Puimatanner
Puimatanner => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: chatarina - 14.11.13 - klo:12:45
-
Kun vasta uskoontullut tuppaa komentelemaan parkkiintunutta vanhaa uskovaa ;)
Onkos se sitten ihan oikea järjestys. Ennen pitkää nääs kun siitä "vauhkoojasta" tulee myös konkari uskontiellä.
Kokemus ja kunniotus on aa jaa oo.
Parkkiintunut, ei paikalleen jämähtänyt, vaan jykevän perustan löytänyt ja sillä tukevasti seisova.
-
Kun vasta uskoontullut tuppaa komentelemaan parkkiintunutta vanhaa uskovaa ;)
Nykyään on muotia, että näistä tehdään vanhimmistojäseniä. Ja usein siitä alkaa seurakunnan alamäki.
-
Kun vasta uskoontullut tuppaa komentelemaan parkkiintunutta vanhaa uskovaa ;)
Nykyään on muotia, että näistä tehdään vanhimmistojäseniä. Ja usein siitä alkaa seurakunnan alamäki.
Justiinsa, nuin se menee. Pystymetsästä vastuuta kantamaan; ilman kokemusta, plakkarissa vain ulkoista julkisuuttaa ja meriittejä.
Mutta; annas, kun Herra koulii, siinä on tuskaisaa kiemurrella pelkällä maineella ja nimellä.
-
Tämähän on vain normaalia toimintaa maailmassa :)
sieltä kai ne mallit otetaan , 50 vuotiaat pois työelämästä :(
-
Pystymetsästä vastuuta kantamaan; ilman kokemusta, plakkarissa vain ulkoista julkisuuttaa ja meriittejä.
Usein riittää pelkkä into. Olikohan se Riku Rinne, joka sanoi, että Herra tekee nuorista ruoskan?
-
Jos seurakuntaan liittyy lakimies, opettaja, liikemies, johtaja, julkkis, varakas tai korkeasti oppinut, niin tällainen henkilö on todennäköistä vanhimmistoainesta riippumatta siitä miten noviisi hän on hengellisessä elämässä.
-
Jos seurakuntaan liittyy lakimies, opettaja, liikemies, johtaja, julkkis, varakas tai korkeasti oppinut, niin tällainen henkilö on todennäköistä vanhimmistoainesta riippumatta siitä miten noviisi hän on hengellisessä elämässä.
Pitää paikkansa, jossakin määrin. Aika huono asiaintila, jos lauman johtajat ovat vielä
itse vauvan ruuan tarpeessa.
-
Ei se aina se uskossa olon pituuskaan kerro mitään siitä, onko uskovalla kaikki inkkarit kanootissa. Kyllä joskus voi olla niinkin, että vasta uskoon tullut tajuaa asioita paremmin kuin pitkään uskossa ollut. En oikein tykkää ajatuksesta, että automaattisesti pitäisi kunnioittaa uskossa olon pituuden perusteella. Olen nähnyt, miten pitkään uskossa olleetkin voivat olla aivan kuutamolla siitä, mistä kristinuskossa on kyse.
-
Ei se aina se uskossa olon pituuskaan kerro mitään siitä, onko uskovalla kaikki inkkarit kanootissa. Kyllä joskus voi olla niinkin, että vasta uskoon tullut tajuaa asioita paremmin kuin pitkään uskossa ollut. En oikein tykkää ajatuksesta, että automaattisesti pitäisi kunnioittaa uskossa olon pituuden perusteella. Olen nähnyt, miten pitkään uskossa olleetkin voivat olla aivan kuutamolla siitä, mistä kristinuskossa on kyse.
Useammasti kuin kerran, olen huomannut ei-uskovan tajuavan uskoon liittyviä asioita paremmin kuin uskovan. Maalaisjärjellä voi kaupungissakin tajuta, ettei kaikki se ole hengellistä mitä sellaiseksi sanotaan.
-
Useammasti kuin kerran, olen huomannut ei-uskovan tajuavan uskoon liittyviä asioita paremmin kuin uskovan. Maalaisjärjellä voi kaupungissakin tajuta, ettei kaikki se ole hengellistä mitä sellaiseksi sanotaan.
Tämä näyttää pätevän eritoten musiikin suhteen. Jos uskosta osaton kokee jonkun musiikin hengelliseksi, niin sitten se taitaa olla sitä. Varsinkin silloin, kun se vaikuttaa kaipuuta puhtauteen ja uuteen elämään.
-
Ei se aina se uskossa olon pituuskaan kerro mitään siitä, onko uskovalla kaikki inkkarit kanootissa. Kyllä joskus voi olla niinkin, että vasta uskoon tullut tajuaa asioita paremmin kuin pitkään uskossa ollut. En oikein tykkää ajatuksesta, että automaattisesti pitäisi kunnioittaa uskossa olon pituuden perusteella. Olen nähnyt, miten pitkään uskossa olleetkin voivat olla aivan kuutamolla siitä, mistä kristinuskossa on kyse.
Onko siis niin, että seurakunnan toiminnassa voi olla mukana vuosikymmeniä, mutta hengellinen kasvaminen jää lapsen tasolle?
Ehkä siinä voi käydä niin, että oppii kyllä hyvin seurakunnan (=kokouksissa istumisen) tavat ja maneerit, mutta siihen se
sitten jääkin.
Jostakin luin näkemyksen, että kristittynä ei voi kasvaa sen pitemmälle kuin on kasvanut ihmisenä. Onko tässä
se asia, mikä seurakunnissa jää ymmärtämättä? Vai onko asia jopa niin, että seurakuntalaiset halutaankin
pitää "uskontokerhon jäseninä" jotka tyytyvät toistuvaan samanlaiseen kokoustunnelmaan - eivätkä itse kasva
ja rupea esittämään johtajille kenties hankaliakin kysymyksiä?
Vasta uskoontullut saattaa todellakin nähdä että tässä asiassa on jotakin mätää - mutta yleensä
ennen pitkää mukautuu samaan meininkiin (*voih*)...
-
Vai onko asia jopa niin, että seurakuntalaiset halutaankin
pitää "uskontokerhon jäseninä" jotka tyytyvät toistuvaan samanlaiseen kokoustunnelmaan - eivätkä itse kasva
ja rupea esittämään johtajille kenties hankaliakin kysymyksiä?
Vasta uskoontullut saattaa todellakin nähdä että tässä asiassa on jotakin mätää - mutta yleensä
ennen pitkää mukautuu samaan meininkiin (*voih*)...
Osuit mielestäni asian ytimeen. Jos joku alkaa kysellä "hankalia" kysymyksiä, niin hän vaarantaa erilaisia intressejä, joita "seurakuntaruletin" pyörittäminen edellyttää (eräs seurakunnan työntekijä sanoi: "minä vastaan siitä, että ruletti pyörii"). Ne intressit ovat usein myös taloudellisia.
Kaipaan sellaista seurakuntayhteyttä, missä oheisjutut (=liturgia) on minimissä ja pääosassa on keskittyminen pääasiaan. Siinä voisi toteutua sekin Raamatun ohje, että "kun tulette yhteen, on jokaisella jotain annettavaa".