Pauluksen kirjoituksesta tuli mieleen islantilainen elokuva minkä katsoin lentokoneessa Reykjavik'iin viime kesänä. Teema juuri oli napuruussopu ja/tai sen puuttuminen.
Kaikki alkoi siitä että naapurin uusi nuori vaimo nalkutti miehelle, että etsä vois mennä sanomaan naapureille, että kaataisivat tuon ison puun pois, kun se varjostaa pihaa liikaa. Puu oli siis naapurin tontilla.
Mies sanoi, että on yrittänyt puhua siitä, mutta naapurit suostu. Vaimon nalkutus tuli liian rankaksi sietää ja mies päätti ota asiat omiin käsiin. Hän kaatoi naapurin pihapuun yöllä.
Tietty siitä tuli kauhee poru. Sitten hävisi puunkaatouhrien kissa ja rouva alkoi huolestua todella. Mies yritti rauhoittaa ja sanoi että kissa tekee joskus noin, ne vaan katoavat ja sitten omalla ajallaa tulevat kotiin. Vaimo sanoi, ettei meidän kissa oo ikinä tehnyt sitä.
Vaimo oli jo muutenkin ärtynyt naapurista kun oli eronnut samanikäisestä vaimostaan ja ottanut uuden nuoren tilalle. Hänellä alkoi kehittyä ajatus, että se uusi vaimo on kissan häviämisen takana...Rouvat kävivät isoja riitoja asiasta, että mitä sä oot tehnyt mun kissalla ja toinen sanoo että ei me olla sun kissaa nähneet.
Suuttumus ja katkeruus alkoi kasvaa tosi isoksi kissan omistajan mielessä (hänellä oli muitakin traumoja mitä ei ollut käynyt läpi). Hän sai itsensä vakuuttuneeksi että ne puunkaatajat olivat tappaneet hänen kissansa.
Hänen koko olemuksensa vaati oikeutta!!! Ja hän kehitti ovelan juonen. Hän varasti sen uuden vaimon saksanpaimenkoiran, vei eläinlääkäriin ja kertoi että koira on kovin sairas, ei kai voi muuta kuin nukuttaa se. Niin koira nukutettiin ikiuneen eläinlääkärillä. Rouva oli jo tehnyt ajan eläinten täyttäjälle. Ja niin tapetusta koirasta tehtiin hieno näyttelyesine.
Sillä välin uusi nuori rouva oli jo suunniltaan koiran katoamisesta, ja mies ja hän ajelivat pitkin Reykjavikiä etsimässä koiraa
Kun he tulivat kotiin hyödyttömän etsintäreissun jälkeen, koira seisoikin oman kodin rappusilla. Rouva ihastui mutta lopulta tietty joudun kauhun ja shokin valtaan kun näki mitä koiralle oli tapahtunut.
Mutta puunkaatouhrirouva oli tyytyväinen. Hän koki saaneensa oikeuden kadonneen kissan jälkeen, koska oli täysin vakuuttunut että uusi nuori rouva oli jollain tapaa eliminoinut kissan.
Uuden nuoren rouvan mies oli myös järkyttynyt ja raivoissaan tilanteesta ja meni puhumaan puunkaatouhripariskunnan kanssa. Mies oli yksin kotona eikä hän tiennyt mitään vaimonsa kosto-operaatiosta ja oli luonnollisestikin puolestaan raivoissaan että uuden nuoren rouvan mies syytti heitä koiran kohtalosta.
Miehet joutuivat käsirysyyn sillä seurauksella, että kumpikin löivät päänsä johonkin ja menehtyivät vammoihin.
Kun kaikki tapaturmat ja hautajaiset oltiin setvitty, puunkaatouhrivaimo, nyt leski, oli yksin talossaan ja katsoi ulos.
Kas , kissahan sieltä tuli reissuiltaan takaisin kotiin.