Tuli mieleen, että ne viisaat olivat armosta eläviä. Tyhmillä oli "hengellisiä" lisukkeita.
Ei yli sen, mitä on kirjoitettu!
Kyseinen Raam.kohta ei puhu mitään mistään lisukkeista,
vaan öljyn puuteesta.
Asiaa on käsitelty monelta kantilta, eikä kukaan ole pystynyt kiistattomasti esittämään, mitä se öljynpuute todellisuudessa tarkoittaa. Pyhä Henki joko on matkassa, tai sitten ei. Ja kenen matkassa on? Niiden, jotka elävät armosta (Gal. 3:2, Ef. 2:8,9).
"Sillä Hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva" (Joh. 14:17).
Ei Raamatussa ole mitään vain pienelle sisäpiirille tarkoitettuja juttuja,
jotka aukeavat vain ko. piirin "ainoan oikean opin" järjellään ymmärtäville.
Näkemyksesi esim. siitä, että Pyhä Henki on vain niillä, jotka elävät armosta sinun oppisi mukaan, on aika outo.
Viisaat neitsyet eivät siis muka tarkoittaisikaan kaikkia pelastuksen tielle lähteneitä ja Pyhän Hengen voimassa ja viisaudessa eläviä siten kuin Raamattu opettaa,
vaan ainoastaan jonkin älyllisesti saavutetun oikean opin omaksujia.
Näin ei taatusti ole.
Me kaikki pelastumme ainoastaan armosta, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
Kaikki järjelliset viisastelut oikeasta armon tajuamisesta yms. ovat harhaopetusta, ja sellaista yritetään tällä foorumilla levittää.
Nimenomaan ja sitähän se ARMO juuri onkin, että jokainen siihen turvaava pelastuu vain ja ainoastaan Jeesuksen hankkiman pelastuksen ja armon turvin, omista vajavaisuuksistamme huolimatta.
Mutta armo ei tee tyhjäksi sitä, että meitä kehoitetaan joka aika kilvoittelemaan juoksuradalla aina sen sen mukaisesti, mihin kukin kykenemme, että kerran maaliviivan ylittäisimme.
Ei katsellen, miten muut juoksevat ja itseämme ja toisiamme muihin vertaillen, vaan omaan parhaaseemme pyrkien, vaikka se sitten olisikin kaukana muiden parhaasta.
Helluntailaisia tuomitaan paljon siitä, että emme ymmärrä armoa oikein.
Itselläni on kuitenkin kokemus, kun istuin vajaa 94 vuotiaan vanhuksen kuolinvuoteen vierellä viimeisenä yönään, jolloin hän sitten vähä ennen aamunkoittoa muutti täältä ajasta iankaikkisuuteen.
Hän oli koko sodan jälkeisen ajan toiminut helluntaiseurakuntien paimenen, saarnaajan ja opettajan tehtävissä ja vielä viimeisinäkin vuosinaan palvellut tuossa tehtävässä mm. sotaveteraanitilaisuuksissa ja hänen lähes viimeisiä sanojaan oli:
"Onneksi on Jumalan armo."Ei hänelläkään ollut Jumalalle mitään muuta tuotavana, ei omia tekoja ja aikaansaannoksiaan, vaan jäljelle jäi Jumalan armo ja se riitti!
Hänen uskomaton omahoitajansa viimeisenä yönä kertoi meille erään tapauksen kyseisessä sotavet.laitoksessa olonsa ajalta, miten puhuttelevaa tuolle hoitajalle oli ollut juurikin se, että tällä hell.saarnaajalla näkyi olevan selvästi terve luottamus Jumalaan siinä, ettei hänen tarvitse ollla muuta, kuin sitä mitä on.
Oli ollut sun.aamun hartaus päiväsalissa ja hoitaja oli mennyt kysymään, haluaisiko tämä saarnaaja mennä tuohon hartauteen, jos hänet sängyllä viedään.
Saarnaaja oli kiittänyt kauniisti mahdollisuudesta, mutta kertonut sitten, ettei enää jaksa ja koska Jumalan Sana asuu hänen sydämessään, hänen ei tarvitse ns. "juosta" sen perässä, kun voimat eivät kerta enää riitä, vaan hän saa luottautua Jumalan armon ja rakkauden varaan.
Tämä uskomaton hoitaja kertoi tätä kyynelsilmin meille siinä kuolinvuoteen ympärillä oleville ja piti minulle sinä yönä yhden parhaimmista Raamattutunneista, mitä olen koskaan kuullut.
Tuossa tilanteessa ymmärsin myöskin sen, miten Jumala voi laittaa vaikka kivet huutamaan, jos näkee sen tarpeelliseksi.
Niin paljon, kuin täälläkin arvostellaan viestintuojia ja puututaan erilaisiin kehällisiin asioihin sen sijaan, että paneuduttaisiin siihen, mikä on heidän sanomansa.
