Kirjoittaja Aihe: Ihmisroska  (Luettu 20601 kertaa)

Poissa Jäbä

  • Viestejä: 16
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #75 : 25.09.18 - klo:11:45 »
Joo on kauheaa, että kaikenlaista roskaväkeä maleksii meitä kunnon kristittyjä häiritsemässä.
Kun uutterat työläiskotien vanhemmat lähtevät aamuisin työpaikoilleen polkupyörillään, mopedeillaan tai kaikkein ahkerimmat pienillä autoillaan, roskaväki jää vetelehtimään ja nauttimaan ansaitsemattomista eduistaan, joita se kierosti haalii itselleen.

Kun kunnon kansalaisten puhtaita pienokaisia saatetaan päiväkoteihin tai he marssivat ryhdikkäinä kouluun, he voivat joutua näkemään puistoissa monenlaista saastaa, kuten väkijuomain käyttäjiä, rumia sanoja syytäviä ja kaikenlaisen muun riettauden lätäköissä rypeviä loisia.
Noille turmeltuneille hylkiöille eivät merkitse mitään pyhät ja iäiset arvot, kuten koti, uskonto ja isänmaa.

He huudattavat varastamistaan tai kohtuuttomilla avustuksilla ostamistaan äänentoistolaitteista rivoja lauluja, jopa klo 22:n jälkeen.
Miten silloin naapurin rouva pystyy nousemaan aamulla klo 5 mennäkseen työpaikalleen suorittamaan yhteiskunnallisia velvollisuuksiaan? 
Miten hänen puolisonsa silloin voisi lähteä levänneenä ja virkeänä ansaitsemaan perheelleen toimeentuloa ja veroja, joita hän mielellään maksaa niukasta palkastaan, jotta terveydenhuolto ja koulut toimisivat?
Hän ei totisesti raada siksi, että kelvoton roskaväki hyötyisi hänen otsansa hiessä ansaitsemistaan rovoista.

Älköön keskuudessamme siedettäkö laiskureita, hillittömien himojen vaivaamia yksilöitä ja muita harhautuneita, joille kuri ja jämerä kansalaiskunto on vastenmielistä.
Noita maan matoja ei kerta kaikkiaan saa olla, koska yhteiskunta kuuluu niille, jotka ovat tinkimättömän oikeamielisiä, vahvoja, puhdashenkisiä ja uskonnollisia arvoja ihailevia.
Huonot ja pahat, syntiset ja hurskaudeltaan arveluttavat torjuttakoon.

Tulee muistaa että jos joku on syrjäytynyt ja työtön ja poissa ihmisten normaaliarjesta, ei takoita että se olis välttämättä roskasakkia. Tiedän yhdenki joka oikeesti haluais töihin, mutta ei pääse koska on jokusen kesän viettäny mieleisairaalassa eikä kesätöissä. Ei se saanu töitä heti ku koulusta valmistui ja vaikka mitä yrittäis niin ei se pääse töihin. Koska pomot kyselee miksi sillä ei oo työkokemusta vaikka on ikää jo niinkin paljon ja mitä on ne aukkopaikat CV:ssä. Ei se viitti sanoa että sairaslomaa ku pää hajos. Hm ei se mun mielestä oo ihmisroska joka häirittee muiden elämää vaikka välillä sillä juhlinnan puolelle meneekin kun ei se jaksa aina yrittää kun ihmisten asenteet sitä kohtaan on hyvinki sitä että ”luuseri”. Ei kaikki pudokkaat oo omasta syystä siellä pusiton penkillä makoilemassa eikä ihmisen raunio sillä tokene että sanoo ryhdistäydy sinä hyödytön ja tee jotain elämälläs äläkä oo muiden elätettävänä. Ei ne kaikki jotka saa etuuksia eli työttömyyskorvauksia, haluais että olis semmonen tilanne että niitä tarttee nostaa. Kyllä suurin osa syrjäytyneistä haluais töihin ja muiden mukaan mutta kun sanotaan ettei kelpaa mihinkään kun ei oo 0-vuotiaasta asti kaikki sujunu hyvin eikä oo sitä aukotonta täydellistä CV:tä. Pitäis auttaa miestä mäessä eikä seisoa sormi syyttävänä jossain omalla jalustallaan ja haukkua muita. Hyvin pieni prosentti saattaa olla niitä jotka on syrjäytyneet omasta tahdosta eikä edes halua töihin, mutta kai siihenkin syynsä. Mutta mitä se auttaa jos sanoo että vitsin häiriötekijät siellä menkää töihin. Jotenki lempeästi tulis ohjata ja auttaa niitä jotka ei oo oikeessa suhteessa elämäänsä. Jos ne ei tunne Jumalla eikä Raamattua niin ei niitä sillä saa niistä asioista kiinnostumaan että haukkuu ne pystyyn ja tuomitsee ja jätää ulkopuoliseksi ja hyljeksii eikä halua olla missään tekemisissä kyseisten ihmisten kanssa.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #76 : 25.09.18 - klo:12:55 »

Heh, et näköjään oivaltanut tekstini ideaa.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #77 : 25.09.18 - klo:17:10 »
Soltero, ajatteletko, että on ihmisiä, jotka ajattelevat noin julmasti kuin tuossa heitä kuvaat?

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #78 : 25.09.18 - klo:17:38 »
Sellaisia ihmisiä on hyvin paljon.  Kohtasin heitä usein mm. aikoina, jolloin elin asunnottomana alkoholistina.
Nykyään huomaan joskus, että olen itse sortumassa jossain yksittäistapauksessa tuollaiseen ajatteluun.
Silloin muistutan itselleni vakavasti, missä olen ollut ja mistä päässyt pois.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #79 : 25.09.18 - klo:18:59 »
Mun on vaikea uskoa, että noin kärjistynyttä ajattelua olisi.
Tosin tämän ketjun aloituksessa viitattu tilanne kyllä oli lähellä tuota, kun kuuntelin sen Moilasen koko puheenvuoron.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #80 : 25.09.18 - klo:19:43 »
Voi olla, että ihmiskunta on nykyään niin edistynyttä, että useimmat suhtautuvat toinen toisiinsa pääsääntöisesti hellästi, ymmärtävästi ja anteeksiantavasti.
Nuohan ovat tosikristillisiä hyveitä.

Ehkä minunkin pitäisi alkaa enemmän uskoa ja luottaa maailman kansojen ja niiden yksilöjäsenten väliseen rakkauteen ja toistensa kunnioittamiseen.

Joskus vain, kyynisenä hetkenä, tulee ajatus, että jonkin verran olisi vielä näkyvissä halveksuntaa, suvaitsemattomuutta ja jopa pahantahtoisuutta.
Mutta saattaa olla, että näkemykseni johtuu siitä, että olen vain itse sellainen.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #81 : 25.09.18 - klo:21:33 »

Olettaisin että itseriittoisessa heikompia halveksivassa ajattelussa on paljon eri asteita.
En usko, että on kyse mustavalkoisesta asiasta, että joko on täysin halveksiva tai sitten täysin altruistinen ja kaikkia kunnioittava.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #82 : 25.09.18 - klo:21:42 »
Taisto: Raamatussa on kielto olla antamatta tilaa Paholaiselle.
Oli kysymys vallan antamisesta perkeleelle. Minua järkyttää kun ajattelen millaiseen käsittämättömään pimeyteen jotkut henkiin yhteyttä ottaneet ovat joutuneet. Oletteko lukeneet heidän kertomuksiaan, siis niiden jotka ovat sieltä vielä pelastuneet... Tai entä se, joka 10v sitten Kauhajoella ampui vaimoni sukulaisen ja yhdeksän muuta opiskelijaa, ja lopuksi tietysti itsensä.

Jotakin tuollaista minä tarkoitan perkeleen vallalla. Hän haluaa varastaa, tappaa, tuhota. Ja sitten uskovat heittävät tuosta vaan lauseita että antavat vallan perkeleelle.

Pahoittelut, mutta en pysty ymmärtämään.

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #83 : 25.09.18 - klo:23:05 »
Vallan siinä asiassa mistä on kyse. Tässä tapauksessa puhuttiin vihaamisesta. Ei valtaa kokonaan. Vihaaja on Raamatun mukaan murhaaja. Siitäkin asiasta on kirjoitettu kirjeissä uskovien seurakunnille.

Ja mistä se tieto on peräisin, että  "tuosta vaan" näitä asioita heitellään? Oma kokemus on se, että jollain elämän alueella on perkeleellä ollut enemmän valtaa kuin Jumalalla. Vanha luonto on liitossa perkeleen kanssa ja jos sen luontonsa päästää huseeraamaan, niin jälki voi olla kauheaa. En heittele tätäkään tuosta vaan.

Ehkä tässä voi olla kyse siitäkin, että osalla on yksittäisiä syntejä ja lankeemuksia. Toisilla mahdollisesti syviä ja pahoja ongelmia, jotka tuntuvat aika ajoin hallitsevan elämää.

Kuka hallitsee vaikkapa toisiin uskoviin järkyttävän katkeroituneen uskovan mieltä sillä alueella? Jumala uuden luomuksen kautta, perkele vanhan luonnon kautta vai ihminen täysin itse? Vai joku muu?

Onko tämä perkele-teema nyt liian rankka aihe? Jos on, niin lopetan tähän.
Ihmisroska

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6330
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #84 : 26.09.18 - klo:00:24 »
Ainakin Paavali uskalsi puhua tuosta avoimesti ja asiallisesti. Vihollisen nimi tarkoittaa syyttäjä. Eli kun ihminen vihaa ja on syyttävällä mielellä muita kohtaan, niin kyllä se melko pimeälle paikalle vie. Johanneshan kirjoittaa että joka vihaa, on pimeydessä eikä tiedä mihin on menossa.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #85 : 26.09.18 - klo:00:51 »
En usko, että jos uskova huomaa itsessään vihantunteita, hän olisi heti saatanan oma.

Ymmärrän 1. Joh. 2: 7-11 tarkoittavan, että elävässä uskossa oleva ei edes voi vihata veljeään. 
Jos joku vihaa jotakuta, hän ei edes ole valkeuden lapsi.
Viha/vihan puuttuminen on siis mittapuu sille, onko uskossa vai ei.

Vai voikohan joku Jeesuksen lapseksi tunnustautuva tosissaan sanoa: "Vihaan sitä ihmistä." 
Jos noin sanoo, kyse ei varmaankaan ole vihasta, vaan pahanlaatuisesta suuttumisesta.  Vihahan tarkoittaa, että haluaa toiselle pahaa, mieluiten tuskallista kuolemaa.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #86 : 26.09.18 - klo:08:27 »
Vallan siinä asiassa mistä on kyse. Tässä tapauksessa puhuttiin vihaamisesta. Ei valtaa kokonaan. Vihaaja on Raamatun mukaan murhaaja. Siitäkin asiasta on kirjoitettu kirjeissä uskovien seurakunnille.

Ja mistä se tieto on peräisin, että  "tuosta vaan" näitä asioita heitellään? Oma kokemus on se, että jollain elämän alueella on perkeleellä ollut enemmän valtaa kuin Jumalalla. Vanha luonto on liitossa perkeleen kanssa ja jos sen luontonsa päästää huseeraamaan, niin jälki voi olla kauheaa. En heittele tätäkään tuosta vaan.

Ehkä tässä voi olla kyse siitäkin, että osalla on yksittäisiä syntejä ja lankeemuksia. Toisilla mahdollisesti syviä ja pahoja ongelmia, jotka tuntuvat aika ajoin hallitsevan elämää.

Kuka hallitsee vaikkapa toisiin uskoviin järkyttävän katkeroituneen uskovan mieltä sillä alueella? Jumala uuden luomuksen kautta, perkele vanhan luonnon kautta vai ihminen täysin itse? Vai joku muu?

Onko tämä perkele-teema nyt liian rankka aihe? Jos on, niin lopetan tähän.
No, se "tuosta vaan" oli tarkoituksella kirjoittamani, siksi että Lucifer ei ole mikään "pikkupiru" eikä ole kovin kevyesti sanottu että hänelle annetaan valta. Koska se, jolla on valta, voi tehdä mitä tahansa haluaa. Raamatussa kerrotaan hänestä jotakin, ja kyllä hänestä sen kuvan saa että yhdelläkään ihmisellä itsessään ei ole mitään mahdollisuutta häntä vastaan ruveta taistelemaan.

Ei tätä aihetta tarvitse tähän lopettaa, tässä on asioita joita ainakin minä haluaisin käydä läpi.

Mutta en ehdi juuri nyt enempää kirjoittaa, jatketaan myöhemmin.

Poissa Lemmikki

  • Viestejä: 364
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #87 : 26.09.18 - klo:08:55 »
Puoluepolitiikalla ei voi poistaa inhimillistä pahuutta,
joka on jokaisella yksilöllä sisäänrakennettuna,
uskonnosta ja kansalaisuudesta riippumatta.

Joku ulkomaalainen voi tehdä pahaa suomalaiselle.
Mutta suurin osa ryöstöistä, tapoista, murhista, raiskauksista jne. on suomalaisten naisten, miesten ja alaikäisten tekemiä.
Vaikka Suomen rajat suljettaisiin muilta kuin valkoihoisilta kristillisistä maista tulevilta,
ihmiset vahingoittaisivat edelleen toisiaan.

Kyllä. mutta tällä asenteella voi ajatella vain että "hälläväliä".

Mielestäni on rikos koko suomen kansaa vastaan kutsua tänne ihmisiä, jotka tiedetään terroristeiksi. sitten seuraa muutama teurastus turussa ja se tiedettiin etukäteen tapahtuvaksi tämän kutsun seurauksena mutta silti kutsuttiin joten se on ylimääräistä sadismia eikä mitään suomen kansa sisäsyntyistä pahuutta.

ja kun edelleen nähdään että terroristit (siis laittomasti maassa olevat ylimääräiset sadistit) tekevät näitä tekoja edelleen eikä asialle tehdä mitään niin sekin on ylimääräistä sadismia vallassaolijoiden taholta..... tai no voisihan sen toki ajatella että se on vallassaolijoiden sisäsyntyistä pahuutta.... tuopas olikin jännä oivallus.

Siis pahuus onkin sisällä suomalaisissa koska ovat äänestäneet sadistit valtaan..  hhhmmm

vau tämä oivallus helpotti hieman , nyt mun ei tarvii riehua suomalaisten puolesta koska itse haluavat tätä ja kaikille omahalu on sallittu....
Vain Jumala ymmärtää kaiken.

Poissa Lemmikki

  • Viestejä: 364
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #88 : 26.09.18 - klo:08:59 »
Kuvitelkaa itse miten hyvä vallankäytön väline tuo teksti on jos sitä ei ymmärretä tai opeteta oikein.
Vallankäyttäjä harrastaa tiesmitä hyväksikäyttöä ja painostusta , rahankeruuta ja sanoo vaan että "jos suutut niin ansaitse tuomion". Sitäkö se tarkoittaa? Samaa kuin "käännä toinen poski"? Anna hakata itseäsi. älä mene politiikkaan kritisoimaan diktaattoreja koska heihin ei saa suuttua? Siksikö ollaan välinpitämättömiä Suomessa olevia suomalaisia marttyyrejä kohtaan? Puhutaan muiden maiden marttyyreistä koska ne on niin kivoja ja kaukaisia.

Muistatteko kun vuosia sitten riideltiin uhrien kohtelusta siellä jossain toisella foorumilla?
No, nyt se raakuus on mennyt maailmaan. Silloin srk ei välittänyt köyhistään eikä kurjistaan. Nyt se on julkinen halituksen politiikka ettei haittaa kuinka monta suomalaista ulkomaalaiset tappaa. Se pahuus mikä katsotaan srkssa välinpitämättömäksi siirtyy näköjään aina suoraan koko valtion politiikkaan. Meillä on kuulemma hyvä päämisnisteri kun raa`asti kohtelee köyhiä.
Mutta ei se haittaa... ei suututa.

Mutta eihän siinä kohtaa sanota, että jos suutut ansaitset tuomion.
Sinä olet ainoa, joka sanoit sen tässä ketjussa.

Paavali jossain kirjoittaa uskoville ja mainitsee että ennen uskoa, "olimme inhoittavia ja vihasimme toisiamme."
Siitä olen yrittänyt kirjoittaa omalta osaltani. Ei suuttumisesta. Jos sitä eroa ei ymmärrä, niin ehkä sen avautuu paremmin kun huomaa,  että suuttumus on tunne, kun taas olla inhoittava ja vihata toista on enemmänkin käyttäytymistä toista ihmistä kohtaan. Samoin kuin nimittely, rähjääminen, yms. yms.

Olen paljon miettinyt tuota Jeesuksen vuorisaarnan kohtaa, missä hän samastaa vihastumisen toista ihmistä kohtaan murhana. Olen ajatellut että siinä on sellainen jatkumo. Ihminen voi ajatella itsekseen mm. että kuka toikin luulee olevansa. Ja jotenkin siis halveksia toista mielessään, ja sen suhtautumisen toisessa ääripäässä on toisen ihmisen elämän täydellinen eliminointi.

Jeesus sanoi että "joka vihastuu veljeensä on ansainnut tuomion". Mitä se sitten tarkoittaa jos ei suuttumista?
Vain Jumala ymmärtää kaiken.

Poissa Lemmikki

  • Viestejä: 364
Vs: Ihmisroska
« Vastaus #89 : 26.09.18 - klo:09:01 »

Ei Jeesus tainnut vihastumista murhaan samaistaa. Vaan hän osoitti kuulijoille, että on paljon tappamista lievempiäkin asioita, jotka ovat väärin toista kohtaan. Tai toisaalta, ovatko ne sittenkään lopulta lievempiä ... koska sanoilla voi haavoittaa toista niin että se todella jättää jälkensä toisen sieluun.

ymmärrän mutta minun ongelmani on että saako pahuudesta suuttua. kuten terroristien kutsuminen Suomeen teurastamaan naisia?
Vain Jumala ymmärtää kaiken.