Kirjoittaja Aihe: Unet  (Luettu 8581 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Unet
« : 17.12.13 - klo:12:46 »
Vanhukset unia uneksuvat, näin sanoo Raamattu puhuessaan viimeisistä päivistä Ap. t. 2:17.

Katson täyttäväni tuon "vanhuksen" titteliin oikeuttavan iän. Kaikki ihmiset näkevät unia, joskus selvempiä, toisinaan taas sekavia. Kaikkiin uniin ei ole uskomista, vielä vähemmän niiden varaan tulee jotain rakentaa. Raamatusta näemme kuitenkin selvästi, että Jumala puhuu myös unien kautta. Varsinkin kun unessa esiintyvät asiat jollakin tavalla toistuvat, niin silloin kannattaa kiinnittää asiaan enemmän huomiota.

Kerron kahdesta peräkkäisestä unestani, jotka tietyiltä osiltaan olivat hyvin selviä ja joilla näyttäisi olevan yhteyttä keskenään. Kirjoitin ne silloin muistiin. Ensimmäinen uni ajoittui elo-syyskuun taitteeseen 2007. Toinen uni lokakuun puolivälin tienoille.

Kerron unista ne oleellisimmat asiat, jotka selvästi piirtyivät tajuntaani. Jätän unet tulkitsematta.

1. uni:
Menin vaimoni kanssa kirkkoon. Siellä ei ollut mitään ohjelmaa, oli vain ruokailu. Ruokaa oli runsaasti. Varsinaista tukevaa pääruokaa ei ollut, vain makeita jälkiruokia, kakkuja ja pullaa. Otin pöydältä astian, jonka totesin likaiseksi ja muutkin astiat olivat tiskaamattomia. Otin yhden lautasen ja yritin puhdistaa sitä vesihanan alla, mutta lika oli niin lujassa, ettei se irronnut. Päätimme jättää syömättä. Paikalla oli paljon ihmisiä, mutta en tuntenut sieltä ketään.

2. uni:
Samassa kirkossa oli jälleen ruokailu. Kun menin ruokapöytään, niin ei ollut astioita lainkaan, vaan ruoka oli kaadettu suoraan pöydälle, josta sitä piti "kaapia" suuhunsa. Nytkin oli kyseessä jokin makea jälkiruoka, joka ulkonäöltään muistutti koiran muonaa, mutta oli väriltään tummanpunaista. Hyvin löysä, vetinen kastike oli kaadettu näiden "nappuloiden" päälle. Koska ruoka levisi pitkin pöytää, siitä voi syödä vain pienen osan muun osan sekoittuessa muuhun pöydällä olevaan.

Nyt oli ohjelmaakin, joka koostui pienen joukon esittämistä kansantanhuista. Sitten tutustuimme muihin kirkon tiloihin. Eräässä kohteessa oli varastoituna kymmenittäin pitkiä naamareita, joita olen nähnyt afrikkalaisilla poppamiehillä.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Unet
« Vastaus #1 : 17.12.13 - klo:20:52 »
...................
« Viimeksi muokattu: 21.12.13 - klo:19:58 kirjoittanut Kurjenmiekka »

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #2 : 26.02.14 - klo:15:51 »
Uni lokakuulta 2007

Menin vaimoni kanssa hengelliseen kokoukseen. Ihmisiä oli vähän. Asettauduimme 4-5 hengen ryhmänä puhujakorokkeen taakse kasvot saliin päin. Takanamme kuorolavalla oli muutama henkilö, samoin kokoushuoneessa oli muutama ja eteisessä istui pari-kolme ihmistä. Ryhmämme alkoi laulaa ja yksi ryhmämme naispuolinen henkilö säesti lauluamme. Laulu oli tuttu: "Jeesus ristis juurella…" Lauloimme kuin haltioituneina kertosäettä "…risti vain, risti vain olkoon kunniani, kunnes taivaan rannalla, nautin autuuttasi." Laulun päätyttyä vilkaisin ympärilleni. Sali oli tyhjentynyt  kokonaan, kuorolavalla ei ollut ketään, vain eteisessä istui joku ihminen ja pitkäpartainen vanha mies.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa sininen

  • Viestejä: 13
Vs: Unet
« Vastaus #3 : 21.03.15 - klo:06:53 »
Kahlasin viestejä läpi ja löysin tämän. Kyllä, Jumala puhuu tarvittaessa minulle unien kautta. Kirjoitan myös oman uneni, koska se oli hyvin voimakas ja elävä ja opettavainen. Unessa katselin ystäväni kanssa tietokoneen välityksellä pornoa. Pahan läsnäolon aisti, kun huone meni täysin pimeäksi ja näimme erilaisia hahmoja. Tunsin pahan hengen aktivoituvan sisälläni ja se sai minut valtaansa. Kauhistelin mielessäni sitä, että olin teininä pelannut spiritismiä ja ottanut yhteyttä henkiin. (tästä tuli mieleen, minulta kysyttiin vakavasti kerran että uskonko hyviin ja pahoihin henkiin?) Valtava pahan voima halusi imeä minut itseensä, roikuin ovenkahvassa kiinni kun vastustin sitä voimaa ja ystäväni oli oven toisella puolella. Pyysin apua ja hän tarttui käteeni kiinni, ote oli kevyt mutta hän ei päästänyt irti. Niin "imu" hellitti ja huoneen pimeys ei saanut minua.

Olimme keittiössä, veljeni oli yhtäkkiä seurassamme. Saimme silmin nähdä hetken verran tuon riivaajahengen, joka oli ruma ja kauhea katsella. Aloin huutaa: "Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä käsken sinun poistua!" Sitten olin taas hengen vallassa enkä voinut kontrolloida itseäni. Ystäväni pelkäsi mutta ei lähtenyt ulos. "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä käsken sinun poistua!" Oli toinen lauseeni kuuluvalla äänellä. Paha henki kavahti eniten vasta Pyhää Henkeä. Paha henki lopetti ja suostui poistumaan ja ehdotimme että se menisi eläimeen, vähiten harmia niin. (Kuten evankeliumi Markuksen mukaan luvusta 5)  Unessa kiitin ystävääni, ettei hän monen muun tapaan paennut ja juossut ulos ovesta, vaan hän jäi kanssani taistelemaan ja auttamaan. Ystävä sanoi, että pako kävi mielessä mutta pieni omantunnon ääni käski häntä auttamaan minua. Ystäväni oli hämmentyneen vaikuttunut tapahtuneesta ja hänkin uskoi että Jeesus Kristus on ainoa elämän Herra maailmassa. (tämän sanoin ääneen) Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.
a) riivaajahenget ovat todellisia
b) Ystäviä ei saa jättää, ystävät ovat kallisarvoisia
c) Ääneen lausutuissa sanoissa on voimaa
d) Eräänlainen "demoni" on asunut minussa mm. laiskuuden ja ahneuden muodossa, mutta uni puhdisti kaiken pois. 
« Viimeksi muokattu: 21.03.15 - klo:06:57 kirjoittanut sininen »

Poissa kalamos

  • Viestejä: 491
  • Kάλαμος
    • kalamos.keskustelu.info
Vs: Unet
« Vastaus #4 : 21.03.15 - klo:09:36 »
Näky, Uni, Ilmestys, Profetia
nämä ovat kaikki asioita, joiden avulla Jumala ilmoittaa asioita.
Kάλαμος yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #5 : 24.01.16 - klo:11:00 »
Näin tänä aamuna unen, joka oli hyvin selkeä ja järkytti (siinä unessa) minua kovasti.

Meillä on rajanaapuri, joilla on viisi lasta, jotka kaikki tosin ovat jo maailmalla (vanhin on tyttö ja sitten on neljä poikaa). Unessa lapset olivat vielä pieniä. Yksi pojista, Juho nimeltään, oli tämän unen päähenkilö.

Unessa minulla oli erikoinen reppu, joka oli ihan tavallisen repun kokoinen ja näköinen. Sillä oli kuitenkin ominaisuus, että se oli paljon ilmaa kevyempi. Laitoin repun Juhon selkään ja siitä lähti pitkä naru, josta pidin kiinni. Reppu alkoi nostaa Juhoa ilmaan ja minä löysäsin sitä mukaa narua. Yht'äkkiä naru katkesi ja Juho nousi ja nousi ja katosi kokonaan näkyvistä. Katselimme taivaalle, joka alkoi tummentua eikä Juhoa näkynyt missään.

Minulle tuli hirveä hätä, olinhan syyllinen koko tapahtumaan. Pihassa oli pari pikkutyttöä (Juhon siskoja?), joille sanoin, että nyt ei auta mikään muu kuin rukous. Siirryimme tyttöjen kanssa puutarhaan (joka oli ilmeisesti meidän). Puutarhassa sato oli kypsää, oli suuria mansikoita (3-4 cm), samoin oli paljon kypsiä puhaisia viinimarjoja. Emme ruvenneet kuitenkaan poimimaan, sillä hätä oli hirvittävä ja kävimme rukoukseen. Siinä samassa heräsin ja kello oli vähää vaille kahdeksan. Oli suuri helpotus, että kaikki olikin vain unta.

Juho-pojasta vielä sen verran, että tapasin hänet viimeksi pari vuotta sitten. Olin silloin sairaalassa ja Juho, joka on ambulanssikuski, toi huoneeseeni vanhan miehen.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa NanoK

  • Viestejä: 318
Vs: Unet
« Vastaus #6 : 24.01.16 - klo:11:15 »
Vähättelemättä muita eri syitä uniin, olen huomannut että koska ihminen on kokonaisvaltainen, joskus fyysiset vaivat ja sairaudet voivat heijastua ja vaikuttaa uniin. Joskus myös ulkopuolella tapahtuvat asiat sekoittuvat uniin ja niiden juoneen kuten aukiolevan radion ohjelma tai muiden puhe. Koulussa kerrottiin että jotkut lääkkeet aiheuttavat sivuoireinaan painajaisia.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #7 : 10.07.16 - klo:11:11 »
Kuinka osuvasti Jeesus sanoikaan, että ihmiset eivät usko, vaikka joku kuolleista heräisi heille kertomaan.

Olen täysin tietoinen siitä, että on myös paljon huuhaata. Enkä itsekään niele kaikkea. Joskus tieto tulee sellaisen ihmisen kautta, että on täysin mahdotonta ajatellakaan, että tässä yritetään huijata. Mutta tosiasia on sekin, että jotkut asiat eivät yksinkertaisesti sovi siihen virheelliseen maailmankuvaan, jonka ihminen on jo ennalta torjunut. Mutta heille ei todellakaan toinen ihminen mitään voi.

Kerron yhden tapauksen, jota on mahdotonta selittää aivokemian tai alitajunnan tuotteeksi:

Karjalan Kannaksella tapahtui 1942 asemasodan aikaan merkillinen tapaus, josta sanomalehdissäkin aikoinaan kirjoiteltiin. Eräs sotamies AR, kolmilapsisen perheen isä, lähti yksiköstään hiihtelemään yksikseen tarkoituksenaan tutustua lähiympäristöön. Kaikki oli rauhallista, etulinjaan oli pitkä matka. AR tuli hävitetyn talon raunioille, jossa lumi oli peittänyt maastoa niin, ettei hän havainnut avointa, syvää kaivoa, vaan putosi sinne. Vaikka AR tiedosti tilanteen vakavuuden, hän osasi uskovana miehenä rukoilla.

Kun yksikössä havaittiin AR:n katoaminen, lähetettiin miehiä haravoimaan maastoa, mutta turhaan, häntä ei löydetty. Lopulta etsinnät lopetettiin ja miehen arveltiin joutuneen desanttien käsiin.

Mutta yksikössä oli sotamies P, joka näkin unessa, että AR ei ole kuollut, vaan on jossakin melko lähellä. P ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, vaan ajatteli, että unet ovat vain unia ilman merkitystä. Mutta seuraavana yönä hän näki taas unen, jossa sanottiin, että AR on n. 3 km:n päässä ja suuntakin sanottiin sen verran tarkasti, että osattiin mennä alueelle. Nyt P lähti yksin matkaan hiihtäen ristiin rastiin tarkkaillen seutua. Äkkiä hän havahtui heikkoon ääneen, joka kuului jostakin. Vähitellen hän tuli lähemmäksi ääntä ja huomasi kaivon suun. Hän huusi AR:lle, että lähtee hakemaan apua ja sai yksiköstään 11 miehisen ryhmän pelastustoimiin.

Oli suoranainen ihme, että AR ei loukkaantunut pahemmin, sillä mitatessa kaivon syvyydeksi todettiin lähe 10 metriä. AR vietiin sotasairaalaan, jossa hänen todettiin saaneen lieviä paleltumisvammoja, olihan hän viettänyt kaivossa yli kaksi vuorokautta.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa NanoK

  • Viestejä: 318
Vs: Unet
« Vastaus #8 : 10.07.16 - klo:11:32 »
Voi, en tarkoittanut tuota edellistä kommenttia yhtään kritiikiksi, kyllä minä uskon täysin että Jumala voi antaa ilmoituksia unien kautta, ja tiedän että on monille antanutkin. Ajattelin enemmänkin itsekseni ja itseäni, miten eri asiat voi vaikuttaa. ´
Hieno kertomus AR.n pelastumisesta.

Oloneuvos

  • Vieras
Vs: Unet
« Vastaus #9 : 10.07.16 - klo:11:44 »

Kerron kahdesta peräkkäisestä unestani, jotka tietyiltä osiltaan olivat hyvin selviä ja joilla näyttäisi olevan yhteyttä keskenään.
Kerron unista ne oleellisimmat asiat, jotka selvästi piirtyivät tajuntaani. Jätän unet tulkitsematta.

1. uni:
Menin vaimoni kanssa kirkkoon. Siellä ei ollut mitään ohjelmaa, oli vain ruokailu. Ruokaa oli runsaasti. Varsinaista tukevaa pääruokaa ei ollut, vain makeita jälkiruokia, kakkuja ja pullaa...

2. uni:
Samassa kirkossa oli jälleen ruokailu...  Nytkin oli kyseessä jokin makea jälkiruoka

Selitys, kevyempi
 :P Näissä unissahan paljastuu, että olet perso makean perään. Selvä tapaus. Se, että vaimo on unessa mukana on merkki siitä, että hän kantaa huolta moisesta makean mässäilystäsi, särpimien paljaaltaan syömisestäsi ja öisistä jääkaapilla käynneistäsi. 

Selitys, vakavampi
Ajattelen näin, että elämme ajassa, jossa seurakunnat tarjoavat vain kevyttä jälkiruokaa eivätkä varsinaista vahvaa pääruokaa. Sanan opetus on sekä laimenemassa että vähenemässä.

(kirjoittaessani joku on ehtinyt vastata johonkin tekstiin, mutta vilkaisen sitä myöhemmin ja laitan nyt omani jakoon)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #10 : 10.07.16 - klo:12:27 »
Voi, en tarkoittanut tuota edellistä kommenttia yhtään kritiikiksi, kyllä minä uskon täysin että Jumala voi antaa ilmoituksia unien kautta, ja tiedän että on monille antanutkin. Ajattelin enemmänkin itsekseni ja itseäni, miten eri asiat voi vaikuttaa. ´
Hieno kertomus AR.n pelastumisesta.

Anteeksi, sanavalintani oli huono, et tosiaan kritisoinut.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #11 : 10.07.16 - klo:12:37 »
Selitys, kevyempi
 :P Näissä unissahan paljastuu, että olet perso makean perään. Selvä tapaus. Se, että vaimo on unessa mukana on merkki siitä, että hän kantaa huolta moisesta makean mässäilystäsi, särpimien paljaaltaan syömisestäsi ja öisistä jääkaapilla käynneistäsi.

Ymmärrän huumoria ja harrastan sitä itsekin. Mutta tämä kevyt-versio osoittaa täydellistä asiantuntemattomuuttasi. Minähän en makealla mässäile, pois se minusta. Jääkaapilla on tosin joskus yöllä käytävä. Mutta silloin on suolaisen tarve. Makuaistin menetys on varmistanut, että mässäily on ainakin toistaiseksi loppu. Sanottakoon kuitenkin, että tietty suklaa maistuu hieman. Heh…
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Oloneuvos

  • Vieras
Vs: Unet
« Vastaus #12 : 10.07.16 - klo:13:20 »
Selitys, kevyempi
 :P Näissä unissahan paljastuu, että olet perso makean perään. Selvä tapaus. Se, että vaimo on unessa mukana on merkki siitä, että hän kantaa huolta moisesta makean mässäilystäsi, särpimien paljaaltaan syömisestäsi ja öisistä jääkaapilla käynneistäsi.

Ymmärrän huumoria ja harrastan sitä itsekin. Mutta tämä kevyt-versio osoittaa täydellistä asiantuntemattomuuttasi. Minähän en makealla mässäile, pois se minusta. Jääkaapilla on tosin joskus yöllä käytävä. Mutta silloin on suolaisen tarve. Makuaistin menetys on varmistanut, että mässäily on ainakin toistaiseksi loppu. Sanottakoon kuitenkin, että tietty suklaa maistuu hieman. Heh…

Jaaha, ei ole minulla sitten tuota unen selittäjän(kään) lahjaa, mutta yritin ainakin...  >:(

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #13 : 10.07.16 - klo:14:40 »
Jaaha, ei ole minulla sitten tuota unen selittäjän(kään) lahjaa, mutta yritin ainakin...  >:(

Kannattaa olla kiitollinen veljistä, jotka pitävät huolen siitä, että jalat pysyvät tukevasti maan kamaralla…  ;D
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa pax

  • Viestejä: 1663
Vs: Unet
« Vastaus #14 : 18.07.16 - klo:00:13 »
Näin unta että Suomessa oli syttynyt sisällissota, oli paljon ihmisiä liikkeellä ja hurja pelko kun en tiennyt kuka on vihollinen ja haluaa tappaa minut.