Koska olen terävästi arvostellut useillakin foorumeilla Patrick Tiaista (ja nyt kun kaikkialla tiedetään tämän veljen kompastuneen korkealta ja pahasti) niin laitan hänen tänään kirjoittaman tekstin tähän. Laitan siksi, että se jollakin tavalla rohkaisi minua jatkamaan rukoilemista hänen puolestaan. Teksti on Patrickin blogista lainattu.
"Elämän välipysäkillä
toukokuuta 06, 2017
Eipä sitä paljon tarvitse enää avata. Hetkessä siitä tuli valtakunnan uutinen: pastori on langennut – ja vielä miehen kanssa.
Viime viikot ovat sisältäneet varsin kaoottisia tilanteita. Epätoivon hetkiä, paniikinomaisia välähdyksiä, todellisuuden kohtaamista, sirpaleiden keräämistä, aiheuttamani kivun kohtaamista. Kaikki tämä on herättänyt monia kysymyksiä ja prosesseja sisimmässäni. Miten tässä kävi näin?
Olen tahtonut olla palvelemassa Jumalaa ja Suomen seurakuntaa. Annoin kaikkeni, ja uhrasin koko elämäni Hänelle. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet intensiivisiä, liiankin intensiivisiä. Lopuksi sisälläni ollut kipu alkoi tulla hallitsemattomasti ulos. Miten tästä eteenpäin? Tie tasapainoiseen elämään voi olla pitkä kun ajatukset, teot ja tunteet ovat alkaneet eriytyä toisistaan. Monet ihmiset ovat tehneet sen johtopäätöksen, että aivan yhtäkkiä jouduin jonkin hengellisen hyökkäyksen kohteeksi, ja yhtäkkiä homoeroottiset tunteet valtasivat minut. Ei se nyt kyllä niinkään mennyt, vaikka ei hengellistä puolta sovi vähätellä. Olen käynyt tätä sisäistä kamppailua 16 vuotta. Koko sen 16 vuoden ajan olen joka päivä toivonut että voisin muuttua. Tullessani uskoon vuonna 2008 aloin rukoilla sitä. Sitäkin on jo jatkunut yhdeksän pitkää vuotta. Siihen on sisältynyt paljon sielunhoitokeskusteluja, tunnustamista, tutkimista ja lähes puolen vuoden mittainen terapiajakso tunne-elämän eheytymiseksi, jonka seurauksena toivoin sisäisen maailmani muuttuvan laajemmassa mittakaavassa. Kun mikään ei tuonut pysyvää muutosta, sain vain sen neuvon, että minun on joka päivä tehtävä tietoinen valinta tehdä se mikä on oikein, tuntui miltä vain.
Raamatullisesta näkökulmasta se on tietenkin juuri niin – on osattava valita se mikä on oikein, tunteista riippumatta. Ei kuitenkaan sopisi unohtaa, että sellaisen käskyn antanutta Jumalaa kiinnostaa myös sielun hyvinvointi. Sen lisäksi että teemme valintoja sen perusteella mikä on oikein, tulisi myös antaa aikaa Isä Jumalan hoivalle, rakkaudelliselle hoidolle, etteivät tunteet ja teot, sisäinen ja ulkoinen maailma, ajautuisi yhä kauemmaksi toisistaan. Se johtaa ennen pitkää kestämättömään tilanteeseen.
No, ehkä minä en nyt ole kukaan opettamaan ketään enkä mitään. Kuitenkin päätin avata tämän blogin, ja kutsua teidät joltain kulmalta mukaan sille matkalle jota olen tekemässä. Kirjoittaminen on aina ollut parhaita tapojani käsitellä asioita, ja eiköhän se ole aika kaivaa esiin taas. Toisekseen uskon niin, että näinkin kipeästä asiasta täytyy osata keskustella. Miksi? Yhteydenottojen määrä minun suuntaani on ollut aivan hämmentävän suuri viime päivien aikana. Joku toivoo että olisin palanut sinne onnettomuusautoon reilu kuukausi sitten, joku haluaa ”vetää vesurilla jalkoväliin” tai muuten vain vetää turpaan, kun taas suurin osa on noussut tukemaan tavalla tai toisella. Sitten on kuitenkin vielä yksi ryhmä, joiden viestit ovat sattuneet todella paljon. Ne viestit eivät ole sattuneet siksi, että niiden tarkoitus olisi hieroa suolaa minun haavoihin. Ne ovat sattuneet, koska ne ovat tulleet muilta kipeiltä. Muilta veljiltä Kristuksessa, jotka kamppailevat samojen tunteiden kanssa. Veljiltä, jotka eivät uskalla puhua haasteistaan hylätyksi tulemisen pelossa. Veljiltä, jotka häpeävät itseään kuten minäkin olen tehnyt. Riittämättömyyden tunnetta, pelkoa, kipua, tuskaa.
Oman tilanteeni kohtaaminen rehellisyydessä on ollut todella tuskaista, ja silti vapauttavaa. Totuus tekee vapaaksi. Silti oma prosessini on vasta alussa, ja jo tässä vaiheessa huomaan, että jonkin on muututtava. Itse asiassa monien asioiden on muututtava, mutta sen ytimessä on seurakuntakulttuuri. Olen itse ollut luomassa tietynlaista kulttuuria, joka ei kaikilta osin ole ollut kestävää ja hyvää. Tulevissa blogeissa tulenkin nostamaan esiin niitä asioita, joiden kohdalla tiedostan tehneeni väärin. Miksi? Koska on aika puhua avoimesti. On aika olla aito, rehellinen, ja ehkä sillä tavalla olla vaikuttamassa seurakuntakulttuuriin sellaisella tavalla, ettei näitä pommeja enää tulisi. On aika luoda seurakuntakulttuuri, josta aivan uudella tavalla välittyy Kristuksen rakkaus ja totuus, Jumalan valtakunnan todellisuus muuttuneina eläminä.
Tervetuloa mukaan matkalle, jonka kaikkia koukeroita en voi väittää tietäväni. Seuraa etäältä tai lähempää, ihan kuten haluat. Päivittelen voimien mukaan.
Ja niin, kaikki toimittajat. Eiköhän me oteta pikku paussi meidän intensiiviseen yhteiselämään. J Kunnioitan teitä aivan valtavasti, mutta nyt taidan laittaa puhelimen hyllylle ja kaikkiin sähköposteihin lomaviestin päälle.
Nyt kahvit termariin ja metsään."