Kirjoittaja Aihe: Donald Trump on positiivisen ajattelun ja menestysteologian amerikkalainen tuote  (Luettu 10319 kertaa)

JPK

  • Vieras
Nyt vallalla oleva poliittinen muutos USA:ssa tulisi tarkasti koetella Jumalan Sanan valossa, sekä sitä kautta myös arvioida Donald Trumpin ns. "hengellinen" tausta ja sitä ylläpitävä oppimuoto.

Ensiksi haluan sanoa - että Jumalan lasten tulee rakastaa kaikkia ihmisiä Jumalan armolla ja totuudella, eikä vihata ketään ihmistä. Media on voimakkaasti ryöpyttänyt Trumpin presidenttikauden alkua, jota toki voidaan spekuloida myös osin melko tarkoituksellisena - mistä syystä ja kenen hyväksi, jääköön tässä nyt pohtimatta.

Donald Trumpilla on maine ja tunnustus siitä, että hän on kristitty. Mutta mistä hän on ammentanut hengellisen oppinsa ja sitä kautta syntyvän elämänmuodon. Yllätys ei ole suuri - Trumpin takana vaikuttaa Vincent Neal Pealen (toukokuu 31, 1898 – joulukuu 24, 1993), "kristillistämä" positiivisen ajattelun oppi, jota sittemmin käytti hyväkseen E.W. Kenyon sekä Kenneth E. Hagin, josta syntyi Uskon Sana-liike, eli menestysteologia.

Positiiviseen ajatteluun kuuluu haarana myös positiivinen tunnustaminen, jossa ihminen uskossa tunnustaa ääneen ja julistaa ääneen suullaan lupauksia omaan elämäänsä - saadakseen ne toteutumaan. Sanoissa on voima, sillä ne luovat lupaukset todellisiksi ja tuovat ne konkreettisiksi.

Lainaus
>> Usko TV:n Pastori Ville Pitkänen opetuksessaan "elämän peräsin" myös opettaa suulla tapahtuvaa positiivista Jumalan lupauksien tunnustamista, jotta ne tulisivat toteutumaan uskovan elämässä [http://www.uskotv.fi/jaksot/pitkasen-patka-1-elaman-perasin/].

Donald Trump on julkisesti tunnustanut suhteensa Vincent Neal Pealen luomaan positiiviseen ajatteluun, ja sanojensa mukaan hän pitää Pealea suurimpana ja parhaimpana opettajana, jonka vaikutus hänen elämäänsä on ollut hyvin suuri. [englanninkielinen video: https://www.youtube.com/watch?v=WH8UwhmQUpU]

Myöskin menestysteologit kuten Kenneth Copeland, ja muut - rukoilivat siunauksen Donald Trumpin ylle, joka myös osoittaa hänen suhteensa Uskon Sana-liikkeeseen. Copeland esitti [https://www.youtube.com/watch?v=edwCVThqqXQ], että ne jotka eivät äänestä Donald Trumpia presidentiksi, ovat syyllisiä murhaan - jolla hän viittaa aborttiin. Trump esitti julkisesti, että hän tulee estämään laajassa määrin aborttien tekemisen. Tämä toki on oikein ja hyvän tekemistä, mutta silti - tämänkin takana on pimeä valheenoppi: menestysteologia.

Edelleen, Trump on myös toiminut Joel Osteenin yhteydessä, ja tämä liittyy vastaavaan väärään sekä valheelliseen positiiviseen ajattelun oppiin [Joel Osteen on kirjoittanut kirjan: "The Power of I am" käännös: "Minuuden voima"], joka on nyt tuotu valhe evankeliumina amerikkalaisen rahakristillisyyden ja menestysteologian oheen. Ihminen ajattelee positiivisesti itsestään ja näin luo vahvan minäkuvan, hän liittää tämän narsistisen ja ylpeyttä luovan ajattelun, Jumalan voiman ja lupausten osaan. Kyseessä on perkeleen eksytys.

Lainaus
Lainaus
"ja sanoi [perkele] hänelle [Jeesukselle]: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua" Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'." Matt.4:9-10

Donald Trump tuo nyt tämän kaiken "positiivisuuden" amerikkalaiseen politiikkaan, sekä sieltä käsin myös kansainväliseen politiikkaan. Monet pitävät Donald Trumpia antikristuksen esiin tuojana - ja tutkien hänen hengellistä taustaansa - on tämä suunta hyvinkin mahdollinen.

Monet kristityt ovat eksyneet tukemaan Trumpin toimintaa, ja siksi tuon tämän tässä esille - että todelliset Jumalan lapset eivät menisi harhaan, ja valheeseen, jota tämä Trumpin menestysteologinen ja valhehenkien synnyttämä positiivinen ajattelu nyt esittää "hyvänä" tai "hyvän" aikaansaajana.

Ehkä tästä voisi syntyä keskustelua.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
JPK, olet näemmä hyvin perehtynyt Trumpin taustaan. Huolestuttavaa, jos tuollaiseen oppiin
sitoutuminen sanelee sen mitä hän puhuu ja mitä päätöksiä tekee. Taustalla siis oppi,
joka ei tuo - ei voi tuoda - siunausta tullessaan.

Ylen uutisissa eräs suomalainen - olikohan hän juristi, en aivan varmasta muista - totesi
Trumpin toiminnasta, että "ei tuollainen voi kauaa jatkua". Saapa nähdä, mitä USA:ssa tapahtuu...
tulee kyllä helposti mieleen se, että USA:n presidenteistä neljä on murhattu, ja Reaganiakin ammuttiin
mutta hän säästyi hengissä.

En toki toivo, että Trump murhattaisiin. Ihmistä ei pidä vihata - mutta ihmisen tekoja voi ja saa vihata.

Sanoit, että "Trumpilla on maine ja tunnustus siitä, että hän on kristitty". Aika omituista, kun ottaa huomioon
sen miten selvästi hän valehtelee, ja vielä lisäksi esittää paljon puolivalheita, jotka taitavat olla
tietyllä tavalla valheista pahimpia? Ja lisäksi hän (tai hänen avustajansa) on tuonut nyt keskusteluihin
käsitteen "vaihtoehtoinen totuus".

Ei hyvältä vaikuta.

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Ottamatta sen enempää kantaa ko henkilöön. Muutama ajatus vain.

JPK;n mainitsema tausta kyllä näkyy mm. obamacare lopettamisena.
Vain rikas, terve ja menestynyt on Jumalan siunaama.

Ihmetyttää kyllä, eikö miehestä kuitenkaan mitään hyvää uskalleta kirjoittaa ?
Valkoinen heteromieshän on suurin hirviö mitä nyky maailma päällään kantaa vallitsevan "suvaitsevaisuudestaan" tunnetun vihervasemmiston maailman kuvan mukaan.
Joten Trump, ja hänen linjauksensa eivät voi olla kuin pahoja.

Ainut poliitiikko, joka sentään tarmollisesti alkoi lunastaa vaali lupauksiaan., jos jotain hyvää pitää tuoda esiin.
Aika näyttää mikä hän on miehiään. Pelottaa jäljet yhtä lailla, kuten suvaistevaistonkin....

Paikalla Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Olin aika kauhistunut, kun Trump valittiin. Se oli melko uskomatonta. Jos jotain positiivista hänestä voisi ajatella, niin se on hänen suhtautumisensa Israeliin ja aborttikysymykseen. Taidamme homoudestakin olla samoilla linjoilla. Saapa nähdä mitä tästä seuraa.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Oloneuvos

1. Olin aika kauhistunut, kun Trump valittiin.
- Mitäs kauhistuttavaa siinä oli. On tullut aika panna hösseliksi ja "sanoa ruma sana niinkuin se on".

2. Se oli melko uskomatonta.
- Jumalan yllättävät teot mykistävät.

3. Jos jotain positiivista hänestä voisi ajatella, niin se on hänen suhtautumisensa Israeliin ja aborttikysymykseen. Taidamme homoudestakin olla samoilla linjoilla. Saapa nähdä mitä tästä seuraa.
- Tuosta voi parhaimmillaan seurata, että Sinut kutsutaan Valkoiseen taloon positiivisen ajattelun rukousaamiaiselle.

- - - - -
Samalla kun käväisin korjaamassa kirjoitusvirheen tekstistäni niin jatkan vielä vähän tätä juttua Trumpista ja hänen presitenttiydestään.

Jumala on Jumala taivaassa ja Jumala maan päällä. Hän nostaa valtaan päämiehen, kenet tahtoo ja panee taas hänet syrjään, silloin kun tahtoo. Esivaltaa ei ole muuta kuin Jumalan asettamaa. Näin tämä menee minun Raamattuni mukaan.
« Viimeksi muokattu: 01.02.17 - klo:23:13 kirjoittanut Oloneuvos »

Paikalla Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
- Tuosta voi parhaimmillaan seurata, että Sinut kutsutaan Valkoiseen taloon positiivisen ajattelun rukousaamiaiselle.

Tottahan MINÄ sinne kuulun. Ihme, ettei ole jo kutsuttu.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Tälläistä kouluja käymätöntä yksinkertaista työmiestä nyt kyllä ihmetyttää........!

Yhden puolueen edustajia on tuomittu sakkoihin sanomisistaan; aika lievistä mielestäni.
Tätä Donaldia vaan saa pilkata ihan miten vain.
Missä menee viha puheen raja ?

Toisesta asiasta ei voi puhua mitään edes hieman sarkastiseen sävyyn, kun se on jo vihapuhetta. Toista saa aivan vapaasti rienata; ja se on aivan upeata; kuka sen rohkeimmin uskaltaa tehdä.

En ole Trumpin kannattaja tai ymmärtäjä. Ihmetyttää vain; miksi vihervasemmiston ruokottomat puheet ovat vähemmän vihapuhetta ?
Ja missä se heidän suvaitsevaisuus nyt on ?

Vihervasemmisto suvaitsee omat asenteensa ja odottaa että muutkin suvitsevat ne.
Ne, jotka ovat eri mieltä - heidän mielipiteitään ei suvaita. Hehän ovat selvästikin suvaitsemattomia,
eli lähes yhteiskuntaan kelpaamattomia.

Vähän samantapainen keinotekoinen käsite on myös paljon puhuttu vasemmiston solidaarisuus.
Siitä kyllä puhutaan - mutta tiukan paikan tullen vasemmmistolaiset rientävät kilpaa ottamaan
oman osansa ennenkuin toiset ehtivät.

Että se siitä suvaitsevaisuudesta, ja solidaarisuudesta.

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
En ole voimakkaasti poliittinen henkilö, mutta kerron omia huomioitani.
Vasemmistolaisuus esiintyy minulle enemmänkin kostona ja katkeruutena, kuin oikeudenmukaisuutena ja tasa-arvona.
En vastusta sitä, että valtiotasolla autetaan vähäosaisia, mutta en ymmärrä sitä keulimista ja uhoa, mikä esiintyy osassa sieltä suunnalta.

Enkä ole kokkare.
Ihmisroska

JPK

  • Vieras
Asiaan liittyen, sydämeeni nousee tämä Jumalan Sanan kohta:

Lainaus
Efe.5:6-13
"Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan. Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä - ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä. Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta."

Koen tärkeämmäksi rukoilla ja evankelioida ihmisiä Jumalan evankeliumilla - kuin jäädä politiikan turhien väittelyjen keskelle. Jumala tuomitsee kaikki pimeyden teot.

Kyllä, juuri noin.

Muistakaamme myös, että tuomio alkaa Jumalan huoneesta, meistä. Olen rukoillut itselleni ja kansssamatkaajilleni jumalanpelkoa, sillä joskus tuntuu kuin me uskovat olisimme menettäneet näkökykymme kenen yhteydessä vaellamme. "Minä olen pyhä, sanoo Herra, joka pyhitän teidät (itselleni)".

Eilen keskustelin erään veljeni kanssa evankeliumista. Totesimme, että helposti selitämme uskosta osattomille pyhiä asioita, joita he eivät voi ymmärtää. Heille pitää ennen kaikkea muuta kertoa evankeliumi. Näinhän Paavalikin opetti 1.Kor.15 alussa. Pyhät asiat kuuluvat Jumalan perhekunnan sisäisiin asioihin, joita ulkopuoliset eivät ymmärrä. Niinpä esimerkiksi Trumpin ihmenousua presidentiksi ei ymmärrä Jumalan käden vaikutuksena ihmiset jotka ovat ulkopuolella. Hitaita ollaan me uskovaisetkin ymmärtämään, että Herramme ohjaa ja johtaa myös kansojen historiaa. Moni asia näyttää nyt pahalta ja kansojen tulevaisuus synkältä (ja se myös on heille synkkä), mutta Jeesus rohkaisi omiaan sanoen: "Kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." Ei tipu varpunen maahan eikä hius päästämme Isämme tietämättä ja sallimatta. Uskon näin.

Paikalla Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Niinpä esimerkiksi Trumpin ihmenousua presidentiksi ei ymmärrä Jumalan käden vaikutuksena ihmiset jotka ovat ulkopuolella. Hitaita ollaan me uskovaisetkin ymmärtämään, että Herramme ohjaa ja johtaa myös kansojen historiaa.

Monet uskovaiset (kuten itsekin) näemme tämän Trumpin nousun johtoon sekalaisin tuntein. Hän voi saada aikaan hyvää, mutta toisaalta pahaa. Hän on kuin norsu lasikaapissa. Teki sitä tai tätä, niin aina helähtää. Hyvänä pidän hänen positiivista suhdettaan Israeliin ja sitä, että hän rohkenee sanoa asioita, joita kukaan suuri johtaja ei ole uskaltanut sanoa enää aikoihin. Toisaalta rohkeudesta voi helposti tulla uhkarohkeutta.

Mutta uskotaan ja toivotaan, että Kuningasten Kuningas sanoo viimeisen sanan kaikissa tämän kurjan ja poloisen Telluksen asioissa.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Oloneuvos

  • Vieras
Niinpä esimerkiksi Trumpin ihmenousua presidentiksi ei ymmärrä Jumalan käden vaikutuksena ihmiset jotka ovat ulkopuolella. Hitaita ollaan me uskovaisetkin ymmärtämään, että Herramme ohjaa ja johtaa myös kansojen historiaa.

Monet uskovaiset (kuten itsekin) näemme tämän Trumpin nousun johtoon sekalaisin tuntein. Hän voi saada aikaan hyvää, mutta toisaalta pahaa. Hän on kuin norsu lasikaapissa. Teki sitä tai tätä, niin aina helähtää. Hyvänä pidän hänen positiivista suhdettaan Israeliin ja sitä, että hän rohkenee sanoa asioita, joita kukaan suuri johtaja ei ole uskaltanut sanoa enää aikoihin. Toisaalta rohkeudesta voi helposti tulla uhkarohkeutta.

Mutta uskotaan ja toivotaan, että Kuningasten Kuningas sanoo viimeisen sanan kaikissa tämän kurjan ja poloisen Telluksen asioissa.

"Hän [Trump] voi saada aikaan hyvää, mutta toisaalta pahaa".
En lähestynyt kirjoituksessani asiaa lainkaan siltä kantilta mitä Trump saa meidän ihmisten mielestä aikaan. Lähestyin asiaa Raamatun ilmoituksen näkökulmasta, että nimittäin Herra hallitsee suvereenisti kansojen historiassa. Me näemme niin paljon kaikenlaista pahaa ja kärsimystä, että meidän on vaikea ottaa vastaan tällaisia "mieltämme kohottavia" ilmoituksia kuten "Minulle on annettu kaikki valta ... maan päällä" ja "Teidän asianne ei ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut" ja "Hän on säätänyt ihmissuvulle määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat".

Otan nyt tähän yhden monista Raamatussa kerrotuista esimerkeistä. Kun Juudan kansa jatkoi synnissä elämistä Herran vakavista varoituksista huolimatta Hän nosti kaldealaiset Nebukatnessarin johdolla heitä vastaan (Jer. 25:9). Maa valloitettiin ja temppeli tuhottiin. Herra nimittää tuossa Nebukatnessaria palvelijakseen. Kun kaldealaiset (babylonialaiset) olivat toteuttaneet Herran rangaistustuomion palautti Hän kansansa takaisin  maahansa 70 vuoden jälkeen ja rankaisi kaldealaisia heidän synneistään (Jer. 25:12ss).

Kirjoittaessani nousi mieleeni myös Israelin kohtalo noin 150 vuotta aikaisemmin. Assyria (suurvalta ennen Babyloniaa) oli Herran vihan vitsa, jolla Hän rankaisi jakaantuneen Israelin pohjoisosissa asuvia juutalaisia (Jes. 10:5ss) . Pohjoisvaltio lakkasi olemasta muistaakseni 722 eKr. Tuossa ilmoituksessa Herra kertoo lähettävänsä Assyrin Israelin kimppuun. Siitä Assyrian hallitsijat tekivät virheellisen johtopäätöksen. He eivät nähneet Herran käden korkeutta vaan luulivat omin voimin kukistaneensa Israelin (Jes. 10:7ss).

Nämä historian kulkuun liittyvät asiat ovat Herran käsissä ja hallinnassa. Saamme luottavaisin mielin jättää tämän hetken ja meistä niin epävarmalta näyttävän tulevaisuuden Herran käsiin. Sotaa on oleva loppuun asti (Dan. 9:26b, Joel 3:9), mutta Herra on omiensa turva ahdingon aikana. "Mutta vanhurskasten pelastus tulee Herralta, hän on heidän linnansa ahdingon aikana" (Ps. 37:39).

Oloneuvos

  • Vieras
Kovin näyttää olevan täällä ja muuallakin tällä foorumilla hiljaista? Onko peräti lopun alkua?

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Kovin näyttää olevan täällä ja muuallakin tällä foorumilla hiljaista? Onko peräti lopun alkua?

Ehkä ihmiset kyllästyvät nopeasti siihen, että kokevat tulevansa päähän potkituiksi, jos ovat rehellisiä.
Aina on joku kristityn roolinsa väkevästi omaksunut sokea taluttaja neuvomassa vierestä, että mistä saa kirjoittaa ja mikä on turhaa. Olen sellaiseen "uskovaisuuteen" langennut itsekin ja häpeän sitä.

Foorumit hiljenevät, kun vahvat pääsevät ne hiljentämään. Tekevät vielä omasta mielestään oikein, kun tukkivat syntisten suut. Pitävät avoimia foorumeita seurakuntina ja itseään niiden paimenina.

Ugh!

Ihmisroska