Kirjoittaja Aihe: Luopuminen 2  (Luettu 1165 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Luopuminen 2
« : 17.09.17 - klo:11:16 »
Mielessä on pyörinyt oheinen otsikko, mutta en tarkoita tässä yhteydessä luopioitumista (josta voisi käydä eri keskustelun) ja siksi laitoin tuohon loppuun kakkosen.

Itse alan olla jo siinä iässä, että joudun vähitellen luopumaan asioista, jotka nuorempana olivat itsestäänselvyyksiä. Kevätpuolella kiipesin katolle tarkistamaan joitakin asioita. Katolta alastulo ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin ennen ja hieman loukkasin itseäni. En tosin pudonnut, mikä vaara siinä oli todellinen. Näyttää siltä, että sinne en enää kiipeä. Saapa nähdä, pystynkö rännejäkään enää itse puhdistamaan.

Minulla on vielä ajokortti, joka näillä näkymin on voimassa vielä muutaman vuoden. Autolla ajaminen muuttuu kuitenkin päivä päivältä riskialttiimmaksi ja itsekin tiedostan sen. En lähde autolla enää joka paikkaan ja joka kelillä kuten ennen, vaan joudun ajattelemaan ennen ajoonlähtöä, että hallitsenko kaikki asiaan liittyvät jutut. Reitin koetan valita siitä helpommasta päästä.

Joudun harkitsemaan sitäkin, voinko enää käydä siellä ukkopiirissä, josta on tullut itselleni hyvin merkittävä tapahtuma kerran kuussa jo 19 vuoden ajan. Luultavasti lopetan käymisen, ehkä jo huomisen jälkeen, jolloin vielä saan mahdollisesti naapurin kuskiksi. Hän ei lupautunut sen pitempään "palvelukseen".

Näitä rajoituksia tulee itse kullekin eri syistä. Onko muilla tällaisia asioita mielessä?
« Viimeksi muokattu: 17.09.17 - klo:18:51 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Luopuminen 2
« Vastaus #1 : 18.09.17 - klo:22:31 »
Joudun harkitsemaan sitäkin, voinko enää käydä siellä ukkopiirissä, josta on tullut itselleni hyvin merkittävä tapahtuma kerran kuussa jo 19 vuoden ajan. Luultavasti lopetan käymisen, ehkä jo huomisen jälkeen, jolloin vielä saan mahdollisesti naapurin kuskiksi. Hän ei lupautunut sen pitempään "palvelukseen".

Tänään meitä oli koolla 10 ukkoa. Luimme yhden luvun Raamatusta (Ap. t. 2) ja sen johdosta virisi vilkas ja rönsyileväkin keskustelu. Ennen loppurukousta pyysin lyhyen puheenvuoron, jossa sanoin, että "Jätän teidät". Yhteiseloa oli kertynyt jo 19 vuotta ja veljien reaktio oli aika voimakas. Tyynnyttelin heitä ja kerroin, että tämä ei missään tapauksessa merkitse sitä, että olisin jostain ottanut nokkiini. Keskusteltiin siitäkin mahdollsuudesta, että voitaisiin jatkossa kokoontua toisen ev.lut. alueseurakunnan tiloissa, joka on vajaan kolmen kilometrin päässä meiltä ja lähempänä myös kaikkia muita (yhtä lukunottamatta). Siellä on jo aiemmin kokoontunut pieni ukkoporukka ja siihen voitaisiin helpostikin liittyä. Asia jäi kuitenkin vielä hautumaan, katsotaan miten käy. Koko viime talven olin siinä piirissä itse mukana ja samoin oli myös "hovikuljettajani". Siellä on tilaa isommallekin joukolle ja mikä tärkeää, niin myös parkkipaikkoja.
« Viimeksi muokattu: 19.09.17 - klo:01:17 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Vs: Luopuminen 2
« Vastaus #2 : 19.09.17 - klo:21:54 »
Toivottavasti piirinne saa jatkua uusissa tiloissa. Uskon sen olevan useimmille hyvä ratlkaisu tärkeän yhteisen kokoontumisenne jatkamiseksi.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Luopuminen 2
« Vastaus #3 : 20.09.17 - klo:05:34 »
Toivottavasti piirinne saa jatkua uusissa tiloissa. Uskon sen olevan useimmille hyvä ratlkaisu tärkeän yhteisen kokoontumisenne jatkamiseksi.

Tämä on monellle hyvin tärkeä kokoontuminen. Tämän piirin historia on pitkä, en tiedä alkamisvuotta, mutta on se kokoontunut jo yli 40 vuotta ja minun aikanakin monet ovat nukkuneet pois. Piirimme vanhin täytti hiljattain 90 vuotta, mutta on vielä varsin pirteä ja terävä pappa. Pari muutakin jo on yli 80 vuotta, joten luonnollista poistumaa on odotettavissa lähiaikoina.

Kun aloitin piirissä käymisen, miehiä oli useita kymmeniä. Alustaja vaihtui yleensä joka kerta ja n. 20-30 minuutin alustuksen jälkeen hajaannuttiin pienempiin ryhmiin keskustelemaan alustuksen pohjalta. Se vaihe kesti lähes tunnin verran ja sitten kokoonnuttiin vielä yhteen ja joka ryhmästä yksi toi esille ryhmänsä ajatuksia. Se oli aika toimiva juttu.

Vuosiin ei enää ole hajaannuttu ryhmiin, koska meitä on enimmillään 10 paikalla. Alustajiakaan ei tahtonut enää löytyä.

Jos tuntee kehoitusta, niin tätä seudun vanhinta miesten piiriä saa muistaa rukouksin.
« Viimeksi muokattu: 20.09.17 - klo:20:47 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

albert1

  • Vieras
Vs: Luopuminen 2
« Vastaus #4 : 28.01.18 - klo:19:45 »
Eikö oikeastaan koko elämä ole tietynlaista luopumista? Sen hyväksyminen ei aina ole ihan helppoa. Luopumiseen liittyy aina kipu ja menettämisen tunne.