Noh, vielä on hiukkasen matkaa jäljellä, jos ei tule jotain äkillistä sairauskohtausta. Pyydän, että Herra sallisi minulle sellaisen "helpon lähdön" johon ei liity voimakkaita kipuja, hengitysvaikeuksia tai muuta sellaista - vähän kuin Jaakobin kokeman, kun hän sauvaansa nojaten antoi lapsilleen viimeiset ohjeet ja siunaukset ja sitten "veti hän jalkansa vuoteeseen ja kuoli" [1.MS 49:33]. Esirukouspyyntöni on jotain sellaista mitä tässä kappaleessa pyrin esittämään.
Olen pyytänyt Herralta, että antaisit Oloneuvoksen olla vielä kanssamme, mikäli se suunnitelmiisi sopii, mutta jos otat hänet pois, niin auta, että lähtö olisi kivuton.
Tässä yhteydessä kerron jotain sellaista, mitä en rohkene mitenkään suureen ääneen toitottaa. Meitä kokoontuu täällä kolmen ukon porukka "säännöllisen epäsäännöllisesti". Ennakkoon ei ole sovittu, mistä kulloinkin puhutaan, mutta yleensä keskustelumme sivuavat näitä hengellisiä asioita, koska kaikki olemme uskovia.
Kun viime helmikuussa olimme koolla, niin saman päivän illalla nukkumaan mennessäni koin sekunnin murto-osassa jotain sellaista mitä en milloinkaan aiemmin ole kokenut. Tuosta kokemuksesta tuli mieleen Paavalin kertomus siitä, miten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen. En kuullut mitään ääniä, mutta koin olevani jossakin täysin erilaisessa maailmassa, jossa kaikki asiat ovat hyvin. Sitä on erittäin vaikea kuvailla ja jos kokemus olisi kestänyt kauemmin, niin paluu olisi saattanut olla hyvin vaikeaa. Mutta tuo välähdys antoi uskoa siihen, että jossakin on olemassa täysin erilainen maailma, kuin tämä, mitä päivittäin koemme ja missä elämme.
Mutta arkana tämän kokemuksen kanssa olen, enkä halua sillä elämöidä. Sen jälkeen voin ehkä hieman ymmärtää Paavalin sanoja: "En tiedä, oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, vain Jumala sen tietää…" (2. Kor. 12: 1-6)