Kirjoittaja Aihe: Pyhitys  (Luettu 44595 kertaa)

Taisto

  • Vieras
Vs: Pyhitys
« Vastaus #225 : 03.06.14 - klo:21:14 »
Ja monesti ihminen luulee tietävänsä mitä muut haluaisi meidän olevan.
Välttämättä kukaan ei ole sanonut mitään, mutta me olemme luulossamme varmoja. Silloin ovat tunteet ja ymmärrys menneet ristikkäin. Ja heikko ihminen uskoo tunteidensa luulotelmia.

Tietysti aina on olemassa myös ihmisiä, jotka haluavat "vapauttaa" meidät olemaan heidänlaisiaan. Heidän pieneen maailmaansa ei mahdu moninaisuutta ja he itse toimivat portinvartioina totuuteen.
Niin, jotkut sanelevat meille mitä pitäisi olla ja tehdä.
Englanniksi sanella = dictate, sanelija = dictator = diktaattori tai itsevaltias. Hmm...

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhitys
« Vastaus #226 : 03.06.14 - klo:21:22 »
Mielestäni tuo em. jae kertoo sen aika tyhjentävästi. Ei siihen ole lisättävää. Ja kertoo senkin, ettei pyhitys siedä "omaa hikeä".
Ehkä pyhitys ei edellytä omaa hikeä lähtökohdakseen. Mutta kyllä se hikeä aiheuttaa.

Hepr. 14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
16. "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja (minä) kirjoitan ne heidän mieleensä";
17. ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".


Tuosta luulisi selviävän, kuka on tämä "minä", joka pitää huolen pyhityksestä. Ihmisen omat pyhittymisyrityset ovat enimmäkseen haitaksi.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Taisto

  • Vieras
Vs: Pyhitys
« Vastaus #227 : 03.06.14 - klo:22:31 »
Mielestäni tuo em. jae kertoo sen aika tyhjentävästi. Ei siihen ole lisättävää. Ja kertoo senkin, ettei pyhitys siedä "omaa hikeä".
Ehkä pyhitys ei edellytä omaa hikeä lähtökohdakseen. Mutta kyllä se hikeä aiheuttaa.

Hepr. 14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
16. "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja (minä) kirjoitan ne heidän mieleensä";
17. ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".


Tuosta luulisi selviävän, kuka on tämä "minä", joka pitää huolen pyhityksestä. Ihmisen omat pyhittymisyrityset ovat enimmäkseen haitaksi.
Tarkoitin sitä, että Jumalan teot elämässämme aiheuttavat hikeä. Varsinkin silloin kun Hän tavalla
tai toisella johtaa meidät tilanteeseen jossa ymärrämme selvästi oman kehnoutemme. Avun tarve on
silloin suuri, pakottaen meidät aivan todella "syvältä huutamaan" Jumalan apua. Se on tilanne,
jossa "hikeä pukkaa". Tällaiset kokemukseni saivat minut kommentoimaan tuota mainitsemaasi
hiki-detaljia.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhitys
« Vastaus #228 : 04.06.14 - klo:08:10 »
Mielestäni tuo em. jae kertoo sen aika tyhjentävästi. Ei siihen ole lisättävää. Ja kertoo senkin, ettei pyhitys siedä "omaa hikeä".
Ehkä pyhitys ei edellytä omaa hikeä lähtökohdakseen. Mutta kyllä se hikeä aiheuttaa.

Hepr. 14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
16. "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja (minä) kirjoitan ne heidän mieleensä";
17. ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".


Tuosta luulisi selviävän, kuka on tämä "minä", joka pitää huolen pyhityksestä. Ihmisen omat pyhittymisyrityset ovat enimmäkseen haitaksi.
Tarkoitin sitä, että Jumalan teot elämässämme aiheuttavat hikeä. Varsinkin silloin kun Hän tavalla
tai toisella johtaa meidät tilanteeseen jossa ymärrämme selvästi oman kehnoutemme. Avun tarve on
silloin suuri, pakottaen meidät aivan todella "syvältä huutamaan" Jumalan apua. Se on tilanne,
jossa "hikeä pukkaa". Tällaiset kokemukseni saivat minut kommentoimaan tuota mainitsemaasi
hiki-detaljia.


No, nyt ollaan jo paljon lähempänä toisiamme. Tuosta omasta kehnoudesta puhuttaessa on joskus semmoinen kaiku, että moni siitä mielellään "kerskuu" (en viittaa Sinuun), mutta entä sitten, kun vuosikymmeniä uskossa ollut löytää itsestään jotain niin pahaa, että kauhistuu omaa itseään? Se on ehkä tuo tilanne, jota tarkoitit.

Joskus uskovakin tarvitsee sellaisen pilallaolemisen kokemisen, ennenkuin armo kirkastuu (todella) ainoaksi vaihtoehdoksi. Sen jälkeen ei enää juuri muusta halua tietääkään eikä muusta puhua (1. Kor. 2:2).
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Taisto

  • Vieras
Vs: Pyhitys
« Vastaus #229 : 04.06.14 - klo:17:01 »
mutta entä sitten, kun vuosikymmeniä uskossa ollut löytää itsestään jotain niin pahaa, että kauhistuu omaa itseään? Se on ehkä tuo tilanne, jota tarkoitit.
Juuri sitä tarkoitin. Tätä kauhistumista taitaa useimmiten tulla vasta vuosien tai vuosikymmenien uskossa olemisen jälkeen.
Kauhistumista siitä, mitä nyt olen, tai siitä mitä kauheaa olen aiemmin elämässä tehnyt vaikka samalla olen luullut tekeväni oikein.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhitys
« Vastaus #230 : 04.06.14 - klo:17:31 »
mutta entä sitten, kun vuosikymmeniä uskossa ollut löytää itsestään jotain niin pahaa, että kauhistuu omaa itseään? Se on ehkä tuo tilanne, jota tarkoitit.
Juuri sitä tarkoitin. Tätä kauhistumista taitaa useimmiten tulla vasta vuosien tai vuosikymmenien uskossa olemisen jälkeen.
Kauhistumista siitä, mitä nyt olen, tai siitä mitä kauheaa olen aiemmin elämässä tehnyt vaikka samalla olen luullut tekeväni oikein.

Arvelen, että Jumala suuressa armossaan hallitsee tätäkin aluetta. Jos tätä kauhistumista tapahtuisi heti uskoontulon jälkeen, silloin luopuminen koko uskosta olisi hyvin todennäköistä. Ajattelu, että eihän minusta ole siihen, saisi vallan.

Mutta varttuneelle uskovalle kauhistuminen aiheuttaa väistämättä sisäisen kriisin. Selviytymiskeinot voisi jakaa karkeasti kahteen. Toinen on koko asian vähätteleminen ja painaminen taka-alalle. Sillä on kuitenkin paaduttava vaikutus.

Toinen on sen asian rehellinen myöntäminen, että itsessäni olen syntinen, kurja ja kadotettu. Jälkimmäinen kokemus on kuitenkin arvokas ja saa uskovan armollisemmaksi muita kohtaan.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Helena

  • Vieras
Vs: Pyhitys
« Vastaus #231 : 08.06.14 - klo:10:57 »
Edellä olevista teksteistä mieleen noussutta.

Jer. 31
33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Jumalan laki, joka pysyy iankaikkisesti, on vanhurskas ja pyhä. Joka tätä lakia rikkoo, tekee laittomuuden eli synnin. Jeesus ainoana maan päällä vaeltaneista oli/on synnitön ja Hän täytti kaiken lain.

Nyt kun aiheena on pyhitys, jo se aiheena ilmaisee, että elämme Uudessa liitossa. Laki ei voinut saada aikaan mitään vanhurskautta, koska lain kautta tulee synnintunto ja laki vain osoittaa, että olemme lainrikkojia. Eikä Vanhan liiton syntiuhritkaan voineet syntejä poistaa, vaan niissä oli ainainen muistutus synneistä.

Uudessa liitossa lain vanhurskaus täytettiin Jeesuksessa, mikä luetaan hyväksemme uskon kautta Häneen. Olemme Kristuksessa täydellisiä ja armon alla, Hengen kuljetettavina. Pukunamme on Kristuksen täydellinen vanhurskaus. Tämän vanhurskauden perusteella ja pysymällä Kristuksessa, Herra itse pyhittää meitä siten, että Jumalan vanhurskas laki ja tahto tulee Pyhän Hengen kautta kirjoitettua sydämiimme, vähitellen ja aina enemmän ja enemmän. Se on toisin sanottuna pyhitystä (elämän vanhurskautta), joka tarkoittaa muuttumista Kristuksen kaltaisuutta kohti.

Uudessa liitossa ei siis enää tavoitella vanhurskautta eikä täydellisyyttä lainnoudattamisen kautta. Siksipä Solteron viesti 165 on lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna samaa asiaa.

Eipä tuohon ole mitään lisäämistä.
 
Kristus itse tekee tuota työtä meissä, että tuo sydämiimme kirjoitettu laki sulautuisi meissä lihaksi ja tulisi käytäntöön, mutta me päätämme siitä, pysymmekö Hänen työpöydällään, eli suostummeko siihen, mitä Hän elämässämme ja kohdallamme tekee, vai olemmeko jatkuvasti kampeamassa jonkin oman oivalluksemme innoittamina pois Hänen muovaavista käsistään.

Mauri Viksten on ilmaissut asian näin:
"Jumala aikaansaa meissä pyhityksen, mutta meidän tehtävämme on elää ja toteuttaa sitä omassa arjessamme ja siihen Jumala ei meitä pakota."

Eli ei pyhitys ole mitään niin absraktia, etteikö sillä ole käytännön elämän kanssa mitään tekemistä, vaan Sana antaa meille selvän tiedon siitä, mitä se on, kuten tässä Kurjenmiekan esille nostamassa Raam.kohdassa tuodaan julki:

"Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa." (2. Kor. 7:1)
Tästä tuli vielä mieleen tämä Jaakobin sana. Niinkuin Tikli totesi, tämän Pyhä Henki tekee meissä itsekussakin, jos haluamme kuulla ja kuunella mitä sana ja Henki puhuvat. Jotta sana saisi aikaan sen, jota varten Jumala on sanansa antanut.

Jaak. 1
21 Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.
22 Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
26 Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.


Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhitys
« Vastaus #232 : 08.06.14 - klo:16:41 »
Aito pyhitys on aina Jumalan työtä. Siksi kaiken maailman pyhitysliikkeet ovat ajaneet karille ja tulevat ajamaan. Mutta kuinka Jumala sitten pyhittää ihmistä, joka on monin tavoin vajaa ja syntinen? Hän käyttää siihen armoa ja kuria.

Hepr. 12:10 sanoo tämän asian lyhyesti ja ytimekkäästi: "…mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään."

Armon kasvattavasta (ja pyhittävästä) vaikutuksesta Paavali kirjoittaa Tiit. 2:11-14.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

tikli

  • Vieras
Vs: Pyhitys
« Vastaus #233 : 09.06.14 - klo:06:52 »
Edellä olevista teksteistä mieleen noussutta.

Jer. 31
33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Jumalan laki, joka pysyy iankaikkisesti, on vanhurskas ja pyhä. Joka tätä lakia rikkoo, tekee laittomuuden eli synnin. Jeesus ainoana maan päällä vaeltaneista oli/on synnitön ja Hän täytti kaiken lain.

Nyt kun aiheena on pyhitys, jo se aiheena ilmaisee, että elämme Uudessa liitossa. Laki ei voinut saada aikaan mitään vanhurskautta, koska lain kautta tulee synnintunto ja laki vain osoittaa, että olemme lainrikkojia. Eikä Vanhan liiton syntiuhritkaan voineet syntejä poistaa, vaan niissä oli ainainen muistutus synneistä.

Uudessa liitossa lain vanhurskaus täytettiin Jeesuksessa, mikä luetaan hyväksemme uskon kautta Häneen. Olemme Kristuksessa täydellisiä ja armon alla, Hengen kuljetettavina. Pukunamme on Kristuksen täydellinen vanhurskaus. Tämän vanhurskauden perusteella ja pysymällä Kristuksessa, Herra itse pyhittää meitä siten, että Jumalan vanhurskas laki ja tahto tulee Pyhän Hengen kautta kirjoitettua sydämiimme, vähitellen ja aina enemmän ja enemmän. Se on toisin sanottuna pyhitystä (elämän vanhurskautta), joka tarkoittaa muuttumista Kristuksen kaltaisuutta kohti.

Uudessa liitossa ei siis enää tavoitella vanhurskautta eikä täydellisyyttä lainnoudattamisen kautta. Siksipä Solteron viesti 165 on lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna samaa asiaa.

Eipä tuohon ole mitään lisäämistä.
 
Kristus itse tekee tuota työtä meissä, että tuo sydämiimme kirjoitettu laki sulautuisi meissä lihaksi ja tulisi käytäntöön, mutta me päätämme siitä, pysymmekö Hänen työpöydällään, eli suostummeko siihen, mitä Hän elämässämme ja kohdallamme tekee, vai olemmeko jatkuvasti kampeamassa jonkin oman oivalluksemme innoittamina pois Hänen muovaavista käsistään.

Mauri Viksten on ilmaissut asian näin:
"Jumala aikaansaa meissä pyhityksen, mutta meidän tehtävämme on elää ja toteuttaa sitä omassa arjessamme ja siihen Jumala ei meitä pakota."

Eli ei pyhitys ole mitään niin absraktia, etteikö sillä ole käytännön elämän kanssa mitään tekemistä, vaan Sana antaa meille selvän tiedon siitä, mitä se on, kuten tässä Kurjenmiekan esille nostamassa Raam.kohdassa tuodaan julki:

"Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa." (2. Kor. 7:1)
Tästä tuli vielä mieleen tämä Jaakobin sana. Niinkuin Tikli totesi, tämän Pyhä Henki tekee meissä itsekussakin, jos haluamme kuulla ja kuunella mitä sana ja Henki puhuvat. Jotta sana saisi aikaan sen, jota varten Jumala on sanansa antanut.

Jaak. 1
21 Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.
22 Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan;
24 hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
26 Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.

Ajattele, vasta nyt huomasin, että tuo Vikstenin "lausuntohan" on näinkin täysin  Jumalan Sanaa mukaeleva. :)

Olen tuota ajatustaan kantanut aina mukanani ja kokenut sen olevan hyvinkin totta kokonaisvaltaisessa Raamatun sanomassa, mutta en ole koskaan ikäänkuin huomannut, tai jostain syystä se on mennyt vain ohi, että sille on näinkin sanatarkka vastine Raamatussa.

Ja jälleen kerran sisimpäni ihastuu Jumalan Sanan sulautumisesta meidän arkeemme, eli siitä, miten se pitää yhtä konkreettisen elämän kanssa ja myöskin siitä, miten Jumala lähettää omiensa kautta ihania Sanan oivalluksia meille.

Poissa kimble

  • Viestejä: 14
  • Ole minulle armollinen Herra
Vs: Pyhitys
« Vastaus #234 : 11.01.21 - klo:19:34 »
Jos olette huomanneet niin monet Raamatun tosiasiat ovat menneessä aikamuodossa,,kuten: Ne jotka Hän on vanhurskauttanut ne Hän on myös pyhittänyt ja jotka Hän on pyhittänyt ne Hän on myös kirkastanut..Kaikki nämä ovat Kristuksessa ON.
« Viimeksi muokattu: 11.01.21 - klo:19:44 kirjoittanut kimble »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Pyhitys
« Vastaus #235 : 12.01.21 - klo:00:19 »
Näin on.  Jeesus on jo suorittanut lunastuksen, josta seuraa pyhitys ja pelastus.
Ihmisten ponnistukset, kilvoittelut ja pyhittäytymiset eivät ole aina turhia,
jos niiden ymmärtää pohjautuvan ainoastaan Jeesuksen kautta vuodatettuun armoon.
Mutta kaikki eivät sellaisiin kykene, ja silti Herran armo ja rakkaus hoitaa, kasvattaa ja ohjaa perille asti.

"Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään."
(Hepr. 10:14)

Poissa crystalvoice

  • Viestejä: 494
Vs: Pyhitys
« Vastaus #236 : 23.02.21 - klo:08:10 »
Aito pyhitys on aina Jumalan työtä. Siksi kaiken maailman pyhitysliikkeet ovat ajaneet karille ja tulevat ajamaan. Mutta kuinka Jumala sitten pyhittää ihmistä, joka on monin tavoin vajaa ja syntinen? Hän käyttää siihen armoa ja kuria.

Hepr. 12:10 sanoo tämän asian lyhyesti ja ytimekkäästi: "…mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään."

Armon kasvattavasta (ja pyhittävästä) vaikutuksesta Paavali kirjoittaa Tiit. 2:11-14.

Onko mielestäsi kristillisessä mielessä oikein opettaa, että laki kasvattaa uskoon (Gal. 3:23-25)? Miten selittäisit asian rippikoululaiselle? Miten selittäisit rippikoululaiselle kohdan Gal. 2:19, joka kuuluu samaan aiheeseen?

Seuraako ajallisesti siitä, kun ihminen on jättänyt legalistisen "pelastustien" jälkeensä ja uskon kautta ottanut vastaan Jumalan armon, että opetus armosta ja Pyhä Henki uskovassa vaikuttavat pyhitystä eli Jumalan mielen mukaista elämää, jota ihmisen pyrkimys lain mukaiseen elämään ei saavuttanut? Jos laki kasvattaa uskoon, se kasvattaa käsittääkseni sellaiseen uskoon, jonka kohde tai sisältö on Jumalan armo. Laki ei kristillisessä mielessä nähdäkseni kasvata sellaiseen pyhyyteen, joka saavutettaisiin ilman uskoa armoon, jos ihminen oikein ponnistelisi pyrkien saavuttamaan pyhän elämän ideaalin. Ihmisen turmeltuneen luonnon tähden pyrkimys Jumalan lain mukaiseen tai pyhään elämään ei saavuta päämäärätavoitettaan (esim. Room. 7:9-10 ja 1 Kor. 15:56b).

Jos tai kun pyhitykseen kuuluu myös kuritus, niin onko mielestänne kristillisessä mielessä väärin opettaa, että armo tai oikea opetus armosta myös kurittaa? Armoon kuuluva kuritus olisi paradoksi, sillä kurittamista tai "ruoskimista" (vrt. Hepr. 12:6) ei yleensä liitetä ajatukseen rangaistuksesta tai tuomiosta vapauttamiseen tai armahtamiseen. Ainakin käsittääkseni vilpitön usko siihen, että on nimenomaan armosta pelastettu ja että uskovanakin elää joka päivä nimenomaan armon alla, pitää kurissa sitä ihmismielen ylpeää osaa, joka ei suostu elämään armahdetun asemassa. Niin kauan kuin ihminen elää muiden ihmisten tai Jumalan silmissä armon alla tai armahdetun asemassa, hän ei ole käsittääkseni järkisyillä oikeutettu ylpeilemään. Irrationaalisesti voi ylpeillä oman päänsä sisällä, mutta se on eri asia kuin se, että muiden edessä armahdettuna olisi ansainnut jotain, jolla ylpeillä. Jos armon alla eläminen kuuluisi vain uskovan ihmisen hengellisen taipaleen alkuun, voisi ehkä jostain ylpeillä, kun alkutaival on ohi. Miksi ylipäänsä ylpeillä tai missä mielessä ylpeillä? Millä tavalla jonkinlainen ylpeily kuuluisi hyvään elämään tai edistäisi sitä?

Jos ihminen nimenomaan armon alla eläessään todella ansaitsisi jotain, jonka varassa hän voisi pitää itseään erinomaisena tai poikkeuksellisen hyvänä ihmisenä, josta muutkin voisivat ottaa mallia, se olisi varmaan aika paradoksaalista ansaitsemista, kun synnin tähden eläisi samaan aikaan kuitenkin armon alla. Vaikka tekisikin jotain kiitosta ansaitsevaa, mikä järki olisi siinä, jos ylpeilisi hyvyydellään, tai millä tavalla se ylpeily johtaisi entistä parempaan elämään? Ei sellainen ylpeily ainakaan itsessään tai sinänsä käsittääkseni millään tavalla ainakaan edistäisi muiden hyvinvointia. Jos jotkut muut ihmiset kuitenkin innostuisivat tekemään enemmän hyvää muille nähtyään jonkun ihmisen hyvin perustein ansainneen kunniaa ja kiitosta tai ylpeilyn aihetta, se olisi räikeällä tavalla sellaista hyvän tekemistä, jonka todellisena päämäärätavoitteena olisi pyrkijöiden oma kunnia tai status. Vaikea nähdä sellaista innokasta pyrkimystä erikoislaatuisena tai jumalallista kunniaa ansaitsevana pyrkimyksenä. Ihmiset luonnostaan pyrkivät nostamaan statustaan muiden edessä tavalla tai toisella. Ei siinä pyrkimyksessä ole mitään jaloa tai ihailua tai kiitosta synnyttävää sinänsä.

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Pyhitys
« Vastaus #237 : 25.02.21 - klo:17:48 »
Lainaus
Onko mielestäsi kristillisessä mielessä oikein opettaa, että laki kasvattaa uskoon (Gal. 3:23-25)? Miten selittäisit asian rippikoululaiselle? Miten selittäisit rippikoululaiselle kohdan Gal. 2:19, joka kuuluu samaan aiheeseen?

Tuossa crystalvoicen ensimmäinen kysymys ylläolevassa viestissä.

Mielestäni on oikein opettaa, että laki kasvattaa uskoon.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Pyhitys
« Vastaus #238 : 25.02.21 - klo:19:06 »
Huomasin, että keskustelussa on (minullekin) esitetty kysymyksiä, joihin en ole vastannut. Ehkä johtuu pitkälti iästäni, ettei ole paukkuja selvittää asioita, kuten joskus aiemmin.

Mutta voin antaa pari osoitetta, joista vastauksia löytyy. Tosin niissäkin on tavattoman paljon lainauksia eri lähteistä. Mutta pääosin olen yhtynyt sanottuun:
http://www.kristitynfoorumi.fi/UskvaiEvank.pdf
https://kristitynfoorumi.fi/armoonkoti.pdf
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6331
Vs: Pyhitys
« Vastaus #239 : 25.02.21 - klo:21:38 »
Vastaan crystalvoicen viestiin pätkittäin, jotta käytän tarpeeksi aikaa kunkin kappaleen ajatuksen löytämiseen.

Tässä hänen toinen kokonaisuutensa, mikä on jatkoa edelliselle.
Lainaus
Seuraako ajallisesti siitä, kun ihminen on jättänyt legalistisen "pelastustien" jälkeensä ja uskon kautta ottanut vastaan Jumalan armon, että opetus armosta ja Pyhä Henki uskovassa vaikuttavat pyhitystä eli Jumalan mielen mukaista elämää, jota ihmisen pyrkimys lain mukaiseen elämään ei saavuttanut? Jos laki kasvattaa uskoon, se kasvattaa käsittääkseni sellaiseen uskoon, jonka kohde tai sisältö on Jumalan armo. Laki ei kristillisessä mielessä nähdäkseni kasvata sellaiseen pyhyyteen, joka saavutettaisiin ilman uskoa armoon, jos ihminen oikein ponnistelisi pyrkien saavuttamaan pyhän elämän ideaalin. Ihmisen turmeltuneen luonnon tähden pyrkimys Jumalan lain mukaiseen tai pyhään elämään ei saavuta päämäärätavoitettaan (esim. Room. 7:9-10 ja 1 Kor. 15:56b).

Juu mielestäni se menee noin.