Nyt kuulisin erittäin mielelläni perusteet ja määritelmät lakihenkisyydelle. Esiintyykö se suoraan sanottuna, vai painotuksina, pelastuksen ehtona vai pyhityksen korostamisena? Onhan Raamatussakin lakia, mutta ei lakiin sidottua henkeä. Helposti kuulee tuon sanan lakihenkinen, ja silloin aina herää uteliaisuus perusteista ja tulkinnasta. Kiitos etukäteen.
Tulit jälleen erittäin tärkeään kysymykseen, kiitos. Tätä lain ja evanekliumin jännitettä on sivuttu monissa eri keskusteluissa, esim. tässä:
http://puimatanner.net/index.php?topic=528.0Tuohon tummennettuu vastaisin, että lakihenkisyyttä esiintyy noilla kaikilla tavoilla. On syytä erottaa toisistaan kaksi eri asiaa: Laki ja lakihenkisyys. Paavali kirjoittaa, että laki on hengellinen, vanhurskas ja pyhä. Laki on siis muuttumaton, lisäksi se on kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen. Pahinkin rosvo tietää, että jos joku ottaa hänen omaansa ilman lupaa, niin se on väärin.
Laki on ehdoton, se ei salli lipsumisia. Siksi ainoaksi toivoksi jää Kristus, joka täytti lain viimeistä piirtoa myöten. Jos ajatellaan niin, että sittenhän voidaan tehdä mitä tahansa, niin asia on täydellisesti väärinymmärretty. Lain rikkominenhan merkitsee
paluuta lain alaisuuteen. Johannes kirjoittaa, että synti on laittomuus (1. Joh. 3:4).
Laki koskee ainoastaan lain alaisia (Room. 3:19-21). Päästäksemme tästä lain hirmuvallasta meidän on jatkuvasti pysyttäydyttävä armon alla. Silloin armo kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden, kuten Paavali kirjoittaa Tiitukselle (Tiit. 2:11-14). Tämä jännite lain ja evankeliumin välillä on elinikäinen prosessi. Luther sanoo todelliseksi teologian tohtoriksi sellaista, joka tämän asian hyvin hallitsee. Ei niitä taida monta olla.
Mutta tuolla osiossa
Laki ja Evankeliumi on tästä paljon hyvää luettavaa.