Kirjoittaja Aihe: Raamatun lukemisesta  (Luettu 32993 kertaa)

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #90 : 15.01.14 - klo:15:03 »
Tuo Timoteuskirjeen kohta on itselleni paljon puhuvimpia kohtia, siksi laitoin sen. Pyhät Kirjoitukset antavat viisautta, kun Pyhä Henki niitä avaa ymmärrykselle. Kirjoitukset ovat Hengen (joka on Jeesuksen Henki) inspiroimia ja siten hyödyllisiä, kun ne uskossa sulautuvat lukijaansa. Kirjoitukset ovat silloin elävää ja voimallista sanaa. Raamatussa kehotetaan olemaan sanan tekijöitä, ei vain sen kuulijoita (tai lukijoita). Ne opettavat, nuhtelevat, ojentavat ja kasvattavat, jotta voisimme muuttua mielen uudistuksen kautta. Yhtä hyvin Kirjoitukset lohduttavat, tuovat iloa, siunaavat ja niiden äärellä voi täyttyä Hengellä.

Raamatun lukeminen itsessään ilman, että sana päästetään sydämeen, on pelkästään ulkonaista. Sillä ei ole muuttavaa ja uutta luovaa vaikutusta. Jumala puhuu ja vaikuttaa sanansa ja Henkensä kautta, mutta ihminen voi tietysti sulkea mielensä tältä vaikutukselta, myös ollessaan Raamatun äärellä. Tämä on itselleni avainkysymys, kun luen Raamattua tai kuulen Jumalan sanaa julistettuna.
Ja miksipä kukaan uskova lukisikaan Raamattua "ulkonaisesti, päästämättä Sanaa sydämeen,  ja sulkemalla siltä mielensä"?

Tietysti on raamatuntutkijoita, joille Raamattu on historian, kielitieteen, filosofian, uskontotieteen jne. tutkimuskohde.
Jos heiltä puuttuu henkilökohtainen usko, Raamattu ei tietenkään heille ole Jumalan pyhää Sanaa.

Veera

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #91 : 15.01.14 - klo:15:26 »
Silloin kun sana nuhtelee ja ojentaa, tuomitsee synnin minussa, huomaan että paljon mieluummin torjun totuuden kuin taivun sen alla.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #92 : 15.01.14 - klo:16:13 »
Silloin kun sana nuhtelee ja ojentaa, tuomitsee synnin minussa, huomaan että paljon mieluummin torjun totuuden kuin taivun sen alla.
Synnit pitää tunnustaa Herralle, pyytää anteeksi ja rukoilla voimaa ja viisautta parannuksen tekemiseen.
Jeesus on itse luvannut meille soveliaan ikeen ja keveän kuorman (Matt. 11:30).
Jos Hän osoittaa esim. jonkin raamatunkohdan kautta tarvetta korjata elämäänsä,
Hän antaa siihen myös tarpeelliset eväät.

Veera

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #93 : 16.01.14 - klo:09:59 »
Ajattelen sen niin että Jumala puhuu sanansa kautta ja aina sieltä jotakin saa tavallaan uutta vaikka on jo moneenkertaan luettua ennenkin. Se rikkaus jää saamatta jos lopahtaa lukeminen ja tutkiminen. Jos tulee pitkä lukematon jakso sillä on seuraamuksia omaan hengelliseen elämään, uskoisin näin.
Luulen, että liha on laiska ja siksi tarvitaan lujiakin toimia, ettei mukautuisi mihinkään velttouteen yms. Ja esteitähän Raamatun lukemiselle, samoin kuin Jumalan sanan kuuloon hakeutumiselle löytyy vaikka kuinka paljon. On aivan totta, että Raamatun luvulle on otettava aika, sitä tulee muuten luettua kovin vähän. Ja kun siitä tulee tapa, se on paras mahdollinen tapa.

Uskon myös, että lukemattomuudella ja sanankuulon laiminlyömisellä on kielteisiä seurauksia uskonelämälle. Uskovahan elää Jumalan sanasta. Jos Raamatun sanan annettaisiin vaikuttaa sydämessä muuttumista, eikä väisteltäisi sanan alta pois, luulen edelleen, että seurakunnat olisivat elinvoimaisempia.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #94 : 16.01.14 - klo:15:16 »
Luen Raamattua aivan vapaaehtoisesti ja siitä ilosta, että sen sisältämä armon ja pelastuksen evankeliumi kuuluu minullekin.
Jokainen lupaus ja elämänohje on kirjoitettu myös minua varten.

Jumala puhuu usein yksittäisten jakeiden tai lukujen kautta antamalla aivan henkilökohtaista ohjausta.
Hän ei kiusaa eikä pelottele lastaan.  Herra on opettanut minua vähitellen luopumaan
suorituskeskeisestä Sanan "tottelemisesta" ja itseni ruoskimisesta kuvittelemalla,
että Jumala haluaa lyödä minua omilla pyhillä sanoillaan ja pakottaa minua omaksumaan
ja ylläpitämään sellaista uskovaisen roolia,
joka perustuu vertahikoilevan kilvoittelun avulla ponnisteltuun pyhyyden tavoitteluun.

Jumalan pyhä ja puhdas sana ei voi sulautua meidän ihmisten saastaiseen lihaan eikä likaisiin mieliimme.
Mutta aina kun olemme antaneet Herran puhdistaa meidät nöyrtymällä Jeesuksen ristin juurelle, voimme hetkellisesti olla suunnattoman ja yli ymmärryksen menevän Jumalan armon ja rakkauden valaisemia.
Jeesuksen veressä vanhurskaina voimme aavistella
niitä totuuksia, joita Herra ilmoittaa Sanassaan.

Mutta arka ja nöyrä suhtautuminen Pyhän Hengen voimasta syntyneisiin Kirjoituksiin pitää säilyttää, eikä ylentää itseään niin pyhäksi,
että voi muka Jeesuksen rinnalla antaa Sanan tulla omaksi lihakseen.
Sellainen on Jumalan pyhyyden loukkaamista.

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #95 : 16.01.14 - klo:15:23 »
Ajattelen sen niin että Jumala puhuu sanansa kautta ja aina sieltä jotakin saa tavallaan uutta vaikka on jo moneenkertaan luettua ennenkin. Se rikkaus jää saamatta jos lopahtaa lukeminen ja tutkiminen. Jos tulee pitkä lukematon jakso sillä on seuraamuksia omaan hengelliseen elämään, uskoisin näin.
Luulen, että liha on laiska ja siksi tarvitaan lujiakin toimia, ettei mukautuisi mihinkään velttouteen yms. Ja esteitähän Raamatun lukemiselle, samoin kuin Jumalan sanan kuuloon hakeutumiselle löytyy vaikka kuinka paljon. On aivan totta, että Raamatun luvulle on otettava aika, sitä tulee muuten luettua kovin vähän. Ja kun siitä tulee tapa, se on paras mahdollinen tapa.

Uskon myös, että lukemattomuudella ja sanankuulon laiminlyömisellä on kielteisiä seurauksia uskonelämälle. Uskovahan elää Jumalan sanasta. Jos Raamatun sanan annettaisiin vaikuttaa sydämessä muuttumista, eikä väisteltäisi sanan alta pois, luulen edelleen, että seurakunnat olisivat elinvoimaisempia.

Korostus on minun.
Miten sovellat tätä esim Abrahamiin / Aabrahamiin.

Riittääkö YKSI Sanan Siemen vai tarvii olla "isopussi" ??
Onko Jumalan Sana itsessään elävä eli se tekee mitä varten se on lähetetty eli annettu eli puhuttu??

Jes. 55:10 Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
_______________

Jumala antoi Sanan Abramille ja se Sanan Siemen teki mitä oli tehtävä?

Nyt kuitenkin Suuresti kehotan kaikkia lukemaan ja oppimaan Herrasta, se on hyvää. ja se voi meidät viisaiksi tehdä.

« Viimeksi muokattu: 16.01.14 - klo:15:25 kirjoittanut Vastavoima »

Lydia

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #96 : 16.01.14 - klo:15:23 »
Jos haluaa Jumalan kanssa läheisyyttä sitä saa lukemalla Raamatusta sitä mitä Jumala haluaa ihmiselle puhua, hänen puhettaan kirjoitetussa muodossa.

On tavattoman surkuteltavaa että on ihmisiä jotka harrastavat esimerkiksi kirkossa käyntiä ja uskonasioitakin mutta eivät lue Raamattua ollenkaan. Eivät tiedä sieltä juuri mitään. ???

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #97 : 16.01.14 - klo:15:33 »
Jos haluaa Jumalan kanssa läheisyyttä sitä saa lukemalla Raamatusta sitä mitä Jumala haluaa ihmiselle puhua, hänen puhettaan kirjoitetussa muodossa.

On tavattoman surkuteltavaa että on ihmisiä jotka harrastavat esimerkiksi kirkossa käyntiä ja uskonasioitakin mutta eivät lue Raamattua ollenkaan. Eivät tiedä sieltä juuri mitään. ???

Hmmm,
On hyvä lukea Kirjoituksia, tämä on Herran Jeesuksen "käsky" tahi voimakas kehotus.

Itse odotan ja rukoilen että saan Jumalan omasta suusta, Sanan / Sanat jotka vievät perille eli lupaavat pelastuksen.

On eri asia lukea Kirjoituksia ja toivoa että myös tämä on luvattu minulle.
Usein on että lupaukset koskevat kaikkia, usein on että eivät koske.

Jos siis otan Jumalan Sanan lupauksen en voi olla varma että se on minulle ja se voi olla "ansa ja paula" eli tekee pahaa itselleni.

Esim.
Jumala lupasi Salomolle, ettei ota pois Pyhää Henkeä eikä jätä Salomoa syntien tähden, (Saulin synnit mitä lie, tottelemattomuus.)
Eli Salomo sai luvan tehdä syntiä, mutta ei palvella vieraita jumalia.
Kuka rohkenee ottaa tästä vaarin eli tehdä vapaasti mitä tahansa syntiä !

Nyty Jos Jumala lupaa itselleni jotain, se varmasti tapahtuu ja on minulle.
Tässä eräs syy miksi "vaadin" että Jumala ilmestyy minulle.

ja myöskään tähän en voi itse vaikuttaa, mutta yleinen lupaus ?? Jes 1:18 ja 43? ovat myös minulle ??

18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.

26 Muistuta sinä minua, käykäämme oikeutta keskenämme; puhu sinä ja näytä, että olet oikeassa.

no jos Jumala ei ilmesty on turvattava toisille annettuihin lupauksiin.  :-X

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #98 : 16.01.14 - klo:15:37 »
Jos haluaa Jumalan kanssa läheisyyttä sitä saa lukemalla Raamatusta sitä mitä Jumala haluaa ihmiselle puhua, hänen puhettaan kirjoitetussa muodossa.

On tavattoman surkuteltavaa että on ihmisiä jotka harrastavat esimerkiksi kirkossa käyntiä ja uskonasioitakin mutta eivät lue Raamattua ollenkaan. Eivät tiedä sieltä juuri mitään. ???

Lainaus
Jos haluaa Jumalan kanssa läheisyyttä sitä saa lukemalla Raamatusta sitä mitä Jumala haluaa ihmiselle puhua, hänen puhettaan kirjoitetussa muodossa.

Tämä ei ole ihan näin, sillä, Saulus Tarsosta ja Gamaliel, mistä lie, ja yleensä, fariseukset ja saddukeukset tiesivät mitä on Kirjoitettu ja lukivat Kirjoituksia joka päivä.
Kuten Timoteus ENNEN (?) uskoa ??

2. Tim. 3:15 ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
__________________

Saulus ja mahdollisesti, Timoteus, saivat jossain vaiheessa, ELÄVIÄ SANOJA, jotka olivat suoraan Jumalalta.

itse tahdon keskustella Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin.

Veera

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #99 : 16.01.14 - klo:15:39 »
Ajattelen sen niin että Jumala puhuu sanansa kautta ja aina sieltä jotakin saa tavallaan uutta vaikka on jo moneenkertaan luettua ennenkin. Se rikkaus jää saamatta jos lopahtaa lukeminen ja tutkiminen. Jos tulee pitkä lukematon jakso sillä on seuraamuksia omaan hengelliseen elämään, uskoisin näin.
Luulen, että liha on laiska ja siksi tarvitaan lujiakin toimia, ettei mukautuisi mihinkään velttouteen yms. Ja esteitähän Raamatun lukemiselle, samoin kuin Jumalan sanan kuuloon hakeutumiselle löytyy vaikka kuinka paljon. On aivan totta, että Raamatun luvulle on otettava aika, sitä tulee muuten luettua kovin vähän. Ja kun siitä tulee tapa, se on paras mahdollinen tapa.

Uskon myös, että lukemattomuudella ja sanankuulon laiminlyömisellä on kielteisiä seurauksia uskonelämälle. Uskovahan elää Jumalan sanasta. Jos Raamatun sanan annettaisiin vaikuttaa sydämessä muuttumista, eikä väisteltäisi sanan alta pois, luulen edelleen, että seurakunnat olisivat elinvoimaisempia.

Korostus on minun.
Miten sovellat tätä esim Abrahamiin / Aabrahamiin.

Riittääkö YKSI Sanan Siemen vai tarvii olla "isopussi" ??
Onko Jumalan Sana itsessään elävä eli se tekee mitä varten se on lähetetty eli annettu eli puhuttu??

Jes. 55:10 Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
_______________

Jumala antoi Sanan Abramille ja se Sanan Siemen teki mitä oli tehtävä?

Nyt kuitenkin Suuresti kehotan kaikkia lukemaan ja oppimaan Herrasta, se on hyvää. ja se voi meidät viisaiksi tehdä.

En tiedä enkä osaa soveltaa Aabrahamiin mitään, kerron vain omista havainnoistani oman takin alla. Toista kysymystä en ymmärtänyt. Raamattu todistaa, että Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja saa aikaan sen, mitä varten se on lähetetty. Edellytyksenä, että sitä ei torjuta, vaan sen annetaan vaikuttaa.

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #100 : 16.01.14 - klo:15:50 »

Aabrahamilla oli "vain" muutamia Jumalan Sanoja, mutta ne olivat SUORAAn Jumalan suusta ja Aabrahamille.

en voi ottaa Aabrahamin lupausta itselleni.
Israelin maa-alue on luvattu, mutta jos menen sitä valloittamaan ja ajamaan syntiset pois sieltä, onko se maa minun ?
________________

Jumalan sana on elävä
Totta, ja onko se myös kirjain joka ei mitään hyödytä ??

Eikö niin että tämä Sana, oli se mitä hyvänsä asiaa tai tilannetta niin sen tulee olla tavalla tai toisella elävä.
Jumalan suusta ja se on varmasti elävä, sillä on Kirjoitettu:

1 Moos 1:3 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.

tahi Pyhä Henki tekee sen eläväksi!
ihmisen viisaus ei auta eikä vain kuolleen kirjaimen lukeminen.

Joh. 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.

No Jumala on suuri ja ihmeellinen ja puhuu tavalla ja toisella, joten Jumala voi mitä vai.
__________________

Riittääkö YKSI Sanan Siemen vai tarvii olla "isopussi" ??

Kuinka monta Sanaa, Abram kuuli ja kuinka monta Pietari??

eli riittääkö Yksi Sana Jumalalta ?

Toki riittää, sillä Jumalan suusta tuleva sana tekee sen mitä varten Jumala sen sanoo.

1 Moos 1:3 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.

Nyt koska on paljon väärää ja vääriä julistajia ja profeettoja ja kaikkea eksytystä on hyvin tarpeellista lukea, ettei eksy.

Onko Jossain sanottu että lukemalla tulee uskoo tahi se pelastaa??

Vastavoima

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #101 : 16.01.14 - klo:15:56 »
1 Moos 12:1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."
4 Niin Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kanssansa. Abram oli Harranista lähtiessänsä seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha.

ja tästä lähtien usko kasvoi ja välillä loppui ja taas kasvoi ja taas meni usko.
ja lopulta Jumala sanoi:

"Nyt sinä uskot"! (oma versio)
kenties 25 vuoden jälkeen....
________________

Pietari kuuli Herran omasta suusta Sanoja, ainakin kolme vuotta mutta oli jatkuvasti epäuskossa !
Kolme tahi kaksi kertaa Pietari meni takaisin maailmaa ! ja tuli takaisin.

Miksi he voittivat ??
Koska Jumalan Sana oli henkilökohtainen ja se varmasti tapahtuisi.

sekä Aabrahamin että Pietarin kohdalla.

Saul ja Daavid tekivät samaa syntiä, vain Daavid pelasti sielunsa (tähän iso varaus).
ja Daavid teki vielä enemmän ja pahempia syntejä kuin Saul!

Saul ei kenties koskaan kuullut Jumalan Sanaa henkilökohtaisesti, vaan saattoi olla Profeetta Samuelin omaa puhetta, tähän iso varaus, mutta Daavid puhui Jumalan kanssa.
_______________________

No Jumala on suuri ja ihmeellinen ja puhuu tavalla ja toisella, joten Jumala voi mitä vai.

Mutta Lukekaa ja lukekaa. älkää jättäkö Kirjoitusten lukemista.
ja anokaa ja anokaa.

saattaapa olla eräässä paikassa jopa Jumalan omasta suusta Sana:
"Komentakaa te minua!" // "Käskekää te minua".
___________________

Jes. 45:11 Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka on hänet tehnyt: Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot.

http://www.blbclassic.org/Bible.cfm?t=KJV&x=0&y=0&b=Isa&c=45&v=1#conc/11
http://www.blbclassic.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=H6680&t=KJV

    to command, charge, give orders, lay charge, give charge to, order

        (Piel)

            to lay charge upon

            to give charge to, give command to

            to give charge unto

            to give charge over, appoint

            to give charge, command

            to charge, command

            to charge, commission

            to command, appoint, ordain (of divine act)

        (Pual) to be commanded
______________

Tämä lupaus tahi kehotus on annettu Koorekselle vai meille kaikille??

« Viimeksi muokattu: 16.01.14 - klo:16:02 kirjoittanut Vastavoima »

Lydia

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #102 : 25.01.14 - klo:18:36 »
Mikä Raamatun kirjoista tai kokonaisuus on sinusta kiinnostavin tai mitä luet ehkä useammin kuin muita?
« Viimeksi muokattu: 25.01.14 - klo:18:47 kirjoittanut Lydia »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2462
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #103 : 25.01.14 - klo:18:47 »
Olen kokenut Psalmit hyvin tärkeiksi hengellisen elämän oppaiksi
kymmenien vuosien ajan.

Vaikka luen Raamattua päivittäin, alusta loppuun aina uudelleen (en millään hurjalla vauhdilla),
lisäksi luen aina yhden Psalmin aamuisin.

Psalmit ovat täysin ajattomia, koska niissä on paljon puhetta juutalaisten muinaisista tapahtumista ja lisäksi hyvin paljon tekstiä Kristuksesta,
ja myös viittauksia lopun aikoihin.
Historiaa, profetioita, kiitosrukouksia, selkeää opetusta Jumalan lapsena olemisesta, ja varsinkin jatkona olevissa Sananlaskuissa suoria neuvoja arkielämän tilanteisiin.

Lydia

  • Vieras
Vs: Raamatun lukemisesta
« Vastaus #104 : 25.01.14 - klo:18:57 »
Olen myös lukenut psalmeja paljon, ne ovat monipuolisia ja lohdullisia.

Evankeliumit ovat mielenkiintoisia, minä kun luen niitä kuin olisin siellä mukana menossa, istun järven rannalla kun Jeesus opettaa, katselen kun rahanvaihtajien rahat lentää pisin lattioita, ihmetten kun sokea sai näkönsä jne.

Johanneksen ilmestys on mielenkiintoinen myös. Jos saisin valita kuka Raamatun henkilö olisin halunnut olla niin ehdottomasti Johannes siellä Patmos luodolla niiden valtavien ilmestysten keskellä.