Lakkaako synnin tekeminen kärsimyksiä kokemalla?

[JPK]

Nousi sydämelle vielä sanoa, että ei synti poistu ihmisestä kuin vasta kuoleman kautta. Synti on uskovaisessakin, uskoon tulemisen jälkeenkin, vaikka ollaan uudesti synnytty ylhäältä, ja täytytty Pyhällä Hengellä.

Mielestäni on erittäin harhaan johtavaa sanoa, että me voimme poistaa syntiä elämästämme kärsimällä. Kyse on pikemmin synnin hallintavallan osasta vapautumisesta, ja sekin tapahtuu yksin Jumalan armosta, Kristuksen ristin kautta. Jumala ei vaadi meitä olemaan synnittömiä, vaan Hän tuo meidät Kristuksen vanhurskauden yhteyteen, jossa Hänen synnittömyytensä ja puhtautensa kukistaa synnin hallintavaltaa meissä.

Perisyntioppia vastaan noustaan nykyään kovasti, ja tämän tähden luodaan oppi, jossa ihmisen vapaa tahto on kykenevä voittamaan syntiä. Tähän kun sitten tulee oppi kärsimyksen kautta synnistä vapautumisesta, kaatuu koko painolasti synnin voittamisesta ihmisen harteille.

Raamattu sanoo, Hengellä kuolettakaa ruumiin teot (eli synnin teot). Pyhä Henki todistaa aina Jeesuksesta, ei ihmisen kyvystä voittaa syntiä, tai kärsiä kovasti, päästäkseen synnistä vapaaksi.

[Pökkelö]

Samaa mieltä.

Olen koettanut voittaa syntiä noudattamalla Jumalan Sanaa uskollisesti. Raskaasti epäonnistuen.

Kun keväällä olin hetken kuoleman kielissä, niin syntiseksi koin yhä itseni.
Yksikään sairaanhoitaja ei näyttänyt viehättävältä tai mitään seksuaalisia haluja ei silloin ollut.
No se oli hetken "pyhitystä" tuolla alueella.
Kyllähän kaunis nainen taas vie silmät mennessään, joten tuokin synti asuu vahvana lihassani.

Vaikka olen kyllä sitä mieltä. Nainen on Jumalan luoma taideteos, jota kelpaa katsella.
Sen sijaan puolison kanssa kuurous voisi olla siunaus. 

[Paulus]

Sen sijaan puolison kanssa kuurous voisi olla siunaus. 

Siis puolison kuurous? 

[Pökkelö]

Sekin. Vaikka toisin päin tarkoitin. 

[evlutkristitty]

Niinpä, oikeassa olette lain käskyjä täyttämällä ei kukaan voi pelastua.

Ymmärtääkseen mistä on kysymys, on otettava hieman laajempi otos tästä Jumalan sanan paikasta.

Hengellä kuoletatte ruumiin teot niinpä. Ryövärillä ristillä ruumiin teot hänen pyhittymisekseen oli kuoletettu rautanauloilla. Ei hänellä ollut mitään muuta annettavaa, kuin heikko huokaus Jeesuksen puoleen, "muista minua kun tulet valtakuntaasi." Hänellä ei ollut mitään mitä olisi tarjonnut Jeesuksella maksuksi pelastumisestaan.

Ei ollut ruumiin tekoja, "joo olenhan minä niin hyvin elänyt, syntejä olen vältellyt sen minkä suinkin olen pystynyt, olen kovasti katunut ja anteeksi anonut kaikkea väärää mitä mahdollisesti olen tehnyt.

Lihan tekoja ei ollut, joilla olisi Jeesuksen susiota kalastellut, ja ikuinen kadotus odotti aivan silmien edessä. Minä olen syntiä tehnyt ja elämäni tuhlannut, sinä olet viaton! "Jeesus muista minua kun tulet valtakuntaasi."

Mitä hän kuulee Jeesuksen nuulilta? "No joo minä muistan sinua kun noin nätisti pyysit, koita pärjätä siellä helvetissä, itseppähän sen ansaitsit, olist elänyt paremmin." 

Ei, hän kuulee nuo täysin uskomattomat sanat, totisesti tänä päivänä sinä olet oleva kanssani paratiisissa. Hallelujaa kiitos Jeesus.

Ihminen joka herää lain kautta - oikeaan - synnintuntoon, ei jää vaihtoehtoja, eikä henskeleiden paukuttelua, vaan hän joutuu huutamaan hädässään Herran nimeä avukseen, "Jeesus muista minua kun tulet valtakuntaasi."

Ap. t. 2:17   'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
Ap. t. 2:18    Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.

Ap. t. 2:19    Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
Ap. t. 2:20    Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.

***) Ap. t. 2:21   Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

 

[evlutkristitty]

Uskonvanhurskaus on paholaisen silmätikku, eikä syyttä. Joka ei käsitä uskonvanhurskautta, hän pysyy
orjan asemassa. Ihminen voi toki sokeutua niin, että hän alkaa pikkuhiljaa kokea kehittyvänsä kilvoituksessaan. Tämän seurauksena ihmisestä tulee hengellisesti ylpeä, hän vaatii muilta, kerskailee itsestään, vikoilee muita, tuomitsee muita, ja on armoton toisia syntisiä kohtaan.

Room. 4:14   Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.

Room. 4:15   Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.

Room. 4:16   
Sentähden se on uskosta,
että se olisi armosta;
että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle,
ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä

Room. 4:17   - niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" - sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.

Room. 4:18   Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva",
Room. 4:19   eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut - sillä hän oli jo noin satavuotias - ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
Room. 4:20   mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,

Room. 4:21   ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.
***) Room. 4:22   Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.

[crystalvoice]

Paavalilla oli pistin lihassa, joka esti häntä ylpeilemästä (2 Kor. 12:7). Hänen kohdallaan kärsimykset siis ainakin pitivät kurissa ylpeyttä, joka on synnin ydin. Raamatun ja kokemuksen perusteella voi aivan perustellusti sanoa, että Jumalan ihminen tarvitsee tietyn määrän vaivaa, jotta hän ei ylpistyisi ja tulisi kenties niin itseriittoiseksi, ettei tarvitsisi enää lainkaan Jumalaa. Psalmi 73 on valaiseva raamatunkohta tässä yhteydessä.

[evlutkristitty]

Näinhän se on, kun kristalliääni, (jos suomennokseni sallitaan), kirjoitti.

Ylpeyden ydin on halu tulla Jumalan kaltaiseksi.

[crystalvoice]

Olet oikeassa, sillä jokaisessa ihmisessä on luontaisesti halu saattaa itsensä Jumalan asemaan.

Kaikessa synnissä ilmenee ylpeys. Ylpeys ilmenee siten, että ihminen haluaa itse määrittää, miten hän haluaa elää. Ylpeys tai "lihan mieli" on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei halua alistua Jumalan lain alle, eikä se voikaan (Room. 8:7).

[evlutkristitty]

Joo, tuo kysymys nousee heti lihastamme, - sanoiko Jumala todella niin.

Ainavalmis paholainen vakuuttaa, ettei Jumala noin sanonut että te kuolette jos tuosta puusta otatte, vaan hän sanoi tällä tavalla. Te tulette yhtä viisaiksi kuin Jumalakin, tietämään hyvän ja pahan.   ...  Nyt tästä "viisaudesta" on jo näyttöä, vaikka kuinka paljon.

[crystalvoice]

Jotkut saattavat ajatella, että kristityn eli jo uudestisyntyneen ihmisen ylpeyden kukistamiseksi riittää se, että hän uskoo evankeliumiin tai Vapahtajaan ainoana pelastuksenaan, koska jos ihminen todella uskoo Vapahtajaan ainoana pelastajanaan (eikä siis enää usko tai luota siihen, että hän jollain teollaan tai joillain teoillaan voisi ansaita pelastuksensa), silloin ihminen on kuoleutunut pois omasta vanhurskaudestaan. Mutta omavanhurskaus tai armon halveksunta voi nostaa päänsä myös uudestisyntyneessä ihmisessä, koska hänellä on edelleen lihallinen luonto itsessään, luonto, joka himoitsee Henkeä vastaan (Gal. 5:17), joten ei ole lainkaan niin, että omavanhurskasta luontoa ei tulisi kuolettaa jatkossa myös erilaisin kärsimyksin, niin kuin Paavalille tapahtui (2 Kor. 12:7). Kristitty, jolle lahjavanhurskaus on kirkastunut, voi alkaa uudelleen rakentaa omaa vanhurskauttaan Jumalan edessä. Ja onhan kristityssä myös muunlaista ylpeyttä kuin omavanhurskauden ylpeyttä. Jos ylpeys saa ihmisen kokonaan hallintaan (mikä on mahdollista, jos hän on kokonaan vaivoista vapaa: Ps. 73:3-6), ihminen voi sysätä armon lisäksi jopa Jumalan kokonaan elämästään pois.

[crystalvoice]

Miten olette muuten tulkinneet 2 Kor. 12:7 -kohdan? Mistä siinä tarkalleen ottaen oli kyse? Mielestäni olennaista ei ole kysyä, mikä Paavalin tuskallinen vaiva tai "pistin" tarkalleen ottaen oli, oliko se vainoa uskon tähden, fyysinen sairaus (esim. silmäsairaus), jokin synti, johon hän välillä lankesi vai kaikkia näitä edellä mainittuja yhdessä. Olennaista mielestäni olisi miettiä asiaa oman elämänsä valossa. Olenko ylpeä, niin kuin Paavali? Jos olen ylpeä, mikä on minun "pistimeni", joka estää ylpeyteni valtaanpääsyä? Millä tavoin synnillinen ylpeyteni ilmenee?