Tuolla Lewisin kirjaa käsittelevällä Wikipedia-sivulla (
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Four_Loves) tuotiin esille huonoja puolia tai rakkauden pilalle menemistä seuraavasti (suomennokset DeepL.com:ista):
-
kiintymys: "Sekä tarvemuodossaan että lahjamuodossaan kiintymys on silloin altis 'pilaantumaan' ja turmeltumaan sellaisten voimien vuoksi kuin mustasukkaisuus, ristiriitaisuus ja tukahduttaminen."
-
ystävyys: "Lewis ei kuitenkaan ollut sokea sille, mitä hän piti ystävyyssuhteiden vaaroina, kuten ystävyyssuhteiden potentiaalia klikkiytymiseen, auktoriteettivastaisuuteen ja ylpeyteen."
-
eroottisesta rakkaudesta tulikin jo lainaus: tuhovoimaa löytyy.
-
lähimmäisenrakkaus: "Aihetta käsittelevässä luvussa keskitytään tarpeeseen alistaa kolme muuta luonnollista rakkautta - kuten Lewis asian ilmaisee: 'Luonnolliset rakkaudet eivät ole itseriittoisia'[20] - Jumalan rakkaudelle, joka on täynnä lahjarakkautta [charitable love], estääkseen sen, mitä hän kutsuu niiden 'demoniseksi' itsensä ylentämiseksi."
Käytännössä omassa elämässä tuntuu, että jo jonkinlainen yleinen hyväntahtoisuus toisia ihmisiä kohtaan arjessa voi vaatia tekemistä ja muistamista. Toinen ihminen on arvokas ja hänessä on monenlaista sisältöä, ei vain pintaa tai jonkinlainen liikkuva robotti. Esimerkiksi kaupan kassahenkilöäkin voi muistaa ja huomioida parhaansa mukaan, vaikka vuorovaikutustilanne voi olla lyhyt ja kiireinen - tai vaikka rukoilla iloa ja jaksamista työpäivään jälkikäteen.
Tuossa Jolkkosen kirjoituksessa hieman ihmettelin lopun kohtaa: "Avioliitossakin jää jäljelle lopulta vain agape." Toivottavasti kai niinkin, mutta eikö avioliitossa ole yleensä läsnä ainakin kiintymysrakkaus? Tai eroottinen rakkaus muuttuu enemmänkin kiintymysrakkaudeksi ja lähimmäisenrakkaudeksi iän myötä, ehkä ystävyydeksikin? Enpä tiedä, arvailen.