelastamisesta irti ja jättäydyttävä Kristuksen täytetyn työn varaan. Kristillinen usko opitaan ja se myös koetellaan oikeassa elämässä. Niistä painiotteluista selvitään kyllä vakaalle maalle, kun evankeliumi saa tuoda valonsa. Yö, jossa eletään, vaihtuu kyllä aamun sarastukseksi ja uudeksi päiväksi.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
"     :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 30.12.21 - klo:13:53
 :D Laitan tämän opinselvennyksen itselleni erittäin tärkeänä tähän muistiin. Hämmennyn aina välillä, kun kuulen jonkun korottavan ihmistä ja armolahjojaan, niin että kateus meinaa iskeä ja tuhota, tähän löydettäväksi. Tämä on se miksi rakastan olla luterilainen enkä "hellari":

" 9 x  usko ja rukous
Dogmaattinen, eli uskonopillinen luterilaisuus pitää tietysti kaikkia niitä harhaoppisina, jotka eivät pidä kiinni Raamatun mukaisesta vanhurskauttamisopista, jossa käsitetään Kristuksen sovittaneen ihmiset heidän ulkopuolellaan Kolminaisuuden sisäisenä tekona. Toisin sanoen syntien anteeksiantamus on jo olemassa täysin valmiina ennen kuin siihen uskotaan. Jos Jumala ei olisi ollut Kristuksessa ja sovittanut maailmaa itsensä kanssa, vaan vasta sitten kun ihmiset kääntyvät tai tekevät jotakin, niin mikä lohdutus siinä silloin olisi syntiselle, koska silloinhan sovitus perustuisi Jumalan edessä ihmisen omiin tekoihin tai siihen mitä hänessä tapahtuu? Eihän ihminen silloin voisi koskaan tietää pelastuvansa, koska tämä näyttäisi aina vajavaiselta ja siten syntien anteeksiantaminen epävarmalta.[/b]"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 30.12.21 - klo:18:10
Miten tuo opetus poikkeaa tästä?

http://www.uskonet.fi/artikkelit/222/syntipukki
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.01.22 - klo:13:32
Natanael, ei nyt mitenkään eroa. Kirjoittaja kävisi luterilaisesta, jos ei mennä tunnettuihin eroavaisuuksiimme, jotka Jumala sallii. Suurin osa "helluntailaisita" ei näin usko eikä ymmärrä. Samoin ei "luterilaisistakaan".  Jumala vain tuntee omansa jne. Siksi emme voi sisariamme ja veljiämme tuomita, vaan hakea sitä yhteyttä Raamatusta. Tosi paikan tullen eivät katolilaisetkaan huuda avukseen reliikkejä, paavia tai muuta maallista ja ulkonaista. Me ihmiset olemme erilaisia sielultamme jne. mutta Jumala on Yksi (Jossa siis Kolme Persoonaa). Harhaoppiseksi siis luetaan vain se, joka ei  P. Kolminaisuutta tunnusta ja turvaudu viime kädessä ihmiseksi tulleen Jeesuksen Kristuksen, Jumalan täytettyyn työhön, joka ainoana voi meitä oikeasti auttaa. Muu on uskontoa, jota tarvitaan välittämiseen ja opettamiseen ei pelastukseen jne.

Opetusta:

'Päivän Sana
02.01.22

Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee.” Gal. 3:10.
Joidenkin kristittyjen lähellä on helpompi uskoa armolliseen Jumalaan. Toisten lähellä puhaltaa kylmä viima. Lakihenkinen löytää sielunrauhan lakipykälien ehdottomasta täyttämisestä. Kun usko on suoritettu oikein, on kaikki hyvin Jumalankin edessä. Seuraa kireä elämänasenne, jossa pienikin poikkeaminen horjuttaa rauhan. Sana sanoo, että jokainen, joka yrittää täyttää lain pelastuakseen, on velvollinen täyttämään sen jokaisen kirjaimen. Horjahtaa ei saa, eikä sormien läpi sovi katsoa. Jokaisen teon, sanan ja ajatuksen on oltava linjassa Jumalan lain kanssa. – Olisi pelottavaa joutua elävän Jumalan eteen omien suoritusten varassa. Jeesus tuli maailmaan täyttämään lain, koska meistä ihmisistä ei siihen ollut. Jeesus ei kumonnut lakia, tehnyt hyviä töitä mitättömiksi. Mutta hän täytti lain, koska me jäämme hyvissäkin teoissamme syntisiksi.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
'
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.01.22 - klo:14:50
 :) Olen aina halunnut tiivistää tämän asian näin, joten:

"(Henrikki , uskojarukous.) Ei luterilaisuus opeta, että kristitty voisi elää synnissä ja että Jumala silti “lukisi” hänelle jonkin “näennäisen” pyhyyden. Kristityn tulee ristiinnaulita lihansa, vaeltaa hengessä (Gal.5:24ss.) ja tehdä hyviä tekoja. Kristityn vaellus hengessä ei ole näennäistä vaan todellista, ja Hengen hedelmät ovat näkyviä (Gal.5:22)."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 05.01.22 - klo:14:38
Ei kohtaa palstalaisilla ajatukset eivätkä tuntemukset, ei; enkä ole rukoillutkaan sen puolesta. Emme ole erimielisiä asiantuntijoitakaan, josta juttua syntyisi eikä ole tarvetta kinata opista. Näen, että Foorumi voi nyt jatkaa ainoastaan jakamalla yksittäisiä löytöjä ja kertomalla elämästään sitä, mitä haluaa jakaa. Minulla ei ole nyt mitään annettavaa teidän keskustelujen aloituksillenne ja minun aloitukseni eivät puhuttele teitä. Pattitilanne, mutta en halua poiskaan, toivoa voi olla, jos joku vaikka haluaisi ruveta vetämään. Minulla ei ole sitä lahjaa.

Tässä taas Päivän sana:

05.01.22

"Miksi peität minulta kasvosi, miksi kohtelet minua kuin vihollista? Pelotteletko vielä tuulen ajelemaa lehteäkin, vainoatko kuivaa oljenkortta? Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit. Job 13:24–26.
Vapauttava löytö Jumalan sanasta on se, että sen ihmiset ovat ihmisiä ja Jumala on Jumala, eikä näitä kahta asiaa sekoiteta toisiinsa. Jumala tuntee luotunsa ja kestää ihmisen kaikki kysymykset, vaikeimmatkin.Todellisten tuntojen esille tuomisesta hän ei ketään tuomitse. Päinvastoin, kenen muun luokse hän tahtoisi meidän menevän vuodattamaan sydämemme huolia kuin juuri hänen? On hyvä ajoittain kysyä, onko näkemyksemme kristityn tiestä Raamatun mukainen. Vai onko kristityn mallimme utuinen ja epätodellinen, kiiltokuvamaisen kaunis, mutta epärealistinen? Raamatun henkilöt olivat heikkoja ja syntisiä, eikä sitä sanassa piilotella. Mutta Jumala piti heistä armossaan kiinni ja käytti tahtonsa toteuttamisessa. Syntiset ihmiset saivat osallistua pelastushistorian tapahtumiin, koska ainoa synnitön, Jeesus Kristus, lunasti heidät vapaiksi palvelemaan Isää.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 17.01.22 - klo:11:58
 :) Valo voittaa pimeyden!

"Päivän Sana
17.01.22

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Luuk. 5:8.
  Jumalan pyhyys pelästytti Pietarin perin pohjin. Mies, joka hänen edessään seisoi, oli toista maata kuin muut uskonnolliset johtajat. Tämä pelottava sai luonnonvoimatkin tottelemaan itseään. Pyhän edessä pahuus korostuu. Jumalan pyhyys saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja syntiseksi. Se voi luoda epävarman olon: vieläkö armo kuuluu minullekin? Luther opetti, että Jumalan pyhyyden ja oman syntisyytemme kohdatessa emme kuitenkaan saa hylätä armoa syntiemme vuoksi. Jos omatunto pyrkii viemään meitä poispäin Herrasta, olemme itse asiassa kaikkein kelvollisimpia häntä lähestymään. Luther jatkaa, että muut jumalat tahtovat löytää ihmisestä hurskauden, mutta oikea Jumala antaa sen meille. Mitä syntisemmiltä me näytämme, sitä nopeammin Jumala ojentaa armonsa.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 20.01.22 - klo:13:34
 :)  Tykkään taas tästä ja sopii tänään hyvin!

Päivän Sana
20.01.22

"Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Room. 7:18–19.
  Kristityn osa on tulla syntiseksi, pettyä omaan uskoonsa ja tunnustaa rehellisesti vaelluksensa puutteet. On tosin rankkaa nähdä, ettei pysty toteuttamaan hyviä aikeitaan uskonsa mukaisesti. Eikä ainoastaan niin, vaan että myös tekee sitä, mitä ei tahtoisi, valiten väärin vain sen vuoksi, että on perin juurin syntinen. Kukaan kristitty ei voi välttää tappioita. Se on totuus. Tästä emme kuitenkaan lannistu, vaan päinvastoin: suhtaudumme syntiin entistä vakavammin, niin kuin tappavaan viholliseen suhtaudutaan. Taistelua emme lopeta, vaikka myönnämme Paavalin tavoin: ”Tiedänhän, ettei minussa ole mitään hyvää.” Nopeasti sitten hakeudumme Jeesuksen sovintoveren suojaan ja pyydämme häntä voittamaan sillä hetkellä käytävän taistelun puolestamme.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
"

------------------------------
Matt. 5:45:ssä Jeesus opettaa: "Hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."    (Stiina)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 22.01.22 - klo:11:40
Aarre, jonka saa aina tarvittaessa löytää! (T. Yksi onnellinen taapertaja)

Päivän Sana
22.01.22

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh. 4:10.
Kristuksen ansion varaan voi ja saa laittaa koko elämänsä. Siihen voi nojata koko painollaan, ja se kestää. Kristuksen ansio kestää meidän syntimme painon, epäuskomme painon, keskeneräisyytemme painon, epäilyksiemme painon, virheittemme painon, kipujemme painon. Koko keskeneräisyytemme. Se kestää meidän salaisten haavojemme painon ja jopa voittamattomien syntiemme painon. Jeesuksen haavoitetut kädet peittävät kaiken tämän alleen, ja Isän sovitettu sydän näkee meidät puhtaina, vanhurskaina ja täydellisinä. Taivaaseen kelpaavina. Kristukseen puettuina kasteen ja uskon kautta, hänen sovintoverensä puhdistamina, saamme säilyttää rohkeutemme matkalla taivaaseen.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.01.22 - klo:21:12
Päivän Sana
23.01.22

Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa. Ps. 103:17.
Jos et kykene tuntemaan toisten tai oman sydämesi edellyttämiä uskon tuntemuksia, ole rauhassa tuntematta– armo pysyy sittenkin. Jos et voi kokea Jumalaa, ole kokematta – armo riittää kuitenkin. Pääasia on, että turvaudut Jeesukseen ja huudat häntä avuksi. Päättäköön Herra sen jälkeen kokemuksistasi tai kokemattomuuksistasi. Sen, mitä hän haluaa antaa sinulle, hän kyllä antaa. Riittävällä tavalla, oikeaan aikaan. Mikään kokemus ei tee sinusta enemmän kristittyä tai sen puute vähemmän. Ei ole kahden kerroksen väkeä, on vain armahdettuja syntisiä ja niitä, jotka eivät armoa kaipaa tai tarvitse. Jos olet polttanut itsesi kokemuksissa karrelle, saat nyt levätä ja olla rauhassa kokematta mitään. Olet Jumalan lapsi, koska hän on kokenut ristillä puolestasi kaiken tarpeellisen. Kristuksen armon ja haavoitettujen käsien alla on sinunkin lepopaikkasi.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 26.01.22 - klo:11:47
Päivän Sana
26.01.22

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Kol. 3:12–14.
Paavali antaa pukeutumisohjeen. Ensin puetaan päälle hyveet: armahtavaisuus, ystävällisyys, nöyryys, lempeys, kärsivällisyys ja anteeksianto. Lopun kruunuksi tai vyöksi, joka pitää kaiken koossa, asetetaan rakkaus, täydellisyyden side. Kaunista kuvausta jälleen rakkaudesta, aivan kuten Paavalin tunnetummassa Korinttilaiskirjeen rakkauden ylistyksessä: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali – –”; ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile – –”; ”Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” Kuka tällaiseen rakkauteen pystyy? – Herramme kyllä, mutta ei yksikään meistä. Pyyteettömän rakkauden kuvaukset ovat meille silti oleellisia tienviittoja, jotka osoittavat oikean suunnan.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 27.01.22 - klo:13:14
Ymmärrettäväksi!  :D

Päivän Sana
27.01.22

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Joh. 15:16.
Jeesuksen rakkaus on meille vierasta rakkautta. Vapahtaja ei etsi meistä uskoa, vaan hän lahjoittaa sen. Hän ei edellytä meidän rakastavan häntä auttaakseen, vaan hän rakastaa meitä ensin. Hän ei odota meidän päätöksiämme suhteessa itseensä, vaan hän kuolee puolestamme jo silloin, kun emme ole edes osanneet kysyä hänen apuaan. Hän ei vaadi meitä kiipeämään uskonnollisia tikapuita taivaaseen ansaitaksemme armon osaksemme, vaan hän tulee taivaasta alas ja nöyrtyy seimeen, ristille, sanaksi paperille, kastemaljaan ja ehtoollispöytään. Hän ei odota hengellisesti kuolleen heräämistä henkiin, vaan laskee sydämeen uskon lahjan. Hän ei etsi meistä hurskasta touhuilua, vaan varoittaa uskonnollisista näytelmistä pakanoiden puuhana. Jeesus valitsi meidät, emme me häntä. Hän lähettää meidät kantamaan hedelmää, joka annetaan lahjana.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lapsen lailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Natanael - 27.01.22 - klo:17:23
Stiina, mitäpä jos lopettaisit kokonaan noiden hartauskirjojen tekstien tänne kopioinnin.
Sisällön puolesta ne ovat ok, mutta niissä on copyright-merkintä.
Huomautin sinulle tästä jo aiemmin.

Jos haluat tuoda jotain tänne esim. Vähäsarjalta keskusteltavaksi, laita muutama rivi omaa tekstiä ja sitten linkki alkuperäiseen tekstiin.

-Natanael
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 28.01.22 - klo:11:37
 :(  OK. Täytynee sitten lopettaa pyynnöstäsi. Kysyin kyllä kirjallisesti luvan, jota en saanut. En saanut mitään vastausta muuta kuin, että on mennyt perille. Pidin vaitioloa myöntymisen merkkinä. Lähdehän on aina näkyvissä ja saatesanan laitan!

(Nämä päivän sanat pyörivät myös SRO:n omilla sivuilla sekä Radio Dein sivuilla joka päivä. Päivän Sana luetaan myös Radio Dein ohjelmassa kaksi kertaa päivässä, mutta jostain syystä menee aina ohi.)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 31.01.22 - klo:11:49
 :) Suoraan Raamatusta päivän sanaksi:

31.1.2022

1. Piet. 2:21–3:9
21 Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään. 22 -- Hän ei syntiä tehnyt, hänen suustaan ei valhetta kuultu. 23 Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. 24 Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. "Hänen haavansa ovat teidät parantaneet." 25 Te olitte "eksyksissä niin kuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo. 3:1 Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, 2 kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. 3 Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. 4 Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. 5 Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset -- 6 Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne. 7 Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. 8 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä. 9 Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen.

31.1.2022
Mark. 12:13–17
13 Sitten [neuvoston jäsenet] lähettivät muutamia fariseuksia ja Herodeksen kannattajia Jeesuksen luo saadakseen hänet puheistaan kiinni. 14 Nämä tulivat ja sanoivat hänelle: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja olet ihmisistä riippumaton. Sinä et tee eroa heidän välillään, vaan opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän maksaa vai ei?" 15 Jeesus tiesi heidän teeskentelevän ja sanoi: "Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää minulle denaarin raha." 16 He ottivat esiin rahan, ja hän kysyi: "Kenen kuva ja nimi siinä on?" "Keisarin", he vastasivat. 17 Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Tämä vastaus jätti heidät ymmälle.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 12.02.22 - klo:11:25
Lisää tänään:
12.2.2022

"2. Tim. 3:1–9
1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. 2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, 3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, 4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 5 he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! 6 Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, 7 jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. 8 Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. 9 Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi. "

ja
'Luuk. 20:46–21:4
Herra sanoi opetuslapsilleen: 46 "Varokaa lainopettajia! He kulkevat mielellään pitkissä viitoissa ja nauttivat siitä, että heitä tervehditään toreilla, he istuvat synagogassa mielellään etumaisilla istuimilla ja pidoissa kunniapaikalla, 47 mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." 21:1 Jeesus käänsi katseensa uhriarkkuun päin ja näki rikkaiden panevan siihen lahjoja. 2 Hän näki myös, kuinka eräs köyhä leskivaimo pani arkkuun kaksi pientä lanttia. 3 Hän sanoi: "Totisesti: tämä köyhä leski antoi enemmän kuin yksikään toinen. 4 Kaikki nuo muut antoivat lahjansa liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi."'

Suosittelen tutustumaan SRO:n Päivän Sanaan erityisesti tänään. Tarpeellinen ja oikein!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 13.02.22 - klo:13:38
Päivän Sanaksi tämä ainoaa oikeaa opetusta sisältävä Lutherin opetus Uskoja Rukous -sivustolta. Kaikkien on aina syytä kerrata myös tätä Paavalin opettamaa periaatetta, joka ainoana voi siis johtaa pelastavaan uskoon, aamen:
"Helmikuun 13 päivänä
Mark. 1:3
Valmistakaa Herralle tie. Valmistaessaan tietä Herralle Johanneksen varsinaisena tehtävänä oli nöyryyttää koko maailma ja sanoa, että kaikki ovat syntisiä, kadotettuja ja tuomittuja ihmisiä. Mikään teko, mikään elämä tai elämänmuoto ei ole niin pyhä, ettei se olisi tuomionalainen, ellei Herra Kristus asu, elä ja vaikuta siinä. Jos hän uskon kautta toteuttaa kaiken, kaikki tyynni tarvitsevat häntä ja tulevat sydämestään osallisiksi hänen armostaan.

Herran tietä ei siis valmisteta siten, että koetat tehdä itsesi ansiolliseksi rukoilemalla, paastoamalla, kieltämällä itsesi tai jotakin muuta tekemällä, vaikka tekopyhät näin opettavatkin. Tie Herralle valmistetaan hengellisesti siten, että tunnet ja tunnustat kaikkine mahdollisine tekoinesi olevasi köyhä, tuomion ansainnut syntinen. Kuta enemmän sydämesi on tämän mielinen, sitä paremmin tie on valmistettu Herralle, vaikkapa sen ohessa joisit parasta viiniä, käyskentelisit ruusuilla etkä rukoilisi sanaakaan.

Herralle valmistettua tietä eivät siis estä vain törkeät synnit, kuten haureus, viha, ylpeys ja ahneus, vaan paljon enemmän farisealainen itseensä mieltyminen, sillä tällöin luotetaan omiin tekoihin ja elämään, ei tuomita niitä eikä sallita toistenkaan niitä tuomitsevan.

Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille."

Tämän sisäistettyäsi ymmärrät "Hullutuksen"!
--------------------------

Erinomaista settiä kaikille eikä vain luterilaisille!

https://uskojarukous.fi/t/laki-kasitteena-kristinuskossa/5317/16

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 20.02.22 - klo:15:14
Välillä syytä muistuttaa tästäkin puolesta esim. Gal. 19

Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, 20epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, 21kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niin kuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

(Ilmestyskirjassa on lisää lueteltuna syntejä.)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 02.03.22 - klo:16:01
Tärkeää ydinasiaa:
Juudan kirjeessä sanotaan: ”Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu.” (Juud. 1:3) Kirjeestä käy ilmi, että seurakuntiin oli soluttautunut jo varhain julistajia ja opettajia, jotka tahtoivat käydä kristityistä, mutta jotka itse asiassa salakuljettivat uutta uskoa ja muuttivat evankeliumin muuksi.

Ja tämä on hengenvaarallista. Aito kristinusko on näet ”kertakaikkisesti annettu” pyhille l. kristityille l. meille - apostolien julistuksen välityksellä. Sana ”annettu” on juuri se, jota käytettiin apostolien opetuksesta, kun se vietiin maailmaan ja kun se rakensi seurakuntia. Sillä oli määrätty muotonsa, jossa se annettiin edelleen seurakunnille säilytettäväksi, väärentämättömänä, Kristuksen takaisintulon päivään asti.
Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/4PfNt1H6g9o

Toivon sinun kertovan tästä hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Voitte tuttujen kesken keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunausta päivääsi!    :D

Petri Kortelahti
Suomen Raamattuopiston julistustyön johtaja
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 09.03.22 - klo:14:49
9.3.2022

"55 LUKU.
Kutsumus armoliittoon. Herran sanan voima. Vapahdettujen riemullinen paluu.
551
Kuulkaa, kaikki janoavaiset,
tulkaa veden ääreen.
Tekin, joilla ei ole rahaa,
tulkaa, ostakaa ja syökää;
tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta
viiniä ja maitoa.
2
Miksi annatte rahan siitä,
mikä ei ole leipää,
ja työnne ansion siitä,
mikä ei ravitse?
Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää,
ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
3
Kallistakaa korvanne
ja tulkaa minun tyköni;
kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää.
Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton,
annan lujat Daavidin armot.
4
Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi,
kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi.
5
Katso, sinä olet kutsuva pakanoita,
joita sinä et tunne,
ja pakanat, jotka eivät sinua tunne,
rientävät sinun tykösi
Herran, sinun Jumalasi, tähden,
Israelin Pyhän tähden,
sillä hän kirkastaa sinut.
6
Etsikää Herraa silloin,
kun hänet löytää voidaan;
huutakaa häntä avuksi,
kun hän läsnä on.
7
Jumalaton hyljätköön tiensä
ja väärintekijä ajatuksensa
ja palatkoon Herran tykö,
niin hän armahtaa häntä,
ja meidän Jumalamme tykö,
sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
8
Sillä minun ajatukseni
eivät ole teidän ajatuksianne,
eivätkä teidän tienne
ole minun teitäni, sanoo Herra.

9
Vaan niin paljon korkeampi
kuin taivas on maata,
ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne
ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.

10
Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee,
ei sinne palaja,
vaan kostuttaa maan,
tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi,
antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
11
niin on myös minun sanani,
joka minun suustani lähtee:
ei se minun tyköni tyhjänä palaja,
vaan tekee sen, mikä minulle otollista on,
ja saa menestymään sen,
mitä varten minä sen lähetin."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.03.22 - klo:12:44
Itse kunkin on hyvä pitää mielessään ja tarkistaa aina välillä elämänsä suuntaa. "Farisealaisuus" uhkaa kaikkia kristittyjä koko ajan.

"... 8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niin kuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13 Mutta publikaani seisoi taaempana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."


(Fariseus ja publikaani: Lk.18:9-14)

Linkki:
http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/luentoavaimia_11.htm

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.03.22 - klo:13:18
Sana tälle viikolle:

Olemme eläneet erikoisia aikoja.

Poikkeavina aikoina puheet pian saapuvasta herätyksestä tuppaavat tiivistymään. Siinä ei ole mitään uutta. Äänenpainot voivat olla ihmeellisen varmoja. Niin kuin tiedettäisiin.

Monia hengellisiä ilmiöitä on myös kutsuttu herätyksiksi, vaikka ne ovat enemmän inhimillistä pintavaahtoa, kuin herätystä sanan varsinaisessa merkityksessä. Herätys on sydänten pysyvää kääntymistä, syntinsä tuntemista ja anteeksiantamuksesta elämistä. Armon kirkastumista. Jeesuksen sovitustyön ja hänen olemuksensa ja kaikkien tekojensa tulemista rakkaaksi. Asenteena: Hänen tulee kasvaa, ihmisen vähetä. Pinnan kuohut sen sijaan keskittyvät tähän hetkeen, tulevat ja menevät, jättämättä jälkeensä juuri muuta kuin poltetun maan ja haavoitetut sydämet.

Toki terveeseen kristillisyyteen kuuluu herätyksen pyytäminen Jumalalta. Tiedämmehän, että sitä ei itse tehdä, sitä ei väkisin oteta eikä sitä voi Jumalalta vaatia. Mutta pyytää voi. Jos herätyksen aika annetaan, se annetaan lahjana taivaasta. Harvoin sellaisena, kuin sen itse tahtoisi nähdä, mutta rukoilemme sitä silti. Millaista herätystä minä toivoisin?

Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/AdadLVxupFY

Jos on mahdollista, toivomme sinua kertovan tästä uudesta hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Ehkä voitte tuttujen kesken joskus keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunaus päivääsi!

Juha Vähäsarja
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.04.22 - klo:13:54
9 x UskojaRukous
Tässä oikea loppulause kaikille! En aio silti lopettaa löytöjäni, koska nälkä ei lähtenyt, vaan "ruokaa" on saatava joka päivä. Ja nälkä kasvaa syödessä.

"
2. Kor. 3:6.Kirjain kuolettaa.
Laki synnyttää aina joko röyhkeyttä tai epätoivoa. Röyhkeys syntyy siitä, että ihminen ottaa omilla teoillaan täyttääkseen lain. Hän käy kirkossa, ei kiroile, kunnioittaa isää ja äitiä eikä tee huorin. Tämän ohessa hän ei kuitenkaan tarkkaa sydäntään eikä ota huomioon, mistä vaikuttimista hän elää näin nuhteettomasti, vaan peittelee vanhaa konnaa sydämessään. Jos hän näet tutkisi sydäntään, hän huomaisi tekevänsä tätä kaikkea haluttomasti ja pakosta pelätessään helvettiä tai pyrkiessään ansaitsemaan taivaan. Ehkä hän tyytyy halvempaankin, tavoittelemaan kunniaa, omaisuutta tai terveyttä tai pelkäämään häpeää tai vahinkoa.

Epätoivo taas seuraa, kun ihminen huomaa sydämensä pahuuden ja tunnustaa, että hänen on mahdotonta rakastaa Jumalan lakia, hän kun ei löydä itsestään mitään hyvää. Silloin hän ymmärtää, ettei lakia voida täyttää teoilla. Näin hän joutuu epätoivoon teoistaan eikä välitä niistä. Tästä syntyy köyhä, viheliäinen ja nöyryytetty henki, jota omatunto lain kautta vaatii, ahdistaa ja kauhistaa. Vain tällaisille ihmisille on hyötyä laista. Sitä varten laki on annettu. Sen oikeana tehtävänä on vaikuttaa itsensä tunteminen ja nöyryys.

Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille, s. 100.

Minäkin olen kokenut juuri näin kuin Luther, tässä suhteessa olen hänen heimoveljensä. Olen ajatellut, että johonkin ulkonaiseen kirkkokuntaan kuuluminen ja sen jumalanpalveluksissa käyminen lähentää minua Jumalaan, että käyn hautasmaalla muistelemassa edesmenneitä sukulaisiani tai laitan kolehtiin rahaa jne., nuo muut Lutherin edellämainitut lisänä. Hyviä tekojahan ne ovat, ei siinä mitään, mutta ainoastaan Kristus on lähentänyt minua Jumalaan, tehnyt minut vanhurskaaksi Jumalan edessä uskoni kautta, hän ainoastaan on armoistuin. Voi meitä ihmispoloja kuinka kovaan ottaakaan ennen kuin usko saa meissä niin paljon sijaa, että tämän päivittäin tajuamme, emmekä anna vanhan luontomme hallita meitä."


KUIN MYÖS MINÄ JA MONET MUUT!  :)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 17.05.22 - klo:13:29
Jeesuksen lähetyskäsky on voimassa tänäänkin. Ilosanoma poistaa pelon, hälventää katkeruuden, tuo kestävän toivon ihmiselle riippumatta maasta kulttuurista tai kansallisuudesta.

Pääset katsomaan tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/sZoqJxj4PRw



Ai niin.. en malta olla mainitsematta. Tosiaan vedän musiikkilinjaa Raamattuopistolla ja sinne on haku käynnissä parhaillaan. Jos sinua kiinnostaa tai sinulla on joku tuttu, jota kiinnostaisi välivuosi tai puoli vuotta musiikin ja kristittyjen yhteyden parissa niin käypä katsomassa www.musiikkilinja.fi. Saa myös vinkata kaverille. :)

Siunausta viikkoosi!

Mikko Nikula

--
Musiikkilinjan vastaava opettaja
Suomen Raamattuopisto

-------------------------

Tässä oikein armollinen "huonolle" vaeltajalle!  YDINASIAA!   :-*

"Jos me olemme uskottomia, pysyy hän silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää”. 2.Tim. 2:13 Kristityn suurin turva on siinä, että Jumalan uskollisuus ei katso meidän tekoja ja hyvyyttä, vaan Jumalan uskollisuus riippuu siitä kuka ja mikä hän on.


Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/DRfKzayWrEg


Toivon sinun kertovan tästä hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Voitte tuttujen kesken keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunausta päivääsi!

Timo Liiri
Suomen Raamattuopiston nuorisopastori
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 20.05.22 - klo:13:46
Tässä linkki tämän päivän - ja aina tarpeelliseen opetukseen (lyhyt)

https://www.bibletoolbox.net/fi/vastauksia/mita-on-synti-mika-on-syntia
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 21.05.22 - klo:14:53
Laitan tähän yhden lainauksen omaan tarpeeseeni ja erityisesti tällä foorumilla oleville, jotka eivät halua hurahtaa ja käyttää lahjojaan synnin palvelukseen, vaan ovat tiukasti syntisten ystävässä Jeesuksessa K. Lainaus on Eero Junkkaalalta, joka on erinomainen Raamatun tuntija ja keskimääräistä raittiimpi kokemuksensa ja itsetuntonsa takia.

"Näyt, enneunet ja armolahjat ovat mahdollisia Jumalan seurakunnassa. Armolahjoja on jokaisella kristityllä, Pyhä Henki jakaa ne niin kuin hyväksi näkee seurakunnan yhteiseksi hyödyksi. Armolahjoja jopa kehoitetaan pyytämään. Näkyihin, enneuniin ja armolahjoihin liittyy monia huomionarvoisia seikkoja. Se, minkälaisen opetuksen piirissä olemme olleet (kunnian teologia – ristin teologia), vaikuttaa lähtökohtaisesti odotuksiimme ja tapaamme katsoa asioita. Näyt, enneunet ja armolahjat voivat myös olla ”vääriä”, henkilö voi toimia sielullisesti tai Pyhä Henki ei toimi hänen kauttaan. Arviointi näissä asioissa on siksi tärkeää. Moni vilpitön kristitty tahtoo sydämestään elää Jumalan tahdon mukaan ja etsii elämän kipeissä kysymyksissä ja tilanteissa hyvän Jumalan johdatusta. Toisinaan on kuitenkin vaikea tietää, mikä Jumalan tahto on missäkin asiassa ja milloin Jumala toimii ja milloin toimii ihminen itse tai peräti eksyttäjä.

Mainitsemissasi kolmessa asiassa pätevät tietyt arviointiperusteet.

Yksi asia on varma. Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pääsevän hänen yhteyteensä ja iankaikkiseen elämään. Joh 3:16: ”Sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” Jumala myös toivoo että elämme hänen sanansa mukaan.  Kymmenessä käskyssä meille piirretään  elämänohjeet jotka suojelevat. Ne myös osoittavat, että kun emme pysty niitä pitämään, tarvitsemme Jeesuksen turvaksemme, sillä hän on ainut joka pystyi käskyt pitämään ja viattomana kuoli puolestamme täydellisenä uhrina, jotta meillä olisi elämä.

Kun arvioimme näkyjä, enneunia ja erilaisia armolahjoja, tärkein arviointiperuste on Raamatun sana. Onko ilmoitettu asia ristiriidassa Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa? Toteutuuko siinä  ns. kultainen sääntö, saammeko kenties tukea jonkun Raamatun henkilön elämäkerrasta? On hyvä rukoilla Jumalaa vahvistamaan sanansa, sen mikä todella on häneltä. Ei meillä ole sellainen Jumala joka jättäisi lapsensa hätääntyneenä pohtimaan omia tai toisen ajatuksia, unia tai näkyjä ja epätoivoisena miettimään, mikä on Jumalan tahto. Raamattu kertoo henkilöistä jotka ovat saaneet unessa Jumalalta ohjeita, toisaalla se varoittaa: "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Älkää antako keskuudessanne olevien profeettojen ja ennustajien pettää itseänne! Älkää uskoko unia, joita he teille kertovat. Silkkaa valhetta he julistavat teille minun nimissäni, en minä ole heitä lähettänyt, sanoo Herra.” Jer 29:8-9. Kuitenkin Raamattu myös lupaa henkensä toimivan oikein: ” Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä, vanhuksenne ennusunia.” Joel3:1. Miten siis arvioida näitä asioita? Ajattelen, että näyt ja enneunet eivät ole Jumalan ensisijainen tapa puhua meille, vaan hän puhuu meille erityisesti sanassaan. Se on suuri ihme.

Wislöff neuvoo: ”Varo kuuntelemasta sisäisiä ääniä. Jos Jumalalla on sinulle jotakin suoranaista sanottavaa tällä tavoin, tietää hän kyllä, kuinka päästä puheisiin kanssasi. Eikä silloin ole epäilystäkään: Nyt puhuu Jumala!”  C.O.Rosenius, joka on kirjoittanut monen rakastaman hartauskirjan Elämän leipää, puolestaan kirjoittaa: ”Sisäisen valon tulee aina pitää yhtä Raamatun yksinkertaisen sanan kanssa, ja se on sen mukaisesti koeteltava.”

Tietä eteenpäin on turvallista etsiä Raamatusta, rukouksesta, keskustelusta ystävien kanssa. Profetian armolahjan ollessa kyseessä on tärkeää saada ainakin kaksi samansisältöistä, toisistaan riippumatonta profetiaa. Senkin jälkeen pitää itse päättää mitä sanoman kanssa tekee ja ottaa siitä vastuu. Vastuu elämän ratkaisuista on aina ihmisellä itsellään.

Meidän ei tarvitse olla huolissamme. Jumala on Isämme, joka pitää huolen lapsistaan. Jesajan kirjan luvussa 42:16 hän lupaa: ”Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne, heille tietymättömiä polkuja minä heitä kuljetan. Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi ja koleikot tasangoksi. Nämä minä teen enkä niitä jätä tekemättä.” Tässä Jumala lupaa taluttaa meitä niin kuin sokeaa talutetaan, eli hän on ihan liki ja lähellä. Hän taluttaa meitä kädestä pitäen.

Jos tahdot lukea Pyhästä Hengestä ja armolahjoista lisää, mainitsen kaksi kirjaa joista voisi olla apua. V.C.Pfitzner, Pyhä Henki ja armolahjat, Frederick Dale Bruner, Pyhän Hengen lahja.  Aino"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 30.05.22 - klo:15:27
 :D
Pyhällä Hengellä, se tarkoitti tätä kertakaikkista tapahtumaa, joka koskisi myös kaikkia tulevia opetuslapsia. (vrt. Apt. 11:16) Kyseessä oli Puolustajan kertakaikkinen saapuminen, Pyhän Hengen vuodattaminen maailmaan Jeesuksen noustua taivaan valtakuntaan. Jeesuksen sanojen mukaan oli hyvä, että näin tapahtuu, että Pyhä Henki tulee, sillä hän saattaa missä ja milloin tahansa muistuttaa Jeesuksen puheista ja teoista ja kirkastaa sovituksen evankeliumin Jumalan sanan kautta. Pyhä Henki osoitti ensimmäisenä helluntaina, ja osoittaa aina sen jälkeenkin Jeesukseen ja hän kirkastaa Jeesuksen tekoja ja sanoja, ei omia tekojaan tai itseään – saati sitten, että Hän korottaisi jonkun ihmisen jalustalle. Vain Jeesuksessa on kaikki, mitä elämään ja pelastumiseen tarvitaan. Ilman sanomaa Jeesuksen sovintoverestä ei ole mitään.

Voit katsoa tämänkertaisen Viikon sanasi täältä: https://youtu.be/R1QVdYvHa0E

Jos on mahdollista, toivomme sinua kertovan tästä uudesta hartausmahdollisuudesta myös toisille, osoitehan on: www.sro.fi/viikonsana. Ehkä voitte tuttujen kesken joskus keskustella sen herättämistä oivalluksista!

Siunaus päivääsi!

Juha Vähäsarja
Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 31.05.22 - klo:12:15
 :) En ole aikaisemmin törmännyt tähän ja näin oikeaan, tarpeelliseen ja hyvään. Ihan on kielloista pakko kopioda tähän, kun on vähintään 70 v vanha.

"Erich Sauer 31.12.1898 – 25.2.1959
ANTIKRISTILLINEN MAAILMANJÄRJESTELMÄ
Raamattu opettaa selvästi, että historian ”päämäärä” ei ole yhtä kuin historian
”tulos”, ettei Jumalan valtakunta pääse valtaan kasvamisen ja kehityksen kautta,
vaan vasta maailman tuhoutumisen ja katastrofien kautta. Laittomuus on pääsevä
valtaan, monien rakkaus on kylmenevä (Matt.24:12), ja Ihmisen Poika on
palatessaan löytävä vain vähän uskoa maan päältä (Luuk.18:8).
Raamatun profetioiden ennustama suunta ei ole maailman kristillistäminen aina
kulttuurin menestykselliseen kristillistämiseen saakka, vaan maailman vihollisuuden
lisääntyminen aina siihen asti, kunnes kristinusko hävitetään kulttuurin toimesta.
Sen tähden ei Kristus viivytä tulemistaan, koska maailma ei ole vielä tarpeeksi
kristillinen, vaan Hän ei tule vielä siksi, että se ei ole vielä kyllin epäuskoinen (2
Tim.3:1-5, 2 Piet.3:3, 1 Tim 4:1-3).
Jumalan maailmanhallinnassa on pääperiaatteena, että kaikki saavuttaa täyden
kypsyytensä niin hyvä kuin myös paha (Matt.13:29,30, Ilm.14:15,18). Jumalan
kärsivällisyys johtaa kuitenkin vain pahan sitä ankarampaa tuomioon. ”Älkää antako
kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule ennen kuin
luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo
vastustaja, laiton, Jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava
tulemuksensa ilmestyksellä” (2 Tess.2:3,4,8).
Lopunaikoina ei siis tapahdu suinkaan rauhan solmimista, vaan taistelun
huipentuminen, ei ihmisen kehityksen kirkastumista, vaan sen murtuminen, ei liittoa
Jumalan ihmiskerskauksen välillä, vaan maailmanvallan murskaantuminen Jumalan
valtakunnan alle (Dan.2;34,34; Ilm.19:11-21).
 7
- Näin Herra vie asiansa voittoon. Historian ”loppu” ei ole sen luonnollinen
”täyttymys”, ”kohoava” linja katkeaa äkisti. Taivaaseen asti ulottuva torni
kaadetaan taivaasta käsin (1 Moos.11:4,6; Ilm.18). Ensin tosin kaikki näyttää aivan
päinvastaiselta. Sillä kirjoitusten mukaan syntyy kulttuurijärjestelmä, joka
näennäisesti täyttää ihmiskunnan vuosituhantisen kaipuun. Tämän järjestelmän
huipulla on mahtava valtias, joka on samalla älykkään organisaationsa avulla myös
maailmanhallitsija ja maailman autuuttaja (Ilm.13:7b,4;11:10), kansojen
neuvonantaja, joka julistaa tuomituiksi kaikki sodanuhkat (1 Tess.5:3), ihmiskunnan
organisoija (Ilm.13:16,17), joka tuo järjestyksen kansojen toivottomaan,
kaaosmaiseen tilaan.
Inhimillisen suuruuden huippuna hänestä tulee suurimman ihastuksen kohde,
kaikkien toimintojen pääjohtajana hän saa aikaan rauhan ja varmuuden tunteen (1
Tess.5:3), ja hallitsevana päänä häntä kunnioitetaan jopa jumalana (Ilm.13:3,4,12);
2 Tess. 2:4). Näin hän kohottaa maailmanhengen ja maailmanvallan sen
korkeimpaan suuruuteen, ja tämä on oleva maailmankulttuurin suurimman nousun
ja loiston aikaa.
Kaikki tämä tapahtuu kuitenkin ilman Jumalaa, armo hylätään, luotetaan vain
omaan itseensä, kirkastetaan omat voimat ja jumaloidaan ihmisen henkeä (2
Tess.2:4). Siksi ei Korkeimmalle jää vastauksenvelkaa (Jer.17:5). Hän ei anna
kunniaansa kenellekään toiselle, eikä mainettansa yhdellekään tomusta syntyneelle
kapinoitsijalle (Jes.42:8). Hän vastaa antikristuksen vaatimukseen lähettämällä
oman Kristuksensa (Apt.3:20).
Tämä on ”tulemuksensa ilmestyksellä” (paruusiansa epifanialla) (2 Tess.2:8), ”tulen
liekissä” tuhoava sen, jonka tulemus (”paruusia”) tapahtui saatana vaikutuksesta, ja
kostava niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme
Jeesuksen evankeliumillle (2 Tess.1:8). Näin kulttuurin kohokohta muuttuu historian
murhenäytelmän loppunäytökseksi, ja se syttyy liekeiksi maailman iltaruskossa
samoin kuin eräs tuomion ennusmerkeistä: ”Mene, mene tekel ufarsin”: ”laskettu,
laskettu, vaa´alla punnittu ja köykäiseksi havaittu” (Dan.5:25-25).
(Erich Sauer, Ristiinnaulitun riemuvoitto, ss.150-152"
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Paulus - 31.05.22 - klo:12:33
Pitänee kaivaa esiin Sauerin kirjat, jotka ovat ehkä aikoinaan olleet liian vaikeatajuisia. Luulen, että minulta löytyy ainakin Tuo Ristiinnaulitun riemuvoitto ja Maailman lunastuksen aamurusko. Tuota jälkimmäistä olen ainakin yrittänyt lukea, mutta kesken lienee jäänyt. Jospa se nyt avautuisi.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 11.06.22 - klo:12:03
Minusta Rosenius on erittäin hyvä ja luotettava! Saanen kopioda pari juuri löytämääni kirkasta evankeliumin saarnaa tänne itselleni virkistyjseksi.  :)

"Monien määräysten joukossa pääsiäislampaan syömisestä löytyy myöskin tämä: pääsiäislammas on kokonaan syötävä, ei mitään saa jättää seuraavaa päivää varten. Jos jotain tähteeksi jää, on se poltettava. Ihmeellinen määräys!

Pääsiäislammas oli syötävä kokonaan. Ymmärrätkö? Ymmärrätkö mitä Herra tämän kautta tahtoo sanoa? Et saa Kristuksesta omistaa vain sitä, mikä sinua miellyttää. Sinun on otettava hänet kokonaan, semmoisena kuin Jumala hänet meille on antanut, viisautena, vanhurskautena, pyhityksenä ja lunastajana.

Tässä ei auta autuuden tiehen nähden valikoiminen, ajatteleminen ja päätöksen teko. Sen on Jumala jo ennakolta määrännyt. Sinun on vain kuunneltava ja toteltava. Se, joka ei tahdo pääsiäistä viettää, olkoon viettämättä.
Mutta, joka tahtoo, hän tehköön sen kuten on määrätty. Karitsaa ei saa paloitella; se on syötävä kokonaan.

Muutamat paloittelevat Karitsan niin, että Kristus kelpaa heille ainoastaan viisaudeksi ja profeetaksi. He nauttivat hänen jaloista opetuksistaan, mutta muuhun hän ei kelpaa. He eivät tarvitse häntä. He eivät tunne synnin hätää, eivätkä siis tarvitse vanhurskaudekseen hänen lunastustaan.

Eivät he tarvitse häntä ylimmäiseksi papikseen. Hän ei liioin saa tulla heidän kuninkaakseen ja hallita heitä. Hän ei saa heitä pyhittää ja pelastaa. Nämä ovat niitä, jotka järjellään vastaan ottavat kristinuskon. Heillä ovat sen totuudet ainoastaan selvinä, hyvin järjestettyinä käsitteinä ja mietelminä.

Mutta he eivät koskaan sovita niitä omaan itseensä, ei omaan sydämeensä, omaan elämäänsä. Oi, miten kauheasti he pilkkaavat pyhintä. Tämmöisille tutkiville järkikristityille Herra kerran sanoo: »Jos olisitte sokeat, niin teillä ei olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: me näemme; sen takia syntinne jää olemaan.»

Toiset taas pitävät Kristusta ainoastaan esikuvana ja pyhityksenä ajatellen hänen siten tulevan vanhurskaudeksemme. Nämä tahtovat tehdä Kristuksen vain kuninkaaksi. He pitävät ääntä hänen seuraamisestaan, nöyryydestä, rukouksesta, kieltäymyksestä ja siitä, mitä heidän itsensä tulee tehdä ja olla.

Tällä tavoin he luovat ympärilleen ihmeellisen valohohteen, josta voisi luulla heitä kaikkein vakavimmiksi kristityiksi. Mutta kaiken tämän takana piilee pohjaton kuvittelu. Heidän vakava hurskautensa on suuriarvoinen heidän omissa silmissään, jonka tähden he eivät koskaan voi tulla kadotetuiksi, vaivaisiksi syntisiksi, joilla on elämänsä ja lohdutuksensa ainoastaan Kristuksen sovintoveressä.

Vaikka he järjellään tunnustavatkin uskon oppinsa, niin pysyy heidän sydämensä aina kumminkin kiinni siinä, mitä he tekevät, tahi mitä heidän tulisi tehdä. Se on heidän ensimmäisensä ja viimeisensä, se on kuin laulu heidän huulillaan.

Mutta se virsi, jota autuaat Siionin vuorella laulavat: »Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen», ei kaiu heidän sydämessään. Siellä kaikuu vain: »Karitsa on esikuvamme ja on pyhittänyt meitä hengellään.»

Tämä osoittaa, että heidän sydämensä aarteena ja lohdutuksena on se, mikä heissä itsessään on tapahtunut, eikä se mitä Karitsa on verellään meille ansainnut. ja mitä siitä sanomme? Heille on sanottava:

»Tämä teidän hartautenne ja jumalisuutenne on hyvä ja kiitettävä asia, mutta vahinko, ettette mene vähän syvemmälle asiassa, siihen asti, että te kaikessa tässä tulisitte häpeään ja aivan köyhinä, kadotettuina syntisinä oppisitte, että kaikki tämä on Jumalan edessä mitätöntä.
Hänelle kelpaa vain Karitsa, joka on tullut teurastetuksi ja verellään on ostanut ihmiset Jumalalle.
Onpa niitäkin, joille Kristus kyllä kelpaa syntien sovittajaksi, mutta ei pyhitykseksi. Kristittyjen pienessä laumassa ovat nämä niitä lihallismielisiä vaeltajia, jotka halulla kuuntelevat suloista sanomaa siitä, etteivät synnit tuomitse meitä ja etteivät hyvät teot tee meitä autuaiksi, mutta eivät tahdo kuulla lihan kuolettamisesta ja Kristuksen seuraamisesta.

He nurisevat ja valittavat, että semmoisella opilla heidän omiatuntojansa pakotetaan lain orjuuteen. Luther sanoo heistä: »He kuorivat ainoastaan evankeliumin vaahdon». He puhuvat paljon armosta ja heissä ei huomaa Herran pelon henkeä, vaan he elävät aivan vapaasti synneissään ja vääryydessä.

Ne ovat niitä oksia viinipuussa, jotka eivät kanna hedelmää ja joita ei puhdisteta, taivuteta ja karsita, vaan ne saavat kasvaa vapaasti ja valitsevat itse itsellensä muodon. Kristus ei ole heidän ojennusnuoransa.»

Mitä sanomme heille? Teidän kiivautenne evankeliumin ja omantunnon vapauden puolesta on oivallinen, mutta minkä takia ette rakasta kuritusta? Eikö Kristus ja apostolit ole puhuneet meille myös nuhteen sanoja? Jokainen kirjoitus, Jumalan henkivaikutuksesta syntynyt, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

Kuule: Karitsaa ei saa paloitella, se on syötävä kokonaan! Kaikki nämä eksyvät siinä, että he ajattelevat enemmän kuin kuulevat, eivätkä ota vaaria Jumalan sanasta. Huomaa sen takia: Karitsa on syötävä kokonaan."
( C. O. Rosenius)




Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 14.06.22 - klo:13:55
Herramme Jeesus Kristus sanoo: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää (Matt. 28:19-20); joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark. 16:16)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: pax - 16.06.22 - klo:08:19
Kuuntelin luterilaista opetusta, Liisi Jokiranta Kuninkaan paluu, löytyy YouTubesta.

Liisi Jokirantaa on huippu hyvä kuunnella, puhuu aina asiaa ja erittäin miellyttävä puhetyyli ja ääni.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 17.06.22 - klo:18:07
 :) peukutan!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 23.06.22 - klo:13:27
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tutkimus-kristityt-muistuttavat-enemman-fariseuksia-kuin-jeesusta/

Hyödyllinen itsekullekin!
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 05.07.22 - klo:13:09
Hyvä kerrata näitä aina välillä!  :)

"Kymmenen käskyä
Jumalan käskyt ovat elämänohjeita. Käskyjen avulla Jumala haluaa suojella ja auttaa meitä elämään hyvän elämän.

Jeesuksen elämänohje on: ”Rakasta Jumalaa kaikkein eniten ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” Lk. 10:27

Jos noudatamme käskyjä, kaikkien on hyvä elää. Käskyjen rikkomisella on laajat seuraukset. Käskyjen rikkominen vaikuttaa perheeseen ja yhteiskuntaan.

Kukaan meistä ei pysty noudattamaan täydellisesti Jumalan käskyjä. Ne näyttävät virheemme ja itsekkyytemme. Käskyt ohjaavat meitä hakemaan apua Jumalalta. Siksi elämämme tärkein asia on usko Jumalaan.

1. käsky
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

Jumala on. Hän on luonut sinut.

Jumalalta saat kaiken hyvän. Voit aina turvautua Jumalaan. Hän tahtoo olla sinulle tärkein.

2. käsky
Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.

Älä halveksi äläkä pilkkaa Jumalaa.

Voit aina pyytää Jumalalta apua. Rukoile ja kiitä häntä.

3. käsky
Pyhitä lepopäivä.

Jumala antaa työn ja levon. Muista levätä.

Jumala tahtoo kohdata sinut. Sen vuoksi rukoileminen ja Raamatun lukeminen on tärkeää. Näin teemme myös seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa.

4. käsky
Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Jumala tahtoo, että äiti ja isä huolehtivat lapsesta. Vanhemmat kasvattavat lasta ja kertovat hänelle Jumalasta.

Äiti ja isä ovat antaneet lapselleen elämän lahjan. Siitä saamme olla aina heille kiitollisia. Lapsen tulee pitää vanhempiaan tärkeinä.

Joidenkin ihmisten tehtävänä on päättää ja huolehtia yhteisistä asioista. He ovat vallankäyttäjiä. Jumala tahtoo, että kunnioitamme heitä.

5. käsky
Älä tapa.

Jokaisen ihmisen elämä on arvokas. Ketään ei saa vahingoittaa teoilla tai sanoilla. Älä aiheuta kärsimystä kenellekään, vaan auta kaikkia ihmisiä.

Niiden, joilla on valtaa, tulee puolustaa heikompia.

6. käsky
Älä tee aviorikosta.

Jumala loi ihmiset miehiksi ja naisiksi.

Jumala on antanut avioliiton perheen turvaksi. Puolisoiden tehtävänä on rakastaa ja kunnioittaa toisiaan. Omaa avioliittoa ja toisten ihmisten avioliittoja tulee suojella.

Jokainen on vastuussa puheistaan ja teoistaan.

7. käsky
Älä varasta.

Raha ja omaisuus ovat Jumalan hyviä lahjoja. Varastaminen on väärin. Toisen omaisuuden vahingoittaminen tahallaan on myös varastamista.

Meillä on vastuu toinen toisistamme ja myös luonnosta ja ympäristöstä.

8. käsky
Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Älä valehtele. Puhu aina totta.

Toisesta ihmisestä ei saa puhua pahaa. Kerro hänestä hyviä asioita.

9. käsky
Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.

Jumala tietää myös ajatuksesi. Siksi et saa kadehtia tai juonitella itsellesi toisen ihmisen omaisuutta.

Älä aja omaa etuasi toisen kustannuksella.

10. käsky
Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

Läheiset ihmiset ovat Jumalan lahjaa. Siksi kenellekään ei saa aiheuttaa vahinkoa. Älä tavoittele itsellesi toisen ihmisen elämään kuuluvia ihmisiä ja asioita.

Tee toiselle ihmiselle hyvää. Suojele ja tue häntä kaikessa.

Kymmenen käskyä
Herran siunaus
Uskontunnustus
Isä meidän -rukous

https://selko.evl.fi/usko-ja-elama/kymmenen-kaskya/
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 06.07.22 - klo:13:20
"Mooseksen lain kokonaisuuteen kuuluu myös kymmenen käskyn laki. Ja yhden osan rikkominen rikkoo näin ollen koko lain: ”Jotka pitäytyvät lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka ei pysy kaikessa, mitä lain kirjaan on kirjoitettu, eikä tee sen mukaan.” Kristus lunasti meidät vapaiksi lain kirouksesta, kun Hän tuli kiroukseksi meidän puolestamme, sillä on kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.” Gal. 3:10,13."

https://jeesus-on-herra.com/orjuuden-kahleet/

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 08.07.22 - klo:18:32
Erittäin vahvistavaa!  Kiitollisena löysin.   :D  (Aika on erittäin paha!)

https://ilosanoma.net/documents/Perisynti.pdf

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 11.07.22 - klo:14:46
TÄRKEÄÄ SISÄISTÄÄ etei eksyisi!

"Jer. 23:16-23, Näin sanoo HERRA
LasseHietanen
päivitetty 29.7.2019 6:29

Sebaot: Älkää kuunnelko, mitä puhuvat nuo profeetat, jotka profetoivat teille ja täyttävät teidät turhilla toiveilla. Oman sydämensä näkyjä he puhuvat, eivät he profetoi HERRAN käskystä. 17. He hokevat halveksijoilleni: 'HERRA on puhunut: Teillä on oleva rauha!' Kaikille, jotka vaeltavat paatunein sydämin, he sanovat: 'Ei teitä kohtaa onnettomuus.' 18. Mutta kuka on ollut mukana HERRAN neuvottelussa, nähnyt Hänet ja kuullut Hänen Sanansa? Kuka on tarkkaan kuunnellut Hänen Sanojaan ja ymmärtänyt ne? 19. Katso, HERRAN kiivas myrsky puhkeaa, pyörremyrsky riehuu jumalattomien pään päällä. 20. HERRAN viha ei asetu, ennen kuin Hän on täysin toteuttanut sydämensä ajatukset. Aikojen lopulla te sen hyvin ymmärrätte. 21. Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat; minä en ole puhunut heille, mutta silti he profetoivat. 22. Jos he olisivat olleet mukana minun neuvottelussani, he julistaisivat minun Sanaani kansalleni ja saisivat sen palaamaan pahalta tieltään ja pahoista teoistaan. 23. HERRA sanoo: Olenko minä Jumala vain läheltä, enkö ole Jumala myös kaukaa? 24. Voiko joku piiloutua sellaiseen paikkaan, etten minä häntä näkisi? sanoo HERRA. Enkö minä täytä taivasta ja maata? sanoo HERRA. 25. Minä olen kuullut, mitä julistavat nuo profeetat, jotka profetoivat ninun nimessäni valhetta sanoen: 'Olen nähnyt unta, olen nähnyt unta!' 26. Kuinka kauan tätä jatkuu? Mitä on mielessä noilla prfetoilla, jotka profetoivat valhetta ja oman sydämensä petosta? 27. Aikovatko he unillaan, jotka he kertovat toisilleen, saada kansani unohtamaan minun nimeni? Niinhän heidän isänsä unohtivat minun nimeni Baalin tähden. 28. Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa, mutta se, jolla on minun Sanani, puhukoon Sanani uskollisesti. Mitä tekemistä akanoilla on jyvien seassa? sanoo HERRA. 29. Eikö minun Sanani ole niinkuin tuli, sanoo HERRA, ja kuin moukari, joka murskaa kallion?  Komment. os. 23:20 ”Aikojen lopulla te sen hyvin ymmärrätte” viittaa tässä siihen, että ihmiset näkisivät tämän profetian toteutumisen, kun Jerusalem valloitetaan.  23:21-24 Ne, jotka väittivät puhuvansa Jumalan puolesta, syyllistyivät muodostamaan lyhytnäköisen ”kulmakuntajumalan”, jonka kiinnostus on rajallista. Jumala ilmaisee kaikkivoipaisuutensa kysymyksellä: Enkö minä täytä taivasta ja maata?”
Me teemme saman virheen kuin tuon ajan väärät profeetat, jos oletamme, että Jumala ei välitä tilanteistamme tai kykene huolehtimaan asioista, jotka eivät ole hallinnassamme. Meidän tulisikin pohtia, millainen on käsityksemme Jumalasta.  23:28 Oikeat ja väärät profeetat ovat yhtä erilaisia kuin jyvät ja akanat. Akanat ovat ravinnoksi kelpaamattomia ja lentävät pois tuulen mukana. Ne ei vedä lainkaan vertoja ravitseville jyville. Hyvän sanoman jakaminen on erityisen vastuullista, koska sillä, miten esitämme asian ja miten itse elämme, on suuri vaikutus sanoman vastaanottamiseen. Julistaessamme saarnatuolista, opettaessamme luokassa tai puhuessamme ystäville olemme uskottavia vain, jos asetamme sanamme selkeästi ja myös elämme Sanan mukaisesti. Kun kerromme Jumalasta, ihmiset seuraavat, miten usko vaikuttaa elämässämme. Jos se ei ole muuttanut meitä, miksi he antaisivat sen muuttaa itseään?  Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 15.07.22 - klo:15:25
Raamatusta nousevaa hyvää:

"Jeesus ei jätä ketään uskovaistaan tänne esimerkiksi tämän heikkouden vuoksi, eikä Herran päivä koita salaisesti kenellekään. Vaan "niin kuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus". Matt. 24:27.Jeesus ja Paavali ovat selkeästi samoilla linjoilla!"

"Pienikin vihjaisu orjuuden puolesta veisi uskottavuutta evankeliumin julistukselta. Yhteiskunnassamme ei ole häpeällistä naisen puhua julkisesti eikä mikään laki kehota naista vaikenemaan. Myös naisen vähättely tai alempiarvostaminen olisi/on esteenä evankeliumille."

"Evankeliumille ei saanut asettaa estettä. (1. Piet. 3:1 ja Tiit.2:10). Raamatun aikaan orjuus ja naisen asema olivat täysin erilaisen kulttuurin muovaamaa."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 16.07.22 - klo:12:47
Joka haluaa uudestisyntyä ja pysyä uskossa, tässä luotettavaa, vanhaa opetusta Raamatusta. Jumalan Sanan tulkinta ei saa muuttua ytimeltään aikojen kuluessa. Joka ei Jeesukseen uskovaa usko, ei se Jeesustakaan usko.

http://www.missiosavo.net/rosenius.pdf

"Jeesus Kristus, iankaikkinen elämä

18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. [1. Joh. 3:9]
19 Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. [Joh. 17:15,16; 1. Kor. 5:10]
20 Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä. [Joh. 17:3]
21 Lapseni, pysykää erossa vääristä jumalista! [Ap. t. 15:20; 1. Kor. 10:14; 2. Kor. 6:16]

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 29.07.22 - klo:11:59
LOPUN AJAN IHMISET RAAMATUN MUKAAN.

"Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia! Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta. Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi." (2. kirje Timoteukselle, 3. luku)
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.08.22 - klo:12:00
Jouko Pirttiaho selittää oikein!
'Mitä on Pyhän Hengen pilkka?

”Sen tähden sanon teille: `Jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta hengen herjaamista ei anteeksi anneta. Joka sanoo jotakin ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anneta anteeksi, ei tässä eikä tulevassa ajassa” (Matt. 12:31-32)

Opetus Pyhän Hengen pilkasta on ollut harmillisen värikästä ja monet vilpittömät kristityt ovat pelänneet tehneensä sen. Se on tuottanut heille suunnatonta pimeyttä, koska he ovat sen synnin tehdessään ajatelleet joutuneensa pelastuksen ulkopuolelle. Siksi haluan ottaa esille tämän herkän asian ja käydä läpi, mitä Jeesus todella tarkoitti Pyhän Hengen pilkalla?

Huomaa, mitä Jeesus sanoo ensin: kaikki synnit ja herjaukset tullaan antamaan anteeksi. Siis kaikki. Jeesus pystyi sanomaan näin vahvasti ja ehdottomasti, koska Hänen syvin kutsumuksensa oli kantaa koko maailman synnit ristille ja kuolla sijaiskärsijänä niiden tähden. Hän on siis kantanut sinunkin kaikki yksittäiset synnit ristille.

Sanat Pyhän Hengen pilkasta osoitettiin fariseuksille, jotka olivat arvioineet Jeesuksessa vaikuttavan Saatanan voiman. He eivät siis uskoneet Hänen olevan maailman Vapahtaja. Tähän liittyy Jeesuksen seuraavat sanat: ”Ellette usko, että minä olen se, joka olen, te kuolette synteihinne” (Joh. 8:24). Kuulijat ymmärsivät, että Jeesus käytti tuossa sitä Jumalan nimeä ”EHJE”, jonka Jumala oli ilmoittanut Moosekselle (2. Moos. 3:14). Ydinkysymys oli, pystyivätkö juutalaiset uskomaan Jeesuksen olevan Jumalan Poika, joka tuli kantamaan heidän syntinsä? Ymmärsivätkö he, että Hän todella oli ihmiseksi tullut Vanhan Testamentin Jumala?

Fariseukset, sen sijaan että olisivat uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan Poika, joka toimi Pyhän Hengen voimassa muun muassa parantaen sairaita, kieltäytyivät uskomasta ja sanoivat siis Hänessä olevan vihollisen voiman. Silloin he torjuivat Jumalan lähettämän lahjan, Jeesuksen, pelastuksen.

Pyhän Hengen synti on siis se, ettei usko Jeesuksen olevan ihmiseksi tullut Jumala, joka kantoi meidän syntimme. Jeesus ei pyydä meitä käsittämään tätä vaan uskomaan (Joh. 8:24). Jeesuksen ulkopuolella ei ole pelastusta. Uskon vastakohtana on epäusko. Ja se on se synti jota ei anneta anteeksi. Sillä jos emme usko Jeesukseen syntiemme sovittajana, meillä ei ole anteeksiantamusta. Sitä Jeesus tarkoittaa.

Kun vilpitön kristitty pelkää ja kysyy onko hän tehnyt Pyhän Hengen pilkan, vastaamme että ei. Jokainen, joka tänään uskoo Jeesukseen Raamatun ilmoitusta vastaavalla tavalla, saa kaikki syntinsä anteeksi. Ainoa kadottava synti on Jeesuksen, siis Jumalan lahjan torjuminen. Mutta luokoon Jumala meihin joka päivä uskoa Vapahtajaan.'
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.08.22 - klo:12:08
Samoin Vähäsarja!
Päivän Sana
01.08.22

"Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. 1 Kor. 2:9"

Me julistamme niin kuin on kirjoitettu. Me emme puhu omiamme, vaan kerromme eteenpäin samaa, minkä itse olemme kuulleet. Kristinusko ei ole uutuuksien etsimistä vaan vanhan, salatun viisauden avaamista ihmisille ymmärrettäväksi ja vastaanotettavaksi. Kristillinen viisaus on ollut olemassa jo ennen maailman luomista ja se oli jo etukäteen tarkoitettu julistettavaksi ihmiskunnalle, myös meille. Kristillisen viisauden sydän on Jeesuksen täydellinen uhri ja syntien sovitus ristillä. Maailman synti on kannettu ja tie taivaaseen tehty. Taivaassa meille avautuu elämä, jota emme ole kyenneet kuvittelemaan tai edes aavistamaan. Jumala on valmistanut käsittämättömän kauneuden ja ennen kokemattoman ilon. Rauhan, joka on kuin päättymätön virta.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy'

Oikein opettaa myös mm. Jukka Norvanto (Raamattu kannesta kanteen). Joka toisin opettaa ei ole oikea Kristitty.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Malakia - 01.08.22 - klo:14:47
Jouko Pirttiaho selittää oikein!
'Mitä on Pyhän Hengen pilkka?

”Sen tähden sanon teille: `Jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. Joka sanoo jotakin ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anneta anteeksi, ei tässä eikä tulevassa ajassa” (Matt. 12:31-32)



Tähän liittyy Jeesuksen seuraavat sanat: ”Ellette usko, että Minä Olen se, Joka Olen, te kuolette synteihinne” (Joh. 8:24). Kuulijat ymmärsivät, että Jeesus käytti tuossa sitä Jumalan nimeä ”EHJE”, jonka Jumala oli ilmoittanut Moosekselle (2. Moos. 3:14). Ydinkysymys oli, pystyivätkö juutalaiset uskomaan Jeesuksen olevan Jumalan Poika, joka tuli kantamaan heidän syntinsä? Ymmärsivätkö he, että Hän todella oli ihmiseksi tullut Vanhan Testamentin Jumala?



Pyhän Hengen synti on siis se, ettei usko Jeesuksen olevan ihmiseksi tullut Jumala, joka kantoi meidän syntimme. Jeesus ei pyydä meitä käsittämään tätä vaan uskomaan (Joh. 8:24). Jeesuksen ulkopuolella ei ole pelastusta. Uskon vastakohtana on epäusko. Ja se on se synti jota ei anneta anteeksi. Sillä jos emme usko Jeesukseen syntiemme sovittajana, meillä ei ole anteeksiantamusta. Sitä Jeesus tarkoittaa.

Kun vilpitön kristitty pelkää ja kysyy onko hän tehnyt Pyhän Hengen pilkan, vastaamme että ei. Jokainen, joka tänään uskoo Jeesukseen Raamatun ilmoitusta vastaavalla tavalla, saa kaikki syntinsä anteeksi. Ainoa kadottava synti on Jeesuksen, siis Jumalan lahjan torjuminen. Mutta luokoon Jumala meihin joka päivä uskoa Vapahtajaan.


--------------------------------


Aamen. Kiitos hyvin tärkeästä asiasta, vaikkakin hyvin pelottavasta. Sillä juuri tätä tiettyä syntiä ovat monet monet uskovat kristityt epäilleet ja pelänneet tehneensä, ja uskon että jokaisen menneen sukupolven aikana.
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 30.08.22 - klo:13:00
Gal. 5:22–6:2
"22 Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. 6:1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. 2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain
."


2. Kor. 8:16–9:5
"16 Kiitos Jumalalle, joka on sytyttänyt myös Tituksen sydämeen saman innon toimia teidän hyväksenne. 17 Hän suostui pyyntööni itse asiassa hän on niin innostunut, että hän nyt omasta halustaan lähtee teidän luoksenne. 18 Lähetämme hänen mukanaan matkaan myös erään toisen veljen, jonka toimintaa evankeliumin hyväksi kiitetään kaikissa seurakunnissa. 19 Lisäksi seurakunnat ovat valinneet hänet meidän matkatoveriksemme viemään tätä rakkaudenlahjaa, josta olemme huolehtineet Jumalan kunniaksi ja osoittaaksemme omaa alttiuttamme. 20 Haluamme näin varmistautua siitä, ettei kukaan pääse moittimaan meitä tämän tuottoisan keräyksen hoidosta. 21 Ajattelemme näet sitä, mikä on oikein myös ihmisten eikä yksin Herran edessä. 22 Lähetämme yhdessä heidän kanssaan matkaan vielä erään veljemme, jonka innon olemme voineet todeta monissa tilanteissa ja joka on nyt entistäkin paljon innokkaampi, koska hän luottaa lujasti teihin. 23 Titus siis on kumppanini ja auttaa minua työssäni teidän hyväksenne, nämä veljemme taas ovat seurakuntien edustajia, he ovat Kristuksen kunnia. 24 Antakaa nyt seurakuntien nähden heille todistus rakkaudestanne ja osoittakaa, että emme ole turhaan ylpeilleet teistä. 9:1 Minun on oikeastaan tarpeetonta kirjoittaa teille pyhien avustamisesta. 2 Tiedänhän teidän halukkuutenne. Olen kehunut teitä sen vuoksi makedonialaisille ja kertonut, että Akhaiassa asia on hoidettu jo viime vuonna. Teidän intonne on saanut täälläkin useimmat liikkeelle. 3 Lähetän nyt veljet matkaan varmistaakseni, etten ole turhaan kehunut teitä tässä asiassa vaan että te olette valmiita, niin kuin olen sanonut. 4 Joutuisihan meidän luottamuksemme häpeään, teistä itsestänne puhumattakaan, jos sinne tulisi joitakin makedonialaisia minun kanssani ja he tapaisivat teidät valmistautumattomina. 5 Siksi pidin välttämättömänä kehottaa näitä veljiä lähtemään teidän luoksenne ennen meitä ja järjestämään lupaamanne lahjan etukäteen kuntoon, niin että se olisi valmiina ja olisi runsas eikä kitsas.

Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen, Karjalan valistaja (+ 1533)
Luuk. 6:17–23
Siihen aikaan 17 Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä apostoliensa kanssa ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. 18 Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. 19 Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki. 20 Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:     "Autuaita olette te köyhät,     sillä teidän on Jumalan valtakunta.     21 Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. 22 "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. 23 Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

30.8.2022
Mark. 3:13–21
Siihen aikaan 13 Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. 14 Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja 15 valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: 16 Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, 17 Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges -- se merkitsee: ukkosenjylinän pojat -- 18 sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus 19 ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet. 20 Jeesus palasi sitten kotiin, ja kansaa kerääntyi taas niin paljon, etteivät hän ja opetuslapset edes päässeet syömään. 21 Kun Jeesuksen omaiset kuulivat kaikesta tästä, he lähtivät sinne ottaakseen hänet huostaansa, sillä he luulivat, että hän oli poissa tolaltaan."

Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 31.08.22 - klo:12:27
2. Kor. 9:12–10:7
"12 Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. 13 Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin. 14 Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä sen ylenpalttisen armon vuoksi, jota Jumala on osoittanut teille. 15 Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan! 10:1 Minä, Paavali, kehotan teitä vedoten Kristuksen lempeyteen ja hyvyyteen, minä, joka kuulemma teidän edessänne olen nöyrä mutta välimatkan päästä puhun teille rohkeasti. 2 Pyydän, ettei minun teidän luonanne tarvitsisi turvautua tähän rohkeuteen -- aikomukseni on näet käydä eräiden kimppuun, jotka katsovat meidän toimivan niin kuin tämän maailman ihmiset. 3 Me elämme tässä maailmassa mutta emme taistele tämän maailman tavoin. 4 Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita, vaan niillä on Jumalan antama voima tuhota linnoituksia. Me kaadamme kumoon järjen päätelmät 5 ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle 6 ja olemme valmiit rankaisemaan kaikesta tottelemattomuudesta, heti kun te itse olette tulleet täysin kuuliaisiksi. 7 Ottakaa huomioon selvät tosiasiat! Jos joku varmasti uskoo kuuluvansa Kristukselle, hän ajatelkoon sitä, että samalla tavoin myös me olemme Kristuksen omia."
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 01.09.22 - klo:18:48
Tärkeä, vaikka kopioitu!
01.09.22

Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. 1 Joh. 4:4
Maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Heidän arvioimisensa ei perustu ihmeiden todistettavuuteen, intoon, vakuuttavuuteen tai sanojen kauneuteen. Profeettoja, Jumalan salaisuuksien ilmituojia, on arvioitava aina heidän sanomastaan käsin. Vain niin erottaa oikean väärästä ja Jumalan palvelijat oman vallan etsijöistä. Oikea profeetta julistaa evankeliumia, ei omiaan. Hän etsii aina ensin Jumalan tahtoa, ei toisten miellyttämistä. Hän osoittaa Jumalan Karitsaa, ei itseään. Hänelle Jumala on suuri ja ihminen pieni. Ihminen on syntinen, Jeesus syntisten Vapahtaja. Jeesuksen omat ovat usein uskossaan heikkoja, väärät profeetat vakuuttavia ja sanavalmiita. Mutta se pieni, heikko usko voittaa suurten harhat, koska se on Jumalasta lähtöisin. Maailma suostuu kuuntelemaan vääriä profeettoja, koska heidän opetuksensa sopivat sen näkemyksiin ja koska he tuottavat kiinnostavia hengellisiä kokemuksia. Jeesuksen omia ei tahdota kuulla, sillä syntejään ei kukaan halua katsella. Ei, vaikka saisi niistä armahduksen ja vapautuksen.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Otsikko: Vs: Erityisiä opetuksia Raamatusta
Kirjoitti: Stiina - 03.09.22 - klo:12:38
Hepr. 13:7–16
7 Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne. 8 Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. 9 Älkää antako kaikenlaisten vieraiden oppien johtaa itseänne harhaan. Meidän sydämemme tulee vahvistua armosta, ei ruoista, jotka eivät ole ketään hyödyttäneet. 10 Meillä on alttari, jonka uhria ei liiton teltassa palvelevien ole lupa syödä. 11 Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkeinpyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella. 12 Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. 13 Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen. 14 Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee. 15 Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. 16 Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.

1. Kor. 2:6–9
6 Viisautta me julistamme siihen kypsyneille, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailmanajan kukistuvien valtiaiden viisautta. 7 Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme. 8 Sitä ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut, sillä jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa. 9 Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.

Pyhä marttyyripiispa Anthimos Nikomedialainen (+ 302)
Joh. 10:9–16
Herra sanoi: 9 Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. 10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. 11 "Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. 12 Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, 13 koska palkkapaimen ei välitä lampaista. 14 "Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, 15 niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. 16 Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

3.9.2022
Matt. 22:15–22
Silloin 15 fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. 16 He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. 17 Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?" 18 Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: "Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? 19 Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne." He ottivat esiin denaarin. 20 Jeesus kysyi heiltä: "Kenen kuva ja nimi siinä on?" 21 "Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." 22 Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.

HOS, päivän sana 3.9.2022