Menee osittain yli aiheen, mutta on eräs asia, joka ylläpitää taipumustani merkkien hakuun. Se on epätietoisuus ja epävarmuus. Halu pyrkiä totuuteen. En pääse totuuteen mitenkään. En ymmärrä paljon mitään. En ymmärrä, mikä on totuus ja sitä miksi on niin radikaaleja eroja ymmärtää totuutta. Mitä pitää tehdä?
On kulunut muutama vuosi siitä kun heräsin kiinnostumaan uskon asioita. En uskalla edes varmaksi sanoa tulinko silloin uskoon, sillä en tiedä enkä voi olla varma. En tiedä mikä on totuus tässäkään asiassa. Itseä tutkimalla se ei kummene.
Vuosia sitten untuvikkona lähdin etsimään seuraa keskustelufoorumeilta. Eräällä suositulla ja nyt jo lopetetulla foorumilla törmäsin melkoisen tykitykseen. Sitä ennen olin ymmärtänyt, että omilla teoilla ei ole mitään osuutta pelastuksessa ja lain tarkoitus on herättää synnintunto. Mutta foorumilla törmäsin erilaiseen käsitykseen: pelastusrenkaaseen täytyy tarttua, pitää mennä Jeesuksen luo, usko on lahja, mutta käsi täytyy ojentaa, jotta sen voi ottaa vastaan. Eli jokin oma teko, luopuminen jostain tai parannus synnistä on oma osuus ja sitten vasta Jumalan kanssa yhteistyössä ihminen pelastuu, pääsee ahtaasta portista. Kertomus rikkaasta nuorukaisesta on tässö melkoinen vedenjakaja. Myöhemmin tiedostin, että kyseessä on kaksi toisista poikkeavaa näkemystä, synergismi ja monergismi. Miten voi olla näin!
Otan merkit siis siksi vakavasti "varmuuden vuoksi", koska synergistisesti ajatellen kyseessä on pelastuskysymys, ahdas portti. Toisaalta koen sen vääräksi, koska Jeesus on tehnyt jo kaiken (monergismi). Mutta en voi itselleni mitään. En voi kuin luottaa, että Jeesus antaa tämänkin heikkouden ja epäluottamuksen anteeksi. Olen kahden näkemyksen ristitulessa ja näin suurien asioiden keskellä pitäisi vielä arjen päätöksiä tehdä. Siksi merkit.