Puimatanner
Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Paulus - 17.11.13 - klo:12:32
-
Knut esitti toivomuksen, että tästä aiheesta tehtäisiin ihan oma keskustelu:
Lukiessani noita Raamatun jakeita, silmiin osui tämä "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen.."
Jeesus sanoi tälle joukolle:
'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.'
Tuosta voisi joku aloittaa uuden ketjun 'vanhurskas, hurskas ja omasta mielestään vanhurskas'
Yritän saada tähän jotain näkökulmaa ja koska olen yksinkertainen, niin en lähde hakemaan kovin kaukaa vastausta tähän kysymykseen: Keitä ovat vanhurskaat?
Mielestäni tästä Jeesuksen kertomuksesta on löydettävissä ydin, joka avaa tämän sanoman. Ymmärrykseni mukaan avain ei ole "vähimmät veljet", vaan avain on mielestäni siinä, että vanhurskaat eivät tienneet hyvistä teoistaan, "vuohet" tiesivät.
On siis mahdollista tehdä hyviä tekoja kahdella eri tavalla. Aika yleinen tapa esim. seurakunnissa on se, että tehdään päätös jostain hyväntekeväisyyskampanjasta, jolla autetaan tietyistä ongelmista kärsiviä (koska hyvä tekoja pitää tehdä). Kun seurakuntalaisia motivoidaan hankkeeseen, niin saatetaan käyttää juuri tätä Raamatun kohtaa.
En tahdo sanoa, etteikö tällainen auttamistyö olisi hyödyllistä, sillä eihän sillä ole avuntarvitsijan kannalta merkitystä, mikä on auttajan motiivi.
Mutta tuossa kertomuksessa on oleellista se, etteivät vanhurskaat tienneet hyvistä teoistaan. Miksiköhän? Mielestäni eräs toinen Raamatun kohta antaa tähän valoa. Ulkomuistista sen ajatus on tämä: "Hyvä puu tuottaa hyviä hedelmiä ja huono puu tuottaa huonoja hedelmiä."
Ensin siis pitää olla hyvä puu. Puu tuottaa ainoastaan lajinsa mukaisia hedelmiä. Samoin näkisin olevan myös ihmisen laita. Kuten puu ei voi päättää, tuottaako se hyviä vai huonoja hedelmiä, niin ei ihminenkään voi sitä päättää. Ihminen ei voi ryhtyä hyväksi, vaikka voikin tehdä paljonkin hyvää.
Tuossa Jeesuksen kertomuksessa mielestäni osoitetaan, että vain Jumalan vaikuttamat teot noteerataan, eikä siinä ole niinkään oleellista se, ovatko teot suuria tai pieniä. Voi olla jopa niin, että Jumala näkee teot täysin eri tavalla. ihmisten silmissä suuret teot eivät välttämättä ole suuria Jumalan silmissä.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Vanhurskaus on lahja.
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa." (Room. 3:23-24)
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
-
Liittyykö tämä ketju johonkin Raamatun kohtaan?
sen voisi laittaa esille....
jos on kyse kohdasta Matteus 25
"40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille:"
Minua tämä joskus puhutteli siten että ydin asia olisi tuossa kuka heitä puhuttelee nimittäin Kuningas.
Kun väärät näkevät olevansa kuninkaan edessä he pyrkivät selittelemään että "jos olisimme tienneet että se olit sinä Kuningas niin toki olisimme auttaneet". Mutta kurjia he eivät halunneet auttaa.
Mutta vanhurskaat jotka tekevät Jumalan tekoja auttavat myös huonoja ihmisiä eivät vain niitä joiden auttamisesta saa jotain etua (mainetta, rahaa, huomiota).
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Tarkoitin viittaamalla tuohon Roomalaiskirjeen kohtaan, että vanhurskaus ei ole mitään
ihmisen hyviä tekoja tai pyhitystä, vaan Jumalan lahja, jonka saamme ottaa vastaan,
jos uudestisynnymme uskoon Jeesuksen Kristukseen.
Vain vanhurskaat saavat nähdä Jumalan.
Siksi Herra uhrasi Poikansa meidän edestämme, jotta olisimme vanhurskautettuja
Hänen verensä kautta.
Jumala näkee uskovat vanhurskaina Jeesuksessa, vaikka omassa lihassamme olemme
saastaisia.
-
vanhurskaus ei ole mitään
ihmisen hyviä tekoja tai pyhitystä, vaan Jumalan lahja, jonka saamme ottaa vastaan,
jos uudestisynnymme uskoon Jeesuksen Kristukseen.
Vain vanhurskaat saavat nähdä Jumalan.
Siksi Herra uhrasi Poikansa meidän edestämme, jotta olisimme vanhurskautettuja
Hänen verensä kautta.
Jumala näkee uskovat vanhurskaina Jeesuksessa, vaikka omassa lihassamme olemme
saastaisia.
Asiaa ei voine paremmin ilmaista.
-
Jumala vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Mitä tarkoittaa vanhurskauttaminen? Vanhurskaus on hankala sana suomenkielessä, mistä lie kieleemme tullut... Koska sanaa on vaikea ymmärtää, sille helposti annetaan erilaisia, erisävyisiä merkityksiä. Itse kukin yksilönä, ja seurakunnat oppinsa mukaisesti. Kielitieteissä tälle merkitysten antamiselle on oma nimityksensä: puhutaan sanojen "tunnemerkityksistä". Oikea merkitys voi kuitenkin silloin jäädä hämäräksi, jopa vääräksi.
Raamatussa on monesti vastakkain väärä ja vanhurskas, väärämielinen ja vanhurskas. Miksei vanhurskas-sanaa sitten käännetä sanalla oikea, oikeamielinen, suora, tai vaikkapa "suoraselkäinen" - kun se kerran on väärän tai väärämielisen vastakohta? Englanninkielessä asia on helpompi, siellä vanhurskasta tarkoittaa righteousness - siinä on pohjana sana right joka on suomeksi mm. aito, oikea, suora, tosi jne.
Jumala on vanhurskauttanut minut: tehnyt siis minut suoraksi, oikeamieliseksi, aidoksi! Suoristanut, oikaissut minut, joka ilman Jeesusta olin väärämielinen. Kuulostaa hyvältä... varsinkin kun kyseessä on Jumalan teko, ei oman ponnisteluni tulos. Jumalan teot ovat pesunkestäviä!
Raamattu kansalle -käännöksen käännöstyössä tätä asiaa pohdittiin, ja mietettiin että "oikeudenmukainen" (joka on yksi righteousness-sana suomennoksista) ei oikein hyvin sovi käännökseksi, koska sillä on muitakin käyttötarkoituksia tai merkityksiä nykysuomessa. Niinpä käännökseen jätettiin sana vanhurskas. Minua hieman harmitti kun kuulin tämän ... minusta oikeamielinen olisi ollut parempi.
-
Jumala näkee uskovat vanhurskaina Jeesuksessa, vaikka omassa lihassamme olemme
saastaisia.
Jumala ei ainoastaan näe meitä vanhurskaina ... vaan Hän todella tekee meidät
vanhurkaiksi käytännön elämässä. Siis oikeamielisiksi ja suoriksi, tämän kieroutuneen
ihmiskunnan keskellä!
-
Tarkoitetaanko siis tässäkin ketjussa, että aloituksessa oleva sinisellä värjätty teksti on Raamatussa?
-
Tarkoitetaanko siis tässäkin ketjussa, että aloituksessa oleva sinisellä värjätty teksti on Raamatussa?
Selkis tämä asia. Sinisessä tekstissä on vahingossa yhdistynyt oikealle ja vasemmalle puolelle sanotut niin, että vanhurskaat karkoitettaisiin kirottuina.
-
Jumala ei ainoastaan näe meitä vanhurskaina ... vaan Hän todella tekee meidät
vanhurkaiksi käytännön elämässä. Siis oikeamielisiksi ja suoriksi, tämän kieroutuneen
ihmiskunnan keskellä!
Olisikin näin. Maailma olisi aivan toisennäköinen, samoin oma sydän. Ajatukset, sanat ja teot olisivat täysin puhtaita. Sitä on vanhurskaus. Mutta se on vain Jumalan ominaisuus. Siksi meidän on tyytyminen ainoastaan luettuun vanhurskauteen.
-
Vanhurskaus ei ole tekoja, vaan Jumalan ominaisuus, jota Hän
lainaa meillle uskoville Jeesuksen lunastustyön perusteella.
Usko ilman tekoja on vanhurskautta:
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan." (Room. 10:9-10)
"Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! (Room. 4:4-7)
-
"Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
"Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! (Room. 4:4-7)
On kumma, että jotkut kristityiksi tunnustautuvat taistelevat kamalasti tätä luettua vanhurskautta vastaan. Ikäänkuin olisi olemassa, jotain muuta vanhurskautta, joka riittäisi Jumalalle. On äärimmäisen vapauttavaa, että usko luetaan vanhurskaudeksi, eikä sitä ole mahdollista saavuttaa muuta tietä.
On ihana tuo Roomalaiskirjeen neljäs luku, jossa sana luetaan toistuu peräti 11 kertaa (vuoden 38 -käänn.).
-
On kumma, että jotkut kristityiksi tunnustautuvat taistelevat kamalasti tätä luettua vanhurskautta vastaan.
No, Paulus, taisteletko sinä sitten sellaista vanhurskautta vastaan, joka näkyy jokapäiväisessä elämässä?
Jos vaikkapa työpaikalla jotkut kieroilevat ja valehtelevat (ja sellaista on paljon), niin etkö sinä halua
pysyä rehellisenä, ja olla lähtemättä mukaan kieroiluun? Jos jotkut aina systemaattisesti vetävät kotiinpäin, siis
raha-asioissa, eivätkä anna mitään vaikkapa maailman nälkää näkeville, niin etkö sinä silti halua auttaa
puutteessa olevia? Ja niin edelleen: tällaisia esimerkkejä voisi luetella paljon.
Kyllä vain, Jumala "lukee" uskovat vanhurskaiksi. Mutta myös tekee vanhurskaiksi, kasvattaa vanhurskauteen...
Eivät nämä asiat ole toisensa poissulkevia, vaan ovat yhtä aikaa voimassa olevia. Tarvitaan usko ja teot, teot ja usko.
Tätä "ykseyttä" ei pidä pilkkoa kahteen osaan. Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi... mutta millainen usko?
Sellainen joka ilmeni tekoina, kuuliaisuutena.
Miten Jeesus puhui kuulijoilleen? Ei todellakaan mitään uskonnollista kapulakieltä, ei vaikeasti ymmärrettäviä
teologisia käsitteitä, vaan hyvin käytännöllisiä asioita. Ei hengellisyys ole mitään "sunnuntaihengellisyyttä",
vaan väkevästi kiinni käytännön elämässä. Jeesus teki kalastajille nuotion ja tarjosi paistettua kalaa... ja myös
puhui sitä mitä silloin oli opetuslapsille tarpeen puhua.
Tällaista hengellisyyttä minä kaipaan.
-
Ikäänkuin olisi olemassa, jotain muuta vanhurskautta, joka riittäisi Jumalalle
Ei mikään meidän vanhurskautemme riitä Jumalalle, siis siinä mielessä että
sen ansiosta pelastuisimme. Usko on se joka riittää. Uskosta tulemme
vanhurskaiksi, sekä "lähtökohtaisesti" että myös niin, että elämme vanhurskaasti
ja kasvamme siinä.
-
Ikäänkuin olisi olemassa, jotain muuta vanhurskautta, joka riittäisi Jumalalle
Ei mikään meidän vanhurskautemme riitä Jumalalle, siis siinä mielessä että
sen ansiosta pelastuisimme. Usko on se joka riittää. Uskosta tulemme
vanhurskaiksi, sekä "lähtökohtaisesti" että myös niin, että elämme vanhurskaasti
ja kasvamme siinä.
Etkö sinä puhu nyt paremminkin hurskaudesta kuin vanhurskaudesta?
-
Etkö sinä puhu nyt paremminkin hurskaudesta kuin vanhurskaudesta?
Voe voe, tämäkin vielä :( Voisitko muutamalla selkokielisellä sanalla kertoa,
mitä mielestäsi tarkoittavat a) hurskaus ja b) vanhurskaus?
Anteeksi "vänkyröintini", mutta kun... kun juuri tämä on mielestäni sitä, että
sanoille annetaan tunnemerkityksiä. Ja se johtaa fraseologiaan,
hengellisistä asioista puhuttaessa uskonnolliseen fraseologiaan.
-
Ikäänkuin olisi olemassa, jotain muuta vanhurskautta, joka riittäisi Jumalalle
Ei mikään meidän vanhurskautemme riitä Jumalalle, siis siinä mielessä että
sen ansiosta pelastuisimme. Usko on se joka riittää. Uskosta tulemme
vanhurskaiksi, sekä "lähtökohtaisesti" että myös niin, että elämme vanhurskaasti
ja kasvamme siinä.
Tarkennan vielä tätä ajatustani. Jos vaikkapa näen hölkätessään jalkansa
loukanneen pastorin, tai juopon joka kaatuessaan on saanut leukaansa ison
vertavuotavan haavan, niin enhän minä kumpaakaan autollani terveyskeskukseen veisi siksi,
että minä sitten paremmin kelpaisin Jumalalle, tai että toisten silmissä olisin
"uskovaisempi". Vaan: siksi että auttaminen on oikein, siksi että he tarvitsevat apua.
Tällainen auttaminen on oikein, oikeamielistä, siis vanhurskasta (ilman
vanhurskas-sanan raskasta uskonnollista painolastia). Tulinkohan nyt
yhtään paremmin ymmärretyksi...
-
Etkö sinä puhu nyt paremminkin hurskaudesta kuin vanhurskaudesta?
Voe voe, tämäkin vielä :( Voisitko muutamalla selkokielisellä sanalla kertoa,
mitä mielestäsi tarkoittavat a) hurskaus ja b) vanhurskaus?
Anteeksi "vänkyröintini", mutta kun... kun juuri tämä on mielestäni sitä, että
sanoille annetaan tunnemerkityksiä. Ja se johtaa fraseologiaan,
hengellisistä asioista puhuttaessa uskonnolliseen fraseologiaan.
On helpompi keskustella, jos kaikki tarkoittavat samalla sanalla samaa asiaa.
Vanhurskaus on Jumalan ominaisuus, jota saamme ikään kuin lainaksi Herralta uskon kautta,
ja josta pyhityksessä uskova voi päästä enemmän osalliseksi.
Hurskaus on uskonnollista tai hengellistä mielenlaatua ja tekoja.
Ihminen voi myös näytellä hurskasta esim. osallistumalla näön vuoksi hengellisiin tilaisuuksiin tms.
Vanhurskauttakin voi tietysti näytellä esim. harrastamalla "tehtyä" kielilläpuhumista,
keksimällä profetioita yms.,
mutta sellainen valheellisuus on aika läpinäkyvää.
-
Tarkennan vielä tätä ajatustani. Jos vaikkapa näen hölkätessään jalkansa
loukanneen pastorin, tai juopon joka kaatuessaan on saanut leukaansa ison
vertavuotavan haavan, niin enhän minä kumpaakaan autollani terveyskeskukseen veisi siksi,
että minä sitten paremmin kelpaisin Jumalalle, tai että toisten silmissä olisin
"uskovaisempi". Vaan: siksi että auttaminen on oikein, siksi että he tarvitsevat apua.
Tällainen auttaminen on oikein, oikeamielistä, siis vanhurskasta (ilman
vanhurskas-sanan raskasta uskonnollista painolastia). Tulinkohan nyt
yhtään paremmin ymmärretyksi...
Näin ajatellen ei-uskova voi olla jopa "vanhurskaampi" kuin uskova. Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla, jos molemmat auttavat samalla tavalla? Joskus ei-uskova saattaa auttaa hädässä olevaa henkensä kaupalla.
Mutta jatketaan keskustelua, mitä tekoja Jumala katsoo vanhurskaudessa tehdyiksi?
-
Sanana vanhurska(u)s on minustakin hankala ja vaikea. Epäsuomea. Mikä sen etymologia mahtaa olla?
Hurskas on ymmärrettävä, mutta mikä van? Eräs pappi selitti sen lyhentymäksi sanoista "vanha hurskas", mutta eihän se niin voi olla! Eiväthän kaikki hurskaat ole vanhoja, eikä se istu muutenkaan. Selittämättä sitä ei taida ymmärtää kukaan.Toivoisin, että sen tilalla olisi normaali sana.
Tai sitten sana on niin muinaista suomea, että vaikuttaa keinotekoiselta.
-
Uudessa Testamentissa on yllättävän vähän jakeita, joissa on sana vanhurskas. Vanhurskautettua ja vanhurskautta löytyy.
Sana 'vanhurskas' löytyy vain 18:ssa jakeessa Raamattu 1933/38 tekstistä.
Moniko noista liittyy ihmiseen?
Matt. 23:35
että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä.
Luuk. 10:29
Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Luuk. 23:47
Mutta kun sadanpäämies näki, mitä tapahtui, kunnioitti hän Jumalaa ja sanoi: "Totisesti, tämä oli vanhurskas mies".
Joh. 17:25
Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.
Room. 1:17
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
Room. 3:26
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Room. 7:12
Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Gal. 3:11
Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
2. Tim. 4:8
Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
Hepr. 11:4
Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
1. Piet. 3:18
Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
1. Piet. 4:18
Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?"
1. Joh. 1:9
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
1. Joh. 2:1
Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
1. Joh. 2:29
Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.
1. Joh. 3:7
Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
Ilm. 16:5
Ja minä kuulin vetten enkelin sanovan: "Vanhurskas olet sinä, joka olet ja joka olit, sinä Pyhä, kun näin olet tuominnut.
Ilm. 22:11
Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
-
Seuraava yllätys tuli vastaan tässä:
Room.1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
17 For therein is the righteousness of God revealed from faith to faith: as it is written, The just shall live by faith.
KJV -käännöksessä ihmisen kohdalla tuota samaa sanaa ei ole lainkaan.
Nyt tarvittaisiin vähän parempaa kielitaitoa ymmärtää ero:
righteousness=dikaiosune
just=dikaios
Gal. 3:11
Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".
11 But that no man is justified by the law in the sight of God, it is evident: for, The just shall live by faith.
Miten tämän asian laita oikein on?
Voiko ihminen olla vanhurskas?
Onko 'olla vanhurskautettu' ollenkaan sama kuin 'olla vanhurskas'?
Ei liene pahasta, jos välillä tekee täysin ns. tyhmiä kysymyksiä.
Kellon on jo sen verran paljon, etten jaksa käydä ainakaan tänään kaikkia em. jakeita läpi.
Tämä ei ainakaan puolla sitä, että ihminen voisi olla vanhurskas:
Luuk. 10:29
Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
-
Vanhurskas on kuin onkin vanha, jo Agricolan käyttämä sana, tosin käännöarvellaan käännöslainaksi. Tämän perusteella saa sanaa käyttää puolestani edelleenkin. Selvisi myös "hurskaan" vanha merkitys.
Wikipedia kertoo näin, lähteenä Suomenkielen etymologinen sanakirja:
Sanan etymologia
Suomen sana vanhurskas on oikeastaan yhdyssana, jonka alkuosa, alkujaan va'an, on genetiivi varmaa tai lujaa takoittavasta sanasta vaka, ja loppuosa hurskas, joka sekin on nykyisin etupäässä uskonnollinen termi, mutta lienee alkujaan tarkoittanut viisasta, kuten edelleenkin sanonnassa "ei tullut hullua hurskaammaksi". Täten sana tarkoittaa "oikealla tavalla viisas", ja sitä voidaan pitää käännöslainana ruotsin sanasta rättvis.[6]
Jo Mikael Agricola käytti sanoja vanhurskas ja vanhurskaus käännöksinä kreikankielisille sanoille dikaiosynee (δικαιοσύνη, subs.) ja dikaios (δικαιος, adj.). Näillä kreikan sanoilla kuitenkin on myös ei-uskonnollinen merkitys "oikeudenmukainen". Latinaksi vanhurskas on iustus ja vanhurskauttaminen iustificatio.
Termi "vanhurskaus" kuuluu alun perin liittoa sekä liiton solmimista käsittelevään kielenkäyttöön. Taustalla on ajatus kahden henkilön välisestä liitosta, jossa "vanhurskaaksi" sanotaan sitä, joka pitää kiinni solmimansa liiton velvoituksista. Raamatussa on selvää, että Jumala on liitossaan Israelia kohtaan aina "vanhurskas". [7]
Ed. lähteissä:
Tiina Palomaki/halvi/Helsingin yliopisto 21.04.2011:
Suomen kielen sana vanhurskaus on yhdistelmä sanoista vaka eli varma, luja
ja hurskas eli viisas, ymmärtäväinen. Mikael Agricola käytti tätä sanaa
kääntäessään Raamattua suomeksi. Agricola oli kuitenkin tietoinen sanan
perusmerkityksestä alkukielessä ja käytti käännösvastineina myös sanoja
oikea ja oikeus.
Vanhurskaus-sanasta oli tullut 1900-lukuun mennessä suomen kielessä
uskonnollinen erityissana, jota ei käytetä muissa kuin uskontoon
liittyvissä yhteyksissä.
-
Kiitos Taistolle hyvistä ajatuksista. Vanhurskaalla on Jumalan vaikuttamia vanhurskaita tekoja, Hengen hedelminä. Hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, kun pysytään Kristuksessa ja silloin motiivina on rakkaus Häneen. Paavalikin kirjoittaa hyvistä teoista ilman rakkautta, ne ovat hyödyttömiä. Missä mielessä ovat hyödyttömiä? Hyvää tekemällähän saadaan paljon apua mm. puutteenalaisille.
Ulkonaisesti hyvillä teoilla ei ole mitään eroa, tekipä sen mistä motiivista hyvänsä. Milloinkaan oikeasta motiivista tehtäviä hyviä tekoja ei tehdä ansaintamielessä tai omantunnon rauhoittamismielessä. Tai lainalaisessa suoritusmielessä, vaan ne ovat luontevia, uskosta ja Kristuksen mielenlaadusta nousevia tekoja. Tällaisesta oikeasta motiivista nousevat vanhurskaat teot hyödyttävät myös tekijäänsä. Rakkauden jakaminen lisää rakkautta, virtaava lähde pysyy raikkaana.
Kuningas tiesi vanhurskaiden teot, ne olivat Jumalassa tehdyt ja sellaisia vastaan ei ole laki. Uskon teot olivat luonnollinen seuraus siitä, että ollaan puhdistuneita vääryydestä ja kaikkiin hyviin tekoihin valmiita. Paavali toivoi, että Kristus saisi muotoa uskovissa ja sanoi itsestäänkin, että hänet havaittaisiin olevan Hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, vaan sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella. Se ei voi jäädä hedelmättömäksi, mikä tarkoittaa myös Kristuksen vanhurskauden ulkoista ilmenemistä hyvien tekojen muodossa.
-
Näin ajatellen ei-uskova voi olla jopa "vanhurskaampi" kuin uskova. Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla, jos molemmat auttavat samalla tavalla?
Meidän luokittelumme siitä, kuka on uskova ja kuka ei, voi olla hyvin virheellinen. Ihminen näkee ulkokuoren, Jumala näkee sydämen.
(Matteuksen 25. luvusta:)
"Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
...
Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'"
Fariseukset korostivat vanhurskautta - ja Jeesus sanoi: "Kavahtakaa fariseusten hapatusta".
Jeesus käänsi asiat aivan päälaelleen verrattuna siihen, mitä sen ajan juutalaiset ajattelivat.
Hän näki tekopyhien kulissien taakse. Minä rakastan Jeesuksen tuomaa sanomaa, hänen oppiaan.
"Hän opetti heitä niinkuin se jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa."
Jeesuksen kanssa vaeltaminen kylläkin ottaa välillä turkasen kipeää - kun Hän näkee myös
minun kulissieni taakse ja eikä säälin vuoksi jätä sanomatta sitä mikä on totta... Mutta Hänen
kauttaan saan myös armon ja anteeksiantamisen!
-
Milloinkaan oikeasta motiivista tehtäviä hyviä tekoja ei tehdä ansaintamielessä tai omantunnon rauhoittamismielessä. Tai lainalaisessa suoritusmielessä, vaan ne ovat luontevia, uskosta ja Kristuksen mielenlaadusta nousevia tekoja. Tällaisesta oikeasta motiivista nousevat vanhurskaat teot hyödyttävät myös tekijäänsä.
Tämä kirjoitukseni käsitettiin hieman väärin:
Näin ajatellen ei-uskova voi olla jopa "vanhurskaampi" kuin uskova. Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla, jos molemmat auttavat samalla tavalla? Joskus ei-uskova saattaa auttaa hädässä olevaa henkensä kaupalla.
Mielestäni ei-uskovakin auttaa usein vilpittömästi hädässä olevaa ajattelematta, että hän siitä saisi kiitosta. Uskova voi tehdä samoin ja samoista vaikutteista, eikä siksi, että hän on uskova. Mutta uskova voi ajatella niinkin, että hän auttaa siksi, koska hän on uskova. Tällöin on aiheellistä kysyä: Mitä vanhurskailla teoilla lopultakin tarkoitetaan?
-
Milloinkaan oikeasta motiivista tehtäviä hyviä tekoja ei tehdä ansaintamielessä tai omantunnon rauhoittamismielessä. Tai lainalaisessa suoritusmielessä, vaan ne ovat luontevia, uskosta ja Kristuksen mielenlaadusta nousevia tekoja. Tällaisesta oikeasta motiivista nousevat vanhurskaat teot hyödyttävät myös tekijäänsä.
Tämä kirjoitukseni käsitettiin hieman väärin:
Näin ajatellen ei-uskova voi olla jopa "vanhurskaampi" kuin uskova. Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla, jos molemmat auttavat samalla tavalla? Joskus ei-uskova saattaa auttaa hädässä olevaa henkensä kaupalla.
En viitannut tekstiisi lainkaan.
-
Tämä kirjoitukseni käsitettiin hieman väärin:
Näin ajatellen ei-uskova voi olla jopa "vanhurskaampi" kuin uskova. Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla, jos molemmat auttavat samalla tavalla?
Tämä on oikein hyvä kysymys! Vastasin tähän eilen siitä näkökulmasta, että päällepäin ei välttämättä näe toisen uskoa tai sen puutetta...
Mutta kyllä: ei-uskovan teot voivat olla vanhurskaampia kuin uskovan. Uskovat voivat myös olla niin "kovin hartaita uskovia",
etteivät näe käytännön asioita, esim. toisten avuntarvetta. Ehkäpä he ovat silloin lähinnä uskonnollisia, eikä se taida olla
mitenkään Jumalan mielen mukainen olotila. Vrt. kertomus laupiaasta samrialaisesta.
"Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla" - tätä voimme oikeasti itse kukin miettiä. Mitä minun uskoni on, näkyykö se
käytännön elämässä? Mikä on tekemisteni, tai tekemättä jättämisten, motiivi? Elävätkö ei-uskovat paremmin kuin minä??
Ja kenen teot kelpaavat Jumalalle?
Yksi tie tämän pohtimiseen voisi olla Paavalin kirjoitus "vaikka tekisin ... mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi".
-
Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla" - tätä voimme oikeasti itse kukin miettiä. Mitä minun uskoni on, näkyykö se käytännön elämässä? Mikä on tekemisteni, tai tekemättä jättämisten, motiivi? Elävätkö ei-uskovat paremmin kuin minä??
Ja kenen teot kelpaavat Jumalalle?
Yksi tie tämän pohtimiseen voisi olla Paavalin kirjoitus "vaikka tekisin ... mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi".
Jos aivan rehellinen olen, niin tunnen itseni täysin alamittaiseksi, sillä monet ei-uskovat elävät enemmän toisten hyödyksi kuin minä. Arvelen, että tämä on monen muunkin uskovaksi tunnustautuvan tuskallinen toteamus. Täysin ansioton armo on ainoa toivo.
-
Tämä kirjoitukseni käsitettiin hieman väärin:
Näin ajatellen ei-uskova voi olla jopa "vanhurskaampi" kuin uskova. Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla, jos molemmat auttavat samalla tavalla?
Tämä on oikein hyvä kysymys! Vastasin tähän eilen siitä näkökulmasta, että päällepäin ei välttämättä näe toisen uskoa tai sen puutetta...
Mutta kyllä: ei-uskovan teot voivat olla vanhurskaampia kuin uskovan. Uskovat voivat myös olla niin "kovin hartaita uskovia",
etteivät näe käytännön asioita, esim. toisten avuntarvetta. Ehkäpä he ovat silloin lähinnä uskonnollisia, eikä se taida olla
mitenkään Jumalan mielen mukainen olotila. Vrt. kertomus laupiaasta samrialaisesta.
"Onko siis mitään eroa uskovalla ja ei-uskovalla" - tätä voimme oikeasti itse kukin miettiä. Mitä minun uskoni on, näkyykö se
käytännön elämässä? Mikä on tekemisteni, tai tekemättä jättämisten, motiivi? Elävätkö ei-uskovat paremmin kuin minä??
Ja kenen teot kelpaavat Jumalalle?
Yksi tie tämän pohtimiseen voisi olla Paavalin kirjoitus "vaikka tekisin ... mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi".
Onneksi uskovan ihmisen ei tarvitse enää saavuttaa vanhurskasta asemaa Jumalan edessä,
koska meidät on jo kerran vanhurskautettu Jeesuksen lunastustyön kautta.
Meidän kelpaamistamme Jumalalle ei mitata sen mukaan, suoritammeko riittävästi hurskaita tekoja tai kykenemmekö rakastamaan ihmisiä tarpeeksi.
Sielunvihollinen yrittää pontevasti masentaa meitä uskottelemalla, että emme elä oikealla tavalla uskovina eikä pelastuksemmekaan ole aivan varma, koska meistä ei ehkä näy riittävästi näy ulospäin jumalallinen hyvyytemme ja rakkaudellisuutemme.
Myös lakihenkinen opetus johtaa helposti harha-ajatukseen, että armon kautta vanhurskautettu asemamme Jumalan edessä heittelehtii omien tekemistemme mukaan.
Monet uskovat elävät sen harhan vallassa, että meidän on koko ajan ylläpidettävä ja lietsottava Jumalan rakkautta ja armoa tekemällä paljon hyviä tekoja, ja mikäli ponnistelumme eivät riitäkään, Jumala suuttuu ja ottaa meiltä pois armon ja jopa pelastusvarmuuden.
Ihmisen tulee tietysti tehdä koko ajan parannusta eli tunnistaa ja myöntää pahat ajatuksensa ja tekonsa ja pyrkiä Jeesuksen kaltaisuuteen, puhtauteen ja pyhitykseen.
Mutta tämä kaikki on armon ja uskon seurausta, ei ehto eikä edellytys.
Meidän tulee vaeltaa valkeudessa ja rakastaa ihmisiä, mutta ei väkisin eikä teeskennellen.
Meidän pitää taistella syntiä vastaan eikä tehdä tietoisesti väärin, mutta pitää myös muistaa, että Jeesus on jo voittanut saatanan.
Meidät on jo lunastettu synnin ja kuoleman vallasta,
emmekä voi muuttua synnittömiksi, vaikka kuinka ponnistelisimme.
Meille on annettu esikuvaksi ja malliksi Jeesuksen kaltaisuus, mutta Herran tiedossa on
alusta alkaen ollut, että puutteellisuutemme ja syntisyytemme riippuu meissä kiinni
kuolemaan asti.
Mehän olemme armahdettuja syntisiä, emme synnittömiä.
-
Uskon näkyminen käytännön elämässä on varmasti Jumalan tahto omiensa elämässä. Se, että elämässämme ilmenisi Kristuksen mielenlaatua ja siitä nousevia tekoja. Jeesuksesta sanotaan, että Hän vaelsi ympäri ja teki hyvää ja näistä teoista on paljon esimerkkejä. Uskon, että Jumalan omat on kutsuttu tähän samaan omissa ympyröissämme, tekemään Hänen tekojaan arkipäivän tasolla.
Ef. 2
8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Hyviä tekoja ei siis ensinkään tehdä siksi, jotta kelvattaisiin Jumalalle, vaan hyvät teot ovat uskovissa ilmeneviä Jeesuksen tekoja, joissa meidät on tarkoitettu elämään. Rakkaus on kekseliäs näilläkin alueilla, jos on alttiutta.
-
Omavanhurskaus on vain yksi sielunvihollisen uoma näivettää uskovan "ilo Herrassa".
Pyrkimys pyhitykseen on kehoitus, ja ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
Uskon, että jokaisella meillä on omaa pyrkimystä, mikä ei ole samaa kuin alistaa ja altistaa itsemme Pyhän Hengen työlle. Itse ole aina pettynyt omiin tai yleensä ihmislähtöisiin 'voimaannuttamisiin', edetä pyhityksessä. Tämä pettymys on alkanut patoamaan Jumalan virran kulkua, kunnes 'vesi' on hakeutunut oikeisiin, Jumalallisiin uomiin.
Uskovien yhteydessä, seurakuntaelämässä on tila, missä Jeesus johdattaa meitä, eikä siinä johdatuksessa inhimillinen, parhaimmillaankaan, menesty. Tai ei pitäisi menestyä.
-
Tunnen täällä Evankeliumin tuoksua!
-
Mutta tämä kaikki on armon ja uskon seurausta, ei ehto eikä edellytys.
Pidit hyvän puheen, Soltero! Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi.
Se, että puhun teoista, elämässä näkyvästä vanhurskaudesta jne., ei tarkoita
sitä että pitäisin tekoja pelastuksen lähtäkohtana. Kyllä se niin on, että
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut".
Teot syntyvät sitten uskon pohjalta, Elämä isolla E:llä kasvaa meissä ja saa
aikaan halun tehdä jotakin.
Elämä ja Hengen hedelmät kyllä sitten kertovat ja paljastavat, että tuo ihminenhän
taitaa olla uskossa... vaikkei kovin paljon saarnaisikaan.
Jos asia on toisinpäin, eli jos uskovassa ei näy Elämää, ei Hengen hedelmiä, niin
siitäkin toiset (uskovat tai ei-uskovat) tekevät kyllä johtopäätöksiä. Ei niin,
että teot tekisivät ihmisestä uskovan, mutta kyllä ne kertovat jotakin ihmisen sydämestä.
Taas tullaan siihen, että näitä asioita ei voi jakaa kahtia, ei voi erottaa toisistaan.
Jos olemme oksia hyvässä puussa (Jeesuksessa), niin tuotamme hyvää hedelmää.
Jos emme ole oksastettuja hyvään puuhun, emme tee hyvää hedelmää.
Jeesus oli tästä esimerkki: "Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen."
Onkohan kuitenkin niin, että Suomessa on voimisssaan hengellisen ajattelun suuntaus,
joka kertakaikkiaan vierastaa teoista puhumista?
-
Onkohan kuitenkin niin, että Suomessa on voimisssaan hengellisen ajattelun suuntaus, joka kertakaikkiaan vierastaa teoista puhumista?
Kyllä teoista puhutaan. Minulla on siitä monen kymmenen vuoden kokemus. Vaikka teoriassa pelastus oli armosta, niin käytännössä ei niin ollut. Oliko siitä jotain seurauksia? Ainakin minun kohdallani oli se, että uskonelämästä meni täysin ilo. Eikä tämä ole ollut ainoastaan minun kokemukseni, osa porukasta väsyi totaalisesti ja jätti koko touhun. Osa kävi välinpitämättömäksi. Ja pikkuhiljaa porukka vaihtui, ja uusia kokelaita ilmestyi joskus joukkoon.
Kokemukseni perusteella uskallan väittää, että aitoa armon julistusta on äärimmäisen vähän. Jos armoa saarnataan oikein, se muodostaa aina riskin, että joku laittaa ranttaliksi. Jos julistetaan lakipitoista armoa, niin tällaista ei juuri esiinny. Mutta se ei enää ole armon evankeliumia.
Viittaan aikaisempaan kirjoitukseeni ketjussa: Missä opetetaan armosta oikein?, sivulla 1.
-
Jatkan vielä edelliseen sen, että armon julistus yltää vain uskoontuloon asti, ei juuri sen pidemmälle. Sitten on ryhdyttävä tositoimiin ja seurakunnassa ne nostetaan jalustalle, jotka jaksavat puurtaa siinä oravanpyörässä ja "meidän työssä". Jostain syystä väki kuitenkin pikkuhiljaa vaihtuu.
-
Jatkan vielä edelliseen sen, että armon julistus yltää vain uskoontuloon asti, ei juuri sen pidemmälle. Sitten on ryhdyttävä tositoimiin ja seurakunnassa ne nostetaan jalustalle, jotka jaksavat puurtaa siinä oravanpyörässä ja "meidän työssä". Jostain syystä väki kuitenkin pikkuhiljaa vaihtuu.
On parempi, ettei yritäkään työntyä mihinkään sisäpiireihin touhuamaan ja rehkimään,
ellei sellaiseen ole erityistä kutsumusta ja suuria kykyjä.
Minulla olisi aikaa ja kiinnostusta osallistua enemmänkin paikallisen srk:n toimintaan
kuin vain käymällä istumassa kokouksissa.
Mutta en ole havainnut, että missään tehtävässä olisi puutetta kaltaisistani
takapenkkien ihmisistä.
En ole laulu- enkä soittotaitoinen (kuoro yms.), en ole nainen (kahvinkeitot, myyjäiset yms.)
enkä ole riittävän sosiaalinen tyrkyttäytymään seurapiireihin (ja ne ovat lähinnä pariskunnille).
Minulle on varmaan aivan riittävää se, että kuuntelen tilaisuuksissa puheita ja osallistun
ehtoolliselle kerran kuussa.
Jumala on läsnä kokouksissa ja koen niissä kuuluvani Hänen seurakuntaansa.
Koen sitä tosin myös fyysisten ihmiskokoontumisten ulkopuolella.
-
On parempi, ettei yritäkään työntyä mihinkään sisäpiireihin touhuamaan ja rehkimään,
ellei sellaiseen ole erityistä kutsumusta ja suuria kykyjä.
Olen ollut oman tieni kulkija sekä nuorena että vanhempana. Minua ei ole pyöritetty missä tahansa. Mutta tämä koskee erityisesti nuoria vasta uskoon tulleita. Ja jos joku on lahjakas, niin hänestä tehdään mieluusti seurakunnan "mannekiini". Rämäpäisyyttäkin katsotaan silloin läpi sormien.
-
Jatkan vielä edelliseen sen, että armon julistus yltää vain uskoontuloon asti, ei juuri sen pidemmälle. Sitten on ryhdyttävä tositoimiin ja seurakunnassa ne nostetaan jalustalle, jotka jaksavat puurtaa siinä oravanpyörässä ja "meidän työssä". Jostain syystä väki kuitenkin pikkuhiljaa vaihtuu.
Saattaapa olla, että meillä molemmilla on samantapaisia kokemuksia seurakunnasta. Nuorena (noin kolme vuosikymmentä sitten) koin aluksi
seurakunnan "mahtavana paikkana", sitten ajan myötä alkoi tietyt asiat ahdistaa. Koin että minua koetetaan puristaa tietynlaiseen muottiin.
Muottiin, johon uusia tulokkaita koitetaan puristaa, ja jossa vanhemmat konkarit eivät välttämättä ole. Ilmeinen ristiriita...
Ei henkilökohtaisesti painostettu, mutta saarnoissa annettiin rivien välissä ymmärtää, millainen uskovan tulee olla. Muistan, kun joskus sanoin
seurakuntalaisille, että haluaisin löytää seurakunnan työmuodon, johon voisin lähteä mukaan. Koska paine siihen oli olemassa,
kirjoittamattomana sääntönä.
Ahdistus kasvoi siihen mittaan, että kahdentoista vuoden jäsenyyden jälkeen erosin seurakunnasta, enkä ole sen jälkeen kuulunut
mihinkään hengelliseen järjestöön tai seurakuntaan. Jeesukseen uskon edelleen. Kuten sanoit, "väki pikkuhiljaa vaihtuu".
Kun nyt tällä foorumilla puhun uskovan teoista, en tarkoita mitään "seurakunnan työmuotoja". Vaan sitä, että sydämen halusta teen
joitakin asioita, jotka koen oikeiksi.
-
Nostan tätä keskustelua vähän enemmän näkyville. Ehkä käsittelemme vielä asiaa uskonvanhurskauden näkökulmasta. Korostan, ettei tämä ole joutavaa teoretisointia, vaan vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaista uskonelämämme on.
-
Jaak. 2:23 ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.
Jeesus sanoi heille: "Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.
mitä tekoja Aabraham teki, sillä hänellä ei ollut lakia!
uskon kautta Aabraham sai Jumalan vanhurskauden ja tekojen takia pojan ??
eli mitä Aabraham teki.
lapsia ;D
ja vaelteli maata siellä täällä.
hhmmm
no sama se.
Jeesus on meidän teko.eli Jumalan teko meille.
-
joo, no on se hyvä että miehet osaa keskenään puhua armosta mutta jos nainen siitä selittää niin lakihenkiseksi väitetään ........
pitäkää tunkkinne :o
-
joo, no on se hyvä että miehet osaa keskenään puhua armosta mutta jos nainen siitä selittää niin lakihenkiseksi väitetään ........
pitäkää tunkkinne :o
Onko näin? ???
-
Mutta jatketaan keskustelua, mitä tekoja Jumala katsoo vanhurskaudessa tehdyiksi?
Voisikohan vanhurskaudessa tehdyt teot olla niitä, mitkä Jumala on jo tehnyt aikaa sitten itsekullekin meille? Ef 2:10
Toisessa kohdassa Jeesus saa aikaan meissä niitä vanhurskauden tekoja. Fil 9:11
No sama asia.
-
joo, no on se hyvä että miehet osaa keskenään puhua armosta mutta jos nainen siitä selittää niin lakihenkiseksi väitetään ........
pitäkää tunkkinne :o
::) ;D
-
Mutta jatketaan keskustelua, mitä tekoja Jumala katsoo vanhurskaudessa tehdyiksi?
Voisikohan vanhurskaudessa tehdyt teot olla niitä, mitkä Jumala on jo tehnyt aikaa sitten itsekullekin meille? Ef 2:10
Toisessa kohdassa Jeesus saa aikaan meissä niitä vanhurskauden tekoja. Fil 9:11
No sama asia.
Näin minäkin olen taipuvainen asian käsittämään.
"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:10)
-
"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef. 2:10)
Tuo jae on hyvin lohdullinen ja vapauttaa uskovan kaikesta pinnistelemisestä. Uskon, että Jumalalla on jokaiselle räätälöity suunnitelma ja voi olla, että niitä on useampiakin. Meillähän on taipumus poiketa Jumalan suunnitelmasta ja tehdä oman tahtomme mukaan. Mutta jos tunnustamme kelvottomuutemme, niin Hän on valmis viemään meitä oman suunnitelmansa mukaiseen elämään. Siinä on silloin myös niitä tekoja, jotka eivät ole meidän tuotostamme, vaan niitä ennalta valmistettuja ja juuri meille sopivia.
Tätä oikeastaan tarkoitin aiemmin, kun kirjoitin siitä, että vanhurskaat eivät useinkaan tiedä, että ovat tehneet vanhurskaita tekoja. Omasta historiastani voisin luetella moniakin "tekoja", joita olen tehnyt "Jumalan valtakunnan hyväksi", mutta luulen, että ne eivät ole olleet niitä Jumalan edeltävalmistamia ja tokkopa niistä on kenellekään hyötyä ollut.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
En ole kuullut, että täällä olisi mitään kelpaamisvaatimuksia tai standardeja seurakunnan jäsenille.
Mutta tuskin kovin moni sellainen haluaa liittyä seurakuntaan ja osallistua sen toimintaan ja rahoitukseen, joka ei tunne henkilökohtaisesti Jeesusta Kristusta Vapahtajanaan.
Muita "vaatimuksia" ei uskovalle olekaan.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
En ole kuullut, että täällä olisi mitään kelpaamisvaatimuksia tai standardeja seurakunnan jäsenille.
Mutta tuskin kovin moni sellainen haluaa liittyä seurakuntaan ja osallistua sen toimintaan ja rahoitukseen, joka ei tunne henkilökohtaisesti Jeesusta Kristusta Vapahtajanaan.
Muita "vaatimuksia" ei uskovalle olekaan.
Jopa teillä on liberaalihelluntaiseurakunta. 8)
Jostakin syystä vastaava perustelu ei kelpaa luterilaiseen ehtoolliselle tuleville vaan halutaan joitakin muita perusteluita.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
En ole kuullut, että täällä olisi mitään kelpaamisvaatimuksia tai standardeja seurakunnan jäsenille.
Mutta tuskin kovin moni sellainen haluaa liittyä seurakuntaan ja osallistua sen toimintaan ja rahoitukseen, joka ei tunne henkilökohtaisesti Jeesusta Kristusta Vapahtajanaan.
Muita "vaatimuksia" ei uskovalle olekaan.
Jopa teillä on liberaalihelluntaiseurakunta. 8)
Jostakin syystä vastaava perustelu ei kelpaa luterilaiseen ehtoolliselle tuleville vaan halutaan joitakin muita perusteluita.
Tämän srk:n pastori kertoo aina ennen kuin ehtoollisleipää ja -viiniä aletaan nauttia, että tämä ehtoollinen on tarkoitettu vain Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen tunnustaville.
Se ei ole mitään liberaalisuutta, vaan aivan raamatullista.
Jokainen paikalla olija ottaa sen jälkeen itse vastuun siitä, kuuluuko ehtoollinen hänelle vai ei.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
En ole kuullut, että täällä olisi mitään kelpaamisvaatimuksia tai standardeja seurakunnan jäsenille.
Mutta tuskin kovin moni sellainen haluaa liittyä seurakuntaan ja osallistua sen toimintaan ja rahoitukseen, joka ei tunne henkilökohtaisesti Jeesusta Kristusta Vapahtajanaan.
Muita "vaatimuksia" ei uskovalle olekaan.
Jopa teillä on liberaalihelluntaiseurakunta. 8)
Jostakin syystä vastaava perustelu ei kelpaa luterilaiseen ehtoolliselle tuleville vaan halutaan joitakin muita perusteluita.
Tämän srk:n pastori kertoo aina ennen kuin ehtoollisleipää ja -viiniä aletaan nauttia, että tämä ehtoollinen on tarkoitettu vain Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen tunnustaville.
Se ei ole mitään liberaalisuutta, vaan aivan raamatullista.
Jokainen paikalla olija ottaa sen jälkeen itse vastuun siitä, kuuluuko ehtoollinen hänelle vai ei.
Vastaavalla tavalla luterilaisessa kirkossa ehtoolliselle tulijat tunnustuvat uskonsa.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
En ole kuullut, että täällä olisi mitään kelpaamisvaatimuksia tai standardeja seurakunnan jäsenille.
Mutta tuskin kovin moni sellainen haluaa liittyä seurakuntaan ja osallistua sen toimintaan ja rahoitukseen, joka ei tunne henkilökohtaisesti Jeesusta Kristusta Vapahtajanaan.
Muita "vaatimuksia" ei uskovalle olekaan.
Jopa teillä on liberaalihelluntaiseurakunta. 8)
Jostakin syystä vastaava perustelu ei kelpaa luterilaiseen ehtoolliselle tuleville vaan halutaan joitakin muita perusteluita.
Tämän srk:n pastori kertoo aina ennen kuin ehtoollisleipää ja -viiniä aletaan nauttia, että tämä ehtoollinen on tarkoitettu vain Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen tunnustaville.
Se ei ole mitään liberaalisuutta, vaan aivan raamatullista.
Jokainen paikalla olija ottaa sen jälkeen itse vastuun siitä, kuuluuko ehtoollinen hänelle vai ei.
Vastaavalla tavalla luterilaisessa kirkossa ehtoolliselle tulijat tunnustuvat uskonsa.
Niin tietenkin, henkilökohtaisessa uskossa olevat.
Heille se on oikea oman Jeesus- uskonsa tunnustaminen.
Mutta kuorossa lausuttuun uskontunnustukseen osallistuu varmaan myös kulttuuri- ja nimikristittyjä, jopa täysin Herrasta piittaamattomia.
He eivät tietenkään tule uskoon kuorolausunnalla, eli uskovien yhteinen ehtoollinen ei kuulu heille.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
En ole kuullut, että täällä olisi mitään kelpaamisvaatimuksia tai standardeja seurakunnan jäsenille.
Mutta tuskin kovin moni sellainen haluaa liittyä seurakuntaan ja osallistua sen toimintaan ja rahoitukseen, joka ei tunne henkilökohtaisesti Jeesusta Kristusta Vapahtajanaan.
Muita "vaatimuksia" ei uskovalle olekaan.
Jopa teillä on liberaalihelluntaiseurakunta. 8)
Jostakin syystä vastaava perustelu ei kelpaa luterilaiseen ehtoolliselle tuleville vaan halutaan joitakin muita perusteluita.
Tämän srk:n pastori kertoo aina ennen kuin ehtoollisleipää ja -viiniä aletaan nauttia, että tämä ehtoollinen on tarkoitettu vain Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen tunnustaville.
Se ei ole mitään liberaalisuutta, vaan aivan raamatullista.
Jokainen paikalla olija ottaa sen jälkeen itse vastuun siitä, kuuluuko ehtoollinen hänelle vai ei.
Vastaavalla tavalla luterilaisessa kirkossa ehtoolliselle tulijat tunnustuvat uskonsa.
Niin tietenkin, henkilökohtaisessa uskossa olevat.
Heille se on oikea oman Jeesus- uskonsa tunnustaminen.
Juuri näin, iloitaan siitä.
-
Kaikki Jeesuksen Herrakseen tunnustavat ovat vanhurskaita.
Tunsin erään henkilön, joka mielestäni täytti tuon kriteerin, mutta oli hyvin itsekeskeinen hengellisyydessään. Hän sanoi toislle uskoville, että "minä sentään tunnen Pyhän Hengen, te ette tunne." Hänestä tuli mieleen kertomus fariseuksesta ja publikaanista temppelissä. Eivät fariseukset ole mihinkään kadonnut muinaisjäänne, vaan todellisuutta myös tämän ajan seurakunnissa. He esiintyvät kyllä kristittyinä, tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja ilmeisesti saavat myös paljon aikaan.
Publikaanilla ei meriittejä ollut. Hänen vanhurskautensa ei perustunut mihinkään hänessä itsessään olevaan. Siksi hän rukoili: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen". Vuoden -92 käännös sanoo oikein: "Hän meni kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei."
Juuri näin. 'Tämä tulee mieleen kun vaaditaan näyttöä että on uskossa osallinen että jotta voi osallistua seurakunnan toimintaan.
Mutta täytyyhän seurakunnissa olla jossain määrin selvillä, ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät.
Uskovien ryhmille ei kannata pitää evankelioivia herätystilaisuuksia (elleivät ne ole nimenokaan uskoville suunnattuja),
ja toisaalta on vain uskoville tarkoitettuja tilanteita, esim. Herran ehtoollinen.
Tietysti vain Jumala tietää totuuden jokaisen uskon aitoudesta, mutta on tärkeää, että seurakuntien opettajat julistavat selvästi, että ihmisten tulee tutkia itseään ja selvittää Jumalan ja Hänen Sanansa edessä, ovatko uskossa vai eivät.
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
Jumala, Pyhän Israelin Jumala on selvästi ilmoittanut kuka on arvollinen osallistumaan Pyhää Rakkaus ateriaan.
2. Moos. 12:42 Valvontayö Herran kunniaksi on tämä yö, koska hän silloin vei heidät pois Egyptin maasta; tämän yön kaikki israelilaiset valvokoot Herran kunniaksi, sukupolvesta sukupolveen.
43 Ja Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: "Tämä on säädös pääsiäislampaasta: Kukaan muukalainen älköön siitä syökö;
44 mutta jokainen rahalla ostettu orja syököön siitä, kunhan olet ympärileikannut hänet.
45 Loinen ja päiväpalkkalainen älkööt siitä syökö.
46 Samassa talossa se syötäköön; älköön mitään siitä lihasta vietäkö talosta ulos, älkääkä siitä luuta rikkoko.
47 Koko Israelin seurakunta viettäköön sitä ateriaa.
48 Ja jos joku muukalainen asuu sinun luonasi ja tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, niin ympärileikkauttakoon kaikki miehenpuolensa ja sitten käyköön sitä viettämään ja olkoon silloin niinkuin maassasyntynyt. Mutta yksikään ympärileikkaamaton älköön siitä syökö.
49 Sama laki olkoon maassasyntyneellä ja muukalaisella, joka asuu teidän keskuudessanne."
Eli kuten tässä on esim. filistealaiset eikä palestiinalaiset saa olla osallisia tähän Pyhää "toimitukseen".
Uudessa liitossa on myös selvästi ilmoitettu kuka on arvollinen olemaan osallinen Herran Pöytään eli ehtoolliselle.
Ne jotka ovat Oikeita "juutalaisia" eli Pyhää Siementä eli Aabrahamin jälkeläisiä.
eräs merkki on että tekevät samoja tekoa kuten Pyhä Profeetta Aabraham :)
esim, ei palvo tahi vanno kuun kautta. Aabraham hylkäsi tämän synnin!
Joh. 8:39 He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Aabraham on meidän isämme". Jeesus sanoi heille: "Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.
____________
Mistä sinä tiedät siellä teidän seurakunnassa että onko joku toinen seurakunnallesi riittävässä uskossa, jotta kelpaa seurakunnallasi tai täyttää sen standardit?
Mistä tietää "kuka on riittävästi uskossa tahi kelpaa seurakuntaan".
Jos heillä on Sama Isä ! mikä merkitsee että heillä on sama Henki.
4. Moos. 14:24 Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen.
Onko Jeesus Kristus, Lihaan tullut Jumalan Poika sinun Isäsi ?
Mistä tietää onko heillä sama Henki? Hyvä ettei tarvitse olla oman vajavaisen ymmärryksen varassa vaan Jeesus sanoi:
Joh. 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
Esim, vääräuskoiset eivät voi sydämessään sanoa:
"Siunauttu olkoon Pyhä Israel" !
Joten ihmisen sanat kertovat mitä sydämessä on.