Jeesuksen oppi

[sandia]

Jeesus huomattavasti tarkensi 10 kaskyn peilia. Han kasitteli niita motiivi- ja ajattelun tasolla.

[crystalvoice]

Havainnollinen esimerkki Raamatusta ihmisen toiselle ihmiselle peilinä toimimisesta, joka vaati lisäksi selityksen tullakseen ymmärretyksi: 2 Sam. 12:1-7.

[crystalvoice]

Vielä 35 vuotiaana minäkin puin kiukkua Jumalalle elämän osastani yms., koska omasta mielestäni olin täyttänyt 10 käskyä ja rakastan Jumalaa sekä lähimmäistä (jopa enemmän kuin itseäni). Jumala kuuli rukouksen ja näytti syntini. Toivoin silloin, että ei olisi kuullut, vaikka se sai minut vihdoin totuudessa "nöyrtymään" pakon ja totuuden edessä. Ihminen on myös sokea luonnollisessa tilassaan, jos ei salli Pyhän Hengen näyttää...

Ajatteletko, että lain alla elävä, lakihenkinen tai omilla suorituksillaan Jumalan ja samalla todennäköisesti myös ihmisten edessä ansioitumaan pyrkivä ihminen etsii viime kädessä tai pohjimmiltaan kokemusta siitä, että häntä arvostetaan tai että hänellä on tois(t)en edessä hyvä status? Itse ajattelen näin. Koska kristillisessä mielessä ihmisen arvostus tai status Jumalan silmissä on luomisen ja lunastuksen seurausta, hyvää statusta Jumalan edessä ei tarvitse itse ansaita.

Tuntuu hyvältä olla arvostettu muiden edessä. Sosiaalisessa todellisuudessa hyvä arvostus tai siihen liittyvä positiivisen kokemuksen tunne on usean ihmisen tavoittelemisen kohde päivittäin. Ajatelkaamme esim. sellaisia nettifoorumeita, jotka koukuttavat monia, koska niissä on tykkäysnappulat (joissakin jopa sanattomasti tiedostettu kilpailu siitä, kuka saa eniten tykkäyksiä). Sosiaalisessa todellisuudessa arvostus tai paremminkin siihen liittyvä positiivinen mutta nopeasti ohimenevä kokemus on se, mitä useat tavoittelevat (tietysti myös nettimaailman ulkopuolella). Koska arvostus sosiaalisessa todellisuudessa ei ole useinkaan taattu, siihen pyritään erilaisin pyrkimyksin tai ponnistuksin. Vaikka status ei olisi sosiaalisessa mielessä lainkaan vaakalaudalla tai uhanalainen, arvostukseen liittyvä positiivinen kokemus on tietyllä tavalla niin addiktoiva, että moni tavoittelee sitä uudelleen ja uudelleen tuomalla itsensä esiin tavalla tai toisella, vaikka arvostus muiden mielissä ei olisikaan vaakalaudalla rationaalisessa mielessä tai vaikka ihminen ei olisikaan vaarassa unohtua muiden mielistä. Ihminen helposti heijastaa sosiaaliseen todellisuuteen liittyvän hyvän statuksen metsästyksen hengelliseen todellisuuteen.

Alla näkyvässä lyhyessä lainauksessa ortodoksisen kirkon suuresti arvostama Johannes Krysostomos ei voisi mielestäni selvemmin tukea sitä, mitä yritin ilmaista yllä näkyvässä viestissäni.

"Jos tahdomme saada kunniaa, meidän on kartettava kunniaa. Silloin me saamme - kunhan pidämme Jumalan lait - omaksemme kaikkinaiset hyvyydet, sekä tämänpuoleiset että Kristuksen armon lupaamat."

(Johannes Krysostomos: Opetuspuheita Johanneksen evankeliumista 1. 80, 2001)

Krysostomoksen sanat ovat verrattavissa mielestäni siihen, kun joku ei-hengellisessä tai uskonnottomassa viitekehyksessä ilmaisee silmäänpistävällä tavalla muille, ettei hän välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Hän todennäköisesti haluaa viestittää olevan monien muiden yläpuolella (korkeammassa statuksessa) siinä suhteessa, ettei hän muka välitä statuksestaan muiden ihmisten silmissä tai heidän kehuista tai halveksunnasta, vaikka todellisuudessa mitä todennäköisimmin välittää, sillä ilmaistessaan näennäisen riippumattomuutensa muiden mielipiteistä tai häneen kohdistuvista arvosteluista, hänen omassa mielessään hänen oma statuksensa muihin verrattuna kohoaa, sillä eikö moni haluaisi kokea olevan suuressa määrin riippumaton ihmisten mielipiteistä, tai eivätkö monet ihaile niitä, jotka ovat itsevarmoja ja ihmisten näkemyksistä ei-tuhoisalla-tavalla ainakin päältä katsoen suuressa määrin riippumattomia? Jos näin, sen "mainostaminen", ettei ole muka riippuvainen muiden arvostuksesta, on todellisuudessa sen ilmaisemista, että välittää muiden arvostuksesta.

Krysostomos tekee eron ihmisiltä saatavan kunnian ja Jumalalta saatavan kunnian välillä, mutta kunniaa tai hyvää statusta ulkopuolisen tahon silmissä hänkin tavoitteli. Elää ihmisenä ja olla kuitenkin etsimättä minkäänlaista kunniaa tai hyvää statusta tai arvostusta muiden silmissä henkisessä mielessä on nähdäkseni sula mahdottomuus, ellei ihminen ole rakenteeltaan täysin poikkeuksellinen.

[Paulus]

Keskisuomalaisessa on Pysähdy hetkeksi -palsta. Mielestäni siinä sanottiin tänään jotain merkityksellistä, koska on helatorstai.

[crystalvoice]

Olen jossain täällä kertonut edesmenneestä uskovasta tädistäni, joka kuoli yli 90-vuotiaana. Hän palveli koko ikänsä toisia, mutta luultavasti ei ollut lainkaan tietoinen hyvistä teoistaan. Ne vain kumpusivat hänestä, ne olivat "osa" häntä ja hänen persoonallisuuttaan.

Jos ihminen aidosti tai spontaanisti tai luonnostaan tahtoo tehdä jotain, hän tekee sen, jos ei ole ulkoista estettä, joka estää tekemisen. Jos tai kun mainitsemasi ihminen ei tehnyt ulkoapäin tulleen lain pakotuksesta sitä, mitä teki, hän ei tehnyt sitä mitä teki orjan mielellä tai vastenmielisesti. Jos hän olisi tehnyt sitä mitä teki orjanmielellä tai vastenmielisesti, tekonsa eivät olisi olleet nähdäkseni kristillistä toimintaa sanan varsinaisessa mielessä. Hänen kaltaisia ihmisiä, siinä mielessä samankaltaisia, että uhrataan omasta ajasta esim. vapaaehtoistyöhön tai johonkin muuhun hyvään tarkoitukseen tai lähimmäisten palvelemiseen, on tietysti myös kristittyjen ulkopuolella.

Jos ihminen ei halua tehdä jotain, hän ei tee sitä, jos ei ole ulkoista pakkoa tai käskyä, jonka noudattamatta jättäminen ihmisen mielessä merkitsisi suurempaa ahdistusta tai vaikeutta kuin ahdistuneena tai vastenmielisenä sen suorittamisen, mitä ihminen ei luonnostaan ja ilman vastenmielisyyttä tahdo tehdä. Paavalilaisessa tai kristillishengellisessä mielessä voidaan sanoa, että on käskyjä, joita ei voi vastentahtoisesti täyttää, koska ne käskyt edellyttävät tullakseen täytetyiksi sellaista puhtautta ja täydellisyyttä, ettei ihminen kykene niitä käskyjä täyttämään. Niitä käskyjä en tässä viestikohdassa tarkoita.

On tilanteita, joissa usea ihminen toimii velvollisuudesta, vaikka esim. vahvan väsymyksen vuoksi ei niin suuresti haluttaisi. Monelle ihmiselle yhteisössä tai työpaikalla tai lapsuudenkodissa toimiminen velvollisuudentunteesta käsin on muodostanut kuin toisen luonnon, joka automaattisesti toimii niin kuin toimii (siis ilman ulkoa päin tapahtuvaa pakottamista tai uhkaamista tai houkuttelemista). Näiden ihmisten joukossa on tietysti myös kristittyjä. Koska velvollisuudentunnosta käsin toimimisesta tulee monelle ihmiselle kuin toinen luonto, joka on vaikuttamassa kaikkialla, missä ihminen liikkuukin, sen varassa tapahtuvaa toimintaa ei voi kutsua mielestäni orjamaiseksi toiminnaksi tai vastenmieliseksi raadannaksi, jonka tavoitteena on jokin palkka tai ulkoapäin tulevan rangaistuksen välttäminen.

[Stiina]

Jostain syystä nyt putosin jostakin. Keskustellaanko nyt aidasta vai aidanseipäästä? Peukutan kuitenkin Pauluksen lainausta Keskisuomalaisesta.

Tahdon vastaavasti kertoa, että tunnen kaksi naista (kommaria), joista toinen on opettaja ja ateisti; enpä ole kristityissä tavannut niin "hyvää" ja pyyteetöntä opettaja. Toinen on työtoverini (kommari) myös käsittämättömän pyyteetön, aina autamassa, muttei tyrkyttämässä ja on vielä "nöyrä" agnostikko.

Jeesus ei etsinyt omaa kunniaansa, vaan lähettäjänsä. Tietenkin ihminen haluaa, että häntä kunnioitetaan ja ihaillaan (voi muuten huonosti). Monen osa on kuitenkin kärsimys, halveksunta, vankeus yms. jopa marttyyrius, niin kuin on Raamatussa ennustettu. Mitä enemmän tekee oikein ja julistaa Kristusta, sitä varvemmin tässä maailmassa joutuu "ristille". Samoin vajaakykyiset, jos ei heitä taas vähemmistönä aleta nostamaan muiden yli väärin perustein jne.

Jos täällä kaikki muut uskovat ns. vapaaseen tahtoon ja minä en, niin tuskin näissä asioissa voimme ymmärtää koskaan toisiamme. Mutta ne joilla on "vapaa tahto ja - kyky"  pelastuvat hekin vain yksin Kristuksen J. tähden. (Emme voi valita kukaan kuolemmeko vai emme ja rajoitetusti sekä yksilöllisesti muutakaan emme todella voi.) Kunnia on kaikessa yksin Jumalan, joka armahtaa ja on myös Sallimus ja siis JUMALA. Ei ihminen voi missään tapauksessa pelastaa itse itseänsä eikä juuri mitään tehdä, jos ei anneta. (Oletteko te muka kokeneet, että Jumala kiittää teitä jostakin?)

Se on taas se perisynti, että emme ymmärrä toisiamme ja puhumme eri asiasta. 
Haluan jatkaa kirjoittamista kuitenkin. Ei ole niin vakavaa, kuin sen usein kokee. Ihminen on vain ihminen.  Kiva kuulla mielipiteitä kuitenkin!

[Soltero]

 "Ja he hämmästyivät kaikki, niin että kyselivät toisiltaan sanoen: "Mitä tämä on? Uusi, voimallinen oppi! Hän käskee saastaisia henkiäkin, ja ne tottelevat häntä."
(Mark. 1:27)

Tuosta raamatunkohdasta ilmenee selvästi, millaisesta opista on kyse,
kun puhutaan Jeesuksen opista.
Siinä ollaan tekemisissä maailmankaikkeuden suurimpien voimien kanssa.
Saastaiset hengetkin, siis saatanan lähettiläät,
tunnustavat Jeesuksen vallan ja voiman.

Jeesuksen oppi ei siis ole filosofiaa, mietiskelyä eikä etiikkaa.
Se on Raamatussa ilmoitettu pelastusohjelma, joka on tarkoitettu kaikkien ihmisten vakavissaan otettavaksi.

Jeesuksen oppi on Isän, Kaikkivaltiaan Luojan oppia.
Se ei ole monimutkainen, ihmisten seliteltävissä ja muokattavissa oleva uskonnollinen oppirakennelma,
vaan Jumalan Pyhään Sanaan sisältyvä osa pelastushistoriaa,
joka on tarkoitettu paitsi juutalaisille myös kaikille pakanakansojen ihmisille.
Jeesuksen oppi osoittaa Jumalan tahdon.

"Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani."
(Joh. 7: 16-17)

[sandia]

Olen jossain täällä kertonut edesmenneestä uskovasta tädistäni, joka kuoli yli 90-vuotiaana. Hän palveli koko ikänsä toisia, mutta luultavasti ei ollut lainkaan tietoinen hyvistä teoistaan. Ne vain kumpusivat hänestä, ne olivat "osa" häntä ja hänen persoonallisuuttaan.

Jos ihminen aidosti tai spontaanisti tai luonnostaan tahtoo tehdä jotain, hän tekee sen, jos ei ole ulkoista estettä, joka estää tekemisen. Jos tai kun mainitsemasi ihminen ei tehnyt ulkoapäin tulleen lain pakotuksesta sitä, mitä teki, hän ei tehnyt sitä mitä teki orjan mielellä tai vastenmielisesti. Jos hän olisi tehnyt sitä mitä teki orjanmielellä tai vastenmielisesti, tekonsa eivät olisi olleet nähdäkseni kristillistä toimintaa sanan varsinaisessa mielessä. Hänen kaltaisia ihmisiä, siinä mielessä samankaltaisia, että uhrataan omasta ajasta esim. vapaaehtoistyöhön tai johonkin muuhun hyvään tarkoitukseen tai lähimmäisten palvelemiseen, on tietysti myös kristittyjen ulkopuolella.

Jos ihminen ei halua tehdä jotain, hän ei tee sitä, jos ei ole ulkoista pakkoa tai käskyä, jonka noudattamatta jättäminen ihmisen mielessä merkitsisi suurempaa ahdistusta tai vaikeutta kuin ahdistuneena tai vastenmielisenä sen suorittamisen, mitä ihminen ei luonnostaan ja ilman vastenmielisyyttä tahdo tehdä. Paavalilaisessa tai kristillishengellisessä mielessä voidaan sanoa, että on käskyjä, joita ei voi vastentahtoisesti täyttää, koska ne käskyt edellyttävät tullakseen täytetyiksi sellaista puhtautta ja täydellisyyttä, ettei ihminen kykene niitä käskyjä täyttämään. Niitä käskyjä en tässä viestikohdassa tarkoita.

On tilanteita, joissa usea ihminen toimii velvollisuudesta, vaikka esim. vahvan väsymyksen vuoksi ei niin suuresti haluttaisi. Monelle ihmiselle yhteisössä tai työpaikalla tai lapsuudenkodissa toimiminen velvollisuudentunteesta käsin on muodostanut kuin toisen luonnon, joka automaattisesti toimii niin kuin toimii (siis ilman ulkoa päin tapahtuvaa pakottamista tai uhkaamista tai houkuttelemista). Näiden ihmisten joukossa on tietysti myös kristittyjä. Koska velvollisuudentunnosta käsin toimimisesta tulee monelle ihmiselle kuin toinen luonto, joka on vaikuttamassa kaikkialla, missä ihminen liikkuukin, sen varassa tapahtuvaa toimintaa ei voi kutsua mielestäni orjamaiseksi toiminnaksi tai vastenmieliseksi raadannaksi, jonka tavoitteena on jokin palkka tai ulkoapäin tulevan rangaistuksen välttäminen.

Ihan selvaa pohdintaa ihmisen motiiveista. Kolikon toinen puoli on se, etta ihminen haluaa tehda asioita mitka tavalla tai toisella ovat vahingollisia joko toiselle etta itselle. Niille soveltuvat samat periaatteet kuin mita tuossa esitit.

[crystalvoice]

Jos täällä kaikki muut uskovat ns. vapaaseen tahtoon ja minä en, niin tuskin näissä asioissa voimme ymmärtää koskaan toisiamme. Mutta ne joilla on "vapaa tahto ja - kyky"  pelastuvat hekin vain yksin Kristuksen J. tähden. (Emme voi valita kukaan kuolemmeko vai emme ja rajoitetusti sekä yksilöllisesti muutakaan emme todella voi.) Kunnia on kaikessa yksin Jumalan, joka armahtaa ja on myös Sallimus ja siis JUMALA. Ei ihminen voi missään tapauksessa pelastaa itse itseänsä eikä juuri mitään tehdä, jos ei anneta.

Varmaan ajattelet kuitenkin, että ainakin Adamilla tai Eevalla oli vapaa tahto, sillä muutoin lankeemus ei olisi ollut heidän vikansa millään tavalla, eikä olisi siitä syystä ollut mitään järjellistä ja moraalista syytä rangaista heitä lankeemuksesta.

Jos perisyntiset jälkeläisensä ja kaikki myöhemmät ihmiset ovat Jumalan edessä vailla sellaista vapaata tahtoa, joka voisi täyttää Jumalan lain tai valita ottaa tai olla ottamatta vastaan pelastus tai Jumalan työ pelastukseksi ilman Jumalan yksinvaikuttavuutta valinnassa, millä järjellisellä ja moraalisella syyllä heitä voisi pitää syyllisinä Jumalan edessä?

[Stiina]

  Jaa, hmm. köh. köh. Enpä ole miettinyt, kun en osaa olla teologi, enkä tunne Raamatun kieliä.
Niin ihminen luotiin Paratiisiin onnelaan, mutta Paha oli jo olemassa (miksi? ei tietoa). Eikö silloin jo kuitenkin vähän rajoitettu vapaata tahtoa ja kaikki muu oli sallittua, mutta Elämän puun hedelmiin ei saanut koskea (Jumalan Laki). Tiedämme kuinka kävi ja hyväksyttyjä kertomuksia on Raamatussa kaksi ja ulkopuolella useita. Tämän jälkeenhän maa kirottiin eikä vapaata tahtoa ole. Ihmisen tahto kirotussa maailmassamme on Jumalan edessä aina paha. Kiitos Jeesuksen K. että Armosta pelastumme vain uskomalla (luottamalla) Hänen tahtoonsa ja tekoonsa. Mistään vapaasta tahdosta ei ainakaan enää voi olla puhettakaan. Ihmisten kesken jäänteitä hyvästä tahdosta voi olla jäljellä, muttei täydellisenä ikinä. M. Luther selittää syvemmin ja paremmin.

------------------------
(lisää korjaavaa opetusta Vähäsarjan tämän päivän sanasta jaettavaksi)

"Toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja. Apt. 2:11.

Helluntaita kuvataan kielilläpuhumisen ihmeenä. Kyseessä oli kuitenkin enemmän kuulemisen kuin puhumisen ihme. Läsnäolijat kuulivat puhuttavan omilla kielillään Jumalan suurista teoista. Puhe ei siis ollut yleistä metelöintiä tai kieltä, jota ei voitu ymmärtää. Helluntai oli tulevaan sanan viemiseen, lähetystyöhön, johtava tapahtuma.
Evankeliumi tultaisiin kertomaan kaikille kansoille kaikilla kielillä. Niin kuin se nyt kuultiin paikalla olleiden omilla kielillä. Kun Pyhä Henki tulee, hän muistuttaa Jeesuksen puheista ja teoista ja kirkastaa sovituksen evankeliumin Jumalan sanan kautta. Pyhä Henki osoitti ensimmäisenä helluntaina, kuten aina sen jälkeenkin, Jeesukseen ja kirkasti häntä, ei omia tekojaan tai itseään – saati sitten, että Hän korottaisi jonkun ihmisen jalustalle. Vain Jeesuksessa on kaikki, mitä elämään ja pelastumiseen tarvitaan."

[crystalvoice]

Jos oletamme, että raamatullinen tai Raamattuun pohjautuva vastaus kysymykseen ihmisen vapaasta ratkaisuvallasta Jumalan edessä tai suhteessa pelastukseen on, ettei ihminen voi uudestisyntyä tai uskoa pelastavalla tavalla ilman Jumalan yksinvaikuttavuutta ja valintaa, mitä kaikkea tästä pitäisi ajatella?

Niillä ihmisillä, joissa Jumala ei vaikuta yksinvaikuttavasti sanan ja Pyhän Hengen välityksellä pelastavaa uskoa, ei ole vapaata tahtoa Jumalan edessä, ja Jumala jostain käsittämättömästä syystä välittää heistä vähemmän kuin niistä, joissa hän yksinvaikuttavasti vaikuttaa pelastavan uskon.

Jos ne, jotka eivät usko ja pelastu, ovat (peri)syntisyytensä takia halukkaita valitsemaan aina vain vastoin Jumalan pelastavaa tahtoa, joka uudestisynnyttää pelastettavat ihmiset sanan ja Pyhän Hengen välityksellä, tulee kysyä: mikä järjellinen ja moraalinen syy Jumalalla on pitää näitä (peri)syntisiä ihmisiä vastuullisina ja syyllisinä edessään, jos heillä ei ole koskaan ollut vapaata tahtoa Jumalan edessä?

Ihmisinä ajattelemme, että vastuullisuuteen kuuluu vapaus. Jos kenelläkään ei ole vapaata tahtoa, vaan kaikki tapahtuu inhimillisessä todellisuudessa absoluuttisesti syyn ja seurauksen lain varassa, ei ole syytä moittia tai tuomita ketään älyllisesti uskottavalla tavalla.

Jos Jumalan mielestä (peri)syntiset ihmiset ovat edessään syyllisiä ja ikuisen kadotuksen ansainneita, vaikka eivät itse ole vapaasti ja siksi vastuunalaisesti aiheuttaneet tilaansa, jossa he eivät voi toimia suhteessa Jumalaan kuin tietyllä (Jumalaa vastustavalla) tavalla, Jumala olisi nähdäkseni joko hirviö tai täysin moraaliton olento tai kykenemätön ajattelemaan järkevällä tavalla. Jos minä kykenisin luomaan laboratoriossa olennon, joka aina vain vastustaa minua (vertaa Augustinuksen ajatukseen, jonka mukaan uudestisyntymätön ihminen ei voi olla tekemättä syntiä), olisin mielipuoli ja sadisti, jos aiheuttaisin sille tuskaa, vaikka se ei voisi toimia toisin kuin se toimii.

[sandia]

Jos oletamme, että raamatullinen tai Raamattuun pohjautuva vastaus kysymykseen ihmisen vapaasta ratkaisuvallasta Jumalan edessä tai suhteessa pelastukseen on, ettei ihminen voi uudestisyntyä tai uskoa pelastavalla tavalla ilman Jumalan yksinvaikuttavuutta ja valintaa, mitä kaikkea tästä pitäisi ajatella?

Niillä ihmisillä, joissa Jumala ei vaikuta yksinvaikuttavasti sanan ja Pyhän Hengen välityksellä pelastavaa uskoa, ei ole vapaata tahtoa Jumalan edessä, ja Jumala jostain käsittämättömästä syystä välittää heistä vähemmän kuin niistä, joissa hän yksinvaikuttavasti vaikuttaa pelastavan uskon.

Jos ne, jotka eivät usko ja pelastu, ovat (peri)syntisyytensä takia halukkaita valitsemaan aina vain vastoin Jumalan pelastavaa tahtoa, joka uudestisynnyttää pelastettavat ihmiset sanan ja Pyhän Hengen välityksellä, tulee kysyä: mikä järjellinen ja moraalinen syy Jumalalla on pitää näitä (peri)syntisiä ihmisiä vastuullisina ja syyllisinä edessään, jos heillä ei ole koskaan ollut vapaata tahtoa Jumalan edessä?

Ihmisinä ajattelemme, että vastuullisuuteen kuuluu vapaus. Jos kenelläkään ei ole vapaata tahtoa, vaan kaikki tapahtuu inhimillisessä todellisuudessa absoluuttisesti syyn ja seurauksen lain varassa, ei ole syytä moittia tai tuomita ketään älyllisesti uskottavalla tavalla.

Jos Jumalan mielestä (peri)syntiset ihmiset ovat edessään syyllisiä ja ikuisen kadotuksen ansainneita, vaikka eivät itse ole vapaasti ja siksi vastuunalaisesti aiheuttaneet tilaansa, jossa he eivät voi toimia suhteessa Jumalaan kuin tietyllä (Jumalaa vastustavalla) tavalla, Jumala olisi nähdäkseni joko hirviö tai täysin moraaliton olento tai kykenemätön ajattelemaan järkevällä tavalla. Jos minä kykenisin luomaan laboratoriossa olennon, joka aina vain vastustaa minua (vertaa Augustinuksen ajatukseen, jonka mukaan uudestisyntymätön ihminen ei voi olla tekemättä syntiä), olisin mielipuoli ja sadisti, jos aiheuttaisin sille tuskaa, vaikka se ei voisi toimia toisin kuin se toimii.

Uskotko varmuudella, etta ihmisella on kyky analysoida tilansa Jumalan edessa tyhjentavasti? Ja siis joku  olettaa etta jos hanen logiikkansa mukaan Jumalan on sadisti, se on evidenssia joko jarjettomyydelle tai vaihtoehtoisesti Jumalan todella on sadisti?

Ajattelen, etta on turvallista tehda johtopaatos, etta ihmisen tila on toivoton ilman evankeliumia. 

[crystalvoice]

Tuli tästä mieleeni, että meillä ihmisillä on pyrkimys saada älyllinen ratkaisu tähän pelastusasiaan. Onko se ihmisen toiminnan/ratkaisussa, vai yksin Jumalan toiminnassa, vai ns. synergistinen ratkaisu; Jumalan ja ihmisen välinen yhteistyö.
 
Vai onko niin, että kysymys ei purkaudu meidän loogisen ja filosofisen pohdinnan seurauksena, jolloin älymme saisi rauhan. Vaan asia jää jännitteiseksi ja taitaa jättää älyn vastausta vaille. Mutta olisko niin, että jos saisin asiaan älyllisen ratkaisun, katoaisko asiasta todellinen ilo?

Tulee mieleen ikäänkuin portti jonka ulkopuolella lukee; kilvoitelkaa päästäksenne sisälle elämään ja sisäpuolella; te ette valinneet minua vaan minä valitsin teidät. On kysymys ihmeestä. Voin vain kiittää että saan olla tästä osallinen. Voin tietysti ajatella asiaa ns. ihmisen luonnollisen syntymisekin suhteen: miksi juuri minä synnyin, eikä joku toinen ja toisaalta mikä osuuteni minulla olis syntymässäni? On tainnut se tapahtuma olla aivan muiden toiminnan seurausta?

Lainaan joitain päiviä vanhaa kirjoitustasi, koska se liittyy siihen, mistä äskettäin on tässä viestiketjussa keskusteltu. Vaikuttaa tekstisi kolmannen kappaleen perusteella siltä, että uskot siihen (tai olisit ainakin kallistumassa siihen), että yksin Jumala vaikuttaa kääntymyksen ja uudestisyntymisen tai pelastavan uskomisen Pyhän Hengen välityksellä siten, ettei ihmisen vapaalla tahdolla ole sen syntymisessä mitään ratkaisuvaltaa tai vaikutusta. Jos näin ajattelet, miten suhteutat näkemyksesi siihen, että Uudessa testamentissa sanotaan muutamassa kohdassa, että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan?

Jos kääntyminen, uudestisyntyminen tai pelastava uskominen on absoluuttisesti yksin Jumalan vaikutusta sanan ja Pyhän Hengen välityksellä ihmisessä, ja sama Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan, siitä seuraa loogisesti, että kaikki pelastuvat; mutta koska Uusi testamentti antaa paikoin ymmärtää, etteivät kaikki pelastu, seuraa sovittamaton ristiriita sen välillä, että pelastus on absoluuttisesti yksin Jumalan tahdosta kiinni ja Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan, ja sen välillä, että kaikki eivät kuitenkaan pelastu.

Jos taas kääntyminen, uudestisyntyminen tai pelastava uskominen ei ole absoluuttisesti Jumalan yksinvaikutusta, vaan on olemassa Jumalan yksinvaikuttavuudesta osittain riippumaton ihmisen vapaa tahto, joka vaikuttaa suostumuksella tai kieltäytymisellä ihmisen ikuisuusosaan, siitä seuraa, ettei ole ristiriitaista tämän mallin valossa se, että Uuden testamentin mukaan Jumala haluaa kaikkien pelastuvan, mutta silti on olemassa Uuden testamentin mukaan niitä, jotka eivät pelastu.

[Soltero]

"Siksi, rakkaani, niin kuin olette aina olleet kuuliaisia, ei vain minun läsnä ollessani vaan vielä enemmän nyt, kun olen poissa,
ahkeroikaa peläten ja vavisten oman pelastuksenne hyväksi.
Jumala itse vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi."
(Fil. 2: 12-13)

Ihmisen pitää siis rukoilla Jumalalta oman tahtonsa mukautumista Jumalan tahtoon.

Paavali korostaa em. kohdassa myös kuuliaisuutta ja pelolla ja vavisten ahkerointia, jotta pelastuisi.
Jumala ei siis väkisin taivuta Häneen uskovan tahtoa oman tahtonsa mukaiseksi,
vaan siinä tarvitaan ihmisen omaa rukousta,
anomista ja ahkeraa kilvoitusta.

[crystalvoice]

Jos oletamme, että raamatullinen tai Raamattuun pohjautuva vastaus kysymykseen ihmisen vapaasta ratkaisuvallasta Jumalan edessä tai suhteessa pelastukseen on, ettei ihminen voi uudestisyntyä tai uskoa pelastavalla tavalla ilman Jumalan yksinvaikuttavuutta ja valintaa, mitä kaikkea tästä pitäisi ajatella?

Niillä ihmisillä, joissa Jumala ei vaikuta yksinvaikuttavasti sanan ja Pyhän Hengen välityksellä pelastavaa uskoa, ei ole vapaata tahtoa Jumalan edessä, ja Jumala jostain käsittämättömästä syystä välittää heistä vähemmän kuin niistä, joissa hän yksinvaikuttavasti vaikuttaa pelastavan uskon.

Jos ne, jotka eivät usko ja pelastu, ovat (peri)syntisyytensä takia halukkaita valitsemaan aina vain vastoin Jumalan pelastavaa tahtoa, joka uudestisynnyttää pelastettavat ihmiset sanan ja Pyhän Hengen välityksellä, tulee kysyä: mikä järjellinen ja moraalinen syy Jumalalla on pitää näitä (peri)syntisiä ihmisiä vastuullisina ja syyllisinä edessään, jos heillä ei ole koskaan ollut vapaata tahtoa Jumalan edessä?

Ihmisinä ajattelemme, että vastuullisuuteen kuuluu vapaus. Jos kenelläkään ei ole vapaata tahtoa, vaan kaikki tapahtuu inhimillisessä todellisuudessa absoluuttisesti syyn ja seurauksen lain varassa, ei ole syytä moittia tai tuomita ketään älyllisesti uskottavalla tavalla.

Jos Jumalan mielestä (peri)syntiset ihmiset ovat edessään syyllisiä ja ikuisen kadotuksen ansainneita, vaikka eivät itse ole vapaasti ja siksi vastuunalaisesti aiheuttaneet tilaansa, jossa he eivät voi toimia suhteessa Jumalaan kuin tietyllä (Jumalaa vastustavalla) tavalla, Jumala olisi nähdäkseni joko hirviö tai täysin moraaliton olento tai kykenemätön ajattelemaan järkevällä tavalla. Jos minä kykenisin luomaan laboratoriossa olennon, joka aina vain vastustaa minua (vertaa Augustinuksen ajatukseen, jonka mukaan uudestisyntymätön ihminen ei voi olla tekemättä syntiä), olisin mielipuoli ja sadisti, jos aiheuttaisin sille tuskaa, vaikka se ei voisi toimia toisin kuin se toimii.

Uskotko varmuudella, etta ihmisella on kyky analysoida tilansa Jumalan edessa tyhjentavasti? Ja siis joku  olettaa etta jos hanen logiikkansa mukaan Jumalan on sadisti, se on evidenssia joko jarjettomyydelle tai vaihtoehtoisesti Jumalan todella on sadisti?

Ajattelen, etta on turvallista tehda johtopaatos, etta ihmisen tila on toivoton ilman evankeliumia.

Jos Jumala olisi sellainen Jumala, joka pitää syyllisinä sellaisia olentoja, jotka eivät ole vapaasti ja vastuullisesti valinneet sitä, minkä perusteella heidät tuomitaan, pitäisin Jumalaa vähintään mielipuolena. En väitä, että raamatullinen Jumala on tällainen Jumala, mutta esim. kalvinistinen versio tai tulkinta Raamatun Jumalasta on sellainen Jumala, jota en voi pitää kuin mielivaltaisena hirviönä ja sadistina.