Voisin kuvitella, että kokemuksellisesti adoptoiduksi tuleminen voi tämän maailman asioista monessa mielessä vastata uskoon tulon kokemusta. Lähtökohtana on usein köyhyys, sairaus, kurjuus, nälkä, sotaa, pahuutta, traumoja, orpoutta eikä kovin valoisaa tulevaisuuden odotusta. Ja yhtäkkiä päästään ilman omia apuja omien vanhempien huoltoon keskelle turvallista nykyaikaa ja tulevaisuutta, hyvinvointia, huolenpitoa, rakkautta ja mahdollisuuksia.
Niin. Kodittomuus ja ilman vanhempia oleminen muuttuu siten, että ei ole enää yksin vaan kuuluu johonkin ja on oikeus kutsua vanhempia äidiksi ja isäksi. Ei ole kovin pienestä asiasta kyse.
Olen nähnyt lasteni silmissä tuskan kyyneleitä siitä kun ajattelevat että on olemassa biologiset vanhemmat, jotka päättivät olla pitämättä heitä....on syy mikä tahansa, lapselle siinä ei ole erotusta. Ilmaisen lapsilleni, että se tuska mikä heissä on, on osa meitä kaikkia, he eivät ole siinä yksin, heidän ei tarvii pitää sitä yksin sisällään. Adoptoimme lapsemme kun he olivat vain 3, 4 ja 5 kk ikäisiä. 5kk ikäinen oli keskonen syntyessään, joten oli vielä hyvin pieni ja itse asiassa "nuorempi" kuin 5kk.
On myös tuskallista tuntea lapsia, jotka toivovat tulevansa adoptoiduiksi, mutta kukaan ei valitse heitä.
Tunnen myös paljon lapsia ja nuoria, jotka ovat niin rikki rikkinäisten biologisten vanhempien jäljiltä, että he eivät siedä ajatusta että joutuisivat kutsumaan joitakuita taas vanhemmikseen.
Se josta kerroin tuolla Usko ja uskonnollisuus ketjussa on yksi tällaisia. Hän alkoi luottaa minuun, kun koin sydämestäni että minun oli sanottava hänelle, että minulla ei ole mitään äidillisiä tunteita häntä kohtaan. Hän huohahti helpoituksesta ja sanoi KIITOS! Tästä on jo varmaan 7 vuotta tai jotain. Tuo on se syy, miksi hän luottaa minuun.
Tosin kun ekaksi sanoin sen ja hän oli kiitoksensa sanonut, hän yhtäkkiä kysyi, että mistä mä tiedän ettet valehtele minulle!!
Muistutin häntä, että hänhän oli jo oppinut minusta, että olen hyvin naivi ja kauhean huono valehtelemaan. Hän naurahti, huohti taas helpoituksesta ja sanoi että joo se on totta.