Ruoko

[kalamos]

Kάλαμος on Uuden Testamentin kreikkaa ja tarkoittaa ruokoa.
Jeesus kysyi Johannes Kastajaan liittyen:
Mitä te lähditte erämaahan katselemaan?
Ruokoako, jota tuuli huojuttaa?  _{Matt 11:7}

Kάλαμος tarkoittaa myös ruokoa kynänä.
Johannes tervehtii kirjeensä vastaanottajaa näin:
Minulla olisi paljon kirjoittamista sinulle,
mutta en tahdo kirjoittaa sinulle
musteella ja ruo'olla  _{3 Joh 1:13}

Lainaten Vanhan Testamentin Messias-ennustusta Jeesus sanoi:
Särjettyä ruokoa hän ei muserra,
ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta  _{Matt 12:20}

Tässä ruoko tarkoittaa ruokopilliä.
Lampaita paimentavat käyttivät sellaista
vaikkapa lampaita koolle kutsuessaan.
Jos ruokopilli särkyi, niin se ei enää antanut selvää ääntä,
vaan korkeintaan rätisi inhottavasti.
Ja silloin se tietenkin heitettiin pois ja tehtiin uusi pilli.
Ruokoahan on paljon.
Mutta Jeesus on Hyvä Paimen,
joka ei heitä pois särkynyttäkään ruokoa.

Kun kirjoitan tällä foorumilla jotakin - JHS,
niin toivon, että saisit jotain selvää kynän eli ruo'on jäljestä.
Ja toivon, että vaikka pillin ääni varmaan on säröinen,
sen takana kuitenkin olisi Hänen puhalluksensa.

[Paulus]

Tuntuu ihan hyvältä, että olet olemassa. Oppineita tarvitaan, samoin meitä oppimattomia. Kaikille on yhteistä kuitenkin se, että tarvitsemme ymmärrystä käsittääksemme sen, mitä olemme oppineet.

[kalamos]

Oppineita tarvitaan, samoin meitä oppimattomia.

Jotta nyt kenellekään ei jäisi väärinkäsitystä,
niin minä kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään.
Niinkuin Jeesuksen opetuslapsetkin kuuluivat.
Olen vain yksi ruoko muiden joukossa, jota - niin toivon - Tuuli huojuttaa.

Paavalin kohdalla sitten olikin aivan toisin.
Mutta sen, minkä hän oli saavuttanut fariseuksena,
hän hylkäsi roskana pois.
Ja se on aika kova juttu. Sillä hänen saavutuksensa oli huippu.
Hän oli saavuttanut lain vanhurskauteen nähden nuhteettomuuden.

Mutta sen vanhurskauden, mikä lain kautta on saavutettavissa,
hän vaihtoi siihen, mikä saadaan lahjaksi uskon kautta Jeesukseen.

[Paulus]

Oppineita tarvitaan, samoin meitä oppimattomia.

Jotta nyt kenellekään ei jäisi väärinkäsitystä,
niin minä kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Kirjoitinkin, että meitä.

[kalamos]

Vesirajalla sijaitseva maa, jota meri jatkuvasti syleilee,
on synnyttänyt valtavan määrän kaislikkoa.
Vain kivikova kallionnyppylä on jäänyt paljaaksi.

Kaikki eivät näe ikkunastaan merenlahtea niinkuin minä.
Silti jokainen ihminen asuu saaressa,
isommalla tai pienemmällä mantereella,
jota ympäröivät valtameret.

Näin on myös hengellisesti.
Jokainen on armon valtameren ympäröimä.
Monet ovat kuulleet huhuja tämän armon meren olemassaolosta.
Harvemmat ovat sen nähneet.
Jotkut kuulevat meren kohinan, mutta eivät kohtaa sitä.
Jotkut näkevät silmillään elävää vettä,
mutta eivät ime sitä sisäänsä niin, että syntyisi uutta elämää.

Siellä, missä armon meri pääsee jatkuvasti kosketukseen
ja imeytymään sydämen maaperään ruoko kasvaa ja lisääntyy.

Ruoko on haurasta ja heikkoa.
Se huojuu tuulessa ja jäät repivät sitä kevättalvella,
mutta silti mitkään ahdistukset eivät sitä pysty hävittämään.
Se leviää yhä laajemmalle alueelle.

[kalamos]

Egyptiä hallitsi faarao, joka piti koko Israelin kansaa orjuudessa.
Lopulta faarao määräsi kaikki vastasyntyneet poikalapset heitettäväksi Niiliin.
Leevin sukuun kuuluva nainen synnytti lapsen, ja totesi kauhukseen, että poika tuli. Nainen piilotteli lasta kolme piinaavaa kuukautta. Mutta ahdistusta ei voinut välttää. Lapsi oli heitettävä Niilivirtaan.
Vaikka Leeviläisellä naisella oli tyyneyttä hyväksyä tämä asia,
oli hänellä myös rohkeutta tehdä se minkä kykeni.

Hän teki kaislakorin ja tiivisti sen maapiellä.
Tässä kaislakorissa hän laski poikansa Niiliin.
Kaislakorissa pelastui miehenalku,
joka aikuisena vuorostaan joutui ahdinkoon, pakolaiseksi.
Jumala puhutteli miestä palavasta pensaasta käsin.
Hänestä tuli Jumalan palvelija, joka pelasti koko Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Kaisla-arkku kuuluu Jumalan pelastussuunnitelmaan.

Lapsena tein kaislaveneen yhdestä ainoasta kaislasta
taivuttelemalla lehtiosan ruo’on sisään.
Tuuli kuljetti sitä veden pintaa pitkin.
Ja se pysyi jotenkuten pinnalla. Ainakin jonkin aikaa.
Ja saattoi sen kyydissä joku hyttynen tai kärpänen vähän aikaa purjehtia.
Suurempaa lastia se ei kyennyt kantamaan. Siitä ei ollut pelastusveneeksi.

Kaisla-arkku muodostuu yhteensidotuista ruo’oista.
Ja siksi se voi toimia pelastusveneenä.
Eikä sen ole niin väliä, minkä nimen tuo vene on saanut, onko se suuri tai pieni.

Leeviläinen nainen teki hätäisesti
oman mielensä mukaan pienen kaislakorin papyrus-ruo’osta.
Siinä pelastui yksi ihminen, joskin välillisesti koko Jumalan valittu kansa.

Nooa rakensi 120 vuotta valtavaa arkkia sypressipuusta
täsmälleen Jumalan antamien mittojen mukaan.
Silti siinäkin pelastui vain kahdeksan ihmistä.
Ja kun tulva tuli, ei Nooan arkki sen tähden pysynyt pinnalla,
että se oli suuri ja mahtava. Eikä senkään tähden,
että se oli täsmälleen Jumalan antamien mittojen mukaan tehty.

Vaikka Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu sitoa yhteen
armon meren synnytttämiä ruokoja kaisla-arkuiksi,
on tärkeää ymmärtää, että kukaan meistä ei pelastu sen tähden,
että seurakuntamme on suuri tai mahtava tai oikeaoppinen.

Nooan arkki ja pieni kaislakori pysyivät pinnalla
täsmälleen samalla perusteella.
Ne oli kumpikin tiivistetty maapiellä.
Suomalaisittain sanoen tervattu sisältä ja päältä.

Eli mihin perustuu Jumalan pelastussuunnitelma.
Jokaisen seurakunnan pää on Kristus.
Muutoin se ei ole Kristuksen seurakunta.
Jeesus käveli myrskyävän meren päällä.
Hänen voimansa ja läsnäolonsa saa aikaiseksi sen,
että kaislakori pysyy pinnalla.

Miten voi todeta,
onko Jeesus kaislakorin tai mahtavan arkin kantava voima.
Siitä, että se on tervattu sisältä ja päältä maapiellä.

Jeesukselta me saamme armoa armon päälle.
Jumalan armo Jeesuksessa tiivistää pelastuksen arkin sisältä ja päältä.
Tuo maapiki, jolla arkki on tiivistetty tai peitetty, syntyi Golgatalla. Jeesuksen veri vuosi ristiltä maahan.
Tästä maahan vuotaneesta verestä tuli se maapiki,
joka sovittaa (=peittää) arkin sisältä ja päältä.

Armon arkin sisäpuolella on niin turvallinen olo.
Vaikka myrsky pauhaa ja minä voin kaatua, pahastikin, 
ja usein kompuroin tyynelläkin säällä ihan omaa kömpelyyttäni, 
niin ei se minun pelastusvarmuuttani horjuta.
Minä olen armon arkin sisäpuolelle.

Ja miten sinne päästään.
Jeesus on kaikki kaikessa. Hän on seurakunnan pää.
Hänen verensä on armon arkin kantava voima.
Mutta Hän on myös armon arkin ovi.
Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon,
jossa nyt lujasti pysymme.

Hänen kauttaan me olemme päässeet uskossa tähän armoon, jossa nyt olemme,
ja me kerskaamme Jumalan kirkkauden toivosta.
Emmekä ainoastaan siitä, vaan me kerskaamme myös ahdistuksista,
tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
kärsivällisyys koetuksen kestämistä ja koetuksen kestäminen toivoa.
Mutta toivo ei tuota pettymystä,
sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta,
joka on meille annettu. _{Room 5:2-5}

Ahdinkoa ja tulvavesiä ei voi välttää,
mutta ne vain nostavat arkin korkammalle lähemmäs Jumalaa.

Armon arkkiin käydään sisälle uskomalla Jeesukseen.
Sillä niin on Jumala kaislikkoa raskastanut,
että Hän antoin ainokaisen Poikansa,
ettei yksikään ruoko, joka Häneen uskoo, ikinä hukkuisi.

[kalamos]

Oleellinen osa Jumalan pelastussuunnitelmaa on kaisla-arkku, sitoa yhteen ruokoja.
Mutta Hänellä myös yksittäistä ruokoa varten erityisiä aivoituksia.
Yleensä Hän ei kuitenkaan taida saada ruokoa käyttöönsä ennenkuin se on murtunut.

Moni ruoko on tyytyväinen ihan vaan siihen,
että on saanut syntyä Elävän Veden yhteyteen.
Iloitsee siitä, että Jumalan Tuuli niin mukavasti huojuttaa.
On niin ihanaa, kun aurinko paistaa ja armon meri syleilee hellästi.
Mutta ruoko, joka on jäänyt myrskyn kouriin tai jään repimäksi,
on usein murtuneena ja särkyneenä valmis palveluksen tehtävään.

Lapsilla oli tapana istuskella rannalla ja tehdä ruokopillejä.
Ruokoa piti käsitellä aika kovakouraisesti. Ensin se katkaistiin.
Ja sitten sitä alettiin kovertaa. Lopputuloksena saattoi olla kauniisti soiva ruokopilli.
Valitettavan usein valittu ruoko osoittautui liian kovaksi ja hauraaksi.
Se murtui, meni säröille.
Siihen ei voinut enää saada kaunista ääntä - vain pihinää tai rätinää.
Silloin ruokopillin tekijä musersi murtuneen ruo’on ruttuun.
Ja heitti sen kelvottomana pois. Kyllähän ruokoa riitti.

Aikanaan syntyi yksi erilainen poikalapsi, josta profeetta Jesaja oli ennustanut:
”Murtunutta ruokoa hän ei muserra”.

Kun Hyvä Paimen kovertaa meitä valmistaen meistä sopivan työkalun käyttöönsä,
niin joistakin tulee ruokopillejä.
Kun tällainen ihminen avaa suunsa, kuuluu niin kaunis ja puuhdas ääni.
Kuulijat ymmärtävät, että ei tuo ruokopilli itsestään soi, vaan Joku puhaltaa siihen.

Vaikka kaikista uskovista ei tulekaan puhujia,
niin kyllä meitä kaikkia silti kuunnellaan.
Minkälainen ääni meistä lähtee. Mitä me oikein puhkumme ja puhisemme.

Ruokoa käytettiin myös paperia vastaavan kirjoitusmateriaalin valmistukseen.
Jokaista meitä tarkkaillaan ja luetaan kuin avointa kirjaa.
Me voimme epätoivoisesti yrittää soida kauniin ruokopillin tapaan.
Mutta se, mitä sydämiimme on tosiasiassa kirjoitettu, se näkyy väkisinkin.

[kalamos]

Ruo’osta tehtiin myös köysiä.
Jotkut meistä ovat vahvoja, toisen heikompia.
Jos vahva köysi on Jumalan käytössä, se tukee heikompia.
Mutta jos voimamme on itsestämme,
me alamme pian lyödä kanssapalvelijoitamme.
Meitä tarkkaillaan, mistä voimamme on peräisin.

Kaislasta tehtiin myös mattoja.
Kukapa innostuu, jos Herra pysähtyy kohdallemme ja kysyy,
saanko ottaa sinut palvelukseeni, teen sinusta maton.
Mutta näitäkin armoitettuja palvelijoita löytyy.
He ovat koko sydämestään innokkaita tekemään ja palvelemaan toisia
sellaisissa tehtävissä, jotka eivät näytä niin kovin arvostetuilta.
Mutta kun palkanmaksun aika on, niin viimeiset tulevat ensimmäisiksi.