Kirjoittaja Aihe: VT:n kriittistä tarkastelua  (Luettu 17905 kertaa)

Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #30 : 18.12.13 - klo:21:50 »
Lainaus
22 Ja Haam, Kanaanin isä, näki isänsä hävyn ja kertoi siitä molemmille veljillensä ulkona.


Tuosta asiasta on tällainenkin näkemys:

"Tapaus tulkittiin kuitenkin niin, että Haam oli maannut äitinsä. Perusteena tulkinnalle oli se, että "isän hävyn" näkeminen babylonialaisessa kielenkäytössä tarkoitti äidin makaamista. Myös lapsen, Haamin pojan Kanaanin kiroaminen, tukee tätä ajatuskulkua"

http://opsti.japo.fi/katsaus.htm

Totta, maailmassa on paljon eri tulkintoja eri jutuista.

jos olisin paha ja koko elämän toivo ja perustus olisi petosta ja valhetta, tekisin edeltä päin suunnitelmia ja niiden tuoksi todistuksia.

eli paha on voinnut tehdä eri todisteita joita on kaivettu ylös tahi ei vielä ole esillä.
näin ainakin viisaat ihmiset joilla on petos mielessä tekevät.

eli pohjustavat ja ottavat "kaiken" huomioon ja sitten eivät jää kiiinni petoksesta vaan todisteet tukevat heidän "hyviä pyrkimyksiä".

Tarkastin monesta lähteestä, tosin lontoon kielellä, että on useita eri sanoja, sekä hebreassa että kreikassa, esim:
alasti, alastomuus.
Kreikkalainen sana mitä on käytetty 1 Moos 9:21 on galah, h1540
uncovered

Lontoon kielellä on sana uncovered ja toisessa jakeessa nakedness.
sana najedness on sana: `ervah
joka voidaan kääntää myös avoin tahi puolustuskyvytön.
exposed, undefended (fig.)

LXX käyttää tässä yhteydessä sanaa: ἐγυμνώθη
joka taas on Apostolin sanastossa esillä esim tässä, ja vain yhden kerran käytetty sana.

1. Kor. 4:11 Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina,

http://www.blbclassic.org/Bible.cfm?t=KJV&x=0&y=0&b=1Cr&c=4&v=1#conc/11



ja tämä sana voidaan tulkita tahi kääntää:
olla kevyesti tai huonosti verhottu
olla kevyt aseellinen sotilas

Luuk. 10:30 Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.

http://www.blbclassic.org/Bible.cfm?t=KJV&x=0&y=0&b=Luk&c=10&v=1#conc/30

matt 27:28 Ja he riisuivat hänet ja panivat hänen päällensä tulipunaisen vaipan
___________

asia yhteys on eräs tekijä mikä on oman tulkintani viitoittaja.

valitettavasti toisella kovalevyllä on kaikki, yli 300 gigaa raamattuja sekä kaikkea hyvää, mutta en saa niitä nyt käyttööni sillä emolevyssä ei ole enää IDE liitintä, joten tulee odottaa kunhan saan ne sieltä esille.




Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #31 : 18.12.13 - klo:22:02 »
sana Jada, tietää tahi tuntea käytetään sukupuoliaktista.
Nooa sanoo:
24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,

Poika teki jotain isälle ei äidille tahi toisten vaimoille.
________

sanojen ja tapauksen kulku osoittaa itselleni että kyseessä oli homon raiskaus sammunutta isää kohtaan joka oma poika teki.

Tästä ei saa varmuutta sillä ei ole enempää tekstiä mitä ihmetellä.

en löydä omasta raamatusta tahi tiedoista, Palestiinaa Kirjoituksista, joku muisto on että Filistealaisten alue on nyt sama mitä kutsutaan  Palestiinaksi.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #32 : 18.12.13 - klo:22:09 »
Onko nykyinen ja entinen Gazan alue, Daanin vai Simeonin, en jaksa muistaa, kuitenkin, mitä suurimmalla todennäköisyydellä, Gazan alueen väki, Palestiina,ja sen asukkaat ovat suoraa Haamista.


Filistealaiset eivät polveudu Kanaanista. He olivat lähtöisin ilmeisesti Kreetalta (Kaftorista)
Nykyisillä Palestiinalaisilla ei ole Raamatun aikaisten kansojen kanssa tekemistä muuta kuin nimi.

Filistealaiset eivät olleet ympärileikattuja kuten esim. ismaelilaiset ja edomilaiset.


Aamos.9:7.
Ettekö te, israelilaiset, ole minulle niinkuin etiopialaisetkin? sanoo Herra. Enkö minä johdattanut israelilaisia Egyptin maasta ja filistealaisia Kaftorista ja aramilaisia Kiiristä?



Jer.47:4.
päivän tähden, joka tulee ja tuhoaa kaikki filistealaiset, hävittää Tyyrolta ja Siidonilta kaikki auttajat, mitä jäljellä on; sillä Herra on tuhoava filistealaiset, mitä on tähteenä Kaftorin saarelta tulleista

Haamin sukuluettelo:
6 Ja Haamin pojat olivat Kuus, Misraim, Puut ja Kanaan.

13 Ja Misraimille syntyivät luudilaiset, anamilaiset, lehabilaiset, naftuhilaiset,
14 patrokselaiset, kasluhilaiset, joista filistealaiset ovat lähteneet, sekä kaftorilaiset.

Todistusketjusi on vakuuttava. Olin väärässä.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #33 : 18.12.13 - klo:22:17 »
sana Jada, tietää tahi tuntea käytetään sukupuoliaktista.
Nooa sanoo:
24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,

Poika teki jotain isälle ei äidille tahi toisten vaimoille.
________

sanojen ja tapauksen kulku osoittaa itselleni että kyseessä oli homon raiskaus sammunutta isää kohtaan joka oma poika teki.

Tästä ei saa varmuutta sillä ei ole enempää tekstiä mitä ihmetellä.

Miksi Nooa kirosi Kanaanin eika Haamin?
Lainaus
24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,25 niin hän sanoi: "Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljiensä orjain orja".

Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #34 : 18.12.13 - klo:22:18 »
Matteus
12:50 Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.

Tässä ei syntyperällä pelata.

Keep it simple!

kuten Ismael ja Iisak, heillä on sama isä mutta eri äiti.
Juuda ja Joosef ovat samasta isästä mutta eri äiti.

ei kait kenelläkään ole montaa äitiä ??
eli joku idea tässä on, hmmm.
aaahh.
Eeva, kaiken elävän äiti !

20 Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.

20 Mies antoi vaimolleen nimeksi Eeva, sillä hänestä tuli kaikkien ihmisten kantaäiti.* [Nimi Eeva, hepreaksi , muistuttaa verbiä 'elää'. Sananmukainen käännös »kaikkien elävien äiti».]

Nyt kun meillä on enemmän tieto perintötieteestä, voimme kenties tulkita toisin tahi täsmällisemmin.

Geeni ja perintätiede sanoo.
että AINA mies tekee miehiä ja naiset naisia!
ja sitten naisella on kaikki munasolut jo ennen syntymää omalta äidiltä ja ne eivät muutu kuten siemen nesteessä ole geeni-aines muuttuu jopa vielä emättimessä menessään etsimään munasolua!

eli meillä kaikilla on Aadam isänä ja Eeva äitinä.

ja sitten tulee toisia paikkoja myös tutkia ettei yhden tapauksen perusteella koko raamattua kirjoiteta uusiksi.

32 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien."
33 Ja sen kuullessaan kansa hämmästyi hänen oppiansa.

Apostoli Paavali teki Jumalan tahdon mutta ei sitä tahtoa mitä Jeesus toi ja antoi.

5 joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
6 intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.

eli ei kaikki jotka tekevät Jumalan tahtoa ole Jumalan lapsia

22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

no tästä en ala nyt vääntää.


Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #35 : 18.12.13 - klo:22:19 »
sana Jada, tietää tahi tuntea käytetään sukupuoliaktista.
Nooa sanoo:
24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,

Poika teki jotain isälle ei äidille tahi toisten vaimoille.
________

sanojen ja tapauksen kulku osoittaa itselleni että kyseessä oli homon raiskaus sammunutta isää kohtaan joka oma poika teki.

Tästä ei saa varmuutta sillä ei ole enempää tekstiä mitä ihmetellä.

Miksi Nooa kirosi Kanaanin eika Haamin?
Lainaus
24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,25 niin hän sanoi: "Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljiensä orjain orja".

Tätä ei ole ilmoitettu.
en tiedä.

Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #36 : 18.12.13 - klo:22:25 »
kuinka luetettava tämä on en tiedä, mutta tässä on palestiinalaiset ja "filistelaiset"

http://hodos.org/research/adam-offspring-2x-00.gif

http://hodos.org/research/index.htm

http://www.threetwoone.org/diagrams/

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #37 : 18.12.13 - klo:22:26 »
sana Jada, tietää tahi tuntea käytetään sukupuoliaktista.
Nooa sanoo:
24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,

Poika teki jotain isälle ei äidille tahi toisten vaimoille.
________

sanojen ja tapauksen kulku osoittaa itselleni että kyseessä oli homon raiskaus sammunutta isää kohtaan joka oma poika teki.

Tästä ei saa varmuutta sillä ei ole enempää tekstiä mitä ihmetellä.

Miksi Nooa kirosi Kanaanin eika Haamin?
Lainaus
24 Kun Nooa heräsi päihtymyksestänsä ja sai tietää, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,25 niin hän sanoi: "Kirottu olkoon Kanaan, olkoon hän veljiensä orjain orja".

Tätä ei ole ilmoitettu.
en tiedä.
Ei niin, mutta Kanaanin mainitseminen asiayhteydessä johtaa kysymään kuka oli Kanaanin äiti.

Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #38 : 18.12.13 - klo:22:29 »
Apokirjoissa puhutaan jumalan poikien pahoista teoista ja mitä he opettivat ihmisille.

tämän takia Jumala tuhosi maan ihmiset ja elukat.
ja tämä on ensimmäinen kerta kun puhutaan tavalla tai toisella homoista ja saastaisista elukoista.

goljat oli epäsikiö ja nyt geeni-tiede sanoo että geenit olivat vialliset.

Juuda puhuu tästä ja LXX kautta saadaan samat sanat mitä Jumala itse käyttää että ihmis liha, ja ihmisen vaellus turmelui eli liha oli ei hyvää eli geenit turmeltuneet.

joten tässä tulee sitten odotella mikä on pahan seuraava lapsi !

Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #39 : 18.12.13 - klo:22:32 »
ja sitten lisää ihmettelemistä, jos aikalinja on about 6-20000 -- 100000 vuotta, oletus että nyt on maa versio 2 tahi 3, niin mistä kiinalaiset ja intiaanit ja mustat ja valkoiset.

eli Jumala sanoo että Nooan liha oli puhdas. muista ei puhuta.
ja pojat olivat syntyneet ennen veden paisumusta eli, taas lisää ihmettelemistä.

tämä ei ole pelastuksen kannalta merkittävä mutta pahan juonia tarkkaillessa on.

Poissa Natanael

  • Viestejä: 4474
  • Matkalla
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #40 : 18.12.13 - klo:22:44 »
kuinka luetettava tämä on en tiedä, mutta tässä on palestiinalaiset ja "filistelaiset"

http://hodos.org/research/adam-offspring-2x-00.gif

http://hodos.org/research/index.htm

http://www.threetwoone.org/diagrams/

Mielenkiintoisia linkkejä. Laitan talteen.
Osa noista viimeisimmän linkin kaavioista ei taida olla Raamatun ajoilta...

Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #41 : 18.12.13 - klo:22:47 »
joo, itse pidän vain Kirjoituksia luettavana.
muista lähteistä ei voi tietää ja olla varma.

vaikka en koko raamattua kuitenkaan pidä 100% puhtaana vaan siinä on virheitä ja erheitä.

Punainen lakan on selvä ja kirkas.
ja sukuluettelot ovat sekaisin. ja turhaa ellei se paljasta jotain mielenkiitoista kuten Abramin kuunpalvontaa.
no sama se.

Jesaja saattaa olla parhaiten säilynyt.



KTS

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #42 : 19.12.13 - klo:06:20 »
Te otatte nyt hieman liian tosissanne känniläisten kiukuttelut. Jos Nooa on kironnut jonkun, niin ei se mikään Jumalan kirous ole. Ihan yhtä vähän kuin muutkaan ihmisten kiukuttelut.

Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #43 : 19.12.13 - klo:10:16 »
Sananl. 15:29 Jumalattomista on Herra kaukana, mutta vanhurskasten rukouksen hän kuulee.

Eli Nooan rukous ja "sanat" olivat lähes kuin itse Jumalan Sanat !
ja Jumalan lupaus on että Herra tuhoaa jumalattomat ja ne jotka ovat osallisia jumalattomien teoista. kuten terrorin suosimisesta. ja Jos entinen Presidentti Mursi on terroristi, saattaa käydä kuten Mooseksen aikoina, kun faarao pullisteli Herran Pyhälle kansalle Israelille.
Faarao sanoi: tappakaa esikoiset ja Jumalan antoi samaa lääkettä reilusti kunnes silloin Egyptin Presidenttin oli pakko nöyrtyä  Pyhä Israelin kansan edessä ja armoa anoa Herran siunatulta kansalta !
joten Jumala maksaa Mursille ja hänen kannattajilleen heidän pahat tekonsa.

Hyvä !

Vastavoima

  • Vieras
Vs: VT:n kriittistä tarkastelua
« Vastaus #44 : 19.12.13 - klo:10:27 »
En aloita tästä uutta ketjua jos ei tämä ole kovin laaja-aihe tahi suosittu mutta että Totuus tulisi kaikkien ihmisten osaksi niin:

Onko nykyajan Filistealaiset eli Palestiinalaiset Ismaelin jälkeläisiä, jos ovat millä perusteella??

Mitä arvelee arvoisa KTS:ssä?
Onko tämä sukupuu oikea ja todenmukainen?

http://hodos.org/research/adam-offspring-2x-00.gif

Jos on niin meinaa että filistealaiset eli palestiinalaiset ovat olleet koko ikänsä valheessa ja petoksessa.
eli paha ja pahan palvelijat ovat sitten pettäneet tämän onnettoman alueen ihmiset aina Nooasta asti  :-X
Surkuteltava totuus ja sitä ei uskon veljet, oikeat Islamisti veljet kerro heille.
Vaan käyttävät hyväksi ja sitten viskaavat pois!

Jos tämä sukupuu on edes osaksi oikea on palestiinan alueen ja sen esi-isät olleet koko ikänsä eksyksissä.
Miten on rakkaat veljet ja sisaret, onko Filistealaiset tahi ja Palestiilaiset Pyhä Aabrahamin jälkeläisiä vai pahan valheen uhreja joita vain käytettään hyväksi ?