Kirjoittaja Aihe: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?  (Luettu 55920 kertaa)

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #165 : 21.07.19 - klo:18:37 »
Mitenköhän ehtoollisen jakaminen toimisi?
Ehtoollisen aika pitäisi sopia etukäteen.
Silloin kaikilla osallistujilla olisi oma leivänpala ja viinitilkka,
jotka he sitten nauttisivat yhtä aikaa sen jälkeen
kun joku nettiseurakunnan vastuuhenkilö olisi ne siunannut.

Se olisi Jeesuksen asettama muistoateria.

Jotenkin tuntuu hassulta tuo ajatus, sillä kysymyksessähän on uskovien yhteysateria jota on lienee alusta alkaen vietetty yhdessä. Aapeli Saarisalo sanoi, että vietämme sitä yhdessä ja sieltä vain yksi on poissa, nimittäin Jeesus. Jeesus sanoi tästä ateriasta: "Tehkää tämä Minun muistokseni, kunnes Minä palaan."

Olen ollut useamman henkilön kunniaksi vietetyllä muistoaterialla eikä yksikään heistä ole ollut paikalla. Jos olisi ollut se ei olisi ollut muistoateria.

No niin, Jeesus on edellä olevasta huolimatta luvannut olla omiensa kanssa joka päivä tämän maailmanajan loppuun asti. Ei tietenkään fyysisesti mutta Pyhän Henkensä kautta.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #166 : 21.07.19 - klo:19:49 »
Pitäisi ensin sopia alkeiden ymmärtämisestä. Kun pääsemme yhteisymmärrykseen kasteista, niin sitten muukin on mahdollista. Käytin kasteista nimenomaan monikkoa ja tarkoitan sillä, että tulee olla yksimielisyys (1) vesikasteesta ja (2) henkikasteesta. Helppoa kuin heinänteko?  ;)

Heti alkuun antaisin ohjeen, että unohdetaan luterilaisuus ja helluntailaisuus ja muut laisuudet ja tutkitaan kirjoituksista Apt. 17:11 esimerkin mukaan, onko asia niin.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #167 : 21.07.19 - klo:19:53 »

Olen aika varma, että Jeesus olisi mukana ehtoollisella,
jota uskovat viettäisivät yhtä aikaa
yhteisestä sopimuksesta,
vaikka olisivatkin ruumiillisesti eri osoitteissa.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #168 : 21.07.19 - klo:19:56 »
Olen aika varma, että Jeesus olisi mukana ehtoollisella,
jota uskovat viettäisivät yhtä aikaa
yhteisestä sopimuksesta,
vaikka olisivatkin ruumiillisesti eri osoitteissa.

Eikös Jeesus sanonut, että missä kaksi tahi kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään? Eihän Hän määritellyt millään tavoin kokoontumisen muotoa.
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #169 : 21.07.19 - klo:20:01 »
Pitäisi ensin sopia alkeiden ymmärtämisestä. Kun pääsemme yhteisymmärrykseen kasteista, niin sitten muukin on mahdollista.

Joskus veli kirjoittaa hullunkurisen hassuja ajatuksia...

Vaan ehkä sittenkin joskus -jopa lähitulevaisuudessakin- ekumenian edetessä,  suvaitsevuuden lisääntyessä ja uusien raamatunväännösten vallatessa alaa kaikki ovat sopuisasti yhtä.

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #170 : 21.07.19 - klo:21:25 »
Yksi yhteyden edellytys on sen tunnustaminen, että saatan olla väärässä tässä(kin)  asiassa.  ;)
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #171 : 21.07.19 - klo:22:39 »
Yksi yhteyden edellytys on sen tunnustaminen, että saatan olla väärässä tässä(kin)  asiassa.  ;)

Jokainen meistä on väärässä jossain kohtaa, ei aina, mutta toisinaan. Palstalla olet hyvin diplomaattinen ja joustava. Ehkä minun on syytä oppia Sinusta.

Hyvää yötä, Jeesus myötä

Poissa Paulus

  • Viestejä: 6773
  • "…olitte eksyksissä niinkuin lampaat…" (1.Piet. 2)
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #172 : 21.07.19 - klo:22:54 »
Yksi yhteyden edellytys on sen tunnustaminen, että saatan olla väärässä tässä(kin)  asiassa.  ;)

Jokainen meistä on väärässä jossain kohtaa, ei aina, mutta toisinaan. Palstalla olet hyvin diplomaattinen ja joustava. Ehkä minun on syytä oppia Sinusta.

Hyvää yötä, Jeesus myötä

Uskovalla tulisi olla rakkaus totuuteen siitä huolimatta, että saavutetun totuuden määrä vaihtelee.

Kauniita unia.  :)
Lainaus
Vaatii huomattavaa tietoisuutta käsittää oman tietämättömyyden laajuus.”
—   Thomas Sowell

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #173 : 22.07.19 - klo:13:07 »
Pitäisi ensin sopia alkeiden ymmärtämisestä. Kun pääsemme yhteisymmärrykseen kasteista, niin sitten muukin on mahdollista. Käytin kasteista nimenomaan monikkoa ja tarkoitan sillä, että tulee olla yksimielisyys (1) vesikasteesta ja (2) henkikasteesta. Helppoa kuin heinänteko?  ;)

Heti alkuun antaisin ohjeen, että unohdetaan luterilaisuus ja helluntailaisuus ja muut laisuudet ja tutkitaan kirjoituksista Apt. 17:11 esimerkin mukaan, onko asia niin.
Tuo Ap.t. 17:11 on tärkeä kohta muutenkin kuin kasteoppien kannalta.

"Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.
Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin." (jakeet 10-11)

Juutalaisten lukemat kirjoitukset olivat Mooseksen kirjat, profeettojen kirjat jne., suuntauksesta riippuen.
He eivät tietenkään voineet uskoa Kristukseen Messiaana, ellei asiasta ollut näyttöä kirjoituksissa.
Ja siellä tietysti on.

Nuorempana Vanha Testamentti vaikutti minusta lähinnä vain juutalaisille kuuluvalta historiankirjalta, paitsi tietysti selvät Kristus-ennustukset.
Mutta vähitellen Jumalan liitto Israelin kansan kanssa ja siihen liittyvät ilmiöt ovat tulleet yhä tärkeämmäksi.

Paavalihan opettaa tästä asiasta meille pakanoille paljon, esim. Room. 9-11.
Uusi Testamentti on opetusta Uudesta liitosta, mutta sitä ei voisi olla ilman Vanhaa liittoa.
Me pakanakansojen edustajat emme voisi päästä Uuteen liittoon ellei olisi juutalaisia, jotka ovat jalostetun viinipuun aitoja oksia, ja johon puuhun meidät sitten Jumalan armosta on ympätty eli oksastettu.
"Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!"
(Room. 11:24)

Monet asiat ovat saaneet syvempää hengellistä sisältöä, kun olen alkanut enemmän sisäistää Uuden Testamentin tapahtumia ja opetuksia, evankeliumista alkaen,
Vanhan liiton taustaa vasten.
Myös jotkin pelkästään Uuden testamentin pohjalta luodut oppirakennelmat ovat muuttuneet vähemmän oleellisiksi.

En kuitenkaan ole omaksunut mitään Israel-fanittajien tai ns. messiaanisten erityisnäkemyksiä.

(kuuluisikohan tämä johonkin toiseen ketjuun?)

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #174 : 01.09.19 - klo:10:46 »
Muuton jälkeen aloin etsiä seurakuntaa rukoillen Jumalan johdatusta ja lähetin s-postiviestiä seurakunnan pastorille ja toisen eri seurakunnan diakonille. S-postilla esitin nämä kysymykset eri seurakuntien pastorille ja diakonille:

-Perustuuko pelastuminen uskon kautta Jeesukseen vai vesikasteeseen (lapsikaste)
-seurakuntakäsitykseen liittyvä kysymys
-naispappeuteen liittyvä kysymys
-käsitykseen liittyvä kysymys seurakuntajärjestyksestä
-käsitykseen liittyvä kysymys alamaisuudesta
-seurakuntavirkoihin liittyvä kysymys, joko oman valinnan kautta vai Herran kutsun ja asetuksen kautta
-armolahjoihin liittyvä kysymys seurakunnan yhteiseksi rakentumiseksi

Pastori lupasi vastata aikataulun mukaan, mutta lykkäsi ja lopulta jätti vastaamatta. Diakoni vastasi kaikkeen kysymykseen, mitkä eivät täyttänyt raamatullisen seurakuntakäsityksen.

Siten diakoni sanoi, ettei ole täysin yksin vastuussa niistä asioista. Mukavantuntuinen tyyppi se diakoni, jonka kanssa olen vaihtanut s-postilla. Se ymmärsi, etten hae täydellistä seurakuntaa. Hän sanoi toivovansa, että löytäisin etsimäni seurakunnan, joka toimii Raamatun mukaan. Hänen kommentti yllätti minua ja tulin hyvälle mielelle hänen kommentista.

Hän sanoi rukoilevansa puolestani, että löytäisin seurakunnan ja se oli minulle rohkaisevaa. Mutta harmi, ne kriteetit eivät täyttynyt. Minulle riittää yksin totuus, jonka mukaan uskoontulon kautta jokainen Jumalan lapsi, joka on Hengestä syntynyt, kuuluu Jeesuksen ruumiilliseen seurakuntaan.

Ja odotan rukoillen yhteista Jeesuksen ruumiillisen seurakunnan tahdonmukaista kokoontumista raamatullisen seurakuntakäsityksen mukaan. Yksi uskova kutsui minua hänen helluntaiseurakunnan kellarikokoukseen ja toinen uskova saarnasi erittäin hyvää saarnaa, jonka mukaan eri seurakunnat nostavat kynnystä korkeaksi, jonka ylittämällä seurakunnan etsiminen muuttuu hankalaksi, mikä on vastaan Raamatun opetusta. Tosi hyvä saarna häneltä. Nostan hattuni hänelle siitä asiasta, että hän rohkeasti saarnasi se.

« Viimeksi muokattu: 01.09.19 - klo:11:01 kirjoittanut rupattelija »

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #175 : 01.09.19 - klo:13:54 »
Yli 2000 vuoden ajan lukemattomat uskovat ovat halunneet kuulua mahdollisimman raamatulliseen seurakuntaan.

Jos on jo kuulunut johonkin seurakuntaan uskoontulon aikana,
on luonnollista pysyä siinä edelleen.
Seurakuntien ulkopuolella elänyt taas liittyy siihen seurakuntaan (tai ainakin
herätysliikkeeseen tai kirkkokuntaan),
jonka julistuksen välityksellä on tullut uskoon.
Jos uskosta osaton on saanut ja uskonut evankeliumin esim. luterilaisen opetuksen
herättämänä, hän todennäköisesti liittyy ev.lut. kirkkoon,
ellei ole siihen jo kuulunut.

Paljon on myös seurakuntien välillä harhailevia, etsiviä ja arvostelevia.
Syitä tähän on monia. 
Tästähän oli jo toinen keskustelu.
Jos mikään seurakunta ei ole omasta mielestä riittävän raamatullinen,
jää tietenkin kokonaan seurakuntien ulkopuolelle.
Tai vaihtoehtona on liittyä samoin ajattelevien kanssa yhteen ja
perustaa oma yhteisö.
Tämä ei ole hyvä ratkaisu, koska se hajottaa ennestäänkin
hajallaan olevaa Kristuksen maanpäällistä seurakuntaa.
Uskovien yhteys ja yhtenäisyys eivät silloin toteudu.

Kannattaisi ehkä laskea hieman rimaa ja tyytyä lähinnä parhaaseen seurakuntaan.
Yletön vaatiminen toisilta uskovilta ja heidän seurakuntiensa paimenilta
on itsekästä.
Tähän minäkin olen syyllistynyt,
mutta olen tekemässä vähitellen parannusta.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #176 : 01.09.19 - klo:14:36 »

Unohdin mainita ihmisviisauden. Anteeksi, oma vika!

Eli siis eri seurakuntien kynnys ihmisviisauden perusteella nousee korkeaksi ja se hajottaa pois.
Totuuden tuntemisen rinnalla vapaaksi uloskasvamisen kautta löytää totuuden.

Joh. 8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."

Poissa Soltero

  • Viestejä: 2461
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #177 : 01.09.19 - klo:15:38 »

Unohdin mainita ihmisviisauden. Anteeksi, oma vika!

Eli siis eri seurakuntien kynnys ihmisviisauden perusteella nousee korkeaksi ja se hajottaa pois.
Totuuden tuntemisen rinnalla vapaaksi uloskasvamisen kautta löytää totuuden.

Joh. 8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."
Tarkoitatko uloskasvamisella, että jos on kasvanut riittävän vapaaksi,
ei enää tarvitse edes seurakuntaa?

Poissa Oloneuvos

  • Viestejä: 908
    • Oloneuvoksen kotosivut
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #178 : 01.09.19 - klo:16:17 »

Unohdin mainita ihmisviisauden. Anteeksi, oma vika!

Eli siis eri seurakuntien kynnys ihmisviisauden perusteella nousee korkeaksi ja se hajottaa pois.
Totuuden tuntemisen rinnalla vapaaksi uloskasvamisen kautta löytää totuuden.

Joh. 8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."

Ihmisviisaus voi myös tehdä kynnyksen hyvin matalaksi.

Muuten, tuota raamatunkohtaa "te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" on käytetty lukemattomat kerrat siten, että ihmiset ahdistuvat entistä enemmän. Se on nimittäin irrotettu siitä kokonaisuudesta, johon se kuuluu. Otetaanpa tähän tuo kokonaisuus (Joh. 8:31-36).

Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?" 
Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. 
Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.

Tästä on kysymys. Pojan pitää syntyä sydämiimme; se on ainoa tie vapauteen, totuuteen ja iankaikkiseen elämään. Totuus ei kulje edellä vaan Jumalan suunnaton ja käsittämätön armo Kristuksessa Jeesuksessa. "Laki on tullut Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Totuutta ei saa erottaa armosta sillä kukaan ei ilman armoa voi käsittää totuutta, joka personoituu (henkilöityy) Ihmien Poikaan. Totuus ilman armoa tappaa yhtä varmasti kuin Jumalan laki.

Poissa rupattelija

  • Viestejä: 629
Vs: Millaiseen seurakuntaan haluaisit kuulua?
« Vastaus #179 : 01.09.19 - klo:16:29 »

Soltero, päinvastoin, eli pois seurakunnattomuudesta.