Kirjoittaja Aihe: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa  (Luettu 616 kertaa)

Poissa Mice

  • Viestejä: 1651
Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« : 15.01.22 - klo:10:33 »
Olen viime aikoina miettinyt elämääni taaksepäin. Näen hyvin paljon Jumalan johdatusta. Paljon enemmän kuin silloin asioiden tapahtuessa. Ne tuntuivat vain sattumilta ja luonnollisilta tapahtumilta. Ja hyvä niin, koska ihmisen mielelle on terveellistä elää arkisessa hetkessä, vaikka eläisikin tietämättään Jumalan ennalta suunnitelluissa teoissa.

Jumala on kaikkivaltias. Hän toteuttaa suunnitelmansa. Ja jostain syystä Hän on päättänyt käyttää meidän kurjien elämiä suunnitelmiensa toteuttamiseen. Ihmeellisellä tavalla Jumala johdattaa ympärillemme ihmisiä joilla on kaipuu Jumalan puoleen. Voi viedä vuosia, että se luoksemme lähetetty ihminen tuo esiin sen kaipuunsa. Tässä tarvitaan kärsivällisyyttä. On tärkeää, että emme kiirehdi, vaan luotamme Jumalan aikatauluun. Silloin asiat tuntuvat sujuvan kuin itsestään. Meidän ei ole pakko kiireessä todistaa uskostamme tavan vuoksi, vaan jos maltamme, niin Jumala avaa siihen sopivan tilaisuuden. Sitä ennen on jo usein rakentunut terve luottamus siihen jolle pääsemme todistamaan.

Laitetaan luottamuksemme Jumalan suunnitelmiin ja Hänen viisauteensa. Hän avaa ajallaan ovet. Ja antaa oikeat hetket ja jopa sanat. Me voimme elää vapaina Hänessä. Usko ei synny pakottamalla, eikä uskossa eläminen ole pakonomaista.
Ihmisroska

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #1 : 15.01.22 - klo:12:22 »
Micen viesti muistutti minua Raamatun kohdasta minkä satuin lukemaan eilen illalla Sakarjan 6. luvusta.
En väitä ymmärtäväni koko lukua täysin ollenkaan, mutta yksi kohta nousi esille.

Siinä on symboliikkaa hevosista, jotka lähtevät eri ilmansuuntiin ja profeetaa käskettiin kiinnittämään huomio niihin hevosiin, jotka lähtevät pohjoiseen päin, koska ne vievät Herran hengen sinne suuntaan vaikuttamaan siellä.

7 Kaikki nämä vahvat hevoset odottivat innokkaina käskyä lähteäkseen liikkeelle. Herra sanoi: "Menkää kiertelemään maata!" Niin ne lähtivät kaikkiin suuntiin. 8 Minulle hän sanoi: "Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä."

Vuoden 38 käännöksessä se kohta menee näin:

Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata." Ja hän sanoi: "Menkää, kuljeksikaa maata". Ja ne kuljeksivat maata.
8. Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".


Minulle tuli mielikuva siitä, että Herran henki vaikuttaa aivan kaikessa juuri niinkuin Herra tahtoo.

Tietty ajattelin omia kuvioitani vankilassa ja kaikkea mitä siellä kohtaan. Mikään ei ole Herran vaikutuksen ulottumattomissa.
Varmaan sama siellä missä Mice asuu.
Pohjoisessa maassa. :)

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #2 : 15.01.22 - klo:13:48 »
Tässä on runsaasti mielipiteitä. Jotkut jopa ajattelevat, että Raamatussa tarkoitetaan meidän Pohjanmaatamme. Olemmehan tietysti Pohjoismaa, mutta kyllä mielestäni Raamatussa se pohjoinen on Mesopotamia mitä tarkoitetaan eikä vuosille Kristuksen jälkeen ole tällaisia paikkoja tulkittaviksi.
Jos todella halutaan nähdä Raamatussa tällaista, niin Pohjoinen maa olisi Moskovan seutu, mutta ei. Raamattu todistaa vain Jeesuksesta Kristuksesta meille tuon ajan jälkeen ja Raamattuun ei ole lupa lisätä omiaan ettei harhaudu. Tässä tervein ja viisain on E. Junkkaala.
Toistan kukaan muu ei ole aina oikeassa kuin Jumala ja hän ei ole kertonut kaikkea, eikä kerrokaan ajassa. Kaikki selviää uudessa luomisessa. Tiemme on suora Jeesuksessa, mutta etsimme kaikkea mahdollista mutkaa matkaan. Ihan turhaa ovat nuo kaikki spekuloinnit. Todistaa vain, että ei todella usko Jeesukseen K. Jumalana, sovittajana ja ystävänä/armahtajana, joka tuleva on.

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #3 : 15.01.22 - klo:15:09 »
Ihan turhaa ovat nuo kaikki spekuloinnit. Todistaa vain, että ei todella usko Jeesukseen K. Jumalana, sovittajana ja ystävänä/armahtajana, joka tuleva on.
Ei se aivan niinkään ole, että VT:n lukeminen ja siellä olevan symboliikan pohtiminen todistaisi uskomme Jeesukseen olevan kyseenalaista. Mitä varten VT on olemassa, jos ei lukemista varten?

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #4 : 15.01.22 - klo:15:25 »
No ei tietenkään t o d i s t a , mutta tulee mieleen syntiselle. Kyllä luterilainenkin lukee ahkerasti Vanhaa Testamenttiakin, mutta Uuden Testamentin läpi ikään kuin ja näin näkee Kristuksen siellä ja usko vakiintuu ja vahvistuu.
En ala tästäkään väittelemään, koska tämä riittää minulle ja muusta en tiedä. Sittenpähän nähdään ja salaisuudet tulevat ilmi. Mitä hyötyä tietämisestä nyt on? Emme mitään voi vaikuttaa ja tulkintoja on (10 000 ja 10 kpl). Yksin Kristus...
Kuinkas luet?” (Luuk. 10:26).

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #5 : 16.01.22 - klo:12:14 »
Tässä on runsaasti mielipiteitä. Jotkut jopa ajattelevat, että Raamatussa tarkoitetaan meidän Pohjanmaatamme. Olemmehan tietysti Pohjoismaa, mutta kyllä mielestäni Raamatussa se pohjoinen on Mesopotamia mitä tarkoitetaan eikä vuosille Kristuksen jälkeen ole tällaisia paikkoja tulkittaviksi.
Jos todella halutaan nähdä Raamatussa tällaista, niin Pohjoinen maa olisi Moskovan seutu, mutta ei. Raamattu todistaa vain Jeesuksesta Kristuksesta meille tuon ajan jälkeen ja Raamattuun ei ole lupa lisätä omiaan ettei harhaudu. Tässä tervein ja viisain on E. Junkkaala.
Toistan kukaan muu ei ole aina oikeassa kuin Jumala ja hän ei ole kertonut kaikkea, eikä kerrokaan ajassa. Kaikki selviää uudessa luomisessa. Tiemme on suora Jeesuksessa, mutta etsimme kaikkea mahdollista mutkaa matkaan. Ihan turhaa ovat nuo kaikki spekuloinnit. Todistaa vain, että ei todella usko Jeesukseen K. Jumalana, sovittajana ja ystävänä/armahtajana, joka tuleva on.

En minä sitä tarkoittanut. Ponttinihan ei ollut tuo pohjoinen maa.
Kunhan sanoin, kun se nyt siinä oli.

Kyllä se niin on, että virsistä on kuuluu laulaa kaikki säkeistöt ja Raamatusta lukea kaikki jakeet.
Minä ainakin luen kaikki jakeet Raamatusta. Ja yritän lukea oikeassa järjestyksessäkin. Alusta loppuun.
« Viimeksi muokattu: 16.01.22 - klo:12:33 kirjoittanut sandia »

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #6 : 17.01.22 - klo:12:08 »
No Sandia, tuossa en ajatellut varsinaisesti enää sinua, vaan Taisto provosoi. Ei mitään hämminkiä, tämä on keskustelupalsta ja tykkään provosoitua ja olla erimieltä, vaikka ikävöinkin samanmielisyyttä.  :)

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #7 : 17.01.22 - klo:17:42 »
Jahas, minä kun koin sen niin että Stiina provosoi, kirjoittamalla "ihan turhaa ovat nuo kaikki spekuloinnit".

Olemme siis tässä asiassa tasoissa, tavallaan.  :D

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #8 : 17.01.22 - klo:18:02 »
Jaa että Taisto provosoi??
Minulta jäi se huomaamatta.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #9 : 18.01.22 - klo:13:25 »
 :) Nyt provosoin, jos ei Raamattua lue Kristus edellä, eksyy tai ei ymmärrä!

Poissa Taisto

  • Viestejä: 2279
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #10 : 18.01.22 - klo:14:30 »
Minäkin provosoin: entäpä jos lukee Raamattua Luther edellä, miten silloin käy?

Kiva harrastus tämä provosointi.  :)

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #11 : 18.01.22 - klo:14:41 »
:) Nyt provosoin, jos ei Raamattua lue Kristus edellä, eksyy tai ei ymmärrä!

Kuulostaa siltä, että et usko Herran opettaneen evankeliumia oikein muille kuin sinulle tällä foorumilla. Muut ovat jotenkin juuri harhaan menossa.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #12 : 18.01.22 - klo:14:51 »
 ??? No jopas!

Miten sattuikaan, että tällä viikolla Avaimia Raamattuun Kansanlähetyksessä Leif Nummela opettaa tästä aiheesta. Lauantaina tulee koko putki. Ihan nyt kyllä johdatusta ja että menin katsomaan tätä:

http://avaimia.net/images/stories/media/RA_2022_01_17_MA_Raamattuavaimet_Leif_Nummela_Hekin_lukivat_Sanaa_mixdown.mp3

Poissa sandia

  • Ylläpitäjä
  • Viestejä: 6328
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #13 : 18.01.22 - klo:15:02 »
Et ottanut kantaa palautteeseeni.

En koe, että kommunikointimme olisi hyödyllistä, joten lopetan sen omalta osaltani tähän, ettei kukaan provosoidu tai joudu kiusaukseen provosoida.

Poissa Stiina

  • Viestejä: 1074
Vs: Jumalan johdatus ja Hänen aikataulunsa
« Vastaus #14 : 18.01.22 - klo:15:54 »
No meillä ei näköjään synkkaa, ei voi mitään. En ymmärrä vihjettä ja kokemustasi. Omasta mielestäni minä (itsekkäästi) puran yleisiä tuntojani. Sinä olet lähes ainoa, joka on suht. avoimesti kertonut näkemyksistään ja meidän tiemme eroavat karismaattisuudessa, josta olen Jumalani edessä luopunut. Tietenkään en ole aina oikeassa ja voin erehtyä pahasti, mutta...
Jatkan tuossa toisessa ketjussa, mihin sinä olet luvannut syventyä paremmin.  :)