Kirjoittaja Aihe: Ikävien asioiden syyn selittäminen  (Luettu 2564 kertaa)

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #15 : 19.08.19 - klo:13:39 »
Lihallisuus kuuluu varmaan aina osana ihmisen kokemaan rakkauteen.
Rakkaus pitää sisällään esim. kiintymystä,
anteeksiantoa ja -saamista, lempeyttä, suvaitsevaisuutta,
kunnioitusta, itsehillintää ja palvelunhalua.
Siinä on siis mukana Jumalan toivomia elementtejä,
mutta koska liha ja sielu riippuvat ihmisessä loppuun asti,
rakkauteen tulee aina mukaan myös pahuutta.

Rakastaminen on usein itsekästä, laskelmoitua, vaativaa, suvaitsematonta,
ehdollista, hillitöntä jne.
Äidin rakkauden lapsiinsa katsotaan olevan hyvin pyyteetöntä.
Kuitenkin esim. Raamatussa kerrotaan tapauksista,
joissa suuren nälänhädän aikana
äidit ovat syöneet omia vauvojaan.
Rakkaus toimii ihmisillä aina omien tarpeiden ja halujen ehdoilla,
vaikka olisi kuinka syvää ja empaattista.

Ainoastaan Jeesuksen uskovilleen lainaamassa vanhurskaudessa ihminen voi
olla osana täydellistä rakkautta, koska Jumala on rakkaus.
Aito Jumalan rakastaminen, ylistys ja palvonta on mahdollista vain,
koska Jumala itse lahjoittaa ihmiselle rakkauttaan.
Mutta jossain vaiheessa kaikkein kiitollisimpaankin ylistykseen
alkaa liittyä sielullisuutta.
Ihminen alkaa viihtyä ylevöityneessä tunnetilassaan ja etsiä samaa sielun kokemusta yhä uudelleen.

hminen rakastaa yleensä itseään suuresti.
Siksi Herran opetus siitä, että lähimmäisiä tulee rakastaa niin kuin itseään,
on ihmiselle mahdollista.
Jos inhoaa ja vähättelee itseään, silloin on hyvin vaikeaa tuntea rakkautta toisiakaan
kohtaan.

"Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin.
Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä;
sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon,
sillä pelossa on rangaistusta;
ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa",
mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija.
Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa,
se rakastakoon myös veljeänsä."
(1. Joh. 4: 16-21)





Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #16 : 19.08.19 - klo:14:56 »
Niin, Soltero. Sielullinen Biblian käännöksen mukaan on inhimillinen eli lihallinen. Koska sielullinen uskova on sellainen, joka ei pidä Jumalan käskynsä. Jos pidetään Jumalan käskynsä, niin se saa hänessä aikaan hengen hedelmää, kuten rakkauden hedelmää, koska Jumala on rakkaus ja lisäksi totuus tekee hänet vapaaksi valheiden siteistä, johon hän uskoi.

1Joh. 2:3 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.
4   Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
5   Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.
6   Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi.


Jos sielullinen uskova uskoo yhä valheellisiin opetuksiin ja valheellisiin oppeihin, niin hänessä ei ole Jumalan rakkautta, eikä Jumala tunne häntä.

1Joh. 3:24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.

Jumalan Sana puhdistaa kaikki ylpeät ajatukset, jotka sotii Sanan totuuden kanssa. Jos uskova alkaa uskoa Jumalan Sanaan, hän puhdistuu kaikista valheellisista opetuksista ja valheellisista opeista, joita uskonnollisissa piireissä opetetaan ja noudatetaan. Samoin hän puhdistuu ylpeistä ajatuksista, mitkä sotivat totuuden kanssa.

Joh. 15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.

Raamatun mukaan lopunaikana monen rakkaus kylmenee, se tarkoittaa, ettei pidä Jumalan käskynsä, joka varjelee rakkauden kylmenemiseltä. Sellainen uskova on sielullinen, ja hänen rakkaus kylmenee lopunaikana, koska uskoo valheellisiin opetuksiin ja valheellisiin oppeihin, mitkä ovat vastaan Raamatun totuutta. Surullinen fakta.

Raamatun tärkeimmän ydinasian on se, että totuuden tuntemisen rinnalla jumalallinen rakkaus Jumalan voimasta nousee uskovassa, niin hänet tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi, kun hänellä on keskinäinen rakkaus.




Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #17 : 19.08.19 - klo:17:19 »
Harhaopeilta voi välttyä lukemalla päivittäin Raamattua ja paneutumalla siihen syvällisesti yksinäisyydessä,
Jumalan edessä.
Jumalan Sana on pyhää je kertoo ja opettaa yliluonnollisista, ajattomista asioista.
Sen sisäistämiseen tarvitaan vilpitön antautuminen Pyhän Hengen opastamaksi.

Jos Raamattua lukee vain pysymällä jonkin opin siteissä, jonka on joskus omaksunut,
on  vaarassa sokaistua harhoille.
Ennakkoluuloton ja kyseenalaistava asenne on siksi tärkeää,
mutta samalla pitää muistaa, että Sanassa on johdonmukaisesti ilmoitettu ehdoton, jumalallinen totuus.
Sana poistaa luulot ja vastaa kysymyksiin.

Raamattu ei ole kokoelma tulkinnanvaraisia eli moniselitteisiä hurskaita kirjoituksia,
joita hämärtävät vanhanaikaiset, turhat tai käännösvirheistä johtuvat lipsaukset.
Pyhä Henki on innoittanut ihmisiä merkitsemään ylös Jumalan sanoman.
Tekstien laatiminen, kaanoniksi valitseminen, eri kielille kääntäminen jne. on Jumalan työtä, jonka Hän on teettänyt luotettavilla ihmisillä.

Vaikka uusimmatkin Raamatun kirjat on kirjoitettu melkein 2000 vuotta sitten,
ne eivät ole menettäneet pyhyyttään, arvoaan eivätkä tarkoitustaan.
Jos jokin opetus vaikuttaa sopimattomalta nykyaikaan ja ympäristön kulttuuriin,
on silti Jumalan tahto, että sellainenkin opetus sisältyy Raamattuun.
Hän on ollut aina tietoinen aikojen ja kulttuuurien kulloisistakin muutoksista ja ihmiskunnan ns. kehityksestä.
Siksi on vakava hyökkäys Jumalan tahtoa vastaan,
jos yrittää muunnella, sovittaa ja nykyaikaistaa Sanan sisältöä,
jotta se olisi miellyttävämpi, helpompi ja uskottavampi.
Sillä tavalla syntyy harhaoppeja.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #18 : 19.08.19 - klo:19:22 »
Suurin ongelma on se, millä silmin Raamattua luetaan. Jotkut lukevat Raamattua helluntalaisin silmin, ja taas toiset lukevat Raamattua vapaaseurakuntalaisin silmin ja taas toiset luterilaiset luterilaisin silmin, koska ne heidän paikallisseurakunnan mukaiset opetukset ja opit ovat heille auktoriteetimpi, kuin Raamattu ja he uskovat heti oman seurakunnan mukaisiin opetuksiin ja oppeihin Sanalla koettelematta ja luulevat, että ne opit ja opetukset ovat jo puolesta valmiiksi Sanalla koeteltu ja ne ovat raamatullista. 

Ja toisaalta he lukevat Raamattua hengellisten kirjojen mukaisin silmin. Se paljastuu, että he eivät pidä Raamattua ensisijaisena auktoriteettina, vaan hengelliset kirjat, joihin he uskovat. Kun Ihmisen Poika tulee; löytäneekö Hän uskoa sieltä Jumalan Sanan kohdalta, missä pitää olla, mutta usko löytyy vain kirjojen kohdalta, koska he eivät koettele Sanalla vaan asettavat uskoaan heti kirjoihin ja luulevat, että kirjailijat puolesta on valmiiksi Sanalla koetellut ne opetukset ennenkuin tekevat kirjat opettaakseen.

Toinen ongelma on se, että he luulevat, etteivät milloinkaan saa viisautta Jumalalta, jos lukevat yksin Raamattua. Heidän väärä luulo estää heitä ojentautumasta terveeseen uskoon. Heillä on kotona hylly täynnä hengellisiä kirjoja.

Pyhä Henki on heidän opettaja ja odottaa, milloin Hän avaa heille ymmärrystä Raamattuun suoraan ilman hengellisiä kirjoja. Ne eivät voi saada aistit kehittymään, harjaantumaan ja erottamaan, mikä on oikea ja mikä väärä ja mikä on totuus ja mikä valhe. He jäävät yhä kokemattomiksi Jumalan Sanoissa, vaikka he ovat jo pitkään uskossa ja he ajehtelevat opintuultessa mukanaan, mitä seurakunnissa ja kirjoissa opetetaan.

Raamatun mukaan Pyhät Kirjoitukset saa aistit kehittymään, harjaantumaan ja erottamaan. Suosittelen jättämään ostamatta hengelliset kirjat ja Raamattu on ainoa auktoriteetimpi tässä maailmassa ja Pyhät Kirjoitukset tekevät lukijaa viisaaksi.

2Tim. 3:5   ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17   että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.


Uskovat keskenään kehuvat, kuka on paras hengellisen kirjan kirjailija ja taas he kehuvat, kuka on paras saarnaaja ja kuka on paras opettaja. Se kyllästyttää minua jo. Raamatun mukaan Pyhä Henki on meidän opettaja ja Hän avaa meille ymmärrystä Raamatun opetuksiin.

Mutta tulee se aika, jolloin ei kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan haalivat itselleen opettajia korvasyyhyyn ja se vie heidät kadotukseen. Siksi suosittelen nyt lukemaan päivittäin ja huolellisesti Raamattua rukoillen, että Jumala avaa ymmärrystä Raamattuun.

Jumala tahtoo opettaa Raamatun kautta, ei sitä, mitä sinä tahdot Raamatun opettavan sinulle näin. Jokapäiväiseen itsemme kieltämiseen kuuluu oma lihallinen tahto, joka johtaa aina oikeassa olemiseen. Se johtaa eksymään ja se estää tuntemasta Herraa ja Hänen tahtoaan.

Kun sinä avaat Raamattua, pyydät Jumalaa auttamaan sinua ja avaamaan sinulle ymmärrystä, mitä Jumala tahtoo opettaa sinulle Raamatun kautta. Niin tällä tavalla sinä kasvat terveeseen uskoon ja ojentaudut Jeesusta kohtaan.

Lue Raamattua vain raamatullisin silmin sen mukaan, kun ymmärrät, että Raamattu on tässä maailmassa ainoa auktoriteetimpi, niin Raamattu avautuu sinulle.




« Viimeksi muokattu: 19.08.19 - klo:19:32 kirjoittanut rupattelija »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #19 : 19.08.19 - klo:21:16 »
Pitää tietysti ottaa huomioon, että hyvin monet ihmiset ovat tulleet uskoon kuultuaan
evankeliumia esim. ev.lut. kirkon tai vapaiden suuntien julistuksen välityksellä.
On luonnollista, että henkilö uudestisyntymän jälkeen liittyy tai ainakin osallistuu ko.
seurakuntaan ja oppisuuntaukseen.

Kaikissa Raamatun tosissaan ottavissa herätysliikkeissä, kirkkokunnissa, suuntauksissa tai muissa ryhmittymissä on Jumalan Sanaa opettavia henkilöitä,
joilla on tehtäväänsä Pyhän Hengen armoitus.
Siksi ei voi sanoa, että Raamattua yksinään sisäistävän uskovan pitäisi lähteä pois kaikista yhteisöistä siksi, että niissä on todennäköisesti
mukana myös virheellisesti opettavia ja harhaoppisia uskovia.

Kun Jumala eheyttää ja kasvattaa uutta uskovaa hengelliseen aikuisuuteen,
hän oppii samalla Raamatun totuuksiin nojaamalla erottamaan oikean opetuksen.
Kaikkien perinteisten yhteisöjen hylkääminen aiheuttaa hengellistä ylpeyttä
(tai johtuu siitä) ja synnyttää jälleen uusia eriseuroja,
lahkoja ja muita porukoita, jotka hajottavat lisää uskovia, jotka muutenkin elävät yhteisöllisesti pirstoutuneena,
vaikka kuuluvat samaan Kristuksen hengelliseen seurakuntaan.

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6336
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #20 : 19.08.19 - klo:21:24 »
Niin,  kun ottaa huomioon miten mm. mormonismin perustaja aloitti "hengellisen elämän" kristillisen herätyksen piirissä, ja luki itse Raamattua ja alkoi saada omintakeisia ilmestyksiä ja Raamatun tulkintoja, ja aiheutti laajan valheellisen uskonnon, voi vain ihmetellä mihin ihmismieli kykenee.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #21 : 19.08.19 - klo:21:49 »

Olen lukenut lähes monesti, miten he tulivat uskoon jonkun luterilaisen kautta ja taas jonkun helluntailaisen kautta, mutta ei sanaakaan siitä, miten he tulivat uskoon Jeesuksen kautta. He todistivat uskoontulon ja kertoivat liittyvän johonkin seurakuntaan jäseneksi seurakunnan nimikkeen mukaan ja se sai kuulostamaan, että lahkoutuivat seurakunnan nimikkeen mukaan.

He todistivat uskoontulon ja kertoivat, että jonkun seurakunnan jäsen esimerkiksi helluntailainen uskova johti heidät uskoon sen mukaan, että jäsenellä on oikea seurakunta, johon kuuluu. Jeesus ei saatu tuoda ilmielävästi, kuin vain seurakunnan nimike ja jäsenyys.

Jumalan asettaman seurakuntakäsityksen mukaan tulisi tuoda esille Jeesus ilmielävästi, se on se oikea uskon tie. Koska vasta uskoontulleet ihmiset eivät ole Raamatun mukaan seurakunnattomia.

Mutta on surullista nähdä, miten seurakunnan jäsenet eivät tuo esille Jeesuksen, vaan seurakunnan nimikkeen, johon kuuluvat ja se sai uskoontulleet ihmiset käsittämään, että he ovat seurakunnattomia vaille seurakuntaa ja siksi he liittyivät samaan seurakuntaan nimikkeen takia, ikäänkuin se olisi oikea seurakunta tajuamatta Raamatun mukaista seurakuntakäsitystä.

Raamatun mukaan he eivät ole seurakunnattomia, koska he tulivat uskoon, niin heillä on jo seurakunta. Seurakunta on itse Jeesus, jota tulee tuoda esille.

Kun Jeesuksesta evankelioidaan, niin joku uskosta osaton ihminen haluaa tulla pelastetuksi ja kysyy, mihin seurakuntaan itse evankelioiva kuuluu, niin tulee vastata Raamatun mukaan se seurakunta. Aiemmin kirjoitin jo täällä jossain osiossa siitä, mitä on seurakunta. Se on oikea ja raamatullinen seurakuntakäsitys.

Ota selvää, mitä on seurakunta - oikeassa Sanan valossa, niin Jeesus kirkastuu Raamatun tuntemisen rinnalla.

Hyvä lukija, Raamatun mukaan sinä kuulut Jeesukselle, koska olet Hänen seurakunta. Se on oikea ja raamatullinen seurakuntakäsitys, niin sinä tuot Kristuksen ilmielävänä.

Raamatun mukaan lahkoutuminen on syntiä, seurakunnan nimikkeen ja uskonsuunnan mukaan. Mutta raamatullinen seurakuntakäsitys ei johda lahkoutumiseen.


Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #22 : 19.08.19 - klo:22:20 »
Raamattu antaa paljon ohjeita myös uskovien maanpäällisestä seurakunnasta,
esim. 1. Kor. 14. luku.
Seurakunnan työntekijöille on ohjeita esim. 1. Tim. 3., 4. ja 5. luvuissa ja
Tiitus 1.:ssä.
Lähtökohtana on siis, että uskovat kokoontuvat seurakunnissa.

On tietysti syitä ja olosuhteita, joiden vuoksi seurakunnassa oleminen on vaikeaa.
Esim. meikäläinen on niin liikkuva, että vakituista seurakuntaa ei löydy.
Mutta minkään vakiintuneemman kristillisen seurakunnan opetus ei ole mielestäni niin epäraamatullista, ettenkö voisi käydä
monenlaisissa ryhmisttymissä tilanteen mukaan.
Kuuntelen esitetyn opetuksen tutkimalla sitä Raamatun valossa.

On myös hengellisesti antoisaa olla mukana uskovien kokoontumisessa, vaikka porukka olisi aivan vieras. 
Pyhän Hengen läsnäolon voi usein kokea ja rakentua hengellisesti.
Jos ei voi, se johtuu omasta kielteisyydestä tai siitä,
että on tullut paikkaan, jossa Hän on taka-alalla tai kokonaan poissa. 
Silloin en enää mene ko. yhteisöön.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #23 : 19.08.19 - klo:22:43 »
Mainitsemasi Raamatun kohdat viittaavat raamatulliseen ja oikeaan seurakuntakäsitykseen, sillä Raamatusta ei löydy sellainen maanpäällinen seurakunta, vaan että Raamattu tarkoittaa seurakuntaa. Ei ole oikein riistää uskoontulleelta ihmiseltä se Raamatun mukainen seurakuntakäsitys, vaan tulee kertoa hänelle siitä, mitä Raamattu opettaa. Koska Raamattu ei opeta seurakunnattomuudesta mitään. Seurakunta ja Jeesus on tärkeä teema, mitä uskovan tulee tietää.

Ensimmäinen kutsumanimi seurakunta alkoi jo erämaassa, siellä Jumala kutsui kansaa seurakunnaksi.

3Moos. 8:3 ja kutsu koko seurakunta koolle ilmestysmajan portille."
4 Mooses teki niin kuin Herra oli häntä käskenyt, ja seurakunta kokoontui ilmestysmajan portille.
5 Mooses sanoi seurakunnalle: "Näin on Herra käskenyt tehdä." RK

Jumala tarkoittaa seurakunnalla kansaa. Niin myös Uudessa Testamentissa.

Kol. 1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.

Se tarkoittaa, ettemme ole seurakunnamattomia, eli Jumalan Hengestä syntynyt lapsi = seurakunta.

VT:n mukaan seurakunta kokoontui ilmestysmajan portille olemaan Jumalan seurakunta - Herran käskystä Mooseksen kautta. Niin me elämme Uuden Liiton järjestyksen mukaan, niin Herra kehottaa meitä kokoontumaan yhteen ollessamme Hänen seurakunta, kun tuo Jeesuksen päivä lähestyy.

Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. RK





« Viimeksi muokattu: 19.08.19 - klo:22:49 kirjoittanut rupattelija »

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #24 : 20.08.19 - klo:01:22 »
Sellaista haluaisin nimimerkiltä Rupattelija kysyä, että tunnustatko eri kristillisissä uskonsuunnissa kokoontuvissa olevan aidosti uskoon tulleita ihmisiä?

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #25 : 20.08.19 - klo:07:12 »
Uskon sitä, mitä Raamattu opettaa, että he ovat uskoontulleita ja heidän uskoontulon kautta he eivät ole seurakunnattomia. Seurakunnattomuus on väärä opetus, eikä se löydy Raamatusta yhtään. On surullista nähdä, miten jäsenet opettivat uskoontulleelle ihmiselle, että hän on seurakunnaton ja tarvitsee seurakuntaa ja he kehottivat uskoontulleen ihmisen etsimään oman hengellisen kotipaikan ja liittymään seurakuntaan jäseneksi.

On surullista nähdä, että uskoontullut ihminen uskoo sitä väärää opetusta ja pitää itseään seurakunnattomana. Älä / älkää riistäkö häneltä raamatullista ja oikeaa seurakuntakäsitystä, johon hän jo kuuluu, niinkuin Raamattu opettaa. Tulisi opettaa hänelle sen mukaan, mitä Raamattu opettaa, että me olemme Jumalan seurakunta ja tulisi kehottaa häntä pitämään huolen, ettei jätetä oma seurakunnankokous eli yhteinen kokoontuminen väliin, kun tuo Jeesuksen päivä lähestyy. Oma seurakunnankokous tarkoittaa yhteistä kokoontumista.

Hepr. 10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. 33/38

Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. RK

Niin Jumalan seurakuntana me tuomme olemuksellamme Jeesusta. Mutta olen lukenut sen, että he todistivat oman uskoontulon, että seurakunnan jäsen johti heidät uskoon. Ja he todistaessaan mainitsi seurakunnan nimikkeen ja jäsenyyden, eli jäsenet tuovat olemuksella seurakunnan nimikettä, muttei sanaakaan Jeesuksesta ja siitä, että me olemme Jumalan seurakunta. Väärä määrittely ja väärä käsitys seurakunnasta. Ja seurakunnattomuuden opetus on pahasti iskoutunut moneen uskovaan, siksi heidän on vaikea ymmärtää sitä, mitä Raamattu tarkoittaa seurakunnalla. Surullista!

Suosittelen nostamaan esille kaikki seurakuntaan liittyvät Raamatun kohdat sekä lukemaan ne rauhallisesti että huolellisesti rukoillen ymmärrystä, mitä Jumala tahtoo opettaa seurakuntakäsityksestä, jonka kautta ojentautuminen Jeesusta kohtaan ja terveeseen uskoon tapahtuu. Ja suosittelen hylkäämään seurakunnattomuuden opetus pois, koska Raamatun määrittelemä seurakunta tarkoittaa meitä. Me olemme seurakunta.

Kol. 1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.














 



« Viimeksi muokattu: 20.08.19 - klo:07:24 kirjoittanut rupattelija »

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #26 : 20.08.19 - klo:07:38 »
Miten moni uskova puolustaa luterilaisuutta ja vapaita suuntia, eivätkä he ymmärrä hajaannuttavaa syytä ja he sanoivat vedoten Raamatun kohtaan, jossa lukee 'tessalonikalaisten seurakunta'.

Mitä seurakuntaan tulee; Raamattu mainitsee, että tessalonikalaisten seurakunta, Aasian seurakunta, Efeson seurakunta, Smyrnan seurakunta, Pergamon seurakunta, Tyatiran seurakunta, Sardeesen seurakunta, Filadelfian seurakunta ja Laodikean seurakunta jne....

Niin Raamattu tarkoittaa, että seurakunta on kaupungin nimen mukainen paikka, missä kokoonnuttiin yhteen. Raamattu tarkoittaa, että pitää olla paikka osoitteineen - joka kaupungissa, joka kylässä ja joka maaseudulla, missä voi kokoontua yhteen.

Sinähän kuulut jo Raamatun opetuksen mukaan Jeesuksen seurakuntaan, sinun tarvitsisi vain pitää huolen meidän kanssa, ettei jätetä yhteinen kokoontuminen väliin, kun tuo Jeesuksen päivä lähestyy. Hän on seurakunnan pää ja me olemme Hänen seurakunta. Se on tärkeintä ymmärtää.

Emme tue mitään hajaannuttavaa opetusta siitä väärästä seurakuntakäsityksestä vaan me tuemme olemuksellamme raamatullista ja oikeaa seurakuntakäsitystä, kun Jeesuksen päivä lähestyy. 

« Viimeksi muokattu: 20.08.19 - klo:07:47 kirjoittanut rupattelija »

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #27 : 20.08.19 - klo:09:26 »
Uskon sitä, mitä Raamattu opettaa, että he ovat uskoontulleita ja heidän uskoontulon kautta he eivät ole seurakunnattomia. Seurakunnattomuus on väärä opetus, eikä se löydy Raamatusta yhtään. On surullista nähdä, miten jäsenet opettivat uskoontulleelle ihmiselle, että hän on seurakunnaton ja tarvitsee seurakuntaa ja he kehottivat uskoontulleen ihmisen etsimään oman hengellisen kotipaikan ja liittymään seurakuntaan jäseneksi.

On surullista nähdä, että uskoontullut ihminen uskoo sitä väärää opetusta ja pitää itseään seurakunnattomana. Älä / älkää riistäkö häneltä raamatullista ja oikeaa seurakuntakäsitystä, johon hän jo kuuluu, niinkuin Raamattu opettaa. Tulisi opettaa hänelle sen mukaan, mitä Raamattu opettaa, että me olemme Jumalan seurakunta ja tulisi kehottaa häntä pitämään huolen, ettei jätetä oma seurakunnankokous eli yhteinen kokoontuminen väliin, kun tuo Jeesuksen päivä lähestyy. Oma seurakunnankokous tarkoittaa yhteistä kokoontumista.

Hepr. 10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. 33/38

Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. RK

Niin Jumalan seurakuntana me tuomme olemuksellamme Jeesusta. Mutta olen lukenut sen, että he todistivat oman uskoontulon, että seurakunnan jäsen johti heidät uskoon. Ja he todistaessaan mainitsi seurakunnan nimikkeen ja jäsenyyden, eli jäsenet tuovat olemuksella seurakunnan nimikettä, muttei sanaakaan Jeesuksesta ja siitä, että me olemme Jumalan seurakunta. Väärä määrittely ja väärä käsitys seurakunnasta. Ja seurakunnattomuuden opetus on pahasti iskoutunut moneen uskovaan, siksi heidän on vaikea ymmärtää sitä, mitä Raamattu tarkoittaa seurakunnalla. Surullista!

Suosittelen nostamaan esille kaikki seurakuntaan liittyvät Raamatun kohdat sekä lukemaan ne rauhallisesti että huolellisesti rukoillen ymmärrystä, mitä Jumala tahtoo opettaa seurakuntakäsityksestä, jonka kautta ojentautuminen Jeesusta kohtaan ja terveeseen uskoon tapahtuu. Ja suosittelen hylkäämään seurakunnattomuuden opetus pois, koska Raamatun määrittelemä seurakunta tarkoittaa meitä. Me olemme seurakunta.

Kol. 1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.

Yllä oleva oli vastaus kysymykseeni: "Sellaista haluaisin nimimerkiltä Rupattelija kysyä, että tunnustatko eri kristillisissä uskonsuunnissa kokoontuvissa olevan aidosti uskoon tulleita ihmisiä? Vastaukseksi olisi riittänyt yksi sana: "Tunnustan!"

Ymmärrän kyllä huolesi Jumalan seurakunnan hajallaan olemisesta, mutta sitä en kysynyt.
Hyvää päivän jatkoa.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6775
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #28 : 20.08.19 - klo:09:58 »
Hepr. 10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. 33/38

Hepr. 10:25 Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. RK

Biblia 1776:
"Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on,vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän."
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Ikävien asioiden syyn selittäminen
« Vastaus #29 : 20.08.19 - klo:11:12 »
Yllä oleva oli vastaus kysymykseeni: "Sellaista haluaisin nimimerkiltä Rupattelija kysyä, että tunnustatko eri kristillisissä uskonsuunnissa kokoontuvissa olevan aidosti uskoon tulleita ihmisiä? Vastaukseksi olisi riittänyt yksi sana: "Tunnustan!"

Ymmärrän kyllä huolesi Jumalan seurakunnan hajallaan olemisesta, mutta sitä en kysynyt.
Hyvää päivän jatkoa.

Saisinko kysyä, miksi minun mielipiteellä on väliä sinulle?  :D Jokaisen tulee etsiä vastausta vain siitä, mitä Raamattu sanoo, eikä siitä, mitä uskovan mieltä on. Raamatun mukaan tunnustan, että he ovat Jeesuksen seurakunta ja uskoon tulleita. Kelpaako tämä vastaus?  ;) Hyvää päivän jatkoa sinullekin. :)

Paulus, pitäisi muistaa, että Raamattu ei ole sellainen, että irrottaa kaikista kohdista, eikä sitä voi tukea ilman noita Raamatun kohtia, ilman kokonaista opetusta. Valitettavasti oma ymmärrys johtaa tämän opetuksen väärinymmärrykseen, niin tulisi turvautua kokosydämisesti Herraan, joka avaa ymmärrystä tähän opetukseen. Älä nojaudu omaan ymmärrykseen, joka on ylpeydestä, jota Herra on vastaan.

Ennen taivaaseen astumista Jeesus rukoili opetuslasten ja tulevien opetuslasten seurakunnan ykseyden puolesta. Se tarkoittaa, että Jeesus on seurakunnan pää ja me olemme Hänen seurakunta eli jäsenet. Se tarkoittaa, että Jeesus on ruumiillinen seurakunta ja me olemme Hänen jäsenet.

Ennen taivaaseen astumista Jeesus rukoili, että me pyhitymme totuudessa, se tarkoittaa, että totuuden tuntemisen rinnalla me ojentaudumme ja kasvamme totuudessa. Ennen taivaaseen astumista Jeesus rukoili, että seurakunnan ykseys totuuden kautta pyhtittyessämme alkaa avautua meille kaikella ymmärryksellä. Koska se on Herran tahdonmukainen seurakuntakäsitys - oikeassa Sanan valossa.

Joh. 17:16   He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
17   Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18   Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19   ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
20   Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21   että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22   Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
23   minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.


1Kor. 12:12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;

Laitan pari linkkiä tuonne osioon, missä saa laittaa linkin, joka koskee Jumalan tahdonmukaista seurakuntakäsitystä ja uskovien yhteydestä ykseyttä, jos löydän osion. Niin kehotan lukemaan ne linkit läpi huolellisesti, koska väärä opetus on saanut iskotettua pahasti, niin sen kautta on vaikea ymmärtää oikeaa opetusta oikeassa Sanan valossa. Siksi tarvitaan huolellista lukemista rukouksen kera, että Herra avaa ymmärrystä. Kiitos!

Ne linkit ovat tuossa raamattupiirin osiossa. Löydätte ne sieltä.  :)

« Viimeksi muokattu: 20.08.19 - klo:11:41 kirjoittanut rupattelija »