Puimatanner > Raamattupiiri

Roomalaiskirje 12

<< < (2/38) > >>

Letsa:
Joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa paljon. Näin suunnilleen on Raamatussa. Tuli mieleen Taiston viestistä. Ja kaikki pyhyys uskovissa on Kristuksen pyhyyttä, uskonvanhurskauden kautta. Kuitenkin pyhä pyhittyy Kristuksessa, joka on pyhityksemme. Tuossa roomalaiskirjeen luvussa on hyvin käytännöllistä kaikki, ei jotain korkealentoista teoriaa.

Stiina:
 :)  Hyvää pohdintaa! Tähän kun rehellisesti ryhtyy, ymmärtää Lutherin ja kuinka ihanaa on olla "parjattu" luterilainen. Alkaa meinaan kummasti armo kelpaamaan, kun mitään hurskautta ja antautumista ei näy, vaikka vilpittömästi yrittää.
No toiset luulevat näkevänsä muuttumista, vaikka se on vaan ulkoista ja ihan muusta kiinni, jos näkee olevansa muita edistyneempi/parempi. Toiset taas menevät pettyneenä ja ehkäpä loukkaantuneenakin pois jne.
Avainasia on se lain ja evankeliumin ero! Jeesus on täyttänyt tuonkin lain ja Hänessä se luetaan meidänkin hyväksemme ilman onnistumisia. Synnintunto on tietty tarpeen, että sen näkee, kuinka toivotonta se on. Erot ihmisten välillä eivät Jumalan edessä ole enää minkään arvoisia. Olemme samalla viivalla: lahjakkaat ja sairaat. Sydämen asenne, usko ja armo saa riittää.
Lähimmäisten takia uskova kilvoittelee vapaasti, muttei kerskuen enää eikä myöskään tarvitse masentua. Armo todellakin riittää jne.
Koskaan tässä ajassa ihminen ei myöskään pääse lainalaisuudestaan, siksikin päivittäinen
evankeliumin sana on tarpeen. "Ihminen on parantumattomasti lainalainen."

crystalvoice:

--- Lainaus käyttäjältä: Stiina - 13.08.21 - klo:23:33 ---
Koskaan tässä ajassa ihminen ei myöskään pääse lainalaisuudestaan, siksikin päivittäinen
evankeliumin sana on tarpeen. "Ihminen on parantumattomasti lainalainen."

--- Lainaus päättyy ---

Miten kuvailisit laatikoimassani tekstissäsi ilmenevää asiaa?

Jos lainalainen tekstissäsi = lakihenkinen, niin tulee mieli kysyä, että jos joku ihminen älyllisesti ja omassatunnossaan hyväksyy luterilaisen opin vanhurskauttamisesta ja pyhityksestä, mutta samanaikaisesti on ajoittain lakihenkinen eli osoittaa ainakin silloin tällöin, ettei käytännössä allekirjoitakaan luterilaista oppia vanhurskauttamisesta ja pyhityksestä, kyse on nähdäkseni jonkinlaisesta itsepetoksesta tai sen tukahduttamisesta, minkä hyväksyy älyssään ja omassatunnossaan oikeaksi käsitykseksi vanhurskauttamisesta ja pyhityksestä.

Jos joku muihin nähden ylempi ihminen antaisi selvästi ymmärtää, ettei hänen rakkauttaan ja hyväksyntäänsä tarvitse ostaa hyvillä teoilla, ja alempansa hyväksyisi älyssään ja omassatunnossaan sen, mutta silti ajoittain yrittäisi ostaa ylempänsä rakkauden ja suosion ja mielessään ahdistuisi, jos huomaisi puutteellisuutensa hyväksynnän ostamisen suhteen, sitä ihmistä voisi varmaan olla vaikea ymmärtää. Syy käytökseensä voisi johtua menneisyydestä. On ollut ahdistavalla tavalla vaativia ja ankaria ihmisiä menneisyydessä, tmv.

Stiina:
Olen hieman pahoillani, että en enää osaa vastata tuollaisiin kysymyksiin, koska enää minulla ei ole tarvetta niitä miettiä. Ymmärrän kyllä Sinun filosofiset ja inhimillisesti älykkäät pohdintasi. Niitä ei vaan sitten enää tarvita, kun PH on "kirkastanut" syntiselle Kristuksen. Lapsenmielisen ja "yksinkertaisen" on helpompi uskoa kuin lahjakkaan ja suuresti älykkään. PH auttaa tietenkin heitäkin: Raamatun tutkiminen ja rukoilu asian puolesta niin uskon, että avautuu.
Se, että suostuu totuuteen myös itsestä ja mahdollisuuksistaan Jumalan edessä mielestäni avaa tämän Armon suuruuden Kristuksen täytetyn työn takia ja todellinen Lahjavanhurskaus pääsee vaikuttamaan päivä päivältä enemmän, vaikka ei olisi "rötkösyntejä" koskaan tehnyt.
Lainalaisuus ilmenee näin "uudestisyntyneessä ylhäältä" siten, että vielä (kuuluukin) omantunnon herätä Lain käskyn edessä, mutta hetimmiten, kun taas kuulee tai muistaa Evankeliumin sanan, niin rauhoittuu, pyytää syntejään anteeksi, HPE, Rippi (tarvittaessa). Laittaa pois ne synnit, mitkä mahdollista ja pyytää apua niihin, jotka ovat itsepintaisia (ajatukset varsinkin). Se on samalla synnin kuolettamista (lihansa ristiinnaulitsemista), jota joutuu tekemään usein ja aina ei edes jaksa jne. Saa kuitenkin muistaa, että Jeesus ei jätä ja anteeksiantamusta ei peruta, vaan aina saa tulla mielellään juuri katuvana syntisenä, mikä on totta siis kaikkien kohdalla.
Lainalaisuus on mielestäni sitä, että ensinnäkin tahtoo tehdä oman parannuksen muistamatta syntien anteeksisaamista. Ottaa kunniaa onnistumisistaan, masentuu epäonnistumisistaan, säälii itseään, on katkera, valehtelee, liioittelee, ylpeilee saavutuksistaan mm. Näistä ei tässä elämässä pääse uskovakaan uudestisyntynyt kokonaan irti, vaan lain noudattaminen palkan tähden houkuttaa.
Silti kristityn tulee elää tosissaan uutta elämää ja kilvoitella tosissaan. Uskokin voi mennä, jos laiskana makoilee vaan armon alla synneissään. Aina ja kaikille vaan ei kaikki maailmassamme ole mahdollista ja "tekouskovaisia" on pilvin pimein joukossamme ja itsekin mielellään. Taipumus olla lainalainen onnistuja on luontaista, armon vastaanottaminen saattaa nöyryyttää liikaa. Näistä on kirjoja kirjoitettu. Suosittelen Olav Valen-Senstad "Pistin Lihassa". Saattaa filosofikin päästä jyvälle mistä on kysymys. Lahjavanhurskautta ei voi itse ansaita eikä ottaa, vaikka ihminen niin luulee.

crystalvoice:
Käsitteillä, kuten esim. jollain opilla vanhurskauttamisesta, ei ole mitä ilmeisimmin valtaa muuttaa ihmismieltä niin, että se lakkaisi radikaalilla tavalla toimimasta omien taipumustensa mukaisesti, jotka ovat geneettisiä, kasvatuksesta, kulttuurista ja omista elämänkokemuksista johtuvia. Uudelleen ehdollistuminen tai elämän muodostaminen oikeina tai tosina tai terveinä pidettävien ajatusten mukaan vie aikaa, eikä tiettyjä asioita omassa ajatus-, tunne- ja tahtomaailmassa voi muuttaa lainkaan, vaikka omaksuttu teologia, filosofia, uskonto tai ajatusmalli olisi niitä asioita vastaan.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu