Katkeruus tarkoittaa sitä, että ihminen ei pääse yli elämänsä pettymyksistä ja
epäonnistumisista.
Jää ns. tuleen makaamaan.
Katkera ihminen pitää itseään väärin kohdeltuna.
Hän kokee, että hänellä on oikeus olla vihainen ja rangaista jatkuvasti niitä,
jotka hän määrittelee syyllisiksi epäonnistumisiinsa.
Katkera ihminen oikeuttaa itsensä syyttämään,
rankaisemaan ja vihaamaan.
Yksi tai useampi noista ehdoista mitä todennäköisimmin täyttyy kohdallani. Ainakin tiedostan, että boldattu ehto täyttyy. Eli kyllä sitä sitten vissiin tässä ollaan katkera.
Onkohan ketään ihmistä, joka ei koskaan olisi ollut katkera? Ehkä joitakuita on.
Useimmille tulee varmaan joskus katkeruuden tuntemuksia,
jotka saa menemään ohi.
Itseä kuluttaviin ajatusrakennelmiin ei kannata jumittua.
Jos katkeruuksista ei hankkiudu eroon,
muuttuu vähitellen katkeraksi ihmiseksi.
Puhutaan katkerista vanhoistapiioista, jotka ovat katkeroituneet,
koska eivät ole päässeeet naimisiin.
Muistakin syistä katkeria persoonia on.
Muuan vanha sukulaismieheni (nykyään vainaja) oli peruskatkera.
Eräänä oleellisena syynä oli se, että "hän oli köyhästä kodista,
eikä hänellä ei ollut aikanaan mahdollisuutta käydä kouluja".
Toinen häntä pysyvästi katkeroittava asia oli, että kun hänen isänsä aikanaan kuoli
traagisesti nuorena, hän (siis poika) ei saanut psykologista kriisiapua,
vaikka sitä nykyään annetaan.
Hän oli siis katkera ennen sotia ylemmissä yhteiskuntaluokissa eläneille sekä
nykyajan tragedioiden uhreille, jotka saavat kriisiapua.
Nämä asiat tekivät hänen elämänsä sietämättömäksi, joten hän päätyi lopulta
ns. epätoivoiseen tekoon.
Katkeruutta ei siis kannata kehitellä itselleen.