Suurin uhka kristinuskolle ei suinkaan ole se, että maailma vihaa uskovia. Mielestäni suurin uhka tulee "sisältäpäin", eli niistä, jotka pitävät itseään kristittyinä. Siis uskonnolliselta taholta aivan samoin kuin Jeesuksen aikaankin.
Aikoinaan Kaarlo Syväntö matkusti Isaeliin muistaakseni vuonna 1947. Joku kysyi häneltä, että miten hän voi kertoa siellä niille paikallisille evankeliumia. Kaarlo vastasi, että hän vastaa, kun kysytään. Ja lisäsi siihen, että pitää elää niin, että kysytään.
Meillä täällä alkaa olla semmoinen tilanne, että Jumalasta ja Jeesuksesta puhuminen on lähes kiellettyä. Ihmeellisintä on se, että tätä ilmenee niidenkin keskuudessa, jotka jollakin tavalla ovat olleet koko ikänsä evankeliumin vaikutuspiirissä. Heille ei saisi puhua mitään sinnepäinkään, vaan pitäsi pysytellä vain muissa keskustelun aiheissa. Nämä, jotka kimpaantuvat, ovat kyllä uskonnollisia ja mielestään kristittyjä, mutta heissä oleva uskonnollisuuden kuori ei kestä "raaputtamista".
Suositteen tältä alueelta Aksel Valen-Sendstadin kirjaa Jäähyväiset uskonnolle. Siinä on hyvin tervettä analyysiä hurskaasta uskonnollisuudesta, josta varmaan meistä jokaisella on omaakin kokemusta. Kirjan kansi ei mielestäni lainkaan kuvaa sitä asiaa, mistä on kysymys, vaan vie ajatukset ohi sen, mistä kirjassa puhutaan.