Kirjoittaja Aihe: Katkeruudesta....  (Luettu 15752 kertaa)

tikli

  • Vieras
Katkeruudesta....
« : 05.04.14 - klo:14:05 »
Raamattu varoittaa meitä katkeruudesta ja kehoittaa pitämään huolen siitä, ettei kukaan jäisi osattomaksi Jumalan armosta ja ettei mikään katkeruuden juuri pääsisi meissä kasvamaan ja tekemään häiriötään.

Hebr. 12
14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
15. ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,

Mutta mistä tällainen katkeruuden juuri pääsee tai tulee uskovan ihmisen elämään?

Onko Sinulla omia kokemuksia katkeruudesta ja osaatko sanoa, mikä Sinun kohdallasi on ollut aiheuttajana?

Onko se tullut ns. jonkun toisen kautta, kuten tuo Hebr. kirjeen kohta mainitsee: "...ja monet sen kautta tule saastutetuiksi."?

Vai onko alkujuuri tullut jonkun ikävän tapahtuman tai toisen ihmisen väärintekemisen tms. kautta?

Jos katkeruus on kohdallasi jo taaksejäänyttä elämää, mikä oli se sysäys tai apu, minkä avulla sait kitkettyä pois katkeruuden juuret omasta elämästäsi?

Mitä apua suosittelet ihmiselle, joka uskaltaa rehellisesti tunnustaa olevansa katkera joko jollekin ihmiselle, seurakunnalle tai jopa Jumalalle?

Tällaisia ajatuksia ja kysymyksiä tuli mieleeni, kun tätä asiaa käsiteltiin ohimennen toisessa ketjussa.

Yritetään parhaamme mukaan käydä keskutelua toinen toistamme kunnioittavaan sävyyn.



Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #1 : 05.04.14 - klo:15:01 »
On olemassa katkeruutta ja sitten on olemassa väitettyä katkeruutta. Katkeruus-väittämät ovat uskonnollisten johtajien vallankäytön väline ja samaa välinettä käyttävät heidän opetuslapsensa. Samaa lajia on myös uskovan leimaaminen luopioksi, kun hän ei ole alistunut kulkemaan osana laumaa suohon tai tekemään omantuntonsa vastaisia asioita.
« Viimeksi muokattu: 05.04.14 - klo:15:03 kirjoittanut KnutL »

tikli

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #2 : 05.04.14 - klo:15:14 »
Omalta kohdaltani uskallan tunnustaa että;  KYLLÄ, olen ollut eräissä elämäni vaiheissa katkera.

Uskon että katkeruus saattaa lähteä alkuun jostain aika mitättömästäkin asiasta, jonka  ensiksi kätkee sisimpäänsä, se on kuin pieni kasauma ja tukkeuma  suolistossa, joka sitten pikku hiljaa kerää itseensä ja ympärilleen lisää ja lisää muuta moskaa ja yks päivä vain joutuu huomaamaan, että "putki" onkin tukossa.

Ihmisen ajattelu vääristyy hyvin negatiiviseksi, eli kaikkea katsoo vain negatiivisten lasien lävitse ja kun alkaa olla täynnä sitä kaikkea, minkä pitäisi virrata suolessa eteenpäin ja viimein lävitse, se alkaakin purkautumaan ulos muualta ja näin se alkaa saastuttamaan ympäristöäänkin.

Eikä ihminen itse huomaa välttämättä tuota negatiivisuuden muutosta ollenkaan, koska kaikki on tapahtunut niin pikkuhiljaa.

Oikeastaan oman elämäni korjaantuminen alkoi siitä, että törmäsin toiseen samanlaiseen ihmiseen ja kun tajusin, mistä hänen ongelmansa juontaa, tajusin että kärsin itse samasta ongelmasta ja oivalsin saman tien, että vain Jumala voi minut korjata ja parantaa.

Ja tänä päivänä voin sanoa, että Jumala on tehnyt aivan ihmeellistä työtä, jopa niin ihmeellistä, että kykenen rakastamaan jopa "vihamiestänikin", jota en olisi siinä katkeruuden mielentilassa voinut kuvitellakkaan mahdolliseksi.

MUTTA KAIKKI ON SUURTA ARMOA JA JUMALAN TYÖTÄ, ainut minkä itse voin sanoa tehneeni, oli se, että tunnustin
tilani ja huusin Jumalaa avukseni.

Yksi suurimpia harmeja, mitä se toi elämääni, oli luottamuksen puutte.

Katkeruus kun ei antanut lupaa luottaa kehenkään, ei uskoa kenestäkään mitään hyvää, eikä se jäänyt ainoastaan siihen, että tuo luottamattomuus olisi kohdistunut vain muihin ihmisiin, vaan se kohdistui sillä tavoin itseenikin, että
tuli ihmeellinen arvottomuuden ja mitättömyyden tunne, jonka koin johtuvan muiden tekemisistä ja jota koin muiden osoittavan itselleni, kun nyt myöhemmin näen, että sehän olikin minun omaa, sisällääni olevaa itseni väheksymistä, ei muiden taholta tulevaa.

Eli kun saatana on tullut tappamaan ja tuhoamaan, niin voi sanoa, että yksi uskovan tuhoamisen muotoja on katkeruus. Se tuhoaa ihmistä itseään sisältä päin ja se tuhoaa ihmissuhteita, jopa kokoanaisia seurakuntia, puhumattakaan, että se tuhoaa suhteemme Jumalaan.

Ja kuten tuo Hebr. kirjeen kohta mainitsee sen saastuttavasta voimasta, katkeruudella on totta tosiaankin valtava tarve saada jakaantua ja levittäytyä ympärilleen.

Eli ei turhaan katkeruutta  verrata voikukkaan, sen syvälle menevään juureen ja sen tehokkaaseen levittäytymiseen.  :)

Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #3 : 05.04.14 - klo:15:57 »
kyllä se on Jumalan armoa että yksinäiseen katkeruuteen jätetty saa parantua ja vahvistua omaksi itsekseen ja oman arvonsa löytämiseen.
hän ei enää ole muiden mielipiteiden orja ja vaikka he jatkaisivat vääryyttään ei se enää lannista eikä tee samaa vaikutusta kuin ennen .

en enää ole arvoton vaikka kaikki ympärillä tuntuisivat olevan sitä mieltä ja vihassa ja halveksunnassa myös toisivat sen ilmi. voin jättää heidät omaan arvoonsa.......

mutta silti on käynyt niin että potilaan on pitänyt parantua itsekseen Jumalan armosta ja omista oivalluksista käsin.
ei ole srk toteuttanut sanan kehoitusta "pitäkää huoli" vaan ovat myös he tuominneet ja jatkavat sitä edelleen asenteella :
"luovu katkeruudestasi ja tee komromissi jotta sopeutuisit meidän erinomaisten seuraan, muutu toiseksi persoonaksi jotta kelpaisit meille, ja ota asenteeksi samanlainen rahan-rakkaus kuin meillä niin löydät yhteishengen" :) innostu sinäkin maallisesta menestyksestä niin ymmärrät mistä tässä on kyse  ???

se siitä, jos tämä tulkitaan taas katkeruudeksi niin siitä vaan, tilanne vaan on vaikea kun ei parantumisesta huolimatta rakasta rahaa eikä menestystä. mistä ihmeestä löydän sen yhteishengen kun olen jatkuvasti eri aaltopituudella toisenlaisten persoonien kanssa.

en muutu muuksi persoonaksi vaikka itseni kieltäisinkin ja olisin kärsivällinen ja ystävällinen niille jotka haluavat rakastaa menestystä ja rahaa  :-[

yhteishenki on eri asia kuin Jeesuksen Hengen yhteys

tikli

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #4 : 05.04.14 - klo:15:58 »
On olemassa katkeruutta ja sitten on olemassa väitettyä katkeruutta. Katkeruus-väittämät ovat uskonnollisten johtajien vallankäytön väline ja samaa välinettä käyttävät heidän opetuslapsensa. Samaa lajia on myös uskovan leimaaminen luopioksi, kun hän ei ole alistunut kulkemaan osana laumaa suohon tai tekemään omantuntonsa vastaisia asioita.

Näin varmasti on, että on väitettyäkin katkeruutta,  mutta uskon että ihminen, joka on itse käynyt katkeruuden läpi, saattaa myöskin tunnistaa toisessa olevan katkeruuden paremmin.

Mutta sitäkin olen miettinyt, että miksihän katkeruus on niin hirveän vaikea tunnustaa?

Miksi ei voi vain sanoa,  että juu, minua kohtaan on toimittu väärin ja olen siitä katkera?

Itse olen oppinut tuosta ajasta sen verran, että hyvin nopeasti huomaan, jos tulee vähänkään sellainen mieli ja niin paljon arvostan nykyistä vapautta Kristuksessa, että kyllä tulee kiire Jumalan neuvonpitoon, jos vähänkään huomaa  itsessään katkeruuden mielenlaatua.

Parhaiten sen mielestäni tunnistaa siitä, että ei kykene esim. antamaan anteeksi, vaan on taipuvaisuutta jonkinlaiseen kaunaan ja myöskin koston mielialaan, näin omalla kohdallani koen ja olenkin sitä mieltä, että ei katkeruus mikään niin outo ja ihmeellinen asia ole, ettäkö sitä olisi vain joillain harvoilla, vaan kyllä se vaanii meidän kintereillämme koko ajan, niin kauan kuin täällä kivi kiveä hioo.

Eli ei sen kohdalla pidä kenenkään oikein paljon henkseleitään paukuttaa, ettei  minulla ole koskaan, eikä minulle tule koskaan, vaan hyvä on tarkkaillai itseään, ettei ne siemenet pääse itämään.  ;D

« Viimeksi muokattu: 05.04.14 - klo:16:00 kirjoittanut tikli »

wakan

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #5 : 05.04.14 - klo:16:01 »
Mielenkiintoinen ketju, mutta en pysty vastaamaan mitään aloituksen kysymyksiin, koska en tiedä, mitä katkeruus tarkoittaa. Kun ei tiedä, mitä katkeruus tarkoittaa, ei voi tietää, onko itse ollut katkera.

Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #6 : 05.04.14 - klo:16:07 »
On olemassa katkeruutta ja sitten on olemassa väitettyä katkeruutta. Katkeruus-väittämät ovat uskonnollisten johtajien vallankäytön väline ja samaa välinettä käyttävät heidän opetuslapsensa. Samaa lajia on myös uskovan leimaaminen luopioksi, kun hän ei ole alistunut kulkemaan osana laumaa suohon tai tekemään omantuntonsa vastaisia asioita.

Näin varmasti on, että on väitettyäkin katkeruutta,  mutta uskon että ihminen, joka on itse käynyt katkeruuden läpi, saattaa myöskin tunnistaa toisessa olevan katkeruuden paremmin.

Mutta sitäkin olen miettinyt, että miksihän katkeruus on niin hirveän vaikea tunnustaa?

Miksi ei voi vain sanoa,  että juu, minua kohtaan on toimittu väärin ja olen siitä katkera?

Itse olen oppinut tuosta ajasta sen verran, että hyvin nopeasti huomaan, jos tulee vähänkään sellainen mieli,
mistä saattaa lähteä kasvamaan katkeruutta ja niin paljon arvostan nykyistä vapautta Kristuksessa, että kyllä
tulee kiire Jumalan neuvonpitoon, jos vähänkään huomaa  itsessään katkeruuden mielenlaatua.

Parhaiten sen mielestäni tunnistaa siitä, että ei kykene esim. antamaan anteeksi, vaan on taipuvaisuutta jonkinlaiseen kaunaan ja myöskin koston mielialaan, näin omalla kohdallani koen ja olenkin sitä mieltä, että ei katkeruus mikään niin outo ja ihmeellinen asia ole, ettäkö sitä olisi vain joillain harvoilla, vaan kyllä se vaanii meidän kintereillämme koko ajan, niin kauan kuin täällä kivi kiveä hioo.

Eli ei sen kohdalla pidä kenenkään oikein paljon henkseleitään paukuttaa, ettei  minulla ole koskaan, eikä minulle tule koskaan, vaan hyvä on tarkkaillai itseään, ettei ne siemenet pääse itämään.  ;D

ihan oikea asenne :)

sellaine joka uskaltaa tunnustaa katkeruuden on jo aika paljon siitä parantunut ja siksi ymmärtää ettei se ole "maailman loppu". On myös ymmärtänyt mitä on armo ja anteeksianto omalle kohdalle,

luulen että tämä liittyy paljon oikeudentajuun, ja jos käsketään antamaan anteeksi tosta vaan niin se merkitsee toisille samaa kuin käskettäisiin hyväksyymään järkyttävä rikos. Pelätään ettei paha saa koskaan rangaistusta.
Itseäni on auttanut kovasti Raamatun paikat jossa kerrotaan Jumalan vanhurskaista tuomioistan. ja sanotaanhan siellä jopa UTssä
"älkää itse kostako vaan antakaa tilaa Jumalan vihalle".

Jumala tulee lopulta tuomitsemaan kaiken vääryyden ja jos ymmärtäisimme miten hirveä paikka on helvetti niin ymmärtäisimme että sen kauheampaa rangaistusta emme pahimmalle rikollisellekaan osaisi maanpäällä tuomioksi laittaa. Sen hirveän tuomion pystyy vain Jumala itse kestämään. Siis langettamaan.

Jumala sanoo "Minun on kosto, Minä olen maksava" jne jne

Jumala sanoo "Kuninkaan vihollisten sydämet lävistetään" , lopulta kaikki pahuus siis saa loppunsa Jumalan toimesta. Se lohduttakoon niitä jotka luulevat että pahuus pitää hyväksyä.

Tämä nyt on aika rankkaa tekstiä uskoviin liitettäväksi mutta samanlaista katkeruutta voi aiheuttaa pelkkä uutisten lukeminen :(


Poissa Soltero

  • Viestejä: 2463
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #7 : 05.04.14 - klo:16:15 »
Katkeruus tarkoittaa sitä, että ihminen ei pääse yli elämänsä pettymyksistä ja
epäonnistumisista.
Jää ns. tuleen makaamaan.

Katkera ihminen pitää itseään väärin kohdeltuna.
Hän kokee, että hänellä on oikeus olla vihainen ja rangaista jatkuvasti niitä,
jotka hän määrittelee syyllisiksi epäonnistumisiinsa.

Katkera ihminen oikeuttaa itsensä syyttämään,
rankaisemaan ja vihaamaan. 

Poissa Vilhelm

  • Viestejä: 148
  • aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #8 : 05.04.14 - klo:16:17 »
Ainakaan nöyrä ihminen ei voi olla katkera.

Katkeruus edellyttää aina ylpeyttä.

Uskoisinkin että yleisin syy on juuri tuo loukattu ylpeys. Se on kirottu synti joka versoo ties mitä muuta pahuutta.

Katkera ihminen muuttuu myös usein hyvin puheliaaksi ja kertoo vuolaasti ja monisanaisesti tilanteestaan. Ei toki katkeruudesta tietenkään, vaan tuon/noiden tekemistä pahuuksista.

Siinä niitä siemeniä sitten lentää hyvään maahan ja kalliolle ja tien oheen. Ja itävyys on hyvä, koska paha kello kauas kuuluu.

Ja epäluulo lisääntyy asiaan täysin kuulumattomienkin ihmisten välille.
'Sille, joka voittaa, annan valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'

tikli

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #9 : 05.04.14 - klo:17:09 »
Ainakaan nöyrä ihminen ei voi olla katkera.

Katkeruus edellyttää aina ylpeyttä.

Uskoisinkin että yleisin syy on juuri tuo loukattu ylpeys. Se on kirottu synti joka versoo ties mitä muuta pahuutta.


Katkera ihminen muuttuu myös usein hyvin puheliaaksi ja kertoo vuolaasti ja monisanaisesti tilanteestaan. Ei toki katkeruudesta tietenkään, vaan tuon/noiden tekemistä pahuuksista.

Siinä niitä siemeniä sitten lentää hyvään maahan ja kalliolle ja tien oheen. Ja itävyys on hyvä, koska paha kello kauas kuuluu.

Ja epäluulo lisääntyy asiaan täysin kuulumattomienkin ihmisten välille.

Tuo onkin mielenkiintoinen dilema, sillä katkera ihminen kuitenkin usein kokee itsensä hyvin arvottomaksi
ja jopa halveksituksi.


tikli

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #10 : 05.04.14 - klo:17:12 »
On olemassa katkeruutta ja sitten on olemassa väitettyä katkeruutta. Katkeruus-väittämät ovat uskonnollisten johtajien vallankäytön väline ja samaa välinettä käyttävät heidän opetuslapsensa. Samaa lajia on myös uskovan leimaaminen luopioksi, kun hän ei ole alistunut kulkemaan osana laumaa suohon tai tekemään omantuntonsa vastaisia asioita.

Näin varmasti on, että on väitettyäkin katkeruutta,  mutta uskon että ihminen, joka on itse käynyt katkeruuden läpi, saattaa myöskin tunnistaa toisessa olevan katkeruuden paremmin.

Mutta sitäkin olen miettinyt, että miksihän katkeruus on niin hirveän vaikea tunnustaa?

Miksi ei voi vain sanoa,  että juu, minua kohtaan on toimittu väärin ja olen siitä katkera?

Itse olen oppinut tuosta ajasta sen verran, että hyvin nopeasti huomaan, jos tulee vähänkään sellainen mieli,
mistä saattaa lähteä kasvamaan katkeruutta ja niin paljon arvostan nykyistä vapautta Kristuksessa, että kyllä
tulee kiire Jumalan neuvonpitoon, jos vähänkään huomaa  itsessään katkeruuden mielenlaatua.

Parhaiten sen mielestäni tunnistaa siitä, että ei kykene esim. antamaan anteeksi, vaan on taipuvaisuutta jonkinlaiseen kaunaan ja myöskin koston mielialaan, näin omalla kohdallani koen ja olenkin sitä mieltä, että ei katkeruus mikään niin outo ja ihmeellinen asia ole, ettäkö sitä olisi vain joillain harvoilla, vaan kyllä se vaanii meidän kintereillämme koko ajan, niin kauan kuin täällä kivi kiveä hioo.

Eli ei sen kohdalla pidä kenenkään oikein paljon henkseleitään paukuttaa, ettei  minulla ole koskaan, eikä minulle tule koskaan, vaan hyvä on tarkkaillai itseään, ettei ne siemenet pääse itämään.  ;D

ihan oikea asenne :)

sellaine joka uskaltaa tunnustaa katkeruuden on jo aika paljon siitä parantunut ja siksi ymmärtää ettei se ole "maailman loppu". On myös ymmärtänyt mitä on armo ja anteeksianto omalle kohdalle,

luulen että tämä liittyy paljon oikeudentajuun, ja jos käsketään antamaan anteeksi tosta vaan niin se merkitsee toisille samaa kuin käskettäisiin hyväksyymään järkyttävä rikos. Pelätään ettei paha saa koskaan rangaistusta.
Itseäni on auttanut kovasti Raamatun paikat jossa kerrotaan Jumalan vanhurskaista tuomioistan. ja sanotaanhan siellä jopa UTssä
"älkää itse kostako vaan antakaa tilaa Jumalan vihalle".

Jumala tulee lopulta tuomitsemaan kaiken vääryyden ja jos ymmärtäisimme miten hirveä paikka on helvetti niin ymmärtäisimme että sen kauheampaa rangaistusta emme pahimmalle rikollisellekaan osaisi maanpäällä tuomioksi laittaa. Sen hirveän tuomion pystyy vain Jumala itse kestämään. Siis langettamaan.

Jumala sanoo "Minun on kosto, Minä olen maksava" jne jne

Jumala sanoo "Kuninkaan vihollisten sydämet lävistetään" , lopulta kaikki pahuus siis saa loppunsa Jumalan toimesta. Se lohduttakoon niitä jotka luulevat että pahuus pitää hyväksyä.

Tämä nyt on aika rankkaa tekstiä uskoviin liitettäväksi mutta samanlaista katkeruutta voi aiheuttaa pelkkä uutisten lukeminen :(

Mutta eikö me kuitenkin pyydetä Jumalalta kaikkien kohdalla, että "Anna heille anteeksi!", eikö vain?!

Ainakin itse olen saanut niiiiiiiin paljon Jumalalta anteeksiantoa, armoa ja rakkautta, että kyllä sitä toivoo muidenkin kohdalle.

Poissa PetrusK

  • Viestejä: 125
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #11 : 05.04.14 - klo:17:26 »
Miten itse olen pyrkinyt ihan tarkoituksella välttämään katkeruuden, niin siitä kirjoitin jo todistuksen tuossa toisessa ketjussa ja tuon sen nyt myös tänne opiksi ja varoitukseksi.

Jospa tähän antaisin henkilökohtaisen todistuksen omasta selviytymisestä siitä, että olisin jäänyt katkeruuden kalvaviin kaivantoihin.

Kuten Paavali luetteli siitä mitä on tehnyt, niin minäkin ...

Itse olen ollut näissä karismaattisissa tilaisuuksissa jonkinverran mutta suoranaisesti toiminnassa en ole ollut mukana muuta kuin tukijoukoissa.

Näissä kuvioissa olen nähnyt vapinoita, kamalia äännähdyksiä, kaatumisia, kuolaamista, kouristelua, nytkähdyksiä, hihhulointia, maassa makaamista, konttaamista, hoipertelua, hihittelyä ja vaikka mitä ... Olen kohdannut syrjintää, vihaa, tappouhkauksia, rinnuksista kiinniottamista, poispotkintaa, roskakoriin heittämistä, vihanilmauksia, valhettelua, ... ja vaikka mitä seurakuntien taholta. Olen saanut parantumattomia henkisiä vammoja joiden kanssa vaan joudun elämään rampautetun ihmisen elämää, mutta ....

Jumalan kiitos - en ole jäänyt katkeruuden pauloihin. Vaikka monen henkilön olen nähnyt antavan periksi paljon pienimmistä syistä ja lähtenyt syyttelyjen loputtomalla tielle, niin itse en ole tähän jostain syystä kyennyt vaikka tahtoakin olisi ollut. Jokin aina on minut pysäyttänyt. Murhanhimoni olen voittanut kun olen kertonut inhorealisistisesti Jumalalle mikä minua riivaa ja pyytänyt apua. Ja apu on aina tullut ylhäältä.

Karismaattisuudessa on paljon asioita joita en ymmärrä enkä edes yritä ymmärtää. Mutta en ole sittenkään lähtenyt syyttelyjen ja vainoamisen tielle. Olen nähnyt ne tuhannet epätoivoiset ja särjetyt ihmiset jotka ovat saaneet tulla uskoon näissä karismaattisissa tilaisuuksissa. Olen nähnyt kouristelvien parantuvan ja lopettavan puliukkona olemisen ja vuosien saatossa myös heidän ulkonäkönsä on tullut taas ihmisen ulkonäöksi. Olen nähnyt heidän saavan ensimmäistä kertaa aseman ihmisten parissa - saada tehdä jotain työtä olla tarpeellinen - olen nähnyt sen ilon heidän silmissään kun saavat eka kertaa elämässään hyväksyntää olla myös ihminen.

Paljon hyvää olen nähnyt ja tästä syystä omat kärsimykset, syrjinnät, ihmettelyt, sieluni tuhoamiset, .... olen kestänyt. Ja kestän edelleen siksi että nämä tuhannet ja taas tuhannet - kymmenet tuhannet - miljoonat tuhotut ihmiset saavat elämän. Jumala itse on tähän minulle voimaa antanut sillä lihallisen ihmisen mielen vallassa olisin tehnyt hirmutekoja. Ja jäljelle jää vain nöyrä kiitos ja polvistuminen Kaikkivaltiaan edessä tuskaisen pyynnön muodossa, että "Älä anna minun väärään mennä. Anna tarkoitus elämälleni. Älä anna elämäni mennä hukkaan". Ja Jumala vastaa rukoukseeni ja näin voin kiittää Hän iankaiken.

Tuossa yllä oli myös Solteron määritelmän poikanen millaista on katkeruus. Soltero kirjoitti näin ...

Lainaus
Katkeruus tarkoittaa sitä, että ihminen ei pääse yli elämänsä pettymyksistä ja
epäonnistumisista.
Jää ns. tuleen makaamaan.

Katkera ihminen pitää itseään väärin kohdeltuna.
Hän kokee, että hänellä on oikeus olla vihainen ja rangaista jatkuvasti niitä,
jotka hän määrittelee syyllisiksi epäonnistumisiinsa.

Katkera ihminen oikeuttaa itsensä syyttämään,
rankaisemaan ja vihaamaan.

Tämä - pysähtyneisyys  - on katkeruuden kamalin "hedelmä", jonka olen todennut. Ihminen tosiaan jää paikalleen ja taantuu vähitellen. Välillä hän purkaa myös täällä netissä katkeruuttaan. Välillä hän pyytää epäsuorasti apua, mutta ei ota sitä vastaan koska kehoitetaan uudistumaan uskoon Jeesukseen. Välillä hän kiukuttelee kuin lapsi.

Joskus tällainen katkera kohtaa myös julmuutta. Jonkun "hermo pettää" jatkuvaan ruikutukseen ja antaa tulla ns. täydeltä laidalta. Tästä katkera saa uutta voimaa katkeruudelleen ja saa hyvän ja oikeudenmukaisen syyn käydä tämän "hyökkääjän" päälle.

Mutta kaikenkaikkiaan kamalinta katkerassa on pysähtyneisyys ja syyn sälyttäminen niiden muiden päälle. Hän ei kulje tiellään eteenpäin.
Eläkeläinen - Helluntaikirkko

Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #12 : 05.04.14 - klo:17:26 »
On olemassa katkeruutta ja sitten on olemassa väitettyä katkeruutta. Katkeruus-väittämät ovat uskonnollisten johtajien vallankäytön väline ja samaa välinettä käyttävät heidän opetuslapsensa. Samaa lajia on myös uskovan leimaaminen luopioksi, kun hän ei ole alistunut kulkemaan osana laumaa suohon tai tekemään omantuntonsa vastaisia asioita.

Näin varmasti on, että on väitettyäkin katkeruutta,  mutta uskon että ihminen, joka on itse käynyt katkeruuden läpi, saattaa myöskin tunnistaa toisessa olevan katkeruuden paremmin.

Mutta sitäkin olen miettinyt, että miksihän katkeruus on niin hirveän vaikea tunnustaa?

Miksi ei voi vain sanoa,  että juu, minua kohtaan on toimittu väärin ja olen siitä katkera?

Itse olen oppinut tuosta ajasta sen verran, että hyvin nopeasti huomaan, jos tulee vähänkään sellainen mieli,
mistä saattaa lähteä kasvamaan katkeruutta ja niin paljon arvostan nykyistä vapautta Kristuksessa, että kyllä
tulee kiire Jumalan neuvonpitoon, jos vähänkään huomaa  itsessään katkeruuden mielenlaatua.

Parhaiten sen mielestäni tunnistaa siitä, että ei kykene esim. antamaan anteeksi, vaan on taipuvaisuutta jonkinlaiseen kaunaan ja myöskin koston mielialaan, näin omalla kohdallani koen ja olenkin sitä mieltä, että ei katkeruus mikään niin outo ja ihmeellinen asia ole, ettäkö sitä olisi vain joillain harvoilla, vaan kyllä se vaanii meidän kintereillämme koko ajan, niin kauan kuin täällä kivi kiveä hioo.

Eli ei sen kohdalla pidä kenenkään oikein paljon henkseleitään paukuttaa, ettei  minulla ole koskaan, eikä minulle tule koskaan, vaan hyvä on tarkkaillai itseään, ettei ne siemenet pääse itämään.  ;D

ihan oikea asenne :)

sellaine joka uskaltaa tunnustaa katkeruuden on jo aika paljon siitä parantunut ja siksi ymmärtää ettei se ole "maailman loppu". On myös ymmärtänyt mitä on armo ja anteeksianto omalle kohdalle,

luulen että tämä liittyy paljon oikeudentajuun, ja jos käsketään antamaan anteeksi tosta vaan niin se merkitsee toisille samaa kuin käskettäisiin hyväksyymään järkyttävä rikos. Pelätään ettei paha saa koskaan rangaistusta.
Itseäni on auttanut kovasti Raamatun paikat jossa kerrotaan Jumalan vanhurskaista tuomioistan. ja sanotaanhan siellä jopa UTssä
"älkää itse kostako vaan antakaa tilaa Jumalan vihalle".

Jumala tulee lopulta tuomitsemaan kaiken vääryyden ja jos ymmärtäisimme miten hirveä paikka on helvetti niin ymmärtäisimme että sen kauheampaa rangaistusta emme pahimmalle rikollisellekaan osaisi maanpäällä tuomioksi laittaa. Sen hirveän tuomion pystyy vain Jumala itse kestämään. Siis langettamaan.

Jumala sanoo "Minun on kosto, Minä olen maksava" jne jne

Jumala sanoo "Kuninkaan vihollisten sydämet lävistetään" , lopulta kaikki pahuus siis saa loppunsa Jumalan toimesta. Se lohduttakoon niitä jotka luulevat että pahuus pitää hyväksyä.

Tämä nyt on aika rankkaa tekstiä uskoviin liitettäväksi mutta samanlaista katkeruutta voi aiheuttaa pelkkä uutisten lukeminen :(

Mutta eikö me kuitenkin pyydetä Jumalalta kaikkien kohdalla, että "Anna heille anteeksi!", eikö vain?!

Ainakin itse olen saanut niiiiiiiin paljon Jumalalta anteeksiantoa, armoa ja rakkautta, että kyllä sitä toivoo muidenkin kohdalle.

 ;D

aivan kuin yrittäisit udella lieneekö minussa mitään sydämellisyyttä  ;D   ::)   siinäpä onkin kysymys, ollako vai eikö olla

noh, useimmin pyydän vain Herraa armahtamaan heitä mutta sekin tulee sydämestä vasta kun Herra sen itse vaikuttaa siellä, eipä asu minussa, se on minun lihassani, mitään hyvää

joten jos uskallan tunnustaa rehellisesti katkruuteni , uskaltanen tunnustaa myös sen että raiskaajat ovat mielestäni ansainneet kuoleman tuomion  :-X

mutta koska tiedän että jos kuolevat menevät helvettiin niin sitten rukoilen että Jeesus voisi heitä vielä armahtaa tai laittaa vaikka elinkautiseen .......  :-\

Mutta silti "Kuninkaan vihollisten sydämet lävistetään", se aika milloin se toteutuu on sitten Jumalan päätös

Jumalakin armahtaa vain niitä jotka luopuvat pahuudestaan , näinhän kehoitatte meitä katkeriakin tekemään muuten emme vapaudu, ette kai nyt armahda murhaajia tuosta vaan ?

Kurjenmiekka

  • Vieras
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #13 : 05.04.14 - klo:17:29 »
Tämä - pysähtyneisyys  - on katkeruuden kamalin "hedelmä", jonka olen todennut. Ihminen tosiaan jää paikalleen ja taantuu vähitellen. Välillä hän purkaa myös täällä netissä katkeruuttaan. Välillä hän pyytää epäsuorasti apua, mutta ei ota sitä vastaan koska kehoitetaan uudistumaan uskoon Jeesukseen. Välillä hän kiukuttelee kuin lapsi.

Joskus tällainen katkera kohtaa myös julmuutta. Jonkun "hermo pettää" jatkuvaan ruikutukseen ja antaa tulla ns. täydeltä laidalta. Tästä katkera saa uutta voimaa katkeruudelleen ja saa hyvän ja oikeudenmukaisen syyn käydä tämän "hyökkääjän" päälle.

Mutta kaikenkaikkiaan kamalinta katkerassa on pysähtyneisyys ja syyn sälyttäminen niiden muiden päälle. Hän ei kulje tiellään eteenpäin.

tuo kehoitus on hyvä asia mutta jostain syystä en sellaista ole huomannut foorumeilla moneen vuoteen ?

taidat kehoitella sitten jossain muualla kuin näillä parilla "kuuluisammalla" ?

Poissa PetrusK

  • Viestejä: 125
Vs: Katkeruudesta....
« Vastaus #14 : 05.04.14 - klo:17:31 »
Tuossa yllä tikli vastasi tosi viisaasti Kurjenmiekan vuodatukseen. Kurjenmiekka kirjoittaa osaltaan ihan oikein, mutta asenne ei ole kristillinen.

Jos huomaamme, että lähimmäisemme menee väärään, niin meidän ei tule käydä hänen kimppuunsa, vaan meidän kristittyjen tulee mennä Herramme eteen polvillemme tällä eksyneelle armoa pyytäen ja sitä, että Jumala pysäyttää hänet ja vaikka tämä väärin puhuukin, niin Jumala varjelee kuulijakuntaa, että kuulijat ottavat puheesta vain sen uskon Sanan.

Näin kun toimimme niin olemme kristittyjä emmekä tuomareita.
Eläkeläinen - Helluntaikirkko