Vanhempi veli oli ollut aina kuuliainen ja ahkera.
Hän oli siksi itseoikeutettu saamaan palkkioksi isänsä hyvyyden.
Hänen moraalinen närkästymisensä tuhlaajaveljen takaisintulosta on kai siis ymmärrettävää.
Vanhemman veljen kuuliaisuus isäänsä kohtaan ja yleinen kunnollisuutensa ei ole halveksittava asia. Sitä ei kuitenkaan voida esitellä Isän edessä tekona autuutukseen. Se "toimii" täydellisesti tässä ajassa ja on yhteisöllisellisesi rakentavaa.
Jumalan edessä me olemme kaikki ansiottomia, kaikkemme menettäneitä, niin nuoret kuin vanhemmat veljetkin. Kumpikin tulee Isän luo sellaisenaan kuin on, esittelemättä omia ansioitaan.
Vanhemman veljen ymmärtäjiksi on ilmoittautunut esim. Suomessa kirkollinen, yhteiskunnallisia asioita hoitava uskonnollinen ja uskovien taho. Ei kauan sitten, kun luin toiselta keskustelupalstalta, kuinka "he" ovat niitä, joiden yhteydessä elävät vanhemmat veljet ja tämä taho näkee tärkeäksi kiinnittää huomio heihin.
Tässä Jeesuksen vertauksessa on avattu tie kaikkein epäonnistuneimmallekin. Tuhlaajapojan ilmestyminen seurakuntayhteyteen häiritsee monia. Olen itse aikoinani joutunut rukoilemaan rakkautta näitä kaikkensa menettäneitä kohtaan. Minulla sitä rakkautta ei ollut eikä ole. Kuitenkin Jumala ensin varusti minut kyvyllä sietää heitä ja kun Jeesus tuli heidän sisimpäänsä Hänen kuvansa alkoi näkyä.
Jos sanoisin, että viime aikoina olen monen tuhlaajapojan kanssa rukoillut, kurottautunut yhdessä Armonistuinta kohti, niin siinä ei ole minun ominaisuuksistani kysymys. Vanhempia veljiä harvemmin kohtaa "sellaisenaan", heidätkin tulisi tavoittaa.