Puimatanner
Puimatanner => Laki ja evankeliumi => Aiheen aloitti: Jopo - 05.03.16 - klo:13:51
-
"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."
Viimeaikoina on ajatukset monesti pysähtyny tuon "älkää mistään murehtiko"-lauseen kohdalle.
Eikö tosiaan mistään?
Onko tuossa kyse ennemmin käskystä (lain puolesta) vai lupauksesta (evankeliumista)?
Miten voi olla murehtimatta, onko joku onnistunut tuossa?
Niin lohdullista, niin vaikeaa käytännössä. Luulen, että monille. Mistä se pääasiassa voisi johtua?
-
Jokin tarkoitus kai Paavalilla oli, kun hän kirjoitti tuon neuvon tai kehotuksen Filippin seurakunnalle.
Emme ehkä tiedä, mikä asia hänelle oli mielessä tuota kirjoittaessaan.
Voimme kuitenkin ottaa sen myös itsellemme neuvona, tai "sydämen käyttöohjeena". On hienoa, että
meillä on mahdollisuus jättää murheemme Jumalalle eikä yrittää vain itse kantaa niitä sisällämme.
Silloin tällöin olen kokenut, että ohje toimii juuri niinkuin Paavali sen kirjoitti: noin toimimalla saan sisääni
rauhan jonkin asian suhteen.
Mikään käsky tuo ei mielestäni ole, vaan neuvo, meidän parhaaksemme.
Luin jostakin, että eräs mies teki saman asian "luonnollisella" tavalla: ajellessaan töistä
kotiin hän mielessään ripusti työelämän murheet tai ongelmat kotitien varressa kasvavien puiden oksille,
sillä ajatuksella että hän sai olla kotona niistä murheista vapaana ja seuraavana aamuna
töihin lähtiessä noukkisi ne asiat puun oksilta mukaansa. Usein kuulemma kävi niin, että hän
ei aamulla ollenkaan muistanut noukkia niitä mukaan :)
-
Tuli mieleen tuosta "älkää mistään murehtiko" pieni lapsi, joka leikeissään on satuttanut itsensä ja juoksee itkien äidin luokse. Äiti pyyhkäiseen hihallaan kyyneleet lapsen poskelta, lohduttaa ja kääntää lapsen huomion toisaalle. Olen monta kertaa nähnyt tämän toimivan, eikä lapsi enää lainkaan muista, miksi hän itki. Jotain tämän tapaista oletan tapahtuvan uskovan ja Taivaan Isän välillä.
-
Juu, itsekin ymmärrän tuon ennenkaikkea rohkaisuna, kuten Taisto edellä. Ei tarvitsisi murehtia, kun on Jumala taivaassa. On Vapahtaja jolla on kaikki valta asioihin.
Ja tuo Pauluksen esimerkki lapsen ja isän/äidin suhteesta kerto myös jotain oleellista. Ei pieni lapsi ole koko aikaa huolissaan jostain menneestä. Tai tulevasta. Elää hetkessä, luottamuksessa. Jos joitain sattuu, isä hoitaa. Tai äiti puhaltaa kivun pois.
Itse monesti murehdin ennen kaikkea menneitä virheitä, töppäyksiä, sanomisiani. Kuinka olisi pitänyt toimia toisin. Vaikka eihän ne menneet siitä miksikään muutu. Tai tulee kannettua murhetta lasten tulevaisuudesta. Vaikka murehtiminen ei siinäkään auta yhtään. Ja olen taipuvainen myös murehtimaan siitä, että murehdin. Ja sillä tavalla osoitan käytännössä epäauskoa Jumalaa ja Jumalan huolenpitoa kohtaan.
Jeesus puhuu myös aika paljon murehtimisesta. Ja Jumalan huolenpidosta. Sekin kertoo jostain. Ihminen on murehtimiseen taipuvainen. Muistusta tarvitaan.
Eräässä pyhäkoulussa kysyttiin mitä on murehtiminen. Pieni tyttö sanoi:"Murehtiminen on sitä, että ihmiset elävät niin kuin Jumalaa ei olisikaan". Kuka taitaisi sanoa tuon paremmin?
Sitäkin olen miettinyt, etteikö sentään esim. suruttomina kulkevien lasten pelastumisesta tulisi murehtia? Mutta ei siitä tässä vaiheessa enempää.
Pauluksella hyvä allekirjoitus!
-
Itse monesti murehdin ennen kaikkea menneitä virheitä, töppäyksiä, sanomisiani. Kuinka olisi pitänyt toimia toisin. Vaikka eihän ne menneet siitä miksikään muutu. Tai tulee kannettua murhetta lasten tulevaisuudesta. Vaikka murehtiminen ei siinäkään auta yhtään. Ja olen taipuvainen myös murehtimaan siitä, että murehdin. Ja sillä tavalla osoitan käytännössä epäauskoa Jumalaa ja Jumalan huolenpitoa kohtaan.
Sama vika Rahikaisella.
-
Joskus olen vaan päättänyt järjen kautta luottaa että asiat järjestyy, vaikka tunteen perusteella ei oikein jaksaisi uskoa. Eli voisiko jotenkin ajatella että osa ihmisestä murehtii ja joku uskoon ja toivoon sidonnainen osa ehkä vähemmän... en tiedä.
-
Itse monesti murehdin ennen kaikkea menneitä virheitä, töppäyksiä, sanomisiani. Kuinka olisi pitänyt toimia toisin. Vaikka eihän ne menneet siitä miksikään muutu. Tai tulee kannettua murhetta lasten tulevaisuudesta. Vaikka murehtiminen ei siinäkään auta yhtään. Ja olen taipuvainen myös murehtimaan siitä, että murehdin. Ja sillä tavalla osoitan käytännössä epäauskoa Jumalaa ja Jumalan huolenpitoa kohtaan.
Sama vika Rahikaisella.
Kyllä vain minäkin jotakin itsestäni näen tuossa mitä Jopo kirjoitti.
Kuin samaa veljessarjaa olisimme.
-
Komppaan Jopoa ja Taistoa.
Monasti on mennyt hyvät murehtimiset ihan hukkaan, kun asiat ovat järjestyneet kuin itsestään.
Joka vuosi olen ajatellut: "Tänä vuonna se talous menee nurin". Ja joka vuosi on kuitenkin saanut ihmetellä. Rahat ovat riittäneet aivan kaikkeen.
Mitään ei jäänyt uupumaan. Päin vastoin, yltäkylläisesti on kaikkea ollut.
-
Monasti on mennyt hyvät murehtimiset ihan hukkaan
Iloinen osanottoni :D
-
Alkutekstin ilmaisu tarkoittaa murehtimista/huolehtimista.
Huolehtiminen ei sinänsä ole mitenkään väärin.
Paavali kertoi monta kertaa samaa alkutekstin sanaa käyttäen,
kuinka hän kantoi huolta seurakunnista jne.
Eli ei ole kysymys käskystä, joka kieltäisi tuon asian.
Meidän tulee toki kantaa huolta mutta oikealla tavalla.
-
Eikö meidän siis tarvitsekaan ottaa vakavasti tuota Paavalin kautta lausuttua sanaa? Mitä hän sitten tarkoittaa?
Monilla alkukielen sanoilla on useampia eri merktiysvivahteita tai merkityksiä. Riippuen asiayhteydestä. Suomenkielisten Raamattujen kääntäjät ovat kääntäneet kohdan: "älkää murehtiko" (1938, AS) tai "älkää olko huolissanne" (1992, RK). Ymmärrämme, että on kyseessä hieman eri asia, kuin asioista tai ihmisistä "huolehtiminen". Huolehtiminen on rakkautta.
Murehtimiseen voi usein liittyä epäuskoa Jumalan huolenpitoa kohtaan. Murehtiminen johtunee usein siitä, kun ei osata luottaa Jumalaan, pitää koettaa itse hallita asioita ja elämäänsä. Silloin joutuu väkisin olemaan huolissaan, murehtimaan. Kun elämässä on joka tapauksessa niin paljon asioita, joita ei pysty hallitsemaan. Erikseen sitten vielä menneisyyden murehtiminen, jolla lähinnä kiusaa itseään. Ei osata unohtaa sitä mikä on takanapäin, ja kurottautua sitä kohti mitä on edessä. (Fil.3:13). Itse syyllistyn tavan takaa noihin molempiin.
Pienet lapset lienevät tuossakin kohtaa meille hyvänä esimerkkinä.
(editoitu viestiä, kun aloin murehtia muutamaa kohtaa siinä..)
-
Meneeköhän tämä yksinpuheluksi. Mutta palaan vielä tuohon aloituksen Raamatun kohtaan.
Maailmassahan on joka tapauksessa paljon kärismystä, menetyksiä, onnettomuuksia, pelkoja. Maailmassa kuohuu monella tavalla. On huolta lasten tulevaisuudesta, mihin maailma on menossa jne. Kun Paavali kehoittaa olemaan "murehtimatta", voi tulla ajatus, että miten se ylipäätään voisi olla käytännössä mahdollista. Kyllä Paavali varmaan sen vaikeuden tietää. Mutta tahtoo kuitenkin rohkaista siihen suuntaan.
Huomaammhan myös, ettei Paavali jätä asiaa pelkästään siihen, että kehoittaa olemaan murehtimatta? Hän esitäää myös vaihtoehdon murehtimiselle (Samoin Pietari, 1.Piet.5:7):
"vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi".
Miksihän meidän murehtimiseen taipuvaisten on niin vaikea luottaa siihen, että Jumala oikeasti välittää ja ohjaa asioita? Jeesus sanoi, ettei edes yksikään varpunen putoa maahan Taivaallisen Isän sallimatta. Ja että onhan ihminen vielä monin verroin arvokkaampi.
Paavali liittää vielä tuohon yhteyteen lupauksen:
" Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa"
-
Meillä on huoli ja murhe esimerkiksi pelastumattomista lähimmäisistämme.
Jos ei meillä tuota murhetta ja kipua ole, niin jokin on pahasti pielessä.
Mutta murehtimisemme ei lähimmäisiämme auta. Vai autttaako.
Auttaa, jos rukoilemme heidän puolestaan.
Eli murhe tarvitaan,
jotta toisimme pyyntömme Herran eteen.
Älkää mistään murehtiko,
vaan kaikessa saattakaa pyyntönne
rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi
Eli kysymys ei todellakaan ole siitä, että emme kantaisi huolta,
vaan siitä, että kannamme noita huolia ja murheita ... vieden ne Jeesukselle.
-
Murhe ja kipu, niitä varmaan tulee. Eikä meitä ohjata siinäkään teeskentelemään. Ettei niitä tunnettaisi. Mutta onko niissä kysymys murehtimisesta?
Jos murehtiminen auttaisi läheisten pelastumisessa, eikö kannattaisi murehtia 24/7 joka päivä? Auttaisikohan? Olisiko se Jumalan tahto ja tarkoitus? Vaikka tuskin voimme murehtimiseltä välttyäkään. Varsinkaan läheistemme kohdalla.
Aiemmin mainitsinkin, että Paavali esittää murehtimiselle vaihtoehdon: Viedä asiat kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Eikö Jumala tiedä ne ilmankin? Varmasti. Jumala tahtoo kuitenkin niin. Kaiketi, että mekin rohkaistuisimme luottamaan, että Hän kuulee, välittää, tahtoo auttaa.
Onko helppo luottaa siihen, että Jumala välittää, voi ja tahtoo auttaa niin kuin hyväksi näkee? Teoriassa kyllä. Ainakin siihen, että Jumala voi. Entä siihen, että Jumala myös tahtoo auttaa? Käytännössä monesti kovin heikosti. Miksi muuten murehtisin? Senkin murheen saa tuoda Jumalalle toistamiseen..
Ja aivan kuten Kalamos tuossa myös kirjoitti. Huolehtiminen ja huolen pitäminen on eri asia. "Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi".
-
"Älkää mistää murehtiko" - eikö tämä murehtiminen liity siihen, mitä söisimme
tai minkälaiseen autoon meillä olisi varaa tai mistä saisimme työpaikan? Näihin murheisiin
liittyen Sana neuvoo meille keinon päästä niistä vapaaksi: kaikessa saattakaa pyyntönne
rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.
Kokonaan toisenlainen murhe on sitten se, mitä esim Paavali tunsi oman kansansa puolesta,
ja jota Jumalakin tuntee omasta kansastaan. Tällaisia murheita tai taakkoja voi joutua kantamaan
pitkäänkin, eikä niistä ehkä ole pääsyä vaan ne laittavat meidät rukoilemaan toisten puolesta.
Ja jos on kyse synneistämme, niin niistä saakin tuntea murhetta: Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen.
-
"Älkää mistää murehtiko" - eikö tämä murehtiminen liity siihen, mitä söisimme
Näistä tällaisista murheista Jeesus todellakin sanoo:
"Älkää siis murehtiko sanoen:
'Mitä me syömme?'
tahi: 'Mitä me juomme?'
tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat.
Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa,
niin myös kaikki tämä teille annetaan.
Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä,
sillä huominen päivä pitää murheen itsestään.
Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."
Näitä asioita meidän ei pidä murehtia.
Riittää, että teemme joka päivä sen, mitä tehdä pitää.
Mutta Paavali taas sanoo:
"Älkää mistään murehtiko,
vaan kaikessa saattakaa pyyntönne
rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi"
Ja kuitenkin samaa alkutekstin ilmaisua käyttäen
Paavali sanoo kantavansa huolta kaikista seurakunnita
ja edelleen hiukan toisia sanoja käyttäen sanoo,
että hänellä on jatkuva murhe ja ainainen kipu juutalaisista veljistään.
Eli Raamatun kokonaisilmoitus on mielestäni se,
että meidän ei tule kantaa murhetta siitä,
mitä söisimme tai millä itsemme vaatetamme.
Nämä asiat hoituvat kunhan joka päivä näemme sen päivän vaivan,
niinkuin linnutkin tekevät.
Mutta on asioita, jotka eivät hoidu jokapäiväisillä rutiineilla.
On asioita, jotka edellyttävät jopa paastoa ja rukousta.