Kirjoittaja Aihe: Mikä on Sinun harhasi?  (Luettu 1882 kertaa)

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Mikä on Sinun harhasi?
« : 20.06.14 - klo:17:53 »
Olisin voinut yhtä hyvin kirjoittaa otsikoksi: "Mikä on minun harhani?", mutta se ei olisi niin provosoiva ja tuskinpa siitä keskustelua syntyisi.

Jaakob kirjoitti: "Monessa kohtaa me kaikki hairahdumme." Vaikka Jeesus on totuus, hänen omansa eivät kuitenkaan aina vaella totuudessa ja jos olisivat vaeltaneet, niin kristikunnan historia olisi muodostunut kokonaan toisenlaiseksi. Tämä on hyvä aina pitää mielessä ja siksi olisi itse kunkin hyvä tiedostaa se, mikä on minun harhani. Sen tiedostaminen ei ole lainkaan helppoa ja edellyttää nöyryyttä.

Kristikunnassa on ollut suuria Jumalan miehiä, joilta olemme saaneet paljon hyödyllistä opetusta. Heitä on ollut mm. Luther, Wilkerson, Rosenius, Paavo Ruotsalainen, Lestadius ym. ja meidän aikanamme muutamia muita. Ja jokainen heistä on kuitenkin jossakin kohtaa erehtynyt ja siksi emme voi seurata heitä, vaan meidän on itse etsittävä totuutta. Ja tämän etsinnän tulisi olla jatkuvaa.

On syytä tiedostaa ja se, että kenelläkään heistä (eikä meistä) ole ollut eikä ole koko totuutta, on vain totuuden sirpaleita. Meiltä ei kysytäkään, kuinka pitkällä olemme totuudessa, vaan rakastammeko totuutta (2. Tess. 2. luku).

Roseniusta on pidetty yhtenä evankeelisen uskon pylväänä täällä Pohjolassa. Hänen kirjoituksiaan on koottu mm. kirjaan Tie rauhaan. Kirjan puoleen väliin asti on ihmeen kirkasta evankeliumia, mutta sitten kirja muuttuu niin lakihenkiseksi ettei pahemmasta väliä.

Edelläolevan perusteella teen itselleni kysymyksen: "Mikä on minun harhani?" Toivon, että moni muukin tekee tämän kysymyksen itselleen. Jospa Jumala saisi antaa meille näkökykyä tässä vakavassa asiassa.
« Viimeksi muokattu: 20.06.14 - klo:17:55 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Mikä on Sinun harhasi?
« Vastaus #1 : 20.06.14 - klo:20:45 »
Tietenkin on hyvä lukea silloin tällöin hengellisten opettajien kirjoittamia kirjoja.
Joillakuilla saattaa olla opettamisen armolahja, profeetallista sanaa tai muuten Herralta saatua tietoa.
Mutta ketään ihmistä  ja hänen mahdollisesti ympärilleen keräämäänsä kannattajajoukkoa ei kannata olettaa kaikkitietäväksi neuvonantajaksi, jonka kauttta alkaa suodattaa Raamatun opetusta.
Tästä ilmiöstä Paavalikin varoittaa:

"Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen".
 Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?"
(1. Kor. 1: 12-13)

On turvallisinta luottaa Jumalan Sanaan ja ihmisten kirjoittamia kirjoja lukiessaan arvioida kaikkea Sanan kautta.
Silloin välttyy alkamasta soveltaa ihmisoppeja Kristuksen opin sijaan.

Seurakuntakin on paras valita sen mukaan, opetetaanko siellä Raamatun mukaisesti.
Minä esim. olen hakeutunut helluntaiherätykseen, koska siellä useimmat opettajat julistavat raamatullisesti- siis niissä seurakunnissa, joissa olen ollut mukana.

On parempi olla seurakuntayhteydessä, jossa edes todennäköisimmin saa kuulla Raamatusta lähtevää Sanan opetusta eikä ihmisviisaudella laadittuja oppeja.

Jos jossain helluntaiherätyksen haarassa joku julistaakin enemmän tai vähemmän ihmisoppia, minun ei tarvitse sellaista kuunnella.
Jos menen luterilaiseen kirkkoon, siellä saattaa olla Jumalan Sanaa opettamassa jopa raskaana tai kuukautistilassa oleva Jeesukselle vieras tyttö, joka on juuri kastanut vauvan, rukoillut kuolleiden puolesta ja siunannut homoseksualistiparin rakkausliiton.
Jos tuollaista alkaa esiintyä niissä helluntaiseurakunnissakin, joissa olen osallisena, vaihdan tietenkin uskovien yhteisöä.
« Viimeksi muokattu: 20.06.14 - klo:21:18 kirjoittanut Soltero »

wakan

  • Vieras
Vs: Mikä on Sinun harhasi?
« Vastaus #2 : 20.06.14 - klo:21:10 »
Onko edes mahdollista tietää omaa harhaansa? En usko. Jos on harhassa ja tajuaa sen, eihän se silloin ole enää mikään harha. Oman harhan paljastumiseen tarvitaan ulkopuolista apua tai jokin syvä kriisi.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Mikä on Sinun harhasi?
« Vastaus #3 : 20.06.14 - klo:21:28 »
Onko edes mahdollista tietää omaa harhaansa? En usko. Jos on harhassa ja tajuaa sen, eihän se silloin ole enää mikään harha. Oman harhan paljastumiseen tarvitaan ulkopuolista apua tai jokin syvä kriisi.

Olet varmaan oikeassa, tuskin harhassa oleva tunnistaa olevansa harhassa, ellei joudu kriisiin. Syvä kriisi auttaa harhan paljastumisessa ja siitä irti pääsemisessä. Kun Jaakob sanoo, että monessa kohtaa me kaikki hairahdumme, niin eikö se tarkoita sitä, että hairahtuminen on hyvin tavallista?

Kun harhaoppeja tulee seurakuntiin, niin harva niitä heti tunnistaa harhaopiksi. Silti monella uskovalla on sisimmässään jonkinlainen "tunne", että kaikki tässä ei ole kohdallaan. Uskon, että tuon tunteen vaikuttaa sisimmässä asuva Pyhä Henki. Jos vastoin varoittavaa "ääntä" lähtee johonkin tuntemattomaan mukaan, niin "ääni" yleensä vaikenee.

Moni voi kuitenkin kertoa niistä harhoista, joihin itse on joutunut. Yksi harhoistani lähti liikkeelle kasteesta, koska kuvittelin, että nyt olen Jumalalle otollisempi ja että vain lapsikasteen saaneet uskovat olisivat alemmalla tasolla ja jotenkin ymmärtämättömämpiä kuin minä.
« Viimeksi muokattu: 20.06.14 - klo:21:32 kirjoittanut Paulus »
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Mikä on Sinun harhasi?
« Vastaus #4 : 23.10.18 - klo:21:42 »
Tästä vanhasta pohdinnasta tuli mieleen ajatus, joka luultavasti on käynyt lähes jokaisen uskovan mielessä. Se on se, että jos pystyisin elämään jotenkin paremmin, niin Jumalakin hyväksyisi minut paremmin.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Vs: Mikä on Sinun harhasi?
« Vastaus #5 : 23.10.18 - klo:22:21 »
Helposti sitä luiskahtaa ajatuskuvioon; oma vaellus >Jumalan mielisuosio / kiukkuinen jumala.
Näin se vaan menee....

Tuosta Roseniuksen "Tie rauhaan" kirjasta.
Monen muunkin vastaavan kohdalta. Kirja kun kootaan aikaisemmista kirjoituksista. Mukaan tulee myös sitä aineista, joka on vielä
sieltä uskon nuoruudesta; jolloin laki / evankeliumi on vielä sekaisin.
Kirjan kokoajalla lain ja evankeliumin erottaminen on hukassa ja ottaa kirjan täytteeksi ainesta sieltäkin; minkä esim. Rosenius olisi hylännyt.
Hallesbyn hartauskirja tulee mieleen; jossa koottu eri vuosikymmeneltä hartaustekstejä. Sivuilla kirkasta evankeliumia ja lakihenkistä tekstiä sulassa sovussa. :(

Ifa

  • Vieras
Vs: Mikä on Sinun harhasi?
« Vastaus #6 : 24.10.18 - klo:05:31 »
Helposti sitä luiskahtaa ajatuskuvioon; oma vaellus >Jumalan mielisuosio / kiukkuinen jumala.
Näin se vaan menee....
Ootko funtsinut, mistä tällainen kuvio johtuu?

Ifa

  • Vieras
Vs: Mikä on Sinun harhasi?
« Vastaus #7 : 24.10.18 - klo:19:09 »
Tästä vielä jatkona, että tuo edellä mainittu kuvio lienee yleistä ihmismielelle. Varsinkin uskosta osaton saattaa ajatella, että ei Jumalalle kuitenkaan mikään riitä eikä kelpaa. Mutta uskoontulon myötä tämäkin alkaa muuttua Jumalan rakkauden vallatessa sydäntä. Armo ja rakkaus ovat mullistavia voimia, ne ovat kuin voimallinen virta tai auringonnousu, jonka voimasta kaikki kahlitsevuus ja pimeys väistyy välttämättä. Ihminen alkaa aavistaa ja yhä selvemmin tajuta, että minä kelpaan, minut on hyväksytty, olen rakastettu ja turvassa. Jumala Jeesuksessa myös antaa voiman vastustaa syntiä ja vahvistaa Jumalan tahdon tekemisessä.

Poissa Pökkelö

  • Viestejä: 705
Vs: Mikä on Sinun harhasi?
« Vastaus #8 : 24.10.18 - klo:22:02 »
Kyllä. Synnin seuraustahan se ihmisessä on.
Juuri noin ajattelen mitä kirjoitat jatkoon.