Jukka Norvantoa mukaillen: Ihmiset puhuvat etteivät he usko mitä Raamattu sanoo.
Tosiasiassa he eivät TIEDÄ mitä Raamattu sanoo.
Ihmisen aivot tuottavat käytännössä rajattoman määrän sattumia, joista terveet, turvalliseen maailmaan rakkaudella rakentuneet aivot kokoavat johdonmukaisia ajatuksia. Voi voi, jos jokin tässä prosessissa häiriintyy, syystä taikka toisesta, ja jos tämä häiriintynyt osa vielä imee jostakin hengellisiä piirteitä itseensä, niin "alta pois".
Kaikkivaltiaaseen Jumalaan luottavan ei tarvitse hötkyillä eksytysten tuulissa, sinne ja tänne. Nekin koetusten tiet ovat toki tarpeen, näin uskon. Jossakin vaiheessa oman yrittämisen tie kuitenkin nousee pystyyn.
Joku Suomen evankeliumikoulun Kristus päivien puhuja sanoikin tähän tapaan, että armo ei maustu vielä hyvältä, kun synnit eivät maistu riittävän pahalta. Olen nauttinut näistä raikkaista opetuksista.
Omasta lapsuudestani on kerrottava sen verran, että isäni ja äitini olivat oikeasti uskovia.
Mitä hyvänsä riitaa tulikin, niin aina he tulivat ensimmäisinä ja pyysivät meiltä kahdelta lapseltaan anteeksi itku silmässä. Helppoahan se oli antaa anteeksi ja samalla sai itsekin pyytää anteeksi omaa osuuttaan. Ei ollut kodissa kiroilua eikä ikinä esimerkiksi alkoholia, humalatilasta puhumattakaan. - Tämä on sitä esikoislestadiolaisuutta jota edustan. Kirkossa käytiin ja kinkereillä. Maalla asuttiin. Kirkosta eroamisesta ei puhettakaan.
Isävainaa oli kova todistamaan uskostaan työtovereilleenkin. "Mitä sinä siitä paskasta aina puhut", he sanoivat. "Lapsikaste on perkeleestä", todisteli helluntaisaarnaaja.
Isäni oli 5 vuotta sodassa ollut mies. Muisteli tilanteita jossa papit keräsivät tykistökeskityksen jälkeen ruumiinosia, kädet kyynärpäitä myöten veressä.
Hurritko meitä esikoislestadillaisia nyt määräävät eroamaan kirkosta ja panettelevat pappejamme ja kirkkoamme. Eivät osaa edes hävetä mokomat. Johdon vaihduttua nykyisiin jyrkän lakihenkisiin narsisteihin, esikoislestadiolaisuus joutui syöksykierteeseen. Ikävä sanoa, mutta tämä on totuus.
Liike eristäytyy nyt lopullisesti muusta kristikunnasta, ja kristinuskon perustotuuksista. Tämä on hyvin surullista. Johtajien- ja oman liikkeen palvonta on johtanut tuhoon.
Kysymys on tässä tapauksessa kuitenkin perinneliikkeestä, se tässä ihmetyttää. Saman kaltaisia tunne ja fiilis- johteisia ilmiöitä ovat myös nämä ns. "karismaattiset" liikkeet, vain toiselta laidalta. Toiset itkee, häpeää, pelkää ja valittaa jatkuvasti. Ja toiset
päinvastoin. Jeremia ei turhaan varoita ihmisiin ja omaan lihaan (kehon tunteisiin ja intuitioihin) luottamisesta.
Jer. 17:5 Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.
Jer. 17:6 Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa.
Jer. 17:7 Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.