Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: sandia - 07.06.19 - klo:21:26
-
Mikkelissä ollessani viime kuussa katsastin myös kirjaston nykytilan. Lehtilukusalissa oli myös esillä Tapio Nousiaisen kirja Yksi ainoa elämä....jos muistan otsikon ja kirjailijan nimen oikein. En ole ennen tutustunut kirjaan joten luin sitä vähän. Yllätyin kirjan alussa siitä miten hän selitti ihmisen olemuksen. Hän mainitsi ruumiin mihin liittyy myös aivotoiminnat, tunteet jne ja sitten henki. Hän ei puhunut sielustä mitään.
Raamatussa kuitenkin puhutaan sielun pelastumisesta, sielun vastuusta Jumalan edessä ("sen sielun, joka syntiä tekee, on kuoltava"), Ilmestyskirjassa puhutaan sieluista joiden ruumiit oltiin tapettu heidän uskonsa tähden. Jne. jne.
On henkevää ja muodikasta puhua hengellisyydestä, spirituaalisuudesta ja siihen mm. New Age mm satsaa.
Mutta entä ihmisen sielu??
Miksi siitä ei puhuta enää niin paljon?
-
Sielu, mieli, henki, psyyke, sydän, sisin, minä...
Näitä sanoja käytetään melko erilaisissa merkityksissä riippuen siitä,
onko kyseessä yleiskielinen, hengellinen, psykologinen tai jokin muu
kielenkäyttö.
Vanhan testamentin hepreassahan sielun katsottiin asuvan munuaisissa (kelajot).
-
Eli voiko sanoa että Jeesus tuli pelastamaan mielemme iankaikkiseen elämään?
-
"Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä"
[1.Tess. 5:23-24].
Huomenna tai ylihuomenna lisää tästä aiheesta. Sitä haluan jo tässä nimimerkiltä Soltero kysyä, että oletko opiskellut teologiaa? Nimittäin tätä sielu-kysymystä ei voida ohittaa toteamalla, että "Vanhan testamentin hepreassahan sielun katsottiin asuvan munuaisissa" sillä VT:n hebrean mukaan "sen sielun joka syntiä tekee on kuoltava" (kuten edellä Sandia r-kohtaa lainasikin) ja UT:ssa ensimmäisenä helluntaipäivänä pelastui kolmetuhatta sielua. Jo näiden ilmoitusten mukaan sielulla on enempi merkitystä kuin munuaiset. Toki ajateltiin, että tunne-elämän lähteet sijaitsevat munuaisissa ("munaskuihini pisti" nähdessäni vääryyttä, sanoi Aasafat ja se synnytti katkeruutta, Ps. 73:21).
Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja siksi ajattelen, että ihminen on kolminainen olento, jolla on ruumis, sielu ja henki. Meistä tuli se mitä olemme, kun Jumala teki meidät maan tomusta ja sitten puhalsi meihin elämän hengen. Sillä tavalla meistä tuli eläviä sieluja, olentoja, joilla on kyky tuntea, tahtoa, rakastaa jne.
-
Eli voiko sanoa että Jeesus tuli pelastamaan mielemme iankaikkiseen elämään?
Ei varmasti silloin, kun sanaa sielu käytetään hengellisessä merkityksessä.
Ymmärrän sielulla sen elämän hengen, jonka Jumala on antanut jokaiselle luodulleen, ihmiselle ja eläimelle.
Sielu on silloin jonkinlainen yläkäsite, joka viittaa yksilön olemassaoloon.
Mieli, psyyke yms. ovat vain erilaisia ei-aineellisia ihmisen toimintamuotoja, verrattavissa ruumiintoimintoihin.
Ne kuolevat joskus, mutta henki eli sielu ei kuole.
-
Eli voiko sanoa että Jeesus tuli pelastamaan mielemme iankaikkiseen elämään?
Ei voi. Jeesus pelastaa meidät kokonaan ja täydellisesti, koko kehomme, sielumme ja henkemme. Tämä ei voi tapahtua ennen kuin Hän "on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi" (Fil. 3:21). Alussa, kun kaikki oli "sangen hyvin", me olimme ehjä kokonaisuus: ruumis, sielu ja henki. Lopussa, kun kaikki on taas palautettu ennalleen, on kaikki jälleen "sangen hyvin".
Nyt väsyttää ja pitää mennä nukkumaan. Hyvää iltaa ja yötä Sinullekin Sandia sinne Usaan. Jeesus Sinua ja rakkaitasi siunatkoon ja varjelkoon.
-
Ne kuolevat joskus, mutta henki eli sielu ei kuole.
Piti jo käydä levolle, mutta tuohon tekstiisi pitää vielä esittää kysymys. Ilmeisesti ajattelet, että henki ja sielu ovat "sama asia", mutta silloin syntyy kysymys: Miksi Paavali "eritteli" toisistaan ruumiin, sielun ja hengen" jos kerran sielu ja henki ovat sama asia (kuten tuossa kirjoitit, että "henki eli sielu ei kuole").
-
Ne kuolevat joskus, mutta henki eli sielu ei kuole.
Piti jo käydä levolle, mutta tuohon tekstiisi pitää vielä esittää kysymys. Ilmeisesti ajattelet, että henki ja sielu ovat "sama asia", mutta silloin syntyy kysymys: Miksi Paavali "eritteli" toisistaan ruumiin, sielun ja hengen" jos kerran sielu ja henki ovat sama asia (kuten tuossa kirjoitit, että "henki eli sielu ei kuole").
Nämä ovat juuri siksi hankalia käsitteitä, että samoja sanoja käytetään samassakin yhteydessä eri merkityksissä.
Sielu on käsitykseni mukaan Jumalan ihmiselle antama henki eli elämä.
Tästähän on 1. Mooseksenkirjan alusta alkaen monia raamatunkohtia.
Silloin sielu on siis sama kuin henki. (1. Moos. 2:7)
Mutta uskovalla ihmisellä on myös hengenelämän alue, joka on Pyhän Hengen vaikuttamaa.
Jumala ylläpitää ihmisen elämää, jossa sielu elää ruumiin kanssa yhdessä.
Ja uskovan tapauksessa on myös hengellinen elämä, joka on eri asia kuin esim. psyykkiset toiminnot.
Kun Jumala otti Saulilta Henkensä pois (1. Sam. 16:14), Saulille jäi vielä sielu,
ja hän jäi eloon eli ihmisen henki ei poistunut.
Mutta hänen henkensä ei enää ollut Pyhän Hengen ohjaamaa.
Mielestäni Raamatun suomennokset (ja monet muut tutkimani käännökset) käyttävät sanoja sielu, henki ja elämä eri kohdissa eri tavoilla.
Ja sekaannusta aiheuttaa se, että psyykestä käytetään yleisesti sanaa henkiset toiminnot, ja psykologiaa kutsuttiin ennen sielutieteeksi.
Ei-uskovat ymmärtävät usein hengellisyyden tarkoittavan uskonnollisia tunteita, uskonnosta riippumatta.
Kun luen Raamattua, pyydänkin Jumalaa avaamaan minulle kussakin kohdassa juuri sen, mitä Hän haluaa minulle sanoa.
Silloin sanojen erilaiset ja ristiriitaisetkin ihmisselitykset menettävät merkityksensä.
-
Eli voiko sanoa että Jeesus tuli pelastamaan mielemme iankaikkiseen elämään?
Ei voi. Jeesus pelastaa meidät kokonaan ja täydellisesti, koko kehomme, sielumme ja henkemme. Tämä ei voi tapahtua ennen kuin Hän "on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi" (Fil. 3:21). Alussa, kun kaikki oli "sangen hyvin", me olimme ehjä kokonaisuus: ruumis, sielu ja henki. Lopussa, kun kaikki on taas palautettu ennalleen, on kaikki jälleen "sangen hyvin".
Nyt väsyttää ja pitää mennä nukkumaan. Hyvää iltaa ja yötä Sinullekin Sandia sinne Usaan. Jeesus Sinua ja rakkaitasi siunatkoon ja varjelkoon.
Kiitos, Oloneuvos.
Niin ymmärrän että Raamattu opettaa koko ihmisen pelastumista.
Mutta siis Raamatussa on kohta: "te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen".
Mutta ei sanota, että te saavutatte uskon päämäärän,"mielten pelastuksen" tai edes "hengen pelastuksen"
Siis alkuperäinen kysymykseni oli vastinetta Solteron viestiin.
Itse siis pohdin juuri Raamatun ilmaisuja ja opetusta sielusta. Kun ihmettelin miksi Tapio Nousiaisen kirjassa hän ei viittaa sieluun kuvaillessaan ihmisen iankaikkisuutta vain ainoastaan henkeen. Mietin onko hänen kirjoituksensa Raamatun mukainen siinä kohden.
Sitten tuli mieleen miten nykyään eiuskovat usein puhuvat hengellisyydestä tai spirituaalisuudesta.
Siis mietin onko ihmiseltä jotenkin hävinnyt ymmärrys ihmisyydestä missä ihminen, ihmisen sielu, on vastuussa Luojalleen... En tiedä avautuuko mun ajatukseni ollenkaan, siis ilmaisenko itseäni tarpeeksi selvästi.
-
Ne kuolevat joskus, mutta henki eli sielu ei kuole.
Piti jo käydä levolle, mutta tuohon tekstiisi pitää vielä esittää kysymys. Ilmeisesti ajattelet, että henki ja sielu ovat "sama asia", mutta silloin syntyy kysymys: Miksi Paavali "eritteli" toisistaan ruumiin, sielun ja hengen" jos kerran sielu ja henki ovat sama asia (kuten tuossa kirjoitit, että "henki eli sielu ei kuole").
Nämä ovat juuri siksi hankalia käsitteitä, että samoja sanoja käytetään samassakin yhteydessä eri merkityksissä.
Sielu on käsitykseni mukaan Jumalan ihmiselle antama henki eli elämä.
Tästähän on 1. Mooseksenkirjan alusta alkaen monia raamatunkohtia.
Silloin sielu on siis sama kuin henki. (1. Moos. 2:7)
Mutta uskovalla ihmisellä on myös hengenelämän alue, joka on Pyhän Hengen vaikuttamaa.
Jumala ylläpitää ihmisen elämää, jossa sielu elää ruumiin kanssa yhdessä.
Ja uskovan tapauksessa on myös hengellinen elämä, joka on eri asia kuin esim. psyykkiset toiminnot.
Kun Jumala otti Saulilta Henkensä pois (1. Sam. 16:14), Saulille jäi vielä sielu,
ja hän jäi eloon eli ihmisen henki ei poistunut.
Mutta hänen henkensä ei enää ollut Pyhän Hengen ohjaamaa.
Mielestäni Raamatun suomennokset (ja monet muut tutkimani käännökset) käyttävät sanoja sielu, henki ja elämä eri kohdissa eri tavoilla.
Ja sekaannusta aiheuttaa se, että psyykestä käytetään yleisesti sanaa henkiset toiminnot, ja psykologiaa kutsuttiin ennen sielutieteeksi.
Ei-uskovat ymmärtävät usein hengellisyyden tarkoittavan uskonnollisia tunteita, uskonnosta riippumatta.
Kun luen Raamattua, pyydänkin Jumalaa avaamaan minulle kussakin kohdassa juuri sen, mitä Hän haluaa minulle sanoa.
Silloin sanojen erilaiset ja ristiriitaisetkin ihmisselitykset menettävät merkityksensä.
Tässä kyllä pohdit melko samaa kuin minä. En osaa vielä vastata tähän yksityiskohtaisesti.
-
Profeetoissa sanotaan että joka ei usko saa sielulleen vahingon. Ja olemme hengellisiä koska meissä asuu pyhä henki. Ihminen joka on sielullinen toimii omassa voimassaan joka taas on lihallinen noudattaa himojaan.
Sielu joka tapauksessa on ihmisen olemus joka on kiinteästi suhteessa ruumiiseen tarpeineen. Henki on myös se elämän henkäys jonka Jumala puhalsi aadamiin ja muihin tämä kuitenkin eri kuin pyhä Henki.
-
Tässä Ilmestyskirjan kohdassa, luku 6 jae 9-10 puhutaan selvästi sieluista. Mutta miksiköhän vuoden 92 käännöksessä sieluihin viitataan sanalla "ne" . Vanhemmassa käännöksessä on "he".
Raamattu Haku kopioikin tollai että siinä on jakeet kahdesta käännöksestä pötkönä
9 Kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin alttarin alla niiden sielut, jotka oli tapettu Jumalan sanan ja oman todistuksensa tähden. [2. Tim. 1:8; Ilm. 1:9, Ilm. 2:13]
9 Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
10 Ne huusivat kovalla äänellä: "Kuinka kauan kestää, Valtias, sinä Pyhä ja Tosi, ennen kuin lausut tuomiosi ja kostat meidän veremme maan asukkaille?"
10 Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"
11 Silloin niille kullekin annettiin valkea vaate ja niitä kehotettiin odottamaan rauhassa vielä vähän aikaa, kunnes niitä ja niiden veljiä, niiden lailla surmattuja Jumalan palvelijoita, olisi täysi määrä.
11 Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.
-
"Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta."
(1. Kor. 15: 42-47)
Tuon kohdan mukaan Kristukseen uskossa kuolleet kokevat aikanaan hengellisen ylösnousemuksen.
Sielu kuolee ruumiin mukana, mutta taivaallinen ruumis nousee ylös,
ja uudella ruumiilla on uusi, elävä henki.
Mitenkähän käy ilman uskoa kuolleille?
Heidäthän myös herätetään ikuisuuteen.
Heillä ei tietenkään ole Pyhää Henkeä eikä siksi henkeä, mutta he ilmeisesti saavat uudenlaisen sielun, joka kärsii helvetin tulessa.
-
Sielu ei kuole.
Matt. 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
-
Jes.53 mukaan se oli nimenomaan sielu, jonka Jeesus uhrasi vikauhrina.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Mitä vikauhrin sielulle tapahtui ja minne se meni?
Ilmestysmajassa uhrattiin eläimiä vikauhrina.
Eläimellä ei ole kuolematonta sielua.
Mihin tai kenelle Jeesuksen sielu meni hänen kuollessaan?
-
n
Jes.53 mukaan se oli nimenomaan sielu, jonka Jeesus uhrasi vikauhrina.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Mitä vikauhrin sielulle tapahtui ja minne se meni?
Ilmestysmajassa uhrattiin eläimiä vikauhrina.
Eläimellä ei ole kuolematonta sielua.
Mihin tai kenelle Jeesuksen sielu meni hänen kuollessaan?
Nyt menee yhä hämmentävämmäksi. Jeesushan mm. ehtollista asettaessaan sanoi "minun ruumiini" ja "minun vereni".
Ajattelen tuota Jesajan kohtaa siten, että kun siinä puhutaan sielusta, se viittaa siihen että Jeesus sielussaan suostui Isän tahtoon, hän alentui Jumalan Karitsaksi. Siis se viittaisi tottelevaisuuteen ja vapaaehtoisuuteen.
Hän tosin rukoili että jos malja voisi mennä hänen ohitseen eikä hänen tarvitsisi suostua tapettavaksi, mutta hän lisäsi, että ei niin kuin hän itse tahtoi vaan niin kuin Isä.
-
Paavalin teksteissä usein sielullinen tarkoittaa luonnollista ihmistä ilman pyhää Henkeä. Hengellinen = pyhä hengellinen
Hengellinen ihminen tarkoittaa joka tuntee Jumalan.
-
Paavalin teksteissä usein sielullinen tarkoittaa luonnollista ihmistä ilman pyhää Henkeä. Hengellinen = pyhä hengellinen
Hengellinen ihminen tarkoittaa joka tuntee Jumalan.
Juu näin on. Sen minäkin ymmärrän. Ja se todella osoittaa sielun ja hengen eron.
-
nJes.53 mukaan se oli nimenomaan sielu, jonka Jeesus uhrasi vikauhrina.
10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Mitä vikauhrin sielulle tapahtui ja minne se meni?
Ilmestysmajassa uhrattiin eläimiä vikauhrina.
Eläimellä ei ole kuolematonta sielua.
Mihin tai kenelle Jeesuksen sielu meni hänen kuollessaan?
Nyt menee yhä hämmentävämmäksi. Jeesushan mm. ehtollista asettaessaan sanoi "minun ruumiini" ja "minun vereni".
Ajattelen tuota Jesajan kohtaa siten, että kun siinä puhutaan sielusta, se viittaa siihen että Jeesus sielussaan suostui Isän tahtoon, hän alentui Jumalan Karitsaksi. Siis se viittaisi tottelevaisuuteen ja vapaaehtoisuuteen.
Hän tosin rukoili että jos malja voisi mennä hänen ohitseen eikä hänen tarvitsisi suostua tapettavaksi, mutta hän lisäsi, että ei niin kuin hän itse tahtoi vaan niin kuin Isä.
Viestissäni oli sanat sielu, nimenomaan ja vikauhri.
Vuotaako sielusta verta?
Toinen tärkeä uhri oli syntiuhri.
Syntiuhriin liittyy oleellisesti veren vuodatus. Tietysti vikauhriinkin, mutta uhrien uhraamisessa on vivahde-eroja.
Ihminen on kahdella tapaa syntinen. Olemukseltaan ja tekemällä tekoja.
-
Sielu ei kuole.
Matt. 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
"Ja hän huusi Herraa ja sanoi: "Herra, minun Jumalani, oletko tehnyt niin pahoin tätä leskeä kohtaan, jonka vieraana minä olen, että olet surmannut hänen poikansa?"
Sitten hän ojentautui pojan yli kolme kertaa, huusi Herraa ja sanoi:
"Herra, minun Jumalani, anna tämän pojan sielun tulla häneen takaisin".
Ja Herra kuuli Eliaa, ja pojan sielu tuli häneen takaisin, ja hän virkosi henkiin."
(1. Kun. 17: 20-22)
Ihmisen kuollessa sielu siis joka tapauksessa lähtee jonnekin.
Tuonelaan?
-
Adventistien ja ilmeisesti monen muunkin uskonsuunnan mukaan sielu menee joko tuonelaan tai Aabrahamin helmaan.
Minä ajattelen niin, että uskovan sielu menee heti taivaaseen, josta käytetään myös nimeä Paratiisi.
Luuk.23
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
-
Adventistien ja ilmeisesti monen muunkin uskonsuunnan mukaan sielu menee joko tuonelaan tai Aabrahamin helmaan.
Minä ajattelen niin, että uskovan sielu menee heti taivaaseen, josta käytetään myös nimeä Paratiisi.
Luuk.23
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Eli viimeinen tuomio tapahtuisi yksitellen, kunkin kuolemantapauksen yhteydessä?
Entä minne juuri kuollut ei-uskova menee?
-
Vielä palaan tuohon, että jotkut uskovaiset ajattelevat ihmisen sielun ja hengen olevan yksi ja sama asia. Näin ei mielestäni asian laita ole. Raamattu opettaa asiasta mm. näin
"Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija"
[Hebr. 4:12]
Jumalan sana erottaa sielun ja hengen.
On totta -kuten joku jo aikaisemmin totesi- että sielu pyhissä Kirjoituksissa kuvaa monia asioita. En tästä puolesta paljoakaan ymmärrä, mutta olen ajatellut, että ilmoitukseen sielusta sisältyy aina tavalla tai toisella elämä. Näin ajatellen ovat monet raamatunpaikat tulleet minulle ymmärretyiksi. Otan esimerkin, 3.Moos. 17:11
"Lihan sielu [elämä] on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu [elämä] on siinä." Lunastuksessa veren vuodatus merkitsee kuolemaa; viattoman elämän eli sielun uhraamista viallisen sielun puolesta ja sijasta ("hän antoi sielunsa [elämänsä] alttiiksi kuolemaan" Jes. 53:7). KR92 kääntää kohdan: " hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi" ja Biblia "hän antoi henkensä kuolemaan".
-
Adventistien ja ilmeisesti monen muunkin uskonsuunnan mukaan sielu menee joko tuonelaan tai Aabrahamin helmaan.
Minä ajattelen niin, että uskovan sielu menee heti taivaaseen, josta käytetään myös nimeä Paratiisi.
Luuk.23
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Eli viimeinen tuomio tapahtuisi yksitellen, kunkin kuolemantapauksen yhteydessä?
Ainakin ristin ryöväri sai tuomionsa jo kuollessaan.
-
Jokainen uskova on oikeastaan tuomiolla joka päivä.
1Kor.11
31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.
-
Minun mielestäni on aika outo ajatus, että täällä ajassa uskova luottaa siihen, että Jeesus pelastaa ja sitten kuoltuaan joutuisi jännäämään sitä onko pelastettu vai ei.
Hän olisi silloin kuin jossain välitilassa vapaana takuita vastaan.
-
Ketä ns. viimeisellä tuomiolla on?
Matt.25:33,33 mukaan kansat
1.Piet.4 mukaan himojensa perässä juosseet.
-
Kyllä kai tässä taivaaseen ollaan menossa, mutta osa kokee ruumiinylösnousemuksen lihansa päivinä kun Jeesus tulee takaisin. Ehkä taivaassakin järjestetään isot juhlat vasta lopuksi paitsi, että en tiedä onko aikakäsitystä edes mielekästä umpata tähän kun verrataan taivaallista ja maallista.
Helluntaipiireissä ajatellaan että Jeesus vei tyhjensi aabrahamin helman jota ajateltiin tuonelan paremmaksi puoleksi ja odotuksen tilaksi juutalaisessa kirjallisuudessa (paratiisi). Tätä tukee löyhästi kirjoitukset.
-
Minun mielestäni on aika outo ajatus, että täällä ajassa uskova luottaa siihen, että Jeesus pelastaa ja sitten kuoltuaan joutuisi jännäämään sitä onko pelastettu vai ei.
Hän olisi silloin kuin jossain välitilassa vapaana takuita vastaan.
Mielestäni Raamattu opettaa sen ensisivuilta viimeiselle sivulle saakka, että sekä yksilöihmiset että kokonaiset kansat ovat teoistaan ja tekemättä jättämisistään tilivelvolliset Jumalalle. Tuomio kohtaa kaikkea salattua, olkoon se hyvää tai pahaa (Saarn. 12:14). Tuomiot alkavat uskovaisista (1.Piet. 4:17) ja ovat edessäpäin (2.Kor. 5:10). Viimeksi mainittu kohta herättäköön Jumalan pelkoa meissä uskovissa, jota varten Paavali asiasta kirjoittikin (kts. seuraava jae).
Jumalan sana kuvaa tuomiota myös yllättävälläkin tavalla, esim. psalmi 96:11-13. Kehotetaan siis iloitsemaan tuomiosta.
En tiedä liittyykö nämä nykyiset ja tulevat tuomiot varsinaisesti otsikon aiheeseen jossa käsittelemme sielua? Tahdoin nyt vaan muistuttaa itseäni ja kaikkia lukijoita, että jokainen meistä joutuu tuomiolle missä kaikki salattu tuodaan valoon. Silloin Jeesus on tuomarimme, joka sanoi mm., että "Jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä" Matt. 12:36 (voi hirvitys minua suunsoittajaa ja tarinankertojaa). Jokaisen meistä täytyy tehdä tili itsestänsä. Loppuun on hyvä kuitenkin kirjoittaa lohdutuksen sana niille, jotka ovat panneet toivonsa Herraan ja hänen armoonsa:
"Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa" (Ps. 147:11).
-
Raamatussa puhutaan kansojen ja jumalattomien tuomiosta. Se on yksi asia.
2Kor5 ei puhu samasta tilanteesta.
"Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa"
Room14
"Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme."
Nuo molemmat kohdat liittyvät uskovaisiin. Ne eivät liity uskomattomiin.
Noissa tuomioissa ei ole kyse pelastuksesta.
Matt.25 kertoo, että tuo Kristuksen tuomioistuin pystytetään heti kun Jeesus saapuu.
Silloin tuomitaan myös kansat.
Se taas johtaa siihen, että dispensationalismin mukainen käsitys monista tempauksista ja monista Jeesuksen saapumisista ja tuhatvuotisesta valtakunnasta asettuu outoon valoon.
"31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista."
-
Kuten Natanel mainitsee, uskovien tilinteko aikanaan ei voi liittyä pelastukseen.
Siis silloin, kun kyse on ihmisistä, jotka elinaikanaan ovat ottaneet Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisesti Vapahtajakseen ja pyytäneet syntejään anteeksi Hänen verensä kautta.
Lisäksi he ovat riippuneet kiinni tässä uskossa kuolemaansa asti.
Jotkin ryhmittymäthän esittävät pelastukselle lisäehdoiksi riittävän katumisen, ankaran parannuksenteon ja sinnikkään kuuliaisuuden ja otollisuuden.
Mutta minulle Jumala puhuu Raamatussa armosta, joka on ainoa pelastumisen perusta,
siis Jumalan laupeudesta ja rakkaudesta.
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja."
(Ef. 2:8)
Raamatussa sanotaan useaan kertaan, että Jumala maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. (Room. 2:6)
Pelastuksen edellytys on silti turvautuminen Jeesuksen tekoon eli lunastuskuolemaan ja ylösnousemiseen.
Ihmisen omilla teoilla ei voi ansaita itselleen lisäbonuksia.
Jaakob tosin kirjoittaa uskon tekojen tärkeydestä (Jaak. 2: 14-26)
Usko saa ihmisessä aikaan rakkauden tekoja,
mutta en löydä muualta Raamatusta tukea sille ajatukselle, että paljon hyviä tekoja tehnyt olisi omien tekojensa perusteella erityisasemassa tilinteon hetkellä.
Vain Jeesuksen uhrityö vanhurskauttaa ihmisen.
Jos joku uskova tekee paljon hurskaita ja rakkaudellisia tekoja, joiden vaikuttimena on Jeesuksen vanhurskaus, hän on tietysti erityisen lähellä Herraa ja saa sielulleen pelastuksen- Jeesuksen tekojen ansiosta.
Osa meistä uskovista joutuu yhtymään tämänkin virren sanoihin:
"Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,
monet vaellan vaikeat retket.
Isänmaatani outona etsiä saan,
pian ehtivät ehtooni hetket." (virsi 622)
Korkeatasoisesti uskoaan suorittavat, rakastettavat ja rakastavat seurakunta-aktiivit, kesäjuhlilta toiselle rientävät,
lempeästi lukemattomia sieluja opetuslapseuttavat ja
jatkuvasti kovaa ja korkealta ylistävät musikaalisesti lahjakkaat yksilöt kai odottavat
parempaa iankaikkisuutta kuin me vaivaiset matkamiehet,
jotka vaellamme outoina kompuroiden.
Raamatun evankeliumin kokonaisilmoitus ei kuitenkaan tue tuollaista käsitystä.
-
Meillä ei ole mitään omaa tekoa Jumalan edessä
Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt.
Mutta kuuliaisuudessa vaeltanut on näitä tehnyt. Ja huonot teot palaa pois ja siten hyvää tehnyt saa palkkansa.
-
Kuten Natanel mainitsee, uskovien tilinteko aikanaan ei voi liittyä pelastukseen.
Siis silloin, kun kyse on ihmisistä, jotka elinaikanaan ovat ottaneet Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaisesti Vapahtajakseen ja pyytäneet syntejään anteeksi Hänen verensä kautta.
Lisäksi he ovat riippuneet kiinni tässä uskossa kuolemaansa asti.
Jotkin ryhmittymäthän esittävät pelastukselle lisäehdoiksi riittävän katumisen, ankaran parannuksenteon ja sinnikkään kuuliaisuuden ja otollisuuden.
Mutta minulle Jumala puhuu Raamatussa armosta, joka on ainoa pelastumisen perusta,
siis Jumalan laupeudesta ja rakkaudesta.
"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja."
(Ef. 2:8)
Raamatussa sanotaan useaan kertaan, että Jumala maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. (Room. 2:6)
Pelastuksen edellytys on silti turvautuminen Jeesuksen tekoon eli lunastuskuolemaan ja ylösnousemiseen.
Ihmisen omilla teoilla ei voi ansaita itselleen lisäbonuksia.
Jaakob tosin kirjoittaa uskon tekojen tärkeydestä (Jaak. 2: 14-26)
Usko saa ihmisessä aikaan rakkauden tekoja,
mutta en löydä muualta Raamatusta tukea sille ajatukselle, että paljon hyviä tekoja tehnyt olisi omien tekojensa perusteella erityisasemassa tilinteon hetkellä.
Vain Jeesuksen uhrityö vanhurskauttaa ihmisen.
Jos joku uskova tekee paljon hurskaita ja rakkaudellisia tekoja, joiden vaikuttimena on Jeesuksen vanhurskaus, hän on tietysti erityisen lähellä Herraa ja saa sielulleen pelastuksen- Jeesuksen tekojen ansiosta.
Osa meistä uskovista joutuu yhtymään tämänkin virren sanoihin:
"Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,
monet vaellan vaikeat retket.
Isänmaatani outona etsiä saan,
pian ehtivät ehtooni hetket." (virsi 622)
Korkeatasoisesti uskoaan suorittavat, rakastettavat ja rakastavat seurakunta-aktiivit, kesäjuhlilta toiselle rientävät,
lempeästi lukemattomia sieluja opetuslapseuttavat ja
jatkuvasti kovaa ja korkealta ylistävät musikaalisesti lahjakkaat yksilöt kai odottavat
parempaa iankaikkisuutta kuin me vaivaiset matkamiehet,
jotka vaellamme outoina kompuroiden.
Raamatun evankeliumin kokonaisilmoitus ei kuitenkaan tue tuollaista käsitystä.
Ei kai Kristuksen kaltaisuus ihan rajoitu tuohon kuvaukseesi seurakunta-aktiiveista? Luulen, että asia on laajempi. Ehkä sillai että kunkin ihmisen juuri siinä yksityisessä elämässä Kristuksen luone voi tulla esille sen työn kautta mitä Pyhä Henki tekee meissä. Tai jää tulematta. Esim. kuten mainitsin jossain muualla, joskus olen ylikriittinen puolisolleni. En usko että silloin kirkastan Kristusta.
Joskus jo useampi vuosi sitten, luin sitä 2. Kor. kirjeen kohta missä Paavali sanoo että me kaikki joudumme Kristuksen tuomioistuimen eteen. Jotenkin ehkä rukoilin ymmärrystä siitä tai jotain, mutta sain ikäänkuin hetken välähdyksenomaisen kokemuksen siitä minkälaista on ilmestyä Kristuksen eteen. Siinä silmänräpäyksessä minulle selviää hyvin kirkkaasti kaikki se mikä ei kestä Hänen edessään. Näin jotenkin hänet hiljaisena, nöyränä, armollisena ja kuninkaallisena sen hetken ja tuo tuli minulle hyvin selväksi.
-
Kun ajattelee sielu käsitettä ikäänkuin deduktiivisesti, siis siitä näkökulmasta mitä siitä kerrotaan, miten se "toimiin", niin saa ehkä paremman käsityksen. AJattelin, että juuri se joka joutuu Kristuksen eteen ja siinä näkee oman elämänsä 100% rehellisesti (jos tämä tulkintani Kristuksen tuomioistuimesta on oikein) , mutta onneksi armahdettuna syntisenä, niin ehkä se juuri on se: me, eli Jumalan luomat sielut?
-
Raamatussa puhutaan kansojen ja jumalattomien tuomiosta. Se on yksi asia.
2Kor5 ei puhu samasta tilanteesta.
"Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa"
Room14
"Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme."
Nuo molemmat kohdat liittyvät uskovaisiin. Ne eivät liity uskomattomiin.
Noissa tuomioissa ei ole kyse pelastuksesta.
Ei tietenkään uskovan tuomiot liity pelastukseen. Jos olen sellaista kirjoittanut niin pyydän anteeksi. Nämä "tuomioasiat" kuuluvat Kristuksen opin alkeisiin kuten kasteetkin (Hebr. 6:1-2) ja rohkenen sanoa, että meidän Herran omien olisi aika kurottautua niistä jo eteenpäin. Tähän Hebrealaiskirjeen kirjoittajakin meitä kehottaa.