Joskus 90 luvulla kai paljon puhuttiin, että kohta tulee herätys, mutta uskovat sen sijaan näyttivät mukavasti sulautuvan maailmaan ja usko näytti jäävän toiselle sijalle. Näin ainakin niiden uskovien kohdalla Suomessa, jotka olivat hengellisessä toiminnassa mukana samaan aikaan kuin minä.
Minä olin sen lisäksi lähtenyt pois Suomesta ja täällä en osannut löytää sellaista hengellistä yhteyttä minkä koin olevan mielekästä ja tukevan minun uskoani. En tiedä missä oli vika, minussa vai muissa.
Suomessa vieraillessani joskus 2003 hengellisen isosiskoni puoliso totesi, että mikään ympäristössä ei enää tue hengellistä elämää tai siis rohkaise pitämään Herra ensimmäisenä elämässä. Se oli minunkin kokemukseni, ja totesin,että he, vaikka olivat sillä paikkakunnalla missä olimme tulleet uskoon ja missä oli peljon hengellistä elämää, heilläkin oli tuossa samanlainen kokemus.
Herra onneksi tuli avukseni silloin 90 luvulla ja tarttui uudemman kerran vahvasti elämääni ja parannuksen kautta Herra asetti minut hyvälle paikalle uskossa. Se oli rankka jotos, mutta minun oli käytävä se läpi.
Jeremian kirja avautui minulle vahvasti niinä aikoina ja näin parannuksen teon tarpeellisuuden.
Ei voi jäädä uhriksi ja valittaa olosuhteita. Tai tietty voi, mutta ei niin kovin hyvin seurauksin.
Tuon kokemuksen jälkeen en enää haikaillut ympäristöä joka tukisi uskoani. Tosin Herra johti minut sitten uskovien luo ja siunasi minua paljon heidän yhteydessään.
Mutta kaiken tuon jälkeen en enää "odota herätystä"
Ja olen ollut huomaavinani, että kyllä Herra Suomessa yhä etsii ja pelastaa. Ehkä ne ihmiset eivät ole meidän nenämme edessä ja niissä piireissä missä itse liikkuu, mutta kyllä ihmisiä tulee uskoon.
Ja vaikka on helppo ja myös tarpeellista arvostella erilaisia uusia hengellisiä liikkeitä, ajattelen, että siellä on sittenkin vasta uudestisyntyneitä Jumalan lapsia.
Tosin heidätkin aika koettelee ja toiset kestää uskossa, toiset eivät. Kuten meidänkin nuoruudessamme.