Jumalan rakkaus on vuodatettu
meidän sydämiimme
Pyhän Hengen kautta,
joka on meille annettu.
Ja me voimme tuon
Rakkauden tähden
edelleen rakastaa muita.
Ja uskollisuudesta
maksetaan palkka.
Mutta uskottomuus
ei vie pelastusta.
Varma on tämä sana; sillä:
jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan,
saamme myös hänen kanssaan elää;
jos kärsimme yhdessä,
saamme hänen kanssaan myös hallita;
jos kiellämme hänet,
on hänkin kieltävä meidät;
jos me olemme uskottomat,
pysyy kuitenkin hän uskollisena;
sillä itseänsä kieltää hän ei saata.
Raamattupiiriaiheemme
ei puhu pelastuksesta.
Se puhuu pelastetuille eli pyhille.
Meitä kehotetaan palvelukseen.
Mutta aivan yhtä lailla
kuin Pelastus perustuu
Jumalan armoon,
myös etuoikeutemme
palvella Jumalaa
perustuu Jumalan suosioon.
Siis loppujen lopuksi
tavallaan yhteen ja samaan asiaan.
χάριςkharis = armo; suosio
Pelastuimme yksin armosta.
Mutta meillä on
Jumalan suosion tähden
mahdollisuus
pelastettuina palvella Häntä.
Kysymys on siis tavallaan
yhdestä ja samasta asiasta,
mutta kolikon eri puolista.
Kuitenkaan tuota sanaa
armo/suosio (kharis)
ei esiinny
Roomalaiskirjeen luvussa 12.
Mutta suomennos johtaa
ajatukset siihen.
Ja ihan hyvä niin.
Sillä sekä pelastus,
että jumalanpalveluksemme
on mahdollinen vain
Pyhän Hengen voimasta.
Me synnymme Hengestä.
Ja sitten me palvelemme
Hengen voimassa.
Kun Jeesus selitti
Nikodemukselle
uudestistyntymistä,
niin Hän otti esille
hirvittävän tilanteen
Isrelin kansan vaelluksessa.
Myrkkykäärmeet olivat
purreet kansaa.
Vain yksi kuolevan katse
vaskikäärmeeseen,
ja kuolema väistyi
ja synnin myrkkyyn
kuolemassa ollut
siirtyi kuolemasta elämään.
Tämä tapahtui yksin armosta.
Katse Golgatan ristille
muuttaa kaiken.
Mutta Jeesus selitti Nikodemukselle
myös sitä,
minkälainen on pelastetun
eli Hengestä syntyneen asema.
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo.
Eli kun Pyhä Henki on jo
synnyttänyt meidät ylhäältä/uudesti,
niin me voimme sitten
vaeltaa Hengessä.
Ja nyt tulee kuvaan
siis uusi elementti.
Risti tarvitsee purjeen.
Ja silloin Tuuli voi täyttää sen.
Ja silloin meidän veneemme
etenee Jumalan antamassa tehtävässä
vaikka vastavirtaan.
Omin voimin eli airoilla soutaminen
ei vie purttamme mihinkään.
Ei ainakaan minun voimillani.
Menen juuri sinne,
mihin virta vie.
Mutta kun nostan purjeet ylös
ja annan Tuulen täyttää ne,
niin silloin voin palvella Jumalaani.
Ja tästä palvelustehtävästä
Roomalaiskirjeen luku 12 puhuu.