Kirjoittaja Aihe: Unet  (Luettu 8582 kertaa)

Poissa NanoK

  • Viestejä: 318
Vs: Unet
« Vastaus #30 : 29.08.19 - klo:09:01 »
Hauska sattuma tänä aamuna kun muistelin viimeyön unta jossa oli hyvä tunnelma. Radiosta tuli ohjelmaa joka ei sillä hetkellä miellyttänyt ja päätin kokeilla pitkästä aikaa mitä Radio Deiltä tulee. Heti kun vaihdoin kanavaa, alkoi soida: "Kun unesta tulee totta..."  :D Anteeksi jos olen epäileväinen, mutta jätetään nähtäväksi. En viitsi sitä sisältöä alkaa purkamaan, ihmissuhteita/uusia ystäviä ja yhteyden kokemista lähinnä.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #31 : 06.09.19 - klo:11:08 »
Näin tänä aamuna varsin ikävän unen. Unessa nimittäin menetin lähes kokonaan muistini. Olin menossa johonkin tärkeään tapaamiseen ja yht´äkkiä en enää muistanut, ketä minun piti tavata, missä ja minkä vuoksi. Olin jossakin kaupungilla, mutta ei ollut hajuakaan, mistä tulen ja mihin olen menossa eikä sitäkään, miksi olen liikkeellä.

Kun sitten heräsin, se tunne jäi ikäänkuin päälle, enkä heti osannut iloita siitä, että se olikin vain unta. Tietenkin on jo ollut muistihäiriöitä ja varsinkin nimet ovat olleet kateissa kauankin, mutta yleensä palautuvat jonkin ajan kuluttua, mutta tätähän tapahtuu paljon nuoremmillekin.

Muistisairaus on eräs pahimmista sairauksista. Kyllä on suuri kiitosaihe, kun muisti toimii näinkin hyvin.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Janne

  • Viestejä: 661
Vs: Unet
« Vastaus #32 : 06.09.19 - klo:11:48 »
Yhden asian sanon vielä kahvista. Eli tutkimusten mukaan kahvi parantaa muistia ja ehkäisee dementiaa. Jos sinun maha ei kestä perinteistä niin juo watsakahvia se on kuulemma vatsaystävällistä.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.214731

Poissa Pienviljelijä

  • Viestejä: 34
Vs: Unet
« Vastaus #33 : 11.10.19 - klo:19:56 »
Olen huomannut että unilla on sellainen valveillaoloon vastakkainen näkökulma. Kun on masentunut (kyllä tiedän tunteen) näkee onnellisia unia ja kun taas menee oikein päin puuta niin voi nähdä painajaisia. Jos on vihainen jollekkin ja suorastaan hautoo kostoa, näkee unia missä ystävystyy "vihamiehensä" kanssa. Näin minulla. Viimeisin mielenkiintoinen oli sarjaa uusia tai olemattomia maantieteellisiä paikkoja ja rakennuksia. Olin kyntämässä peltoa jota ei enää ole ja rajanaapuri oli hakkuuttanut metsän pois niin että avoin järvinäkymä aukeni hienosti pitkälle. Joskus nämä uudet paikat ovat niin todentuntuisia että herättyään pitää oikein miettiä missä on oikeasti käynyt. Samat paikat myös toistuvat erilaisin "karttapohjin".

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Unet
« Vastaus #34 : 14.10.19 - klo:03:36 »
Näin tänä aamuna varsin ikävän unen. Unessa nimittäin menetin lähes kokonaan muistini.

Juu, joskus ne unet näemmä tulevat toisille jälkijättöisesti  ;).

No joo, mutta vaikka olen Sinua jonkin verran nuorempi niin muisti pätkii nimien suhteen aika pahasti. Lisäksi on sellainen ongelma, että kävelen joskus keittiöön ja seison siinä sitten pohdiskellen mitä tulin keittiöstä hakemaan.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #35 : 14.10.19 - klo:10:15 »
No joo, mutta vaikka olen Sinua jonkin verran nuorempi niin muisti pätkii nimien suhteen aika pahasti. Lisäksi on sellainen ongelma, että kävelen joskus keittiöön ja seison siinä sitten pohdiskellen mitä tulin keittiöstä hakemaan.

Voin lohduttaa sinua, että muisti toimii juuri noin, jos se on normaali. Minulla tapahtuu usein juuri kuvaamallasi tavalla. Menen johonkin (esim. keittiöön) tekemään tai hakemaan jotakin, mutta sitten en enää muistakaan, mitä piti tehdä. Asia palautuu usein mieleen, kun palaa siihen paikkaan, jossa se ajatus tuli.

Aamuyöllä tapahtui hassu juttu. Tuli mieleen pressaparimme. Mietin hetken, onko pressan nimi Saul vai Sauli. Päädyin jälkimmäiseen (toivon, että se on oikein) ;) Mutta pressan puolison nimi katosi jonnekin, mutta ajattelin kokeilla, että putkahtaako se mieleen ilman, että sillä vaivaan itseäni. Muutama minuutin kuluttua tuli mieleen Jenni Haukio ilman mitään epäilystä siitä, onko se oikein. Muisti siis toimii jotenkin jälkijättöisesti ja se taitaa olla ihan normaalia. Johtuisko se siitä, että "kovalevy" alkaa olla täynnä?  ;)

Varsinainen muistisairaus ei olekaan sitten mikään hupijuttu. Käyn muistisairaan siskoni luona 2-3 viikon välein. Hän kyllä aina tuntee minut ja vaimoni. Sanoopa jonkun sanankin. Sitten hän jatkaa sanomalehden lukemista itsekseen, eikä juuri mitään puhu omasta aloitteestaan.

Se, mikä tilanteessa on mielestämme parasta, on se ettei hän itse näytä mitenkään kärsivän tilanteesta, eikä ole edes murheellinen siitä, vaikka vajaan tunnin kuluttua taas lähdemme. Hänen luonaan käy kodinhoitaja neljä kertaa päivässä, joten hänelle näyttää riittävän ne kontaktit.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Unet
« Vastaus #36 : 14.10.19 - klo:20:59 »
Hööh.  Kirjoitin tänne monimutkaisen tarinan viimeöisestä unestani.
Se ei nyt näy missään.  En viitsi aloitttaa uudestaan.  Ei ollut varmaan tärkeä.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Unet
« Vastaus #37 : 14.10.19 - klo:21:25 »
Jos näitkin unta siitä, että kirjoitit unesi tänne?


(ylläpito ei ole tehnyt mitään toimia ko. viestin suhteen eikä ole nähnyt samaa unta)

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Unet
« Vastaus #38 : 14.10.19 - klo:23:44 »
Mulle kävi samoin kuin Solterolle toisessa ketjussa. Viesti vaan hävisi.
« Viimeksi muokattu: 15.10.19 - klo:00:00 kirjoittanut sandia »

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Unet
« Vastaus #39 : 16.05.20 - klo:16:39 »
Uutena jäsenenä kerron viime öisen uneni arvioitavaksi(jos edes on tarvetta).Ensiksikin:Ajoin kahdella polkupyörällä.Toista poljin,toista kuljetin vieressäni,vaivalloisesti.Paljon matkatavaroita,jotka tiesin ostaneeni.Tuli esteitä,,portteja,mutta joku avasi ne edessäni,niin että matkani jatkui.Näin polkiessani bussipysäkillä ihmisjoukon ja tiedustelin iäkkäältä naishenkilöltä kulkeeko tästä määränpäähän autoja,johon voisin tavaroineni nousta.Hän vastasi:"Neljä kertaa päivässä kulkee auto.Mukaan otetaan yksi henkilö kerrallaan".Tähän muistikuvani loppuvat kyseisestä unesta.Joku tässä jäi askartelemaan aivoissani.

Innostuin lukaisemaan vanhoja juttuja ja tämä Ullamaijan ekakirjoitus tuli vastaan. Jospa se uni tarkoitti tätä korona-ajan matkustelemista?  ;D

Itsekin näin yhteen aikaan kummallisia unia ikäänkuin niillä olisi jotain merkitystä. Olen kertonut niitä tämän ketjun alussa.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Unet
« Vastaus #40 : 16.05.20 - klo:18:05 »
Näin viime yönä unta, että meidän kissa tuli takaisin kotiin.
Tuli keittiöön ja hyppäsi syliini.
Mutta ikävä kyllä se ei ole totta. Todennäköisesti päätyi kajootin ruokalistalle viime kesänä.  :'(

Poissa ullamaija

  • Viestejä: 203
Vs: Unet
« Vastaus #41 : 16.05.20 - klo:19:16 »
En itse muista yhtään koko unta.Jotain pientä kajastusta,kun luin ylläolevan.Ei taida selitystä tarvita.Auto tuli ja meni.

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Unet
« Vastaus #42 : 17.05.20 - klo:17:05 »
Muutaman kerran vuodessa näen painajaisunen:

Olen muuttanut takaisin asuntoon, josta olen ollut kauan pois. 
Talo on hyvin iso, mutta yksikerroksinen.
Ennen nukkumaanmenoa tarkistan, että kaikkien huoneiden ikkunat ja ulko-ovet
ovat lukossa.
Kun olen sängyssä, alan kuulla askelia ja pientä kolinaa jostain huoneesta.
Nousen ylös ja hiivin rakennuksen toiseen päähän.
Siellä käy selvästi veto ja puutarhan lasiovi on raollaan.
Lukitsen sen, mutta samalla tiedän, että joku on tullut jo kerran lukitsemastani ovesta sisälle.
Kävelen takaisin makuuhuoneeseeni ja alan nukkua,
koska muuta ei ole tehtävissä.  En koskaan tarkista muita huoneita.
Huoneeni ovessa ei ole lukkoa.
Vähän ajan kuluttua herään ja kuulen jonkun liikkuvan oven takana.
Silloin kysyn, kuka siellä on.
Kukaan ei vastaa, mutta ovenkahvaa painetaan ja joku tulee hiljaa sisälle.
On hyvin hämärää.
Yritän sanoa "ei saa tulla, menkää pois, kuka olette" jne,
mutta en saa aikaan minkäänlaista ääntä.
Yhtäkkiä huomaan, että joku istuu tuolilla sänkyni vieressä.
Henkilö ei sano mitään, vaan istuu hiljaa paikallaan.
Tunnelma on aika ahdistava.

Silloin aina herään.
Joskus uni on ollut todellinen painajainen, mutta useimmiten tunnelmaltaan lievempi versio.

Tällaisen unen selitetään yleensä kai tarkoittavan, että minulla olisi "käsittelemättömiä pelkoja" tms.
En usko siihen.
En yleensä pelkää mitään oikeastikaan vaarallisissa tilanteissa.
Olen siis rohkea.
Koska näen tuollaisen, melkein samana toistuvan unen silloin tällöin,
oletan kokevani luonnolliset, ihmisyyteen kuuluvat pelot unen aikana.
Siksi minun ei tarvitse pelätä hereillä ollessani.

Unethan ovat tosielämää, siis oikeasti totta,
koska unen näkijä elää niissä vahvasti mukana, kokee asioita ja tunteita ja saa muistoja.
Niissä ei vain tarvita hereillä ollessa käytettäviä aisteja,
eikä järki tai moraali ole rajoittamassa kokemuksia.

Em. unessakin olen oikeasti vaarallisessa talossa.
Kyse ei ole "vain unesta", koska olen siinä mukana koko minuudellani.
En muutu nukkuessani toiseksi henkilöksi, joten unimaailman päähenkilö olen minä.
Siksi voin oikeasti pelätä unessa, joka on paljon käytännöllisempää kuin jos
olisin valveilla ollessani arka.

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Unet
« Vastaus #43 : 18.05.20 - klo:17:27 »
Minä näin tosi rankkoja painajaisunia vanhempieni kuoltua. Heräsin ahdistukseen ja aina kun oli uudelleen nukahtaa, unessa tuli uusi kauhukuva. Se oli rankkaa.
Ymmärsin sen niin, että valveilla ollessani en todellakaan osannut tuntea mitään, vaikka sisällä oli hyvin voimakkaita tunteita, en vain osannut tai uskaltanut kohdata niitä valveilla ollessa. Piti olla vahva lasten takia ja samalla olla töissä.

Olin täysin ulalla mitä tehdä itseni takia. Pikkuhiljaa se sitten avautui. Aloin uskaltaa kohdata ja kokea voimakkaitakin tunteita. Se auttoi. Niinkuin paine väheni, ja sitä kautta painajaisunet loppuivat.

Muistan miten kävi viimeisen painajaisunen. Taas näin äitini kuolleen ruumiin, tällä kertaa makaamassa kasvoillaan keittiöni lattialla, ja samalla koin että äiti ikäänkuin kerjäsi minulta sääliä.
Unessa tympäännyin siihen ja sanoi, äidille, että lopeta tuo, sä oot kuollut.

Se ei enää tuonut ahdistusta, vaan tuollainen hohhoijaa olo. Se oli viimeinen tuollainen painajasuni.

Pystyin käsittelemään sen unessa ilman paniikkia.

Paikalla sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6327
Vs: Unet
« Vastaus #44 : 18.05.20 - klo:17:34 »
Toi oli siis ikäänkuin kommentti Solteron ajatukselle, että unet ovat todellista elämää. Siis ajattelen että tuo on hyvin todettu.