Nöyrtyä voi vaikkei tekojaan mainostakkaan siitä johtuvaksi.
Näin olen ymmärtänyt esimerkiksi Leevi Launosen pari viimeistä pääkirjoitusta ja pari kirjoitusta Seurakuntalainen foorumilla. Vielä pari vuotta sitten tein yhteistyötä Launosen ja RV'nkin kanssa.
Suomen helluntaiherätyksen paikallisseurakuntiin kuulunnee noin 46,000 uskovana kastettua. Tampereen Saalemiin kuuluu noin 2300 jäsentä. Helluntaikirkon osuus tästä on yli 600, sisältäen lapset (ilmeisesti). Kokouksissa käy 200-400. Ehtoolliskokouksissa vähän enemmän.
Yritimme liittyä seurakuntaan, johon kuuluimme kolmattakymmentä vuotta sitten, muttei se ollut mahdollista, koska emme halunneet olla osa Helluntaikirkkoa. Olemme nyt kiitollisia siitä, ettei se ollut mahdollista. Näin johdattauduimme Pirkanmaan Perinteiseen Helluntaiseurakuntaan, (PPHSRK).
Tänä päivänä jäseniä meillä on 84. Viimeisten 6 kuukauden aikana on liittynyt 17 uutta ja kaksi liitetään ensi sunnuntaina. Eli mistään massaliikehdinnästä ei ole kysymys. Kokouksissa sunnuntaisin käy joskus enemmän kuin seurakunnan jäsenluku on ja joskus vähemmän. Torstaisin, rukouskokus-raamattutunnilla on 40-50 osallistujaa. Tunnemme, että seurakunnallamme on tarkoitus tässä kaupungissa. Vaikka kokouksiimme on kielletty tulemasta, niin mitään haittaa muiden seurakunnan toimintaan emme ole aiheuttaneet. Emme houkuttele ketään jäseniksi, sen tehtävän olemme todella jättäneet Pyhälle Hengelle.
Edellämainittujen lukujen perusteella voidaan päätellä, että Helluntaikirkko on osaltaan halvaannuttanut osallistumisen seurakunnan toimintaan. Suurin syy on ollut kuivat, ei-ravitsevat saarnat. Kuinka paljon helluntaikirkollistumisessa on epäraamatullista opillisesti on eri juttu, mutta sen "sisäänajaminen" on ollut erinomaisen taitamatonta, hengellisyydestä puhumattakaan. On toimittu täysin päinvastaisesti, kuin tänään ilmestyneessä RV'ssä Jyrki Palmi kirjoittaa pääkirjoituksessaan "Muutosjohtamisen karikot". Mielestäni olisi ollut hyvä ottaa varottavaksi esimerkiksi helluntaikirkkoprojekti ja sen "menestyksen" sanoma.
Helluntaiherätys Suomessa on astumassa samaan kielteiseen kehitykseen, kuin tapahtui Ruotsissa. Sen jäsenmäärä laski puolella, tapahtunut kait viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.
Syy tai seuraus on ollut voimakas ekumeninan korostus ja siihen osalistuminen. Ensimmäisiä ilmiöitä oli Ruotsin helluntalaisuuden johtohahmon ja katolisen piispan yhdessä tekemät kirjat. Nyt sitten on perinteisiä johtavia helluntaitoimijoita julkisesti liittynyt Roomalaiskatoliseen kirkkoon. Suomessa ollaan otettu samoja askeleita erottamalla entinen Helluntaikirkon johtaja Itävallan helluntaliliikkeeseen mentoriksi ja kohdistus oli opastaa heitä yhteistyöhän Rooman kirkon kanssa. Tätä ennen sama henkilö on toiminut kiinteässä yhteisytyössä piispa Huovisen kanssa, joka johtaa Suomen evlut kirkon yhteyksiä Vatikaniin.