Tarkoitin lähinnä niitä jotka eivät ole uskossa, anteeksi epätarkka kysymys.
Eikös Sana sano, että joka nauttii Herran aterian erottamatta sitä muusta, syö ja juo tuomiokseen? Asia tuskin tarvitsee meidän peukalointiamme, Jumala hoitaa senkin aikanaan.
Mielestäni tuo ei ole ihan noin yksioikoinen juttu. Aika harvalle tavalliselle suomalaiselle ehtoollinen on vain syömistä. Jonkinlainen kunnioitus on useimmilla olemassa.
Ajattelin lähinnä niitä, joille rippikoulu ja ehtoollinen olivat vain aikuistumisen riitti, johon piti osallistua, että tuli naimakelpoiseksi ja pääsi muutenkin rellestämään. Sellaista esiintyi minun nuoruudessani, toivottavasti ei enää.
Minulla on semmoinen (ehkä vääräkin) käsitys, että vapaissa suunnissa elämänsä eläneellä on jossain määrin virheellinen kuva luterilaisesta ehtoollisesta ja luterilaisista uskovista ylipäätään. Kun olen tullut lähemmin tuntemaan heitä, niin minun on pitänyt tehdä parannusta monista täysin vääristä ja farisealaisista käsityksistäni, jotka ovat perustuneet vain luuloihini.
Olen ollut suurimman osan elämästäni luterilainen uskova.
Irtaannuin kirkosta (en eronnut) ensimmäisen kerran silloin, kun Raamatun Sanaa alettiin tietoisesti katsoa
läpi sormien, annettiin periksi feministeille ja ruvettiin nimittämään naisia papeiksi.
Raamattuun uskovana en enää voinut mennä messuihin ja muihin tilaisuuksiin, jossa Jumalan Sanaa
opettaa Jumalan Sanan vastaisesti nainen.
Toinen askel oli se, kun ev.lut. kirkko alkoi maailmaa mielistelläkseen väittää Raamatun vastaisesti, että homoseksualismi on vaihtoehtoinen seksuaalisuuden toteuttamistapa vanhanaikaisen heterouden rinnalla.
Kun mentiin niin alas, että kahden miehen tai kahden naisen välisiä seksiliittoja alettiin siunata Jeesuksen nimessä, ja
homoseksualisteja aletaan vihkiä keskenään "kristilliseen avioliittoon",
en enää voinut osallistua tuollaisen uskonnollisen järjestelmän toimintaan.
Tietenkin kirkkoon kuuluu paljon uudestisyntyneitä uskovia.
Myös osa papeista on Raamatun mukaisesti uskossa eläviä, mutta koska he ovat sitoutuneet kirkon
epäkristilliseen opetukseen ja käytäntöihin, on mahdoton ajatus, että voisin kokosydämisesti kuunnella
heidän (siis miespappien) saarnoja tai osallistua ehtoolliselle.
Opetukseen ei voi luottaa,
koska pappien on pakko totella kirkon johdon määräyksiä.
Ainoa mahdollisuus päästä mukaan seurakuntayhteyteen oli hakeutua uskonsuuntaan, jossa suuri osa seurakunnista
vielä toimii Raamatun mukaisesti, siis esim. ei hyväksy naisia opettamaan Jumalan Sanaa
ja suhtautuu homoseksualisimiin syntinä.
Tämän paikkakunnan helluntaiseurakunta on näissä asioissa raamatullinen (eli kristillinen),
vaikka on jo olemassa helluntaikirkko, jossa maallistuminen on saanut jonkin verran jalansijaa.