Jeesuksen oppi

[Taisto]

Huikeita juttuja crystalvoicella, mutta ei niitä oikein jaksa "tavis" lueskella, olipa sitten sitten korkeasti koulutettu tai ei. Tämä foorumi on kuitenkin aika pitkälti uskovien keskustelua.

Tämän ketjun aihe "Jeesuksen oppi" on nyt jäänyt aika kauas takavasemmalle... 

[crystalvoice]

jotka saavat myös muut nisäkkäät etsimään ruokaa tai saalista (dopamiini ja kortisoli)

Piti kirjoittaa kortisoli eikä endorfiini (korjasin jo).

Kortisoli liittyy ahdistukseen, joka motivoi eläimen ja ihmisen pääsemään vapaaksi ahdistavasta tilanteesta. Nälkä ahdistaa niin eläintä kuin ihmistä ja motivoi tekemään asialle jotain.

Endorfiinia stimuloituu esim. silloin, kun loukkaa pahasti jalkansa. Kokee ihmeellisen hyvää oloa tilanteeseen nähden eikä tunne kipua tiettyjen minuuttien ajan, vaikka näkisi jalkansa ruhjoutuneen. Endorfiini peittää kivun, joka tulee esiin endorfiinivaikutuksen lakattua 15 tai 20 minuutin päästä, jos oikein muistan. Endorfiini edesauttaa selviytymistä myös eläimillä, jotka loukkaavat itsensä. Endorfiinin avulla voi ehtiä mennä suojaan, nuolemaan haavojaan, pois vihollisten tieltä.

Kun Viktor Frankl ja monet muut keskitysleirillä kokivat jossain vaiheessa poikkeuksellisen miellyttävää oloa, se johtui vaaralliseen tai radikaaliin nälkiintymiseen liittyvästä endorfiinin stimuloitumisesta. Vaarallisen nälkiintymisen seurauksena ihminen voi kokea myös hallusinaatioita.

Dopamiinia erittyy, kun havaitsee, että maittava ruoka tai saalis on kohta nautittavissa. Esim. kun ottaa nälkäisenä tuoretta leipää uunista, dopamiinia erittyy. Kun apina havaitsee banaanin olevan saatavilla melko lähietäisyydellä, dopamiinia erittyy ja se vapauttaa energian, jonka avulla apina hakee banaanin esim. korkeasta paikasta. Jne.

Ei näistä sen enempää.

[crystalvoice]

Tuollaisia me taidetaan olla.
Minulla on ollut mahdollisuus oppia tuosta aiheesta melko paljon työssäni seksuaalirikollisten parissa. Heiltä odotetaan rehellisyyttä juuri mainitsemiesi omien pimeinten puolien suhteen ja pidetään edellytyksenä sille, että tämä henkilö etenee hyvin "kuntoutuksessa". Aikuisille tuo on melko haastavaa, kun omat pimeässä olevat luonteenpiirteet ja tavat tyydyttää omia tarpeita on niinkuin parkkiintunut persoonaan. Nuorilla puolestaan todella on kapasiteettia olla hyvinkin rehellinen ja tehdä omassa elämässään tosi terveellisen suursiivouksen. Hienoa nähdä sitä rohkeutta millä katsovat omaa pimeitä puoliaan, ja ottavat vastuun siitä millä tavalla ovat toisia satuttaneet sillä.

Siinä joutuu sivullinenkin tajuamaan, että se olisi hyvin terveellistä omalle itselle ja onkin kiva jos on tilanteessa missä voin oppia näiltä rikollisilta tuota samaa raakaa rehellisyyttä itseä kohtaan.

Siinä on inhimillinen aitous ja sitä kautta TOIVO todella hienosti esillä.

Mielestäni on myös hyvä, että itse kukin saa halutessaan pitää sydämensä "likaojan" peitossa muilta ihmisiltä. Maailmassa on muutenkin niin paljon negatiivista, että on hyvä, että paljon pysyy peitossa pinnan alla, muiden tietoisuudesta poissa.
 
Muistan kun praktikumissa eräs opiskelija lähes verisesti loukkaantui, kun toinen siteerasi saarnassaan Erkki Lemistä, joka sanoi, että ihmissydän on kuin likaviemärin suu, josta pulppuaa alituisesti kaikenlaista saastaa. (Viittaus samalla Markuksen evankeliumin lukuun 7, jakeisiin 21-23.)

[crystalvoice]

Kaikilla uskovilla on geeniperintönsä, varhaiset kokemuksensa ja muu elämänhistoria, luonteenlaatunsa, virheensä, lahjakkuutensa,
kykynsä, puutteensa, omat ns. helmasyntinsä, sairautensa jne.

Muistan erään hyvin pelottoman evankelioivan kristityn, joka ei vähäisimmässäkään määrin hävennyt evankeliumia. Hän meni mielestäni jopa liiallisuuksiin, kun esim. kätteli jokaista raitiovaunussa, sanoen jokaiselle henkilökohtaisesti, että Jeesus rakastaa sinua.

Jotkut ihmiset ovat luultavasti biologisesti sellaisia, ettei heidän ajatuksiaan hallitse huoli tai häpeä siitä, mitä mahdollisesti negatiivista muut heistä ajattelevat. Tietenkin huoli astuu varmaan heillä sitten viimeistään mukaan, kun kyse on hengenvaarasta tai leivän menetyksestä. En väitä, että tämä peloton ja tietyllä tavalla häpeämätön oli tai on sellainen ihminen luonnostaan, mutta en toisaalta usko siihen, että luonteeltaan toisenlainen voisi toimia samalla tavalla pelottomasti tai häpeämättä vähäisimmässäkään määrin sitä, kun tuo kristillistä sanomaansa muille kuin pakolla ja monesti ilman näiden suostumusta (= ääneen saarnaaminen kadulla ohikulkijoille). Ehkä hän otti vaarin seuraavasta Luukkaan evankeliumin kohdasta: "Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi." (Luuk. 14:23)  Jos käytöksensä olisi kristillisessä mielessä normaalia, sitä olisi paljon enemmän havaittavissa. Poikkeus vahvistaa säännön.

Jos ihminen on luonteeltaan sellainen, etteivät ihmisten mielipiteet juuri hetkauta tai vaikuta tekemisiin ja sanomisiin, silloin ei ole syytä varmaan etsiä heiltä farisealaisesti kunniaakaan. Tekee vain niin kuin mieli tekee tai kuin kutsumuksekseen kokee. Itse en ollut "häpeämättömän" julistajan kaltainen, kun julistin, sillä julistin vähemmän pahennusta aiheuttaneissa tilanteissa kuin esim. ruuhkaiset kadunvarret. Ajattelin silloin kristittynä, etten ikinä julistaisi sellaisissa yhteyksissä. Kyse ei ollut epäuskon asenteesta (eli että olisin laittanut Pyhälle Hengelle esteet), vaan rehellisestä itseni tuntemisesta.

[sandia]

Tuollaisia me taidetaan olla.
Minulla on ollut mahdollisuus oppia tuosta aiheesta melko paljon työssäni seksuaalirikollisten parissa. Heiltä odotetaan rehellisyyttä juuri mainitsemiesi omien pimeinten puolien suhteen ja pidetään edellytyksenä sille, että tämä henkilö etenee hyvin "kuntoutuksessa". Aikuisille tuo on melko haastavaa, kun omat pimeässä olevat luonteenpiirteet ja tavat tyydyttää omia tarpeita on niinkuin parkkiintunut persoonaan. Nuorilla puolestaan todella on kapasiteettia olla hyvinkin rehellinen ja tehdä omassa elämässään tosi terveellisen suursiivouksen. Hienoa nähdä sitä rohkeutta millä katsovat omaa pimeitä puoliaan, ja ottavat vastuun siitä millä tavalla ovat toisia satuttaneet sillä.

Siinä joutuu sivullinenkin tajuamaan, että se olisi hyvin terveellistä omalle itselle ja onkin kiva jos on tilanteessa missä voin oppia näiltä rikollisilta tuota samaa raakaa rehellisyyttä itseä kohtaan.

Siinä on inhimillinen aitous ja sitä kautta TOIVO todella hienosti esillä.

Mielestäni on myös hyvä, että itse kukin saa halutessaan pitää sydämensä "likaojan" peitossa muilta ihmisiltä. Maailmassa on muutenkin niin paljon negatiivista, että on hyvä, että paljon pysyy peitossa pinnan alla, muiden tietoisuudesta poissa.
 
Muistan kun praktikumissa eräs opiskelija lähes verisesti loukkaantui, kun toinen siteerasi saarnassaan Erkki Lemistä, joka sanoi, että ihmissydän on kuin likaviemärin suu, josta pulppuaa alituisesti kaikenlaista saastaa. (Viittaus samalla Markuksen evankeliumin lukuun 7, jakeisiin 21-23.)

Toisaalta on hyvä olla ensisijaisesti rehellinen ITSELLEEN siitä kaikkein pimeimmästä. Joskus auttaa jos kertoo toiselle, niin uskaltaa sitten itsekin katsoa totuutta itsestään suoraan silmiin.
Jumala näkee meidän salatuimmatkin asiat, vaikka luulemme voimamme piiloittaa häneltä jotain. 
Inhimillinen häpeä kummasti vähenee tätä kautta.

Tästä on mielestäni kyse kristillisessä parannuksen teossa.

[sandia]

Korostan sitä, että statuksen merkitys ihmisen motivaatioissa ja valinnoissa on kaikkialla sosiaalisessa todellisuudessa jollakin tavalla läsnä, myös minun todellisuudessani. Havaitsen statuksen merkityksen, mutta pidän sitä ajattelun valossa harhana.

On ehkä ihmisiä, jotka eivät välitä lainkaan siitä, mitä jotkut muut ihmiset tai jumaluudet tai Jumala ajattelevat heistä ja anna mielessään heidän näkemystensä tai arvioidensa vaikuttaa millään tavalla valintoihinsa, mutta uskoisin, että he ovat harvinaisia poikkeuksia.

Uskonnolla on mahdollista nostaa itsensä muiden yläpuolelle (korkeampaan statukseen). Sitä ei varmaan kukaan kiistä. Totuus on vallan välikappale, niin kuin eräs uskovainen rovasti sanoi.

Minä kiistän ajatuksen että Jeesus käytti mitään tastuksensa nostamiseen ihmisten silmissä.
Jeesus ei käyttänyt totuutta vallan välikappaleena. Sen sijaan ihmiset tappoivat hänet, koska eivät sietäneet kuulla totuutta itsestään.

[crystalvoice]

Vielä tekopyhyys-aiheesta liittyen siihen, että ihminen on teennäisesti jotain.

Monien kielien niin kuin myös suomen kielen käyttämä sana persoona on tarkoittanut alun perin naamiota, jota näyttelijä käytti muinoin. Mielestäni kuvaavaa myös persoona-sanan myöhempää tai toista merkitystä ajatellen, sillä ihmisten kanssa tekemisiin joutuminen on monesti todellisuudessa naamioiden kohtaamista, sen kohtaamista, mikä ilmenee pinnalla, mutta on ristiriidassa sen kanssa, mikä ei ilmene pinnalla. Niin kuin ulkokultainen on vain ulkoa "kultainen", niin on monien muiden ihmisten kohtaamisessa todellisuudessa kyse "naamion" kohtaamisesta. Ihmiset vetävät roolia, mutta ei ainoastaan työssään, sillä joskus jopa läheistensäkin edessä; enkä todellakaan tarkoita vain sarjamurhaajia ja heidän radikaalin pimeitä puoliaan, jotka he ovat kyenneet kätkemään täydellisesti läheisiltään (vaimo, lapset ja ystävät).

Latinan kielessä sana persona = naamio; — osa, tehtävä, asema, sääty, arvo; — persoonallisuus, (pää)henkilö. Sana personatus = naamioitu. (Latinalais-suomalainen sanakirja)

[crystalvoice]

Jotkut kristityt joskus korostavat sitä, etteivät he ole muita parempia...

Olen pannut merkille, että erityisesti ortodoksisen kirkon piirissä korostetaan sitä, että kristityn tulee pitää toista ihmistä itseään parempana. Raamatunjakeena on luultavasti käytetty seuraavaa kohtaa Filippiläiskirjeestä:

"Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne." (2:3)

Oliko Paavali hyvin nöyrä, kun hän antoi ymmärtää olevansa syntisistä suurin? Seuraavan raamatunkohdan mukaan sen kirjoittaja ei ainakaan pitänyt itseään muita parempana, olettaen tietenkin, että ilmaisu on vilpitön ja totuudellinen.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin." (1 Tim. 1:15)

Korinttilaiskirjeessä Paavali selvästi ilmaisee, ettei ole vapaa ylpeydestä. Hän sanoo, että on saanut saatanan enkelin rusikoimaan itseään, ettei ylpeilisi. (2 Kor. 12:7) Toisin sanoen näkökulmastani vähintään hänelle itselleen tietoinen ylpeileminen piti jatkuvasti ikään kuin ruoskia sammuksiin. Tässä tapauksessa (siis ihmisen ollessa kärsimysten rusikoimana, jotta ei ylpeilisi) ei todellakaan ole mitään ylpeilemistä, niin kuin ei sarjamurhaajakaan voi ylpeillä sillä, ettei tee rikoksia, kun on suljettu vankilaan, joka estää pahuuden ilmenemisen konkreettisesti.

[crystalvoice]

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin." (1 Tim. 1:15)

En ajatellut kristittynä, että yllä näkyvä raamatunkohta tulisi ottaa kirjaimellisesti siinä mielessä tai siten tulkiten, että Paavali olisi ollut lähimmäisiään kohtaan tuhoisin ihminen kristittynäkin, enkä todellakaan usko, että hän oli pahin tai syntisin tai tuhoa eniten aiheuttanut ihminen ennen kristityksi kääntymistäkään. Jos perehtyy esim. sarjamurhaajiin ja heidän sadismiinsa tai karmiviin ja puistatusta synnyttäviin tekoihinsa edes pinnallisesti, niin on tavattoman vaikea ajatella Paavalia ja heitä edes samalla sivulla, vaikka myöntäisikin, että Paavali ennen kääntymystään vainosi kristittyjä ja että hänen sydämensä oli täynnä kunnian tavoittelua ja turhamaista ylpeilyä kristittynä.

Mitä te muut Paavalin syntisyydestä ajattelette?

[crystalvoice]

Korostan sitä, että statuksen merkitys ihmisen motivaatioissa ja valinnoissa on kaikkialla sosiaalisessa todellisuudessa jollakin tavalla läsnä, myös minun todellisuudessani. Havaitsen statuksen merkityksen, mutta pidän sitä ajattelun valossa harhana.

On ehkä ihmisiä, jotka eivät välitä lainkaan siitä, mitä jotkut muut ihmiset tai jumaluudet tai Jumala ajattelevat heistä ja anna mielessään heidän näkemystensä tai arvioidensa vaikuttaa millään tavalla valintoihinsa, mutta uskoisin, että he ovat harvinaisia poikkeuksia.

Uskonnolla on mahdollista nostaa itsensä muiden yläpuolelle (korkeampaan statukseen). Sitä ei varmaan kukaan kiistä. Totuus on vallan välikappale, niin kuin eräs uskovainen rovasti sanoi.

Minä kiistän ajatuksen että Jeesus käytti mitään tastuksensa nostamiseen ihmisten silmissä.
Jeesus ei käyttänyt totuutta vallan välikappaleena. Sen sijaan ihmiset tappoivat hänet, koska eivät sietäneet kuulla totuutta itsestään.

Mietin reilu viikko sitten syitä siihen, miksi teini-ikäisenä ihailin ja edelleenkin ihailen tv-sarja Columbon päähahmoa. Pääsyy oli ja on siinä, ettei Columbo välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Peter Falk sanookin, että Columboa ei taakoita tarve tehdä vaikutus ihmisiin. Columbo ei yritä tehdä vaikutusta tai nostaa statustaan edes sillä, että antaisi ymmärtää elävänsä moraalisesti korkeammalla tasolla kuin monet muut. Columbossa ei ole havaittavissa farisealaistyyppistä hyvesignalointia. Hän myöskin äärimmäisen harvoin suuttuu; ja silloin kun hän suuttuu, hän suuttuu lähinnä taktisista syistä tai näennäisesti (ei siksi, häntä olisi hänen mielestään loukattu), saadakseen syyllisen toimimaan tavalla, joka edesauttaa rikollisen kiinnisaantia.

Oli kyseessä fiktiivinen tai todellinen ihminen, joka vaikuttaa olevan vapaa siitä mistä muut eivät ole vapaita, hän kiinnittää huomiomme poikkeuksellisuutensa tähden.

[sandia]

Jotkut kristityt joskus korostavat sitä, etteivät he ole muita parempia...

Olen pannut merkille, että erityisesti ortodoksisen kirkon piirissä korostetaan sitä, että kristityn tulee pitää toista ihmistä itseään parempana. Raamatunjakeena on luultavasti käytetty seuraavaa kohtaa Filippiläiskirjeestä:

"Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne." (2:3)

Oliko Paavali hyvin nöyrä, kun hän antoi ymmärtää olevansa syntisistä suurin? Seuraavan raamatunkohdan mukaan sen kirjoittaja ei ainakaan pitänyt itseään muita parempana, olettaen tietenkin, että ilmaisu on vilpitön ja totuudellinen.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin." (1 Tim. 1:15)

Korinttilaiskirjeessä Paavali selvästi ilmaisee, ettei ole vapaa ylpeydestä. Hän sanoo, että on saanut saatanan enkelin rusikoimaan itseään, ettei ylpeilisi. (2 Kor. 12:7) Toisin sanoen näkökulmastani vähintään hänelle itselleen tietoinen ylpeileminen piti jatkuvasti ikään kuin ruoskia sammuksiin. Tässä tapauksessa (siis ihmisen ollessa kärsimysten rusikoimana, jotta ei ylpeilisi) ei todellakaan ole mitään ylpeilemistä, niin kuin ei sarjamurhaajakaan voi ylpeillä sillä, ettei tee rikoksia, kun on suljettu vankilaan, joka estää pahuuden ilmenemisen konkreettisesti.

Niin mikä sinua jatkuvasti askarruttaa siinä, että ihmisessä on aina syntisyyttä, itsekkyyttä mukana. Raamattuhan jo sen selvästi ilmaisee. Eli mikä se sun ns. punchline on. Tuota samoja detaljeja ihmisistä esille ketjuissa ja kaikki ne osoittavat sitä, että ihmisessä on AINA itsekkyyttä mukana, vaikka olisi uskovakin. Mutta siis onks sulla sitten tästä havainnosta jokin johtopäätös??

[crystalvoice]

Jotkut kristityt joskus korostavat sitä, etteivät he ole muita parempia...

Olen pannut merkille, että erityisesti ortodoksisen kirkon piirissä korostetaan sitä, että kristityn tulee pitää toista ihmistä itseään parempana. Raamatunjakeena on luultavasti käytetty seuraavaa kohtaa Filippiläiskirjeestä:

"Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne." (2:3)

Oliko Paavali hyvin nöyrä, kun hän antoi ymmärtää olevansa syntisistä suurin? Seuraavan raamatunkohdan mukaan sen kirjoittaja ei ainakaan pitänyt itseään muita parempana, olettaen tietenkin, että ilmaisu on vilpitön ja totuudellinen.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin." (1 Tim. 1:15)

Korinttilaiskirjeessä Paavali selvästi ilmaisee, ettei ole vapaa ylpeydestä. Hän sanoo, että on saanut saatanan enkelin rusikoimaan itseään, ettei ylpeilisi. (2 Kor. 12:7) Toisin sanoen näkökulmastani vähintään hänelle itselleen tietoinen ylpeileminen piti jatkuvasti ikään kuin ruoskia sammuksiin. Tässä tapauksessa (siis ihmisen ollessa kärsimysten rusikoimana, jotta ei ylpeilisi) ei todellakaan ole mitään ylpeilemistä, niin kuin ei sarjamurhaajakaan voi ylpeillä sillä, ettei tee rikoksia, kun on suljettu vankilaan, joka estää pahuuden ilmenemisen konkreettisesti.

Niin mikä sinua jatkuvasti askarruttaa siinä, että ihmisessä on aina syntisyyttä, itsekkyyttä mukana. Raamattuhan jo sen selvästi ilmaisee. Eli mikä se sun ns. punchline on. Tuota samoja detaljeja ihmisistä esille ketjuissa ja kaikki ne osoittavat sitä, että ihmisessä on AINA itsekkyyttä mukana, vaikka olisi uskovakin. Mutta siis onks sulla sitten tästä havainnosta jokin johtopäätös??

Minulle tärkeintä on ollut ennen kaikkea yrittää ymmärtää, miksi ihmiset ja eläimet ovat käyttäytyneet niin, että ovat aiheuttaneet toisille kärsimystä, tuhoa ja kuolemaa. Mitä enemmän tai paremmin ymmärtää, sitä vähemmän ihmettelee kaikkea sitä kärsimystä ja kurjuutta, mitä elämä villissä luonnossa ja ihmiskunnan historiassa on saanut aikaan, vaikka ei hyväksykään sitä; tarkoitan, että olisi mielestäni parempi ollut, jos lukuisat miljoonat eläimet ja ihmiset eivät olisi kärsineet kaikesta hirvittävästä, mistä ovat kärsineet. Koska olen sanonut jo aikaisemmin, että en halua täällä kritisoida kristinuskoa, ja koska aion pysyä siinä päätöksessä, niin jätän tähän tältä osin (vaikka paljastan sen verran, että joistain Saarnaajan kirjan pessimistisistä kohdista erityisesti pidän kiinni). Olen myös muistaakseni sanonut aikaisemmin, että minua kiinnostaa kristittyjen erilaiset näkemykset ja tulkinnat. Niistä voi oppia jotain uutta. Täällä ei ole ahdasta henkeä, niin kuin joillakin kristillisillä foorumeilla (esim. edesmenneen Saarikallen foorumilla), mistä syystä on kristittyjen mahdollista olla aika vapaasti eri mieltä keskenään täällä. Se on hyvä asia. Kaikkinainen radikaali erimielisyys on kuitenkin monesti monille ahdistavaa. Siksi on hyvä, että on selkeät rajat.

[crystalvoice]

Jotkut kristityt joskus korostavat sitä, etteivät he ole muita parempia...

Olen pannut merkille, että erityisesti ortodoksisen kirkon piirissä korostetaan sitä, että kristityn tulee pitää toista ihmistä itseään parempana. Raamatunjakeena on luultavasti käytetty seuraavaa kohtaa Filippiläiskirjeestä:

"Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne." (2:3)

Oliko Paavali hyvin nöyrä, kun hän antoi ymmärtää olevansa syntisistä suurin? Seuraavan raamatunkohdan mukaan sen kirjoittaja ei ainakaan pitänyt itseään muita parempana, olettaen tietenkin, että ilmaisu on vilpitön ja totuudellinen.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin." (1 Tim. 1:15)

Korinttilaiskirjeessä Paavali selvästi ilmaisee, ettei ole vapaa ylpeydestä. Hän sanoo, että on saanut saatanan enkelin rusikoimaan itseään, ettei ylpeilisi. (2 Kor. 12:7) Toisin sanoen näkökulmastani vähintään hänelle itselleen tietoinen ylpeileminen piti jatkuvasti ikään kuin ruoskia sammuksiin. Tässä tapauksessa (siis ihmisen ollessa kärsimysten rusikoimana, jotta ei ylpeilisi) ei todellakaan ole mitään ylpeilemistä, niin kuin ei sarjamurhaajakaan voi ylpeillä sillä, ettei tee rikoksia, kun on suljettu vankilaan, joka estää pahuuden ilmenemisen konkreettisesti.

Niin mikä sinua jatkuvasti askarruttaa siinä, että ihmisessä on aina syntisyyttä, itsekkyyttä mukana. Raamattuhan jo sen selvästi ilmaisee. Eli mikä se sun ns. punchline on. Tuota samoja detaljeja ihmisistä esille ketjuissa ja kaikki ne osoittavat sitä, että ihmisessä on AINA itsekkyyttä mukana, vaikka olisi uskovakin. Mutta siis onks sulla sitten tästä havainnosta jokin johtopäätös??

Minulle tärkeintä on ollut ennen kaikkea yrittää ymmärtää, miksi ihmiset ja eläimet ovat käyttäytyneet niin, että ovat aiheuttaneet toisille kärsimystä, tuhoa ja kuolemaa. Mitä enemmän tai paremmin ymmärtää, sitä vähemmän ihmettelee kaikkea sitä kärsimystä ja kurjuutta, mitä elämä villissä luonnossa ja ihmiskunnan historiassa on saanut aikaan, vaikka ei hyväksykään sitä; tarkoitan, että olisi mielestäni parempi ollut, jos lukuisat miljoonat eläimet ja ihmiset eivät olisi kärsineet kaikesta hirvittävästä, mistä ovat kärsineet. Koska olen sanonut jo aikaisemmin, että en halua täällä kritisoida kristinuskoa, ja koska aion pysyä siinä päätöksessä, niin jätän tähän tältä osin (vaikka paljastan sen verran, että joistain Saarnaajan kirjan pessimistisistä kohdista erityisesti pidän kiinni). Olen myös muistaakseni sanonut aikaisemmin, että minua kiinnostaa kristittyjen erilaiset näkemykset ja tulkinnat. Niistä voi oppia jotain uutta. Täällä ei ole ahdasta henkeä, niin kuin joillakin kristillisillä foorumeilla (esim. edesmenneen Saarikallen foorumilla), mistä syystä on kristittyjen mahdollista olla aika vapaasti eri mieltä keskenään täällä. Se on hyvä asia. Kaikkinainen radikaali erimielisyys on kuitenkin monesti monille ahdistavaa. Siksi on hyvä, että on selkeät rajat.

En varsinaisesti vastannut, mutta nyt vastaan osittain. Jos tai kun me ihmiset olemme sellaisia kuin olemme, esim. 1) kunnianhimoisia siinä mielessä, ettemme ota huomioon sitä, että saatamme monesti aiheuttaa turhaa kärsimystä siinä sivussa muille; 2) eläinten hyvinvointiin nähden välinpitämättömiä, esim. miettimättä, mitä seurauksia on erilaisilla kulutustottumuksillamme, ja lukuisia muita seikkoja, joita tuskin tarvitsee luetella ja joista itse kukin on varmaan tietoinen, niin silloin tietenkin voisi kysyä itseltään, miten toimia jatkossa niin, että kärsimys niin itselle kuin muille olisi mahdollisimman vähäistä. Jos evankeliumin vastaanottamisen seurauksena uskovan elämä muuttuu sellaiseksi, että hän tuottaa vähemmän kärsimystä itselleen ja muille kuin aikaisemmin, uskonsa on mielestäni silloin hyvä asia hänelle.

[sandia]

Jotkut kristityt joskus korostavat sitä, etteivät he ole muita parempia...

Olen pannut merkille, että erityisesti ortodoksisen kirkon piirissä korostetaan sitä, että kristityn tulee pitää toista ihmistä itseään parempana. Raamatunjakeena on luultavasti käytetty seuraavaa kohtaa Filippiläiskirjeestä:

"Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne." (2:3)

Oliko Paavali hyvin nöyrä, kun hän antoi ymmärtää olevansa syntisistä suurin? Seuraavan raamatunkohdan mukaan sen kirjoittaja ei ainakaan pitänyt itseään muita parempana, olettaen tietenkin, että ilmaisu on vilpitön ja totuudellinen.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin." (1 Tim. 1:15)

Korinttilaiskirjeessä Paavali selvästi ilmaisee, ettei ole vapaa ylpeydestä. Hän sanoo, että on saanut saatanan enkelin rusikoimaan itseään, ettei ylpeilisi. (2 Kor. 12:7) Toisin sanoen näkökulmastani vähintään hänelle itselleen tietoinen ylpeileminen piti jatkuvasti ikään kuin ruoskia sammuksiin. Tässä tapauksessa (siis ihmisen ollessa kärsimysten rusikoimana, jotta ei ylpeilisi) ei todellakaan ole mitään ylpeilemistä, niin kuin ei sarjamurhaajakaan voi ylpeillä sillä, ettei tee rikoksia, kun on suljettu vankilaan, joka estää pahuuden ilmenemisen konkreettisesti.

Niin mikä sinua jatkuvasti askarruttaa siinä, että ihmisessä on aina syntisyyttä, itsekkyyttä mukana. Raamattuhan jo sen selvästi ilmaisee. Eli mikä se sun ns. punchline on. Tuota samoja detaljeja ihmisistä esille ketjuissa ja kaikki ne osoittavat sitä, että ihmisessä on AINA itsekkyyttä mukana, vaikka olisi uskovakin. Mutta siis onks sulla sitten tästä havainnosta jokin johtopäätös??

Minulle tärkeintä on ollut ennen kaikkea yrittää ymmärtää, miksi ihmiset ja eläimet ovat käyttäytyneet niin, että ovat aiheuttaneet toisille kärsimystä, tuhoa ja kuolemaa. Mitä enemmän tai paremmin ymmärtää, sitä vähemmän ihmettelee kaikkea sitä kärsimystä ja kurjuutta, mitä elämä villissä luonnossa ja ihmiskunnan historiassa on saanut aikaan, vaikka ei hyväksykään sitä; tarkoitan, että olisi mielestäni parempi ollut, jos lukuisat miljoonat eläimet ja ihmiset eivät olisi kärsineet kaikesta hirvittävästä, mistä ovat kärsineet. Koska olen sanonut jo aikaisemmin, että en halua täällä kritisoida kristinuskoa, ja koska aion pysyä siinä päätöksessä, niin jätän tähän tältä osin (vaikka paljastan sen verran, että joistain Saarnaajan kirjan pessimistisistä kohdista erityisesti pidän kiinni). Olen myös muistaakseni sanonut aikaisemmin, että minua kiinnostaa kristittyjen erilaiset näkemykset ja tulkinnat. Niistä voi oppia jotain uutta. Täällä ei ole ahdasta henkeä, niin kuin joillakin kristillisillä foorumeilla (esim. edesmenneen Saarikallen foorumilla), mistä syystä on kristittyjen mahdollista olla aika vapaasti eri mieltä keskenään täällä. Se on hyvä asia. Kaikkinainen radikaali erimielisyys on kuitenkin monesti monille ahdistavaa. Siksi on hyvä, että on selkeät rajat.

En varsinaisesti vastannut, mutta nyt vastaan osittain. Jos tai kun me ihmiset olemme sellaisia kuin olemme, esim. 1) kunnianhimoisia siinä mielessä, ettemme ota huomioon sitä, että saatamme monesti aiheuttaa turhaa kärsimystä siinä sivussa muille; 2) eläinten hyvinvointiin nähden välinpitämättömiä, esim. miettimättä, mitä seurauksia on erilaisilla kulutustottumuksillamme, ja lukuisia muita seikkoja, joita tuskin tarvitsee luetella ja joista itse kukin on varmaan tietoinen, niin silloin tietenkin voisi kysyä itseltään, miten toimia jatkossa niin, että kärsimys niin itselle kuin muille olisi mahdollisimman vähäistä. Jos evankeliumin vastaanottamisen seurauksena uskovan elämä muuttuu sellaiseksi, että hän tuottaa vähemmän kärsimystä itselleen ja muille kuin aikaisemmin, uskonsa on mielestäni silloin hyvä asia hänelle.

Mielestäni Raamattu ei lupaa uskovalle välttämättä miellyttävää kärsimysvapaata elämää. Koska eihän uskoivasta laitetaa johonkin pumpulirasiaan vaan hänkin elää täällä kärsimystä tuottavassa sitä kokevassa maailmassa. Uskova kykenee tuottamaan itselleen kärsimystä siinä missä ei uskovakin.

[crystalvoice]

Jotkut kristityt joskus korostavat sitä, etteivät he ole muita parempia...

Olen pannut merkille, että erityisesti ortodoksisen kirkon piirissä korostetaan sitä, että kristityn tulee pitää toista ihmistä itseään parempana. Raamatunjakeena on luultavasti käytetty seuraavaa kohtaa Filippiläiskirjeestä:

"Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne." (2:3)

Oliko Paavali hyvin nöyrä, kun hän antoi ymmärtää olevansa syntisistä suurin? Seuraavan raamatunkohdan mukaan sen kirjoittaja ei ainakaan pitänyt itseään muita parempana, olettaen tietenkin, että ilmaisu on vilpitön ja totuudellinen.

"Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin." (1 Tim. 1:15)

Korinttilaiskirjeessä Paavali selvästi ilmaisee, ettei ole vapaa ylpeydestä. Hän sanoo, että on saanut saatanan enkelin rusikoimaan itseään, ettei ylpeilisi. (2 Kor. 12:7) Toisin sanoen näkökulmastani vähintään hänelle itselleen tietoinen ylpeileminen piti jatkuvasti ikään kuin ruoskia sammuksiin. Tässä tapauksessa (siis ihmisen ollessa kärsimysten rusikoimana, jotta ei ylpeilisi) ei todellakaan ole mitään ylpeilemistä, niin kuin ei sarjamurhaajakaan voi ylpeillä sillä, ettei tee rikoksia, kun on suljettu vankilaan, joka estää pahuuden ilmenemisen konkreettisesti.

Niin mikä sinua jatkuvasti askarruttaa siinä, että ihmisessä on aina syntisyyttä, itsekkyyttä mukana. Raamattuhan jo sen selvästi ilmaisee. Eli mikä se sun ns. punchline on. Tuota samoja detaljeja ihmisistä esille ketjuissa ja kaikki ne osoittavat sitä, että ihmisessä on AINA itsekkyyttä mukana, vaikka olisi uskovakin. Mutta siis onks sulla sitten tästä havainnosta jokin johtopäätös??

Minulle tärkeintä on ollut ennen kaikkea yrittää ymmärtää, miksi ihmiset ja eläimet ovat käyttäytyneet niin, että ovat aiheuttaneet toisille kärsimystä, tuhoa ja kuolemaa. Mitä enemmän tai paremmin ymmärtää, sitä vähemmän ihmettelee kaikkea sitä kärsimystä ja kurjuutta, mitä elämä villissä luonnossa ja ihmiskunnan historiassa on saanut aikaan, vaikka ei hyväksykään sitä; tarkoitan, että olisi mielestäni parempi ollut, jos lukuisat miljoonat eläimet ja ihmiset eivät olisi kärsineet kaikesta hirvittävästä, mistä ovat kärsineet. Koska olen sanonut jo aikaisemmin, että en halua täällä kritisoida kristinuskoa, ja koska aion pysyä siinä päätöksessä, niin jätän tähän tältä osin (vaikka paljastan sen verran, että joistain Saarnaajan kirjan pessimistisistä kohdista erityisesti pidän kiinni). Olen myös muistaakseni sanonut aikaisemmin, että minua kiinnostaa kristittyjen erilaiset näkemykset ja tulkinnat. Niistä voi oppia jotain uutta. Täällä ei ole ahdasta henkeä, niin kuin joillakin kristillisillä foorumeilla (esim. edesmenneen Saarikallen foorumilla), mistä syystä on kristittyjen mahdollista olla aika vapaasti eri mieltä keskenään täällä. Se on hyvä asia. Kaikkinainen radikaali erimielisyys on kuitenkin monesti monille ahdistavaa. Siksi on hyvä, että on selkeät rajat.

En varsinaisesti vastannut, mutta nyt vastaan osittain. Jos tai kun me ihmiset olemme sellaisia kuin olemme, esim. 1) kunnianhimoisia siinä mielessä, ettemme ota huomioon sitä, että saatamme monesti aiheuttaa turhaa kärsimystä siinä sivussa muille; 2) eläinten hyvinvointiin nähden välinpitämättömiä, esim. miettimättä, mitä seurauksia on erilaisilla kulutustottumuksillamme, ja lukuisia muita seikkoja, joita tuskin tarvitsee luetella ja joista itse kukin on varmaan tietoinen, niin silloin tietenkin voisi kysyä itseltään, miten toimia jatkossa niin, että kärsimys niin itselle kuin muille olisi mahdollisimman vähäistä. Jos evankeliumin vastaanottamisen seurauksena uskovan elämä muuttuu sellaiseksi, että hän tuottaa vähemmän kärsimystä itselleen ja muille kuin aikaisemmin, uskonsa on mielestäni silloin hyvä asia hänelle.

Mielestäni Raamattu ei lupaa uskovalle välttämättä miellyttävää kärsimysvapaata elämää. Koska eihän uskoivasta laitetaa johonkin pumpulirasiaan vaan hänkin elää täällä kärsimystä tuottavassa sitä kokevassa maailmassa. Uskova kykenee tuottamaan itselleen kärsimystä siinä missä ei uskovakin.

Ne, jotka ovat päässeet vapaiksi tuskaa tuottaneista addiktioistaan uskoon tulemisen välityksellä, ovat päässeet vapaaksi ainakin yhdestä turhan tai tarpeettoman kärsimyksen muodosta.

Seuraava raamatunkohta on ehkä miettimisen arvoinen tässä yhteydessä.

Tiit. 3:1 Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.

Vihaaminen on kuluttavaa vihaajalle ja vihan kohteelle, samoin riiteleminen sen osapuolille. Turhaa tai tarpeetonta kärsimystä; jos niistä ainakin osittain kristillisen uskonsa välityksellä vapautuu, se on siunaus tai hyvä asia.