Ajattelen, että Raamattua lukiessa saa tasapainoisen ihmiskäsityksen.
Juu, synti on aika olennainen ja hyödyllinen käsite ihmiselämään, kuten joskus jossain toisessa viestissä sanoit.
Toki ehkä vielä tärkeämpää on Jumala-käsitys: VT:n pyhä ja voimallinen Jumala valtaistuimellaan ja UT:n Jeesus Kristus ristillä avaavat Jumalasta hieman erilaisia puolia. Tai näin näkisin itse, tai siltä se ainakin tällä hetkellä tuntuu.
Jumala on läsnä sekä taivaassa, siis toisessa näkymättömässä todellisuudessa, että täällä langenneessa näkyvässä maailmassa (Kristus lihassa n. 2000 vuotta sitten, Pyhä Henki nykyisin).
Samoin Raamatusta saa myös hyödyllisen ja toden kuvan siitä, että luomakuntaan mahtuu muitakin hengellisiä toimijoita kuin ihmiset ja Jumala (enkelit, henkivallat). Monenlaista vaikutetta on todellisuudessa - ei tule niin yllätyksenä.
Tämän ajan ihminen on yhtä haavoittuvainen, eksyvä, eksynyt hengellisesti kuin aina ennenkin.
Kun valitsen vihata jotain ihmistä, kun valitse halveksia toista ihmistä, kun käännän ajatukseni Jumalan sanan totuuksista muuanne alan mennä enemmän hengelliseen pimeyteen.
Kadonneiden lampaiden määrä tuntuu tilastollisestikin vain lisääntyvän. Tuosta vihasta - tai pikemminkin ärsyyntymisestä - on itsellänikin jo kokemusta esimerkiksi tältä päivältä. Ja ellei pidä varaansa, niin negatiivisuus kyllä voisi vain lisääntyä. En ainakaan itse ole erityisen rakkaudentäyteinen ihmistyyppi.
Nykyihminen kamppailee kaiken sen kanssa minkä kanssa kaikki sukupolvet ovat kamppailleet: kuolevaisuus, elämän arvaamattomuus, sairaudet, petetyksi tuleminen, pettäminen, yksinäisyys, masennus, ahdistus ovat totisinta totta tänäkin aikana.
Olen välillä lukenut naistenlehtiä ja niissä on ainakin se hyvä puoli, että elämän ja ihmissuhteiden moninaisuus tulevat esille. Oma lähestymistapani on enemmänkin ehkä vähän teknisempi tai palikka-ajattelullinen, mutta onhan elämässä kaikenlaista. Toiset ihmiset ja ihmissuhteet ovat iso osa elämää, miehillekin.
Raamatun mukaan ainoastaan Jumalan puoleen kääntyminen ja Jumalan sanan edessä nöyrtyminen johtaa lopulta rauhaan, tasapainoon.
Tavallaan on rauhoittavaa, että Jumalan edessä ei tarvitse esittää mitään - syntinen on syntinen, vaikkakin armahdettu. Ja kun synnit on anteeksiannettu, niin ne on. Ihmisluonto on lihan puolesta raadollista ja synnin kanssa kamppailua on riittämiin itse kullakin. Turhan mahtipontisuuden ja egoilun voi jättää pois, vaikka sekin välillä nostaa päätään.
Kristillinen uskon ulottuvuus tuo toivon ja merkityksen elämään, kaikki ei ole vain satunnaisia atomeja.