Kirjoittaja Aihe: Uskovan ja agnostikon suhde  (Luettu 13085 kertaa)

Poissa Etsivä

  • Viestejä: 32
Uskovan ja agnostikon suhde
« : 04.12.15 - klo:16:52 »
Olen selvästi elämässä etsikkoaikaani, voisi kai sanoa, että olen tullut hiljattain uskoon. Paljon asioita olen elämässäni miettinyt ja kyseenalaistanut. Yksi mielessä pyörivä teema on suhteeni nuoruuden rakkauteen. Olemme olleet yhdessä 12-vuotta, kasvettu yhdessä aikuisiksi ja jaettu yhteinen koti viiden vuoden ajan. Ollaan eletty siis avosuhteessa, joka tuntuu nyt väärältä uskon asioiden noustessa pintaan. Ollaan haaveiltu perheestä ja naimisiinmenosta. Kumppanini on agnostikko, hän ei usko vaikka haluaisi. Hän kyllä kuuluu kirkkoon ja olen huomannut hänen silloin tällöin tutkineen Raamattua, mutta uskovainen hän ei ole. Mietin parhaillani sitä, onko tämä suhde väärin ja onko nyt hetki valinnalle kumppanin ja Jeesuksen seuraamisen välillä. Miten asiaa voisi lähestyä Raamatun valossa? Vaikea tilanne  :-\

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #1 : 04.12.15 - klo:17:20 »
Olen selvästi elämässä etsikkoaikaani, voisi kai sanoa, että olen tullut hiljattain uskoon. Paljon asioita olen elämässäni miettinyt ja kyseenalaistanut. Yksi mielessä pyörivä teema on suhteeni nuoruuden rakkauteen. Olemme olleet yhdessä 12-vuotta, kasvettu yhdessä aikuisiksi ja jaettu yhteinen koti viiden vuoden ajan. Ollaan eletty siis avosuhteessa, joka tuntuu nyt väärältä uskon asioiden noustessa pintaan. Ollaan haaveiltu perheestä ja naimisiinmenosta. Kumppanini on agnostikko, hän ei usko vaikka haluaisi. Hän kyllä kuuluu kirkkoon ja olen huomannut hänen silloin tällöin tutkineen Raamattua, mutta uskovainen hän ei ole. Mietin parhaillani sitä, onko tämä suhde väärin ja onko nyt hetki valinnalle kumppanin ja Jeesuksen seuraamisen välillä. Miten asiaa voisi lähestyä Raamatun valossa? Vaikea tilanne  :-\

Olette kuitenkin käytännössä "aviossa". Ja olette olleet sitä jo viiden vuoden ajan. Mielestäni hylkääminen olisi teidän tapauksessanne avioero. Ja Raamatussa on selkeästä sanottu (Paavali) ettei hylkääminen ole oikein, jos toinen suostuu asumaan kanssasi. Agnostikko ei ole lainkaan niin toivoton tapaus kuin ateisti. Uskoa si oteta noin vain, se tulee silloin kun se annetaan. Ja voihan sitä pyytääkin, vaikka ei olisi edes vakuuttunut, että se pyyntö kuullaan. Näyttää siltä, että olette kaksi "etsivää". En näkisi yhteiseloanne mitenkään mahdottomana ja pahinta olisi mielestäni se, että alkaisit kiristää häntä tekemään "ratkaisun".
« Viimeksi muokattu: 04.12.15 - klo:17:22 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #2 : 05.12.15 - klo:22:46 »
Komppaan Paulusta. Yhdessä olette jo eläneet ja yhteen kasvaneet jo lapsesta lähtien. Olette yksi liha siis Sanan mukaan.

Elä nyt siitä minkä olet elämääsi löytänyt, ja anna Pyhän Hengen kasvataa ja johdattaa sinua. Rakasta puolisoasi kuten ennenkin. Ja rukoile hänen puolestaan.
Meillä on rukouksia kuuleva Jumala. Hän tekee työtään myös puolisosi sydämessä.

Vaimoni oli uskossa, kun muutimme yhteen ja jossain kohtaa minulle selvisi se. Perustimme perheen, vaikka minua eivät uskon asiat silloin kiinnostaneet.
Lapsena oli lapsen usko, mutta aikuestuessa "järki voitti", vaikka pinteeseen joutuessani muistin lapsuuden opetukset ja rukoilin hädässäni.
Viisi vuotta meni seurustelun aloituksesta, niin Jumala veti minut takaisin luoksensa.

Meidän Jumalamme on rakastava Jumala. Elä Jeesuksen rakkaudesta ja rakasta sillä rakkaudella myös puolisoasi. Sillä vain rakkaus voittaa.
Jumala vetää häntä puoleensa.


Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #3 : 05.12.15 - klo:23:25 »
Itse olen ollut ns. aina uskossa. Olen elänyt välillä miten sattuu, mutta en ilman tietoisuutta Jeesuksesta koskaan.
Aloin tunnustamaan julkisesti uskoani vähän päälle kakskymppisenä. Seurustelin mitään uskosta tietättömän naisen kanssa.
Elettiin saman katon alla. Asia oli minulle vaikea. Vein sitä Jumalalle ja kerroin tilanteestani muille uskoville.

Huusin Jumalan puoleen. Jumalan armosta silloinen tyttöystäväni tuli ihan pystymetsästä uskoon. Mentiin kihloihin ja naimisiin.

Tiedän, että kaikille ei käy näin hyvin. Minunkin valintaani jäädä yhteen paheksuttiin uskovien taholta. Äitini sanoi, että Jumala vihaa hylkäämistä ja hän oli nähnyt unta uuden lapsen syntymästä. Oli ihan varma, että se tarkotti silloista tyttöystävääni. Äitini on luterilainen ja maltillinen. Ei äärikarismaatikko. Siitä asiasta oli vaan ihan varma. Niin tapahtui. Tyttöystäväni sai armosta tulla uskooon.

Kaikki kokemukseni puoltavat sitä, että Jumala valitsee. Jumala on kykenevä.
« Viimeksi muokattu: 05.12.15 - klo:23:28 kirjoittanut Mice »
Ihmisroska

Poissa Etsivä

  • Viestejä: 32
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #4 : 07.12.15 - klo:16:07 »
Tutkiskelin itseäni asian myötä ja petyin itseeni. Oman uskoni ja tämän kumppaniasian tutkistelun myötä tulin tähän valintatilanteeseen. Sydämessäni tuntuu kamalalta ajatella luopumista kumppanista. Jo ajatus siitä että "kuolema meidät erottaa" tuntuu surulliselta. Kun kysyin teiltä, pitäisikö minun Raamatun valossa jättää rakastettuni, kysyin sitä todella myös itseltäni. Tämä ahdisti ja teki oloni syylliseksi siitä, etten osaa laittaa Jeesusta elämäni tärkeimmäksi asiaksi. Tuli vielä mieleen, että "Sillä, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen.." ja "Joka rakastaa isäänsä tai äitiään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen, ja joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minulle kelvollinen".

Tiedän, että tämä elämä onkuin pisara valtameressä, eikä mikään saisi mennä Jeesuksen edelle. Haluaisin, että tärkeysjärjestykseni olisi oikea. En tiedä, onko tämä oikea paikka tuoda asiaa esille, mutta liittyy luonnollisesti aiheeseen.
« Viimeksi muokattu: 11.02.16 - klo:14:02 kirjoittanut Etsivä »

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #5 : 07.12.15 - klo:17:01 »
Tutkiskelin itseäni asian myötä ja petyin itseeni. Nuorempana huolenani oli päähänpinttymä siitä, olinko tavallaan rukoillut ja vaihtanut ikuisen elämän siihen, että saisin tässä elämässä juuri tämän kumppanin kenen kanssa nyt olen. Oman uskoni ja tämän kumppaniasian tutkistelun myötä tulin tähän valintatilanteeseen. Sydämessäni tuntuu kamalalta ajatella luopumista kumppanista. Jo ajatus siitä että "kuolema meidät erottaa" tuntuu surulliselta. Kun kysyin teiltä, pitäisikö minun Raamatun valossa jättää rakastettuni, kysyin sitä todella myös itseltäni. Vein mietiskelyn jo niin pitkälle, että todellakin ajattelin, että olen valmis vaikka kadotukseen että saisin olla kumppanini kanssa. Tämä ahdisti ja teki oloni syylliseksi siitä, etten osaa laittaa Jeesusta elämäni tärkeimmäksi asiaksi. Tuli vielä mieleen, että "Sillä, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen.." ja "Joka rakastaa isäänsä tai äitiään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen, ja joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minulle kelvollinen".

Tiedän, että tämä elämä onkuin pisara valtameressä, eikä mikään saisi mennä Jeesuksen edelle. Haluaisin, että tärkeysjärjestykseni olisi oikea. En tiedä, onko tämä oikea paikka tuoda asiaa esille, mutta liittyy luonnollisesti aiheeseen.

Mielestäni tämä on täsmälleen oikea paikka vaikeillekin kysymyksille. Alussa kirjoitit, että olet pettynyt itseesi. Olen oikeassa seurassa, täällä ei taida juuri muita olla kuin itseensä pettyneitä. Jo pelkästään Isä meidän -rukous muodostaa ainakin minulle yli pääsemättömän esteen, jos otan tosissani sen, että Jumala antaa minulle anteeksi ainoastaan siinä tapauksessa "niin kuin mekin anteeksi annamme". Minun on myönnettävä, että jokaisen vaatimuksen kohdalla reputan. Jos en pelastu ainoastaan armosta, en pelastu ollenkaan. Tämä on ainakin minun toivoni, eikä mitään muutosta ole näköpiirissä. Pilalla mikä pilalla.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #6 : 07.12.15 - klo:20:31 »
Tutkiskelin itseäni asian myötä ja petyin itseeni. Nuorempana huolenani oli päähänpinttymä siitä, olinko tavallaan rukoillut ja vaihtanut ikuisen elämän siihen, että saisin tässä elämässä juuri tämän kumppanin kenen kanssa nyt olen. Oman uskoni ja tämän kumppaniasian tutkistelun myötä tulin tähän valintatilanteeseen. Sydämessäni tuntuu kamalalta ajatella luopumista kumppanista. Jo ajatus siitä että "kuolema meidät erottaa" tuntuu surulliselta. Kun kysyin teiltä, pitäisikö minun Raamatun valossa jättää rakastettuni, kysyin sitä todella myös itseltäni. Vein mietiskelyn jo niin pitkälle, että todellakin ajattelin, että olen valmis vaikka kadotukseen että saisin olla kumppanini kanssa. Tämä ahdisti ja teki oloni syylliseksi siitä, etten osaa laittaa Jeesusta elämäni tärkeimmäksi asiaksi. Tuli vielä mieleen, että "Sillä, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen.." ja "Joka rakastaa isäänsä tai äitiään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen, ja joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minulle kelvollinen".

Tiedän, että tämä elämä onkuin pisara valtameressä, eikä mikään saisi mennä Jeesuksen edelle. Haluaisin, että tärkeysjärjestykseni olisi oikea. En tiedä, onko tämä oikea paikka tuoda asiaa esille, mutta liittyy luonnollisesti aiheeseen.
En tiedä olenko nyt oikea henkilö tähän vastaamaan, mutta: mitä jos yksinkertaisesti kosit rakastettuasi ja viet hänet vihille?

Tunnut vaativan itseltäsi paljon - mutta vaatiko joku muu kuin sinä itse? Ystävät? Seurakunta? Jumala?
Asiaan on kyllä ratkaisu, jonka jo nimimerkkisikin kertoo: "jokainen etsivä löytää". Muilta voit kyllä kysellä,
se on oikein hyvä tapa käsitellä ongelmia, mutta päätös on sinun itsesi tehtävä. Psalmi 25: "Kuka on se mies,
joka Herraa pelkää - sen hän neuvoo tielle, joka hänen on valittava. "


Poissa NanoK

  • Viestejä: 318
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #7 : 08.12.15 - klo:22:22 »
Minustakin tuo avioituminen kuulostaa kaikkein parhaalta vaihtoehdolta. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #8 : 09.12.15 - klo:04:43 »
"Joka rakastaa isäänsä tai äitiään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen, ja joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle kelvollinen. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minulle kelvollinen".

Nämä kohdat jäivät puhuttelemaan. Kuka meistä on kelvollinen Jeesukselle? Tuskinpa kukaan. Yhdestä kaverista olen täällä kertonut. Hän sanoi: "Jos joku rakastaa Jeesusta, niin Minä!"

Mutta Jeesus oli syntisten (=kelvottomien) ystävä. Sitä hän on tänäänkin.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Etsivä

  • Viestejä: 32
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #9 : 09.12.15 - klo:22:52 »
Purin ajatuksiani kumppanilleni ja kerroin olevani huolissani siitä, tulemmeko olemaan samoilla linjoilla esim. lasten kasvatusten suhteen tulevaisuudessa. Hän kertoi haluavansa kastaa lapsemme jos niitä meille suodaan, myös muilta osin hän oli myöntyväinen kristilliseen kasvatukseen. Hän myös kertoi, kuinka itsekin sisimmässään, "piilossa", uskoo. Tämä tuli minulle yllätyksenä, hiljaisuudessa valui poskelle ilon kyynel  :)

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #10 : 10.12.15 - klo:18:40 »
Purin ajatuksiani kumppanilleni ja kerroin olevani huolissani siitä, tulemmeko olemaan samoilla linjoilla esim. lasten kasvatusten suhteen tulevaisuudessa. Hän kertoi haluavansa kastaa lapsemme jos niitä meille suodaan, myös muilta osin hän oli myöntyväinen kristilliseen kasvatukseen. Hän myös kertoi, kuinka itsekin sisimmässään, "piilossa", uskoo. Tämä tuli minulle yllätyksenä, hiljaisuudessa valui poskelle ilon kyynel  :)
Hienoa kuulla hyviä uutisia!
Rukoilen että Sanan siemen saisi kasvaa ja tuottaa hedelmää.
Usein todellinen kasvu tapahtuukin enemmän tai vähemmän piilossa.

Poissa Etsivä

  • Viestejä: 32
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #11 : 23.01.16 - klo:15:34 »
Ei ole helppoa herätyksen alla. Olen miettinyt tätä teemaa nyt kuukausikaupalla ja kosinut rakastani. Mutta mielessäni on yhä se, etten voisi millään hänestä luopua. Mutta tämähän on suoraan kuin rikkaan nuoren miehen tarinasta: sydämeni aarre on Jeesuksen seuraamisen esteenä jos kumppani on kerran ykkönen. Mikään ei saisi olla Jeesuksusta ennen, ei vaikka hän kuinka olisi uskonsisar/veli ja rakas. Epäjumalanpalvonta on kielletty jo ensimmäisessä käskyssä. Olen niin kriisissä että ihan lamaannus on päällä. Minulla ei taida olla muuta vaihtoehtoa kun luopua kumppanistani.
« Viimeksi muokattu: 29.01.16 - klo:15:02 kirjoittanut Etsivä »

Poissa pax

  • Viestejä: 1663
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #12 : 23.01.16 - klo:16:55 »
Toivon sydämestäni etsivälle Jumalan hyvää johdatusta. Rakkaudesta on vaikea luopua, mutta jos se on tarpeen Jumala sinua auttakoon.
nimimerkki. agnostikon kanssa avioitunut.

Poissa Etsivä

  • Viestejä: 32
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #13 : 23.01.16 - klo:19:01 »
Mietin tässä tilanteessa, että onko jättämisen lisäksi muita vaihtoehtoja? Voinko antaa tämän asian rukouksella Jeesukselle ja kertoa, että pelkään kumppanini olevan epäjumalan asemassa? Vai vaatiiko Jumala näyttöä siitä, että pystyn jättämään "epäjumalani"? Mitä tarkoittaa Raamatunkohdat viitaten siihen, että tulee pystyä jättämään perheet ja vaimot? Ja kieltämään oma liha ja itsensä kokonaisuudessaan? Pystyisittekö te muut keskustelupalstalla jättämään perheenne? Voitteko samaistua missään määrin "rikkaaseen nuorukaiseen"? Vai olenko joku toivoton tapaus..

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Uskovan ja agnostikon suhde
« Vastaus #14 : 23.01.16 - klo:19:23 »
Mietin tässä tilanteessa, että onko jättämisen lisäksi muita vaihtoehtoja? Voinko antaa tämän asian rukouksella Jeesukselle ja kertoa, että pelkään kumppanini olevan epäjumalan asemassa? Vai vaatiiko Jumala näyttöä siitä, että pystyn jättämään "epäjumalani"? Mitä tarkoittaa Raamatunkohdat viitaten siihen, että tulee pystyä jättämään perheet ja vaimot? Ja kieltämään oma liha ja itsensä kokonaisuudessaan? Pystyisittekö te muut keskustelupalstalla jättämään perheenne? Voitteko samaistua missään määrin "rikkaaseen nuorukaiseen"? Vai olenko joku toivoton tapaus.

Mikäli olette jo perhe, niin asia on mielestäni täysin selvä. Jos kumppanisi suostuu asumaan kanssasi, niin on väärin jättää hänet (1. Kor. 7:12). Enkä tarkoita perheellä mitään virallista instituutiota, vaan sitä, että käytännössä ja Jumalan edessä täytätte perheen tuntomerkit.

Vaikka en tunne tilannettasi, niin näen myös vaaran siinä, että jätät "puolisosi". Tästä jättämisestä tulee kiusaus ajatella, että Jumala on nyt minulle armollisempi, koska MINÄ olin kuuliainen. Perustus siis muuttuu. Asian ydin on kuitenkin nähdäkseni siinä, oletteko käytännössä perhe.
« Viimeksi muokattu: 23.01.16 - klo:19:30 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell