Myös "maailmallinen" voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Jos "maailmallisuudella" tarkoitetaan Jumalan sanasta luopumista, suurempi ongelma se on luterilaisessa kirkossa. Jos tarkastelemme ns. karismaattisia seurakuntia ja yhteisöjä, voidaan toki havaita selkeä trendi siinä suhteessa, että matkitaan yhä enemmän ns. maailmallisia asioita (kuten musiikkia, viihdettä, viestintää jne.), mutta jos pysytään Raamatussa, tämä ei ole ongelma. Ongelmiin joudutaan silloin, jos ihmiset rakastuvat näihin maallisiin asioihin enemmän kuin Jumalan sanaan. Silloin uskosta tulee pinnallista ja pikku hiljaa livutaan yhä kauemmas Raamatusta ja pian ollaankin ns. maailmassa. Suurempi ongelma on kuitenkin liberaaliteologia. Siinä on kysymys Jumalan sanasta luopumisesta.
"Maailmalliset asiat" eivät itsessään ole pahoja, vaan ainoastaan silloin, jos ne ajavat pois Jumalan sanasta tai ovat ristiriidassa sen kanssa (mehän olemme maailmassa, vaikka emme maailmasta; ks. Joh.17:14-15).
Käytän sanaa 'karismaattisuus' sen vuoksi, että vaikka se liitetäänkin yleensä tiettyyn sosiokulttuuriseen liikkeeseen ja traditioon ja ulkoisiin käytänteisiin (praksikseen), on se kuitenkin sanan varsinaisessa ja etymologisessa merkityksessä kiinteä osa raamatullista kristinuskoa: kyse on armolahjojen toiminnasta Pyhän Hengen kautta ja aloitteesta. En siis tarkoita sitä pakonomaista kielilläpuhumista ja profetoimista yms. jota helluntaiseurakunnissa niin usein näkee, vaan pikemminkin koko yksilön armoitusta, kaikkine lahjoineen, myös luontaisine, jotka Jumala ottaa käyttöön. Puhun siis armolahjoista laajassa merkityksessä ja luterilaisittain (tyyliin "kaikki on armolahjaa"), mutta samalla pitäydyn Raamatussa mainittuihin erityisiin armolahjoihin, niitä hylkäämättä. Koska on myös tervettä ja tasapinoista karismaattisuutta, karismaattisuus-temin käyttäminen on mielestäni perusteltua. Karismaattisuutta ei saa hyljätä sen vuoksi, että on myös vääränlaista karismaattisuutta, ja karismaattisuudesta on voitava keskustella. "Hengellisyys"-termiä käyttämällä emme voi keskystella aiheesta.
Luterilaisuus tarvitsee vanhaa kunnon "helluntaihenkeä". Tämän lisäksi luterilaisuus tarvitsee sen kaiken hyvän, mitä on karismaattisuus tarjoaa: ollaan luonnollisia ihmisiä sen sijaan, että ahdataan itsemme epäinhimillisiin kaavoihin ja maneereihin aina äänensävyä myöten. Luterilaisuus tarvitsee sitä iloa ja vapautta, mitä karismaattisuudessa on. Karismaattisuudella on paljon annettavaa luterilaisuudelle ja päinvastoin.
